Nokian tässä kuussa maailmanmarkkinoille jakelema älypuhelin N97 on Financial Timesin mukaan vain myöhäinen vastaus kuluttajien maun muutoksiin, ei tuote joka muokkaa tottumuksia. Sijoittajien ei pitäisi luottaa siihen, että Nokia saa tällä toiveita nostattaneella tuotteella älypuhelimissa laskeneen markkinaosuutensa nousuun. Näin arvioidaan FT:n vaikutusvaltaisessa Lex-kolumnissa.
Nokian markkinaosuus on laskenut älypuhelimissa lähes neljä prosenttiyksikköä vuodessa. Osuus oli ensimmäisellä neljänneksellä kuitenkin Gartnerin mukaan yhä 41 prosenttia, eli se on selvä markkinajohtaja.
Nousussa ovat Research in Motion BlackBerryllään ja Apple iPhonellaan. Niillä on yhteensä jo lähes kolmannes näiden hyväkatteisten tuotteiden kasvavista markkinoista.

Kommentit
Nokialla insinööripuuhastelua
Nokian tuotemarkkinointi ja -viestintä on viime aikoina epäonnistunut tuotteiden lanseerauksessa. Apple on tuonut kaikki uutuustuotteensa valtavan kohun saattelemina markkinoille.
Puhelinten nimetkin ovat Nokialla insinööritiedettä, on N97 ja MusicExpress 5800 – tai jotain sinnepäin. En koskaan edes muista ulkoa oman nokiani mallia, kun ostan esimerkiksi uusia lisäpalveluita tai -lisäosia. Eikö nimiä voisi hiukan yksinkertaistaa?
iPhonen, Ainon ja Yarin muistaa jo paljon paremmin.
Nimiä keksimättömät insinöörit
Sitäkin typerämpää insinööritiedettä koska suomenkielessä on lukuisia kansainväliseen käyttöön sopivia sanoja, esim. paikannimiä muitakin kuin Nokia, kuten Savo, Pello, Olos, Pallas, jne.
Jotain rajaa...
Kuka ostaisi kännykän nimeltä Savo?
Minä ainakin ostaisin savon,
tällöinhän kaikki vastuu olisi kuulijalla.
Ei rajaa
Mainitsemani nimet ovat alkuperältään latinaa, kuten myös Levi.
Kroatian futisjoukkueessa pelaa Platko Savo.
N97=Nokia vm. -97?
Mieluummin "Savo" kuin "N97", joka lienee lyhenne sanoista Nokian puhelin vuosimallia 1997.
Nokia näyttää
Nokia näyttää valitettavasti olevan auringonlaskun puhelinvalmistaja. Omalla kohdallani kynnys vaihtaa iphonesta Nokian kapulaan on todella korkealla. Suomalaisena toivoisin, että Nokia pääsisi mukaan kilpaan, mutta huonolta näyttää-.
Iphone on kupla
Iphonessa ei ole muuta hyvää kuin se, miten sitä käytetään. Muuten homma mättää joka saralla, pahinta siinä on puheluiden katkeilun jälkeen se ettei siinä ole vaihdettavaa muistia.
Mutta asiaan, tuo murska-arvio, joka tuli N97:n osalle aiheuttaa luultavasti sen hinnan putoamisen tavallista nopeammin. Osaksi juuri kritiikin takia ja osaksi siksi että Nokia tekee siitä pian parannellun version. Eli pariin vuoteen se lienee meikäläisenkin taskussa.
Sinullakin on ilmeisesti
Sinullakin on ilmeisesti kokemusta molemmista ja oma kokemukseni on puolestaan ollut se, että iphone on ollut vakaudessaan aivan eri luokkaa kuin esim. edellinen puhelimeni joka oli N95. Sillä ei selvinnyt montaakaan päivää ilman boottausta (sen lisäksi mitä se itse buuttaili itseään) ja pari kertaa piti toimittaa huoltoon.
Mitään puheluiden katkeamisia ei iphonella ole minulla ollut. Kahdesti on reilun puolen vuoden käytön jälkeen mennyt jumiin, josta on sitten itsestään toipunut.
Iphonessa ei ole muuta hyvää kuin se, miten sitä käytetään?
Eikö käytettävyys juuri ole kaikki kaikessa?
Noin 20 vuotta uskollisesti Nokialaisella kommunikoineena (ensimmäinen "kannattava" Nokialaiseni oli isolla akulla ja johtoluurilla varustettu malli 1980 luvun puolivälin tienoilla) ja viimeiset reilut kaksi vuotta iPhone käyttäneenä, voin helposti todeta iPhonen olevan ylivoimainen monellakin tavalla, mutta erityisesti intuitiivisesti toimivan käyttöliittymänsä takia. Minulla on myös N95, joten vertailu on varsin tuore.
Nokian puhelimet voivat olla teknisesti ylivoimaisia, mutta kyllä viime kädessä toimintojen helppous ainoa asia, jolla todella on todella merkitystä. Valitettavasti se on vain erinomaisen vaikeaa saavuttaa.
Ei muuta kuin pizzat tilaukseen ja Nokia pojat ylitöihin. Kylla se siitä!
PS. iPhonella pizzan tilaus hoituu kolmella klikkauksella: (1) valitse Google maps, kirjoita 'pizza' Google Maps'iin, (2) valitse lähin pizzeria kartalta ja (3) klikkaa puhelinnumeroa ja tilaa. Kuinka hoitunee Nokialaisella?
"PS. iPhonella pizzan tilaus
"PS. iPhonella pizzan tilaus hoituu kolmella klikkauksella: (1) valitse Google maps, kirjoita 'pizza' Google Maps'iin, (2) valitse lähin pizzeria kartalta ja (3) klikkaa puhelinnumeroa ja tilaa. Kuinka hoitunee Nokialaisella?"
Ihan samalla tavalla toimii Google Maps myös Nokiassa:)) Vai luulitko, että he ovat tehneet omat versiot mapsista ipholelle ja nokialle?
Oooohhh!!! Vain kolme klikkausta!
Omassa puhelimessani pizzan tilaamiseksi täytyy klikata neljä kertaa. Kyllä nyt meni puhelin vaihtoon! Kuulostaa olevan aivan vallankumouksellinen juttu tämä iPhone, parantaa ihmisten elämää aivan rajattomasti!
Vain kolme klikkausta!!
On se pojjaat teillä
On se pojjaat teillä helppoa, huh, nykyään.
Mutt minä kun oon tällainen vanha 'kuukkeli' ja mulla sen aikaiset tavat, niin minä joudun näpyttään kahta nappulaa puhelimessani - tosin useampaan kertaan kutakin.
Mutt onhan se paljon vähemmän kuin kolme tai sen toisen neljä - 33% tai peräti 50% vähempi...
Minä kun soitan 020202:een ja pyydän niitä yhdistämään pizzeriaan ja tilaan sieltä vastaavalta suloääneltä makoisan annoksen ...ja tuovat sen sitt kotiovelleni
...ja kaikki tää yli 10 vuotta vanhalla Nokian 3310:llä... ;)
Jenkki lehti rapakon takana
Jenkki lehti rapakon takana kannattaa vain omiaan.
FT on britti lehti :)...
FT on britti lehti :)... Nokia on oman alansa Microsoft... Surullista...
Helppo vaihtaa
Nokian kannattaisi vaihtaa kännyjen tuotantonimet tuotenimiksi ja päinvastoin.
E-sarjan noksut ovat kestäviä, tyylikkäitä JA toimivia.
5800 ME on erittäin hyvä puhelin. Vain kamerassa on selkeästi parannettavaa.
jenkkilehti
Financial Times on englantilainen lehti. Mutta kyllä se on niin että normaalille vanhojen kommunikaattorien käyttäjille N97 on paljon parempi vaihtoehto kuin joku iPhone jossa on lähinnä hypeä kuin suoranaista järkevään käyttöön tarkoitettuja ominaisuuksia.
I mate
Lähipiirissä on taannoin tehty harha-askel ja ostettu Microsoftin mielestäni kallis puhelin. Se on jäänyt pelkäksi status symboliksi.Ääni ei kuulu ja logiikka on joltisenkin hankalaa. Toinen perilliseni joutui ottamaan Ericssonin kännykän operaattorin sopimukseen liittyen Englannissa. Kaikki ollaan palattu nokialaisiin.
Etenkin usalaiset tiukasti edistävät- jopa toimittajat- omia merkkejään. Usein on vielä niin, että sen puhelinmerkin logiikka, minkä ensin oppii, on se joka jää käyttöön. Harkitsen uuden puhelimen hankkimista- mikähän se nokialaisista sitten olisi.
Joitakin aikoja sitten ilmaisin kirjoittelussa, että Nokia kannattaisi ruveta nimeämään puhelimensa noiden vaivalloisten koodien sijaan. Ei antanut vastakaikua kuin ei sekään, että tarvittaisiin markkinoille ns mummopuhelin, jossa on vain muutama nappi ja isokokoiset näppäimet, jotka huononäköinen näkee ilman laseja. Suomessa nimittäin pelottavasti puretaan lankaverkkoja. Ei vastakaikua.
Financial Times
Kysymyksessä on yhden kolumnistin käsitys.Voi osua oikeaan, mutta näkemys voi yhtä hyvin olla väärä. Erittäin hieno tuote Nokialta joka tapauksessa.
Kuluttajien makutottumuksista voisin kyllä arvata, että erilaiseen hipelöintiin tottuneet varmaan mieluiten vain . sipaisevat kapuloitaan. Laitteen suorituskyky ei ole niin tärkeä kuin sen tuottama mielihyvä. Joten ko. arbiter elegantiarum lienee siksi päätynyt asettamaan etusijalle kilpailijan iPhonen.
Huh
Miten analyytikot voivat tietää kännykkäfirmoja paremmin mitä kuluttajat haluavat? Analyytikot tuijottavat apaattisina tietokonetta kaiket päivät. Firmoissa tehdään tuotekehitystä.
kapulamestarit
Tuo kolmirivinen "muka-näppäimistö" kruunaa kaiken - sellaista QWERTY:na mainostaen voi tehdä vaan itsensä naurunalaiseksi. Valitettavasti vastaava vitsi löytyy myös E75-mallista, jota joku on ajatellut E70:n seuraajaksi (jossa ON sattumalta viisirivinen oikea QWERTY näppäimistö).
Helppoa on sitä kumisaapastehtaan johdon elää omassa itsepetoksessa, kun ollaan jäämässä dinosaurukseksi.
Aivan samaa mieltä E70-näppäimistöstä
Olen katsellut ja kokeillut muita malleja, mutta yhdessäkään ei ole niin hyvin sormiin sopivaa ja merkeiltään melkein kokonaista näppäimistöä.
E75:lläkin täytyy käytännössä kirjoittaa vain peukaloita käyttäen, mutta näppäimet ovat osittain niin hankalissa paikoissa, ettei näpyttely ole mikään nautinto.
9210:n näppis oli paras.
.
Minusta E75 on kerrassaan
Minusta E75 on kerrassaan mainio kompromissi koon ja käytettävyyden välillä. Kommunikaattorit ovat tietysti oma lukunsa, mutta yleensä ne ovat kokonsa puolesta lähinnä tiiliskiviä ja mellakkapamppuja. Samoin E71, E63 ja Blackberryt ovat mielestäni kömpelön mallisia. Oikeastaan se mitä E75:ltä vielä voisi toivoa olisi se, että koko etupaneeli olisi hyvä kosketusnäyttö...
viisi riviä miinus
viisi riviä miinus funktionäppäimet miinus pitkäripainen (välilyöntinäppäin) on mielestäni juurikin kolme riviä... niin kuin N97:ssa
Research in Motion
Tämä Blackberry ei myy missään muualla kuin jenekeissä. Kone on niin yksinkertainen että uppoaa jenkkimakuun. Toisaalta myös täysin kivikautinen tuote
Johtotähdeksi pääsee se joka johtaa
Vaikuttaa siltä, että Nokialta vaaditaan koko ajan jotain ylimaallisia suorituksia. Financial Timeskin haukkuu Nokian, koska tämä ei pysty tällä puhelimellaan "muokkaamaan kuluttajien tottumuksia".
Totta on kuitenkin, että suvereenin markkinajohtajan on pystyttävä tuomaan uutuuksia ensimmäisenä, muuten on kohta entinen markkinajohtaja.
N85 on viimeinen puhelin Nokialta, joka oli todella jollakin tavalla ainutlaatuinen. Siinä oli ensi kertaa "kaikki" yhdessä paketissa. Sen jälkeen music express 5800 on ollut hyvä tuote loistavan hinta-laatu suhteensa takia, mutta mitään uutta sekään ei ole edustanut.
On se kumma, että iPhonelle ja Windows-kännyille löytyy kolmannen osapuolen tekemiä räätälöityjä toimintoja netistä, mutta ei Nokialle. Pitäisi ehkä nousta markkinajohtajaksi Jenkeissä.
Jotenkin tuntuu, että Apple ja Samsung ovat ottaneet aloitteen itselleen.
Kannattais varmaan eka
Kannattais varmaan eka oottaa niitä virallisia ja puolueettomia arvosteluita, ennenku aletaan puhumaan siitä onko kyseinen puhelin hyvä vai huono!
Nokian johto vaihtoon!
Tehdäänpä pikainen stressitesti Nokialle:
- markkinaosuus laskussa - kyllä
- brändin markkina-arvo laskussa - kyllä
- suosio ja merkkiuskollisuus laskussa - kyllä
- tuotepaletti heikko - kyllä älypuhelimissa
- liikevaihto laskussa - kyllä
- liikevoitto laskussa - kyllä
- Comes with music floppaa - kyllä
- Ovi floppaa - kyllä
Tulos: yritysjohto vaihtoon!
Muutosta tulossa, mutta onko liian myöhään?
Nokian ehdottomasti suurin ongelma on ollut typerä jumiutuminen aikansa eläneeseen Symbian-käyttöjärjestelmään, joka on täysin estänyt iPhonen tapaisen modernin, grafiikkaa omassa säikeessä pyörittävän, nopeasti reagoivan kosketusnäyttöpuhelimen tekemisen.
Onneksi on jo huhuja kantautunut, että tästä ollaan viimein pääsemässä eroon, koska Nokia on tuomassa ainakin jotain Maemo-pohjaista puhelin markkinoille. Kyseessä on siis sama Linuxin ympärille rakennettu käyttöjärjestelmä kuin heidän kämmentietokoneessaan N810:ssa.
Toivon mukaan tämä ei ole liian myöhäistä, koska nyt julkaistaan juuri USA:ssa esim. Palm Pre, joka on aivan iPhonen veroinen kapistus ja monella tavalla parempikin. Varteenotettavia iPhonen kilpailijoita alkaa jo monella yrityksellä siis olla, mutta Nokialla ei ole mitään vielä.
Nokialla on suuria muutoksia tehtävänä organisaatiossaan. Siitä on Microsoftin tavoin tullut byrokraattinen, hitaasti reagoiva organisaatio, joka ei pysty innovoimaan, koska kaikki innovaatiot kuristetaan yrityskulttuurilla, joka ei sitä tue.
Kuten joku hienosti totesikin, Applen suuri etu on se, että sitä johtaa itsekeskeinen diktaattori. Niin nurinkuriselta kuin tämä tuntuukin, niin Jobsin asema ja itsetietoisuus on ollut syynä siihen, miksi iPhonen kaltainen innovaatio saatiin puskettua läpi. Skeptisyyttä oli hirveästi ilmoilla ja mitkään asiakastutkimukset eivät osoittaneet asiakkaiden kiinnostusta kosketusnäyttöön, mutta Jobs uskoi visioonsa. Ja kuten niin monta kertaa, markkinat todistivat hänet oikeaksi mieheksi paikallaan.
Suomalainen IT-lehdistö taas todisti iPhonen julkistuksen aikoihin säälittävyytensä, kun yritettiin vain vetää omaan pussiin ja uskotella, että Nokialla on kaikki hyvin ja iPhone on pelkkä vitsi. Uskottavuus meni täysin tuon myötä. Sen takia onkin melko huvittavaa täältä päin huudella jotain kritiikkiä Financial Timesin kaltaista lehteä kohtaan, koska tässä maassa jos missä mokattiin ja vedettiin kotiinpäin. Silläkin seurauksella, että Nokialla varmaan oltiin tietynlaisessa kuplassa kun oma lehdistö laittoi balsamia haavoille, ja pakolliset muutokset viivästyivät entisestään.
Ei niinkään hassumpi arvio N97
Tässä on vertailuksi hyvin pätevän tuntuinen brittiarvio
<a href="http://www.techradar.com/reviews/phones/mobile-phones/nokia-n97-606466/r....
Saattapa olla jopa asiantuntevampi kuin yleislehti Financial Times.
On kuitenkin tää suomi
On kuitenkin tää suomi liian körttiläinen maa, että olis jotain fressiä ja sexyä idistä vaativille kuluttajille.
Ei tarvii kuitenkaan pettua enää syödä.
Juna meni jo nokialta, seuraavaks kannattaa opetella talvikalastusta henkensä pitimiksi.