Lauantai 25.10.2014

Elop-tylytys lähti käsistä – Puheenjohtaja ojensi Nokia-väkeä

Luotu: 
19.11.2013 16:52
Päivitetty: 
19.11.2013 17:25
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Toimitusjohtajan pallilta väistynyt Stephen Elop sai osakseen kritiikkiä, joka sai yhtiökokouksen puheenjohtajan puuttumaan keskustelun laatuun.
|

Nokian osakkeenomistajat jatkavat yhtiön johdon tenttaamista ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Kokouksen puheenjohtaja on joutunut puuttumaan osakkeenomistajien henkilökohtaisuuksiin meneviin kysymyksiin.

Vaikka kokouksen johto toivoi tiukasti Microsoft-kauppaan liittyviä kysymyksiä, moni osakas oli kiinnostunut muun muassa Nokian entisen toimitusjohtajan Stephen Elopin kyvyistä johtaa yritystä ja palkkauksesta.

Puheenvuoroissa on ehditty jo siteerata Tuntematonta sotilasta, kutsua kokousta ”Nokian matkapuhelinten hautajaisiksi” ja Elopin kautta ”tuhon tieksi” ja ”kolmen A:n flopiksi”.

Kokouksen puheenjohtaja Manne Airaksinen joutui ojentamaan, että kysymyksissä ei ole suotavaa mennä henkilökohtaisuuksiin.

Puheenvuoroissa on myös kerran jo vaadittu Microsoft-kaupan hylkäämistä, mutta esittäjä ei vielä tarkentanut, haluaako äänestyttää kaupan.

Pitkähköiksi venyville kysymyksille ei näy toistaiseksi loppua.

Nokian hallituksen puheenjohtajalta Risto Siilasmaalta kysyttiin myös Nokian karttapalveluista, jotka jäävät yhtiöön vielä kaupan jälkeen.

Siilasmaan mukaan Nokia pyrkii karttapalveluillaan muun muassa vastaamaan kysyntään, jota syntyy, kun autoissa käytetään yhä enemmän teknologiaa.

- Määränpäänä on itse itseään ajava auto, Siilasmaa sanoi.

Julkisuudessa on spekuloitu myös sillä, voisiko Nokia toimittaa seurantajärjestelmän, jollaista Suomessa kaavaillaan henkilöautoihin.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jaakko Kontinen

Samaa mieltä Kai Auvisen kanssa. Hyvien veljien verkosto kautta maailman kaipaisi paljon enemmän valvontaa kuin tavallisten kansalaisten liikkuminen. Lukekaa vaikka Sven Olof Jakobson,n kirja Salainen Asiakirja Nro 1 ja Salaseurojen käsikirja jos jotakin epäilyttää... Myös Yrjö Paukkunen antaa hyvien veljien verkostolle kyytiä kirjassaan Oikeusvaltion todelliset kasvot

Erkki Kelloniemi

Meitä kytätään tienpäällä jo nyt peltipoliiseilla, valvontakameroilla, pankkikorteilla, kanta-asikaskorteilla, ajotietokoneilla ja nyt vielä Shell tulee Nokian nimissä kyttäämään jokaista liikettämme. Älypuhelimen omistajana et kotivessassasi saa toimittaa asiaasi loppuun yksin, sillä ennen kuin huomaatkaan google on jo pyyhkinyt silmäsi. En ymmärrä Siilasmaan puheita Nokian osakaskokouksessa. Hän puhui kuin muinaiset henkilönpalvojat:En tunne yhtään ihmistä, joka olisi tehnyt näin paljon töitä, hän sanoi Eelopista. ilmänkääntötemppua,http://www.effi.org/

Matti Hemmi

Juuri tällaista aiheellista tylytystä yritetään näissä päättävissä massatapahtumissa kieltää ja hiljentää. Kannattaisi silloin näiden huonoa johtamista puolustelevien muistaa Paavo Haavikon lakooninen loppuaikojensa turhautunut tokaisu: "Suomi on korkeasti koulutettu, hyvin sivistymätön maa". Vain itseoppineet ovat kansallisen hyvinvointimme ja osaamisemme kivijalka, koulutustasostaan huolimatta. Teot puhuvat puolestaan. Kukaan kun ei ole kieltänyt myöskään lukeneistoa alkaa opettelemaan työntekemisen substanssiaan käytännössä.

Tylytyksen syy kokouksessa lie ollut meneillään olevan hyvin valitettavasta asiasta noussut aiheellinen närkästys. Ja onhan siihen sanomisen aihettakin, kun Nokian johto kämmäsi asiansa, kansalaisten tukeman kruununjalokivensä hoitamisen. Etääntyi kauaksi kutistuneen ammattitaitonsa yläpuolelle.

Syyt tähän kumuloituvat muutaman viimeisen vuoden takaiseen Jorma Ollilan johtamistaitojen hiipumiseen muuttuvassa maailmassa. Tilanne ei todellakaan helpottunut väärän henkilön palkkaamisella. Tämän (Elop) toimien täysin virheellinen suunta osoitti miehen sivuun siirtamisen tarvetta mahdollisimman pian. Kolmas tylytyksen aihe oli valitun hallituksen puheenjohtajan halvaantumisen tila, joka oli myös jo heti alussa nähtävissä, ja sitä se vaikuttaa olevan edelleen.

Viimeistään nyt pitää huolehtia sekä Ollilan, että Siilasmaan siirtämisestä kohteliaasti sivuun. Tehtäköön se nyt sivistyneesti, ilman laatusanoja, vähin äänin, mutta tehtäköön se jämäkästi.
Suomen liikenteessä touhuamassa olevan Ollilan työryhmän sekoilut pitää myös vähintään nyt painaa villaisella unhojen suohon.

Tehtäköön Ollilalle vaikka patsas Keilaniemeen, upean työnsä kunnioittamiseksi, että mies rauhottuisi ja jättäisi Suomessa elämöinnit mökkireissuilleen. Nuo jatkuvat Suomen asioihin puuttumiset kun näyttävät johtavan, jo etukäteen nähtäviin onnettomiin kupliin ja niitä arvostelevan kansalaisten äänten ylikävelyyn. Samaan syntiin, mihin hän sortui oman organisaationsa suhteen.

Wiikinkien sekä Windows'in retkillä näyttää olevan sama arvopohja liiketoimissaan.

Jaakko Kontinen

Eräs Perusvaltuutettu Pieksämäeltä, kertoi jo kolme-neljä vuotta sitten, ettei hän käytä F Securen tietoturvaohjelmia, koska epäilee niiden olevan samalla vakoiluohjelmia. Olis mukava tietää, onko F Securen ohjelmat omaa tuotantoa, tai ehkä vain lisenssillä markkinoituja... Ei kai nykytekniikalla ole mahdotonta että vaikka kaikki tietoturvaohjelmat toimisi samalla vakoiluohjlemiana ja olis linkittyneet salaisten palveluiden tietokoneisiin? Väitetään että nykytekniikalla voi kuunnella vaikka satelliitista jonkun puhelinta.. Ja se tässä maailmassa ihmetyttää, että Simon Elon vakoilusivustoksi nimittämällä Facebookilla on systeemi , että voi kirjautua vaikka Saunalahden nettiosoitteella ja sivu aukeaa omaan profiiliin. Onko se salasana jo etukäteen toimitettu Facebookin keskustietokoneeseen ja vai kyseleekö se sitä ja löytää kans , kun itse niin haluaa. No johan tää Pedon eli vallan järjestelmä on Raamatun Ilmestyskirjassa kirjoitettu, profetiat vaan etenee...