Sunnuntai 27.5.2012

”Arveluttavat miljoonat” – Digita-sotkua selvitetään oikeudessa

Luotu: 
2.7.2009 07:39
  • Kuva: Yleisradio

Yleisradio hakee neljän muun televisioyhtiön kanssa verkkoyhtiö Digitalta korvauksia ylihinnoittelusta. Aamulehden haastatteleman Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan monimutkaista kiistaa selvitellään nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Yhtiöt tekivät selvityspyynnön Digitan hinnoittelusta Viestintävirastolle jo viime vuonna. Virasto katsoi, että yhtiön silloinen hinnoittelu oli pääosin lainmukaista. Aikaisemman, analogisen ajan hinnoittelun laillisuuteen se ei suostunut ottamaan kantaa.

Viestintävirasto siirsi analogista aikaa koskevan selvityspyynnön Kilpailuvirastolle, ja tästä ratkaisusta televisioyhtiöt valittivat KHO:n. Kilpailuvirasto ei ala tutkia asiaa ennen oikeuden ratkaisua.

Korvauksia ovat Ylen rinnalla hakemassa MTV, Nelonen, Sub ja Suomen urheilutelevisio.

Sekä Aamulehti että Helsingin Sanomat kertovat kiistasta verkkosivuillaan.

Helsingin Sanomat kertoi jo eilen, että Digita on kahminut puolet valtavista 61 miljoonan liikevoitoistaan Yleisradiolta eli käytännössä tv-lupien maksajilta.

Lehden haastatteleman Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan tilanne on arveluttava.

-Liikevoitto on niin kova, että se herättää kysymyksiä, Jugner sanoi.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kantti

Lähtystoiminta oli käsittääkseni YLE:n hallussa vielä analogi aikana. Tuo osuushan olisi selvästi ollut ns. valtion hommia, eli tarjota palveluntuottajille ympäristö toimia. Vertaa esim. tieverkosto.

Kukahan mahtoi olla päättämässä lähetystoiminnan myyntiä ulkomaiselle fimalle?

pekkapoeka

Auton käyttömaksu on tilapäinen vero, millä Viinanen veti mania poes viime lamassa. Odotellaan vain, niin kyllä se siitä tuplaantuu. Sitten saadaan tämä uusi tv-digita-vero. Valtiohan lypsää sieltä, missä ammu eniten mölisee. Ammu eli verotettava kansalainen tarvitsee autoa, telkkaria ja nettiä, niihin on tietenkin iskettävä verottajan liimanäppi. Erinomainen tulolähde olisi myös kahvikeitinvero, sillä kansahan juo hulluna sumppia, melkein jokaisessa perheessä käytetään kahvikonetta. Kahvikeitinverolla voitaisiin kerätä vaikka 20 euroa vuodessa per luonnollisten henkilöiden muodostama ruokakunta. Luonnottomilta henkilöiltä eli firmoilta kuuluu tietysti myös periä tämmöinen vero. Sano.

Perukkalainen

Onneksemme Digita ei omista kaikkia mastoja, joten nykytekniikalla ja sateliittien avulla voidaan nopeasti aloittaa uuden "mastoyhtiön" toiminta.
Ja kun yhtiötä ei omistaisi epäluotettavaksi omistajaksi osoittautunut YLE, vaan KAIKEN KANSA OY pysyisi yhtiö kuluttajien ja käyttäjien näpeissä.
>
YLEn johdon poukkoilu on tullut Suomen kansalle kalliiksi.

asa

Onhan mastoyhtiöitä useita, kun on matkapuhelinverkkojakin useita. Pelkillä mastoilla ei vain tee mitään, tarvitaan myös radiotaajuus, jolla mastoista voi lähettää jotain - kuten vaikka TV-kuvaa. Radiotaajuudet ovat hyvin rajallinen luonnonvara ja siksi niitä säännellään kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisilla päätöksillä. Juuri rajallisen luonnonvaran säästämisen vuoksihan siirryttiin tuhlailevasta analogiatekniikasta digitaalitekniikkaan. Viranomaiset ovat myöntäneet tarvittavat luvat tähän asti vain yhdelle toimijalle, mutta nyt aivan hiljattain myönnettiin teräväpiirtotelevisiolähetysverkon lupa toiselle toimijalle. Saa nähdä että onko sillä mitään vaikutusta maksuihin.

se oli se entinen johtaja

Näin annoin jostain itselleni ymmärtää että YLE oli itse myymässä tuota osaa pois 2000 luvun alkupuoliskolla mitä nyt digita hallinnoi. Ja jos ymmärsin oikein niin ranskaliset sijoittajat omistaa tuon nykyisen digitan.

Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun valtion/kuntien omistamia laitoksia myydäään suomesta ulos.

Kuten jossain jo totesinkin on turha valittaa kun kurat on housussa. Monesti olen saanut nähdä tämän saman kaavan toistuvan monessa asiassa...

Enstex jurputetaan siitä kun jonkun palvelun ylläpito on liian kallista henkilöstökulut jne jne investoinnit jne...Sitten joku esim ulkolainen yhtiö(sijoittaja ryhmä) tulee ja tarjoo et hei me voidaan ostaa toi teiltä pois.

Muutamaa vuotta myöhemmin huomataan että ulkoistettu palvelu tulee huomattavasti kalliimaksi mitä olisi tullut kun se olisi pitänyt itse.

Koska digita on päässyt hyvän diilin tekeen niin hyvä niille:) ! Ei se digitan vika ole jos on päässyt apinaa koijaamaan!!! Oletko vähän tyhmä vai etkö sä vain tajua..:)

Lunastaja

Eikä haise yhtään? Myydään tie- ja rataverkko samalla? Kummallista kun valtio-omisteisen YLEn kylkeen liimautuu niin paljon yrityksiä? Mitähän tämä oikein on? Aivan kuin pahaa unta. Ei kai ne ole vanhoja tuttuja tai muuten vain hyvissä väleissä johdon, hallituksen ja hallintoneuvoston kanssa? Löytyisikö syy sylttytehtaalta jos vähän tutkittais?

SIMO PERTTULA

Digitaalisia ohjelmia lähetettiin vuosia lähes olemattomalle katsoja joukolle. Analogisia katseltiin, mutta nyt me maksamme digitaaliseen siirtymisen kulut?
Ja aivan pian tulee teräväpiirtoon siirtyminen? Me maksamme pakkomaksua Digitalle!
Melkoinen rahastus, laillinen? ryöstö on kohdannut katselijoita. Ja Digita voi hyvin, kun diletantit hoitavat Yleä. Johtajilla ei ole taloustajua?

Velho

Hyvä, että poliitikot ovat vihdoin huomanneet, että pääomasijoittajat ovat jälleen kerran onnistuneet tehtävässään eli rahanteossa.

Aika vähälle huomiolle on jäänyt se, että jopa 40% kansasta asuu kiinteistöissä, jotka on kytketty kaapeliverkkoon. Nämä kotitaloudet maksavat erikseen verkon ylläpidosta yhtiövastikkeessaan - eivätkä he tarvitse Digitaa TV:n katseluun. Silti he osallistuvat Digitan YLE:lle lähettämien laskujen maksamiseen!!!

Television katsoja

Television jakelutekniikka on saatava suomalisten omistukseen. Osakkaiksi voisivat tulla kotimaiset eläkeyhtiöt, tv-kanavat ja lehtitalot. Sisällön tuottajille ei pidä antaa enemmistöosuuksia. Voitot mieluimmin kotimaahan.

Lunastaja

Radioverkon myyminen ranskalaiselle Digitalle mahdollisti kartellin YLEn monopolille valjastamalla kuluttajat yksisilmäiselle kykloopille ja formaatille josta ei tavallinen kansalainen voi pyristellä eroon (pääsääntöisesti kun tiedetään markkina ja mahdollisuudet) ja pannaan kansa kaiken lisäksi tahallaan erehdyttämällä uusimaan laitekanta lyhyen ajan sisällä moneen kertaan sekä mahdollisesti tulevaisuudessa ulosoton uhalla maksamaan YLEvero vaikka ei käyttäisikään julkiseksi palveluksi tarkoitettua tiedotusvälinettä, joka kuitenkin toimii jopa epäilyttävällä tavalla polkemalla muut kaupalliset mediat, tervettä kilpailua ja oikeuksia törkeäti loukaten ... Toivoisi esimerkiksi Internetistä löytyvän ratkaisu moiselle terrorille. Bye bye YLE