Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV moittii oikeusministeriötä lepsuilusta puoluetuen käytön valvonnassa, mutta toteaa että puoluetuki oli joka tapauksessa käytetty oikein. VTV:n tarkastuskertomus koskee vuoden 2007 puoluetukea.
Suomen ylin tarkastusviranomainen huomauttaa oikeusministeriötä siitä, ettei se ole pyytänyt puolueilta näiden tilinpäätöksistä puuttuvia papereita tai tilintarkastajien lausuntoja, vaikka sen olisi pitänyt niin tehdä.
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan tämä johtuu siitä, että puoluetuen käytön lainmukaisuus pystyttiin toteamaan muilla keinoin.
Oikeusministeriö vastaa eduskuntapuolueille myönnettävän 18 miljoonan euron vuosittaisen puoluetuen ja yhtä suuren viestintätuen valvonnasta. Valtiontalouden tarkastusvirasto puolestaan valvoo oikeusministeriön ja muun valtionhallinnon taloudenhoitoa.


Kommentit
Puoluetukiko?
Sitäkö oikeuslaitos valvoo!
Onko muita lakeja olemassa!
On konkurssilait.
Esitutkintalait.
Yms lait joita kaikkia meillä
normaalikansalaisilla on liikaa.
Siis kannattaako keskittyä olennaiseen.
Konkurssi grupeissa on vähän liian
läpinäkyvä.
Ministeri voisi toimia eikä selitellä !
Oikeusministeriö on toiminut lepsusti ja se ei miksikään muutu vaikka ministeri kuinka selittäisi.
>
Ministeriön käsissä ovat kaikki "valtit", mutta kun niitä ei osata, eikä haluta, käyttää pääsee tällainen vaalirahoituskohukin syntymään.
>
Braxin aikana ministeriö on puuhastellut mm. yhdistyslain kimpussa sillä seurauksella, että usea pienyhdistys on maassa jäänyt perustamatta.
Ministeriön arkielämästä ulkona oleva toiminta on järkyttävää, sillä yhdistyslakia yritettiin muuttaa unohtaen järjestödemokratia tyystin.
>
Ministeri voisi halutessaan panna vaalirahoituksen valvonnan kuntoon, mutta taito taitaa puuttua.
AMMATTITAIDOTTOMUUTTA!!!
Siitä ja haluttomuudesta on kysymys... ei uskalleta tonkia omaa pesää kun kansa muuten heräisi huomaamaan mitä herrat pelaa keskenään... EI KORPPI KORPPIA NOKI sanotaan.. ja Oikeusministeri sen oiekaksi on nyt todistanut.
Oikeusministeri Brax seilannut kriisistä katastrofiin.......
Oikeusministeri Brax seilannut kriisistä katastrofiin jos toiseenkin ja meno vaan jatkuu. Eikö Tuija Braxin tulisi jo itse vetää johtopäätökset ja erota virastaan. Ei voi olla sattumaa, että aina oikeusministeriö on kriisin keskipisteessä.
Pukki vai vartiokoira kaalimaalla
Kyllähän tuosta Braxin lausumasta taas tulee selvästi ilmi tuttu ongelma.
Pukki on kaalimaan vartijana ja sen kollegat ovat toisten kaalimaiden vartijoina. Siksi kukaan valtaa pitäjistä ei kritisoi toisten tekemisiä, kun asian selvittäminen tuntuisi välittömästi omassa "mahassa".
Tästä saatiin konkreettinen esimerkki kun Tevan entinen toimitusjohtaja alkoi kertomaan kaalimaansa menetettyään muiden pukkien (Katajan) tekemisistä.
Miksei valtionhallinto toimi ja hoida niin, että kaalimaan vartijoina ovat vartiokoirat estämässä sadon valumasta väärin suihin?
Braxin puheet osittavat, että valtakoneisto pyrkii pitämään epäkohdat piilossa ja vain lehdistön paineen alla tai keskinäisen riitelyn vaikutuksesta ilmeisen pieni osa mätäpaiseista saadaan puhkaistua.
Syyllisiä me kaikki
Kannattaako syytellä, jos minä muiden 5 milj kansalaisen
kanssa olen tyhmä.
Nämä asiat korjaantuu vaan moraalin korottamisella.
Meiltä kaikilta katoaa oikeudentaju, kun siirrytään
keskustelemaan politiikasta.
Rahat pois politiikoiden käytöstä, niin homma on kunnossa.
Matkustellaan omalla kustannuksella. Asutaan Hesassa
Kaivopuistossa teltassa. Eduskuntaan uikareissa uimalan
kautta. Deodorantit desinfiointiaineista.
Läppärit ja kapulat parvella katsojille. Ohjailemaan
Oikeusvaltiota oikeaan suuntaan.
puokiluetu
Voisiko joku toimittaja selvitää, mihin puolueet puoluetukirahaa käyttävät,hirveä määrä rahaa 18 miljoonaa euroa ja vaalikauden alussahan kepun aloitteesta sitä korotettiin, kun kepulta ja demareilta oli rahat jo tuhlattu.
Nytkin varmaan käy,että puoluetukea nostetaan jälleen, kun korruptiorahoitus tukitaan.
Milloin alkaa kansalaisaktivismi?
Eduskunnan parvet ja serverit tukkoon vihaisista ihmisistä&viesteistä.
"Oikeusministeriö vastaa eduskuntapuolueille myönnettävän 18 miljoonan euron vuosittaisen puoluetuen ja yhtä suuren viestintätuen valvonnasta."
Yhtä suuren viestintätuen? Siis puolueet saavat puoluetuen lisäksi 18 MILJOONAA lehtiinsä ja mainoksiinsa? Tämäkö on "oikeudenmukaista" demokratiaa?
Kuten yllä joku jo sanoi, että oikeusministeriö eli hallituspuolueen ministeri valvoo puolueille annettavaa rahaa? Mitä jos minä alan valvomaan paljonko ja miten maksan veroja?
Kävisikö se kaikille?