Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas hämmästelee kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin ehdotusta ruoan arvonlisäveron laskemisen siirtämisestä myöhäisemmäksi.
Rantakangas äimistelee, että kokoomuksella olisi oikeus tuoda ehdotuksia esiin ”täysin puskista”, kuin jo päätettyinä asioina.
- Kokoomus haluaa vastustaa kaikkia niitä toimia kuten ruuan arvonlisäveron alentamista, jotka vähentävät mahdollisuuksia rikkaiden verotuksen keventämiseen. Ben Zyskowiczin puheet ovat tästä malliesimerkki. Ben Zyskowiczille täytyy antaa jopa arvostusta ruuan arvonlisäveron alentamisen vastustamisen johdonmukaisuudesta lukuun ottamatta sitä, että hän äänesti alentamisen puolesta eduskunnan äänestyksessä viime marraskuussa, Rantakangas sanoo.

Kommentit
No koskas joku olis ollu
No koskas joku olis ollu köyhien ja kipeitten puolella?
Sanopas
Sanopas muuta.
Kansanedustajiksi pääsevät muutenkin vain raharikkaat, jotka sitten ajavat vain kalakavereiden ja omia etujaan. Onhan tuota raharikkaiden hommaa nähty... eräskin hiekkatie, jolle ei katsottu päällysteen olevan tarpeen ennen kuin saman tien varresta osti tontin kaupunginvaltuutettu... Näinhän se on kai kansanedustustahollakin.
Pitäisi koko kansanedustusjärjestelmä muuttaa niin, että siitä tehtäisiin kansalaisvelvollisuus ja jokainen joutuisi vuorollaan.
:D
Ruuan hinta
Ruuan arvonlisäveron alentamista ei tule siirtää. Ruuan hinta on Suomessa erittäin kallista ja tulisikin arvioida kaikkia keinoja, joilla ruuan hintaa saadaan laskettua eurooppalaiselle tasolle.
Suomen rakenteissa
on niin paljon muuta vikaa kuin ALV, kaupat toimivat Suomessa monopolin tavoin poliitikkojen suojelevan silmän alla.
Rikkaidenko asialla?
Tervehdys!
Todellisuudessa alvin alennuksella ei ole kuin muutaman € vaikutus vähävaraisempienkin tilipussiin/kk. Ja ihan väärinhän on se, ettei ravintolat sitä saisi! Olen tavallisena kansalaisena samaa mieltä Benin kanssa siitä, että molempia alennuksia tulisi siirtää muutamalla vuodella. Ravintoloitsijat, usein pienyrittäjiä toki saman edun tulisi saada....sitten kun tilanne markkinoilla paranee! Mikään asia ja hallitusneuvotteluissa päätetty ei nykyisen taloustilanteen vuoksi ole kiveen hakattua, ennenkuin työllisyystilanne saataisiin hollille ja sillä 500M€ olisi toki suurempi markitys työllisyyteen satsaamiseen.
Kepunkin olisi asia ymmärrettävä! Joillakin asioilla ei kait ole "päätä eikä häntää" mutta joiltakin tuntuu puuttuvan pää vaikka häntä olisi kovassakin käytössä.
Kansalainen
GRÖNA
alvi
Kerro ihmeessä, minne se alennus menee, jos ei kuluttajille alennetuilla hinnoilla.
Ken se viepi, jos ei hintoihin ole alennuksella vaikutusta?
Kokoomus vain...
kaikkien puolella. Niin minun mielestäni. Ben Zyskowicz on oikealla asialla. Hän on myös perustellut mielipiteensä selkokielellä. Samalla linjalla on myös "kirstunvartija" Raimo Sailas. Tilannehan on nyt aivan eri, kuin viime marraskuussa.
Kokoomus ajaa Suomea hiljaan
Kokoomus ajaa Suomea hiljaan tasaveroon...
Toivottavasti!
Toivottavasti se myös siinä onnistuu. Jyrkkä proggressiivinen tulovero on yhteiskunnan taloudellista aktiviteettia tukahduttava ja kansalaisia kurittava köyhyysloukku. "Tasavero" tosin tarkoittaisi Margareth Thatcherin kaavailujen mukaista samansuuruista kansalaisveroa kaikille. Progressiosta luopuminen ei vielä ole tasaveroa, koska silloinkin veronmaksajat maksaisivat sitä enemmän veroa mitä enemmän he tienaavat. Henkilökohtaisesti olen ajatellut, että 10% tulovero valtiolle kaikissa tuloluokissa olisi oikeudenmukainen ja ymmärrettävä, toimiva ja vaurautta sampoava ratkaisu. Tällaista ratkaisua vastustavat ovat näkemyksensä kateuteen perustavia änkyröitä.
Kumma juttu
miten keskustalaiset löytävät kovasti sanomista muiden tekemisistä. Vaikka eihän niistä omien aikaansaannoksista kovasti juttua saisikaan aikaiseksi...
Ben on ainakin tällä kertaa oikealla asialla.
Outoa?
Kun SDP on puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen johdolla ajanut asiaa jo vuoden niin vastaukseksi on saanut ainoastaan lähinnä Vanhasen "typerä ehdotus" -tasoisia halveksivia kommentteja.
Nyt kun täysin identtisen julkitulon täysin samoin perustein tekee Zyskowicz niin hän saa monilta hurraushuutoja. Eivätkö ihmiset osaa enää käyttää järkeään ja tehdä omia johtopäätöksiään asioista muullakin perustein kuin sillä kuka sen sanoo?
Uskokaa nyt hyvät ihmiset jo että ruuan alv-alennuksella ei paranneta tippaakaan vähävaraisten oloja, heillä kun ei niin paljoa edes ole varaa kalliita ruokia hamstrata että tuollaisella laskulla olisi mitään mainittavaa euromääräistä apua. Sen sijaan, herra Rantakangas, päätöksestä tienaavat eniten kolikoita ne joilla on varaa syödä kalliimmin! Päätös jättää vain valtavan loven valtion kassaan, joka pitää paikata sitten velalla. Tuollainen velkamäärä (n. 400-500 milj.) olisi mahdollista käyttää tehokkaampiinkin toimenpiteisin tällaisessa tilantessa. Nykyisessä muodossaan päätös on lähinnä huippuesimerkki järjettömästä rahan roiskimisesta vähän sinne tänne huolimatta siitä kuka päätöksestä hyötyy ja kuinka paljon.
vajaa1€
Hirveä oli suitsutus kun J Katainen kertoi pienituoloisen veroalenuksesta maksimisssaan vaajaa 1€ kun tulo on 1200€ kuukaudessa.Eikö tämä ole pelkää ......,on se.
Punikkihallitus olisi korottanut 1 eurolla
Valitettavasti hallitusta johtaa KEPU ja pienituloisten taloudelliset olot olisivat ilmeisesti parantuneet enemmän jos pääministerinä olisi ollut kokoomuslainen. Kysykää vaikka Masalta.
ajatusleikkiä
Se mitä joku muu olisi tehnyt on ajatusleikkiä,edellinen on tosi.
Ben on oikeassa
Koska arvonlisäveron alentaminen ei alentaisi päivittäistavaroiden hintoja vaan etu menisi kartellinomaiselle keskustukkumonopolille, jota meillä pyörittää Kesko ja HOK-Elanto.
On jo otettu huomioon
Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet Suomessa huomattavasti muuta Euroaluetta nopeammin. Tämä johtuu siitä että Kesko ja HOK ovat varautunee alv:n alennukseen. Jos alv:n alennus toteutuu ja hintoja alennetaan sen mukaan, hinnat ainoastaan palautuvat parin vuoden takaiselle tasolle, tasolle jossa niiden kuuluisi muutenkin olla. HOK ja kesko ovat siirtäneet härskisti koko alv:n alennuksen omiin katteisiinsa etukäteen.
Eiköhän olisi aika oikeasti vapauttaa kilpailu myös päivittäistavarakaupassa ja sallia ulkomaisten kauppaketjujen pääsy Suomen markkinoille?
Nii justiinsa !
Kyllä sillä olisi työllistävä vaikutus kun kartelli saa lisää rahaa,jolla rakentaa uusia super-, hyper-, jumbo ostosparatiiseja.