Suurin osa maailman isoista öljykentistä on jo ohittanut tuotantonsa huipun, Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa.
Järjestön pääekonomisti Fatih Birol toteaa The Independent -lehden haastattelussa, että monet hallitukset vaikuttavat tietämättömiltä öljyvarantojen hupenemisesta ennakoitua nopeammin.
Birolin mukaan olisikin ryhdyttävä rivakasti toimiin tulevan kriisin varalle, sillä nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä perustuu öljyyn.
IEA arvioi, että maailman öljyntuotanto saavuttaa huippunsa kymmenen vuoden sisällä. Tämä on yli kaksi kertaa nopeammin kuin aikaisemmin on arvioitu.
Öljykriisi seuraavan viiden vuoden sisällä voi myös katkaista maailmanlaajuisesta talouden taantumasta toipumisen, Birol huomauttaa.
Henkilöt:

Kommentit
Öljyhuippu siirtyy kuin Jehovan todistajien maailmanloppu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Öljyhuippu
Öljyhuippu on maailmanloppuun verrattavissa oleva profetia, jonka toteutumisajankohtaa siirretään elämän eteenpäin mennessä koko ajan.
samma sak
...tai Suomen uhkaava työvoimapula...
Totta! Maassa on öljyä
Totta! Maassa on öljyä lähes loputtomasti ja miten paljon tahansa sitä sieltä pumpataan aina on mahdollista pumpata enemmän eikä se koskaan lopu.
Eikös öljyntuotannon
Eikös öljyntuotannon huippu uutisoitu jo vuosi pari sitten? Nyt se on yhtäkkiä taas 10 vuoden päässä? Joo...
Ketä kiinnostaa? Kun öljy
Ketä kiinnostaa? Kun öljy vähenee ja vihdoin loppuu, aletaan polttoaineita tehdä kivihiilestä, jota riittää moneksi sadaksi vuodeksi. Ja kun kivihiili loppuu, on käytössä ruskohiiltä ja turvetta. Palataan asiaan vuonna 3000.
Juuri näin
Lisäksi hyödyntämättä ovat öljyhiekka ja öljyliuskevarannot (=palava kivi) joissa maaöljy on imeytyneenä maaperään, eikä siis ole helposti hyödynnettävässä nestemäisessä muodossa. Öljyhiekassa arvioidaan olevan öljyä sama verran kuin mitä maailmassa oli maaöljyä ennen pumppaamisen aloittamista.
Sitten on vielä hyödyntämättä merenpohjien metaanihydriidit. Metaanijäässä arvioidaan olevan energiaa kaksi kertaa niin paljon kuin maailman tunnetuissa hiili-, öljy ja maakaasuesiintymissä yhteensä.
Öljypohjaisia polttoaineita voidaan syntetisoida mistä hyvänsä hiiltä sisältävästä yhdisteestä pyrolyysin avulla. Saksan sotakoneisto II maailmansodassa pyöri kivihiilestä tuotetun synteettisen polttoaineen varassa. Tähän teknologiaan perustuvia moderneja laitoksia voi ostaa Etelä-Afrikasta avaimet käteen toimituksina. Suoturve on muuten kivihiiltä huomattavasti parempi raaka-aine synteettisessä polttoainetuotannossa.
Ei näin
Noilla tavoilla ja tekniikalla tuotanto on erittäin kallista.
Toki moisilla tavoilla saadaan öljyä, mutta hinnat tulevat olemaan lähempänä 200 dollaria tynnyriltä ellei yli, riippuen myös siitä miten kulutus ja tuotanto kehittyvät.
Lopputulos sama: isoa vääntöä siitä, kuka saa helppoa ja halpaa energiaa, minkä varmistus tapahtuu armeijan avulla.
Paperilla hyvänkuuloisia vaihtoehtoja mutta ei käytännön todellisuuspohjaa kokonaisuuden kannalta.
"Lopputulos sama: isoa
"Lopputulos sama: isoa vääntöä siitä, kuka saa helppoa ja halpaa energiaa, minkä varmistus tapahtuu armeijan avulla."
Ja sodankäyntikö on ilmaista? Mitään energiasotia emme tule näkemään koska armeijan avulla hankitut resurssit tulevat moninkertaisesti kalliimmiksi kuin rahalla tai poliittisin lehmänkaupoin hankitut resurssit.
Jos USA on Irakissa öljyn takia niin miksi amerikkalaiset öljy-yhtiöt loistavat maassa poissaolollaan? Miksi USA on julkistanut vetäytymissuunnitelmansa aikatauluineen vaikka he eivät ole saaneet sieltä vielä öljyn tippaakaan?
Tavoitteet ja tulokset
"Jos USA on Irakissa öljyn takia niin miksi amerikkalaiset öljy-yhtiöt loistavat maassa poissaolollaan?"
Siellähän ne ovat hollilla. Paraikaa vaativat vain itselleen parempia sopimusehtoja. Asiat eivät ole menneet USA:n toivomalla tavalla. Irakilaiset pistävät hanttiin monella eri tasolla.
Eihän USA mikään supersankari ole, jonka kaikki tavoitteet toteutuvat 100%:sti.
Lähtökohdat ovat, että USA on erittäin riippuvainen öljystä, ja he saavat sitä erittäin halvalla etenkin sen takia, että se hinnoitellaan dollareissa.
Yksi taas kerran ihmisiltä ohi mennyt fakta on, että Saddam teki päätöksen alkaa hinnoitella öljyä euroissa. Tästä ei kulunut kauaa, kun USA oli siellä viheltämässä peliä poikki ja neuvoen: ei näin pojat, takaisin dollarikauppaan.
On videomateriaalia USA:n johdon kauppadelegaatioille ja suuryrityksille pidetystä tilaisuudesta, jossa heille kerrotaan, että kun tilanne Irakissa on stabiloitu ja öljy alkaa virrata, rahaa tulee ja holvit täyttyvät. Se oli selkeä tavoite. Mennä sinne ja vallata alue takaisin USA:n ja dollarin dominointiin.
Se, että homma on mennyt aika pitkälti pipariksi ja se ei ollutkaan mikään puolen vuoden blitzkrieg jonka jälkeen julistetaan "mission accomplished", on sitten vain todiste heidän vauhtisokeudestaan, mutta syyt sinne menemiselle ovat selvät. Suunnitelmat Irakin kaappaamiselle ja öljyn jakamiselle olivat todistetusti olemassa jo ennen syyskuun 11. iskua.
"Miksi USA on julkistanut vetäytymissuunnitelmansa aikatauluineen vaikka he eivät ole saaneet sieltä vielä öljyn tippaakaan?"
Maailmalle ja kasvavassa määrin kriittiselle kotimaan lehdistölle pitää antaa lupauksia. Politics as usual. Teot ja lupaukset ovat eri asioita. Samaan aikaan tulee "sattumalta" tietoja armeijalta ja Irakin johdoltakin, että USA:ta tarvitaan sittenkin siellä vielä vuosia ja on puhuttu vuosikymmenistäkin.
"Yksi taas kerran ihmisiltä
"Yksi taas kerran ihmisiltä ohi mennyt fakta on, että Saddam teki päätöksen alkaa hinnoitella öljyä euroissa."
Tähän nivoutuu toinenkin syy hyökätä Irakiin. Jos öljykauppaa aletaan käymään jossain muussa valuutassa kuin dollarissa, se tietää dollarin tuhoa ja Yhdysvaltain hegemonian päättymistä.
Hyökkäyksen takana ovat Amerikan pankkipiirit ja FED jotka hallitsevat dollaria sekä tekevät sodalla rutosti rahaa.
Toden totta
Ketä kiinnostaa?
Joitakin valtioita (USA, Kiina) saattaa kiinnostaa varmistaa oma valta-asemansa. Maailman valtapoliittiset siirrot tehdään vuosikymmenten päähän tehdyillä projektioilla.
USA:n hallinnon viimeaikaisen poliittisen linjan takana olevat haukat suunnittelivat linjan maailman dominaatiolle (Project For New American Century). Vastaavasti Kiinalla on oma näkemyksensä. Eivät ole toki ainuita pelureita.
Lähes KAIKKI modernin yhteiskunnan tuotteet perustuvat öljyyn ruuantuotannosta lähes kaikkiin kulutustavaroihin. Kuljetus on vain yksi osa tuota.
Bushin energiapoliittinen neuvonantaja Simmons uskoi, että öljyhuippu on jo nyt, ja faktat tukevat sitä. IEA tuskin uskaltaa sanoa vastaavaa, koska sehän johtaisi helposti täydelliseen kaaokseen kun kaikki alkaisivat toimia kuin huomista ei halvan öljyn saralla olisi.
Niin tässä kuin lähes kaikissa muissakin kaikkien elämän ja lähitulevaisuuden kannalta oikeasti merkittävissä asioissa kuljetaan eteenpäin käytännössä tietoisesti silmät suljettuna.
Tietämättömyys ja utopia on huipussaan, kun väitetään silmät kirkkaina että ei öljyn kallistumisella ole mitään väliä. Seuraus on, että tämä uskonto nimeltä talouskasvu osuu seinään, ja kaikki sen varaan tulevaisuutensa perustaneet saavat kylmän herätyksen.
On aivan varmaa, että sotia syttyy tämän takia lisää ja pian. Irak ja Afganistan ovat vasta alkusoittoa kun vedetään alueellisia viivoja energian turvaamiseksi.
Kannattaisi ruveta suunnittelemaan omaa elämäänsä täysin uudenlaisiin olosuhteisiin, etenkin kun hölmöt poliitikot eivät sitä tee vaan jatkavat samalla radalla joka johtaa seinään.
Obama linjasi vastikään, että Iranin diplomatialle annetaan takarajaksi syksy.
Iranilla on yhdessä Venäjän kanssa maailman suurimmat kaasuvarannot, ja öljyäkin riittää.
Alkaako raksuttaa vielä, minkä takia nuo maat (Afganistan, Irak, Iran) ovat tähtäimissä?
Eivätkä muut paljon pahempaa sortoa ja tyranniaa harrastavat maat, joilla ei ole energiaa, tai jotka ovat jo kimpassa USA:n kanssa energia-alalla (Saudi-Arabia)?
P.S.
Vähäisin peluri ei ole Venäjä.
Venäjä, Kiina ja heidän muut liittolaisensa ovat tiivistämässä yhteistyötään (Shanghai Cooperation Organization) pistääkseen sotilaallisesti kampoihin USA:lle.
http://en.wikipedia.org/wiki/Shanghai_Cooperation_Organisation
Jos Suomi liittyy hölmönä NATO:n niin nämä tyypit tulevat olemaan vastassa ja Suomi varmana maalitauluna Venäjän kyljessä.
Lisäjännitteenä se, että öljyä haetaan myös arktiselta alueelta, josta jo kisaillaan ja Kanada antoi juuri sotilaallisen varoituksen Venäjälle sen hankkeista siellä.
Ei varmaan ylittänyt edes uutiskynnystä Suomessa kuten tavallista tai jos ylitti, sivuutettiin pikkujuttuna.
Venäjä vajoaa kehitysmaaksi
Venäjän painoarvoa on ihan turha liioitella. EU:n "riippuvuus" venäläisestä energiasta on noin 15% luokkaa eikä Venäjällä ole mitään monopolia millekään EU:lle tärkeässä energianmuodossa. Kaasulle, öljylle, kivihiilelle ja sähkölle löytyy aina vaihtoehtoiset toimittajat jos Venäjä lähtee vetämään hanoja kiinni. Taannoinen Georgian operaatio meni pahasti reisille koska se vakuutti eurooppalaiset venäläisten kontrollin ulottumattomissa olevan nabucco -kaasuputken rakentamisen tarpeellisuudesta.
Etelä-Euroopassa satsataan aurikoenergiaan, kivihiili on kokenut renesanssin ja kunhan Brasilian öljykentät saadaan tuotantokäyttöön, venäläisten kilpailutilanne on entistä heikompi.
Öljystä tai muista luonnonvaroista ei tulla mitään maailmansotia köymään koska energia- ja muille raaka-aineille löytyy aina myyjiä, luonnonvarat ovat rikkaiden käytössä aina pienemmin kustannuksin kun käytetään rahaa eikä sotilaita.
Öljymaat, myös Venäjä, ovat paljon riippuvaisempia asiakkaistaan kuin toisin päin. Energiatuotteita tuottavat maat eivät yleensä tuota yhtään mitään muuta ja energiateollisuus yleensä kannibalisoi koko yhteiskunnan resurssit käyttöönsä. Kun rahaa virtaa energiateollisuudesta, muu yhteiskunta jää heitteille eikä muiden teollisuudenalojen kehitykseen panosteta.
Tämän vuoksi Venäjä on tuomittu vajoamaan kolmannen maailman valtioksi kun länsimaat irtaantuvat öljyriippuvuudesta.
1970 -luvun maailmanselityksillä parasta ennen -päiväys meni vanhaksi 21.12.1991.
Vai sillä lailla
Venäjän ydinaseiden lukumäärä: arvioitu 17000, operatiivisia eli käyttövalmiita 7200.
USA:n ydinaseiden lukumäärä: 9900, operatiivisia 5500.
Poliittinen valta tulee lopulta aseiden piipusta.
Jos Venäjä on niin heikko, minkä takia kukaan ei uskaltanut tehdä mitään, kun ne painoivat Georgian takaisin omalle paikalleen?
Venäjä tiedostaa valtansa - kasvavan sellaisen kun energiasta tulee arvokkaampaa. Se on päivänselvää asioita seuraavalle. Muskeleita pullistellaan ja näytetään että tehdään mitä halutaan. Jos ei tätä todellisuutta näe niin elää ihan omissa maailmoissaan.
Ei tässä mistään markkinoista tai myyntiriippuvuudesta ole kysymys, vaan energian- ja öljynsaannin turvaamisesta.
Se on kaunista toiveajattelua mutta harhakuvitelmaa, että muilla energiamuodoilla korvataan öljyn puute. Öljyn käyttö ja sen jalostuksesta tulevien johdannaisten käyttö on aivan liian massiivista, ja johdannaisia nimenomaan ei voi korjata, koska emme omaa tekniikkaa jolla energiaa muutetaan materiaksi.
USA, jonka väitetään omaavan tehokkaimman ruuantuotannon, öljyyn pohjautuva energiankäyttöketju vaatii vuosittain 1500 litraa öljyä per yhden asukkaan ruuankulutus. Yhden kilokalorin tuottaminen ruuassa maksaa 10 kilokaloria energiaa (viitteet ja lisätietoa: http://www.energybulletin.net/node/281 - "Eating Fossil Fuels").
Öljyn saatavuuden heikkeneminen ja hinnan nousu tulee aiheuttamaan suuria ongelmia ruuantuotannossa.
Idealistinen näkökulmasi pohjautuu siihen utopiaan, ettei mitään sotia synny - taas kaunis ajatus - mutta todellisuus on eri. Irak ja Afganistan ovat jo moisia. Vai uskotko siihen, että syy on se että jahdataan haamua nimeltä bin Laden ja hänen 40 rosvoaan, parannetaan naisten oikeuksia tai estetään terrorismia?
Kiina tulee ostamaan mielellään kaiken energian, ja on ihan harhaluuloa että Eurooppa pystyisi sanelemaan Venäjälle yhtään mitään. Jos Venäjä pistää hanat kiinni, Euroopassa palellaan. Se on myös fakta.
"Tämän vuoksi Venäjä on tuomittu vajoamaan kolmannen maailman valtioksi kun länsimaat irtaantuvat öljyriippuvuudesta."
Jos asia ei olisi vakava, tuo olisi päivän vitsi.
Milläs siitä irtaudutaan? Ydinvoimalla? Jos sitä lisätään, uraani loppuu hyvin nopeasti samoin.
Ei siitä tällä kulutus- ja materiaaliyhteiskuntarakenteella irtauduta. Kuljetuksessa ei akuilla pitkälle pötkitä, ja jos öljy korvattaisiin muulla energialla, voimalaitoksia tarvittaisiin aivan järkyttävä määrä lisää. Ei ole tapahtumassa.
Ymmärrän, että tällaisia mielipiteitä kuten kirjoitit on pakko esittää silloin kun oma maailmankatsomus on niin urautunut että sen särkymistä vastaan täytyy taistella pitkin hampain. Edessä on kovaa kyytiä, ja se on toki kivulias ajatus, etenkin kun lintukoto-Suomessa on tuudittauduttu siihen että mitään karua ei tule tapahtumaan ja sormea ei tarvitse liikauttaa, ja että jollain taialla ja ihmeisiin uskomalla kaikki hoituu niin että meno voi jatkua niinkuin ennenkin.
Lienee turha odottaa, että virallisten totuuksien Suomessa näihin reaalimaailman todellisuuksiin herättäisiin kovin pian ja heitettäisiin idealistiset ja utopistiset väitteet siitä että vaihtoehtoisia energiamuotoja tulee tyhjästä.
Parempi olisi kuitenkin jos katsoisi tosiasioita silmästä silmään.
Niiden perusteella kovat asevaltiot päätöksensä ovat tehneet ja tekevät, ja tietämättömyydellä ja toiveajattelulla jää väliin ja pahasti.
Mikä Georgia?
"Jos Venäjä on niin heikko, minkä takia kukaan ei uskaltanut tehdä mitään, kun ne painoivat Georgian takaisin omalle paikalleen?"
Kenen olisi pitänyt? USA:n? Ja jos olisi pitänyt niin miksi? Ja jos olisi pistänyt niin sinäkin olisit täällä itkemässä "jenkki-imperialismista".
Ei se uskalluksesta ollut kiinni, asia vain ei ollut vaivan arvoinen. Georgia ei ollut, eikä ole EU:n jäsen, se ei ollut eikä ole NATO:n jäsen eikä sillä ollut eikä ole turvatakuita EU:lta, NATO:lta eikä USA:lta. Siis mikä olisi ollut kenenkään velvollisuus lähteä sotimaan Georgiassa Venäjää vastaan? Häh?
Jännä juttu muuten että samat tyypit jotka raivoavat pää punaisena USA:n sotilaallisista operaatioista pitkin maailmaa ovat ensimmäisenä turvaamassa venäläisiin ydinaseisiin. On tainnut levy hirttää päälle 1970-luvulla?
Venäjä ei ole suurvalta muuten kuin pinta-alataan. Sen BKT on samaa suuruusluokkaa Italian tai Espanjan kanssa. Maan infrastruktuuri tuhoutuu hiljalleen, kansalaisten elinikäennuste on kuin kolmannesta maailmasta ja pääoma pakenee maasta pois. Ydinasearsenalistakin on parasta ennen päivämäärä mennyt pahasti vanhaksi ja koska rahaa ei ole käyttökelvottomiksi muuttuvien ydinaseiden korvaamiseen, yritetään naamioida väistämätön kehitys yksipuoliseksi aseistariisunnaksi.
Venäjän ydinasearsenalin puoliutumisaika on kymmenen vuotta. Tarpeeksi kun odotetaan niin ne ovat kaikki muuttuneet ongelmajätteeksi.
Raivo ja itku
``"Jos Venäjä on niin heikko, minkä takia kukaan ei uskaltanut tehdä mitään, kun ne painoivat Georgian takaisin omalle paikalleen?"
Kenen olisi pitänyt? USA:n? Ja jos olisi pitänyt niin miksi? Ja jos olisi pistänyt niin sinäkin olisit täällä itkemässä "jenkki-imperialismista".''
No ei kyllä kenenkään olisi pitänyt, kun Georgia aloitti touhun.
Samoin kuin ei olisi pitänyt Kuwaitinkaan tapauksessa.
Kun Saddam tunkeutui Kuwaitiin sen provosointien takia ja siitä syystä, että Kuwait porasi öljyä toistuvasti Irakin vastalauseista huolimatta pitkällä Irakin alueella, niin johan oli "vapaan maailman" USA ja kumppanit siellä sankareina paikalla.
Kuwait ja monet muut arabimaat ovat täyden diktatuurin alaisina, mutta niihin ei kosketa. Koska ne pelaavat yhteen USA:n ja öljy-yhtiöiden kanssa.
Mitenkäs nyt? Suomenkin selän takaa Carl Bildt huuteli kovaan ääneen, kuinka Venäjä käyttäytyy kuin Hitler. Mutta Georgiasta ei ole saatavilla energiaa tai rahaa.
Osoitan vain, että nämä väitteet sotien olevan "demokratian", "naisten oikeuksien" tai muiden tuulesta temmattujen väitteiden takia, ovat silkkaa puppua, ja että oikeat syyt ovat paljon raadollisemmat.
Virallisen Suomen reaktio Buschin aggressioille oli vain hymyillä ja vähän korjailla vinossa olevaa solmiota. Ja nyt ollaan saman hovin siivoojana Afganistanissa keisarin vaihduttua, samalla kun isäntä vielä pommittaa paikallisilta koteja ja raajoja hajalle ohjuksilla ja pommeilla.
Samoin kun Venäjä tekee mitä haluaa, ei sille kukaan mitään sano.
Kiinan hallitus on todennut, että se toimisi taas tismalleen samoin, jos tulisi uusi Tiananmeren tapaus. Tällaisten kanssa ollaan parhaita kavereita, kun rahaa tulee. Arvot pahasti hakusessa. Päättäjien puolelta kaksinaamaisuutta ja sitten suuren osan muiden osalta pään pensaaseen tunkemista ja tosiasioiden kieltämistä.
Meni jo tietyssä mielessä öljy-aiheen ulkopuolelle, mutta nämä aiheet ovat kietoutuneet toisiinsa. Niiden erittely ja niiden yhteyden poissulkeminen on tietoista tai tiedostamatonta harhautusta.
Nämä konfliktit ovat syntyneet juurikin energian ja sen dominoinnin takia, ja muut syyt ovat välillä hyvin ja välillä huonommin sopivia selityksiä ja tekosyitä.
Kun on virallisen organisaation esittämä asia, että saatavuuskriisi tulee jo vuosien sisällä ja varsinainen tuotannon huippu 10 vuoden päästä, se on täysin selvää että panokset kovenevat ja tilanteet kärjistyvät kiihtyvällä tahdilla.
Monien itsenäisten analyytikkojen mukaan tuotantohuippu kun nimenomaan on jo nyt. Bushin energianeuvonantajan mukaan myös. Siinä ilmiselvä syy varantojen hallinnon varmistamiseksi sotavoimin, jotta kun varannot ehtyvät, voidaan sen ohjaamiseen vaikuttaa.
Bin Laden nukke ja ihmisoikeudet ja demokratia ja naisten äänestys ovat hyvää mainostäytettä.
FBI:n kääntäjä Sibel Edmonds juurikin paljasti, että USA tuki Bin Ladenia aina syyskuun 11. iskuun asti. Tiedossa oli, että he rahoittivat hänen porukkansa jo aiemmin.
http://www.dailykos.com/storyonly/2009/7/31/760117/-Bombshell:-Bin-Laden...
Kun energia asia kiinnostaa
Kun energia asia kiinnostaa noin laajasti, niin näpyttele haku sanaksi URAANIN VÄKEVÖINTI sieltä löytyy Joona kurki nimisen miehen tekemät tarinat aiheesta.Kolmannen luokan kehitysmaaksi kohtalaisen vankka asema maailman uraani markkinoilla ja kasvaa koko ajan.
Kiitos
Kiitos vinkistä ja tiedosta.
Näemmä Venäjällä uraanin väkevöintikapasiteetti vuonna 2006 on 25000000 SWU/a ja vuoden 2015 arvio 33000000+ SWU/a.
USA:lla samat luvut 11300000 SWU/a ja vuonna 2015 arvio 7500000 SWU/a.
Saksa + Ranska + Hollanti + Iso-Britannia 19800000 SWU/a ja vuonna 2015 arvio 22000000 SWU/a.
Nämä väitteet Venäjän muuntuvan joksikin kehitysmaaksi ovat ihan pähkähulluja. Heillä on mittavat luonnonvarat, ei juurikaan velkaa ja paljon osaamista.
Kehitysmaatilannetta kohti ovat kulkemassa USA, Iso-Britannia ja muut länsimaat massiivisine velkoineen ja teollisuuden alasajoineen ilman vastaavia luonnonvaroja.
En ole lainkaan mikään Venäjän ihannoija, mutta tosiasiat ovat tosiasioita.
Paniikkirumpu rämisee
Öljykenttien ehtyessä on tapana ottaa uusia käyttöön.
Niin on tehty niin kauan kuin öljyä on porattu.
Pelkästään maailman tunnetut varannot riittävät sadoiksi vuosiksi, ja uusien etsintä on jatkuvaa.
Pelkästään Turkmenistanin tunnetut, mutta käyttämättömät öljy- ja kaasuesiintymät ovat suuremmat, kuin Saudi-Arabian.
Uudet löydöt ovat toki vaikeamilla alueilla, meren pohjassa ja Pohjoisessa, mutta mistään ehtymisestä ei ole kyse.
Maailman mediassa on jokin pitkäkestoinen trendi, jossa uutisiin ja lööppeihin pääsee paremmin tuhoennusteilla ja -tutkimuksilla.
Maailma tuhoutuu - se on päivänselvää, mutta uutiset ja ennusteet kautta linjan ovat ennenaikaisia.
Kaldera räjähtää, meteori iskee, jääkausi kylmää, ilmasto lämpenee, tulvat tulevat, kuivuus iskee, merenpinta nousee, hirmumyrskyt tulevat, pandemia tappaa, siittiöt kuolevat, öljy loppuu, jne.
Kaikkea sitä ja enemmänkin maalaillaan mediassa jatkuvasti ihmisten tajuntaan ikäänkuin lähitulevaisuudessa tapahtuvaksi.
Ilmeisesti paniikki ja hysteria antavat mediatilaa ja myyvät paremmin, kuin hyvät uutiset.
Kysessä ei ole öljyn loppuminen
Öljyhuipussa ei ole kyse öljyn loppumisesta, tai siitä että uusia öljylähteitä ei löydettäisi. Öljyhuippu tarkoittaa ajankohtaa jonka jälkeen vuosittaista öljyntuotantoa ei saada enää kasvatettua. Kysessä on siis voluumiongelma.
<p>
Öljyhuippun jälkeen maasta vuosittain pumpattavan öljymäärän voluumit alkavat vähitellen vähetä. Öljyä voi hyvinkin olla maassa monta kertaa enemmän kuin sitä on sieltä nostettu tähän mennessä, sitä vain ei saada pumpattua maasta rittävän nopeasti jotta hinnat pysyisivät aisoissa.
<p>
On hyvin epätodennäköistä että maailmasta löytyisi Saudi Arabian öljykenttien veroisia lähteitä joista öljyä saataisiion ulos yhtä helposti. Voi hyvinkin olla että Turkmenistanissa on lähde jossa on 2x niin paljon öljyä kuin Saudi Arabian suurimmassa lähteessä, mutta sen avulla ei varmasti saada öljytuotannon voluumeja kasvatettua. Saudi Arabian öljytuotannon tämänhetikinen huippu tapahtui 2008.
<p>
Kun öljyn kysyntä kasvaa tasaista tahtia, erityisesti Kiinan ja Intian ansiosta, mutta öljyntuotantoa ei saada vastaamaan kysyntää, öljyn hinta lähtee räjähdysmäiseen kasvuun.
hyvä
hyvä historiallinen paikka siirtyä materialistisesta kasvusta aineettomaan kasvuun yleisesti
Kansantulo
Jos kansantalous siirtyy maataloudessa ja teollisuudessa kiertävän materiaalisen rahan ehtyessä ja palvelualojen surkastuessa prostituutiosta masturbaatioon niin tällöin vähenee arvonlisäveroatettavan hotelli- ja ravintola-alan tuotto hyvinvointiyhteiskunnan sosialibyrokraateille.
Väittäisin, että materiaalisen kasvun supistuminen roinantuotantona ja roinanjakelukiinteistöinä vähentää myös immateriaalisektorin rahana kierrätettävien palveluiden määrää.
sinä
katsot asioita materialismin valossa
mutta jos asetetaan oikeaksi arvoksi - eikä vaan syyksi harrastaa materialistista mellastusta kuten nykytyyli on - aineettomat arvot ja laitetaan niihin rahaa niin ihmiset viljelee niitä ruusutarhojaan ja harrastaa viulunsoittoa ja jalkapalloa sydämensä kyllyydestä koska se on kivaa ja koska se ei rasita luontoa
ei pidä enää kuvitella että esimerkiksi hyvää jalkapalloa syntyy kun on kunnon tilat vaan se on niistä riippumaton - joku ronaldinho tai litmanen on saattanut hankkia sen ytimen minkä ne osaa periaatteessa jollakin rupisella talon takapihalla jota ne sitten soveltaa suurilla areenoilla
sloganiksi pitäisi laittaa: ei se laite vaan se sisältö
mutta aina oikean luovuuden ja oikean osaamisen tyyliin litmanen ympärille keräytyy luovuus- ja osaamispummien lauma joka yrittää pumpata todellisen aidon ytimen ympärille omat pumppuasemansa jolla ne pahimmillaan tyhjentää hyvän asian kuin sitruunan ja siirtyy seuraavaan sitruunaan - ja oikeastaan melkein kaikki teknologia on tuota pummiporukkaa
Aiheettomasta kulutuksesta aineettomaan
Mielenkiintoinen tuo Sinun kansantalousteoriasi "prostituutiosta masturbaatioon". Minua kiinnostaisi tietää, eikö Sinulla ole näiden kahden välissä mitään vaihtoehtoa? Tarkoitan siis yleisesti käytössä olevaa kahden henkilön välistä vastikkeetta suoritettavaa aktia tai voisihan sitä jopa parhaimmillaan nimittää myös parisuhteeksi.
Mikä funktio sillä voisi olla vertauskuvallisesti kansantalousteoriassasi? Materiaalisesta yksilöllisestä itsekkyydestä ja ahneudesta yhteisölliseen yksilön immateriaaliseen hyvään? En tarkoita tällä kuitenkaan ryhmäseksiä vaan ihan vertauskuvallisesti välimuotoa sille "prostituutiosta masturbaatioon" -jutullesi. Ehkä kaikkea ei tarvitse mitata arvonlisäverollisena ja rahana kierrätettävän palvelujen tai tavaroiden määränä. Luulenpa, että Jussi Vaarala tarkoitti jotain sellaista.
tarkoitin
juuri sitä että kysyttäisiin isoilla kirjaimilla
MITEN TEHOKKAASTI MATERIA JALOSTUU HENKISIKSI ARVOIKSI
ja esittämäsi sosiaalisen vuorovaikutuksen ulottuvuus on tärkeä immateriaalinen arvo - se kannattelee yhteiskuntaa hyvin paljon ja kantaa myös yksilöä usein pitkälle - hyvällä sosiaalisella vuorovaikutuksella on paljon kestoaan pitempi vaikutus, voi aivan säännönmukaisuutena sanoa jos tosin trumatkin kantavat pitkälle samalla tavoin negatiivisessa mielessä
Jos minä hieron
Jos minä hieron naapurinrouvaa sieltä ja hän minua täältä, niin silloin ei alvi vaihda omistajaa eikä ole tarvetta lentää Thaimaahan tai minnekään muuhunkaan maahan.
Rahaa ei liikkunut mutta kasvoiko hyvinvointi?
Ei kivikausikaan päättynyt
Ei kivikausikaan päättynyt kivien loppumiseen. Syynä oli paremman teknologian keksiminen.
Jääkausi päättyi jään loppumiseen
Silti kukaan ei sure sitä, ettei jääkenttiä saatu suojelluksi kasvihuoneilmiöltä.
Selvää pässin lihaa!
Tämä on bilderbergiläisten ja 300 komitean käyttämää taktiikkaa. Kun ihmiset on ensin peloteltu kuralle kaiken maailman kauhuskenariolla niille on sen jälkeen helppo laatia kaikenlaisia uusia pakotteita, veroja ja vapautta rajoittavia lakeja. Haluttu lopputulos on kaksi luokkaa: eliitti ja orjat ja uusi orjuus on siinä mielessä hallitsevalle luokalle vanhaa orjuutta perempi, sillä isäntien ei enää tarvitse ruokkia orjia vaan niiden on pakko tehdä se itse, aivan samoin kuin juutalaiset Venetsian getossa maksoivat itse omien vartijoidensa palkan.
sä oot niin oikeassa
juuri tästä on kyse, valtiotkin on jo lukittu velkakierteeseen josta ei irrota ja ehdot sanellaan sieltä mistä raha tulee. lukekaa http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9529190182 sieltä selviää miten maailma makaa.
Jos öljy olisi loppu
Jos öljy olisi loppu, ei maakaasuakaan tuhlattaisi lämmitykseen, vaan se käytettäisiin liikennepolttoaineena.
niin
ja kukaan ei kysy sitä oleellisinta kysymystä - miksi se liikenne liikkuu mistä se alkaa ja mihin se loppujen lopuksi päätyy - ei kysytä koska joutuisi toteamaan - yli 80 prosenttia ihmisen polttomoottoriliikkumisesta on aivan turhaa eikä aineettomien arvojen syynissä edes saavuta juurikaan mitään - esimerkiksi tämä vallitsevan itseisarvoisen kulutusideologian pyrkimys laumoittain hakea onneaan suurista kauppakeskuksista ja shoppailusta on juuri sitä idiotiaa kaikkein kukkeimmillaan - turhaa liikkumista markkinamiesten eteesi asettamien haavekuva-optioiden perässä ja luonto tuhoutuu ja raaka-aineet loppuu eikä aineettomia todellisia arvoja tai yksilön oikeita kehitystavotteita juurikaan saavutettu
Onneksi meillä ilmasto lämpenee
Ei öljy meidän elinaikana lopu,mutta siitä tulee kallis tuote,kuten puhtaasta vedestäkin,josta tultanee käymään seuraavat sodat.
Jos öljy ja kaasu loppuvat, niin
Venäjä joutuu siirtymään kaasu- ja energia-aseista ydinaseisiin.
Aurinkokennoteknologiaa avoimella innovaatiolla
Tuon verran tulee vuodessa energiaa maapallolle auringosta:
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Breakdown_of_the_incoming_solar_energy...
Jospa vaan laitettas satoja miljardeja yhteisesti aurinkokennoteknologioiden kehittämiseen, jotta siitä saataisiin kustannustehokasta. Tämän hetken state-of-the-art-aurinkokennoilla saadaan n. 12,5% aurinkoenergiasta kaapattua. Ellei fysiikanlait ole esteenä, niin aika houkuttelevalta kuullostaisi saada tuo prosentti nostettua 20-30% tienoille.
Avoimella innovoinnilla voitaisiin saada maallikoilta ja harrastelijoilta lisää brain poweria kehitysprojektiin.
No onhan meillä jo sähköautot
ja aurinkopaneelit jne. Ennustan, että jos öljy rupeaa loppumaan, sen hinta nouseen niin kovaksi, että siirtyminen muihin energilähteisiin tapahtuu varsin luonnollosesti ja kivuttomasti. Tästä voi jopa tulla hyvä lisä talouskasvulle, kun kaikkien maailman omakotitalojen öljysäiliöt vaihdetaan ja bensaautot myydään ja on pakko ostaa uusia muihin teknologioihin perustuvia autoja ja lämmitysjärjestelmiä.
Jos öljy loppuu, niin jumala tekee sitä lisää
Huvittava trendi kauhuskenaarioiden ohella on niiden täydellinen kieltäminen. On ollut jo kauan selvää, ettei öljy riitä enää kovinkaan pitkäksi aikaa ja ainoa keino pitää yhteiskunta pyörillään on vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittäminen ja energian järkevämpi käyttö. Kivihiiltä tosiaan riittää vielä pitkäksi aikaa, mutta sen käyttö maailmanlaajuisesti öljyn tilalla olisi niin saastuttavaa toimintaa, että vannoutuneinkin vihreiden vihaaja kääntäisi kelkkansa.
Ölypiikki koko maailman osalta ohitetaan lähivuosina ja öljy tulee loppumaan yllättävän nopeasti, kun jättiläiset Kiina ja Intia kaatavat sitä vain yhä suurempaan kitaansa entisten suurkuluttajien rinnalla. Nykyiset öljynetsintämenetelmät ovat niin hyviä, että todella suuria löytöjä jotka ratkaisevasti siirtäisivät öljyn loppumista, tuskin enää tehdään.
Media toimii kyllä nykyään pelottelun voimalla, mutta pelkojen takaa löytyy myös tosiasioita. Nykyisen kaltaista öljyllä läträämistä ei ole kovin monta sukupolvea jatkunut. Silti nämä muutamat, lähinnä jo iäkkäämmät, koko ikänsä öljyn eduista nauttineet, tuntuvat luulevan että nykyisen kaltainen tila on ainoa mahdollinen eikä se koskaan muutu. Parempi vain sulkea korvansa ja silmänsä ja lällättää. Ehkä kylmän sodan läpi eläminen ja jatkuvan propagandan ja sodalla pelottelun kuunteleminen jätti tähän sukupolveen niin suuren haavan, että kaikki huonot skenaariot kuitataan automaattisesti propagandana ja niille naureskellaan, ettei mieleen muistuisi ne lapsena öisin kastuneet lakanat kun painajaisissa atomipommit pölähtelivät.
Arabialainen sananlasku tietää totuuden:
Isäni kamelilla, minä autolla, poikani lentokoneella, pojanpoikani kamelilla.
Sama laulu
raikui jo 1973. Kuuluu sarjaan ihmisen aiheuttamat ilmatonmuutokset.
Koska 70-luvulla pelattiin
Koska 70-luvulla pelattiin öljypeliä, niin öljy ei voi loppua maasta? Hienoa logiikkaa.
Öljy loppuu varmasti
On todella omituista, miten typerästi energiataloutta suunnitellaan. Suomen hallituskin on energiakysymyksessä täydellisesti pihalla kuin lumiukko. Mitään muuta reaalista vaihtoehtoa, kuin ydinvoima, ei Suomen kaltaisessa subarktisessa maassa ole olemassa.
On huomattava, miten Suomen tulee satsata ydinvoimaan juuri korkean teknoligiaosaamisensa takia. Ydinvoimateknologia on kehittyvä tieteenala. Ydinvoimalat eivät ole yksiselitteisesti Tzernobilriskejä, ne ovat kehittyneet pitkälle neuvostoajoista -erityisesti länsimaissa. On parempi, että sähköä tuotetaan ydinvoimaloissa Suomen rajojen sisällä, kuin se, että sähköä tuotetaan esim. Venäjällä, josta suomalaiset sitä ostavat. Suomen ilmastossa on mahdotonta tuottaa riittävästi energiaa aurinko -tai tuulivoimalla talviaikana korkeapaineen, eli pakkaskelin vallitessa. Juuri silloin kun energiaa eniten tarvitaan.
Ja mitä sitten??? So
Ja mitä sitten???
So fuckinkgg What?!??!
I DON"T care The SHITTT!!!
Itsekäs paska kun olen.
Onneksi MINUA ei haittaa.
Öljyhuiippu oli jo vuos sitten
Nyt kun ja jos maailmantalous muuten elpyisi niin öljyn kulutus lähtee nousuun mutta nousu tyssääkin sitten öljyn hinnan uuteen voimakkaaseen nousuun. Sen mitä opec syksyllä tuotantoa leikkasi, niin häviää jo kolmessa vuodessa öljylähteiden ehtymisiin, eikä uusia ole juuri tällä välin availtu tai löydetty, niin että maailman öljytuotannon huippu olikin sitten viime vuoden heinäkuussa.
Siksi tuo äijä puhuikin 10:stä tai oikeastaan hän sanoi lopulta 5 vuoden sisällä, tarkoittaen itseasiassa että öljykriisi voi alkaa minä hetkenä tahansa, ei vain halunnut esiintyä hihhulina liian rankkojen ennustusten kanssa.
Masturbaatiosta kimppakivaan
Kepu on jo vuosikymmeniä harrastanut kimppakivaa.
Kansantaloudellisesti se on vain siirtynyt ylhäältä-alas asennosta vaakatasoon ja kohta koko solmu on levällään kedossa. Ensin virtasi isältä pojalle tai tyttärelle, mutta nyt on vyyhdessä mukana Destiat,Novat,Lemminkäiset,Joukahaiset, itä ja länsi, säätiöt ja uskontokunnat, kauppakamarihäsläreitä unohtamatta,
Solmun koosta ei ota pirukaan selvää enää.
Maapallo on vain yksi elävä organismi,joka elää erilaista aikasykliä kuin ihminen. Minä näen sen lantapallona, jota ihmiskunta pyörittää kuin mikäkin pillerinpyörittäjä yhteiseen kasaan tulevaisuuttaan varten.
Mutta tällä hetkellä pallokasaa syödään imemällä sisukset tyhjiin. Jäljelle jää "härö", tyhjien kuorien varassa kuivuva otus,kunnes itse pyörittäjäkin kuolee.
Vain elämä on annettu, kaikki muu on hankittava.
Kimppakivan solmustakaan ei voi olla aivan varma, saiko kaikki vai jäikö joku kokonaan ilman.
Rakennettava
On yksinkertaisesti rakennettava hyvin runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti ja halvalla.
Alan epäillä sinun
Alan epäillä sinun motiivejasi.Venäjä tuottaa maailman väkevöitetystä uraanista noin puolet ja sinä kannatat ydinvoiman lisäämistä sillä varjolla ettei oltaisi riippuvaisia venäjästä.
Polttoaineesta
Ydinvoimaloiden polttoaineesta EI ole tällä pallukallamme vähäisintäkään puutetta.
Sitä mukaa kun kulutus lisääntyy etsitään ja otetaan käyttöön uusia esiintymiä.
Ydinvoimalla tuotetun sähkön hinnasta sitäpaitsi polttoaineen hinnan osuus on hyvin pieni. Siten voidaan varastoida ydinvoimalan yhteyteen usean vuoden tarve polttoainetta ilman mitään ongelmia - huoltovarmuus on erinomainen.
Eli et ole vaivautunut edes
Eli et ole vaivautunut edes ottamaan selvää prosessista joka alkaa uraanin louhimisesta jatkuen rikastukseen.Pelkällä rikastetulla uraanilla ei käytetä muita kuin kanadan candu reaktoreita, seuraavaksi rikastettu uraani pitää vielä väkevöidä ja siinä on se jutun pointti. Venäjä väkevöi noin puolet maailman uraanista ja heidän osuutensa myytävästä väkevöidystä ydinpolttoaineesta on vieläkin suurempi.
Sitten kun oikeasti rupeat perehtymään ydinvoimaan, niin huomaat ettei väkevöinti laitoksia nouse kuin sieniä sateella eikä varsinkaan mihin tahansa.
.. eikä varsinkaan mihin tahansa..
Suomessa on sekä uraania että teknistä valmiutta.
Eikä kukaan voine väittää että ottaisimme Karjalan
takaisin ydinaseella uhkaamalla.
Vai mistä senkään tietää - kaheleita piisaa.
Ydinvoimalan polttoainetta
Ydinvoimalan polttoainetta on ostettavissa useista eri lähteistä - venäjältä EI ole mikään pakko ostaa.
Kysynnän kasvaessa myös tarjonta kasvaa.
No luetteleppa valtiot sekä
No luetteleppa valtiot sekä niiden alaisuudessa toimivat yritykset jotka tuottavat väkevöitettyä ydinpolttoainetta.
Älä ole lapsellinen
Älä ole lapsellinen.
Yritätkö väittää, että esimerkiksi TVO ostaa entisten ja uuden ydinreaktorinsa polttoaineen Venäjältä?
Opettele käyttämään Googlea äläkä teetä minulla turhaa työtä.
Uraanin väkevöittäjät
Uraanin väkevöittäjät maailmassa vuonna 2006.
-Ranska areva
-Saksa,Hollanti ja Iso-britannia Urenco
-Japani Jnfl
-Usa Usec
-Venäjä tenex
-Kiina cnnc
Näistä tenex väkevöittää noin puolet maailman kaupallisesta uraanista.
Totuus koskee kovasti,taisit kai tietääkkin sen jo.Muuten olisit ollut oma itsevarma itsesi.
Entä sitten?
Markkinoilla on useita eri toimittajia ydinvoimaloiden polttoaineelle - aivan kuten olen kirjoittanut.
Polttoainetta on mahdollista ostaa useista eri lähteistä ja kun ydinvoimaloita rakennetaan parhaillaan runsaasti lisää, niin luultavasti polttoainetoimittajiakin tulee lisää.
Toimittajia tuskin tulee
Toimittajia tuskin tulee lisää, siitä pitää ydinsulku sopimus jonkin verran huolta.Uutisissakin on ollut Iranista juttua haluaisivat väkevöidä itse mutta Yhdysvallat vastustaa.
Kaikista maailman energia muodoista juuri ydinvoima alalla Venäjällä on suurin osuus maailman markkinoilla.Sinä ajat eurooppaa riippuvaisemmaksi venäjän energiasta,olisiko piilo desantti?
Polttoaineen
Ydinvoimaloiden polttoaineen tuottamiseen ei ole mitään estettä - on vain annettava IAEAn valvoa mitä tehdään.
Polttoaineeksi kelpaava rikastaminen ei ole mitenkään erityisen hankalaa. Ydinasekelpoiseksi rikastaminen onkin sitten ihan eri asia.
Minusta siinä ei olisi mitään kummallista, vaikka jonakin kauniina päivänä myös Suomessa olisi ydinreaktoreiden polttoainetta rikastava laitos - eikä taatusti IAEAlla olisi mitään sitä vastaan.
siispä reaktori tilaukseen Venäjältä ja muuta energiaa...
Nyt tilaus reaktorista Venäjältä, samaan kauppaan avataan vähän nykyisiä kaupan esteitä ja vedetään kaasuputki ilman nikottelua yksi haara Suomeen. Hajautettu energiatuotanto käyntiin ja turve/puupohjaisiin muotoihin lisää potkua.
Kaikki vesivoimahankkeet toteutettava ja Nesteen sähköntuotanto kansallistettava. Sähköautot pois verolta jne... VOISKO JOKU POLIITIKKO JOSKUS LAUSUA ASIAA MUUSTAKIN KUIN HOMOPUOLISOIDEN OIKEUKSISTA ??!!!
Kaikki työ tehdään nykyisin halvalla energialla
Kun energia kallistuu, varsinkin fossiilinen energia, kallistuu kaikki työnteko. Paitsi lihastyön. Läntinen sivilisaatiomme perustuu halvan energian turvin tehdylle työlle - koneiden käyttämiseen. Työnteon kallistuminen painaa äkkiä minkä vain alan tuottavuuden miinukselle ja tehtaat muuttuvat kannattamattomiksi. Pian lakkaa myös palveluiden kysyntä, kun ei ole varaa. Massatyöttömyys, sosiaaliset ongelmat, yhteiskunnallinen epävakaus, ääriliikkeet, väkivaltaisuudet, romahdus. Jatkanko listaa?
Pelastus olisi öljyn korvaaja. Sitä vain ei ole siinä mittakaavassa kuin tarvittaisiin. Kaikki on vasta piirustuspöydällä tai koeasteella, vielä kymmenenkin vuoden kuluttua ollaan vasta ensiaskelia ottamassa. Liian vähän, liian myöhään.
Öljyntuotantoinfran uusiminen olisi pitänyt aloittaa viimeistään 80-luvulla, mutta kun öljyä muka olikin taas määrättömästi, uusiminen ei ollut enää kannattavaa. Nyt kun öljyn hinta on vasta äskettäin pompannut 10-kertaiseksi, ollaan havahtumassa. Ikävä fakta vain on, että jotta 10 vuoden päästä voitaisiin pumpata nykyista tahtia, pitäisi ensin investoida noin 100 biljoonaa (engl. trillion) dollaria. Teräksestä 50 vuotta sitten rakennettu öljyinfra sananmukaisesti ruostuu olemattomiin.