Uusi Suomi / Raha Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Tässä ovat RKP:n rahoittajat

Tässä ovat RKP:n rahoittajat
Julkaistu: 11.8.2009 12:48
Päivitetty: 11.8.2009 13:19
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin.
RKP on julkaissut vaalirahoittajansa vuosilta 2007-2009.

Valtion puoluetuen lisäksi Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on RKP:n tärkein lähde niin varsinaista toimintaa kuin vaalirahoitusta ajatellen.

Vuoden 2007 kohuttuihin eduskuntavaaleihin RKP sai Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta 800 000 euroa, valtion tukena 100 000 euroa, Teollisuuden ja työnantajien keskusliitto TT:ltä 50 000 euroa ja Björn Wahlroosilta 5 000 euroa.

Osuuspankkikeskus antoi RKP:lle 4 000 euroa, lounasseminaareista kertyi 3000 euroa ja yksityishenkilöitä 2 000 euroa.

Kunnallisvaaleihin 2008 RKP sai Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandila 300 000 euroa ja EU-vaaleihin 2009 saman verran. EU-vaaleihin 2009 RKP sai Svensk Utveckling r.f:ltä 10 000 euroa ja euroedustaja Henrik Laxilta 5000 euroa.

Svenska kulturfonden on vuodesta 2003 antanut vuosittaisen avustuksen silloin perustetulle säätiölle Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland.

Vuonna 2008 summa oli noin 1,5 miljoonaa euroa. Tämä on ollut julkisesti tiedossa viime keväästä.

Stiftelseniltä RKP on saanut vaalirahoituksen lisäksi vuonna 2007 325 000 euroa, viime vuonna 520 000 euroa ja tänä vuonna 875 000 euroa.

Valtiolta RKP on saanut tukia seuraavasti: Vuonna 2007 puoluetukea tuli 670 000 euroa ja 350 000 euroa tiedotustoimintaan. Viime vuonna puoluetukea tuli 810 000 euroa ja tiedotustoimintaan saman verran. Tänä vuonna puoluetukea ja tiedotustukea on tullut kumpaakin 810 000 euroa.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 
 
 
 
 

Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland

Rahoittaako lafka myös Perussuomalaisia ja Suomalaisuuden liittoa?

voisiko sanoa

että summissa on nolla lisää muiden summiin verrattuna

tresprokiga Finland

Saamelaiset ovat jo pitkän aikaa ajaneet kielellensä virallista asemaa. Saamelaisuus pohjoisessa ylittää valtion rajat, eikä silti ole saatu edes omaa kielistiftelseä aikaseksi. Suomen saamelaiset pohjoisessa kuuluvat systemaattisesti keskustalaisiin, joten muut kuin kielituet ovat sittenkin tärkeimmät.
Mutta ottakaa oppia, jos aiotte edes jotenkin vaikuttaa myös IHAN ITSE kielenne säilyttämiseen.

Persujen ja Suomalaisuuden

Persujen ja Suomalaisuuden liittojen tavoitteena on yksikielinen Suomi.

Joko nyt ymmärretään että suomessa kaksikielisyys...

... on ostettu rahalla! Mitä seuraavaksi, somalialaiset merirosvot tulevat tänne kaappausrahoillaan ja maksavat politikoille siitä että otetaan kolmanneksi viralliseksi kieleksi somali! Tai miksei öljysheikkien suosima arabia

Just...

...joo.

Vai että kaksikielisyys on ostettu rahalla. Kannattaisi Matti Meikäläisenkin tutustua Suomen historiaan. Suomenruotsalaisten vertaaminen somalialaisiin merirosvoihin on aika törkeätä.

Taitaa Matti Meikäläinen olla Perussuomalainen perusjuntti.

Onhan se selvää että RKP saa rahaa järjestöltä joka haluaa että Suomi on jatkossakin kaksikielinen maa.

Ai hurja...

kaksikielisyys on miehitysvallan jäänne täällä Suomessa!

Ajatelkaa kuinka paljon kaksikielisyys maksaa suomen valtiolle... Mitä kaikkea hyvää silläkin rahalla saataisiin aikaan... Suomessa suomeksi.

vain Venäjä on miehittänyt Suomen

Autonomian aikana kun maassa oli venäläinen sotaväki virallisena kielenä oli ruotsi. Myös venäjää sai puhua. Kuinkahan moni suomalainen on saanut työtä ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään Ruotsissa kielitaitonsa ansiosta? Oliskohan jotain 400000?

Ahas, no mitä se Ruotsi

Ahas, no mitä se Ruotsi täällä sitten teki, ellei maata pitänyt omanaan. Ei antanut edes päättää omista asioistaan, kuten Venäjä vastaavassa tilanteessa teki autonomian muodossa.

Kovin on onnistunut ruotsalaisten russofobinen propakanda iskostumaan toisille..

Kas

Me olimme yhtä ja samaa maata. Tukholma oli siellä missä nytkin ja Turku samoin. Autonomian ajan historiassa on aukkoja. Miksi Bobrikov murhattiin?

Hyi fan!

Jostain kumman syystä enemmistö valta ei toteudu Suomessa, vaan tämä ruåtsalaisuuden paapominen vain jatkuu.
Paapomista siivittää suomenruåtsalaisten puolueelleen jakamat jättiläismäiset summat.

Kyllä suomenkielinen väestö on perustyhmää, kun sallii tämän älyttömän rahankäytön olemattoman vähemmistön hyväksi.

Suuria kulueriä TV, kaikki katukyltit lomakkeet päiväkodit ym. ym. jopa armeijaakin täytyy käydä ruåttiksi! Hyi fan!

RKP loisii

Pitäis jo tajuta, että rkp nimenomaan rosvoaa hyvinvointiamme. Kaksikielisyyskupla tulee valtavan kalliiksi ja samaan aikaan peruskoulujen ryhmäkokoja kasvatetaan ja lisätään lasten pahoinvointia, vanhustenhoidossa karsitaan jne., jne. Esimerkkejä on lukuisia ja sitten jotkut loiset kehtaavat käyttää käsiään toisten taskuissa maksaakseen kieliharrastuksensa ja korruptionsa. Hävetkää.

Suomen kielen käytöstä

Suomen kielen käytöstä ruotsissa (kun sielä oli vielä suomalaiskyliä) oli rangaistuksena muistaakseni asumispaikan tuhoaminen ja jopa kuolema. Nämä tiedot ovat jostain metsästäjäkansan historiasta.

Ketähän istuu säätiön hallituksessa?

Ettei vaan RKP:n poliitikkoja?

Poliitikkoja ja bisnesmiehiä

Säätiön hallituksen jäseniä ovat tietääkseni muun muassa Christoffer Taxell ja Björn Wahlroos. Tiedon voi tarkistaa pat.rek.hallituksen tietopalvelusta tai miksei suoraan säätiön toimistolta.

http://www.prh.fi/fi/saatiorekisteri/palvelut.html

http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=1728430...

Nallen rahat

Nalle antoi noille "säätiöille" 800 000, joten aikamoinen tuki RKP:lle.

Linkki

"Tuo Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on RKP:n suurin taloudellinen avustaja. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että se saa rahoituksensa Svenska Kulturfondetilta. Jota taas hallinnoi RKP.

RKP siis jakaa itselleen vaaliavustusta…"

http://erkkihavansi.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/26...

Olennainen tieto puuttuu edelleen RKP:n osalta

Mutta mistä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on saanut nuo RKP:lle annetut? Kuka kiskoo RKP:n naruja?

puron lähde

Svenska kulturfonden on kaiketi kokonaan budjettirahoista kulttuuripuolelle osoitettua verokertymää?

Kulturfonden

"Rahaston tuoton jakavat Kulturfondenin luottamuselimet, jotka nimeää Ruotsalainen kansanpuolue."

http://www.kulturfonden.fi/fi/

Tulolähde

"Svenska kulturfonden on perustettu vuonna 1908, ja nykyään se toimii katto-organisaationa yli 400 rahastolle, jotka pohjautuvat testamentteihin sekä yksityishenkilöiden, yhteisöjen ja yritysten tekemiin lahjoituksiin."

Äkkiseltään näyttää, että verorahoja tuonne ei mene. Tosin mitähän nuo "yhteisöt" ovat, julkisyhteisöjä?

Suomenruotsalaiset

Suomenruotsalaiset rahoittavat suomenruotsalaisuutta edistävää toimintaa testamenteilla, lahjoituksilla jne. Mitä pahaa siinä on?

Tukevathan monet suomalaiset esim. urheiluseuroja tai muuta kulttuuria. Kokoomus, Keskusta ym. saavat varmasti myös tukea heidän aatetta lähellä olevilta ihmisiltä - jokaisen yrityksenkin takana on joku päättäjä....

Jokainen kait saa tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa.

Ps. Suomenruotsalaiset ovat usen aika hyvätuloisia ja maksavat varmasti riittävästi veroa tähän yhteiskuntaan....

Ei mitään

Ei todellakaan ole mitään pahaa jos tuonne ei mene verorahoja. On vaan mielenkiintoista tietää mistä minkäkin puolueen rahat tulevat.

Tämä tieto vahvistaa käsitystä siitä, että RKP:n tärkein tehtävä on pakkoruotsin säilyttäminen.

Niinpä

Kuitenkaan suomenruotsalaiset eivät ole riittävän hyvätuloisia, jotta voisivat ilman köyhempien suomensuomalaisten veroja ylläpitää kuluttavan kulttuurinsa.

En usko, että suomenruotsalaiset ovat nettoriistettäviä, vaan nettoriistäjiä.

"Tervettä" itsekkyyttä

"Suomenruotsalaiset rahoittavat suomenruotsalaisuutta edistävää toimintaa..."

Niinpä. Olisi aika nähdä suomensuomalaisten harrastavan samanlaista "tervettä" itsekkyyttä. Kulttuurin nimissä pidettäköön huoli siitä, että suomensuomalaisten varat menevät vain ja ainoastaan suomensuomalaisen kulttuurin edistämiseen.

Suomensuomalaisilta tuollainen järjestelmällinen "terve" itsekkyys vain ei oikein tule luonnostaan, eikä "terve" itsekkyys ole siten teknisestikään yhtä järjestäytynyt kuin suomenruotsalaisten tuhat ja yksi stiftelseä.

Jakoiko Kehittyvien

Jakoiko Kehittyvien Maakuntien Suomi verovaroja?

Ei ainakaan omiaan

Koska seurauksena oli kk. Käytännössä verot jäivät maksamatta ja tavarantoimittajat eivät saaneet maksua. Toisten rahoilla on helppo olla höveli.

Tiedotustoiminta?

"Viime vuonna puoluetukea tuli 810 000 euroa ja tiedotustoimintaan saman verran."

810 000 euroa tiedotustoimintaan!?

Onkohan tuo ihan normaalia???

Aika suuri summa...

Kunhan ei ole verorahoja

Omiaan jakavat omilleen. Mitäs siinä on nokan koputtamista. Kun taas ammattiyhdistys jakaa verovähennyskelpoisia rahojaan, se on valtion yhteisistä verotuloista pois. ja jos valiton liikelaitos jakaa rahaa politiikkaan, se on hämärähommaa. Kannattaa muistaa, että mitään suomalaisuutta ei olisi ilman suomenruotsalaista sivistyneistöä!

Pakkoruotsi pois

Tottahan toki RKP tukee itseään stiftelsejen jne kautta..

Kannattaa todellakin muistaa, ettei Suomessa puhuttais Ruåtsia ilman Ruåtsalaisten miehitysvaltaa. Ruåtsin kieli, samoin kuin rantaruåtsalainen sivistyneistö, on miehitysvallan jäänne, ei mitään muuta!

Ruotsalaiset ei antaneet edes autonomiaa... eli nyt kun on 200v siitä, kun pääsimme ruåtsalaisten ikeen alta pois ja kohti itsenäisyyttä, on aihetta juhlaan.

Skål på den saken!

Hip hip hurra ;-D

Oikein! RKP:n rahoituksessa

Oikein! RKP:n rahoituksessa ei näyttäisi olevan mitään varsinaista huomautettavaa, ellei joku tutkiva journalisti onnistu löytämään kulttuurirahastojen rahalähteistä jotain hämärää. Käsittääkseni on kovin yleistä, että kun ruotsinkielinen rikas vanhus kuolee, hän lahjoittaa pienen osan, rahassa mitaten suurehkon summan kys. säätiölle.

Sensijaan yhtiöt, joissa valtio käyttää yksiselitteistä määräysvaltaa ja niiden tuki puolueille lähentelee jo hämäryyttä.

"Kannattaa muistaa, että mitään suomalaisuutta ei olisi ilman suomenruotsalaista sivistyneistöä!"

Nimenomaan! Nykyisin suomalaisuuteen erottamattomasti liitetty kristinuskokin luterilaisessa muodossa on ruotsin ristiretki-valloitussodan jäljiltä jäänyt ns. "omittu" piirre. Suurin osa itsenäisyytemme alun ja kulttuurimme alkuhetkien suurmiehistä ovat ruotsalaista alkujuurta, ei olisi suomalaisuutta ilman suomenruotsalaisuutta.

Käsittämättömiä

käsityksiä sulla: fennomaaneista suurin osa oli alkujaan suomenkielisistä suvuista, mutta olivat joutuneet kääntymään ruotsinkielisiksi, kun tässä maassa ei aikanaan sivistystä muulla kielellä saanut.

Luterilaisuus tuli Suomeen Saksasta 1500-luvulla, katolilaisuus Ruotsista 1100-luvulla ja ortodoksisuus Venäjältä 1000-luvulla, jolloin vielä riikinruotsalaisetkin olivat pakanoita. Joten Suomi oli sivistysmaa ennen Ruotsia Novgorodin ja Konstantinopolin ansiosta. Ruotsin ristiretket olivat katolilaista käännytystä.

uutta tietoa pukkaa

Agricolan lähetti Saksaan Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa, molemmat ruotsinkielisiä. Karjala ja Novgorodin alue ei varsinaiseen Suomeen edes kuulunut. Toki sieltä käsin tehtiin ryöstöretkiä länsirannikon kauppapaikoille. Kannattaa vielä muistaa, että tuohon aikaan ei ollut kansalliskiihkoisuutta vaan kaikki olivat samanlaisia ihmisiä, puhuivat sitä kieltä millä asiat parhaiten sai toimitetuiksi. Turun kauppiaiden aloitteesta tänne turvatakuita haettiin ja pääsimme osaksi suurvaltaa, ei autonomisena läänityksenä vaan tasaarvoisena osana valtakuntaa. Kuninkaan hovissa oli aina paljon suomalaisia. Etelä-Ruotsin maakuntiin ei voinut luottaa ja kuninkaan pallia tavoitteli aina joku. Kannatti pitää uskollisia suomalaisia vaikutusvaltaisissa positioissa. Näin oli selusta turvattuna.

Tietysti on hieman

Tietysti on hieman mieletöntä kyseenalaistaa olisiko kristinusko tullut Suomeen ilman Ruotsin valloitusta, mutta ensin siis tuli katolilaisuus Ruotsin ristiretken seurauksesta, ja luterilaisuus kun Kustaa Vaasa kääntyi luterilaiseksi (ja Suomi, osa Ruotsia silloin siinä mukana).

Fennomaanit, kuten itsekin sanoit, saivat sivistyksensä ruotsinkieliseltä ylimystöltä ja koska Suomi oli niin kauan tasavertainen osa Ruotsia, en koe mielekkääksi erotella Ruotsista kotoisin olevia suomalaisia ja ns. suomalaisia suomalaisia. Puhe Ruotsi-Suomesta on vain kansallistunnon kohotusta, oli vain Ruotsi, jonka lääni Suomi oli.

Suomalainen kulttuuri syntyi kun kansallisaate sai valtaa ja vaikka itsenäinen kulttuuri onkin, on ns. velkaa ympäröiville kulttuureille (molemmille isäntämaille, Ruotsille ja Venäjälle) mistä on osoituksena esimerkiksi suomen kielen lainasanat kyseisten maiden kielistä.

Suomalainen kulttuuri olisi todennäköisesti syntynyt joka tapauksessa, mutta nykyisessä muodossaan se kuitenkin on lähtöisin Ruotsin asettamista asetelmista.

Missä on Kalevala ruotsiksi?

"Kannattaa muistaa, että mitään suomalaisuutta ei olisi ilman suomenruotsalaista sivistyneistöä!"

Tämä on hurjin väite ikinä.

Nyt alkaa pian 2010-luku, ja ristiretkiajoista on pitkä aika. Valtavia summia RKP saa siihen nähden, että puolueen kannatus on 4 %. Mihin ihmeessä nuo rahat menevät?

Suomenkielisten on pakko oppia ruotsia, ylläpitää ruotsinkielisiä kouluja ja ruotsinkielisiä palveluita suomenkielisissä kunnissa että RKP:n kannattama kaksikielisyys pysyisi.

"Ruotsinkieliset maksavat paljon veroja, koska heillä on paremmat palkat"; "Jos ei opi ruotsia, on sivistymätön". Yhä uudelleen saa kuulla näitä kliseitä. Kyllä 95 % valtaväestöstä maksaa enemmän veroja kuin 5 % ruotsinkielisistä. Eikö yhtään ruotsinkielistä ole matalapalkka-aloilla?

Se ei ole hurja väite, vaan

Se ei ole hurja väite, vaan koska ennen autonomiaa venäjän vallan alla, Suomi oli erottamattomasti osa Ruotsia noin seitsemänsadan vuoden ajan, joten koko silloinen suomen kansa oli käytännössä suomenruotsalaisia, kielestä viis.

Analogiana siitä, että ruotsin kielen asema virallisena kielenä kumottaisiin, voitaisiin olettaa hypoteettisesti, että suomeen muuttaisi paljon vieraskielisiä ihmisiä, vaikka esimerkiksi venäjää äidinkielenään puhuvia, ja usean vuosikymmenen ajan he lisääntyisivät nopeammin kuin muu väestö, ja lopulta ylittäisivät 50% väestön määrästä. Tällöin alkaisi kalabaliikki siitä, kuinka kallista pienen suomenkielen ylläpito on, kun ne vähemmistönä ovat, ovatpa itsekkäitä kun haluavat puhua äidinkieltään..

Rahalla hankittua rakkautta

Jos 95% suomalaisista puhuisi jotain muuta kieltä kuin suomea, olisi suomen asemaa pelkästään järkevää harkita uudelleen, mutta kun näin ei ole. Ruotsin asemaa sen sijaan on järkevää harkita uudelleen: sen kielen taru alkaa Suomessa nykyisellään olla ohi.

Rahalla voidaan vielä hetken ostaa rakkautta ruotsille, mutta se rakkaus ei kauan kestä, etenkin kun kaikille rahaa ei jaeta, ja ne joille rahaa ei anneta, saavat pelkkää pakkoruotsia.

Historia muuttuu

"Analogiana siitä, että ruotsin kielen asema virallisena kielenä kumottaisiin, voitaisiin olettaa hypoteettisesti, että suomeen muuttaisi paljon vieraskielisiä ihmisiä, vaikka esimerkiksi venäjää äidinkielenään puhuvia, ja usean vuosikymmenen ajan he lisääntyisivät nopeammin kuin muu väestö, ja lopulta ylittäisivät 50% väestön määrästä. Tällöin alkaisi kalabaliikki siitä, kuinka kallista pienen suomenkielen ylläpito on, kun ne vähemmistönä ovat, ovatpa itsekkäitä kun haluavat puhua äidinkieltään.."

Juuri näin! Nyt pitää kielipolitiikka päivittää. Jos 200 vuotta sitten on tilanne ollut ruotsin ylivalta, sen ei saa olla sitä nyt.

Nyt 2010-luvulla ruotsin kieli ei ole enää valtakieli Suomessa, sitä ei pidä suosia jättisummilla ja pakolla opettamisella. Vuonna 3000 asia voi olla toisin. Silloin ei ehkä ole jäljellä ehkä kumpaakaan kieltä, vaan valta ja opetuskieli on joku muu.

Kaikkien kielien kielivähemmistöt tuovat rikkautta. Kyse on siitä, miksi valtaväestön pitää opetella pakolla ruotsinkielen vähemmistön kulttuuria ja kieltä. Ja rahaa ohjautuu tällaisen klubin ylläpitämiseen miljoonia.

Ei mikään hurja väite

Suomen kielen aktiivisesta sanavarastosta melkein puolet on suoria lainoja ruotsin kielestä; siis kielen eniten käytetyt sanat. Miksi?

Koska olimme osa Ruotsin valtiota jo sen syntyessä 1200-luvun puolivälissä (sitä ennen oli lahden länsipuolella vain heiveröisiä maakuntakuninkaita vailla kunnollista verotusoikeutta eli emme voi puhua valtiosta). Kaikki läntinen kulttuurivaikutus - kuten valtion idea jne - tuli Göötanmaan ja Sveanmaan kautta.

Verorahoistahan tuossa nimenomaan on kyse

810.000 euroa puoluetukea ja 810.000 euroa tiedotustukea ovat valtion verovaroista jakamaa puoluetukea, jota saavat kaikki eduskunnassa olevat puolueet. Puoluetuki on vain ollut jonkin aikaa jaettuna kahteen erään, mutta tiedotustuki menee aivan kuin ennenkin kunkin puolueen haluamille äänenkannattajalehdille ja muuhun poliittiseen julkaisemiseen.

Puoluetuki on kuitenkin julkista ja kuten sanottu, kaikille eduskuntapuolueille niiden paikkamäärän mukaan maksettavaa. Sikäli RKP ei eroa muista puolueista.

Jassåå

Miten noin vaisu otsikko? Todellinen rekordi 800.000 yhden vuoden aikana yhdeltä lahjoittajalta. Niin mutta RKP onkin paremman väen ryhmä ja sen tekemiset ovat erikseen. Siis ei RKP:ään voinut käydä vaaleja ilman tukivaroja, vaikka ehdokkaat ovat usein panneet omaakin rahaa likoon.

Pohoisessa

kävi niinkin oudosti keskustalaisuuden vallitessa, että kun Rovaniemi pyrki taannoin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, tehtiin tosi upea esittelylehtinen,johon kaupunki hyväksyi vain muutaman oman näkymän ja erityisosion saamelaisuudesta.
Lehtinen antoi vaikutelman siitä, että koko Lappi on vain Rovaniemi ja sitten se ihan pohjoinen saamelaisalue. Muut Lapin seudut ohitettiin kokonaan.
Fakelorella ei säilytetä mitään kulttuuria.
Tietyllä tavalla nostan hattua suomenruotsalaisille, mutta silti tuntuu, että nykyisessä sopimushallituksessa Vallinin paikka on ostettu, enemmän kuin ansaittu koko maata ajatellen.

Anteeksi olemassaoloni johdosta

Pyydän nöyrästi anteeksi olemassaoloani suomenruotsalaiselta sivistyneistöltä, joita myös "pakkoruotsalaisporsaiksi" nimitellään. Miellellänihän minä täällä itärajan tuntumassa kouluaikoina ruotsia opiskelin, kun se kerran niin hienoa on. Siis ainakin suomenruotsalaisten mielestä.
Koskaan en ole surkeaa ruotsin kieltäni tarvinnut, mutta olenpahan edes hieman tuota "sivistyksen alkulähdettä" saanut maistaa.
Pyydän vielä ruotsinkielisiltä anteeksi, että puhun suomea (merkki sivistymättömyydestä) Suomessa.

Mistähän se säätiö saa rahansa

Säätiö on oivallinen keino kiertää ilmoitusvelvollisuutta. Säätiön tukijat julkisuuteen. Ettei vain joukossa olisi Swedish Match, siksi kiivaasti RKP on tukenut nuuskaamista.
Ajatuksia herättää säätiön kaksikielisyyden edistäminen. Olisi mukava tietää mille suomenkieliselle puolueelle säätiö on antanut rahaa. Veikkaan ettei yhdellekään. Se siitä kaksikielisyydestä.

Kamoon,

nuo siis ihan varppina kruunuja. Ei euroja. Pientä rotia, poijjaat!

onhan

se aikamoinen kulttuurivallankumous,että Suomessa koko viisimiljoonaisen kansan kulttuuri- ja urheiluavustuksista päättää pieneen kielivähemmistöön kuuluva ministeri. Ei ole kumma, jos musiikki on erityisasemassa, koska se on vielä aika kielineutraalia.
On jälkeenjäänyttä hehkuttaa,että ruotsalaiset ovat luoneet suomalaisen sivistyksen perustan. Se,että suomen kieli saa edelleen taistella pakkoruotsin kanssa on vain osoitus jatkuvasta halusta päättää enemmistökielen ehdoilla omasta kehityksestä.
Suomessa on ihan oma kansallinen kulttuuri ja ruotsinkieliset rikastuttavat sitä.

Ostettiinhan urheilujärjestöjen tuen korotuksella Niinistölle

Palloliiton puheenjohtajuus. Esko Aho oli ryhtymässä presidentiksi Hiihtoliiton puheenjohtajana. Uskoisin, että Kokoomus (Katainen) osti Sauli Niinistölle lähtöasemat presidenttipeliin.

Ilman presidenttipeliä ei Niinistö pyrkisi urheilujohtajaksi Ilkka Kanervan, Matti Ahteen ja Esko Ahon tapaan.

edelleen

jää kysyttäväksi,onko oikein ,että vaikka testamenteistä kertyvää ja kulttuurin säilyttämiseen tarkoitettua varantoa käytetään nimenomaan vaalirahoitukseen ja koko kansaa koskevaan politikointiin.

Pienpuolue mutta rahaa riittää

8. suurin puolue mutta suurin budjetti ja eniten vaalirahaa.

Pohjaton kaivo

Järkyttäväviä määriä rahaa suhteutettuna tämän marginaalipuolueen kannatukseen. Ikävä fatka tosin on että hurrisuvut ovat edelleenkin vahvasti monopolifirmojen johdossa. Ja se että Suomalaisuuden olemassaoloa muka pitäisi kiittää näitä sankareita. Mistä? Kenties monisatavuotisesta sorrosta?

Fiskars Oyj ja Rkp

Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland 13.03.2002 Patentti- ja rekisterihallitus

Yritysmuoto Säätiö 13.03.2002 Patentti- ja rekisterihallitus

Kotipaikka HELSINKI 13.03.2002 Patentti- ja rekisterihallitus

Yrityksen kieli Svenska 07.11.2002 Verohallinto

Päätoimiala Tutkimusta ja kulttuuria palvelevat järjestöt 31.12.2007 Verohallinto

Postiosoite c/o Stig Stendahl
Parkgatan 7a A 6
00140 HELSINKI

..................................lainaus loppu....

Stig Stendahl on Fiskars Oyj:n toimitusjohtaja. Ko. säätiö on jakanut Rkp:lle miljoonia vuodesta 2003. Silti toimittajat juoksee pikkurahoja jakaneiden perässä? Kielimuuriko syynä?

Ehrnroothin rahat

Jotenkin tuntuu siltä, ettei toimittajilla riitä rohkeutta kysyä, miten Ehrnrootit käyttävät "rahojaan".

Säätiö on vain väline

"Mutta mistä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on saanut nuo RKP:lle annetut? Kuka kiskoo RKP:n naruja?"

Tuo säätiö vaan pesee Rkp:lle menevät rahat, mutta mistä säätiö on saanut mielettömät määrät jakamaansa rahaa on toinen asia.

Tikanheittäjä Paatero?

14:02 Uusi_Uljas
"että kun ruotsinkielinen rikas vanhus kuolee, hän lahjoittaa pienen osan, rahassa mitaten suurehkon summan kys. säätiölle."

Tämäpä mielenkiintoinen rahastuksenlähde. Siis, mitä tiuhempaan tahtiin ruotsinkieliset heittelevät veivejänsä,- sitä enemmän virtaa rahaa puolueelle.

Jotenkin, kuitenkaan,- en tuohon usko, vaan eiköhän sieltä paljastu valtionavustuksia saavia yhteisöjä. Varmasti paljastuu, odotellaan vain valppaan median tutkintaa.

Paatero se vaan heittelee tikkaa työhuoneessaan ja pohtii: "Eihän sitä muutoin poliisipäälliköksi pääsisikään."
(Sarjasta Reinikainen)

Fakta toisaalta on, että

Fakta toisaalta on, että ruotsinkieliset suomalaiset ovat ylpeitä kulttuuristaan ja kielestään.

Kannatan kyllä rahojen tarkempaa tutkimista, loppuupahan köydenveto ja salaliittoteoriat voidaan joko varmistaa tai kumota.

Leikkien paholaisen asianajajaa toisaalta voisikin kysyä, että mikäli kaikki on kunnossa eikä mitään salattavaa ole, niin miksei tukia eritellä viimeistä hypoteettista mummovainaata myöten? Eikö se olisi heidän itsensäkin etu, jossei salattavaa ole?

Tässä koko totuus

Täältä löytyy koko totuus. Miettikää sitä.

http://parempimaa.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/11/n...

Ruotsi, alkuperäinen kielemme

Suomen alkuperäiset kielet olivat lännestä tullut ruotsi rannikolla ja pohjoiseen vetäytyvä saamenkieli. Suomi tuli vasta myöhemmin alueelle muuttaneiden ugrien myötä.

Kai sitä alueen alkuperäistä kieltä saa vaalia!

Tuo on puhdasta puppua

Tyhjään maahanko luulet ruotsalaisten hyökänneen 1100-luvulla, vai haluatko uskoa täällä asuneen silloin vain saamelaisia? Entä missä ne mainitsemasi ugrit nyt ovat, kun ei Suomen alueella tietääkseni ole koskaan asunut ainoakaan ugrilaisheimo?

Ei tunneta yhtään taistelua

Ei ole ainuttakaan todistetta siitä, että tänne tulleet joukot olisivat taistelleet paikallisväestön kanssa. Legenda piispa Henrikistäkin on täyttä puppua. Sellaista historiallista henkilöä tunneta. Suomen asutus oli kaksijakoinen. Itä-Suomessa oli kannaksen kautta kulkeutunut väki ja saamelaiset. Varsinais-Suomen alueella ja rannikolla oli Itämeren ranta-alueilta muuttaneita germaaneja, ruotsalaisia, virolaisia. Toki mitään kansallisnimityksiä ei ollut vaan kaikki olivat samanlaisia ja kokivat toimeentulonsa miten parhaiten osasivat. Sisämaa oli erämaata ja kulkuyhteyksiä ei ollut. Salpausselkä erotti länsiosan omaksi alueekseen. Vain viikingit kulkivat rannikoita myötäillen aina mustalle merelle saakka.

Historia-aiheeseen liittyen:

Tuollainen tarina Suomen muinaiskaupungeista osui silmiin YLE:n sivuilla vaalirahoituksen kummallisuuksia lueskellessa:

http://yle.fi/alueet/satakunta/2009/08/kuinkas_kav...

Ugreista y.m.

Suomalaiset kuuluvat n.s. suomalais-ugrilaisiin heimoihin, joten kyllä me vain ugreja olemme!
Ruotsalaiset puolestaan eivät ole Suomeen hyökänneet, vaan he ovat asuttaneet Suomen niemimaata "ikimuistoisesti", kuten muutakin Fennoskandiaa.

Jos olet kotoisin Unkarista, saatatkin olla ugrilainen

Suomalais-ugrilaiset kansat on määritelty vain sen perusteella, että ne ovat puhuneet suomalais-ugrilaisia kieliä. Ugrilaiset kielet ovat kuitenkin eriytyneet muusta ryhmästä yleisen kielitieteellisen käsityksen mukaan jo aikaisessa vaiheessa. Tunnetuin ugrilainen kieli on unkari.

Mutta tällä ei taida olla mitään tekemistä RKP:n vaalirahoituksen kanssa.

Eräs lähde asutus- ja kielihistoriaan

http://hiidenkirkko.50megs.com/alkupera.htm

Eikä tämäkään liity mitenkään RKP:n rahoitukseen. Jokainen tehköön omilla rahoillaan mitä lystää. Eri asia on käyttää toiseen tarkoitukseen annettuja rahoja.

Valtavia summia pienpuolueen rahoitukseen

Jos puolueiden rahoitukseen epäillään liittyvän moraalittomia tarkoitusperiä, kuten Keskustan ja Kokoomuksen saamien tukien kritisoijat ovat selittäneet, nuo RKP:n saamat summat pitäisi tietenkin avata tarkemmin.

Rahathan ovat tulleet ne puolueelle lahjoittaneelle säätiölle ja sitä ennen Svenska kulturfondenille aivan vastaavasti yrityksiltä ja yksityisiltä kuin esimerkiksi Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen rahat.

Erona kepujen ja ruotsalaisten rahoituksessa on vain se, että jotkin KMS:n antamat tuet olivat mitättömiä suolarahoja RKP:n saamiin jättitukiin verrattuna. Varsinkin, kun verrataan noiden puolueiden kokoeroa kannatuksessa ja alueellisuudessa.

Pekka

Sinä tiedät niin kuin minäkin,että Kepu ei ole pekkaa pahempi säätiötietoudessa.
Monien maan taiteilijoiden sun muiden köyhien joukossa kärsitään oikeasta kulttuuriköyhyydestä.
Kepun järjestämä kulttuuri tapahtuu joko kirkon, vapaaehtoisjärjetöjen talkootyön tai poliittisesti valloitettujen instituutioiden ja Te-keskusten tukemien tapahtumien kautta.
Se on konemaista ja pakotettua. Ja aivan varmasti politiikka hotkaisee varsinaisista kulttuurimäärärahoista leijonan osan. Sen näkee kepulaisessa käytännössä.

Hetkinen, hetkinen...

Miten Keskusta liittyy RKP:n vaalirahoitukseen? Ei sitten mitenkään.

Ottakaa järki käteen ja kynä toiseen - poistetaan pakkoruotsi.

"Suomi tarvitsee kansansa yhtenäistämiseksi yhden yhteisen kielen: suomen."
- Carl Gustaf Mannerheim

Ei voi perustella pakollisen ruotsinkielen opetusta nykysuomessa, siitä on tehtävä vapaavalintainen kieli. Ruotsin kieli ei ole suomelle tärkeä näin laajassa skaalassa, joten ne opiskelkoot sitä ketkä haluavat.

Tässä on oikeasti ajatuksella tehty sivu, avaa ehkä teidänkin tajuntaanne:
http://www.students.tut.fi/~nipo/pakkoruotsi.html

maksettua historiaa

"Ei ole ainuttakaan todistetta siitä, että tänne tulleet joukot olisivat taistelleet paikallisväestön kanssa."

Tämä on siis sitä uutta Magman masinoimaa historiankirjoitusta. Kas kun jopa islantilaiset saagat tietävät kertoa muinaisista taisteluista svealaisten ja suomalaisten heimojen välillä. Eivätkä ne sodat päättyneet svealaisten voittoon.

Siitä miten nyky-Suomen alueen valloitus sitten lopulta tapahtui ei ole jäänyt jälkipolville tietoa.

"Suomen alkuperäiset kielet olivat lännestä tullut ruotsi rannikolla ja pohjoiseen vetäytyvä saamenkieli."

Noin absurdin väitteen jälkeen ei tarvitse ihmetellä sitä mikseivät hurrit pärjää Pisa-testeissä.

Klubben betalar

Suomen ruotsinkieliset jakaantuvat kahteen osaan; rannikon " tavallisiin" asukkaisiin ja sitten Helsingin ruotsinkielisiin, jotka ovat enemmänkin klubi kuin mikään vähemmistö. Suurin osa näistä Helsingin ruotsinkielisistä eivät ole alunperin olleet ruotsinkielisiä, vaan vasta parin sukupolven ajan. Tuntemistani ja muuten vain tunnetuista perheistä n. puolet ovat tietääkseni alunperin suomen, saksan tai venäjänkielisiä. Ruotsistakin muuttaneista suvuista huomattava osa on tarkkaan ottaen Ruotsin kautta Suomeen muuttaneita muita Eurooppalaisia. Ruotsinkieliset (ainakin Helsingissä) muodostavat klubin, joka toimii rahan säilyttämiseksi klubin sisäisessä kierrossa. Kuinka moni tietää, että Helsingissä yhden ruotsinkielisen koululaisen opiskelu maksaa 1,5 kertaa sen mitä suomenkielisen (hyvin tarka luku muutaman vuoden takaa, löytyy jostain netistä). Jos olen sitä mieltä, että se on liian suuri ero ,niin olenko minä rasisti vai onko tuollainen koulutuksen ero rasistista ?
Minulla ei myöskään ole mitään ruotsinkielisiä vastaan, mutta samat "klubin" tarjoamat edut pitäisi ulottaa myös suomenkielisille ja muillekin kielivähemmistöille.

Pekka, näin tämä liittyy RKp:hen

Blogiisi viitaten sanon,että niin kai Kepukin tekee, että rahoittaa toimintansa pääosin kannattajillaan.
Toisaalta taas useimmat kepuenemmistöiset kunnat toteuttavat todella despoottimaista kunnallispolitiikkaa,joka ei jätä yhtään alueensa instituutiota miehittämättä tai yhtään alueensa kulttuurilaitosta pakottamatta omasta tukipolitiikastaan riippuvaiseksi.
Samalla tavalla kuin näköjään muutkin Suomen johtopuolueet myös kepulla on oma lehmänsä eläkesäästöjen miinuksissa tai/ja muutamassa erittäin vahvassa säätiössä; sanotaan nyt vaikka stiftelsessä. Säätiöiden kautta kierrätetty verovapaa puolueraha ei ole kepulaisillekaan vierasta. Mutta palaan asiaan joskus myöhemmin, sulatellaan ensiksi.

RKP pesee rahansa

RKP pesee rahansa säätiöissä.

Miksi

Miksi tvåspråk-säätiölle lahjoituksia tekevät yritykset eivät kerro avoimesti Suomen kansalle, että tukevat pakkoruotsitusta ? Nyt ne piiloutuvat tuon säätiön taakse..
Muiden puolueiden rahankeruuorganisaatioille rahaa lahjoittaneet firmat ovat jo paljastuneet.
Pakkoruotsia ajavat (RKP:tä rahoittavat)yritykset eivät uskalla tulla päivänvaloon, vaan
lymyävät säätiön varjossa..MIKSI ??

Jään odottamaan puoluejohtajien kommentteja

Suomen "pakkoruotsalaisista" ja heidän lonkeroistaan Suomen politiikan ja elinkeinoelämän syövereihin.
Ovatko he rahalla ostaneet ministeripostinsa? Tapahtuuko niin jatkossakin?
Onko pakkoruotsia ylläpidetty rahan voimalla ostamalla tuki muista puolueista?
Rahanko voimalla enemmistöä riistetään ja nöyryytetään?
Kuka saa seuraavan Freudenthal mitalin?

Miksi meidän Suomessa täytyisi sietää kaikkea suomalaista

Vihaavia hurreja?!

Kielen hinta

On väitetty että ruotsalaisuuden ylläpito maksaa jokaiselle Suomen kansalaiselle yhden ylimääräisen työvuoden .Ruosi on jossain ilmoittanut että heillä ei olisi varaa moiseen.

Suomalaiset ovat olleet vain ruotsin alaisina työntekijöinä veronmaksajina ja sotilaina.

Suomen kielen käytöstä ruotsissa (kun sielä oli vielä suomalaiskyliä) oli rangaistuksena muistaakseni asumispaikan tuhoaminen ja jopa kuolema. Nämä tiedot ovat jostain metsästäjäkansan historiasta.

Suomalaisuuden historiaa on tuhottu tahallisesti niin venäjällä kuin ruotsissa,tällainen tapa on yleensä valloittajan tapa hallita uusia alueita.

Tässä purtavaa..

Olisiko tämä minkä vuoksi ärkkopee(+muut) on hiljainen rahoituksen suhteen:

http://www.assaabloy.com/en/com/About-ASSA-ABLOY/B...
- Gustaf Douglas [Chairman] (Board member of Stiftelsen Svenska Dagbladet and the Swedish Conservative Party.)

http://www.hidglobal.com/ids/index.php
- An ASSA ABLOY Group brand
- Cashless Payment, eGovernment, Food and Animal, Industry and Logistics

http://www.rfidiot.org/

Ruotsinkielinen raha

RKP saa mm Ruotsilta rahaa ja summa on siksi melko huomattava verrattaessa puolueen kokoon ja agendaan että he joutuvat myös ostamaan muilta puolueilta hyväksynnän kaksikielisestä Suomesta. Ilman ruotsirahaa Suomi olisi suomenkielinen (virallisesti) ja vähemmistökieliä sillä myös olisi kuten Ruotsissa nyt.
Suomea on puhuttu puoli Ruotsia ja koko Suomi kauan ennen kuin nykyruotsia olikaan. Metsäsuomalaiset tapatettiin ja häädettiin Ruotsissa, Suomessa hallinto alistettiin ruotsin kielellä, suomalaiset pakkoruotsitettiin jo siis silloin, 60-luvulla Ruotsi käytti häikäilemättömästi hyväkseen Suomesta tulevia duunareita kuten sotien aikaan sotalapsia.
Ja mitä on tänään ruotsinkielinen kulttuuri Suomessa? Kiintiöpalkintoja ruotsinmieliseltä tuomarilta ruotsinkieliselle, kiintiökoulutuksella kiintiöekonomeja ja kiintiöjuristeja, snapsilauluja ja Peppi Pitkätossua (eepos?)

Nimimerkille "Totuus"

"Löytyykö Suomesta yhtä ainutta ruotsinkielistä, joka myöntää koulujen pakkoruotsin olevan turhaa ja suomalaisia alistavaa?"

Löytyyhän noita. Itse asiassa tavallinen suomenruotsin murretta puhuva kansa on melko etäällä poliittisista päätöksistä ja äänestämään heidät saadaan maalaamalla uhkakuvia "äärifennojen rasismista" ja muuta propagandahömppää. Lähes kaikki r-kieliset ovat olleet halukkaita opettelemaan suomen koska tietävät sen olevan tarpeellinen. Jossain mustimmassa ja syvimmässä r-kielisellä alueella pyritään politikoinnilla estämään kaikin keinoin suomen kielen opiskelun, suomenkielisten muuttamisen alueelle jne.

Lainaus kaitaa.net

Lainaus kaitaa.net verkkojulkaisusta:

"Bondaksen kartano

1800-luvulla Bondaksen omisti herra Rydman, jolla oli Olga-­niminen tytär. Kyseinen tytär omisti myöhemmin ns. Westerholmin paikan Iivisniemen ja Kaitansin välillä. Paikkaa kutsuttiin kielopaikaksi. 1890-luvulla ja tämän vuosisadan alussa Bondaksen omisti maanviljelijä Emil Hindsberg, joka viljeli myös Hannuksen maita vaikka itse rakennus olikin kruununpuustelli. Myöhemmin Bondas on ollut Kansallis-Osake-Pankin omistuksessa ja vuodesta 1929 Maijalan suvulla. Maijalan suvulle tila tuli siten, että Maijala vaihtoi Hämeentie 67:ssä olevan kaupunkikiinteistönsä tähän tilaan. Mainittakoon, että Maijalat olivat suomalaisia ja Nyland­lehdessä esiintyi sapekkaita kirjoituksia asian johdosta. Paheksuttiin kovasti sitä, kuinka ruotsalaista maata voitiin näin antaa suomalaisiin käsiin. Kartanon väki sai myöhemminkin kärsiä suomalaisuudestaan siten, että naapurin apua ei saanut, vaikka olisi kuinka kipeästi tarvinnut."

Rahoittaako Stockmann RKP:tä?

Luin vuosi-pari sitten jostakin nettilähteestä, että Stockmann antaisi rahaa jollekin säätiölle tai vastaavalle, jonka tavoitteena on voimakas ruotsin kielen asema Suomessa. En todella tiedä onko tässä mitään perää, joten kyselen nyt muilta linkkejä tai tietoa tähän liittyen.

Jos Stockmann rahoittaa RKP:tä suoraan tai mutkien kautta, en halua asioida kyseisessä liikkeessä, koska vastustan ruotsin kielen nykyistä asemaa Suomessa.
Onko tietoa (muista) yrityksistä, jotka tukevat RKP:tä?

Yhdensuuntainen liikenne ajattelussa

"Paheksuttiin kovasti sitä, kuinka ruotsalaista maata voitiin näin antaa suomalaisiin käsiin. Kartanon väki sai myöhemminkin kärsiä suomalaisuudestaan siten, että naapurin apua ei saanut, vaikka olisi kuinka kipeästi tarvinnut."

RKP:n mainostama suvaitsevaisuus on heidän väelleen outo asia. RKP:n mainostama kaksikielisyyden ihanuus on heidän väelleen outo asia.

Forum pakkoruotsittaa

"Onko tietoa (muista) yrityksistä, jotka tukevat RKP:tä?" Kauppakeskus Forum on ruotsalaisen rahan omistuksessa. Mm sieltä saadut tulot ohjataan ainakin Höblälle. Kierrän kaukaa Forumin.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely