Sunnuntai 27.5.2012

Islantilaiset tukkanuottasilla velkasopimuksesta

Luotu: 
12.8.2009 16:00
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Islantilaiset osoittivat mieltään viime vuoden marraskuussa Reykjavikissa. Syynä oli hallituksen tapa hoitaa talouskriisiä.

Islantilaisten poliitikkojen riita kiistellystä velkasopimuksesta Ison-Britannian ja Hollannin kanssa uhkaa maan EU-jäsenyyttä, kertoo di.se.

Pääministeri Johanna Sigurdardottir ja hänen sosiaalidemokraattiset ministerinsä yrittävät ankarasti taivutella parlamentin hyväksymään aiemmin kesällä tehdyn sopimuksen. Äänestystä odotellaan tämän viikon lopulla tai ensi viikolla.

Sopimuksen mukaan Islanti yksinkertaisesti lainaisi Isolta-Britannialta ja Hollannilta miljardeja. Rahat käytettäisiin korvausten maksamiseen niille 300 000 ulkomaiselle pankkiasiakkaalle, jotka panivat rahansa Icesave-nettipankkiin ja menettivät kaikki pankin viimesyksyisessä konkurssissa.

Kyseessä on noin neljän miljardin euron jättilaina.

Vaikka Islanti saa 15 vuoden maksuajan, sopimus on äärimmäisen epäsuosittu. Tavalliset islantilaiset eivät voi ymmärtää, miksi he joutuvat nyt finanssikriisin murjomina maksamaan ulkomaisille pankkiasiakkaille "häikäilemättömien pankkiirien" virheistä. Mielipidetiedustelun mukaan 68 prosenttia islantilaisista vastustaa sopimusta, ja luonnollisesti se heijastuu parlamentin keskusteluun.

- Islantilaiset on tuomittu köyhyyteen 40 vuodeksi, jyrisee keskustalaisen Framstegspartietin Hoskuldur Thorhallsson.

Paineet ovat kovat. Hollanti on jo sanonut, että sopimuksen torjuminen johtaa Islannin EU-hakemuksen tyrmäämiseen.

 

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

epo

Eihän tuo nyt voi mennä mitenkään läpi, kyseessä on kuitenkin 13142e / kansalainen joka suomen mittakaavassa tarkoittaisi lähes 70 miljardin euron sopimusta siitä että pankkiirit pelas vähän kasinotaloutta.

Toi on kyl jo suorastaan kansanryöstö.