Tietokoneistaan pitkään tunnettu Apple nousee maailman matkapuhelinvalmistajien joukossa häikäisevää vauhtia. Sen älykkäästä iPhonesta on tullut tuote, joka uhkaa jo tosissaan Nokian asemaa, eikä suomalaisyhtiö ole pystynyt sen rynnistystä hillitsemään.
Vuoden toisella neljänneksellä Applen puhelintuotannossa syntyi jo voitto, joka vastasi 23 prosenttia suurten matkapuhelinvalmistajien yhteenlasketusta liikevoitosta. Vuotta aiemmin sen osuus oli 2 prosenttia, kertoo brittilehti Financial Times viitaten Bernsteinin analyytikoiden laskelmiin.
Nokia pysytteli enää vaivoin ykkösenä. Sen osuus alan liikevoitosta romahti vuodessa 59 prosentista 28 prosenttiin. Selitys löytyy taantumasta, mutta myös aseman putoamisesta älypuhelinten markkinoilla suhteessa Applen iPhoneen ja Reserch In Motionin Blackberryyn.
Nokia yrittää lisätä voimaansa älypuolella tuomalla tällä viikolla Linux-käyttöjärjestelmällä varustetun laitteensa perinteiden ykköstykkinsä N97:n rinnalle. Myös suunnitelmat pienten kannettavien tietokoneiden, niin sanottujen netbookien, myynnistä esiteltäneen.
Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo uskoo FT:n haastattelussa yhtiön tuotteiden voimaan esimerkiksi N97:ään kohdistuneesta kritiikistä huolimatta.
- Me olemme markkinoilla kilpailukykyisiä juuri nyt, ja ponnistelemme ollaksemme kilpailukykyisempiä jatkossa, sanoi hän.

Kommentit
iPhone
Poikani Veikko on ollut jo vuoden verran iPhonen käyttäjä ja pitää todeta, että tuo vehje vaikuttaa todella hyvältä. Valtava näyttö ja hienot toiminnot. Itse pysyn vielä Nokiassa, mutta ymmärrän hyvin miksi juuri iPhone valtaa markkinoita.
Apple on käyttäjälähtöisyyden kunkku
Veikko ei varmasti ole yksin, en ole nähnyt kymmenien ihmisten olevan aivan innoissaan uudesta iPhonestaan vielä kuukausia sen oston jälkeenkin. Nokialla on kilometrejä matkaa Appleen. Jouduin itse ottamaan Nokian e75 puhelimen työnantajani ymmärretävän politiikan vuoksi, mutta en ole kuin hieman tuskastunut sen sekavuuteen, typeryyteen ja lukuisin nappeihin. Milloin Nokialla tajutaan että tässä on oikeasti kyseessä vallankumous, softa ja käyttöjärjestelmä on se juttu ei se kodinkone. Nokialla on tosi kiire, tällä alalla ei kauan menneisyyden menestyksellä lennellä. Applen nimi herättää fanaattista intohimoa ihmisissä jotka sen tuotteita ja palveluita käyttävät. Niille jotka eivät tienneet Apple on myös taloudellisesti paljon vahvempi kuin Nokia, ei velkaa, kassassa viimeks kun katsoin n. 26 miljardia dollaria ja maailman ihalluin yritys etc. Tunnen myötätuntoa Nokialaisia kohtaan, teilä on savotta edessä.
http://money.cnn.com/magazines/fortune/mostadmired/2009/snapshots/670.html
Nyt odotellaan
Nyt odotellaan selkäänpuukottajien ja itsesäälinpudottajien esiinmarssia kommenttipalstalle. Aijai voivoi suomi ei tästä enää nouse mitäs sanoin ei ne osaa enää tehdä edes puhelinta ole osanneetkaan kallasvuolle ero omppu on kyllä paras ihmekös kun ameriikasta.....
Mitäs jos joku tarjoaisi hyvää näkemystä, millä tästä noustaan? Mikä olisi se keino, jolla Nokia ottaisi entiset asemansa takaisin?
Odotellaan
Ilmaiseksi ei vinkkejä tipu, kohtuullista korvausta vastaan kylläkin.
Aloitetaan tästä...
No jos kiinnitettäisiin päähuomio käytettävyyteen insinöörimäisen teknologianäpertelyn sijaan.
Keinoja nousuun
"Mitäs jos joku tarjoaisi hyvää näkemystä, millä tästä noustaan? Mikä olisi se keino, jolla Nokia ottaisi entiset asemansa takaisin?"
Yhtiön kulttuuria pitäisi muuttaa aika tavalla. Kenties siihen olisi nyt mahdollisuudet, kun kaikki mahdollinen painolasti, myös tärkeitä asioita, on pudotettu kyydistä jotta tietyt mitatut asiat näyttävät tarpeeksi hyvältä. Kuitenkin myyntiosuus laskee, ja se kertoo siitä etteivät nuo käytössä olevat mittarit kerro kaikkea tarpeellista.
Yhtiö on pitkään palkinnut johtajia ja alemman tason johtoa, jotka ovat ajaneet yhtiön rakenteita umpikujaan valinnoillaan. Kriittiset näkökulmat on irtisanottu.
Hukassa
Nokian ongelma ei ole tuotteissa. Brändi ei ole mielenkiintoinen, ns. "second wave" strategia lyö käsille koska firma ei ole edelläkävijänä ollut enää aikoihin.
selkäänpuukottaja kolmatta vuotta...
turhaa ruikutusta siellä eturivissä,
olen jo muutamat vuodet vuodattanut kankeaa mokailua vastaan.
Olisi kannattanut kuunnella.
Jos olisivat silloin kolmevuotta sitten alkaneet vääntää niitä linux puhelimiaan mutta ei, suuressa erinomaisuudessaan ei voda kun tuijottaa omaa napaa ja tässä lopputulos.
Tässäkohtaa saa kiittää suomalaista omahyväisyyttä kun ei voida tehdä yhteistyötä edes omien kanssa (linux)niin ei muuta kun köyttä rasvaamaan.
Applella on kiinnostusta asiakkaiden tyytyväisenä pitämiseen mitä noksu ei jymmärrä on parempi kiduttaa asiakkaita testaajina.
Nyt kun myyt ne rahastus osakkees ni vielä muutaman lantin saat, ensi kvartaalilla et.
Vika on polilla
Tämähän on ilmiselvää. Kun insinööri suunnittelee puhelimen, niin siihen tulee valtavan hienoa tekniikkaa. Kun kauppatieteilijä suunnittelee puhelimen, niin siihen tulee valtavan iso kate. Kun teollinen muotoilija suunnittelee puhelimen, niin siihen tulee valtavan hyvä puhelin.
1980-luvulla riitti tuo ensimmäinen, 1990-luvulla toinen. Nokialla ilmeisesti luotetaan liikaa insinööreihin, kun he eivät pääse 2000-luvulle puhelinasioissa. Sitä paitsi kohta on 2010-luku.
Brändi
Apple on erittäin vahva brändi. Nuorten aikuisten silmissä varmasti arvostetumpi brändinä, kuin Nokia. Nokia on sen lisäksi tippunut hieman kehityksestä, etenkin mitä designiin tulee. Applen vahvuus on sen selkeälinjaisuudessa sekä toiminnallisuudessa.
En olen Mac vs PC ihminen itse, mutta lienee aika selvää, että Apple osaa brändäämisen paremmin, kuin Nokia. Nokialla ei muuten ole edes logoa.
Ja lisätään nyt vielä sellainen häpeäpilkku, että Nokian puhelinten toimintavarmuus on arveluttavan huono. Itselläni on ollut vain Nokian kännyköitä, mutta olen harkinnut vaihtavani esim. just iPhoneen.
Tuotannon ehokkuus
Nokian syömähampaita ovat perinteisesti olleet halpispuhelimet joita myydään n kpl jokaista high-end premium multimediatietokonetta kohti. Kännykkävalmistajien huippumallit ovat tietenkin median lemmikkejä, ovathan kaikki alan toimittajat taustaltaan enemmän tai vähemmän insinöörinörttejä jotka lumoutuvat kyynärän mittaisista ominaisuuslistoista. Huipputeknisiä tingel-tangel laitteita on siinä mielessä helppo tehdä että tuotantokustannuksista ei juurikaan tarvitse miettiä ja tuotekehityskustannukset voidaan levittää koko konsernin kannettavaksi.
"Teknisiä edelläkävijöitä" jotka haluavat viimeisimmät kilkuttimet hinnalla millä hyvänsä on maailmanlaajuisesti kuitenkin aika vähän. Suurempi merkitys on niillä joilla on varaa korkeintaan muutaman kympin hintaiseen peruskapulaan. Talouslama kurmottaa tällä hetkellä näitä pieneläjiä kaikkein eniten mutta nousun alettua halpakännyköiden markkinoilla käy kuhina. Ja sinne ei iphone taivu.
Samalla tavalla kuin Macin
Samalla tavalla kuin Macin käyttäjät tuskin vaihtavat takaisin Windowsiin, iPhoneistit tuskin vaihtavat takaisin muihin puhelimiin. Kyse ei ole brändäyksestä vaan siitä, että Applella on lähdetty tuote- ja ohjelmistosuunnittelussa siitä, että käyttäjä ei ole insinööri. Vehkeiden ja ohjelmistojen asennukset ovat todella simppeleitä, ne ovat sujuvia käyttää ja toimivat jäykän logiikan sijaan ihmisläheisesti. Tuotteiden psykologinen suunnittelu on viety ihan toiselle asteelle kuin millään muulla länsivehkeellä. Aasiassa Japanista voisi odottaa ehkä jotain vastaavaa.
mac
Olen aivan samaa mieltä.
Oli typeryyden huippu kun aikoinaan Mikro-mikko pakotettiin valtion ja kuntien atk-ympäristöksi. Itse olin mac-käyttäjä.
Kaupunkini eräs atk-päällikkö naureskeli mac-hiirtä, ei koskaan ottaisi sitä. Nyt on ääni muuttunut. Kävin silloin myös ms-dos kurssin ja päivittelin sen kankeutta.
Mac oli alusta asti graafinen, johon Doskin sitten väännettiin.
IPhone edustaa samaa mac-vapautta ja helppoutta.
Nokia on hukassa niin kauan kun se pysyy Microsoft-ympäristössä.
Nokian pitää löytää insinööripakon sijasta tavallinen vapaa ihminen.
PC vs Mac
Jos nyt kuitenkin rehellisiä ollaan, niin "Wintel" (eli PC) on ylivoimainen ykkönen käyttöympäristöissä, ja Mac on lähinnä pienen ryhmän kuriositeetti. Ihan sama päti myös 80 ja 90-luvuilla. PC on ollut bisneskoneiden ykkönen käytännössä IBM PC:n julkistamisesta lähtien.
PC vs Mac on vähän sama kuin vertaisi bensiiniautoa maakaasuautoon. Jälkimmäisessä on varmasti omat hyvät puolensa ja se voi olla ihan kiva ja näppärä, mutta käytännössä siitä ei ole vastusta valtavirralle eli bensiiniautoille, ymmärrettävistä syistä.
mac/PC
Et tunne mac-ympäristöä, enkä kinaa siitä. Valtavirta on PC-ihmisiä, olkoot onnellisia.
Minä en vaihda mac-ympäristöä, joka on graafisen ympäristön uranuurtaja.
Se on myös musiikin ja elokuvan ansiokas ympäristö, jota käyttävät myös ulkomaiset mediayliopistot ja studiot (Hollywood, Disney ym).
IPhone jatkaa sitä perinnettä oivallisesti.
Suomessa ymmärrettävästi aliarvostetaan mac-ympäristöä.
Nokia jatkaa toista linjaa ja valtavirta toistaiseksi.
Nokian etsikkoaika?
Tuleepa mieleen Daavid ja Goljat. Onko Nokia Goljat
ja Apple ja Iphone se toinen?
nokiaan nojailu on ollut typerää
koska se voi mennä humauksessa alta
venäjän markkinoille selän kääntäminen on vielä typerämpää koska itäraja ei koskaan lähde niinkuin npokia voi tehdä kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla
ei ole meidän teknis-taloudellisen vallan omaajat oikein viisaita
mutta tunnettu tosiasiahan on että suomi on aina ollut yhden totuuden idiootteja täynnä
Minulla on iPhone.
Minulla on iPhone. Mielestäni se on hyvä puhelin, jos vertaan sitä niihin Nokian puhelimiin, joita olen käyttänyt tai omistanut. Nokian puhelinten käyttöliittymä on erittäin tympeä verrattuma iPhonen vastaavaan. Myös käyttökokemus on pääosin astetta ikävämpi kuin iPhonessa, vaikka joissain asioissa nokialainen on parempi.
Mutta: jos Nokian käyttöliittymä joskus muuttuu kunnolliseksi, saatan harkita paluuta Nokian käyttäjäksi. Siinä mielessä Nokialla on siis vielä saumaa; Macia en tule varmasti vaihtamaan Windowsiin tai Linuxiin, niin hyvä se on. Tietenkin kun seuraava iPhone-malli julkaistaan, sen ominaisuudet saattavat olla jo niin kehittyneet, että Nokian saumat ovat menneet iäksi. Nokian tulisi toimia nyt, kuten heidän taktiikkanaan taitaa ollakin. Vähemmän hienoja malleja, enemmän panostusta harvempiin malleihin.
Applen ongelmat
Apple on niin kauan aikaa kiva tuote kun pitäydyt Applen kultaisessa häkissä. Jakelu on vielä keskitetympää kuin MS-maailmassa, sitäkään nyt kehumatta enempää.
Kultahäkki
Applen kultaisessa häkissä olo riittää useimmille tavallisille ihmisille. Siinä menestyksen salaisuus. Ei tarvitse olla mitään ihme säätöjä insinöörejä varten.
Iphone
Itsekin omistan iphonen ja olen todennut nokian "älypuhelimia" testatessani, ettei niillä ole mitään jakoa iphonea vastaan. Käyttöliittymä applessa huomattavasti parempi, ominaisuudet käytännönläheisempiä ja järkevämpiä, käyttövarmuus menee Applelle 100-0. Appleen myös saa niin paljon erilaisia hyöty-ja huvisovelluksia Itunes storesta, ettei nokialla ole mitään saumaa samoihin mittasuhteisiin puhelimiensa kanssa. Ainoa, mikä saa Suomessa iphonen kohdalla sappeni kiehumaan on tämä kytkykauppa, mikä on suoraa huijausta ja rahastusta. Siksi oma puhelimeni ei olekkaan suomimalli, vaan tuotu ulkomailta, mistä sen sai kytkyttömänä.
Käytettävyys - se käytettävyys!
Muistelen jo joskus 90-luvun alussa Applen käyttäneen suunnittelutiimissään psykologeja sun muita humaanin puolen asiantuntijoita. Niinhän tietysti kaikki muutkin suuret talot käyttävät, mutta Apple on tässä suhteessa ollut edelläkävijä ja tulokset ovat sen mukaisia. Mokiakin toki on tullut, mutta talo on ne kestänyt.
Vaikka itselläni laittekanta mallia Win & Nokia, en voi olla ihailematta Omppumaailman innovatiivista ja ihmisläheistä suunnittelufilosofiaa. Uskoisin, että siitä se Omppumaailman tehokas brändäyskin on lähtöisin.
Malmön Rosengardin suosikkipuhelin
Ensin maksat ponista 1000 rahaa kytkynä ja sitten taivastelet sen kolme vuotta vanhaa tekniikkaa ja kuvittelet olevasi edelläkävijä muiden tavisten kanssa. Sitten kehuskelet hyvää kauppaasi netissä ja toimit markkinointimannekiinina Steven puljun nettikiskalle jolle olet luovuttanut luottokorttisi numeron. Kaiken lisäksi puhelin ei ole edes sinun oma. Jos aifouni laukeaa niin se lähetetään indokiinaan fiksattavaksi ja samalla menetät kaiken tiedon iiponin kovolla.
Edelläkävijät eivät koskaan muista sitä ettei valtaosalla ihmisiä ole mitään ongelmia esim. Nkian puhelimien käyttisten logiikan kanssa. Lisäksi jotkut käyttäjät arvostavat esim. akkukestoa joka on ollut yhden vuorokauden luokkaa viimeksi noin 15 vuotta vanhoissa luureissa.
Insinöörikansan markkinointiosaaminen hukassa
IBM ei enää valmista tietokoneita. Koskahan näkisimme päivän, jolloin Nokian tuotemerkillä ei enää myydä kännyköitä vaan softaa ja palveluita?
Harva tuote on teknisesti niin ylivoimainen, että se toisi merkittävää lisäarvoa kilpailijoihin nähden. Markkinajohtaja valikoituu viime kädessä markkinointi- ja myyntiosaamisella, jonka yksi osa on tietysti myös tuotteen ja brändin houkuttelevuus.
Raudan laatu ylös myös!
Hei. Olen iPhonen tyytyäväinen käyttäjä yli 15-vuoden nokialaisten käytön jälkeen. Tälläkin palstalla on jo puhuttu käytettävyydestä ja Nokia lanseeraa pian Maemo-luureja mm. tähän haasteeseen vastaten, mutta miten on rautojen laadun kanssa? Ympäriltäni löytyy kaikki Nokian suosituimmat mallit, myös kalliit, ja tuntuu olevan kovat haasteet luurien laadun kanssa. Nokialta ei tunnu enää saavan laatua edes rahalla, sillä kova halpis-muovi on materiaalina läpi linjan ja se on vaarallista. Nokia taitaa reagoida paineisiin ostamalla hintaa alihankkijoilta, ei laatua. Tämä on vaarallista, sillä esim. Kiinassa hintaneuvottelut vaikuttavat suoraan materiaalien laatuun työvoiman kulujen ollessa marginaalinen tekijä. Kiinassa pystytään tekemään vaikka "pallo-grilli pelkästä maalista pellin sijaan" jos asiakas haluaa halvan hinnan...
Kiinnittäisin paljon huomioita myös tähän. Minulla on 2G iPhone, joka rungoltaan on "metallia ja lasia". Aivan erilainen tuntuma kuin muilla! Ja toki sitten myös käytettävyys, yhteispeli Mac-koneen kanssa, access sosiaalisten verkkomedioiden yms. maailmaan on ihan eri planeetalta kuin muilla.
Toivon että nämä viestit menevät perille tuon osittain kotimaisen valmistajan johtoportaaseenkin, mutta myös inssien portaisiin ilman ylimielisyyttä!
Nokian verkkokaupassa on
Nokian verkkokaupassa on myytävänä 158 erilaista puhelinmallia. Nokiallekin konsultointitöitä tehneenä olen useaan otteeseen hämmästellyt tuoteportfolion laajuutta. Eikö olisi järkevämpää suunnitella esimerkiksi 4 puhelinmallia hyvin, kuin 158 huonosti?
Nokian markkinointiosaamista kuvastaa mielestäni hyvin myös pari vuotta sitten kalliilla uudistetun verkkosivun design.
Verkkosivun design
"Nokian markkinointiosaamista kuvastaa mielestäni hyvin myös pari vuotta sitten kalliilla uudistetun verkkosivun design."
Aivan, tuota on kyllä liikkeellä Suomessa. Yritykset saavat markkinointia että vanhat verkkosivunne ovat ajastaan jäljessä. Sitten ne "uudistetaan", toiminnallisuus romahtaa, mobiilisivut unohtuvat kokonaan, päivitettävyys yrityksen oman henkilökunnan toimesta ei kohennu, päinvastoin, ja esimerkiksi oppilaitosten kohdalla unohdetaan kokonaan englanninkieliset sivut. Semmoista kansainvälistymistä.
Pistää oikein miettimään, että onko se tahallista?
Näköharha
Jos katsoo niiden 158 puhelinmallin kuorien sisään niin mallikirjavuus paljastuu hyvin näennäiseksi. Nokian idea on siinä että muutaman perusrungon varaan voidaan valmistaa hyvin pienin kustannuksin periaatteessa rajaton määrä "itsenäisiä" puhelinmalleja. Usein erot rinnakkaismallien välillä rajoittuvat kuoren muotoiluun, johonkin isompaan avainkomponenttiin ja ohjelmointiin.
Väite 158 huonosti toimivasta puhelinmallista taas kuvastaa vain kirjoittajansa nokia-antipatioita. Nokian kapulat toimivat ihan yhtä huonosti kuin muidenkin valmistajien. Aika usein nokialainen on se vähiten huono vaihtoehto.
Väitteesi
Väitteesi nokia-antipatiasta on aivan tuulesta temmattu. Päinvastoin, toivoisin toki Nokian menestyvän jatkossakin. Pidän kuitenkin kaltaisiasi, omassa kulmauksessaan epätoivoisesti roikkuvia, 80-luvun nokia-insinöörejä melkoisena rasitteena yrityksen tulevaisuutta ajatellen.
Nokian ongelma on nimenomaan
Nokian ongelma on nimenomaan tuotteissa. Itelläni on vanha N70 jossa ei pysy edes maali! Kaverini toisenlaisessa nokiassa sama ongelma. Pistäisikö mac tuollaisia tuotteita markkinoille? Sama kuin kalatiski myisi vanhaa kalaa.
Kauan tuo Nokia pärjäsikin
Kylläpä Nokia aikanaan pääsi hyvään saumaan, kun aloitteli puhelintuotantoa. On siinä eräskin luuri maailmalle mennyt ja tulosta tullut.
Jokainen voikin sitten pohtia, miksi esim 10 vuotta sitten Nokia oli niin suosittu. Siinä jäi teknisesti parempi (?) Ericsson, Siemens jne jälkeen ja syy oli yksinkertainen, MATO-peli. Nokia osasi lukea markkinoita ja oli innovatiivinen, se toi puhelimeen pelit.
Nyt Apple tekee saman, se lukee markkinoita ja tuo puhelimeen multimedian ja vielä niin, että sen multimedian käyttö on helppoa, vaivatonta ja tyylikästä. Ei liene epäselvää, että IPhonen voittokulku jatkuu vielä pitkään, kunnes joku muu keksii taas jonkun uuden jutun puhelimiin. Onko se Nokia, hmm...
Nokian lanseerama Ovi-palvelukin taitaa jäädä surulliseksi esimerkiksi siitä, että Ovi-palvelu on ollut toiminnassa Nokian työntekijöille jo pitkään. Ainakin Nokian tuotekehittelyssä on täytynyt osoittaa Ovea jo aika monelle työntekijälle.
nokia
Niinpä.
Nokian käyttöjärjestelmä ja puhelin ovat monimutkaisia ja hankalia käyttää.
Suurin syy on Microsoftin käyttö. Sen suurin ongelma on Dos-käyttöjärjestelmän vaikutus Windowsin kehitykseen.
Mac lähti alusta pitäen graafiseen järjestelmään ja helppouteen. Siitä sitä edelleenkin moititaan eikä ymmärretä sen ansioita. Insinöörimäinen kankeus ja koukerot ovat sille vieraita.
Käyttöoppaita ei tarvita ja se hämää monia luulemaan asiaa humpuukiksi. Kuvitellaan että monimutkainen on hienoa.
Mac ei tehokkudessa todellisuudessa häviä Windowsille.
IPhone osoittaa sen myös hyvin. Koko asian ydin on ajattelun uudet lähtökohdat. Lähtökohtana pitää olla ihmisen tarpeet ja normaali elinympäristö.
Nokian toimitusjohtaja
Olli-Pekka Kallasvuo ei ollut suosikkini Nokian toimitusjohtajaksi Jorma Ollilan jälkeen. Kallasvuo on
hidas ja kankea, ehkä varovainenkin flegmaatikko, Ollila
puolestaan nopea ja rohkea koleerikko. Johtoryhmään edelleen
kuuluva Anssi Vanjoki vaikuttaa enemmän Ollilan tyyliseltä
kuin Kallasvuo. Hän oli suosikkini Jorma Ollilan seuraajaksi.
P.S. Nokia N73-puhelimen pahin puute on pieni ja kankea
navigaationäppäin. Lisäksi valikot ovat monimutkaisia ja
sekavia. Ellen olisi tekniikasta kiinnostunut, olisin
luovuttanut puhelimen jo ajat sitten jollekin toiselle!
Nokian 6233-puhelin - tämäkin 3G - on parempi, mutta
ongelmana ovat katoavat viestit. Jos lähettää paljon viestejä, kuten minä, niin ne on viisainta tallentaa puhelimen muistiin jossakin vaiheessa. Viesti häipyy
kokonaan, jos käyttäjä erehtyy painamaan vahingossa yhtä
väärää näppäintä!Nokia 6060-simpukkapuhelimeen (gprs, ei 3G)
olen ollut erittäin tyytyväinen. Näppäimet ovat juuri oikeankokoisia ja viestit eivät katoa,vaikka sattuisikin hipaisemaan värää nappulaa! Valikot ovat erittäin
selkeitä. Puhelin on ollut käytössäni jo 4,5 vuotta eikä
edes akkua ole tarvinnut uusia.
Jälkeen jäänyt pulju
Vain insinööri voi tulla siihen ratkaisuun, että puljussa, jossa laitteita suunnitellaan yhdessä osastossa ja softaa toisessa, luodaan niiden kahden osaston lähentämiseksi... vielä yksi osasto :)
Johtamisesta ja organisoinnista ei liene tuossa englanninkielisin nimin nimettyjen "osastojen" talossa sikariportaalla ilmeisesti mitään hajua. Jos "kumisaapastehdas" romahtaa, niin on se sen ilmeisesti myös ansainnutkin.