
–Kaikissa muissakin voimalaitoksissa voidaan tehdä niin, hän sanoi tiistaina ydinvoimaa käsittelevän artikkelikokoelman julkistustilaisuudessa.
Lampinen on selvittänyt, kuinka Teollisuuden Voiman perustelut Olkiluodon kolmosyksikön rakentamiselle ovat pitäneet. Virheellisiksi ovat osoittautuneet ainakin arvio aikataulusta, kustannuksista ja kotimaisen työvoiman osuudesta. Lisäksi rakennustöiden venyminen on viivyttänyt tavoitetta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, apulaisprofessori katsoo.
Hallitus ja eduskunta päättivät Lampisen mukaan lisäydinvoimasta virheellisten tietojen perusteella. Tästä pitää hänen mielestään ottaa opiksi, kun uusien hakemusten kohtalosta päätetään.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Luotettava lähde
Strömstad Akademi näyttää olevan eläkkeelle päätyneiden professoreiden ja uralta suistuneiden tutkijoiden klubi, johon pääsee anomuksesta (maksulliseksi) jäseneksi puuhastelemaan ilman palkkaa. Tätä taustaa vasten tämän uutisen mainitsemat nk. tutkimustulokset kuulostavat todella luotettavita...
Täytyisiköhän tässä itsekin perustaa joku akatemia ja myöntää itselleni rehtorin ja kiinan keisarin arvonimet.
kritiikin airut
Kuulostaako ne tulokset yhtä luotettavilta kuin nettinimimerkin vastakommentti?
Luvat ja tarve
Vaatimus siitä, että jos lupaehtoja ei täytetä, niin lupa perutaan, on oikein.
Sen sijaan on aivan päin mäntyä puhua "tarpeesta". Se on täysin rakentajan päänsärky, ja "tarve" ylipäätään imaginäärinen käiste - sananmukaisesti. Jos minä tarvitsen nyt suklaata, on aivan turhaa jonkun elintarvikekurun väittää, että en "oikeasti" tarvitse.
Lopultahan tarvitsemme vain ruokaa, kaikki muu on "tarpeetonta" - paitsi "tarvebyrokraattien" työ, vai kuinka?
virheelliset tiedot
Niistä olisi tietenkin myös ollut mukava kuulla sillä siitähän otsikkokin puhuu!!!
Artikkelissa ei niistä sitten sanallakaan mainita.
tuskin siihen taaskaan mitään professoria ja isompaa selvitystyötä tarvitaan, jotta voidaan todeta työn viivästyneen ja muittenkin ehtojen jääneen toteutumatta.
Kenelle muuten Lampinen on selvityksensä tehnyt ja mitähän on mahtanut tämä maksaa? vai onko ihan omaan piikkiinsä tämän työn tehnyt?
ranskalaiset..
kenellekään ei varmaan tullu yllätyksenä se että patonkimiesten aikataulut pissi, rakennuskokemusta olikin sen verran että pojille tuli yllätyksenä se että suomessa jäätyy maa talvisin
On se pitänyt osan lupauksistaan
No voimalaitosta rakennustyömaasta ei ainakaan voi syyttää, ettei se olisi työllistänyt ihmisiä ja vielä on työllistänyt useammaksi vuodeksi kuin olisi pitänyt. Työvoiman kotimaisuusasteeseen ei yritys voi sanoa mitään (se oli arvio), koska EU sopimus estää sen, jollei hallituksen luvassa selkeästi ilmoiteta, että on käytettävä suomalaisia työntekijöitä (millä kumotaan EU normi). Toisaalta kotimaisen työvoiman miestyövuodet saattavat täyttyä vielä, koska reaktori on aikataulussa jäljessä ja koko ajan sielä on suomalaisiakin työläisiä vaikkei prosenttuaalisesti niin paljoa kuin haluaisimme. Eikös rakennus aikatauluissa ole yleensä n. 5 vuoden jousto. Ainakin omakoti alueella sellaisen olen havainnut.
Niin väärin - niin väärin . . .
. . . aina vääremmin ? Mitä ihmeen marinaa. Senhän me osaamme. Hesassa on jatkuva pula bussikuskeista. Eikä ihme, jos pailallislinjan auto on pysäkillä viisi minuuttia arviota myöhemmin niin kuski haukutaan porukalla. Kun pitäisi kiittää töihin tullutta - kaverinsa joka meni kaljalle ne haukut ansaitsisi.
Jos OL3 nyt pyörisi täysillä voisi sähköä viedä vaikka Viroon hetkittäin. Korvaamaan palavakivikärytystä. Siitäpä se parku syntyisikin. http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkin...
TVOlla ei ole kiirettä, myöhästymissakot maksaa Areva ja Hassi ottopoikineen sorvailee takuuhintaa tuulimyllysähkölle. Sähkön hinnannousu tuottaa viiveen haitat moninkerroin takaisin. Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun vihreiden kihlat suurpääoman kanssa maksaa pikkupaavonporukka. Ihan oikein muuten; ei köyhyyttä ole - on vain typeryyttä.
Kasvihuonepäästöt
Kasvihuonepäästöjen väheneminen toteutuu sitten kun laitos otetaan käyttöön ja sitä käytetään noin 60 vuotta.
Myöhästyminen on tietenkin kiusallista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Laitos on tilattu kiinteään hintaan avaimet käteen periaatteella. Siten kustannusten nousu ei juuri haittaa Suomea, eikä suomalaisia. Kun kerran ranskalaiset eivät hallitse kustannuslaskentaa(kaan), niin joutuvat maksamaan oppirahat.