Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on joutunut vaalirahakohun polttopisteeseen. Sekä Iltalehti että Ilta-Sanomat kertovat, että Nova Group tuki Niinistöä kymmenillä tuhansilla euroilla presidentinvaaleissa vuonna 2006.
Lehtien tietojen mukaan Nova Group tuki Niinistön kampanjaa yhteensä 40 000 eurolla. Tästä vaali-ilmoituksia oli 30 000 euron edestä ja suoraa tukea 10 000 euroa.
Myös Tokmanni-konsernin Kyösti Kakkonen, Maskun Toivo Sukari ja Motonetin entinen omistaja Lauri Juntunen tukivat Niinistön kampanjaa kukin 10 000 eurolla. Kakkonen, Sukari ja Juntunen muodostivat myöhemmin yhdessä Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen kanssa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen, joka on ollut merkittävä tukija useille ehdokkaille eduskuntavaaleissa 2007.
Niinistö ei ole ilmoittanut nyt ilmi tulleita lahjoituksia vaalirahailmoituksessaan ilmeisesti siksi, että tuki tuli suoraan puolueelle. Ilmoituksensa mukaan kokoomus on tukenut Niinistön kampanjaa yhteensä 1,2 miljoonalla eurolla.
Niinistön kampanjassa merkittävänä rahankerääjänä toiminut kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoo Iltalehdelle olleensa tietoinen sekä liikemiesten rahalahjoituksista että Nova Groupin maksamasta lehti-ilmoittelusta. Hän kertoo, ettei muistanut nostaa lehti-ilmoituksia esiin, kun puolue teki selkoa vaalirahoituksestaan.
Niinistö itse sanoo Iltalehdessä pysytelleensä erossa koko rahankeräyshommasta, mutta selvittelevänsä asiaa nyt.
Niinistön presidentinvaalikampanjarahoja perataan nyt toden teolla, sillä jo eilen Nelosen uutiset kertoi suursijoittaja Ahti Vilppulan olleen merkittävä tukija sekä Niinistön että pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjoissa.
Nelosen mukaan Vilppula kertoi antaneensa Niinistön kampanjaan 50 000 euroa ja Vanhaselle 25 000 euroa. Vilppulan mukaan tuet maksettiin hänen hallinnoimansa Helsingin Mekaanikontalon kautta.
- Nimen olen kyllä kuullut, en ole varma olenko tavannut, kommentoi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö asiaa Neloselle.
Myös Vilppula tuki useita ehdokkaita eduskuntavaaleissa 2007.
Eilen kerrottiin, että Niinistö palauttaa Novan konkurssipesään saamaansa tukea 3700 euroa. Tämä oli Nova Groupin osuus Kehittyvien maakuntien Suomen lahjoittamasta kymppitonnista.
Katkeaako Niinistön tie presidenttitie vaalirahakohuun? Ota kantaa US-kyselyssä!

Kommentit
Mihin Nova Groupin rahat sitten menivät? - Helsingin Sanomille!
J.L."Eilen kerrottiin, että Niinistö palauttaa Novan konkurssipesään saamaansa tukea 3700 euroa. Tämä oli Nova Groupin osuus Kehittyvien maakuntien Suomen lahjoittamasta kymppitonnista."
TUO ei ole kuitenkaan oikeuden määräämä summa. Se on karvahatusta vedetty.
Rikoshyödyn, mikäli rikoksia konkurssiasiassa tuomitaan, on saanut suurimmaksi osaksi Helsingin Sanomat ja Sanoma Oyj.
Rikoshyödyn maksu valtiolle sekä tekoväline (Helsingin Sanomat) konfiskoitava valtiolle kuten muissakin rikostapauksissa.
Pitäisiköhän lehtien palauttaa saamansa ilmoitustulot?
Jospa vielä selvitettäisiin, mitkä lehdet ja muut ilmoitteluvälineet ovat saaneet jutussa mainitut 30.000 euroa Nova Group -konsernilta Niinistön vaaliorganisaation kautta, jotta lehdet voisivat palauttaa rahat Nova Group Oy:n konkurssipesään.
Silloin Nova Group Oy:n konkurssipesää hoitava Pekka Kokko saisi palkkionsa, pesän suurin velkoja Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesä saisi palkkion jälkeen mahdollisesti yli jäävistä rahoista suurimman osan, jolloin sen pesänhoitaja Jukka-Pekka Kyläkoski saisi myös palkkionsa ja siitä pesästähän saattaa entisellä toimitusjohtajalla Arto Merisalolla hyvinkin olla vielä palkkasaatavia, niin nekin saataisiin maksuun.
Edelleen on epäselvää, tukivatko Nova Group -konsernin yritykset vuonna 2006 myös Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaa, koska Halonen ei ole paljastanut, miltä yrityksiltä hän sai yhteensä 160.000-330.000 euroa.
Hyvä esimerkki.
Eiköhän tämä Nova Group ole mainio esimerkki muillekin yrityksille siitä, mihin holtiton rahankäyttö johtaa. Tuloksena tässä tapauksessa konkurssi. Ottakaa opiksi.
Korruptio-Suomi ei poikkea tavoiltaan korruptio-Venäjästä
Suomi on kantanut Venäjän vallan aikaista byrokraattisuden taakkaa, mutta korruptio-tilannekin siis on sama, jos ei pahempikin kuin Venäjällä.
Eliitti perustaa valtansa valheelle. Jos Suomessa olisi öljyteollisuutta, niin siitäkös se riemu repeäisi: "oligarkit"...sitä ja tätä. Vaan on se niin KÖYHÄÄ, että kansanedustajakin joutuu pummilla lentämään saadakseen luonnollisen rusketuksen.
Mittakaava ero on
Toinen ero on, että "tavis" ei Suomessa ymmärrä korruption merkitystä ja jää siksi kuoppaansa.
Tuollainen ajattelu edustaa juurikin itäistä suuntausta
Nimittäin se, että kaikki haluavat kultakellon, kultahampaat...ja sen, mikä ei ole omaa.
Taas Iltapäivälehdet
Hienoa että vaalirahoitusta pengotaan,mutta aikooko Kuskusta maksaa tuet takasin niin kun Kokoomus aikoo.
Lisäksi 4 uutiset/urhelu uutiset ovat sensaatio hakusia, niin kun kymppi uutisetkin
Kepulit ovat yllättävän tolloja tässä tilanteessa
Pelkäävätkä suurempia paljastuksia: Korruptiokytkentöjä päämajaan.
Onko paniikkijarru päällä.
Missä mun rahat ?
Jokainen poliitikko polttopisteessä tukirahojen takia vuorollaan ja ne jotka eivät ole. Ovat myönnetyistä tukirahoista kateellisia.
Miksi Niinistö olisi poikkeus?
Sauli Niinistön pyhitsijöille tämä tuntuu tietysti vaikealta, mutta on perusteltuja syitä olettaa, että SN käyttäytyi maamme poliittisen tavan mukaisesti.
Entä seuraavissa vaaleissa?
POLITIIKAN KONKURSSI
Nyt jos koskaan on hallituksen eduskuntineen
puhdistettava pöytä.
On hallituksen ja eduskunnan erottava.
Uudet vaalit pystyyn rehellisillä
rahoilla. Harmaa raha pois kivitalon
ylläpitämisestä.
Kansanedustaja ja ehdokkaat kirjanpitovelvollisiksi.
Sekä puolueet OYj-ksi.
Ylijäämät verotuksen piiriin. Hyväksytään vai
ko asiaan kuuluvat kuitit.
Kyllä verottaja on ummistanut silmänsä tässä asiassa.
Verolait koskevat myös kansanedustuslaitosta.
Määrittelisitkö vielä, mikä on "rehellistä rahaa"
Onko voimassaolevan lainsäädännön mukainen vaalituki rehellistä vai epärehellistä? Jos saadut tuet ovat epärehellistä rahaa, pitäisikö jokaisen ehdokkaan rahoittaa itse vaalikampanjansa?
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Pekka Kuosmanen on yksi niistä hyvin harvoista poliitikoista, joka on ilmoittanut aikaisemmissa vaaleissa käyttämiensä rahojen lähteen selvästi: "Nostin omalta pankkitililtä". Pitäisikö jokaisen ehdokkaan tehdä mielestäsi samoin?
Vaaliehdokkaiden kirjanpitovelvollisuus on kannatettava ajatus.
Rahasiirrot.
Kyllä silloin kun rahat maksetaan rehellisesti
kuiteilla. Maksaja ja saaja ovat kirjanpitovelvollisia.
Nyt näyttää että rahasiirrot on ememmän tai vähemmän
ollut jakotavaraa näiltä gruppiloita. Ilman mitään
sen kummempia kuitteja.
Samoin siellä on ollut työntekijöitä joille on
maksettu ns kulukorvauksia yms palkkoja ilman
veroreuraamuksia.
Eduskunta ei hyväksynyt keväällä kirjanpitovelvollisuutta
Kun vaalirahoitukseen liittyviä lakimuutoksia tehtiin, hallitus totesi esityksessään, että kirjanpitovelvollisuuden vaatiminen vaaliehdokkailta olisi kohtuutonta. Silloinhan kampanjarahoihin olisi voitu myös kohdistaa tilintarkastus, mutta sitä hallitus ja eduskunta eivät halunneet.
Sen sijaan eduskunta laajensi tuloverolain muutoksella kaikissa yleisissä vaaleissa ehdolla olevien verovapautta niin, ettei ehdokkaiden tarvitse enää perustaa edes tukiyhdistystä rahoja välittämään.
Kärjistetysti sanoen: lakimuutoksen ansiosta sonniyhdistyksen hallituksen vaaleissa ehdolle asettuneet voivat alkaa välittää käytettyjä autoja maksamatta myynnistä arvonlisäveroa tai voitosta tuloveroa.
Voi olla aika vaikea saada parempia lakeja voimaan, kun lainsäätäminen on samojen poliitikkojen vastuulla, joiden tekemisiä valvonnalla seurattaisiin.
Odotan
Mielenkiinnolla Tarastin työryhmän
esityksiä.
Ihmettelen jos kirjanpitovelvollisuutta
uloteta myös edustuslaitokseen.
Muuten tämän pitää koskea myös meppejä.
Siis jätetäänkö tämä harmaan talouden
pesä suomenmaahan.
Entä seuraavissa vaaleissa?
Seuraavissa vaaleissa ei kukaan enään välitä mistä tukirahat ja paljonko niitä on tullut.
Aikansa kun näitä tukira asiaa jankataan niin ihmiset kyllästyy koko asiaan ja mielestäni hyvä näin.
Niin kauan kun puolueet ei voi muutakuin ostaa ihmisten huomiota, niin mitä sillä on väliä.
Ja onhan se arka aihe kertoo tukirahoista vaalian ollessa käynnissä ja Demareitten kylvämä kateus ajattelu ihmisiin saa monenlaiset tunteet pintaan ja kumminkin Demareille,Vasemmistolle kelpaa mammona, mutta eivät halua kertoa siitä ja sen jälkeen syyttävät toisia asiasta :)
Kolmenlaisia asioita
On asioita mitkä on aika hoitaa sekä asioita mitkä aika hoitaa ja lopuksi asioita mille aikakaan ei voi mitään. :)
Miksi liperikaulaiset vaikenevat?
Tarja Halonen on vähätellyt korruptiota, ikäänkuin olisi ymmärrettävää että rahanantoon liittyy sidonnaisuuksia, paitsi sillon kun "sataa mannaa taivaasta".
Mielellään kuulisi kirkollisten edusmiestemme kannan päivän asioihin. Helsingin piispa Eero Huovinen on usein nähty kasvo poliittisten vallanpitäjien pakeilla.
Nyt jos koskaan hänellä olisi tilaisuuus nousta esiin ja otttaa rohkeasti kantaa moraaliseen kysymykseen, joka koskettelee syvältä kansankirkkomme jäsenten tuntoja.
Mie olen ymmärtänyt...
että ainakin arkkipiispat ovat demareita, ja pressoille mieleisiä.
Vai onko Suomen kansa niin läpeensä lällerönlölleröä ja väritöntä ja ympäripyöreää kuin se mitä piispat edustavat. He pitävät todella kynttiläänsä vakan alla. Sotilaissakin on enemmän jämeryyttä, kuten Gustav Hägglundissa.
Jeesushan kumminkin ajoi ne bisnesmiehet ulos synagoogasta.
Vaikka eipä kuulu minulle: en kuulu siihen yhteisöön.
koska halosen rahat julki?
koska halosen rahat julki? miks kukaan ei tutki niitä?
Halosen rahat..
Älä Jake hätäile, tulossa ovat!
Kenelle palautetaan
Poliitikot palauttelevat paniikissa pennosia vaikka ovat ottaneet tuhansia jopa kymmeniätuhansia. Ja nämä vain yhdeltä taholta. Pallo on Niinistöllä.
Sinänsä turha palautusoperaatio. Pesänhoitaja kiittää. Konkurssipesää pidetään avoinna niin kauan kuin rahaa riittää. Velkojat eivät saa pennin killinkiä. Siis artistit maksavat taas kaiken.
Surkeimpia ovat ne ehdokkaat, jotka saivat lah eikun vaaliavustukset, mutta eivät menneet läpi. Rahat on palautettava.
Juhantalolle ja kumppaneille tulee hernekeittoviikot
Tuolla sivulla on lueteltu 14 KMS:n tuensaajaa, jotka eivät päässeet läpi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehittyvien_maakuntien_Suomi
Kaikkein eniten olisi naurussa pitelemistä, jos Nova Group Oy:n ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n velat olisivat vain vaalitukien suuruiset ja niiden palauttamisen jälkeen konkurssimenettely voitaisiin keskeyttää ja päästää Merisalo ja Yli-Saunamäki takaisin puikkoihin johtamaan yrityksiä.
Valitettavasti yrityksillä on velkoja jokunen miljoona.
Akordi!
Jospa muut velkojat päättävät antaa velat anteeksi, kun eivät kumminkaan mitään saa?
Eilen telkusta tuli Merisalon hastattelu n. vuodelta 1993 eli edellisen laman jälkeen. Uskovainen mies... Kannattaa etsiä YLEn arkistosta.
Uhrilampaan valmistelua
Miten rehellisten sielujen tulisi tähän suhtautua: jos käy ilmi, kuten eilisillan pääuutisista oli Kataisen puheesta pääteltävissä, että kokoomus valmistautuu uhraamaan Marja Tiuran kokonaisedun nimissä?
Kuka on Nova takana?
Mistä Nova on saanut kaiken tuon jaettavan rahan??? Vaihtoehtoja:
a) Korruptoituneet kunnat rahoittaneet ostamalla kauppakeskussuunnitelmia? Ketkä silloin tekivät päätöksiä?
b) Kevan kaltaiset poliittisesti kaapatut rahakeskukset rahoittaneet?
c) Uskonnollinen liittouma, jolla on omat koulut ja seurat. Joka tuhopolttaa vanhoja maallisia puutalokortteleita ja rakentaa uutta liiketaloa joka niemeen ja notkoon, täyttäkää maa -hengessä.
d) Venäjän ex-KGB:läisten valtakeskittymä turvaa kaasuputkea ja energiaimperialismiaan.
Hyviä kysymyksiä!
Hyviä kysymyksiä!
Ei puhuta koronkiskonnasta, ei puhuta
Suomi alkaa tosissaan kansainvälistyä mm. <a href="http://www.citycon.fi/?pageid=222&parent0=7&parent1=197">kiinteistösijoittamisen</a> osalta kun meidän maaperästä ovat kiinnostuneita jopa israelin kansalaiset.
Yksi vaihtoehto on
myös loosheista kumpuava valta. Koronkiskonta. Mutta epäilen, että tämän vallan vastapelurit ovat ennemminkin asialla.
työväen pressa Sauli
harmi, kun rahat eivät riittäneet demaria vastaan. Miksi esim. Nalle ei lyönyt miljoonaa pöytään?
1x2 - pennit miljoonaksi
No ilmankos oli niin täpärät pressanvaalit, kun oli korruptiorahaa kottikärrykaupalla kaadettu taas porvarien rattaisiin. Kokoomus on aina ostanut ääniä kaikkein eniten, ja hölmöimmät uskovat sitä kellä on kalleimmat mainokset.
Demokratia tässä tietysti lentää likasankoon. Jos omistat rahaa, sinulla on valtaa, jos et, ole hiljaa. Hienoa avointa yhteiskuntaa.
"Nelosen mukaan Vilppula kertoi antaneensa Niinistön kampanjaan 50 000 euroa ja Vanhaselle 25 000 euroa."
No sehän meni sitten ihan pitkävetokerrointen mukaan. Kyllä rikkaus perustuu fiksuuteen, niin kuin tuokin esimerkki osoittaa.
Onneksi Halonen sai punikkien puhdasta "korruptiorahaa"
Rehelliset yritykset ja järjestöt maksoivat Halosen seminaareihin osallistumisesta niin paljon, että puhdasta tuottoa tuli 140.000 euroa.
Rehelliset yritykset antoivat Haloselle myös selvää rahaa, mutta Halonen on itsepintaisesti kieltäytynyt kertomasta, olivatko yritysryhmässä mukana rehelliset Nova Group -konsernin firmat.
Rehellinen Halonen myi myös taidetta 174.200 euron voitolla, arvatenkin maalausten tai tanssiesityslippujen ostajina oli vain rehellisiä yrityksiä ja järjestöjä.
Nuo summat ovat pelkästään Halosen viranomaiselle ilmoittamat korruptiorahat, kuten Laurimunkisto niitä nimittää. Vasemmiston vaalirahoitus on kuitenkin edelleen avaamatta, eikä Halonen monien kummastukseksi ilmoittanut saaneensa euroakaan tukea etujärjestöiltä, kuten esimerkiksi SAK:lta.
Väärä todistus.
Kysymys ei ole korruptiosta. Älä vääristele.
Halosen tapauksessa voi tunnusmerkistö täyttyä
Käytin tosin sanaa korruptioraha sulkeissa, koska Laurimunkisto nimesi vaalituet sellaiseksi, mutta tarkemmin ajatellen se saattoi ollakin oikea nimitys Halosen kohdalla.
Halonen on nimittäin saanut rahaa muun muassa SDP:ltä yli miljoona euroa vaalilahjana ja sama Halonen nimitti demari Ritva Viljasen sisäministeriön kansliapäälliköksi vastoin hallituksen yksimielistä esitystä. Siinä saattoi toteutua rikoslain kohdassa 40:1 selitetty virkarikos: "Jos virkamies [...] ottaa vastaan lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa [...] hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta".
Tosin Halosella on presidenttinä perustuslain mukaan syytesuoja muihin rikoksiin kuin maanpetokseen, valtiopetokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan syyllistymisestä, joten häntä vastaan ei saa nostaa syytettä lahjuksen ottamisesta. Harmi.
Hilut kinttuihin sitten.
Jos näin olisi, niin Halonen valtakunnanoikeuteen vaan. Siltikään sitä voi nimittää korruptioksi,- edes suluissa, mutta muu suhmurointi voisi tulla kysmykseen.
Sinä "Liike" joka olet minut jo kommunistiksi luokitellut, en suojele sen kummemmin niitä kuin muitakaan.
Vasemmiston rikkeet nyt meneillään olevassa kohussa vaan ovat hyvin vähäiset oikeiston korruptioon verrattuna.
Tuo nyt kuitenkin on enemmän yksityisajatteluasi.
tukalaa?
Kovastipa nuo Nova-miehet valittelivat Halosen voittoa vaalien jälkeen ja itkivät että kokoomus on heidän puolueensa. Aika mutkikasta porukkaa ovat nämä kokoomusherrat, jos kaiken tuon ohella rahoittivat vielä Halostakin.
Mutta ehkäpä sieltä vielä paljastuu jotain rahoja Halosellekin, niin pääset sitten iloksesi puolustamaan Niinistön pankkiryöstöä Halosen näpistyksellä. Jostain se lohtu on sinunkin revittävä näin tukalassa tilanteessa.
Kannatusko poissa ensi vaalikaudella?
Maailman kannatus Martti Ahtisaaren tyyliin, saadaan vastustamalla rikollisuutta ja tukemalla selkeästi Natoa ja YK:ta. Koko maailman tuki menee pois, jos kyyristyy kuivaksi yksin. Presidentti edustaa Natoa.
Tarja Halosta ei tarvitse halia. Martti Ahtisaari lähestyy meitä muita kädet levällään ja rakastettava halaus tulee. Ensi vaalikaudella Suomi pääsee Natoon, jos Änkyrää ei valita. Nato ei ole suunnattu ketään vastaan.
Halonen on poissa ensi vaalikaudella. Nato ja kannatus suuri.
turhahan tuon herran
turhahan tuon herran kohtaloakaan on valitella. Ansionsa mukaisen kohtelun saa. Eiköhän tuolla Niinistöllä ole myös sukanvarressa semmoiset summat, että voi vetäytyä pohtimaan kolumneihinsa sukkeluuksia jonnekin maan alle. Ties vaikka ulkomaille. Aijoo ja onhan sille se kumileimaisimen mesta pedattu palloliittoon jo.
Ahneella on paskainen loppu, vanha sanonta taas osoittaa paikkansapitävyydensä tämän eu osavaltiomme johtotähtien suhteenkin.
Surkeaa, Väyrynen vaikuttaa olevan ainoa kunnollinen politiikko.
Onko varmaa, ettei Paavo Lipposelle makseta?
Politiikan tekeminen on vapaaehtoistyötä, hyväntekeväisyyttä. Pyyteetöntä rakkauden työtä, halua ylläpitää hyvinvointia kansalaisyhteiskunnassa. Suomella on hirviömäinen vihollinen ja sen halu miehittää. Miten valvomme, että eduskuntatyöstä ei makseta palkkaa? Kansa kärsii rikollisuudesta! Älkäämme hoitako vihollisen asiaa, jotta se voisi nielaista meidät helvettiin. Kulukorvaus voi olla esim. 200 € istunto.
Jäliviisaat viime perjantaina?
Olisiko Kalle Isokallion kommentit Novan rahojen vastaaottamisen moraalittomuudesta herätellyt jo joitakin poliitikkoja. Kepussa lammaslauma on edelleen niin hajallaan metsässä mediasuden tepastelun jälkeen, etteivät pysty muuhun kuin huutamaan korhosen ja vanhasen tavoin: kaikki on la-laillilista, la-la-laillista, emme palauta ennen Novan pesien perintätoimia. Niin se maalaislittokin nojasi lakikirjaan (ja raamattuun). Mieto sentään taisi nähdä pitemmälle!
Venkula.
Nyt näette millainen venkula eduskunnan puhemieskin on. Nyt pakon edessä tunnustetaan ja palautetaan rahaa,- ja joka päivä media paljastaa lisää herrasta.
Muistattehan, kuinka kokoomus jo vähän aikaa sitten kertoi KAIKEN vaalirahoistaan.
Mistä tuo mies on saanut maineensa. venkulahan se todellisuudessa on, joka nyt on konkretisoitunut todeksi.
kupla puhkeaa
Niin, muistaako kukaan ainuttakaan merkittävää lausumaa Niinistöltä moneen kuukauteen, vuoteen, koskaan? Aikamoinen mediakupla on taas tässäkin tyhmälle kansalle syötetty.
Ennakoitko kommenttisi otsikolla tuoretta Halos-uutista?
Olen tosin varma, ettei SDP paljasta todellisuudessa läheskään kaikkia tukirahojensa lähteitä, vaan kertoo vain jonkin Lauri Ihalaiselta tulleen satojen tuhansien eurojen könttäsumman ja yrittää väittää, että muut "korruptiorahat" ovat yksityishenkilöiltä saatuja kahden euron pinssimaksuja.
Vasemmistoliitto näyttää vuokranneen Jarmo Korhosen perunakuopasta paikan, eikä uskalla pukahtaa jäätyään jo ensimmäisessä julkistuksessa kiinni SAK:n kanssa toteutetusta kummallisesta rahanpesukuviosta.
Pressa vastuuseen.....
Rouva Tasavallan presidentti. Tulemme tutkimaan, oletteko korruptoitunut. Eikös tässä pitänyt tutkia yksittäisen kansanedustajan vaalituet. Pressa siirtyy kohta eläkkeelle, joten hän ei ilmeisesti asettaudu uudelleen ehdokkaaksi. Eria asia on sitten nuo nuoremmat ja uudelleen ehdolle asettuvat kansanedustajat, jotka säätelevät lakeja. Tilanne muutu miksikään, ellei muutamia päitä putoile.
Demokratian hauta
Tähänkin asti puolueilla on ollut vaikeuksia saada uskottavia ja päteviä ehdokkaita. Tämän kohun jälkeen kukaan ei uskalla asettua ehdokkaaksi. Sitähän ei tiedä minkälainen lasku tulee vaalien jälkeen.