Faktakulma
Suomen Lehtiyhtymä julkaisee tilattuja paikallislehtiä sekä maksutta jaettavia kaupunkilehtiä paperilla ja verkossa. Konsernin lehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat, Länsiväylä, Aamuposti, Uusimaa, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Jyväskylän Kaupunkilehti, Turkulainen ja Tamperelainen.
Suomalaiset mediatalot ovat hyötyneet merkittävästi Nova Groupin ja Kehittyvien maakuntien Suomen jakamasta runsaasta vaalituesta. On käynyt ilmi, että esimerkiksi Suomen Lehtiyhtymään kulkeutui rahaa suoraan kohurahoittaja Nova Groupista, mutta myös Kehittyvien maakuntien Suomesta presidentinvaaleissa 2006 ja eduskuntavaaleissa 2007.
Puhemies Sauli Niinistön (kok.) vuoden 2006 presidentinvaalien kampanjassa merkittävänä rahankerääjänä toiminut kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) on kertonut Ilta-Sanomille, että Nova Groupilta tuli suoraan Suomen Lehtiyhtymän lehdille Niinistön ilmoitusmaksuja 30 000 euron edestä.
Keskustan kansanedustajaksi 2007 pyrkinyt Martti Huhtamäki kertoo puolestaan Uudelle Suomelle saaneensa KMS-vaalitukea ilmoituksina, jotka julkaistiin nimenomaan kansanedustaja Eero Lehden (kok.) omistaman Lehtiyhtymän lehdessä.
- Sain vaalirahaa 7 000 euroa, jota en pyytänyt. Rahat eivät kuitenkaan tulleet minun käyttööni, vaan Kehittyvien maakuntien Suomi sopi Eero Lehden kanssa, että ne annetaan ilmoituksina, Huhtamäki sanoo Uudelle Suomelle.
Huhtamäen ilmoitukset ilmestyivät Lehtiyhtymään kuuluvassa Helsingin Uutisissa. Ilta-Sanomien päätoimittajana takavuosina toimineen Huhtamäen mukaan hän ei itse saanut päättää julkaisuvälinettä, "esimerkiksi Helsingin Sanomat ei käynyt".
- [Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani] Yli-Saunamäki oli Aamupostin hallituksessa, joten kaipa sinne haluttiin ohjata ilmoittelua, hän jatkaa.
Yli-Saunamäki istui Suomen Lehtiyhtymään kuuluvan Aamupostin hallituksessa vielä elokuussa 2009, mutta ei enää.
Eero Lehdellä, Tapani Yli-Saunamäellä ja Martti Huhtamäellä on ollut läheiset bisnesvälit. Esimerkiksi Nova Groupin julkaiseman Uutisnova-lehden numerossa 1/2008 päätoimittajana on ollut Yli-Saunamäki ja Huhtamäki on ollut toimituksessa. Numerossa on laaja artikkeli Eero Lehdestä, jonka yhtiön painossa lehti on painettu.
Eduskunnasta rannalle jääneen Martti Huhtamäen mielestä Eero Lehden pitäisi palauttaa Nova Groupilta saatuja ilmoitustuloja.
- Niin pitäisi [Sanoman] Erkon, MTV3:n ja [Alma Median] Aamulehdenkin, Huhtamäki naurahtaa.
Huhtamäki on noussut vaalirahakohussa aiemmin esiin siksi, että hän on Anna Tapion koulun entinen säätiön hallituksen puheenjohtaja. Koulu oli julkisuudessa esillä Novan pesukonelahjoitusjupakan yhteydessä. Samassa koulussa on vaikuttanut vaalirahakohun keskiössä viime aikoina ollut kansanedustaja Marja Tiura (kok.).
Eero Lehti: "En minä niitä ilmoituksia myy"
Eero Lehti ei osaa sanoa, pitäisikö Nova Groupin maksamia vaali-ilmoitusrahoja maksaa takaisin.
- En minä osaa sanoa. En tunne koko asiaa, Lehti sanoo Uudelle Suomelle.
Eero Lehti kertoo, ettei voi vahvistaa eikä kiistää Zyskowiczin mainitsemaa Novalta tullutta 30 000 euron summaa.
- En minä niitä ilmoituksia myy, ei minulla ole tästä tietoa.
Lehti kertoo, että Suomen Lehtiyhtymän lehdissä ilmoittelun hinta on kaikkien puolueiden ehdokkaille sama. Hallituksen puheenjohtajana toimiva Lehti ohjaa kysymään asiaa tarkemmin Lehtiyhtymän toimivalta johdolta.
Suomen Lehtiyhtymän talousjohtaja Matti Koli arvelee Uudelle Suomelle, ettei vanhoja tilityksiä aleta ainakaan ihan heti selvittelemään, sillä siihen menisi resursseja.
Sanomalehtien Liiton toiminnasta vastaava johtaja Kristiina Markkula kertoo puolestaan, ettei liitto aio ainakaan toistaiseksi antaa ohjeistuksia Nova-ilmoitusrahoista. Markkulan mukaan kukin media päättäköön rahojen mahdollisesta palauttamisesta itse.
Faktakulma
Suomen Lehtiyhtymä julkaisee tilattuja paikallislehtiä sekä maksutta jaettavia kaupunkilehtiä paperilla ja verkossa. Konsernin lehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat, Länsiväylä, Aamuposti, Uusimaa, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Jyväskylän Kaupunkilehti, Turkulainen ja Tamperelainen.

Kommentit
Mediatalot hyötyneet eniten vaalirahoista
Jos ollaan johdonmukaisia, pitää rahoitusketju purkaa loppuun asti. Sama heppoisin perustein jaettu rahahan siinä on kiertänyt alkuperää kysymättä.
Nyt HS, MTV3 ja Nelonen ryhdikkäästi palauttamaan oma osuus! Ja seuraavissa vaaleissahan ei mainoksilla juhli kukaan; mainostoimistojen ja ilmoitusosastojen väkeä lähtee pihalle...
Mitähän pesukoneita on
Mitähän pesukoneita on oikein pyöritelty?
Tuosta saa loputtoman ketjun palautusvelvollisia
Seuraavalla tasolla voitaisiin ajatella, että rahat ovat edenneet lehtiyhtiöiden tileiltä niiden työntekijöille ja omistajille, sekä toisaalta lehtiyhtiöiden tavarantoimittajille. Joku kirjapainon työntekijä on saattanut ostaa palkalla lapselleen tikkarin, jonka Nova Group Oy:n pesänhoitaja voisi käydä nyt nyppäämässä lapsen suusta pois ja sujauttaa omaan suuhunsa.
Minun mielestäni rahojen palauttamiselle ei ole perusteita sen enempää poliitikoilla kuin niilläkään, joiden käyttöön rahat ovat tosiasiallisesti tukiyhdistyksiltä menneet, kuten juuri lehtitaloilla.
...poikki, sanoi tuomari
Olen lähes samaa mieltä kanssasi tästä palautusjatkumosta. Tuskin mediatalot ovat ollet syyllisiä koko jupakkaan. Mediatalot ovat tietenkin riippumattominakin " kallellaan " tiettyihin poliittisiin suuntiin - toimituksellisesti. Epäilen kuitekin, että mitään erityisalennuksia ilmoituksista ei ole annettu pärstäkertoimen mukaisesti. Sana leviäisi liian herkästi. Ilmoitustulot ovat erittäin merkittävä tulonlähde mm. sanomalehdille; tässä mielessä tasavertianen kohtelu on oletettavaa.
Peli voitaisiin viheltää poikki siinä kohdassa, jossa ehdokas on saanut kyseenalaista, ikäänkuin velvoittavaa tukea rahoittajalta. Mainonta suoraan ei kuulu tähän asiaan mielestäni.
Ilmoittelumedia on kyllä sopivampi palauttaja kuin poliitikot
Rahathan ovat kulkeutuneet kannatusyhdistysten kautta tai jopa suoraan antajalta mainosten tekijöille ja julkaisijoille, eikä kukaan poliitikko ole saanut niitä omaan lompakkoonsa. Siinä mielessä rahojen todelliset saajat olisivat oikeat palauttajat, jos jonkun yleensäkin pitäisi palauttaa jotakin.
Poliitikko tai puolue ei edes voi palauttaa sellaista mitä ei ole koskaan saanut. Jos poliitikko maksaa konkurssipesälle jotakin, se on puhdas pesälle annettu lahja.
Kuten sanottu, minun mielestäni niiden palauttamiseen ei kuitenkaan ole mitään tarvetta eikä myöskään oikeudellista perustetta. Siksi puheet palautuksista voitaisiin unohtaa.
Rikoshyöty korvattava valtiolle ja tekoväline konfiskoitava.
Taitaa valtio saa paljon mediaa haltuunsa. Nehän voi sitten myydä vaikka Rupert Murdochille ja valtio saa siitä tuloja kuten muustakin omaisuuden myynnistä.
Vrt. esim. salametsästys ja saaliin rikoshyöty ja ase valtiolle, joissain tapauksissa myös kulkuneuvo.
No, onko se laki kaikille sama? Tähänkö loppui Erkon mafia kun Eero Lehden ja Sanoman omaisuus siirtyy valtiolle?
Koko eduskunta on täynnä
Koko eduskunta on täynnä dementikkoja. Kaikki lupaukset jätetään hoitamatta. Vanhukset olisivat nyt tärkeä aihe, mutta kirjailija esittää vain kuolinpillerin käyttöönottoa. Hän ei tosin kuulu "hulluun joukkoon". Maksetaan velat pois ja korotetaan puoluetukea. Näinhän siinä tulee tapahtumaan.
Jopa menee hupaisaksi
Mitä kaikkea tässä vielä palautettavaksi vaaditaankaan? Kaikki raha mitä Nova on mihinkään milloinkaan käyttänyt? Ei voi kuin hymyillä...
Kaikki palautukset
Novalle, Nova pelastuu. :))
Meneekö överiksi?
Jos raha menee lehdelle ja vastineena on lehtimainos niin asia mielestäni on kunnossa. Ehdokas, jonka hyväksi vaalimainos aiotaan julkaista, voinee mainoksesta kieltäytyä mikäli hän pitää rahoitustapaa eettisesti tai moraalisesti arveluttavana.
Riittääkö lahjoittajalle pyyteetön kiitos, jos raha lahjoitetaan sitoutumuksetta ehdokkaalle tämän vaalikuluihin? Eihän ole varmaa, että ehdokas edes valitaan.
”Iloinen antaja odottaa vastapalvelusta”.
Kokko kerää potin!
Kukaan ei liene vielä huomannut, että kaikki pesään nyt kertyvät varat kuluvat tavan mukaisesti pesänhoitajan palkkioihin. Pesänhoitajan palkkio on aina maksettava; jos ei perässä ole varoja, maksun hoitaa valtio.
Kokko on ainoa, joka palautetuista varoista hyötyy, ei yksikään velkoja.
Kokko on hienosti junaillut julkisuuden, jonka tuloksena hän saa poti tyhjästä pesästä.
Yskittää tämä Sdp:n vaalitappion jälkeinen lokasota
Vähän tietävänä ja käsittävänä kysyn (vain), että kuinka monen vuoden takaa Nova on todella ollut epäkelpo lahjoittamaan rahaa? Kuka sen määrittelee? Onko se ollut sitä alusta lähtien? Jos on, niin eikö kaikkien niiden, jotka ovat olleet tekemisissä Novan kanssa pitäisi palauttaa rahansa?
Minä en ole ollut tekemisissä ko. yrityksen kanssa. Onneksi.
elämän totuuksia evoluutiosta
Silloin kun me kaikki vihdoin tajuammee että omaanpussiin pelaamisetsa ei aiheudu kuin vahinkoa niin kauan kaikki menee päin persettä
Mitä puuttuu
Kaikki banaanivaltion ainekset on jo koossa ei puutu kuin murhat joilla hävitetään todisteita rikollisella pelillä käydyistä vaaleista Suomessa.
ostetut vaalit
Nyt huudetaan että vaalit olivat ostetut. Onko joku äänestäjä oikeasti saanut rahaa äänestään? En minä ainakaan.
Ajatus että suomalaiset keskimäärin ovat niin idiootteja että heidät saa paimennettua äänestämään "oikein" noilla typerillä mainoskamppanjoilla, saati sitten ehdokkaiden perus- naama+sloganit lehti-ilmoituksilla, on aika masentava. Ainakaan minun vaalikäyttäytymiseeni ei noilla vaikuteta, päinvastoin. Kun huomaa jonkin ehdokkaan vetävän oikein massiivista ja rahakasta mainoskamppanjaa, tulee ennemmin mieleen että ei ainakaan tuota...