Keskustapuolue ottaa velkaa maksaakseen Nova Groupilta saamansa vaalirahat takaisin, kertoo puoluesihteeri Jarmo Korhonen Helsingin Sanomille.
Kaikkiaan puolue on syytänyt vaalikentille noin 260 000 euroa Nova-rahaa. Jokainen euro on tarkoitus maksaa takaisin, Korhonen sanoo.
Lopullisesti velka hoidetaan pois ensi vuonna saatavasta yhdeksän miljoonan euron puoluetuesta.
Puolueen talous pyörii tällä hetkellä tilapäisellä lainarahoituksella, mutta Korhosen mukaan tavoitteena on oikaista kurssi vuoden loppuun mennessä.
Vielä eilen Korhonen sanoi, ettei puolue toistaiseksi palauta Nova-rahoja konkurssipesälle vaan odottaa kirjallista vaatimusta. Nyt keskustan kelkka on siis kääntynyt täysin.
Eilen kerrottiin, että Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän velkojat pohtivat, ryhtyykö pesä perimään oikeusteitse keskustan vaalirahayhdistys Menestyvälle Suomelle annettuja tukia.

Kommentit
Woi
voi hel***** näitä poliitikkoja. Ja voi he******näitä aaseja jotka joka vaaleissa käy näille mandaattinsa antamassa. Herätää kaasupäät!
kuka on tyhmä?
Kuule, ystävä, mehän tässä tyhmiä olemme maksamme sen (puoluetuki), että he kehuvat meille itseään.
Miksei anneta tekojen puhua puolestaan?
Siksikö että emme huomaisi sitä että lähes kaikki puolueet ovat lähes samanlaisia
Verorahoilla taas tämäkin
Loistavaa toimintaa. Ensin hassataan epämääräisesti saadut rahat ja sitten käytetään takaisinmaksuun toisten maksamia verorahoja. Aikuisten oikeesti, nyt joka jannu puolueissa vaikka marjan poimintaan siksi aikaa, että velat on hoidettu.
Velkaa
Tämän takia Matti ja Jykä ilmeisesti haluavat sitä velkaa suomelle ottaa ulkomailta?
No hyvä että Euroopan
No hyvä että Euroopan paras valtionvarainministeri on sanonut ettei tämä amerikkalaispankkien sisäinen kriisi koske Suomea. Heti helpotti kun sen luin koska poliitikkohan ei koskaan valehtele.
Se sarkasmista. Olen ensimmäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä ja jos tuo pelleily menee noin pahaksi niin alkaa Suomessakin olla aika rosvopoliitikkojen ison luokan siivoamiselle.
Luottamus Korhoseen!
Enpä vielä uutisoisi, että kepun kelkka on kääntynyt. Ja että kepu maksaa Novan rahat takaisin.
Korhosen luottamus on nolla. Ja sama koskee Korhosen sanomisia.
Uskon vasta sitten, kun Korhosella on esittää kuitti maksusta.
Kaikki tämä on vain Korhosen ja kepun mediapeliä ja hämäystä.
Ja kaiken tämän palautuskohun alle jää tosiasia, että kysymys on poliittisesta korruptiosta - ja siitä ei kukaan johtava poliitikko ole tehnyt ns. johtopäätöksiä.
Maassa on hallitus, jonka ministereistä enemmistö on saanut rahaa tuosta samasta konkurssifirmasta.
Eli maassa on hallitus, joka harjoittaa itse sosialismia eli kippaa omat vaalikulut kylmästi veronmaksajien ja muiden velkojien maksettavaksi. Että sellainen työnäyte porvarihallituselta.
Kepu siis antaa veronmaksajien rahoista rahaa konkurssipesille
"Lopullisesti velka hoidetaan pois ensi vuonna saatavasta yhdeksän miljoonan euron puoluetuesta".
Käsittämätön kavallus kepulta, että valtion varoista maksettavaa puoluetukea jaellaan satoja tuhansia euroja joidenkin konkurssipesien hoitajille lahjoina, joihin ei ole muuta perustetta kuin puolueen maineen ostaminen paremmaksi.
On mielenkiintoista nähdä verotiedoista pesänhoitajien Kokko ja Kyläkoski asianajoyhtiöiden ja herrojen itsensä tämän vuoden tulot, kun verotus valmistuu ensi vuoden syksyllä.
Omituista pesänhoitoa
juuri näin.
Jos noin holtittomasti johdettua yritystä ei tuomita rikoksiin konkurssissaan niin silloin on maksettu kiitollisuudenvelkaa.
Eipä juuri tarvitse lisätä muuta kuin sen, että mediatalojen saamat rahat suoraan ay-liikkeeltä ja yrityksiltä ovat näin rikollista rahaa ja rikoshyöty on tuomittava valtiolle ja tekoväline konfiskoitava.
Jäävuoren huippu
Pesän velat yhteensä 7 miljoonaa. Puolueille annettu tuki "vain" satojatuhansia. ???
Puolueiden budjetit 10 - 12 miljoonaa, mistä puolue- ja lehdistötuki vajaa puolet. ????
Antavat itselleen anteekis
Poliitikot saavat anteeksiannon kaikkiin tekemisiinsä itseltään ( vrt Tiuran lausunto), joten voivat tehdä mitä vain saamatta siitä mitään moraalista tuskaa.
Ihmisellä muutenkin on taipumus kehittää itselleen oikeutus tekemisiinsä ja säälittävää, että sitten myös itse uskovat omia selityksiään, toisin kuin kuulijat.
VALTAKUNNANOIKEUS PYSTYYN Vanhasta,Tiuraa ja Kanervaa varten.
Vanhasten hoito kunniaan! Eiku...
Arvokysymys? Kansa vai johto vaihtoon?
MIKÄ TÄTÄ KANSAA VAIVAA! Barrikaadeille kaikki, asemaan, ikään tai sukupuoleen katsomatta!
Paljon "se" velka oli?
On se kumma, että kansa ei herää!! Ensi vuonna otetaan velkaa 13 miljardia. Suomi on pilannut maineensa täysin ja nämä politiikon hyväkkäät nauraa ja näyttelevät pokerinaamaa kansalle lehdissä ja TV:ssa ja läpi menee!! Häpeä on heidän, mutta syy on osaksi kansan, sillä onhan näillä rikollisilla sama kansalaisuus ja me olemme heidät Arkadianmäelle äänestäneet! Mediakin voisi joskus vihjasta jostain muustakin, kuin Putinin kalareissuista, Jutan sukkahousuista yms. Omaisuudet takavarikkoon, niinhän he itsekin muilta rikollisilta vaativat. Thaimaassa on kaksoislaskutus, samoin "EU-Italiassakin", sieltäkö nämä ovat oppinsa ammentaneet? Toiset ei osaa kotiinsa edes ilman muiden rahoitusta. Voi vuohen vehje !! Ja Thaimaa on se "maailman halvin paratiisi", tosin pääministeri Taksin on maanpaossa, välillä meillä Suomessakin, kun muut eivät ota vastaan. Montako niitä raha-arkkuja olikaan ? Olikiko lähtiessä yhtä monta?
Rahan pesua
Onhan se hinoa että pääminterin puolue harstaa jonkin moista rahan pesua,eli polueen tyyli ei ole muutunut vaikka nimi muutui jo vuosia sitten.
korruptio
Keskusta maksaa verorahoilla korruptioeurot novan konkurssipesään takaisin. Valtion kassasta maksetaan
maksetut eurot puoluetukena takaisin. Voisinpa vannoa että novan tuomiot tulevat olemaan nimellisiä jotta Merisalo
ei kerro koko totuutta. Kenenköhän pitäisi erota virastaan
ja kantaa vastuunsa....
vain vapauttava tuomio pelastaa poliitikot, puolueet, mediatalot
Jos on rikosta, niin silloin on myös rikollista hyötyä, mistä tulee seuraamuksia sitä saaneille.
Etukäteen maksetut rahat pesälle voidaan katsoa vaikka rikoksen peittely-yritykseksi!
Tänään suomi on parempi maa
Odotamme mielenkiinnolla politruckimus P. Siikalan kommenttia tähän uuuteen KEPULIen "puolue"toimiston (maalaisliiton juntta) takinkääntoon.
Mitään rikollistahan EI tapahtunut, ei tosiaan pienintäkään viitettä lainrikkomuksiin. Eikä mitään lakiin perustuvaa tahi moraalista velvoitetta ole KEPULEILLA maksaa konkurssipesälle rahoja. Niinhän sitä KEPULIN ainoalla oikealla totuudella taidettiin postata.
Parempi totuus, tahi uudenpi totuus vai peräti moraalinen totuus!
Niinhän se oli!
Olisin itse noudattanut normaalia menettelyä
En ole missään tekememisissä yhdenkään Keskustan päättävän elimen kanssa, joten seuraava mielipide on taatusti omani:
Olisin noudattanut normaalia menettelyä, mikä tarkoittaa sitä että laki ja oikeus päättävät sen mitä pesällä on oikeus takaisin periä.
Konkursseja varten on olemassa konkurssilainsäädäntö, eikä siihen pidä politiikkaa sotkea.
Tämä käsitykseni ei koske pelkästään Keskustaa, vaan KAIKKIA Novalta rahaa saaneita poliitikkoja ja puolueita, kuten Kokoomusta, noin esimerkiksi.
Oletko mutten lainkaan huomannut, että sitä Novarahaa saivat ja haalivat hyvin innokkaasti MYÖS MUUT KUIN KEPULAISET?
Tuskin, koska sinulla on silmälaput.
Isänmaa kutsuu
"Tuskin, koska sinulla on silmälaput".
Jos minulla olisi ollut silmälaput, en olis voinut paahtaa mersulla ohituskaistaa kotiin! Kokoomus hoiti, ei välttämättä tyylikkäästi, vaalirahasotkussa tahraantuneet kaverit sivuraiteelle hyvissä ajoin (pl. Katainen), samoin kuin demarit. KEPUn ydinporukka kiemurtelee vielä kuin mato koukussa ja hallitus on halvaantunut lamassa.
Ei välttämättä kovin isänmaallista!
Älä lue Uutta Suomea
Tuo ensimmäinen lauseesi osoittaa että Sinulla todellakin on silmälaput - henkiset.
Kokoomus ei ole hoitanut ketään sivuraiteelle, vaan on toiminut lähes laittomasti palauttelemalla rahoja tavalla, joka ei ole konkurssilain mukaista. Kokoomus siis ei kunnioita lakia vaan halpahintaista kansansuosiota.
Sinun kannattaisi lukea myös muita lehtiä kuin iltapäivälehtiä ja Uutta Suomea. Tämänkin jutun otsikko Uudessa Suomessa on raflaavasti vääristelty.
Keskuta ei ole tehnyt mitään päätöstä vaalituen palauttamisesta Novan konkurssipesälle - Keskusta siis toimii lain mukaan.
Uutinen on vääristelty; Keskusta on ilmoittanut varautuvansa vaalituen takaisnmaksuun, jos siihen lainmukainen syy löytyy, ja on samalla kertonut miten asia hoidetaan, jos palauttaminen tulee ajankohtaiseksi.
Keskusta siis ei ole päättänyt maksaa konkurssipesälle mitään ennen lainmukaista päätöstä.
Se on isänmaallista. Lain mukaan toimiminen on isänmaallista. Rahojen lähettely Novalle ilman laillista perustetta on epäisänmaallista kansan lahjontaa ja oman edun (suosion) turvaamista halpaintaisilla konsteilla.
Näin on.
Olen melkein samaa mieltä sisällöstä, mutten otsikosta ollenkaan
Petyin Sauli Niinistön, Seppo Kääriäisen ja muiden lahjoja Nova Group -konserniin kuuluneiden yhtiöiden konkurssipesien hoitajille luvanneiden toimintaan.
Lain mukaan pitäisi aina edetä. Myös kansanedustajien ja puolueiden.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että laillisuus on isänmaallisuutta.
Jos laki on Suomessa kaikille sama ja valtakunnansyyttäjänvirasto on edelleen olemassa, se määrää oma-aloitteisesti käynnistettäväksi esitutkinnan, jossa selvitetään, tavoittelevatko lahjoja kahdelle pesänhoitajalle ja heidän yrityksilleen antavat poliitikot ja puolueet jotakin rikoslaissa tarkoittua hyötyä lahjoillaan, jolloin ne olisivat lahjuksia.
Merisalo ostaa bemarin - veronmaksaja maksaa
Mikä ihmeen velvollisuus veronmaksajilla on maksaa Nova Groupin liiketoiminnan kuluja ja velkoja Nova Groupin kanssa surkeita bisneksiä tehneille yrityksille?
Kummallinen on käsitys esim. Kokoomuksessa ja SDP:ssä, että heillä olisi joku velvollisuus maksaa konkurssipesään meidän veronmaksajien pussista.
Puoluetukea ei ole tarkoitettu kolmansien osapuolten velkojen maksuun. Eli Kokoomuksen ja sdp:n puoluetukirahojen siirto konkurssipesiin on laitonta, ettenpä sanoisi että rikollista ilman oikeuden päätöstä asiasta.
Vaalirahat
Ennen sanottiin kun rahat ei johonkin riittäneet, että ei perse kestä merivettä, lie näin käynyt tässäkin tapauksessa.
Eduskunta - suojatyöpaikkojen suojatyöpaikka
Ensin ollaan 3kk kesälomalla, sitten puolitoista työpaikaksi kutsutussa talossa, sitten 2kk joulutauolla, toinen puolitoista taas käydään siinä hassussa talossa ja sitten onkin pääsiäistauko ja ehtiikö ehkä viikon-pari taas shoppailemaan Helsingissä ennen kesälomalle lähtöä.
Mistä löytyisi se rohkea edustaja joka sanoo, että minä en ole mitään miettinyt tänä aikana, painanut vaan nappulaa niinkuin ryhmän kokouksissa on sanottu, että näin "kenttä" haluaa äänestyksen menevän ja lopun aikaa surffannut avustajaksi palkkaamansa kaverin kanssa youtubessa. Ainakin toi nykyinen ostettu touhu vaikuttaa siltä...
Seitsemän vuoden sopeutumiseläke
Taisit unohtaa, että eduskunnassa olemisesta saa seitsemän vuoden sopeutumiseläkkeen ja joudutetun eläkekertymän.
ne puoluetuet
Sehän pitäisi vähentää puoluetuesta. Mutta eiväthän päättäjät osaa väennyslaskua silloin, kun on kysymys puolueesta.
Silloin on kysymyksessä kertolasku, mutta kun on kysymys kansasta, silloin tiedetään, miten vähennetään.
Miten niin
Keskustan kelkka kääntyi. Eikös tämä ole ihan samaa venkoilua ollut koko ajan?
Keskusta kuittaa velkansa verorahoilla
Hyvät kansalaiset, tervetuloa maksamaan Keskustan Nova-rahoja verorahoilla. Sitähän puoluetuki on.
Kepullahan ei ole varaa maksaa edes puhelinlaskuja itse tällä hetkellä, kuten saatiin huomata viime viikolla.
Ja kansa maksaa ja äänestää samat dementikot arkadianmäelle!
Että tällainen hallitus/pääministeripuolue meillä täällä suomessa.
Miten niin Keskustan?
Eikös sitä novarahaa ole kylvetty rutosti myös mm. Kokoomukselle? Kuis on?
Ne on
eri juttu :)
Mites siinä niin kävi Korhonen?
Kyllä Kepun johdosta saa luuserin kuvan. Rahaa tulee tille kukaan ei muista onko tavannut ketä ja missä. Jokaisen kepulaisen kansanedustajan ilmoittelu tulisi käydä läpi ilmoitus ilmoitukselta ja tarkistaa kuka ja mitä on maksanut.
Ruuan Alvi-ale on ehkä suuruusluokkana sama, minkä lanoiteteollisuuden myynti on nostanut elintarvikkeiden tuotantokustannuksia Suomessa.
Todella nerokasta Kepulta ja Kokoomukselta (en ole politikko). Suomen lama on täysin hallityksen aikaan saamattomuutta sano kuka mitäkin haluaa.
Fortumin investointirahoilla olisi voinut tukea investointeja kotimaisen määlämmön käytön lisäämiseen. Määlämmön käytön liääminen on tuontia korvaavaa ja vähentää riippuvuutta tuontienergiasta.
Rahalla saatu valtaa on häpeällistä. Kepu ja Kokoomus saivat eduskuntavaaleissa yhteensä 24 % äänioikeutettujen äänistä. Äänien osuus on samaa suuruusluokkaa kuin polseviikeillä 1917?? Se riittää näkäjään vallassa roikkumiseen.