Kokoomuksen mukaan Lehtiyhtymä Oy:lle maksetut ilmoitusrahat eivät ole kulkeneet puolueen tilien kautta eikä niitä siksi ole tiedetty ilmoittaa aiemmin. Kokoomus ilmoittaa palauttaneensa rahat Nova Groupin konkurssipesään 18. syyskuuta.
30 500 euron potista kertoi jo aiemmin julkisuudessa Niinistölle kampanjarahaa kerännyt kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Pesänhoitaja elää herroiksi, kun hänelle sataa rahaa
On harmi, että Nova-yhtiöiden pesillä kerrotaan olevan miljoonavelat. Jos velkoja olisi ollut vain muutama satatuhatta, ne voitaisiin vähitellen maksaa pois, konkurssimenettely keskeyttää ja päästää Merisalo ja Yli-Saunamäki takaisin töihin.
Nythän jotkut huutavat uusia vaalejakin, niin olisi ollut kokeneet sedät käytettävissä.
Mitenköhän kansanedustajat
Mitenköhän kansanedustajat kykynevät täyttämään veroilmoitukset, kun eivät näytä tietävän tai muistavan mitään ??
Maksoiko Nova myös mainostoimisto BOBille Niinistön laskuja?
Niinistön ja Kokoomuksen politiikkahan on suunniteltu mainostoimistossa.
Maksoiko Nova ilmoituskulujen lisäksi myös mainostoimistokuluja?
Tuskin Niinistö itse piirsi mainoksensa?
Ettei tässäkin taas Niinistö piilottelisi taas lisää korruptiorahaa?
Minkähän?
Kiinnostaisi, minkähän tilin kautta rahat ovat kulkeneet? Olisiko ollut joku yhdistys?
Olisi aiheellista!
Olisi hienoa nähdä ovatko SATO ja VVO tukeneet puolueita viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Jos tämän selvitätte olisin kiitollinen hyvät US:n toimittajat.