Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Kanervan 13 000 euron bilemätkyt: kaverit hoitavat

Luotu: 
23.9.2009 16:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) tukiyhdistys joutuu palauttamaan Kanervan syntymäpäiväjuhlien kuluihin saaduista rahoista 13 000 euroa Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesälle. Kanervaa ei maksumieheksi laiteta, ja maksu hoidetaan tarvittaessa vaikka lainalla, kertoo Olli Manni tukiyhdistyksestä Uudelle Suomelle.

Kanervan ex-avustaja Manni oli järjestämässä Kanervan juhlia yhdessä toisen avustajan Esa Haaviston kanssa. Juhlien aikaan Kanerva oli ulkoministeri.

Manni antaa ymmärtää, että Nova-rahoja ei olisi yhdistyksen mielestä välttämättä pitänyt palauttaa.

- Juristit ovat tämän neuvotelleet ja se on nyt sovittu, että maksetaan, oli juridisia perusteita tai ei, Manni kommentoi.

- Kyllä meille siihen jonkinlainen maksuaika annettiin, joten hoidetaan rahat kokoon. Tarvittaessa otetaan vaikka lainaa, Manni sanoo.

Kanervalle laskua ei aiota lähettää.

- Kanervalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Ei kutsuvieraita laiteta maksamaan, Manni sanoo.

Uusi Suomi kertoi jo heinäkuun lopulla, että Kanervan synttärirahoja voidaan vaatia takaisin.

Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesä vaatii oikeusteitse keskustapuolueelta 100 800 euron vaalitukia.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä mutta voin ottaa vastaan rahalahjoituksia,
joista en maksa lahjaveroa!

Turkulaisilla on aivan omat lait ja säädökset. Heitä eivät mitkään lait ja verot hetkahduta.
Turun vapaarapparit pitävät toisistaan huolta.
Tapahtukoon näin!

Luulisi että oikeuskanslerilla olisi sanansa myös sanottavansa näihin rötöstelyihin,
mutta hiljaista on kuin huopatossutehtaassa!

Urpo

Eli korruptiota jatketaan edelleen? Hyödynsaajan ("lahjasta" jonka veroja ei ilmeisesti ole maksettu) saajan ei tarvitse maksaa sitä takaisin?

Ymmärränkö oikein, että poliitikkoa voi lahjoa ja jos jää kiinni joku voi maksaa lahjan takaisin, mutta lahjansaaja saa edelleen pitää etunsa?

Liike

Kanerva sanoi muistaakseni joissakin tv-uutisissa aikaisemmin, että synttärien järjestämisestä yli jääneet onnittelurahat annettiin hyväntekeväisyyteen. Olisi aika kolkkoa maksaa jollekin lakimiehelle noinkin suurta summaa, jos rahat ovat menneet aikoja sitten parempiin tarkoituksiin.

Tarkemmin ajatellen: edellisestä virkkeestä voi jättää ehtomuodon pois, koska tukiyhdistyshän tosiaan joutuu tehdyn sopimuksen perusteella keräämään jostakin uudet rahat lahjoitettujen tilalle ja antamaan ne Nova Kiinteistökehitys Oy:n pesänhoitajalle.

Tuula Kiilamo

Hyvä ( näin uskon ) kaverini Liike,

Toivoisin, että joutuessani pulaan minulla olisi näin lojaali ystävä!
Eri mieltä, mutta pakko ihailla.Nimittäin Sinua.

nNick

Tuota... ne samat nahkaliivi kaverit jotka olivat piipahtamassa ko juhlissa?

Tälläistä jälkeä tekevät Ruotsin nahkaliivi'kaverit' päivätöikseen.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/72199-tukholman-ryostossa-pidatys

Ruotsiin on syntynyt parissa vuosikymmenessä järjestäytyneitä rikollismafioita jotka on käytännössä nämä nahkaliivejä pitävät organisaatiot : Hells Angels & Bandidos & Wolfpack & Outlaws. Ovat kaikkien takavuosien arvokulejtusryöstöjen takana mm.

hanari

Jos Kanerva joutuisi maksamaan itse toisten järjestämät kemut. Lahjoja saa ottaa yhdeltä lahjoittajalta 4000 euron edestä kolmen vuoden aikana. Merkkipäivälahjat ovat silti vielä erikseen. Turha Kanervaa on enää potkia. Hän on kuitenkin ainoita suoraselkäisiä poliitikkoja, joka on itse eronnut. Kyseessä oli tämän päivän aiheisiin verrattuna hyttysen paska Itämeressä.

qwerty

Raha-asioissa Kanerva ei istu tuleen ainakaan omilla housuillaan.
No, eipä remonttimies ja kotiryssänpitäjä Kanervaa tarvitse kauaa enää sietääkään. Eläkeikä lähestyy.
Vanhoilla päivillään joillakin on taipumus hankkia itselleen vain lisää vaikeuksia.

JOSKA JAKANEN

Mites se entinen turkulainen kaavoittaja tai mikälie
virkamies sanoikaan, kun kysyttiin onko Turussa korruptiota..

Ei Turus mitää korruptiota ole, me ollaan kolmisin
poikien kanssa päätetty asiat...

Kullervo Pekkola

Eikö olisi jo Kokoomuksen aika ottaa järki käteen ja kävelyttää Kanerva "lankulle". Kannatus kasvaisi varmasti.

jpcosta99

Vaaliraha-kohulla liekitetään hallitusta,pääministeriä ja kohtuuttomasti ent. ulkoministeri,kansanedustaja Ilkka
Kanervaa-olisivat nämä nokkamiehet kuten Katainen, Urpilainen,Filatov,Arhimäki,missä tämä PS-mies nyt on..

"Kanerva-magia on niin luja-vaikka eduskunta hajoaisi tai pääministyeri heittää hanskat naulaan-Kanervahan tulee
ministeri-tehtäviin sitten korkojen kera"!

"Kuten sanottua on-näillä uhoiluilla on vain negatyiivinen loppudilemma"!

Caravan is running!

"Kova kylpy ja sauna oikein traditionaalisesti olisi Ilkka Kanervalle aineenvaihdunnan kannlta katsottuna hyvä-
tilataanpa Iken kaverit se -ja mietiskellään ja naureskellaan kaikki ketkä kynnelle kykenee"!

Kanerva pelasi pelinsä erinomaisesti! Kiitos-Tack!

Liike

TV-uutisissa ja A-Studiossa esiteltiin pesänhoitaja Kyläkosken toimittajille varaamia pullavuoria velkojainkokouksen yhteydessä. Uutisissa ja A-Studiossa hänen väitteitään ei kyseenalaistettu edes puolella sanalla.

Tuli mieleen pari kysymystä:

1) Kahvipullat ovat kallistuneet muutaman vuoden aikana niin paljon, että pöydällä oli lähes saman summan arvosta kestitystä kuin pesänhoitajan kerrottiin aikaisemmin halunneen pesään Merisalon ja Kanervan synttärien järjestäjien palaverin kuluista. Kenen rahoista Kyläkosken tarjoama kestitys on maksettu ja haluttiinko sillä ostaa myönteistä julkisuutta?

2) Mistä mahtoivat olla peräisin seinällä ollut ryijy ja taustalla näkynyt kahviastiasto? Tuli väistämättä mieleen eräs vaasalainen montaa konkurssipesää hoitanut asianajaja, jolle huhut kertovat kertyneen varsin runsaasti taidetta ja muuta arvotavaraa kotiin niinä vuosina, joina hän on "hoitanut" pesiä.

Vieras

Niin monessa sopassa keitetty Kanerva on että kova jätkä-tittelin ansaitsee. Kaverit hoitaa 13000 euron konkkavelan, vastineeksi tulee ainakin tekstiviesti Kanervalta: Kiitti, tämä muistetaan....myös täl puol jokkea.

Kanerva hassutteli Tukiasen kanssa-stoori oli yksi hauskimmista tarinoista iltapäivälehdissä ja netissä pitkään aikaan. Lisää tällaisia.

Voisiko joku selvittää kenen muiden synttäreitä ja rapujuhlia on järjestetty ja kenen piikkiin. Aloitetaan vaikka pörssiyhtiöistä.....