Nokia vahvistaa ostaneensa Dopplr-yhtiön, joka kehittää ja ylläpitää matkailijoille suunnattua mobiilia verkkopalvelua.
Dopplr työllistää Lontoossa ja Helsingissä seitsemän henkilöä. Sen perustajiin kuuluvat muun muassa Marko Ahtisaari, joka on aiemmin työskennellyt myös Nokian muotoilustrategiajohtajana, sekä hänen puolisonsa Lisa Sounio. Dopplr-palvelun toiminta jatkuu kaupan jälkeen ennallaan.
Dopplr-kaupasta liikkui julkisuudessa tietoja jo viime viikolla, mutta osapuolet eivät silloin vahvistaneet kauppaa. Nokian tiedotteessa ei kerrottu kauppahintaa, mutta amerikkalainen TechCrunch-teknologiablogi arvioi aiemmin sen olevan 10–15 miljoonaa euroa.
Nokia perustelee ostosta sillä, että Dopplrilla on ainutlaatuista osaamista internetissä toimivien yhteisöjen luomisesta. Dopplr-palvelun käyttäjät voivat esimerkiksi jakaa reittisuunnitelmiaan ja vaihtaa kokemuksia hotelleista, nähtävyyksistä ja palveluista.
