Sunnuntai 27.5.2012

Juoruilivat kuninkaan terveydestä - Thaimaan pörssikurssit romahtivat

Luotu: 
4.11.2009 15:18
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Thaimaan kuningas Bhumibol esiintyi 23. lokakuuta julkisuudessa ensimmäiseen kerran sairaalaan jouduttuaan. Hovi ilmoittaa kuninkaan voinnin kohentuneen.

Thaimaan poliisi on pidättänyt kolmannen henkilön epäiltynä huhujen levittämisestä kuningas Bhumibolin terveydentilasta. Huhu ajoi maan pörssikurssit alamäkeen.

38-vuotias biljardiklubin omistaja Somjet Itthiworakul pidätettiin, kun tämä oli esittänyt kommenttinsa thaimaalaisella nettisivulla. Di.se:n mukaan hän on myöntänyt tekonsa.

Thaimaan osakekurssit romahtivat yli seitsemän prosenttia 14-15 lokakuuta, kun liikkeelle lähti huhuja 81-vuotiaan kuninkaan terveydentilasta. Tuolloin pidätettiin kaksi naista.

Kuningas joutui sairaalahoitoon 19. syyskuuta. Monarkin terveydentila on tärkeää rahamarkkinoille, koska laajalti kunnioitettua Bhumibolia pidetään ainoana yhdistävänä tekijänä poliittisesti sangen hajanaisessa maassa. Sen historiaa leimaavat vallankaappaukset ja kapinat.

Epäilty on kahden aiemmin pidätetyn kanssa laskettu vapaalle jalalle takuita vastaan.

Thaimaassa astui vuonna 2007 voimaan laki väärästä tietokoneinformaatiosta, joka voi vahingoittaa kansallista turvallisuutta. Rikoksesta voi napsahtaa viiden vuoden vankeusrangaistus ja 100 000 bahtin (parituhatta euroa) sakot, kertoo di.se.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: