Sunnuntai 27.5.2012

Hesburgerin yllätyspelastus: 2 senttiä ratkaisi

Luotu: 
11.11.2009 11:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Asematunnelin Hesburger sijaitsee Kompassitorilla aivan metroaseman rappusten vieressä.

Asematunnelin Hesburger säästyi yllättäen vesivahingolta Helsingin Rautatieaseman vesiputken rikkouduttua sunnuntaina. Hesburger-yrittäjä Lembit Jürgenson luuli ravintolan kärsineen pahat vauriot kuultuaan putkirikosta uutisista.

– Menin illalla katsomaan ja noh, vähän oli vettä salin puolella, mutta ei sitten sen kummoisempaa. Kuitenkin kaikki pöydät ja kaikki tämmöiset on metallista, niin meillä ei ole minkäänlaista vesivahinkoa, ensimmäistä lomapäiväänsä onnettomuuden jälkeen viettävä Jürgenson kertoo Uudelle Suomelle.

Jürgenson kertoo seuranneensa veden valumista sunnuntai-iltana kameroista. Hesburgerin pelastukseksi osoittautui toimivien viemärien lisäksi parin sentin korkuinen korotus lattiassa, jonka päällä asiakaspaikat sijaitsevat Kompassitorin laidalla.

– Parin sentin korotus auttoi meitä tosi paljon, koska vettähän oli se pari senttiä. Kun sitä valui pois, sitä oli koko ajan vain pari senttiä, ei sitä korotuksen yli hirveästi mennytkään. Se auttoi meitä säästymään.

”Katastrofaalinen tilanne on vain se, että me ollaan kiinni ja työpaikka on mennyt hetkessä.”

Maanantaina ravintola pestiin ja nyt se on kunnossa. Raaka-aineet ja henkilökunta on jaettu muihin Hesburger-ravintoloihin.

Rautatientorin metroasema on toistaiseksi suljettu, ja siksi on Asematunnelin Hesburgerkin.

– Me voitaisiin vaikka huomenna avata ravintola, Jürgenson sanoo harmitellen, ettei tiedä kuinka pitkään ravintola joudutaan pitämään suljettuna.

– Katastrofaalinen tilanne on vain se, että me ollaan kiinni ja työpaikka on mennyt hetkessä.

Jürgenson kertoo odottavansa tietoja siitä, kuinka pitkään Rautatieaseman metro aiotaan pitää kiinni. Vakuutusasioita hän ei halua vielä miettiä.
Nyt hän aikoo pitää ennenaikaisen talviloman.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

"Sitäpaitsi, ei ole kovin suuri vahinko jos tuommoinen vihreiden kakaroiden isävihan kohde vaikka kiinni meneekin....."

Mistähän ihmeestä tässä mahtaa olla kyse, voisitko mahdollisesti tarkentaa? Mikä tai kuka on jonkun vihan kohde? Hesburger? Rautatientori? Helsingin keskusta? Lipuntarkastajien taukotilat?

Vieras

"Me voitaisiin vaikka huomenna avata ravintola"

Miksi toiminnankeskeytysvakuutus korvaisi jos toiminta voitaisiin aloittaa heti?

Mykkä kyttä tuplamälillä

Voitaisiin on konditionaali. Yrittäjä itse voisi ja haluaisi vaan eipä oikeasti voi aloittaa toimintaa heti.

Toimintaa ei voida aloittaa heti koska se on estetty viranomaisen päätöksellä. Joka taas on ymmärrettävää turvallisuussyistä.

Vieras

Kylläpäs oli taas yksi suuri mainostus tämäkin hesburger-"kohu", ensin yrittäjä itkee (ainakin Kauppalehden sivustolla) suureen ääneen että kaik' on mennyt ja nyt ollaan konkurssissa ja vaikka mitä. Nyt sitten omistaja "vaivautuu" paikalle ja "huomataan" että kaikki onkin jotakuinkin kunnossa ja sitten huudellaan että paikka voidaan avata vaikka huomenna. Paitsi että vähän vielä kärvistellään ettei tiedetäkään milloin paikan voi avata. Kyllä näköjään osaa ottaa kaiken irti tuostakin onnettomuudesta. Kukahan lie ne reiät porannut sinne tunneliin?

Toki tulihan tuosta katko kys. firman aukioloon mutta kyllähän tuo aika paljon tuolla tavalla mainostakin saa.

Toki en tiedä että onko kyseinen yrittäjä keksinyt repiä kaiken irti tästä tapauksesta vai onko media jostain syystä saanut päähänsä tehdä tästä(kin) aivan järjettömän mittaluokan tragedian.

Villakoira

uskomattoman osaava ja asiantuntevaa kommentointia Jürgensonilta. Eihän siellä todellakaan voi mitään vesivahinkoja olla, kun on jakkaran jalat on teräksestä.

Tässä jo kalpenee hesarin juttu, jossa Helsingin veden toimitusjohtaja antaa lausunnon, että reijät on pitänyt porata rakennustyön jälkeen. Yleensähän reiät tehdään ensin ilmaan ja sitten kaukalo siihen, koska tällöin ei tarvita kallita timattiporia.

Näitä juttuja, kun ahkerasti seuraa niin voi kohta alkaa jättämään rakennusurakkatarjouksia. :-))))

Vairas

Reiät on porattu rakennustyön jälkeen jos niitä ei ole porattu rakennustyön aikana.

Reikiä ei siis ole ollut vielä siinä vaiheessa kun työ on valmistunut. Niin yksinkertaista se on.

Ja ruokalayrittäjä luonnollisesti ajattelee ensisijaisesti omia kalusteitaan. Kuten me kaikki.