Sunnuntai 27.5.2012

Näin paljon Finnair lentäjien lakon takia menetti

Luotu: 
17.11.2009 21:32
Päivitetty: 
17.11.2009 21:38
  • Kuva: EPA / All Over Press

Finnairin viestintäjohtaja Taneli Hassisen mukaan yhtiössä oltiin tiistaina luonnollisesti "tosi tyytyväisiä", että lentäjien kaksipäiväiseksi jäänyt, mutta jo kalliiksi käynyt lakko saatiin päättymään. Myös saavutetun kompromissiratkaisun kanssa "pystytään elämään", Hassinen kertoo.

-Nämä ovat tilanteita, joissa kumpikin osapuoli olisi halunnut enemmän kuin sai. Jo se, että sovintoa on väännetty kaksi vuotta, kertoo, että kyse on erittäin hankalasta asiasta molemmin puolin.

-Saimme kuitenkin aikaan merkittävät rakenteelliset säästöt, jotka parantavat kilpailukykyämme, ja pidemmällä tähtäimellä saimme mahdollisuuden tuottaa lentokapasiteettia muulla kuin omalla miehistöllämme, Hassinen summasi kompromissiratkaisun hyötyjä yhtiölle.

Finnairilta on aiemmin kerrottu, että jokainen lakkopäivä tuottaa yhtiölle 2,5–5 miljoonan euron menetykset. Hassisen mukaan lakon lopullisia kustannuksia ei vielä voida laskea.

-Tappioita ei ole tarkasti vielä arvioitu, sillä tulevat päivät vaikuttavat niihin. Meillä on keskiviikkona ja torstaina vielä muun muassa korvaavia lentoja muilta yhtiöiltä, joten lakon tappiot heijastuvat myös lakkoa ympäröiviin päiviin.

Jo kaksi varsinaista lakkopäivää, maanantai ja tiistai, aiheuttavat yhtiön laskutavan mukaan 5-10 miljoonan euron tappiot. Isot kustannukset kertyvät myös sunnuntailta, keskiviikolta ja torstailta, joten lopullinen lasku noussee reilusti yli kymmenen miljoonan euron.

Hassinen uskoo, että lakon hinta on kuitenkin todennäköisesti alhaisempi kuin lentäjiltä odotettu 20 miljoonan euron säästötavoite, joka uudella työehtosopimuksella tavoitetaan. Uudessa sopimuksessa lentäjät suostuivat muun muassa leikkaamaan viisi prosenttia palkoistaan ja sitoutuivat 13 prosentin yksikkökustannussäästöihin.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Näin paljon Finnair menetti`!
menettikö lakon takia?
menettikö osaamattoman johdon takia?
menettikö osaamattoman viestinnän takia?
menettikö ohjeistetun viestinnän(by Finnair)takia?
menettikö ahneiden lentäjien takia?

Tanelimpi

Kuka vie finnairia? Rakit räksyttää ja tyhjät tynnyrit kolahtelee... Miten on, pitääkö paikkansa että sama sopimus olisi saatu ilman lakkoa? Voi jeesuksen jeesus, vai miten uskovainen Hassinen asian haluaa ilmaista. Kiekko on noussut yli lavan retronomeilta. Good pai vinnair, teiltä lipee... Varmaan mukava ja motivoiva työpaikka itse kullakin.

ansjout

Toivottavasti ei lentäjien ja samalla koko suomalaisen Finnairin ulosliputus alkanut lentäjien lakosta, kun sopuun päästiin lopulta vain lyhyen lakon jälkeen. Wällärin merimiehet ja Ahosen paperityöntekijät ovat surullinen esimerkki itsensä ulosliputuksesta ja kansallisesta tyhmyydestä sekä tappioista.