Vaikka Finnairin lentäjien lakko on ohi, sen aiheuttamat tappiot jatkuvat vielä muutamia päiviä. Finnairin talousviestinnästä vastaava johtaja Taneli Hassinen arvioi, että lakon kustannukset nousevat useisiin miljooniin euroihin.
- Vielä tulee tuottomenetyksiä niille päiville, joilta matkustajat ovat siirtäneet varauksiaan pois. Se aiheuttaa vielä muutamien miljoonien kustannuksia.
Finnairin arvion mukaan tänään pystytään hoitamaan vajaa puolet normaalin päivän liikenteestä. Yhtiöstä arvioidaan, että kaukolennot pystyttäisiin hoitamaan normaalisti perjantaina. Huomenna jäänee hoitamatta noin kolmannes normaaleista vuoroista.
Hassinen kertoi jo eilen Uudelle Suomelle, että jokainen lakkopäivä tuottaa yhtiölle 2,5-5 miljoonan euron menetykset. Tänään Hassisen arvio on kuitenkin hieman lievempi kuin eilen.
Hassinen arvioi, että lakon kokonaiskustannukset jäävät alle 10 miljoonan euron. Vuonna 2006 kaksipäiväinen matkustamohenkilöstön lakko maksoi yhtiölle enemmän, runsaat kymmenen miljoonaa euroa.

Kommentit
Tappioita
Tuskin miljoonatappiot siihen loppuu.
Tappioitta
Eihän tässä mitään tappioita tullut.
Miljoonien saaminen vain myöhästyi kahdella päivällä.