Asiasta kertovan Helsingin Sanomien mukaan vuonna 1978 syntynyt 3000 euroa kuukaudessa ansaitseva joutuu työskentelemään kaksi vuotta pidempään saadakseen saman eläkkeen, jonka hän olisi saanut ilman elinaikakertoimen vaikutusta.
Elinaikakertoimen käytöllä eläketurvaa pyritään sopeuttamaan elinajan pidentymiseen.
Vuonna 1978 syntyneen arvioidaan elävän noin viisi vuotta pidempään kuin 1948 syntyneen.
Eläketurvakeskuksen HS:lle tekemien laskelmien mukaan elinaikakerroin vaikuttaa 1978 syntyneiden eläkkeisiin paljon selvemmin kuin 1948 syntyneiden. Nyt 30-vuotiaan eläkkeestä lähtee uudessa eläkejärjestelmässä 450 euroa, vuonna 1968 syntyneen eläkkeestä 280 euroa ja 1948 syntyneen eläkkeestä 20 euroa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Eläkeyhtiöiden johtajien palkat Finanssivalvonnan syyniin!
Eläkeyhtiöiden johtajaksi olisi kiva päästä. Ei mitään vastuuta mistään ja sen kun vaan mölisee, että lakisääteisiä eläkemaksuja pitää nostaa ja ryssii rahat "hedge-rahastoihin" eli ulkomaalaisiin pyramideihin.
Niin, no olisihan se kiva olla vaikka eläkeyhtiön hallituksessa tai hallintoneuvostossa vetämässä ilmaista pihviä vaikka ei olisi tietoa edes mikä on tase. Kunhan vaan ilmainen pihvi riittää ja Lapin kelomökissä viinat.
hienoa!!
Hienoa kommarit. Suomi on kyllä paska maa. En todellakaan aio palvella tätä neuvostosuomea sodan sattuessa ja ennen kuin täytän 45 aion lypsätä joka ikisen sossutuen mitä irti saan ja sen jälkeen jätän tämän paskamaan ja muutan ulkomaille.
Kommareita ei päättämässä yhtään ainoata.
"Hienoa kommarit. Suomi on kyllä paska maa."
Suomi saattaa olla paska maa, mutta se ei ole sitä kommareitten vuoksi.
Meillä on porvarihallitus. (Kokoomus, Kepu, Rkp)
Syytä niitä eläkejärjestelmän tiukennuksista, sillä ne sen ovat tehneet.
Mitä hel**ttiä? Se, että
Mitä hel**ttiä? Se, että kolmikymppiset elävät pidempään ja aloittavat työuransa suuria ikäluokkia myöhemmin ei muuta sitä faktaa, että samalla tavalla sitä on "eläkevalmis" kuudenkympin korvilla.
En suostu
Ei käy. Minä en osmosoininvaarojen ja paavolipposten eläkettä muuten sponssaa omalla eläkkeelläni näin paljoa. Meidän 70 luvulla syntyneiden pitää alkaa vaikuttaa asioihin jotta me ja meidän jälkeemme syntyneet eivät joutuisi suurten ikäluokkien riiston kohteeksi. Suuret ikäluokat eivät tätä maata rakentaneet sotien jälkeen vaan heidän vanhempansa. Nyt suuret ikäluokat ulosmittaavat loputkin tuhoamastaan hyvinvointiyhteiskunnasta. Kiitti v...sti!
Eläkerahat pelattu!
Selityksiä joo riittää, mitenkä säästetyt sukupolvet saavat raataa itsensä hautaan, eläkkeet on pelattu ja hävitty, kiitos luvan antajille ja pelureille!
Byrokraattien armeijaako tänne elättämään pitäisi jäädä? Mieluummin maasta pois!
Eipä ole yhteiskunnalta liiennyt muuta, kuin kunnon homealtistus joka on terveyden särkenyt, eläkeikää en koskaan usko näkeväni! Suuret ikäluokat kyllä katoavat äkkiä, pienin kustannuksin, kun vaan kerrotaan ettei rahaa ole!
Näin se kuuluu tehdä
Hyvä veto poliitikoilta ja virkamiehiltä. Viimeksi kun yritettiin kasvattaa eläkkeellejäämisikää, niin puhuttiin vuosista, joka oli iso virhe. Kansa ymmärtää ne liian hyvin ja pani vastaan.
Nyt käytetään oikeaoppisesti kertoimia ja arvioita, joita harva ymmärtää eikä siten osaa myöskään vastustaa. Vaikutus on sama kun eläkeiän lähentyessä vielä lisätään tiedotusta siitä kuinka surkea eläke tulee olemaan jos jää heti mahdollisuuden tulleen eläkkeelle.
Just... Itse ehdin maksamaan
Just... Itse ehdin maksamaan eläkemaksuja ennen 23 ikävuotta 5 vuotta työelämässä, josta ei kertynyt eläkettä. Tämä tosin korjattiin, mutta ei takautuvasti. On tämä Paska maa...
Jee
Onneksi tämmöinen auttaa eläkepommiin. Suuret ikäluokat täydellä eläkkeellä eläkkeelle, heitä seuraavat saavat pullanmuruja sitten tulevaisuudessa.
Huijausta koko touhu...
Eiköhän se ole todellisuutta, että nykyinen "kaikki mulle heti nyt" -eläkesukupolvi pumppaa koko järjestelmän nurin, eikä koko eläkettä tunneta ~30v päästä, kun sellaista pitäisi itse saada.
Jättäisin mielelläni maksamatta kaikki halvatun eläketurvamaksut ja ostaisin hamppuköyttä ja köysirasvaa sitä päivää varten, kun olen liian vanha elättämään itseni.
Puhallus jatkuu
Suurten ikäluokkien puhallus jatkuu. Lepäämiselle ei ole aikaa, ennen kuin tulevilta sukupolvilta viedään loputkin elämisen edellytyksen omaan plakkariin.
kiva
et-keskuksen eteenkö tässä pitää lähteä nälkälakkoa pitämään? Nyt otetaan pois elinaikakertoimella, aiemmin sillä että alle 23-vuotiaana ei kertynyt eläkettä. Mitä seuraavaksi?
Menee todella härskiksi nämä virkamiesten toimet omien eläkkeidensä turvaamiseksi.
Eläkemaksut
Näkyyhän tämä myös pienentyneinä eläkemaksuina? Näkyyhän? Millä ihmeen oikeudella ne muuttavat näitä juttuja? 450 €/kk pois eläkkeestä on ISO RAHA!!
Suuria ikäluokkia vedätettiin kunnolla
Eläke alkoi karttumaan vasta 23 vuoden iässä,siihen mennessä moni oli jo ollut töissä 7 vuotta.Se on pois monen eläkkeestä.
23:n ikävuoden jälkeen sopeutumiseläkkeelle
jos 15 v aloittaa työnteon ja verojenmaksun. Sama 8 v:n käytäntö kuin eduskunnassa.
Hyvästi Kokoomus
Aivan liian monta vuotta Kokoomusta äänestin. Nykyinen valtionvarainministeri, mies kaukaa Savosta... Katainen on AIVAN liian isoissa saappaissa. Nousukautena tämä Jyrki-boy olisi vielä voinnut patsastella muka onnistuneella talouspolitiikalla, mutta lama onkin aivan liian suuri pala tälle kaverille.
Kataisen kyvyttömyys paljastui viimeistään kaikessa karmeudessa hänen käsittämättömistä Baltia kommenteista parisen viikkoa sitten. Ei luoja mikä uuno.. Miten tällä maalla on varaa hänenlaiseensa talouspoliittiseen "neroon"?
Eläkeleikkuri on demarien ja kepujen toteuttama
Päätös elinaikakertoimesta tehtiin vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhteydessä, jolloin Vanhasen I hallituksessa olivat SDP, Keskusta ja RKP. Haukut siis väärää puuta.
Kyllä tämä on porvarihallitusta itseään,,
Mitä päätöksiä sellaiset vanhat päätökset ovat mitä Matti Vanhanen (Kesk) ja Jyrki Katainen (kok) ei voisi muuttaa oikeudenmukaisemmaksi. Ne nyt ovat vallassa.
Älä sinäkään hauku väärää puuta.
luojan kiitos
mutta lukittiinko se nyt ikuisiksi ajoiksi jota ei tämä maailman paras hallituskaan voi muuttaa? kyllä ne sossut osaa.
Tuskin koko työeläkepakettia avataan aivan heti
Sitä valmisteltiin muutaman vuoden ajan työmarkkinajärjestöjen, puolueiden ja muiden eturyhmien voimin. Varsinkin ammattiliitot olivat tyytyväisiä uudistuksiin, kun niistä oli saatu sovittua.
SAK:n entinen juristi Tarja Halonen kehui uudistusta mm. sanoin:
"Eläkeläiset ovat yhä varakkaampia ja kulutuskykyisempiä, mikä on kansantalouden kannalta positiivista. Hyvinvoinnin kiistämättömänä saavutuksena olemme onnistuneet "lisäämään vuosia elämään", varsinkin kun on ollut kyse pääasiassa terveistä vuosista. Nykynäkymien mukaan eliniän piteneminen jatkuu, joten tavoitteena on jatkossa lisätä "elämää vuosiin". Entistä terveemmät ja aktiivisemmat seniorit ovat läheistensä ja koko yhteiskunnan voimavara".
http://www.elaketurvakeskus.fi/Page.aspx?Section=4...
Toisaalta
sitten taas ehkä ensimmäinen, joka tätä asiaa on julkisuudessa yrittänyt nostaa kunnolla keskusteluun oli Osku Pajamäki kirjassaan "Ahne sukupolvi-suurten ikäluokkien perintö". Demari käsittääkseni hänkin.
Tässä asiassa taitaa siis olla kyse enemmänkin sukupolvien välisistä kuin puolueryhmien välisistä näkemyseroista.
Säästä kauemmin saat vähemmän
Joko pian herätään? Eläkevaroja hallinnoidaan päättömästi. Tai holtittomasti. Tai rikollisella tavalla.
Yksinkertaisinkin osakesäästäjä tajuaa, että mitä kauemmin säästää sen suurempi osakepotti kertyy ja tuotto sen mukaisesti. Mihin on hävinnyt käsite osakevarallisuuden pääomatuotosta? Miksi eläkevaroja sijoitetaan negatiivisiin kohteisiin? Jos jokainen palkansaaja tallettaa 21% palkastaan osakesalkkuun, mikä muodostuu 10 pörssin eniten vaihdetusta osakkeesta, kertyy niin suuri pääoma, että pelkillä osingoilla saa enemmän tuloja kuin nyt hahmoteltu eläke. Lisäksi pääoma jää koskemattomaksi ja periytyy seuraaville sukupolville. Kuka puijaa?
Leikkurin vaikutusta voi kokeilla itse laskurilla
Työeläkejärjestelmää selittävällä sivustolla on laskuri, johon syötetään arvio omasta eläkkeestä ilman elinaikakertoimella tehtyä korjausta ja syntymävuosi. Kuten näkyy, eläke alkaa laskea huomattavasti, kun syntymävuotta myöhennetään.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=45367
(Tekstin lopussa linkki "Käynnistä laskuri")
Laskurisivun alaosassa voi arvioida, kuinka monta kuukautta pitäisi jatkaa töissä yli 63-vuotiaana, jotta saisi kumottua elinaikakertoimella tehdyn eläkkeen leikkauksen. Siitä taas nähdään, että eläkkeen superkertymä 63 vuoden iän jälkeen kasvattaa eläkettä nopeasti.
Eläkeleikkurin käyttöönotosta päätettiin muuten jo vuoden 2005 työeläkeuudistuksessa, joten nykyhallitusta siitä on turha syyttää. Kiitokset kannattaa osoittaa Vanhasen I hallituksessa olleille SDP:lle, Keskustalle ja RKP:lle. Lakiin kirjoitettu siirtymäaika vain loppuu tulevana vuodenvaihteena ja siksi leikkuri otetaan käyttöön vasta nyt.
Vaaleihin kapinamieltä
Tämä ns. suurten sukupolvien porukka on saanut itsekkyydesssään ja ahneudessaan tämän maan täysin sekasortoon. Onneksi meillä -70 syntyneillä on jotain mitä näillä ahneilla käkikelloilla ei ole. Meillä on koulutsta ja kielitaitoa ja rohkeutta nostaa "kytkintä" tarvittaessa. Nämä käkikset eivät vielä ymmärrä, että meitä ei välttämättä sido tähän paskaläjään mikään ja kynnys lähtemiseen on huomattavasti alempi kuin jollain -40, -50 syntyneillä.
T: Mihinkä sitä nyt pihasta lähtis...heh,heh.
Joutuu elämäänkin pitempään?
Siis vuonna 1978 syntynyt joutuu tekemään töitä kaksi vuotta pidempään kuin 1948 syntynyt. Ok, hän joutuu myös elämään viisi vuotta pidempään. Harmi, voisikohan tuota aikaa jotenkin lyhentää, niin elinaikakerroin ei purisi samalla mitalla?
Ulkomaille, no joo. Menkää vaan, mutta älkää tulko takaisin kun neljä lastanne tarvitsee ilmaiset koulutukset ja itse sairastutte, jolloin Suomen terveydenhuolto kyllä kelpaa. Tästä on paljon esimerkkejä.
Koulutuksenhan olette saaneet ilmaiseksi, samoin terveydenhuollon, on subjektiivista päivähoito-oikeutta, vuorotteluvapaata, hoitovapaata, äitiysvapaata, opintotukea, asumistukea...ja eläkettä kertyy kaikesta mahdollisesta ja perintöjä on tulossa. Mutta kurjaa on silti... ja kaikki on suurten ikäluokkien syytä! Voi tätä älyllisyyden tasoa!
Eläkeläisten kannattaa muuten siirtää kirjansa Espanjaan tai Ranskaan. Verotus putoaa aika lailla, terveydenhoito - esim. suuret leikkaukset - ja lääkkeet ovat jopa ilmaisia (Espanja), ruoka on halvempaa ja aurinko paistaa! Iäkkäitä myös kunnioitetaan noissa maissa! Ei tarvitse kuunnella nalkutusta "suurista ikäluokista" ja hyvin se eläkeraha heille kelpaa, työllistää näet paikallisia.
Ja sitten vielä
Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi 70-luvulla syntynyt väki ei halua äänestää Masaa ja kumppaneita. Jännä juttu. Toisaalta on erityisen jännä juttu, että 70-luvun kasvatit ovat vallassa, kun Masa ja kumppanit ovat eläkkeellä. Siitä tulee hulvattoman jännää, kun päästään heidän eläkkeistään päättämään.
Vaadin tasa-arvoa!
Jos kerta eläkeikää aletaan tulevaisuudessa säätämään elinajanodotuksen perusteella, niin vaadin että naisten eläkeikäraja nostetaan vastaamaan heidän korkeampaa elinikää!
Terveyskirjaston mukaan:
"Vielä vuonna 1978 naisten terveen elinajan odote oli 2,8 vuotta pidempi kuin miesten."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.k...
Eli käytännössä naisille voisi laittaa suoraan 2,8 vuotta korkeamman eläkeikärajan kuin miehillä. Toisaalta tässä on vain huomioitu terveiden elinikävuosien ero, mutta jos katsottaisiin koko elinikää niinkuin tämän uutisen eläkkeiden laskijat tekevät niin naisille voisi mitoitta jopa 7-8 vuotta pitempi työuran kuin miehillä. Vanhin tilasto jonka löysin oli 1990 syntyneistä, joilla naisten elinajanodote oli 8,0 vuotta pitempi kuin miesten. Tilastoa katsoessa näkee, että ero on hieman kaventunut vuosittain, joten on vain odotettavaa, että vuonna 1978 syntyneillä eliniän ero on vielä suurempi.
http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaes...
Uutisen mukaan: "Vuonna 1978 syntyneen arvioidaan elävän noin viisi vuotta pidempään kuin 1948 syntyneen."
Tämä viiden vuoden erohan on pieni kun vertaa miesten ja naisten välistä eroa!
Nykynuoriso
Kaipa noissa laskelmissa on otettu huomioon että nykynuoret ovat suurimmalta osalta niin huonokuntoista tietokonenörttipolvea etteivät mitä todennäköisemmin eläkeikää tule saavuttamaan.
Suuret ikäluokat
...ja suuret ikäluokat ovat niin läskejä ja alkoholisoituneita, ettei ne kauaa eläkkeitä keräile.
Elinaikakerroin on
Elinaikakerroin on mielenkiintoinen termi. Nyt siis oletetaan, että kolmekymppisten ikäpolvi elää tuon mainitun 5 vuotta pitempään. Itse sanoisin, että työelämän muuttuminen erittäin raadolliseksi ja vaatimukseltaan aivan toisenlaiseksi kun pappasukupolvella, vaikuttaa elämisen ennusteeseen pikemminkin laskevasti. Kun katson omaa ystäväpiiriä ja samanikäisiä kolleegoita, niin stressi ja työperäinen väsyminen on aivan selvästi havaittavissa. Tämähän on tiedostettu jo julkisestikin.
Suorastaan harmittaa kuunnella pappasukupolven kertomuksia, kun raha virtasi tekemättä mitään. Ensimmäiset 25 vuotta työelämästä jos potkii vain kiviä, ei voi olla kovin stressaavaa. Tämä sama sukupolvi sitten onnistui vielä pilaamaan terveytensä ja nuori sukupolvi maksaa tämänkin lystin.
Mitä vedätystä tämä on.
Mitä vedätystä tämä on. Olen kolmekymppinen ja ollut töissä 18-vuotiaasta. Nyt suuret ikäluokat vedättää vielä tässäkin asiassa. Ei paljon kannata työskennellä.
Eläke maksujen maksaminen
Eläke maksujen maksaminen voitaisiin lopettaa koska itse kun pääsee eläkkeelle niin ei saa mitään(saisivat maksaa jo maksetut eläke rahat takaisin).Suomen kansasta tulee vielä uhanalainen laji.
Vm-68
Yksi syy meissä suurissa ikaluokissa on
Koulutimme kiittämättömiä, röyhkeitä kakaroita.
voisikohan
teille (suurille ikäluokille)järjestää jonkinlaisen valtakunnallisen vuosittaisen keräyksen, vähän samanlainen kuin sotaveteraaneille?
Vastaisku...
Aletaan laskemaan odotettavissa olevaa elinikäämme, tässä on nyt hyvin aikaa vielä ottaa kunnon epäterveelliset elämäntavat käyttöön, niin eiköhän niillä yks 10v heilahda takaisin päin. Ei tartte edes jäädä eläkkeelle, kun kupsahtaa sydäriin 55v.
hah
kyllä nuo sosiaalidemokraatit saa kans kaikenlaista aikaan!!!!prkl!!!! seuraavaan hallitukseen haluan porvarit!!!!siis onhan kaikki sossujen syytä onhan siis ihan periaatteesta? Vakavasti , tää on PASKA maa paskoilla päättäjillä paskoille kansalaisille. Onneksi ruoka on nykyään halpaa, samoin energia ja verot alhaalla siksi kai tämä on maailman paras maa? *mielikuvioi*
Tekee pahaa, kun näkee
Tekee pahaa, kun näkee että tälläkin sikamaisella "uudistuksella" onnistuttiin paitsi tavallisten ihmisten elämää huonontamaan, myös saatiin tavalliset, eri aikoina syntyneet ihmiset tappelemaan keskenään.
Eivät suuret ikäluokat ole syyllisiä näihin kurjistamisuudistuksiin, vaan kyseessä on taas tulonsiirto köyhiltä rikkaille.
On myös järkyttävää, että tällaisista muutoksista eläkejärjestelmään ei käyty minkäänlaista edeltävää poliittista keskustelua, vaan virkamiehet valmistelivat asiat hiljaisuudessa, ja sitten ilmoitetaan, että tämmöinen muutos nyt vaan tuli - ihan itsestään, niin kuin vuoden kierto, jolle ihminen ei mitään voi.
Jo 1990-luvulla tehty eläkeindeksin muutos kurjisti ja jatkossakin kurjistaa eläkeläisten asemaa (myös suurten ikäluokkien). Siitäkään uudistuksesta ei käyty mitään keskustelua.
Suomi on tosi outo maa.
Kyllä vuoden 2005 eläkeuudistusta valmisteltiin pitkään
Sitä alettiin valmistella jo 1990-luvulla selvityksiä tekemällä ja SAK, STTK, Akava, TT ja Palvelutyönantajat tekivät ensimmäisen periaatesopimuksen uudistuksen linjoista jo vuonna 2001. Sen jälkeen yksityiskohtia hiottiin niin, että lakimuutokset olivat valmiina vuonna 2004.
Myös elinaikakertoimen käyttöönotto suunniteltiin jo tämän vuosikymmenen alussa ja hyväksyttiin työeläkelakeihin vuonna 2005.
http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=41250
Elinaikakertoimen vaikutuksista ei vain ole puhuttu julkisuudessa yhtä paljoa kuin esimerkiksi myöhemmästä eläkkeelle jäämisestä ja eläkkeen superkertymästä yli 63-vuotiaana.
Vuosisadan puhallus!
Juuri noin, korporaatiot sopivat asiat keskenään kansalaisten selän takana.
Julkista poliittista keskustelua ei ollut, ja ammattiliitot tekivät jäsenistönsä vastaisen petoksen.
Jälkikäteen kukaan ei tunnusta mitään.
Ja kansalaiset pannaan tappelemaan keskenään.
Eläkepelleily jatkuu
Viime vuosikymmenellä poliitikot poistivat salaa kansalta kansaneläkkeen, jota kaikki työssä kävijät olivat maksaneet, samoin työnantajat. Käytännössä tämä merkitsi , että 1000€ kk työeläkettä saava, ei saa kansaneläkettä lainkaan. Roistot jatkoivat 90-luvulla eläkkeiden leikkausta keksimällä taitetun indeksin, seuraavaksi samat sallivat työeläkelaitoksille riskisijoitukset, joista seurasi miljarditappiot-siis eläkkeidensaajille todellisuudessa.Samat suovat maahanmuttajaperheelle 1400 kk, asunnon ruoan, terveydenhoidon päälle! Somaliperheelle haetaan viittä huonetta ja keittiötä,kun omia ja vieraita lapsia on siunautunut 5kpl. Pölhölää johtavat itsensä talouseliittiin nostaneet konnat, joiden puolisoiden moottoripyöräkerhoilunkin, siis majoitukset ja ruoan maksaa Suomen Eduskunnan palkanmaksaja, verovelvollinen! Ihme on ettei barrikaadeilla seiso ketään, syytettyinä kylläkin!
miten niin suuret ikäluokat rosvoja?
Pyydän älkää laittako tänne MUTU-tietoa eläkkeistä. Ns. suuret ikäluokat saavat juuri nyt eläkkeitä siten että miehillä keskieläke on n. 1200-1300€. Ainakaan helsingissä se ei liikaa ole pakolliseen toimeentuloon nähden. Kysytään näin päin: koskeeko eläkeleikkurit esim. kansanedustajia? kuinka suuri on "vapaamatkustajien" ryhmä ja keitä siihen kuuluu?
Ja lopuksi miksi vastustatte eläkekattoa Suomeen Ruotsin mallin mukaan? Suomi on harvoja euroopan maita missä kattoa ei ole.
Elake
Ei kai kukaan ajatteleva luota valtiovallan lupauksiin, elakkeisiin, ym. Aina loytyy laki tai selitys miksi ei.
Suosittelen niille jotka pystyvat muuttoa ulkomaille, hyvin taalla parjaa kun tyonsa tekee.. ja hyva pointti, tyota loytyy jopa yli nain 60v, eika ole suojatyopaikka todellakaan,taalla kun ei ikarasismia tunneta kuten suomessa. Jotain on siella suomessa todella pahasti pielessa !!!!
Tämä kostetaan sitten seuraavalle sukupolvelle !
ELi jos tällainen peli jatkuu niin kyllä tämän ajan nuoret taaperot (vauva-ikäiset ja hieman vanhemmat) saavat maistaa aivan samaa lääkettä mitä nyt vanhempi polvi tekee !
Kuka ryöstää?
Luetun ymmärtämistä on se, että ymmärtää lukemansa. Nykyinen eläkejärjestelmä luotiin suurten ikäluokkien ollessa nuorisoa. Tätä ennen ei eläkejärjestelmää sellaisenaan ollut. Eläkejärjestelmän pystyttämisen jälkeen eläkeyhtiöille ryhdyttiin keräämään eläkerahoja suurten ikäluokkien toimesta.
Jos suuret ikäluokat eivät saa käyttää eläkesäästöjään vaan ne ryöstetään, niin kuka on ryöstäjä? Nykyiset eläkkeet ovat jatkuvasti leikausten alla. Kun eläkkeiden korotuksista puhutaan on kyse parista-kolmesta eurosta. Eduskunnan rosvot ovat pari-kolme kautta (12 v)eduskunnassa ja sitten pamahtaa noin 4000 sopeutumiseläke. Suuria ikäluokkia ei kannata syyllistää, vai aikooko parikymppinen maksattaa eläkkeensä mummoilla ja paapoilla.
Kuuluitko mielestäsi nuorisoon vuonna 2005?
Väitit: "Nykyinen eläkejärjestelmä luotiin suurten ikäluokkien ollessa nuorisoa".
Nykyinen eläkejärjestelmä luotiin vanhan järjestelmän päälle vuonna 2005.
Totuuden puhujan elämä on helppoa, kun ei tarvitse valehdella.
Aivan oikein! Olenkin jo
Aivan oikein!
Olenkin jo pitkään ihmetellyt, että miksi elinajan pidentymistä ei huomioida eläkkeissä.
Asiahan on niin, että eläkejärjestelmä aloitettiin muinoin Saksassa ja silloin valtio katsoi, että meillä on tän verran rahaa ja se riittää x %:lle jaettavaksi, tämä x % sitten määritti eläkeiän johonkin 60v paikkeille.
Sen jälkeen toki eläkeikää on nostettu, muttei samassa suhteessa eliniän pidentymisen kanssa, mistä seurauksena yhä kasvava joukko ihmisiä köllöttelee eläkkeellä, vaikka kunto riittäisi vielä töihin hyvinkin. On toki vastakkaisiakin tapauksia, mutta hehän pääsevät sairaseläkkeille!
On hienoa, että vihdoin tähän asiaan puututaan ja kannatan tätä muutosta, sillä jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää miksi näin on pakko menetellä ja eläkeikää on nostettava jatkuvasti lisää.
Mielestäni työntekoa ei
Mielestäni työntekoa ei pitäisi ikinä lopettaa, vaan työhön kykenevillä työssäkäymiskuormaa ja tunteja vaan vähentää vanhemmilla ikäluokilla. Näin saataisiin rasite hyödyksi!