Sunnuntai 27.5.2012

Finnair: ”Kevyimmillään yhtiössä olisi vain johto”

Luotu: 
26.11.2009 09:16
Päivitetty: 
26.11.2009 09:49

Finnairin kurimus ei päättynyt lentäjien lakon päätyttyä. Yhtiön henkilöstölehti OKayn mukaan Finnair "ei ole niin huonossa hapessa, että selvitystila olisi todennäköinen vaihtoehto", mutta yhtiön kannattavuuskehitys on selkeästi "matkalla kohti maan kamaraa".

-Nykymuotoinen Finnair on tulossa tiensä päähän, kirjoittaa Finnairin talousviestinnästä vastaava Taneli Hassinen OKay-lehdessä.

Hassisen mukaan yhtiö voi joutua ottamaan esimerkkiä uusilta kilpailijoiltaan, jotka pyörittävät toimintaansa kustannustehokkaasti pienellä vakihenkilökunnalla ja vuokratyöläisillä.

-Kevyimmillään lentoyhtiössä olisi pelkästään johto ja muutama operatiivinen vastuuhenkilö. Loput tuotannontekijät - koneet, henkilöt ja palvelut - voitaisiin ostaa tai vuokrata palveluntarjoajalta.

Hassinen ei usko, että Finnairissa mentäisiin "näin pelkistettyyn rakenteeseen", mutta monia toimintoja tullaan ulkoistamaan.

Hassinen myös kehottaa kaikkia Finnairin työntekijöitä miettimään omaa arvoaan.

-Onko nykyinen tehtäväni nykymuodossaan tarpeellinen Finnairin tulevaisuuden kannalta? Teenkö sellaista työtä, josta asiakas haluaa maksaa? Hassinen ohjeistaa työntekijöiden itsearviointia.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Juha-Pertti Kostamo

"Naamastahan sen näkee"! Näin on. Olen samaa mieltä edellisen mielipidekirjoittajan kanssa ja totean Finnairin
keskeisimmän ongelman-ylihinnoitetut liput jopa "Finnair campaing" tarjouksilla netissä!

Kun on liian kova voiton tavoittelu,katevaatimus,osinkojen himo--tullaan siihen että Finnair ulkoistaa niin paljon kuin ikinä pystyy jotta johtoporras voi hyvin.

Ulkoistakaa kaikki mahdollinen,myykää uudet koneenne ja tehkää vain leasing-sopimuksia niiden kanssa joista teillä
on kokemuksia mm. Fär-saarella oleva yhtiö ym.

"Finnairin värit ovat lähellä muuttumistaan mikäli fuusio
kolmen lentoyhtiön kanssa toteutuu"?

Kotimaaanliikenne ulkoistetiin ATR-koneilla lentävälle
Finncom Airlinesille-oliko se järkevää?

Muuten kyllä mutta näillä ATR koneilla on suorastaan
ärsyttävä matkustaa.

Miten Ruotsissa kotimaan lippujen hinnatkin ovatg reilusti alle meidän hintojen=Hinnat Suomessa kotimaan liiikenteessä
ovat 30 % kalliimmat kuin Ruotsissa!

Sitten nämä "Finnairin lomalennot" B 757-200,227 matkustajaa
ja "lamaantunut,apaattinen palvelu--eikö emoja huvita työnteko? Pysykää sivussa että WC:t ovat käytettävissä
lentojen aikana-eihän kukaan istu 6-9 tuntia kestävillä kaukolennoilla ilman WC:sssä käyntiä?

Kyllä tarvetta on myös lyhyemmillä len noilla välimeren kohteisiin ym.........!

..Kyllä,,,kyllä..myykää yhtiönne tai fuusioitukaa!

"Soithamma parille kaverille-ja ostethan parhaath päälthä"!

hmm

Finnair:

”Kevyimmillään yhtiössä olisi vain johto”

Miksei johtoa voisi myös melkein kokonaan ulkoistaa? Osakeyhtiölain mukaanhan firmassa pitää olla vain toimitusjohtaja. Muut satojen tuhansien tai miljoonien palkoilla olevat johtajat voisivat hyvin olla vuokratyöntekijöitä. Jos ei työ suju, niin johdon voisi irtisanoa ilman kultaisia kädenpuristuksia.

Lentää muttei lisäänny

Siitä ei ole kovin kauan kun Finnair oli vielä yksi euroopan kannattavimmista lentoyhtiöistä ja sen lisäksi vielä turvallisin. Moni sijoittaja ulkomailla suositteli Finnairia sijoituskohteena joitakin vuosia sitten todeten yhtiön olevan esimerkillisen hyvin johdettu ja erinomainen kohde kuljetussektorista kiinnostuneille sijoittajille. Vaan miten kävi?

Johdon mukaan ahne henkilökunta ja etenkin lentäjät veivät yhtiön perikatoon ja kohta tiedossa lopullinen tuho. Samaan aikaan kyseinen henkilökunta syyttää johtoa. Voiko pörssiyhtiö hoitaa asioitaan huonommin. Ja jos niin miten?

Kilpailu alalla on kovaa ja sen päälle tullut kenties kohtuuttoman paljon ennalta arvaamattomia rasitteita samanaikaiesti mutta kyllä siitäkin huolimatta voisi olettaa yhtiön kykenevän hoitamaan asioitaan tavalla jota siltä edellytetään ja eritoten sen johdon. Pahasti on mopo karannut lapasesta ja pääomistajaltä näyttää puuttuvan kyky puhaltaa peli poikki ja pelastaa mitä vielä voidaan. Keinoja on monia ja kyllä Finnairin hallituksessakin pitäisi olla riittävästi osaamista, jotta yhtiö vielä lentää ja lisääntyy.

Kari JKL

Lennän Finnairilla koska se on hyvä suomalainen lentoyhtiö. Arvostan että minua palvelee suomalaiset lentoemot ja suomalaiset lentäjät. Arvostan sitä että suomi-poika huoltaa koneet ja ohjaamossa istuu suomalaisia. Tiedostan sen että pysyäkseen kilpailukykyisenä yhtiön on tehostettava kovasti toimintaansa ja myös työntekijöiden, ml. johtajien ja lentäjien on alennettava reippaasti palkkojaan. Jos on tarveetta ulkoistaa niin sitä voi tehdä jossain määrin mutta ydintoimintoja ei saa ulkoistaa.

Vieras

Finnair ja SAS:n kurjuus on ratkaistava yhdessä, jollakin järkevällä yhteistyön tavalla, kts. otsikko.

Siinä yhteydessä työnjako, palvelun painopisteet, toiminnan rakenteet, ja siihen tarvittava henkilöstö on arvioitava puhtaalta pöydältä.

Henkilökunnat on irtisanottava kokonaisuudessaan, ja uudet jäljelle jääneet työpaikat pantava kaikille uudelleen hakuun.

Lopuksi: Uuden firman veturiksi henkilö joka tämän kaiken saa aikaiseksi, ala "Kurkilahti".

KKalevi

sinne on annettu Sonera ja suurin osa Suomen pankeista (KOP, SYP, säästöpankit), jne.

Finnairilla on ensi vuonna maailman modernein laivasto, toimiva liike-idea ja vain 7 ammattiyhdistystä. Se on hyvä liittää SASsiin, jolla on maailman melkein surkein laivasto, liike-idea hukassa ja 37 ammattiyhdistystä.
Varmaan näin tulee käymäänkin, koska Finnairin hallitusta johtaa suomenruotsalainen Christoffer Taxell.

Tuttu Vieras

Kalusto on vanhaa ja moneen kertaan mm. Norjassa laiminlyötyjen huoltovälien kyseenalaistamaa. Jos pahin tapahtuisi - fuusio - liputettaisiin uudet koneet juuri muihin pohjoismaihin. On vain ajan kysymys, milloin siellä
paukahtaa - ja täällä, jos yhteistyö vietäisiin fuusioon
asti.

Vieras mies

Olen jo vaihtanut Finnairilta yhtiöön, jonka liput ovat halvempia mutta joka silti tekee voittoa. En asiakkaana osaa sanoa, onko kyse paremmasta johdosta vai pienemmistä palkoista mutta hintaero on niin suuri, että valinta oli helppo.

Vieras

"-Onko nykyinen tehtäväni nykymuodossaan tarpeellinen Finnairin tulevaisuuden kannalta? Teenkö sellaista työtä, josta asiakas haluaa maksaa? Hassinen ohjeistaa työntekijöiden itsearviointia."

No onpa lausunto. Meinaako Herra Johtaja että tästä lähtee porukat sopulilauman tavoin ilmiantamaan itsensä vai menisikö touhu sittenkin siihen suuntaan että ilmiannetaan se työtoveri ensin. Ja keskijohtoa sekä norsunluutorneissa istuvaa muuta johtoa tämä itsearviointi luonnollisesti ei koske.

Holotna Pravda

Se ainakin on varmaa ettei mikään työnantaja hirveästi kaipaa porukkaa joka käyttää leijonanosan työajastaan nettikeskusteluissa.

Vieras

Ja mihin tuolla viittaat? Luuletko että kaikki täällä kommentoijat ovat Finnairilla töissä. Tai tekevät töitä vain maanantaista perjantaihin kello kahdeksan ja kuudentoista välillä. Tee palvelus itsellesi ja laajenna maailmankatsomustasi.

siviilitarkkailija

Suomessa on monta yritysjohtajaa jotka kirkuvat valtiokapitalismia, jakavat toverillisesti miljoonien palkkajohtajatulot eivätkä ikinä myönnä että kapitalismissa omistajalla, ei palkkajohtajalla, on oikeus päättää yrityksen asioista. Suomessa diplomi-insinööri ja kauppausurkeakoulutuksen perusteella uskotellaan että palkatun johtajan sana on taivaan tosi ja omistajan tehtävänä on vain maksaa, maksaa ja maksun jälkeen tyytyä kuittaamaan palkkajohtajan miljoonaoptiot. Meni firma miten hyvänsä. Tässä järjestelmässä valtion ja perheiden yritykset eroavat merkittävästi toisistaan.

Kevyimmillään Suomen Valtio ei tarvitse Finnair nimistä toimijaa. Jostain oudosta syystä Finnair johto kuvittelee että heidän olemassaolonsa on niin jumalaisen tärkeää, että matkustajat kokevat heidän palkkansa maksamisen tärkeimmäksi. Luulevat väärin.

Finnair ja sen henkilökunta ovat ylpeää ja omahyväisty sakkia. Heillä on siihen hyvä syy. He ovat hyviä. Finnair johtajat sensijaan eivät ole erityisen päteviä. He ovat itseasiassa huonoja ja taloudellisessa arviontikyvyssään epäonnistuneita. Jos haluat turhien ostosten tekijöitä, Finnair yhtiön johdosta löytyy tusinamaakareita jotka ostava lentokoneita joihin ei löydy matkustajia.

Toimivan, turvallisen ja luotettavan lentoyhtiön tuhoaminen on merkkitapaus jonka jälkeen on turha tulla valittamaan halpalentoyhtiöiden toimintaa koska lento-operaattoreina ei tämän jälkeen ole mitään arvioperustaa. Eikä tietysti valtion kriisitilanteen hoitoon mitään erityisjärjestelyä. Kuten Tsunami-katastrofin hoitoon tarvittavaa nopeasti muunneltua ambulanssilentokonetta. Nämä toimet eivät kuulu halpalentoyhtiön toimenkuvaan, mutta valtion strategiseen ajatteluun kylläkin.

Eli lyhyesti, kun yritysjohto on niin tyhmää, että sen hoitama yritys ei ole mitään muuta kuin kallispalkkaisten johtajien täyttämä toimisto, niin näin tyhmän ja kalliin toimiston voi huoleti korvata halvemmalla. Saa todennäköisesti vielä paremman toimiston kun rahaa ei tuhlata tyhmiin johtajiin vaan asiallisiin sihteereihin.

tapio_o_neva

Suomi kevyimmillään on Venäjän federaation, Saksan liittotasavallan tai Yhdysvaltain täysivaltainen jäsen.

Näin voitaisiin ylimääräinen valtionhallinto säästää. Ainoa, mikä Suomesta on korvaamatonta, on äidinkielenopettaja ja suomenruotsin opettaja.

Oxensuxenstjärna

tuo on niin lähellä totuutta kun vaan voi olla.Luulis että maailman parhaalla maalla olis ottajia? Miksei ruotsikin voisi olla yksi vaihtoehto, ratkeaisi tuo ahvenanmaankin tilanne.Olis kiva kuulua hyysättyyn vähemmistöön?

Holotna Pravda

Venäjän federaation täysivaltainen jäsen! Tsetsenian mallin mukaan vai?

Mikä sinua pidättelee täällä Suomessa kun tuo sinun ihannemaasi on ihan tuossa vieresså?

tapio_o_neva

Kyllä Venäjän federaation liittovaltiosubjektit, Saksan liittotasavallan toimeenpanofederaation osavaltiot ja Yhdysvaltain osavaltiot ovat täysivaltaisia vertaistensa joukossa niillä ehdoilla, minkä liittovaltio antaa.

Ruotsiin ja Viroon tai Norjaan ei ole niin helppo liittyä, koska ne ovat unitaari- eli yhtenäisvaltioita, jossa valtiosäännössä ei ole ajateltu sitä, että jäseniä tulee ja menee.

On siis aivan oikein hakea säästöjä, tehokkuutta ja selkeyttä menemällä mukaan johonkin valtiokokonaisuuteen.

Finnairin osalta venäläiset lentäjät tulisivat halvemmiksi kuin saksalaiset tai yhdysvaltalaiset, joten myös Venäjän federaatio on otettava objektiivisen tarkastelun kohteeksi.

Venäjän federaation ja Yhdsyvaltain mukana tulisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenyys ja ydinasesuoja.

Huolestunut kansalainen

On tosi paljon hyviä ehdotuksia. Esittäisin pikkuisen lisää! Kyllä kaikilla hyväpalkkaisilla pitäisi olla selvillä, että kun on olemassa vain yksi yhteinen rahapotti, niin parempiosaisten, pitäisi kriisin hetkellä olla ensimmäisenä pudottamassa etuisuuksiaan ja ansioitaan esimerkillisesti ja sitten vasta vaatia sitä huonompiosaisilta. Edellä oleva ei ole sosialisointia vaan kristillisyyttä. Tietysti olen liian toiveikas tämän hetken AHNEUDEN AKAKAUDELLA. Hallitushan on tässä ahneuden suosimisessa, näyttänyt tosi hyvää esimerkkiä.

Aslak from south

Työmatkailu vähenee pysyvästi (poislukien poliitikot, vrt. Kööpenhamina) ja lentoyhtiöiden on opittava tulemaan toimeen rahoilla jotka on yllättäen ihmisten omia. Siinä on rahat paljon tarkemmassa syynissä. Sama ongelma koskee etenkin Lapin matkailua, joka on näihin päiviin elänyt yritysten ja ay-liikkeen veronkierrolla, no man´s money.

Vieras

"-Kevyimmillään lentoyhtiössä olisi pelkästään johto ja muutama operatiivinen vastuuhenkilö. Loput tuotannontekijät - koneet, henkilöt ja palvelut - voitaisiin ostaa tai vuokrata palveluntarjoajalta."

Äärimmilleen kevennetyssä yhtiössä ei tarvita edes omaa johtoa. Yrityksen hallitus voisi ulkoistaa nämäkin palvelut kilpailutuksen perusteella.

omistaja

osakkeenomistajana ihmettelen, mikä on Hassisen motiivi ja rooli tässä asiassa. onko hallitus ja toimitusjohtaja hyväksynyt kaikki hänen kommenttinsa koko tämän parodian aikana... siis ennen ja jälkeen lakon... miksi yksi johtaja kommentoi strategisia valintoja ? olen naivisti uskonut, että homma toimisi täysin suomalaisin voimin.. ilmeisesti osaavat ihmiset, joilla on ilmailualan kokemusta sekä liiketaloudellista johtamiskykyä ovat ulkomaisten palveluksessa... miksi pääjohtoon ei voitu valita sitä kaveria, joka nyt menestyksekkäästi vetää AirBalticin toimintoja? Ja se osaaminen tulee SUOMESTA.... Fuusio british airwaysin kanssa ja sieltä ilmailualan ammattijohtajat kehiin... p.s onko tavallista että henkilöstölehteä ja intranetin asioita revitetään julkisuudessa... maailmalla se olisi itsemurha !

Koo11

Suomalaiset häviävät aina ulkomaisissa fuusioissa, vrt Nordea, Nokia Siemens, Sonera.

SAS ei missään nimessä ole sopiva yhteistyökumppani. Fn on selvittävä yksin ja taattava suomalaisille ja etenkin suomalaisille yrityksille hyvät suorat yhteydet.

Raija Liuhola

Finnair on hyvin vaikeiden ratkaisujen edessä. On ihan yksiselitteisesti tultu jonkun tien päähän. Vaikka nyt sopu pilottien kanssa saatiin aikaan, on päivänselvää, että kustannusrakenne on täysin kestämättömällä pohjalla. Jonkun olisi pitänyt aloittaa laajamittainen uudistaminen jo vuosia sitten, ts. pistää atomeiksi koko hallinto ja rakentaa uutta vaikka vain pienin askelin. Finnair on jo pitkään ollut eräänlainen "sukkanauhaversio", jossa jo tavallisen matkaajan on syytä pelätä lentoturvallisuuden puolesta.
Kannatan lämpimästi jonkinlaista yhteistyötä, jopa yritysjärjestelyjä ulkomaista pääomaa edustavan toimijan kanssa. Jos kaksi kuralla olevaa yritystä hakeutuu yhteen, mitä siitä seuraa muuta kuin iso lätäkkö. Nykyinen toimintamalli ei voi jatkua, Finnair on tosipaikan edessä ja siinäkin mielessä ihmettelen toimarivalintaa. Tarvittaisiin nimenomaan, kuten joku tuolla sanoi, Kurkilahden tapainen kovan luokan ammattijohtaja.
Itse asiassa olen täysin vakuuttunut siitä, että kulisseissa tapahtuu jotain, jolla koko pajatso räjäytetään suhteellisen pian.

Tom B

Ei Finnair tarvitse edes johtoa säilyäkseen nimenä. Valtio voi vuokrata Finnairin nimen jollekin lentoyhtiölle joka hoitaisi kaiken, myös johtamisen. Finnairilla on hyvä maine ja siksi sen tavaramerkin haluavia varmasti löytyisi. Valtio kuittaisi hyvät ja varmat tulot kerran vuodessa ilman minkäänlaisia ongelmia johtajista ja muusta henkilökunnasta.

olavinieminen

Totesin jo aiemmin että Finnair on sannerattava ja kaikki kilpailutettava, jotta pärjätään kansainvälisessä kilpailussa. Kotimaassa kilpailee jo Finncom.

Finnair on liian massivinen Suomeen.
Miksi ulkomaille pääsee halvemmalla kuin kotimaan lennoille ja miksi halpalennot toimivat hyvin ja uudella kalustolla?

Kotimaan lennot on myös turvattava.

usjussi

Finnairin tulee aloitaa lähes joka kodin tavoittava puhelinmyynti loistavine myyjä-asiakaspalvelijoineen. Matka myydään luonnollisesti pienin kuukausierin siitä alkaen, kun homma on sovittu. Finnair alkaa matkan valmistelun " avaimet käteen " periaatteella. Matkan lähestyessä asiakaspalvelija soittaa ja tarkistaa, että kaikki tarpeellinen on otettu huomioon. Lopuksi hän kehottaa asiakasta nettiin lukemaan cheking-listan, jolla matkustaja varmistaa, että kaikki tarpeellien on mukana ja tarpeeton roskiksessa. Matkustaja noudetaan kotoa ja tarkistetaan vielä kerran, että homma on hanskassa. Matkalipun esittäessään matkustaja saa yltäkyllin hymyä ja kohteilaisuuksia ja häntä puhutellaan oikealla nimellään. Henkilökohtainen opastaja - kantaja auttaa hänet turvatarkastuksen ohi, koska kaikki on etukäteen varmistettu. Finnairin matkustajien ei tarvitse kantaa mitään, vaan kaikki viedään koneeseen valmiiksi hyllyille päällystakkeineen päivineen varauspaikan mukaisesti. Lentoemot toivottavat matkustajien omalla nimellä kaikki tervetulleiksi. Ja sitten päästää tarjoiluun ...jota olen kommentoinut " tarjoilun lopettamisuutisessa "