Keskiviikko 1.10.2014

Rehn: Tärkein työ talouskasvun vahvistaminen

Luotu: 
27.11.2009 15:12
Päivitetty: 
27.11.2009 15:15
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

EU:n talouskomissaariksi valittu Olli Rehn arvioi, että hänellä on edessään erittäin haastava viisivuotiskausi. Rehnin mukaan talouskomissaarin tärkein tehtävä tällä hetkellä on orastavan talouskasvun vahvistaminen.

Rehnin mukaan hänen edeltäjänsä Joaquin Almunian työ komissaarina talouskriisin myrskyissä on ollut menestyksellistä ja hän aikoo jatkaa samalla peruslinjalla.

Talouskomissaarin salkkua on pidetty yhtenä komission tärkeimmistä. Rehn itse ei halua vertailla eri salkkujen painoarvoa, koska ne ovat sisällöltään niin erilaisia.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

NotSoBraveNewWorld

Talouskasvun vahvistaminen, siinä onkin yhdelle miehelle työsarkaa.

Toki EKP Ollia mielellään siinä auttaa, luomalla kiertoon uutta bitti- ja paperirahaa. Sillä tavallahan se talous paisuu.

Mutta jos Rehn aikoo luoda myös OIKEATA talouskasvua, joka edellyttää myöskin tuotannon kasvua samassa suhteessa kierrossa olevaan rahamäärään nähden, auttajia saattaa olla harvemmassa.

Tuotannon alasajoon sen sijaan apureita löytyy helposti ja paljon mm. tulevassa Kööpenhaminan kokouksessa. Jospa se kuitenkin olisi enemmän sitä Rehnin tarkoittamaa "eurooppalaista talouskasvua", orwell-käänteiskielen aikaa kun eletään.

Dali Tiainen

Ollin oppivuodet eivät ehkä vielä ole ohi. Mutta eikös Olli ole Väyrysen oppeja saanut aikanaan, ehkäpä hän pyörtää puheensa salamanterinnopeasti!

Toivottavasti EU-taloutta aletaan tervehdyttämään eikä paasata kuplan paisutteluista yhtään mitään.

Vieras mies tuli taloon

Kepulainen talouspolitiikan teossa ei kuulosta hyvältä: edellinen lama oli Ahon hallituksen aikaa, nykylama on Vanhasen hallitusta. Eivät Rehnin saavutukset laajentumisenkaan suhteen häävejä ole, vai kuka on oikeasti iloissaan Romaniasta jne. EU:n jäseninä. Onneksi ei ehtinyt saada Turkkia jäseneksi, kiitos muutamien jäsenmaiden vastustuksen.

Vieras

Aina kun kepu vastuussa maanasiosta tulee maa lamaan.Niin oli myös silloin kun kannuksen kennedy oli vallassa. Jos rheen on sellainen teräsmies kuin nyt hehkutetaan niin eihän häntä silloin olisi pois laskettu muualle,mutta kun kuuluu luuseri porukkaan niin olisi kotimaassa svenkonu maan asiat yhä huonommalle tolalle niin on parempi kuin on poissa jaloista.

toinen euromies

Suomi syöksyi lamaan jo ennen vuoden 2001 eduskuntavaaleja. Vuodenvaihteessa 2 1/2 kuukautta ennen vaaleja työttömiä oli yli 200 000. Valtiovarainministeri Louekoski teki törkeän alijäämäisen vaalibudjetin. Pääjohtaja Kullbergin ja presidentti Koiviston pakkomielle vahva markka oli pitänyt lainakoron 15 prosentin tasolla vuodesta 1987 lähtien. Yritykset ottivat halpaa valuuttalainaa. Asuntomarkkinoilla ja automarkkinoilla vallitsi hillitön korkeasuhdanne: vuonna 2000 Suomessa myytiin 160 000 uutta autoa. Vuosina 1986-1989 valtion ja kuntien verotulot nousivat 10 prosenttia vuodessa. Julkisen sektorin viisivuotiset menoautomaatit mitoitettiin sen mukaan.

Suomi syöksyi lamaan. Asuntomarkkinat romahtivat. Automarkkinat romahtivat. Neuvostoliitto lopetti clearing-kaupan yksipuolisella ilmoituksella. Suomalaiset yritykset olivat toimittaneet 3 miljardin markan arvosta vientituotteita Neuvostoliittoon: maksu jäi saamatta. Suuria vientiyrityksiä ja kauppahuoneita meni nurin siitä syystä. Verotulot romahtivat, julkisen sektorin menoautomaatit oli rahoitettava ulkomaisella lainanotolla.

Vahva markka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Markka devalvoitui 22 prosentilla. Sata pk-yritystä päivässä meni nurin valuuttalainansa vuoksi.

Totuus on tarua ihmeellisempi myös kansainvälisessä rahoitus- ja luottokriisissä. Suomi ja Saksa ovat samassa tilanteessa: yli puolet viennistä on koneita ja laitteita,jotka ovat investointituotteita. Niiden kysyntä lähtee nousuun viimeisenä, kun maailmantalous alkaa elpyä nykyisestä koko maailmaa koskevasta rahoitus- ja luottokriisistä.

Vieras

eihän toki talouskasvu voi olla itseisarvo juuri kun
olemme oppimassa että kasvulla pitää olla rajat.
muistathan olli olla tuottamatta mitään turhaa paperimassaa
ja lentää säästöluokassa vain kraanavettä
kierrätyspullosta nauttien. vähempikin kokoustaminen
riittää. videolla vaan neuvottelemaan ja puhelimen
käyttöäkin kannattaa säästellä.

ilmastot ja silleen, nälkäänäkevien laumat jotka
pyrkii sisään eu-onnelaan ja suomen kepupoliitikot
riemuitsevat PUOLUEENSA voittoa. voi sylvi sentään.

mites se oli se baabelin kieltensekoitustarina,
se joka päättyi kaaokseen ja järjestyksen murtumiseen
kun oli liian monta liian erilaista liian monessa
mukana....