Kiistely kauppojen uusien aukiolojen ympärillä jatkuu eduskunnassa edelleen. Sytykkeenä on epäselvyys kauppakeskusten pienyrittäjien oikeudesta vapaapäivään. Uusi laki jäi tältä osin tulkinnanvaraiseksi.
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) hätistelee kirjallisessa kysymyksessään hallitusta huolehtimaan siitä, ettei kauppakeskuksissa liikkeitä pakoteta pitämään ovia auki viikon jokaisena päivänä.
Kauppakeskusten pienyrittäjien hätä tuli esiin, kun eduskunta käsitteli uutta aukiololakia, joka mahdollistaa sunnuntaikaupan läpi vuoden juhlapyhiä lukuunottamatta. Yrittäjät säikähtivät, että he menettävät viikon ainoan vapaapäivänsä, kun kauppakeskuksissa aukioloista päättävät muut kuin yksittäinen yrittäjä itse.
Kumpula-Natri kertoo saaneensa palautetta siitä, että joissakin kauppakeskuksissa on jo aloitettu keskustelut pakkoaukioloista, jopa vuokrasopimuksen jatkumisen uhalla.
Eduskunta yritti varmistella, että kauppakeskusten pienet liikkeet voisivat pitää liikkeensä kiinni ainakin yhtenä päivänä viikossa. Lakiin kirjoitettiin, ettei liikettä voida velvoittaa olemaan avoinna kaikkina viikonpäivinä, ellei se kauppakeskuksen toiminnan kannalta ole välttämätöntä ja yrittäjän kannalta kohtuullista.
Tulkintaongelmia tiedettiin odottaa jo sen perusteella, miten kansanedustajat tuoreeltaan lukivat väljäksi ja epämääräiseksi kirjoitettua lain pykälää.
Esimerkiksi Anne-Mari Virolainen (kok.) tulkitsi eduskunnan aukiololain päätöskäsittelyssä, että laki takaa kauppakeskuksissa toimiville erikoiskaupoille yhden vapaavalintaisen päivän, jolloin liikkeen voi pitää kiinni.
Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) oli yksi epäilijöistä. Hän arveli, että kauppakeskusten yhteisiä aukioloaikoja vastaan niskuroivan pienyrittäjän vuokrasopimusta ei uusita, kun kausi on päättynyt.
Kauppojen uusi aukiololaki tulee voimaan ensi tiistaina, kun joulukuu alkaa.

Kommentit
Että tällasia...
...neropatteja eduskunnassa tänään. Kiitos vaan teille kaikille jotka äänestitte nämä kaupan vapaan aukiolon kannattajat eduskuntaan. Tukehdun kiukkuuni. Toivottavasti tulette perässä.
Jopas on
Miksi ihmeessä yrittäjä ei halua myydä, jos asiakkaita olisi tarjolla? Jos ei itse halua olla paikalla, voi palkata myymäläapulaisen niiksi päiviksi, kun itse haluaa viettää vapaapäivää. Vai onko yrittäjät niin kitsaita, että ei muka ole varaa? Outoa kitinää.
Palkkaaminen on kallista
Jopas on, kun ei tiedetä miten kallista on viikonloppuna työvoiman palkaaminen, sunnuntaista saa maksaa kaksinkertaisen palkan työntekijöille. Tällä pakottamissysteemillä pakotetaan yritykset lopettamaan ja loppuunpolttamaan yrittäjät.
Jopas on kommentti
Saman voi kääntää muotoon: miksi ihmeessä palkansaaja ei halua olla seitsemänä päivänä työssä, jos hänellä on työpaikka? Jos ei itse halua mennä töihin, voi palkata omasta pussistaan sijaisen niiksi päiviksi, kun itse haluaa viettää vapaapäivää. Vai ovatko palkansaajat niin kitsaita, että ei muka ole varaa? Outoa kitinää.
Sisälukutaitoa?
Tässä nimenomaan ei ole kyse siitä onko asiakkaita paikalla vai ei, vaan siitä, että kauppakeskukset haluavat sanella niillekin kaupoille laajat aukioloajat, joille ne eivät ole kannattavia (=joilla on myös hyvin heikosti varaa palkata ylimääräistä työvoimaa liikettä pyörittämään).
Ruoka- ja päivittäistavaramarketti vetää asiakkaita sisään varmaan riittävästi vaikka keskellä yötä, mutta jossain erikoisliikkeissä on melkoisen hiljaista suuren osaa ajasta. Ja silti pitäisi pitää liike auki, kun vuokrasopimus kauppakeskuksen kanssa on katkolla. Tuli asiakkaita tai ei. Siitä tässä on kysymys. Ei ne asiakkaat siellä kauppakeskuksen käytävällä mitään rahaa kassaan tuo, ja palkka juoksee siitä riippumatta. Tai oma elämä ohi.
Niin, minä en ole mikään erikoiskaupan yrittäjä, enkä tule olemaankaan. Ymmärrän kuitenkin heidän hätäänsä vaikka myönnänkin että asiakkaalle on marginaalisesti helpompaa kuin kohta voi varmaan mennä kauppaan vaikka keskellä yötä.
Kyllä se pitäisi olla niin
Kyllä se pitäisi olla niin että se on kauppias joka päättää milloin pitää liikkeensä auki ja milloin ei, sen ei pitäis kuulua kauppakeskukselle sen enempää kuin hallituksellekkaan.
Eipä
Eipä eduskunta tiedä tarvitseeko kauppiaat vapaapäiviä,mutta omat vapaa päivänsä ja loma-aikansa tietävät kyllä hyvin tarkkaan. Ei heitä kiinnosta kuin omat saavutetut edut.
Määrää laadun kustannuksella
Outo:"Miksi ihmeessä yrittäjä ei halua myydä, jos asiakkaita olisi tarjolla? Jos ei itse halua olla paikalla, voi palkata myymäläapulaisen niiksi päiviksi, kun itse haluaa viettää vapaapäivää. Vai onko yrittäjät niin kitsaita, että ei muka ole varaa? Outoa kitinää."
Keski-Euroopassa ravintolat ovat auki klo 14 saakka ja sitten uudestaan klo 19-23. Syynä tähän on, että jos haluaa tehdä hyvää ruokaa (esim. Italiassa pizzaa hintaan 7 €), on pakko keskittää tarjonta tiettyihin aikoihin (hyviä työntekijöitä ei saa ilman sitouttamista, hyvät raaka-aineet täytyy hankkia, ruuat valmistetaan oikeassa puu-uunissa...). Nyt (itse asiassa jo aikaisemmin, homma vain pahenee nyt) ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa aina ollaan auki ja joku tuntiduunari lämmittää pizzaa mikrossa. Hyvä Suomi, hyvä kehitys!
Jopas eipäs miehet,
Kannattaa miettiä ennenkuin heittää
ensimmäisen kiven.
Me kaikki olemme kuitenkin yrittäjiä.
Joillekkin on annettu lain mukaan
palkkatyön edut, jota hakee kaikki
SAK + muut ammattijärjestöt. Miksi?
Näin sen pitää olla:
Lomat ja vapaapäivät ilman mitään
valtion tai työnantajan korvauksia.
Näihän sen pitää olla.
Tämä yhtälö jota on noudatettu viimeisien
vuosikymmenten aikana voidaan kyllä
uudistaa EU kuntoon.
Kuten muissakin EU maissa asiat hoidetaan.
Kaikki vapaaksi
Pienenä kauppiaana minulle sopii, että vapautetaan kaikki. Antakaa minun päättä milloin olen auki ja mitä tuotteita myyn. Miksi tuppakka ja alkoholiin tarvitaan erikoislakeja?
Täsin vapaat aukiolot tuovat kysymyksen pyhäpäivästä. Eihän sitten mikään ole pyhää. Miksi pitää maksaa ilta- tai yölisää? Miksi pitää maksaa sunnuntailisää? Miksi jouluaattona klo 13.00 jälkeen pitää maksaa tuplaliksaa?
En ymmärrä näitä pointteja. Miksi haluatte antaa kaiken vallan K- ja S-ryhmälle. Lildl pistä hanttiin ja tuo meille oikea vapaus.
oikein ketuttaa kun suomen
oikein
ketuttaa kun suomen valtio ei anna yrittäjän rikastua vaan VEROTTAA ankarasti ja sitten ihmetellään miksi ei ole työtä ! no siksi että yrittäjälle yksi työntekijä tulee hirveen kaliiksi eikä ota töihin mielellään ketään. Suomessa ei töitä kannata tehdä eikä varsinkaan olla yrittäjä
Kyllä yrittäjän pitää saada vapaasti valita milloin menee kiinni
Myös pankit suljetaan vaikka keskellä kirkasta päivää siksi että on perjantai ja työntekijät haluavat viikonloppua viettämään niinkuin eteläeuroopassa !!
Verorahat tulisi kaikki laittaa työttömien hyväksi ja lasten eikä kaiken maailman idiootimaisiin hömpötyksiin.
Mikä mättää?
"Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) hätistelee kirjallisessa kysymyksessään hallitusta huolehtimaan siitä, ettei kauppakeskuksissa liikkeitä pakoteta pitämään ovia auki viikon jokaisena päivänä."
Tossahan se on homman ydin: Kauppojen aukiolon pitää olla kauppiaan itsensä päätettävissä! Ei mitään sanelua ulkopuolisilta. Mitäs jos joku kauppakeskuksen yrittäjä haluaa pitää liikkeensä auki 24/7/365? Pitäisikö kauppakeskus pakottaa lain voimalla pitämään ovensa auki myös 24/7/365?
Vapaus tarkoittaa yleensä sitä että ei ole pakkoa. Olenko väärässä?
Kohta sunnuntai kuin mitä tahansa päivä
Se lienee selvää, että kauppakeskuksissa kaikki liikkeet ovat yhtä aikaa auki. Sehän on koko kauppakeskusajattelun idea.
Kun kaupat voivat olla nyt auki vapaasti, tulee se johtamaan muutaman vuoden päästä siihen, että jako arkipäiviin ja viikonloppuihin poistuu. Kauppaahan ei kannata pitää auki, ellei siellä ole tavaraa. Leipomot alkavat tehdä leipää sunnuntaiksi, kuljetusliikkeet vievät tavaraa, myyjien lapset tarvitsevat vuorohoitopaikan, linja-autojen pitää ajaa arkipäivän aikataulun mukaan kauppakeskuksiin ja niin edelleen. Joka haluaa kauppojen vapaata aukioloa, olkoon valmis myös itse tulemaan töihin iltaisin ja viikonloppuisin. Olen muuten itse tehnyt 29 vuotta vuorotyötä, iltaisin ja viikonloppuisin. Kun vaimollakin on vuorotyö, niin eipä niitä perheen yhteisiä viikonloppuja juurikaan ole. Mutta tämähän on eduskunnaltakin arvovalinta. Yhteiskunnan perusyksikkö ei ole enää perhe vaan "kuluttaja".
Mietiskelyä..
Itse yrittäjänä mietin kyseisiä kauppakeskuksien yrittäjiä lähinnä palkansaajina, syystä että jos ei pysty omia aukioloaikojaan määräämään niin ei siinä kauhean omapäisiä olla, mikä kuuluu yrittäjän ominaisuuksiin ja vapauteen.
Mutta ymmärrän että asia on vaikea, minkäs sille tekee kun kauppakeskus on valtio valtiossa.
Kyllähän se miestä/naista syö jos on laskenut firman kannattavuuden omien harteiden varaan, ei siinä mielellään palkkaa ulkopuolisia paikkaamaan omaa vapaapäivää.
Miksi ihmeessa
eduskunnan pitaisikaan tietaa miten kauppojen tulisi pitaa ovensa auki? Sosialistisen lainsaadannon sijasta paatos tulisi jattaa jokaiselle yrittajalle yksilollisesti. Suunnitelmatalous - ja politiikka ei toimi, kun taas vapaus antaisi kauppiaille mahdollisuuden tehda ratkaisuja, jotka he nakevat seka taloudellisesti etta henkilokohtaisesti jarkevimpina.
Laki aukioloajoista ei saa PAKOTTAA vapaapäiviin!
Kaupoille on annettava yksiselitteisesti MAHDOLLISUUS eli LUPA olla auki. Täysin toinen asia on siitä joillekin kauppialle mahdollisesti seuraavat vapaapäiväongelmat. (Jos sellaisia tulisikin, niitä voidaan ratkoa täysin eri foorumeilla.)
Renki tekee niinkun sanotaan !
Sehän on ihan puhas ammatinvalintakysymys. Jos on tehny orjasopimuksen kauppakeskusyhtiön kanssa niin sitten täytyy tehdä sen sopimuksen mukaisesti tai irtisanoa sopimus. Jos on varaa pitää vaikka seittemän luppopäivää viikossa niin siihen on kyllä mahdollisuus olemassa. Ihan hullua puhua että kauppiaat joutuu olemaan joka päivä töissä ,nehän voi pitää niin monta vapaapäivää kuin haluavat. Jos taas on toisella töissä niin niitähän suojelee jo työaikalakikin. Täällä maalla kun yrittää yrittäjänä leipänsä ansaita niin ei tule mieleenkään valittaa että joutuu lähtemään aamulla,illalla, yöllä tai milloin vain kun asiakas soittaa ja tarjoaa ansaintamahdollisuutta. Joskus kun on viikonkin verran ootellu sitä soittoa niin tulee mieleen että olisko sittenkin pitäny alkaa suutariksi tai kukkakauppiaaksi.
Onko pankit ja
Onko pankit ja vakuutusyhtiöt saaneet isoina firmoina neuvoteltua kauppakeskusten kanssa eri aukio-oloajat? Nehän on kiinni aina silloin kun työläinen ehtisi käydä. Iltaisin ennen viittä kiinni ja aukeaa taas maanantaina klo 10, ettei vaan aamulla ennen töitäkään ehtisi.
Hyvä kommentti pankeista.
Hyvä kommentti pankeista. Esim. paikallinen op avaa ovensa klo. 10.00 ja sulkee klo. 14.00. Varmaan kannattavuus syistä. Kauppojen vapaa aukioloaika on aika älytöntä. Koko infran pitää olla palveluksessa jätehuoltoa myöten. Viikon loppuisin enää ylin ja keskijohto voi viettää normaalia perhe-elämää lastensa kanssa. Kaupan työntekijät, toimihenkilöt ovat töissä, yhteistä aikaa lasten kanssa ei ole.
Sunnuntai, tavallinen työpäivä?
Kun sunnuntai ei enää ole pyhä vaan siitä tuli tavanomainen kaupassakäyntipäivä, on vaikea välttää ajatusta että sen samalla tulisi olla myös tavallinen työpäivä.
Sunnuntaityön lisät on siis välittömästi otettava kriittisen tarkastelun alle.
Jos sunnuntai on päivä muiden joukossa, mistä silloin maksetaan ylimääräinen korvaus?