Miljonääri ja kansanedustaja Eero Lehti (kok.) pitää Robin Hood -asenteestaan kehutun pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ehdotusta kaikkein hyvätuloisimpien veronkorotuksista puhtaana populismina, jolla Vanhanen pyrkii "nostamaan omaa profiiliaan".
-Verotulojen kasvuun se tuskin johtaisi, sillä suurimmat pääomat ovat liukkaita lähtemään muihin maisemiin, Lehti sanoo Uudelle Suomelle.
Kysymyksen siitä, onko rikkailla suomalaisilla Vanhasen ehdotuksen mukaisesti velvollisuus maksaa talouskriisin "sotakorvaukset", Lehti ohittaa sanomalla, että Vanhasen "on syytä hieman pohtia" ajatustaan, mikäli Suomi halutaan säilyttää kilpailukykyisenä.
Lehden mukaan pääomatuloverotuksen korottaminen johtaisi riskisijoitusten vähentymiseen, mikä pysäyttäisi uusien toimialojen ja innovaatioiden syntymisen kesken taantuman ja Suomen teollisuuden rakennemuutoksen.
-Uudet toimialat, joita tarvitaan rakennemuutokseen ja varsinkin metsäteollisuuden alasajon paikkaamiseen, eivät saa pääomaa koska sijoittajat eivät uskalla ottaa riskejä. Viime lamasta noustiin sen ansiosta, että pääomaverotuksessa mentiin matalampaan suuntaan ja että Nokia sattui tulemaan samaan aikaan, sanoo Lehti.
-Kyllä työn tekemisen motivointi olisi nyt tärkeämpää kuin työn verotuksen lisääminen.
Lehdelle kertyi viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä reilut kaksi miljoonaa, josta pääomatuloja oli 1,8 miljoonaa euroa. Se tekee hänestä 179. eniten pääomatuloja tienanneen suomalaisen. Veroja hän maksoi lähes 700 000 euroa.
Pysyisivätkö Eero Lehden pääomat ja verot Suomessa, jos Vanhanen saisi tahtonsa läpi?
-Kyllä kai, mutta silloin ei laajennettaisi eikä otettaisi riskejä.
Pääministerin ehdotus on otettu odotetun ristiriitaisesti vastaan: Sosiaalidemokraatit kehuvat "Robin Hoodia", kokoomuksen Sauli Niinistö kyseenalaistaa Vanhasen talousosaamisen.
Eero Lehti on kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja Taloustutkimus Oy:n sekä Suomen Lehtiyhtymä Oy:n omistaja.

Kommentit
oppikirja
"Lehden mukaan pääomatuloverotuksen korottaminen johtaisi riskisijoitusten vähentymiseen, mikä pysäyttäisi uusien toimialojen ja innovaatioiden syntymisen kesken taantuman ja Suomen teollisuuden rakennemuutoksen."
Ihanaa kuinka Eero osaa nämä oppikirjalauseet! Itsekkin olen lukenut tuon väittämän, useammasta paikasta.
Jo ilme kertoo otsikon sitaatin pitävän paikkansa ...
ja liukkaasti vielä. Vastuuta hyvät herrat, vastuun kantoa.
Vanhasen suhteellisuudentaju pettänyt
Vanhasen suhteellisuudentaju on pettänyt täysin. Ei kukaan järkevä suurituloinen jää verotettavaksi Suomeen. Verotaakka on meidän pieni- ja keskituloisten kannettava tällä politiikalla. Kiitos Vanhaselle ja muille vasemmistovaikuttajille.
Lehdelle suuri kiitos siitä, että edes yksi kansanedustaja uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat. Nykymenolla Suoesta tehdään vanhustenja epäonnistujien yhteiskunta.
Veron keräämistä tehostettava
"Ei kukaan järkevä suurituloinen jää verotettavaksi Suomeen."
Ei, eikä kukaan järkevä ole suurituloinen, mutta tuskin he Somaliaankaan asettuvat, ja sen takia verotus on pikaisesti ja tehokkaasti ulotettava ulkomaille muuttaneisiin yhteiskuntavastuun pakoilijoihin, ainakin sikäli kuin heidät on tässä maassa verovaroilla koulutettu.
Jos joku Suomessa asuva ns. siirtää omaisuutensa ulkomaahan, kai siitä saatavia pääomatuloja verotetaan jo nykyään samoin kuin Suomessa olevan omaisuuden tuottoa.
Alkaa olla jo aika MASENTAVAA
Ei täällä Suomessa voi/kannata tehdä töitä ja oma yrityksen perustajat hakataan maanrakoon. Tervetuloa Suomeen! täällä ei tarvitse töitä tehdä ja ne, jotka tekevät, niitä rangaistaan.
Poliitikoille pitäisi asettaa laissa määräys, joka pakottaa poliitikon noudattavan aikomuksiaan. Voitaisiin tehdä vaikka sellainen päätöspankki, jossa näkyisi kaikkien poliitikkojen mielipiteet, ko. asian eteen tekemiset ja toiminnan seuraukset. Sitten voitaisiin yhdessä miettiä, onko ko. poliitikko riittävän pätevä tms.
Tällä hetkellä Suomen ongelma ja pelastus on ilmeiseti(kun kuuntelee asiantuntioita/eduskunnan foorumeja) uusien ja nimenomaan kasvuyrityksien(ottakaa selvää, mitä ne on, jos ette tiedä) saaminen(ehkä myös siksi täällä panostetaan koulutukseen järjettömän paljon). No nyt täällä alkaa populisti Kepu (SDP mukana) heittämään vettä pitkään kyteneeseen hankkeeseen. MITÄ IHMETTÄ?
Tällähän paikataan ongelmasta aiheutuneita oireita ottamalla resurssit ongelman hoidosta.
UHKAILU JA KIRISTÄMINEN
Senhän me suomalaiset osaamme.
On surulla tunnustettava meillä
on kai vasta nyt avautuneet silmät
poliisillakin ja oikeuslaitoksella.
Alkaa löytyä tuota korruptiota
sieltä ja täältä. Tuo uhkailu ja
kiristäminen on osa sitä touhua.
Eläköön suomen kateellisten puolue!
Ajetaan nyt kaikki valtion talousasiat alas!
Epätoivoista ilmaan huitomista
Eipä saa Vanhanen asiallisia kommentteja, mutta itsepähän aloitti.
Päivän paras vitsi oli se, että eräs kokoomuspäällikkö rahastaisi "rikkaiden" lasten päivähoidosta ylimääräistä. Milloinkahan k-kauppias tai osuuskauppa toteuttaa saman idean maitolitraan.
On keinot vai järki vähissä, kun ei uskalleta rakenteita ravistella.
Pidätkö tosiaan päivähoitomaksuja poliitikkojen rahastuksena?
Monilta muiltakin kuin sinulta tuntuvat hämärtyneen verovarojen keräämisen ja jakamisen periaatteet.
Esimerkiksi yhteiskunnan tarjoama lasten päivähoito on tarkoitettu tueksi yksityisen sektorin veronmaksajilta avustusta lastenhoidossa tarvitseville. Tuen määrä on jo nyt porrastettu sen mukaan, kuinka suuri perhe on ja kuinka suuret tulot perheellä on, joten Sampsa Katajan ehdotuksessa hyvätuloisten nykyistä suuremmista maksuista ei ollut mitään periaatteellisesti uutta.
Päivähoitomaksut eivät mene poliitikoille lisätuloiksi, vaan niillä pienennetään lapsiperheelle verovaroista maksetun avustuksen nettomäärää.
Sosiaalietuudet verolle!
Kaikille sosiaalietuuksille pitäisi määrittää käypä hinta ja etuja käyttävien verotettaviin tuloihin lisätä käytettyjen etujen summa. Näin verotuksen vinoutumat oikaistaisiin. Enää ei kannattaisi ennemmin nauttia kaiken maailman sosiaalituista kuin mennä töihin. Tällä hetkellähän on niin, että monet sosiaaliturvaa hyödyntävät pääsevät kiinni parempaan elintasoon kuin monet työssä ahertavat veronmaksajat.
Vanhasen malliin
Eero Lehti tai muut vastaavassa asemassa olevat voivat koska tahansa halutessaan laittaa kioskinsa kiinni, potkaista väen kilometritehtaalle ja itse alkaa viettämään leppoisia eläkepäiviä jossain paremmin hoidetussa valtiossa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Lehti
Vanhasen visiossa risusavottoihin ja Kepun jäseniksi riittää hakijoita. Useimmat jopa korkeakoulupohjalla.
Yhteiskunta maksaa -bisnekset pyörii
Lopuksi aina tavallinen palkansaaja maksaa. Suurimmat tulot valtiolle kertyvätkin tavallisten kansalaisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien maksamista välttämättömyysmenoihin lisätyistä veroista, ruoassa, sähkössä, polttoaineissa, arvonlisäveroissa yms.
Yrityksen menestyessä valtio saa jonkin verran verotuloja, mutta laskukauden ja konkurssien aikana tavllinen kansa maksaa loppusiivouksen.
Bisnesporukka hoitaa suhteet valtioon niin, että voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, tämä on kuitenkin karu totuus.
Tähän ei pidä tietenkään sotkea pienyrittäjiä, joita on yrittäjistä 90%, mutta tienaavat vähemmän kuin keskiverto palkansaaja. He ovat eri asia kuin isänmaattomat pääomaporhot.
Erehdyt arvioidessasi verotulojen varsinaista lähdettä
Tilastoja vääristää se, että kaikkia niinsanottuja palkansaajia käsitellään yhtenäisenä ryhmänä siitä riippumatta, ovatko he yksityisellä vai julkisella sektorilla.
Julkisen sektorin työntekijäthän eivät maksa veroa ollenkaan nettona, koska he saavat koko palkkansa tuottavaa työtä tekevän yksityisen sektorin palkka- ja yritysveroista. Heidän laskennalliset veronsa ovat vain heille annetun yhteiskunnan tuen vähennyksiä, eivät mitään todellista osallistumista yhteisten menojen maksamiseen.
Siinä olet oikeassa, että pienyrittäjänä ei rikastuta, vaan kituutetaan pienituloisena. Silti meidän pienyrittäjienkin täytyy kantaa koko ajan selässämme yhtä meidän pöydästämme syövää virkamiestä.
Olet sinä ihme.
Ompa omituinen tapa ajatella.
Moisella asenteella vastakkainasettelu senkun vahvistuu.
Pitäisi hieman ajatella mitä kirjoittaa, sillä ei noilla mielipiteillä tätä yhteiskuntaa paremmaksi saada.
täyttä totta...
...mutta SINÄ et tykkää... ME emme niinQ tykkää... muslimit ei ihan niinQ oikeesti tykkää... VOI VOI!
Mikä vastakkainasettelu?
Selitä oma käsityksesi verovarojen kerryttämisestä ja jakamisesta, jos se poikkeaa minun esittämästäni.
Matti tuli jo nyt kalliiksi
Vaikka Matti lupaisi syödä sanansa tänään, saattoi lausunnon hinta olla miljoonia maamme talouselämälle.
Valitettavasti
oppikirjapelotteluun ei enää pidä uskoa
"Lehden mukaan pääomatuloverotuksen korottaminen johtaisi riskisijoitusten vähentymiseen, mikä pysäyttäisi uusien toimialojen ja innovaatioiden syntymisen kesken taantuman ja Suomen teollisuuden rakennemuutoksen."
NIIN, eipähän nuo tilastojen mukaan viimevuosina kovin huumaavasti ole sijoittaneet ennestäänkään, kun verrataan muihin maihin! Nämä pelottelut on nähty jonkun rakennusteollisuuden osalta hintaa maksetaan vielä pitkään. Matala verotus johti eksploitaamiseen, jolloin tuotekehitys laiminlyödään.
EHDOTUS: korotetaan pääomatuloveroa nykyisestä, mutta annetaan palautusta niille jotka investoivat suomeen. Siis investoivaa pääomaa verotettaisiin nykyistä vähemmän, varovaista nykyistä enemmän. Siinä olisi sekä keppi että porkkana samassa instrumentissa, noin karkeasti muotoiltuna. Jokainen voi päätellä kannustaisiko malli olemaan varovainen vai investoiva.
Toimiiko tonnistovero suunnilleen jotenkin näin?
Oikein
Täältä lentää Sveitsiin tunnissa.
Tobinin vero olisi paikallaan
Se on totta, että pääomat hakevat edullisimman paikan tuotolleen. Tobinin vero teksisi pääoman siirrot epämielekkäiksi. Ilman tätä Tobinia Vanhasen jutut ovat houreita.
Tobinin vero vaatii
Tobinin vero vaatii maailmanhallitusta ja sotilaallista invertaatiota maihin jotka eivät suostu ottamaan käyttöön Tobinin veroa, sillä yksikin "kapinallinen" valtio pilaa koko järjestelmän. Sosialistit tosin ovat yrittäneet viedä sosialismin koko maailmaan panssarivaunuin aikaisemminkin, eli mitään uutta tämä ei ole maanpäällä.
Who cares?
Mitä väliä, jos pörssiosakkeisiin sijoitettua pääomaa Tobinin veron takia siirtyisikin pois? Hiukan (toistan: hiukan) verotulot laskisivat, eikä mikään muu muuttuisi. Siirrolla ei olisi verotulojen laskun myötä - käytännössä - mitään väliä.
Pörssi on turhakkeiden turhaa peliä.
Osakkeista saatavat tulot siirtyisivät pois Suomen taloudesta
On totta, että kaupankäynti osakepörssissä on suunnilleen lottoon verrattavaa uhkapeliä.
Suomalaisen ja Suomessa asuvan ihmisen osakkeista saamia osinkoja ja osakkeiden myyntivoittoja verotetaan kuitenkin Suomessa, joten ne verotulot katoavat, jos henkilö muuttaa pois maasta tai siirtää osakkeissa olleen pääomansa pois maasta.
Verotulojen ajattelemisen lisäksi kannattaa huomata, että myös tulojen netto-osuus verojen jälkeen jää tai voi jäädä Suomen kansantalouteen. Jos piensijoittaja myy hyvään hintaan kasan osakkeita, hän voi ostaa rahoilla esimerkiksi Suomessa tehdyn kiukaan saunaansa, jolloin samat rahat hyödyttävät monia suomalaisia suoraan ja myös välillisesti valtion ja kunnan joka kaupasta ja palkanmaksusta perimien verojen kautta.
Toisaalta, joku virkamies, joka ei maksa nettona laskien ollenkaan veroja, voi käyttää osan palkastaan ulkomaanmatkaan halpayhtiön lennolla, jolloin hän siirtää verovaroista saamansa rahat kokonaan pois Suomen kansantaloudesta. Pitäisikö sellaisille rahansiirroille määrätä Tobinin veroa vastaava vero?
Ei nyt sentään lottoa
Koko maailman talous on riippuvainen yhtiöiden arvostuksesta pörsseissä. Yritysten luottoluokitukset seuraavat tarkasti kurssikehitystä ja rahoituksen hinta muuttuu. Pääoma kuuluu olennaisena osana talouteen.
Pörssissä ansaitsevat levittävät myyntivoittojaan oman kulutuksensa kautta. Joten pörssin nousut ja laskut vaikuttavat hyvin suuren ihmismäärän jokapäiväiseen toimeentuloon.
Tuossa liioittelit roimasti
"Koko maailman talous on riippuvainen yhtiöiden arvostuksesta pörsseissä".
Pörssikursseilla ei ole mitään muuta yhteyttä niiden kurssien sellaiseen vaihteluun, jota keinotteluna pidetään, kanssa.
Suuri romahdus
Jos kaikkien maiden pörssit romahtavat, ei ole enää mitään taloutta. Rahakin menettää arvonsa. Kaikki siirtyvät vaihtotalouteen. Ilman omistajia ja asiakkaita ei ole yritystoimintaa eikä työpaikkoja. Kyllähän työntekijät voivat kokoontua entisiin työpaikkoihinsa ihmettelemmän. Näinhän Zimbabvessa tapahtui. Ihmettelevät edelleen, miksi kaupan hyllyt eivät enää öisin täyty tavaroista. Rahasta ei ole pulaa, sitä on kaikilla pärekopallisittain.
Niinpä
Ja se maailmanhallitushan ei taas käyne ainakaan suurelle osalle Tobinin veron hinkujista. Eikä oikein mikään taloudellisen integraation tai yhteistyön muoto.
Melkoinen Catch 22 ;)
Miten tobin vero vaikuttaa tässä tapauksessa mihinkään?
Elämme EU:ssa ja käytössä on euro. Omaisuutensa voi viedä vaikka Saksaan tai Luxemburgiin jos Suomessa ryhdytään uuniperuna Matin houreista ottamaan mallia.
Pääomat tallessa
Pääomat ovat turvassa vakaassa ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti johdetussa maassa, kuten Suomessa. Ei nuo miljonäärit ole niin tyhmiä, että menisivät investoimaan maahan, missä ei niiden rahojen poissaannille edes ole takuita, tuotoista puhumattakaan. Kyllä Matti puhuu asiaa, miljoonatuotot kertyvät täällä johtuen kuntien ja valtion voimakkaasta panostamista yritys- ja koulutussektoreille.
Eikä tarvitse hätkähtää näiden Kokoomus-patujen öyhkäisyistä, kyllä ne pitävät bisnekset täällä "turvakodissa", mutta haluaisivst tietenkin olla verotuksen suhteen vapaamatkustajia, nauttien kuitenkin kaikesta yhteiskunnan turvasta ja vakaudesta. Kokeilisivatpa onneaan kapitalistien paratiisissa, Venäjällä...
Toivottavasti kommenttisi oli tarkoitettu huumoriksi
On melkoinen vitsi puhua hyvätuloisista verotuksen suhteen vapaamatkustajina.
Tässä uutisessa kerrottiin, että Eero Lehti maksoi viime vuonna veroja lähes 700.000 euroa. Kuinka monta pienituloista arvelet tarvittavan, että heidän maksamiensa verojen yhteissumma nousee 700.000 euroon?
Jos pienituloisena pidetään Jutta Urpilaisen yhden ulostulon mukaan alle 30.000 euroa vuodessa ansaitsevia, heidän keskimääräinen veroprosenttinsa on noin 15 ja maksamiensa verojen määrä suunnilleen 3.000 euroa/henki.
Tuon arvion mukaan laskien Eero Lehti kantoi yhteiskuntavastuuta yhtä paljon kuin noin 230 pienituloista suomalaista. Onko vapaamatkustaja mielestäsi Eero Lehti vai jokainen niistä 230:stä pienituloisesta?
Mieti asiaa uudelleen.
Mieti asiaa uudelleen. Paljonko Lehdelle jää rahaa verojen jälkeen käteen? Paljonko jää niille 230:lle vähätuloiselle per nenä? Avautuuko asia paremmin?
Niille 230:lle jäävät lähes heidän koko tulonsa
Väitätkö jonkin huumeen vaikutuksen alaisena, ettei Eero ole maksanut veroja yhtä paljon kuin 230 pienituloista? Koeta tarjota maksuksi diilerillesi seuraavalla kerralla selitystä, että suhteellisesti diilerin pitäis maksaa sulle.
Palkkio työllistämisestä
Eero Lehti työllistää koko- ja osa-aikasesti melkein 1000 henkilöä. Nettotulot olivat 1,3M, eli 1300€/työllistetty. Kohtuullista vai ei? Mielestäni on kohtuullinen korvaus työllistämisestä.
ne 230 pienituloista
juuri nämä 230 (ja vähän useampikin) ovat tehneet Eero Lehdelle se duunin (siis pienillä palkoillaan)josta Eero
on rahastanut ja totta vie-veroja maksellut.
Jos Matti on tulossa ulos kaapista?
Vaihtaako kohta hommia ja samalla toteaa "olen aina ollut jonkin sortin sosialisti"?
Ei mitään uutta auringon alla
Eli siis: "Minulta, ette p..le vie, maksakoon joku muu!"
Niin kaveri maksoi 700000
Niin kaveri maksoi 700000 viime vuonna. Jos jatkossa edes vaivautuisit lukemaan artikkelin.
Lähtekööt
Ei Suomi siihen kaadu.
Ei ehkä Suomi, mutta
Ei ehkä Suomi, mutta suomalainen hyvinvointi kaatuisi varmasti. Sen jälkeen Venäjän olisi helppoa marssia Pohjanlahden rannikolle, ja Suomi jäisi äitiVenäjän koiliseksi maakunnaksi. Tätäkö halutaan?
Tervetuloa iso-veli!!
Parempi vaihtoehto kuin se että oman maan kansalaiset lyttää pienen kansan alleen. Rikkaat rahat säkkiin ja Sveitsiin. Näin se menee ROTAT jättävät uppoavan laivan...onnea matkaan kokkarit+ keppulit!!! T: Työtön duunari
Toivotttavasti ei lähde
Kyllä kaatuu.
Ken elää, hän näkee
Toistaako historia itseään?
http://www.oikeuson.com/sivut/blogi?avaa=445#comments
Muut maksakoon...
Jos liike-elämä odottaa, että yhteiskunta on pankkien pystyssä pitämisen kautta valmis kerta toisensa jälkeen pelastustalkoisiin, tulee sen myös olla valmis uhrauksiin kun sen aika on.
Ei voi jatkuvasti olla niin, että tappiot ovat yhteisiä, mutta voittojen tulee olla yksityisiä viimeistä senttiä myöten.
Kuvittelevatko nämä herrat tosiaan, että muiden on maksettava kaikki, mutta heidän pääomatulonsa ovat pyhiä? Jonkinlaista moraalista vastuuta vähintään voisi odottaa...
Joopajoo
Vanhanen aloitti vaalityön ja näykkii ruokkijansa kättä.
Eliitti riipasee poliitikolta pöksyt kinttuihin ja antaa piiskaa jos tarvetta tulee.
Rahat ovat jo veroparatiiseissa, työpaikat Kiinassa joten samapa tuo mitä tekevät.
Loiset ja virukset eivät yleensä kysele miten riistettävällä menee. Pirusti kyllä tyrkyttävät "hyviä" neuvojaan mutta niillä ei lasten mahat täyty.
Ahneus on heille uskonto, raha isänmaa ja kunniasta eivät ymmärrä vaikka joulukuun 6. pasteeraavatkin linnassa muiden huijareiden kanssa.
Oliko sotakorvausten vaatiminen oikeutettua
Tunnettuahan on, että Suomi joutui maksamaan rauhansopimuksen osana sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Käyttäessään tällaista vertausta keskustalaiset Matti Vanhasen johdolla ovat ilmeisesti sitten sitä mieltä, että Neuvostoliitolla oli oikeus vaatia Suomelta näitä korvauksia.
Sotakorvaukset maksettiin, koska niiden maksaminen oli vahvemman oikeuden edessä pakko, mutta normaalilla arvomaailmalla varustetun suomalaisen mielestä niiden maksaminen ei ollut oikeus ja kohtuus.
Kuka kysyisi Matilta, miksi hänestä sotakorvausten vaatminen ja niiden pakon edessä maksaminen on oikeutettua?
Älä pelkää Eero
En olisi uskonut, että joku ottaa todesta Vanhasen ehdotuksen ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Eero Lehti voi olla ihan rauhassa. Kukaan ei mene hänen kukkarolleen kuin korkeintaan muodon vuoksi. Ehdotus jo sinällään on pelkkää kosmetiikkaa. Eero Lehti nukkukoon rauhaisaa unta rahojensa vieressä.
90%
Arvio sille kansanosalle joka otti Vanhasen ehdotuksen tosissaan.
Gallupin mukaan
Sosialisteja on enää n. 28%.
Hampaaton uhkaus
"-Verotulojen kasvuun se tuskin johtaisi, sillä suurimmat pääomat ovat liukkaita lähtemään muihin maisemiin, Lehti sanoo Uudelle Suomelle."
Lehti sekoittaa tarkoituksellisesti suomalaisten yksityishenkilöiden ja instituutionaalisten sijoittajien pääomat. Ylikansalliset sijoitusrahastot liikkuttavat jatkuvasti valtavia pääomia maasta toiseen parhaan tuoton perässä. Suomalaiset ykstyishenkilöt taas maksavat veronsa asuinpaikkansa mukaan eikä näillä yksityishenkilöillä tai heidän omistamillaan pääomilla ole suuren kuvan mittakaavassa mitään tekemistä.
Suomalaisten yksityishenkilöiden pääomat ovat lisäksi yleensä kiinni kotimaisesissa yrityksissä tai kiinteistöissä. Tämän pääoman pako maasta vaatisi ensin omaisuuden realisointia, joten laajamittainen maastapako on epätodennäköinen ainakaan henkilöverotuksen vuoksi.
Eero Lehden uhkaus on hampaaton. Pääomatulot pitäisi lisätä ansiotuloihin ja verottaa ansiotulojen tapaan myös kunnallisverotuksessa.
Aivan, ja henkilöitä
Aivan, ja henkilöitä verotetaan asuinmaan mukaan riippumatta siitä, missä se pääoma makaa, josta tulot tulevat.
Ulkomaisten sijoittajien voittoihin suomalainen pääomavero ei vaikuta, joten pääomien katoamisella Lehti tarkoitettanee sitä, että suomalaiset sijoittajat muuttavat pysyvän asuinpaikkansa johonkin verotuksellisesti halvempaan maahan.
Kuinkahan moni sellainen lääkäri tai hammaslääkäri, joka nostaa palkan sijaan osinkona tulonsa, muuttaisi itsensä ja praktiikkansa ulkomaille muutaman prosentin veronkorotuksen takia. Tai muu yrittäjä ja pääomasijoittaja.
Aivan
Ja mihin maahan se Eero voisi omistamiensa yritysten toiminnan siirtää? Tuskinpa minnekään. Eero on niitä siirtymisellä uhkailevia yrittäjiä kotka eivät voi siirtää toimintaansa maasta. Ja lisäksi siirtymällä pois Suomesta Eero menettäisi kaiken yhteiskunnallisen vaikutusvaltansa alkaen kansanedustajan paikastaan. Ulkomailla Eero olisi ei kukaan eli täysin tuntematon ulkomaalainen.
Eero, olet naurettava pelle.
Ajetaan ne rikkaat pois
Ajetaan ne rikkaat pois Suomesta niin ei ole kohta kuin köyhät maksamassa veroja. Verot ovat jo nyt kohtuuttomia ja ajaneet menestyviä yrityksiä ulkomaille.
Niin ja sitten ne
Niin ja sitten ne tuloerotkin kavenevat. Mahtavaa!
Rikkaus on aina suhteellista
Kunnes viimeinenkin euro on haaskattu, joku on toistaan rikkaampi. Kyllä rikkaampia verotettavia aina löytyy.
Voihan rähmä
Nyt se on nähty,tietäähän sen vanha Eerokin ettei rikkaita voi verottaa.
Eeron verot seitsemänstaatuhatta
Eihän Eerokaan maksanut veroja kun vain 700000 €.
Hyvä kun on näitä maksajia. Ei Eero saa niistä paljonkaan
takaisin, joku muu ne" rahanjakaja "keplottelee
Paljonko täällä mankujat maksoivat. P1stäkää lehteen rehellisesti. Minä maksoin 4800 €.
Totta. Alemman palkkatason
Totta. Alemman palkkatason myyjä tms. vastaava duunari maksaa veroja palkastaan 15-20 %. Kun kouluttautuu ja hankkiutuu vaativiin työtehtäviin tai on muuten ammattitaitoinen (lääkäri, juristi, pätevät raksamiehet, erikoistyökoneiden kuljettajat jne.) niin veroja aletaakin maksaa jo yli 30, 40 tai 50 % palkasta! Monet laittaa veroja valtiolle vuositasolla enemmän, kuin toiset ansaitsee bruttona. Ja kuitenkin korostetaan, että maassa kaikki ovat tasa-arvoisia? Mitä hiton tasa-arvoa se on, että kun tulot nousee, niin veroprosentti nousee samalla? Kuitenkaan suuremmilla veroprosenteilla ei saa mitään eripalveluja kuin muutaan. Mikä velvollisuus hyvätuloisilla on maksaa tämän maan julkinen talous? Progressiivinen verotus on kateusverotusta! Itse en kuuluu siihen korkean verotuksen väkeen...
Onko poliitikon velvollisuus valehdella?
" suurimmat pääomat ovat liukkaita lähtemään muihin maisemiin, Lehti sanoo Uudelle Suomelle."
Miten liittyy asiaan? Esimerkkejä? Jos tuo pitäisi paikkansa, Suomessa ei olisi enää ketään.
""on syytä hieman pohtia" ajatustaan, mikäli Suomi halutaan säilyttää kilpailukykyisenä."
Mitähän tämä tarkoittaa? Onko PA-Suomi kilpailukykyinen, kun rahaa ei ole koulutukseen, terveydenhoitoon eikä investointeihin?
"Lehden mukaan pääomatuloverotuksen korottaminen johtaisi riskisijoitusten vähentymiseen, mikä pysäyttäisi uusien toimialojen ja innovaatioiden syntymisen kesken taantuman ja Suomen teollisuuden rakennemuutoksen."
Mihin tämäkin perustuu? Verotus on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana selvästi laskenut, samoin investoinnit ja riskisijoitukset. Missä maassa Lehti oikein elää, vai onko niin, että kokoomuslainen ei pysty puhumaan totta?
"Lehdelle kertyi viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä reilut kaksi miljoonaa, josta pääomatuloja oli 1,8 miljoonaa euroa. Se tekee hänestä 179. eniten pääomatuloja tienanneen suomalaisen. Veroja hän maksoi lähes 700 000 euroa."
Pelkät pääomatulot, mutta kokonaisverot. Vajaat pari milliä vuodessa tienaava Lehti siis maksaa tienaamastaan eurosta vähemmän veroja kuin paperitehtaan siivooja. Oikein? Kokoomuslaisuutta? Mitä?
"Pelkät pääomatulot,
"Pelkät pääomatulot, mutta kokonaisverot. Vajaat pari milliä vuodessa tienaava Lehti siis maksaa tienaamastaan eurosta vähemmän veroja kuin paperitehtaan siivooja. Oikein? Kokoomuslaisuutta? Mitä?"
Ehkä, mutta kuitenkin maksaa noin 90 paperitehtaan siivoojan verran veroja.
Verot
Verot maksetaan euroista. Siivooja maksaa eurostaan enemmän.
Paljonko paperitehtaan siivooja maksoi veroja vuonna 2008?
En mitenkään voi uskoa, että ainoakaan paperitehtaan siivooja olisi maksanut yli 700.000 euroa veroja, vaikka heillä ilmeisesti onkin kohtuuttoman suuret tulot, jos ovat Paperiliiton jäseniä.
Verot
Suomessa verot eivät ole ramahääräisiä, vaan prosentteja tuloista. Siivooja maksaa ansaitsemastaan eurosta veroja enemmän. Mitä kohtaa et ymmärrä?
En ymmärrä selvästi valheellista väitettäsi
"Vajaat pari milliä vuodessa tienaava Lehti siis maksaa tienaamastaan eurosta vähemmän veroja kuin paperitehtaan siivooja".
Kysyin jo aikaisemmin, kuinka paljon paperitehtaan siivooja maksaa veroja. Siihe et vastannut.
Et vastannut muuten kuin höpöttämällä joistakin ramahääräisistä veroista.
Joko olet ymmärtänyt verotuksen täysin väärin ...
... tai vehkeilet jonkin uuden pyramidihuijauksen parissa.
Muuten
Mikäs miljonääri tämä Lehti on?
Eiks tää tuota toivottuja galluptuloksia Hyysärille ja Ylellelle. Ei varmaan ole yhtään korruptoitunut. Ei.
Vakava vihjaus, joten pakitan saman tien. Tai oikeastaan. Vitut pakitan. Demareiden gallup lukemat ovat aina prosenttikaupalla yläkanttiin. Puhuisin järjestälmällisestä virheestä, jolla kustaan kansaa silmään.
Pääomaverotulojen korotus "sotakorvaus"
Ei Vanhasen ehdotus ole ollenkaan huono, enkä kyllä itse näe siinä populismia. Kyllä mielestäni ihan hyvin korkeita pääomatuloja voisi väliaikaisesti korottaa ja lisäisin siihen myös osinkotulojen veronkorotuksen. Esimerkiksi mm. yksityisen sektorin lääkärit ottavat ansiotulonsa osinkoina josta menee vain 28% vero. Ja tämän ongelman eli "porsaanreiän" tukkimiseen ei valtiovallalta näy löytyvän keinoja. Tämän on ääneen lausunut mm. valtiovarainministeri. Eikös eduskunnan yksi tehtävistä ole säätää ja säädellä lakeja oikeudenmukaiseksi ja terveelle järjelle tunnistettavaksi. Miksipä ei tähän voisi liittää finanssituotteiden Tobinin veroa, jotta pääomat pysyisivät Suomessa.
Tässä nähdään rikkaiden "isänmaallisuus"
Kyllä siitä isänmaallisuudesta höyrytään aina näin Talvisodan syttymisen aattona tai itsenäisyyspäivänä ja isoon ääneen julistetaan kuinka ylpeitä Suomesta ja suomalaisuudestaan ollaan, mutta tosi paikan tullen Lehden kaltaiset rikkaat näyttävät todeliisen karvansa.
Pääomalla ei ole isänmaata, Eero Lehti sen jälleen kerran todistaa.
vastuuta huudetaan aina muilta
Niinhän se menee, että se talvisodan henki pitäisi löytyä muilta kuin itseltä. Yleensä se tarkoittaa tavallista kansaa ja sekin lähinnä siksi, että sillä on vähiten omia etuja, joita häviäisi uhrautumisen takia.
Talvisodan henki oli lähinnä sotilaiden ja muiden osallisten keskinäistä henkeä suuressa ponnistuksessa. Muualla meininki oli jopa raadollista: viljelijät panttasivat viljaa nälkäisiltä kaupunkilaisilta suuremman hinnan toivossa, kotoaan paenneita karjalaisia syrjittiin jopa rasistisesti, eikä edes sotaorvot välttäneet väestön kylmyyttä - puhumattakaan evakoiden torppaamisesta rantaruotsalaisten toimesta.
Kun katsoo tämän päivän Suomea, näkee jotain yhteyttä näiden kahden ajan välillä. Pitäisikö katsoa peiliin...
Heh. Lehti olisi lähtenyt
Heh. Lehti olisi lähtenyt ajat sitten, jos raukka pärjäisi missään muualla. Osanneeko edes ruotsia? Nämä rahamoukat käyvät usein ameriikassa vähän köyhtymässä, ja kun sairaus iskee, tullaan liukkaasti Suomeen sairastamaan, koska kuka nyt itse haluaa sairastelunsa maksaa?
Mutta verotuksesta. Hyvätuloisten verotusta on laskettu Suomessa ennätysmäisesti. Missään muualla maailmassa ei tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille ole tehty kuten meillä. Sitä tervettä talouskehitystä ei kannata muuttaa. Miten saamme aikaiseksi rikkaiden vankila-asuinalueet ja köyhien ghetot, jollei pidetä kiinni hyvin valitusta linjasta? On muutenkin parempi ettei verotuksella säädetä elämää, vaan rikollisuudella.
sijoitukset
Minäkin olen vähentänyt sijoituksiani mm jättämällä ylihintaisen Keski-Uusimaa -lehden tilaamatta....
Kokoomuksen veropolitiikka.
Ei kukaan mene Eero Lehden rahoihin kajoamaan. Hän noudattaa samaa talvisodan henkeä kuin silloin sodassakin.
Pannaan köyhä työmies sotimaan Eero Lehtien yksityisoamaisuuden puolesta, ja viedään niiltä sen jälkeen tuhkatkin pesästä.
Se on argumenttien kuningasosastoa, että kun "rikkaita on vähän," ei niitä kannata verottaa, kun ei saada kuin sadasosa tarvittavasta rahasta kasaan. Hyvä Niinistö, ei sitten veroteta rikkaita. Verotetaan vaan köyhiä, eikö niin Niinistö ja Lehti. Otetaan se sadasosakin niiltä.
TÄMÄ ON KOKOOMUSLAISTA VEROPOLITIIKKAA.
JA NIINISTÖ, SINULTA KYSYTTIIN SELKEÄSTI:
MISTÄ VALTION MENOISTA TEKISIT LEIKKAUKSIA?
Vastaa äläkä kiemurtele. Ei tuollaisella totuuden edessä kiemurtelulla talvisodassa olisi pitkälle pötkitty.
vero
Ei suuria palkkojakaan leikata.
Aikanaan Ollila Nokian pomona sanoi, että verotus on uhka miksi heidän korkeapalkkaisensa lähtevät pois Suomesta.
Nyt pitää todella tutkia oikea ratkaisu.
Jos Vanhasen esitys ei riitä alkuunkaan tähän ongelmaan niin sitä on turha tehdä. Varsinkin jos se ajaa rahaa ulos maasta ja heikentää maan taloutta.
Demarien sosialistinen linja on tuhoisa, eikä sovellu kapitalistiseen valtioon. Maan edelleen kurjistaminen ei ole kenekään etu eikä ihannoinnin aihe.
Liukkaita ja liukkaita...
Varsin tylsiä muuten nuo pääomaihmiset. Miksi niitä pääomia niin kovin rakastetaan, vaikka täältä jokainen lähtee varsin "liukkaasti"?
Eivätkö pääomat ole vain yksi "tuotannontekijä"?
En tosin ymmärrä taloustieteistä hölkäsen pöläystä, mutta näin voisi olettaa...
Eero Lehden virnistys näyttää siltä, että "kyllä se metsänpeikko tuo meille rahaa". Antaessaan saa, kolkuttaville avataan, ja nöyrät perivät maan.
Eero Lehdelle muistutus: ei tuhmilla Rölleillä voi olla joulua!
http://www.youtube.com/watch?v=h86McFp_29k
Vanhasen kysymys, että mistä Niinistö ottaisi, oli varsin hyvä. Lipposen kaarti on tehnyt mahdottomaksi ottaa enää mitään sieltä, mistä aina ennen on ollut tapana ottaa. Niin että ei ole muita vaihtoehtoja kuin maksaa, Eero. Älä välitä, kerran se vain kirpaisee. Paikkaat sen hiirenmentävän kolon rahaläjiisi vaikkapa maalarinteipillä, se on kätevää joka lähtöön.
http://www.youtube.com/watch?v=qag2RO99aSc
Ja taas
Eikö täällä Suomessa koskaan mietitä muuta, kuin mistä saadaa lisää rahaa Valtion pohjattomaan kassaan. Olisiko aika pohtie vihdoin, miten voitaisiin säästää järkevästi tehostamalla toimintoja.
Isänmaallista puhetta?
Mielestäni Lehden kommentti ei ole kovin isänmaallinen ja ei myöskään sellainen jollaisia pitäisi kuulla KANSANedustajan suusta. Rikkaat kiristävät hallitusta uhkailemalla pääoman joukkopaolla ja sijoituksien vähentämisellä.
Laitetaan Eeron Lehden omistama Suomen Lehtiyhtymä Oy boikottiin.
http://www.lehtiyhtyma.fi/lehdet.html
Suosikaa aitoja paikallisia lehtiä, eikä miljöönärin vessapaperia.
Eero on hassu jätkä
Älä osta vakuutusta Fennialta
hallituksen puheenjohtajalta.
Eero hyvä
Pariin asiaan pyytäisin Teiltä kommenttia:
a) tuttu laulu "taukat vain menköhät merten taa"?
b) pääomia verotetaan kyllä Suomessa, jos henkilö asuu täällä. Seuraatteko laulun esimerkkiä?
c) oletteko esimerkillinen henkilö?
Itse huomautan olevani taatusti jatkossakin ns suurituloinen palkansaaja. Siitä seuraa, että veroni ovat tapissa. Lapsivähennyksetkin palautetaan taatusti, kun omat lapseni ovat aikuisia.
Ns suurituloisena palkansaajana minulla on varaa maksaa veroja. VOin vakuuttaa etten ole suurituloinen verrattuna niihin, joita ei tulla verottamaan minua enemmän - joihin Tekin kuulutte (mikäli nyt palkkaveroa yhtään maksatte).
Miksi Teillä ei ole varaa maksaa veroja, jos minulla on?
Muuten olen sitä mieltä ettei Vanhasen suunnitelmalla Suomea pelasteta.
Lehti on todellinen öky-öykkäri
Olen kerran joutunut istumaan puoli tuntia samassa ruokapöydässä hänen kanssaan ja harvoin aika on tuntunut yhtä pitkältä. Tällainen mies eduskunnassa on häpeä demokratialle.
Lausnnot ovat osoitus siitä, millainen hän on.
Paljonko muuten maksoit siitä ruuasta?
En edes viitsi kysyä, mikä tai kuka sinut pakotti istumaan samassa pöydässä. Tuskin tulisi vastausta.
"Liike"
Alkeellisinkin kohteliaisuus estää kysymymästä
sellaista, mikä ei itselle kuulu.
Jos
Jos työttömyyttä halutaan alas ja hyvinvointia ylös, niin verojen korotukset on syytä unohtaa.
Sen sijaan voisi:
- alentaa yritysverotusta lievästi;
- verottaa vain yrityksestä ulos otettua rahaa, se kannustaisi investoimaan yrityksiin;
- lieventää tuloveron progressiota;
- poistaa sähkövero kokonaan.
Siten saadaan sijoittajat ja yritykset investoimaan ja luomaan uusia työpaikkoja. Toimenpiteet parantaisivat Suomen kilpailukykyä, joten työn vieminen "Kiinaan" vähentyisi.
Pois pois kauas pois
Suurpääoma on huutanut sotien jälkeen jatkuvasti että rahat viedään pois Suomesta.
Ensin oli ruotsinkieliset vuorineuvokset jotka uhkasivat viedä rahaa länsinaapuriin ellei työväestö asettuisi.
Sitten saatiin toiselta puolen uhkailuja jos työ ei kelpaa tulee veli Venäläinen ja vie koko maan siperiaan.Kekkonen käytti tätä taitavasti hyväkseen.
Nyt nämä uusrikkaat meuhkaavat taas että on niitä veroparatiiseja muuallakin.
On aivan samaa vaikka lähtisitte (sekä Eero) rahoinenne pois.Kyllä tänne taas uusi taloustutkimus toimisto saataisiin ylös pykättyä ja veronmaksajien rahoilla tehtäisiin 0 tutkimuksia ,taitaisi vaan säästyä valtion rahaa.Lehtiäkin riittää luettavaksi niin ettei unta kerkiä saamaan.
Näitä poliittisia huijareita riittää maailman sivu joka paikkaan.
Suomen kansan selkänahasta on satoja vuosia revitty leipä kaikille ja revitää vastakin.
Tarvitaan maksajia
Maataloustuki maksaa kansalaista kohden 250e, ja ilmastonmuutos tulee maksamaan saman ellei enemmän. Kyllä nyt tarvitaan maksukykyä,varsinkin niiltä kellä sitä on.
sotakorvauksista
Sotakorvauksista päästiin ja ryskittunut kieli alkaa vaalien alla muuttua vaalean punavihreäksi. Nyt veljet ja siskot ruvetaan maksamaan veroja ihan talvisodan hengessä! Saako vastikkeeksi pinssin??
Fennia sijoitti eläkkeitämme veroparatiisien pyramideihin
Eikä ketään ole vangittu.
Miten olisi Eero, jos vaikka laitettaisiin Fennian hallitus vastuuseen ryssimisestä?
Oikeassa olet
Vieras kirjoitti:
Eikä ketään ole vangittu.
Miten olisi Eero, jos vaikka laitettaisiin Fennian hallitus vastuuseen ryssimisestä?
Toisen roiston pahin vihollinen on toinen roisto. Sinne meni Fennialaisten eläkerahat.
Mitäs onnistujille tehdään
Jos epäonnistuneet sijoittajat pitäisi vangita, mitä tehdään onnistujille? Heitä on reippasti enemmän. Kunnon optiot?
Verotus ja työnteko
Tulihan se sieltä. Lisää veroa - ei laajennettaisi eikä otettaisi riskejä, miljonääri toteaa.
Käytännössä lause merkinnee, ettei tarvitse ottaa niin paljoa stressiä työstään.
Veroprogressio vaikuttaa kahteen suuntaan. Kun vähennän työntekoani minulle jää suhteessa enmmän käteen.
Varakas henkilö voi hyvinkin vähentää työntekoaan vapaaehtoisesti. Kun hänen tulonsa verotilastossa näyttävät pienemmiltä voin olla vilpittömästi vahingoniloinen. Ääritapauksessa voin ehkä ottaa oppia ja pistää paremmaksi. Lopetan itse työnteon kokonaan. Kuten me melkein kaikki tiedämme kyllä hyvinvointivaltio pitää meistä huolen. Sitäpaitsi olemmehan maailman onnellisin kansa. Mitä ne poliitikot ruikuttavat?
Tiedonantaja = US.fi
"Esko Ahon (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) hallitusten . . ." http://www.tiedonantaja.fi/arkisto/0144pohjaartikkoti.html
Onhan se ihan kamalaa että joku vielä maksaa 700 000 € veroa,
sensijaan että jonottaisi sossun luukkulla meidän köyhien kanssa.
Se luukkupöksy herättää katkerimmat kateussävyt kommentaattoreissa.
Liukastako?
Ei ole jos tehdään investoinnit maahan helpoksi mutta voittojen ja omaisuuksien maastaviennille riittävän kova vero, kuten Virossa on tehty.
Tervemenoa Lehti
Kukaan ei tuollaista poliittisen korruption näivettämää nomenklatuuran jäsentä täällä kaipaa. Ilman taloustutkimuksen "räätälöityjä" tutkimustuloksia ts. galluppeja, joita tuotetaan tilauksesta propagndistiseen tarpeeseen. Olemme parempi yhteiskunta ilman niitä.
Kyllä minä kaipaisin jokaista 700.000 euroa veroja maksanutta
Kerropa, paljonko sinä maksoit viime vuonna, niin kerron, kumman hyvästelen mieluummin, sinut vai Lehden.
"Liike"
Menetkö sinäkin noin helppoon.
Pyytäisitkö Lehteä alentamaan tulojansa,
se yleensä tarkoittaa verojenkin alentumista.
Rutinata, rutinata, rutinata.
Veronkorotustarve
Valtion velkaantumisella perustellaan verojen korotustarvetta. Vaikka valtion bruttovelka nousikin nykyisestä n. 60 mrd.eurosta vaikka 100 mrd.euroon, olisi valtion nettovelka vain 40 mrd.euroa,mikä on kansainvälisesti alhainen luku suhteutettuna bkt:een. Kyse on politiikasta ja kansan peloittelusta. Osittain tällä tavalla pyritään pitämään kuntien menot kurissa, mikä tietysti on puolusteltavaa.
Velat joudutaan tietysti aina maksamaan niiden erääntyessä, mutta aina voidaan ottaa uutta velkaa tilalle. Ei Suomen valtion tarvitse olla nettovelaton. Valtion n. 60 mrd.euron finanssivarallisuus tuottaa korko- ja osinkotuloina enemmän kuin vastaavasta velasta maksetaan korkoja. Todellisuudessa valtio maksaisi vastaisuudessakin korkoja vain max 40 mrd.euron veloista, mikä on hieman yli 1 mrd.euroa. Siitäkö tässä pitäisi olla huolissaan ja ryhtyä kuristamaan kansaa veronkorotuksilla?
Heippa sitten miljonäärit,
Heippa sitten miljonäärit, menkäähä jo!
Mitähän pelkäämistä ja hirveetä uhkaa noissa on, paljonko oikeasti "miljonääreistä" on herunut yhteiseen hyvään....höh..eihä ne tällasta lausetta edes ymmärrä!
Työllistävät..no ei paljon sijoitus miljonäärit, eikä muutkaan jolleivat halvalla saa työntekijöitä. Jos menevät muille maille niin kyllä jotku muut sijoittaa tai sijoitetaan ite!
Kaikkia mahdollisia apu ja tuki muotoja ovat saaneet valtiolta suoraan tai kiertotietä, pääomaa on lellitty, suur-firmoille työllistämistukia, aluetukia, kehitystukia, vero helpotuksia, vientitukea, jne jne. Mistä ne loppujenlopuksi on ottanut isoa riskiä ite, kun ilmottavat että nyt luukku menee kiinni, niin taas valtio hätiin-,tostakin on tullu niille jo ihan "maan tapa" ku huomasivat että "pikku kiristys" toimii.
EIKÖHÄ SAA RIITTÄÄ TOI UHKAILU KEINOTTELU! HEIPPA VAAN!
Raha
Ilmeisesti Suomen rikkaat ovat hulluja. He eivät ymärrä, mikä helvetti heitä odottaa oven takana.
Vanhanen vaihtoon!
Jyrkkä progression on Suomen ongelma. Suomessa on maailman jyrkin tuloveroprogressio ja pientuloiset maksavat hyvin kevyesti veroja muihin EU maihin verrattuna. Sen sijaan jo keskituloisten kasti saa tuta taakan selässään ja ennen kaikkea perheelliset, koska Suomessa ei ole lapsi- tai aviopuolisovähennystä. Jos halutaan verotusta yläpäästä kiristämällä paikata valtion taloutta, se tarkoittaa, että ahnas käsi ulotetaan myös keskituloisten taskuun.
Tosi rikkailta kun ei saa valtiolle kuin portsarin lantteja, vaikka heidän kaikki tulonsa verotettaisiin pois. Rikkaita ei ole niin paljon.
Perin juurin ihmetyttää tuo suomalaisten kateusmentaliteetti n.s. rikkaita kohtaan. Tässäkin uutisessa puhutaan hepusta, jonka tulot liikkuvat miljoonissa, mutta kukaan ei välitä siitä, että vähintään joka toinen viikko joku suomalainen saa muutaman miljoonan lotossa puhtaana käteen. Sellainen ei herätä kateutta lainkaan eikä heidän kohdalla vaadita veroilla ulosmittaamista. En löydä tähän mitään muuta selitystä kuin sen, että jokainen kadun tallaaja uneksii joskus saavansa sen jättipotin. Sen sijaan he eivät uneksu tienaavansa rahaa itse omalla työllään tai yritteliäisyydellään. Vain sellaisilta siis pitää riistää ja rosvota rahat valtion pohjattomaan kirstuun rilluteltaviksi.
Heippa kansa
Heippa vaan.
Jääkää tänne ahkerien, tuottoisien ja innokkaiden maahanmuuttajien kanssa maksamaan yhdessä tätä suomalaista hyvinvointirulettia.
varallisuus verolle ja maastavienille este
Kyllä isotuloisilta on helppo ottaa laitetaan vaan kaikille yli 5000 € kuukausi eläkettä tai muuta tuloa saaville reilu vero eihän kukaan tarvi elääkseen noin paljoa edes tuota 5000 € kk joten ylimenevä voidaan kaikki ulosmitata veroina.
Ja jotta ei pääoma pakene tai eläkkeen saajat siirry ulkomaille muutetaan lakia niin että varojen vienti on kiellettyä ja eläkkeetkin ja palkat verotetaan siirron yhteydessä jos ne ulkomailla halutaan nostaa..
Ja silloin voidaankin ottaa enemmän koska ulkomailla asumisen ja eläminen tulee halvemmaksi..
Tuo on kuin suoraan
Tuo on kuin suoraan Pohjois-Koreasta. Sellainen maa Suomesta tuollaisten toimenpiteiden johdosta äkkiä tulisikin. Onneksi juuri mitään noista asioista ei EU:ssa voi toteuttaa, joten mielipiteesi saa jäädä omaan arvoonsa.
Toteaisin vain, että henkilö, joka maksaa vaikkapa 1500 € kuussa asunto- ja muiden lainojen kustannuksia, 500 yhtiövastiketta, 1000 perheensä talousmenoja, 600 automenoja ja 500 muita laskuja, joutuu jättämään lomanvietot ja vaateostokset väliin eikä tuo 5000 bruttona riitä lähestulkoonkaan.
Ei yrittäjä matalien verojen takia yritä vaan halusta
Olen ollut yrittäjä koko ikäni, jo pienestä pitäen töissä sukulaisten firmoissa ja sitten omissa. Tunnen paljon yrittäjiä, eikä kukaan ole koskaan sanonut minulle olevansa yrittäjä matalan verotuksen vuoksi, kuten en sano minäkään. Olisin yrittäjä vaikka en saisi suurinta osaa tuloistani pääomatuloista ja maksaisin korkeampaa veroa. Otan riskejä jos katson sen kannattavan, en verotuksen vuoksi.
Turha pelko
Ei ne kovatuloset johtajat Suomesta mihinkään lähde.
Ei pysty.
Merkittävä osa kun on valtion palkkalistoilla. Aika vaikea
on firmaakaan johtaa etänä Cayman saarilta...
Suomalaisjohtajat kun saavat tilinsä suomalaisfirmoista,
kunnista tai valtiolta,
muualla ei ole juuri kysyntää ollutkaan. Joten täyttä höpöhöpöä puheet maasta lähdöstä.
tervemenoa
Talvisodan muistoakin justiinsa muistellaan. Saapi Lehtikin kiittää. Ja muutkin. Vaan silti uhkaillaan lähteä muualle. Tervemenoa. Älkää tulko takaisin. Itse asiassa pitää säätää laki, että ei ole takaisin tulemista. Lehti yms. ovat samanlaisia tyyppejä kuin Monacossa majailevat jonninjoutavat urheilijat, jotka eivät tänne veroja halua maksaa. Lehti tosin ei ole vielä minnekään lähtenyt - eikä lähde. Olipa mikä oli lähtijöille toivotus = tervemenoa. Eiköhän tääällä keksitä jotain. ja voi tännekin olla tulijoita.
Uhkaillaan?
Itsehän en ole edes rikas. Ainakaan demarimittarilla.
Kun vuositolkulla syyllistetään koko paskasta, niin kai heikkohermoisempikin miettii sveitsin vaihtoehtoa.
Että nussikaa te stalinistit vaan itseänne!
Ei ole varaa sanoa "tervemenoa"
Mitähän uhoojia tänne kirjoittaa? Suomella ei ole varaa päästää maasta yhtään netto veronmaksajaa.
Verot maksettaan asuinmmaahan jos se niitä perii, jos ei peri (Monaco esim.) se on sen maan asia. Ulkomaille muuttaneitä ei kannata syyllistää. EU-kansalainen voi vapaasti valita asuinmaansa EU-maista. Suomen pitää olla tarpeeksi houkutteleva jotta ihmiset säilyttävät pysyvän asuinpaikan ja verot Suomessa.
Pääomalla ei ole "isänmaata", joten sillä ei voi olla isänmaallisuuttakaan - tämä olisi hyvä muistaa.
Varakkuus on myös oikeudenmukaisuutta (usein). Mahdollisuus vaurastua, jopa rikastua pitää Suomessa säilyttää edes (huonolla) nyky tasolla. Se toimii kehityksen moottorina.
Veroissa on "kipukynnys" jo ylitetty. Oikea kokonaisveroaste olisi 33% bkt:stä. Nyt se on n. 44% ja OECD maissa n. 36%. Tienatusta kolmesta €:stä jäisi kaksi itselle. Tämän moni hyväksyisi. Tosin se on mahdoton tällä hetkellä.
Julkinen sektori pitäsi olla puolet nykyisestä. Sillä asiat hoituisivat mainiosti. Näin on monessa maassa. Suomen julkinen sektori olisi liian iso jopa 10.000.000 asukkaan maahan.
Sotakorvaukset
Miksi Vanhanen on vastuuntunnottomasti sotinut suomalaisia vastaan tolkuttomalla politiikallaan. Saneeraukset käyntiin.
Leväperäinen hyvinvointivaltio ja koko maailman pelastamis
leikki kostautui nyt kansalaisille, Ja Astrid myös ruotuun.
varakkaat verolle ja kunnolla nyt maksavat hyvin vähän
harva suurituloinen yli 5000 € kk tienaava maksaa kovin suurta veroa kun heillä on varaa kiertää verot ja siten jättää maksamatta.
Liasäksi kaikille suurille eläkkeille pitää säätää vero.
Vähintään siten että eka 1000 € kk olisi verotonta ja seuraavista 1000 € sitten menisi vähintään 800 € kk veroa .
Silti 10000 € kk eläkkeestä jäisi reilusti koska eka 1000 € jäisi kokonaan ja seuraavista 9000 jäisi 9 x 200 € eli 1800 € kk joka on reilusti 3 kertainen minkä pienimmät eläkkeet ovat ja niilläkin tulee toimeen ..
Voi elämän kevät
Uutisessa kerrottiin, että esimerkiksi Eero Lehti on maksanut 700.000 euroa veroja. Oletko sinä maksanut paljonkin enemmän kuin 700.000 euroa, kun valitat suurituloisten maksavan vähän?
Olkaapa vaan hyvät ja
Olkaapa vaan hyvät ja lähtekää koko perhekuntanne kanssa.
Olen pienehkötuloisena kyllästynyt päivähoidattamaan ja kouluttamaan suurituloisten perillisiä verorahoillani.
Heh heh
Heh heh...aika hyvä :D
Jos olet pienituloinen, esimerkiksi tienaat 2,000 euroa per kk (=24,000 per vuosi) ja asut Helsingissä, niin maksat veroa vuodessa 4,010 euroa.
Sillä ei vielä hoideta tai kouluteta lapsiasi, saatikka sitten makseta muita valtion ja kuntien menoja.
Lehden 700,000 veroilla sen sijaan maksetaan Lehden lapsien, lasten lasten hoidot ja koulutukset, sekä lisäksi aika monen muun suomalaisen lapsen ja nuoren hoito ja koulutus.
Jos toivotat Lehden ja muut yrittäjät ulkomaille, niin mistä raha sinun ja muiden suomalaisten palveluihin?
PS: Lisäksi on syytä huomioida, että jos Lehti ja muut yrittäjät lopettaisivat yrittämisen Suomessa, aika moni suomalainen jäisi työttömäksi.
Kuka......
Siis kuka hel...tti tuollaistakin äijää äänestää eduskuntaan? Hänhän vetäisi jo korttisuoran eteensä ja on huolissaan vain omista miljoonistaan.
Älkää äänestäkö tuollaisia juntteja enää yhtään mihinkään. Lähteköön miljooniensa kanssa ihan minne tahansa.
-EP-
Onkohan Matti nyt ihan
Onkohan Matti nyt ihan oikeassa puolueessa vai onko kepu solminut vaaliliiton kommunistien kanssa?
Ensimmäisenä lähtee nokia
Ensimmäisenä lähtee nokia ja sitten lähtee muut noiden puheiden seurauksena hyvä masa sä oot nii viksu :D
Ruoho ei ole vihreämpää aidan takana
Suomesta on turha lähteä veroja pakoon ns. kehittyneisiin maihin. Kaikissa niissä on sama ongelma kuin Suomessakin eli yhteiskunnan tulot eivät riitä menojen kattamiseen. Tästä syystä veroja joudutaan niissäkin korottamaan. Hetkellisen hyödyn voi saada niistä maista, joissa tosiaisoiden tunnustamista pitkitetään pitemmälle kuin Suomessa. Todellisen hyödyn veropakolaisuudelleen saa alikehittyneistä maista. Niissä jäävät sitten kehittyneiden maiden palvelut saamatta.
Kansanedustajat näyttämään esimerkkiä
Kulukorvaukset voitaisiin myös "väliaikaisesti" liittää verotettavien ansioiden piiriin.
Silloin varmistuisi suurituloisten verojen nousun tilapäisyys. Ja se poistuisi taatusti heti, kun sitä ei enää tarvittaisi.
Olen varma, että Vanhasen suurituloisten raja on ministerien palkkojen yläpuolella.
Verot
Jos kerran miljonäärien verotulot on niin pienet kuin politiikot väittä ja omaisuusvero on poistettu heiltä ,niin miksi niitä täällä sitten hyysätään jollei heistä ole muuta kuin kuluja suomelle.
Kyllä tämä kansa pärjää ilman että pitäisi olla kermankuorijoita alituisesti hyysäämässä.
Ja höpö-höpö
Ihanko totta Eero Lehti veisi lehtensä ja taloustutkimuksensa pois Suomesta. Suomenkielisille kaupunkilehdille on vaan kovin vähän kysyntää ulkomailla eikä ulkomailla kannata oikein tehdä galluppeja, että mitä suomalaista puoluetta äänestäisitte, jos vaalit olivat nyt. Että se siitä pääoman siirrosta. Taikka niin, jos Eero itse lähtisi rahojen perässä, niin vapautuisi eduskunnasta yksi paikka.
kerätkää kolehti
Kerätkää kolehti , että Lehti matkustaa jonnekin Kiinaan.
vapaasta yrittelijäisyydestä
se vapaa yritteliäisyys kun liiankin usein ilmenee joko lievänä tai törkeänä petoksena, niin ei sitä kannattaisi suosia, parasta olisi että nää rikkaat törkyturvat ulostettaisiin suomesta, ja pienyrittäjyyttä ja tavallista työn tekemistä suosittaisiin roimasti enemmän, se hyvinvointi oikeasti perustuu työntekemiseen kohtuullista korvausta vastaan, eikä niinkuin Eero Lehti esittää virne naamallaan (vehkeilemällä valtion piikkiin, ja odottamalla rahasäkin päällä kun tavan duunari niska limassa lahjoittaa tekemällään työllä pääomat Herra Lehdelle).
Jos vertaamme pienyrittäjien suhteellista osuutta suomessa, vaikkapa italian vastaaviin lukuihin, niin meidän maassamme on vai kolmasosa pienyrittäjiä kuin pitäisi oikeasti olla, jotta tämän maan taloudellinen selkäranka olisi keskeisemmin laajemman kansalaisosan harteilla, eikä niinkuin nyt, että keskiluokka kantaa kaiken, niin yhteiskunnan tuilla elävät, kuin nää rikkaat pääomanomistajat jotka kummatkaan ei tee leipänsä eteen TÖITÄ.
Ongelman ydin on selvästi se, että työttömiltä puuttuu pääomaa ja tuotantovälineitä, ja rikkailla on ne, mutta eivät itse niitä käytä, eivätkä anna muidenkaan käyttää.
Olisi varsin paikallaan että rikkaitten verot pannaan tosissaan maksuun, ja valtio alkaa tukea yhdenmiehen ja perheyritysten sekä työosuuskuntien perustamista.
Se on kaikkein tehokkainta työllisyys ja veropolitiikkaa, koska tämän seurauksena kaikille valtion ja kuntien menoille löytyy maksajat samalla kun verorasitus kevenee kun työttömät siirtyvät tuottavan työn tekijöiksi, eivätkä enää nauti "ilmaista rahaa" työttömyyspäivärahojen ja sossun tukien muodossa.
Toiset maksaa ja toiset ei
Eero Lehti maksoi 700 000 euroa veroa.
Paljonko keskiverto sukankuluttaja maksoi?
Entäpä paljonko näitä veroja kulutti esim. keskiverto mamu? Miettikääpä sitä!
Opiksi ja muistutukseksi
keskustelijoille tämä vanha tarina:
-------
Kymmenen henkeä menee joka ilta ulos syömään illallista. Lasku
kaikille yhteensä on 100 euroa. Jos he jakaisivat laskun samassa
suhteessa kun maksamme tuloveroa, jako menisi suunnilleen näin:
Neljä ensimmäistä - köyhimmät - eivät maksaisi mitään, viides maksaisi 1
euron, kuudes maksaisi 3 euroa, seitsemäs 7 euroa, kahdeksas 12
euroa, yhdeksäs 18 euroa. Kymmenes - rikkain - maksaisi 59 euroa.
He päättivät jakaa laskun niin. He söivät illallista joka päivä ja
tunsivat itsensä suhteellisen tyytyväisiksi. Kunnes eränä päivänä
ravintoloitsija päätti antaa heille alennusta. 'Koska olette niin
hyviä asiakkaita', hän sanoi, 'saatte 20 euroa alennusta'.
Illallinen kymmenelle maksaisi vastedes vain 80 euroa.
Mutta miten alennus jaettaisiin heidän kesken? 2 euroa per nuppi?
Mutta neljä söi jo ilmaiseksi. Tasan kuuden maksajan kesken ? 3,33
euroa? Ravintoloitsija ehdotti että olisi oikein säilyttää suurin
piirtein aikaisempi maksusuhde.
Tulos oli että viides sai syödä ilmaiseksi, kuudes maksoi 2 euroa,
seitsemäs 5 euroa, kahdeksas 9 euroa, yhdeksäs 12 euroa ja kymmenes
52 euroa. Kaikki kuusi saivat alennusta ja neljä ensimmäistä söivät
edelleen ilmaiseksi.
Mutta illallisen jälkeen ravintolan ulkopuolella synty kahakka. 'Minä
säästin vain 1 euron kahdestakymmenestä?, aloitti kuudes. ?Mutta
kymmenes tienasi 7 euroa!'
'Aivan!' jatkoi viides. 'Minäkin sain vain 1 euron. Se on
epäoikeudenmukaista, rikas öykkäri sai seitsemän kertaa enemmän kuin
minä!'
'On se niin väärin', jatkoi seitsemäs. ' Miksi öykkäri saa 7 euroa,
kun minä sain vain 2 euroa ?'
'Hetkinen!' huusivat neljä ensimmäistä yhteen ääneen. 'Me emme
saaneet mitään! Köyhiä riistetään!' Kaikki yhdeksän vetivät yhdessä
kymmenennettä kunnolla turpiin.
Seuraavana iltana hän ei tullutkaan illalliselle, joten muut yhdeksän
söivät ilman 'öykkäriä'. Kun lasku tuli, heiltä puuttui 52 euroa.
--------
Kohtuullisuus on hyvä ymmärtää noudattaa myötä- kuin vastoinkäymissäkin.
Nimittäin kun pääomat lähtevät, niin jäljelle jäävien on sitten hoidettava lasku.
Vanha, mutta silti aina ajankohtainen tarina
Tässäkin keskustelussa on nähty, että eurot, prosentit ja vaatimukset ovat monien mielissä sillisalaattia.
Verotuksen oikea taso
Suomen verotus on vuosien aikana mennyt kohti eurooppalaista suuntaa ja on jo nyt osin matalampi kuin keskiarvo. On siis vanhanajan puhetta ja valehtelua pelotella Suomen liian korkeilla veroilla ja pääomapaolla.
Verotus tulee nousemaan ympäri euroopan, joten varaa on meilläkin nostaa. Jotenkin ne valtion velat on maksettava, eikä siihen enää riitä normaali talouskasvu. Valtavia leikkauksia me emme halua.
Menkööt pääomineen.
Rikkaat ovat ahneita ja epäisänmaallisia. Eero Lehti ei pärjäisi missään muussa maassa kuin Suomessa tai Virossa, muualla pääomat kupattaisiin kuin suomalaisten metsäyhtiöiden rahat amerikassa. Maailmassa on paljon rahaa joka etsii epätoivoisesti hyviä turvallisia sijoituskohteita.
Suomen tärkein pääoma on hyvin koulutettu ahkera työvoima, eikä sitä synny ilman verorahoja. Haluaisiko Eero Lehti itse kouluttaa työvoimansa. Ennen patruunat rakensivat kirkkoja ja asuntoja duunareille sekä olivat muuten aktiivisia yhteiskunnan rakentajia, nyt himoitaan vain itselle mammonaa. Politikot ovat luovuttaneet äänestäjille kuuluvan vallan pääomalle. Onneksi köyhätkin saa vielä äänestää.
Hyvä Eero Lehti
Älä odota. Lähde jo nyt.
Ensin viet asunnottomilta talon.
Etkä halua maksaa mistä muustakaan.
Sinusta on vähiten hyötyä joukkueelle.
Sinä saat potkut!
Raukat vain menköön merten taa..
Koti, Uskonto ja Isänmaa. Pääomat ulkomaille.
Ihmeellistä ininää
kun suomen kansantalous on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa. Keisarin menot ja duunarin tulot eivät kohtaa.
Verotuksessa rikkaiden rokottaminen ei muuta mitänn, siitä valveutuneet omistajat ja juristit pitävät huolen.
Niinistön linja on oikea. Löysät pitää puristaa pois.
Ihan vaan kysyisin
Että mikäpä Niinistön linja ja missähän ne löysät nyt on? Niinistöhän latelee erilaisia sloganeja kertomatta mitä hän oikeasti tekisi. No minäpä kerron - köyhiltä kaikki pois ja työttömät siis laiskat eläkööt miten tykkää - hehän vieroksuvat työtä. Näin ne kokoomuslaiset tässäkin lehdessä blogeissaan toitottaa. Niinistön mantra on mennyt hyvin perille. Hei haloo herätkää!
Oletko alkanut kuvitella olevasi Sauli Niinistö?
Kaikenlaisia mielenhäiriöitä olen tottunut näkemään umpikepuilla, mutta sinun tilasi on paha.
Jospa nyt kuitenkin menisit hetkeksi makuulle ja hengittäisit syvään, niin voisit huomata taas olevasi nimimerkki tuomohirvi, et siis Sauli Niinistö. Toistan vielä, et Sauli Niinistö.
Sitten kun olet palautunut taas tuomohirveksi, ymmärrät varmaan, ettet sinä voi kertoa, mitä Sauli Niinistö tekisi, jos hän olisi pääministeri.
Vaalirahan vaikutus alkaa näkyä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaalirahoituskohu
Maksajan suu siellä puhuu. Poliitikot ovat marionettejä.
Kyllä se käy
Nyt kun tässä on selkeästi tullut tienattua paremmmin koko 2000-luvun, niin kyllä sopii pieni veronkiristys veronkevennysten jälkeen. Onhan se velikullat maailmakin muuttunut ja talouslama koettanut. Mutta palkat, nehän näyttäs pysyvän niillä joilla työtä on, siis suurimmalla osalla. Ei muutaman prossan kiristys mitään tee, lasketaan etelän matkalla vain hotellin tähtiluokitusta ja sörviisin tasoa, hiukan. Kyllä niillä muutamalla sadalla miljoonalla monta vanhustenhoitajaa palkataan, niin se oma mummikin saa vähän sörviisiä. Ja tietty pääomaverotusta kans. Eikä tartte tehdä väliaikaista veronkorotusta. Sitten kun suhdanteet ja politiikka taas muuttuu, niin taas lasketaan tai - korotetaan. Helppoa.
On erikoista tekstiä kansanedustajalta
Tässä on Suomen koko kuva tämän päivän yhteisvastuusta. Eero Lehti ja vielä kansaedustaja, kertoo juuri sen miten nämä äkkirikastuneet suomalaiset suhtautuvat yhteiskuntavastuuseen. En ymmärrä lainkaan - mihin on kadonnut yhteisvastuu ja lähimmäisestä välittäminen ja missä on vastuu isänmaasta. Sama pätee SAK:n, kun oli ehdotus 120 e/kk perusturvan nostamisesta niin tuo ammattiliittojättiläinen torppasi koko aikeen. No Erkki Tuomioja on asialla kun Valto Koski ei saanut puolueelta lupaa - erikoista sakkia tuo SDP:n porukka ja SAK. Jos tässä maassa jotain niin vihdoin tämä kytkös ammattiliitot ja SDP olisi tutkimisen arvoinen asia - tässä on selvä yhteys vaalirahoituksen ja puolueen välillä. Eivät edes kiistä asiaa - ja kaikkein köyhimpien suomalaisten edun vastainen kytkös vielä kaiken lisäksi. Uskomatonta!
Eikö 700.000 euron verojen maksu riitä yhteiskuntavastuuksi?
Minun mielestäni se on ihailtavaa osallistumista yhteiskunnan ylläpitoon aivan konkreettisesti, eikä vain päätä aukomalla.
Paljonko sinä muuten maksoit veroja viime vuonna?
Laiva uppoaa
Tavallisesti uppoamassa olevan laivan kapteeni jättää laivan viimeisenä. Nämä kansakunnan laivan kapteenia leikkivät veronkiertäjät hypäävät laivasta ensimmäisenä siirrettyään rahansa veroparatiiseihin. Se siitä heidän isänmaallisuudestaan. Jaa, että Fenniakin leikkii veroparatiisissa. Vakuutusyhtiön vaihto.
tervemenoa
koska sillä pääomalla on kotimaa ollut. Kaikki mitä on vain voitu on siirretty ulkomaille senkun lähdet vaan fyffes kans kyllä uusia yrittäjiä pääsee tilalle. En jää kaipaamaan. Hus hus pois vaan sinne Ahvenanmaan kans samalle lippuluukulle ja anna tilaa muille.
Tyhmää suunsoittoa
Jos joku osallistuu Suomen yhteiskunnan ylläpitämiseen 700.000 eurolla vuodessa, kuinka idiootti voit olla toivottaessasi hänelle tervemenoa?
Maksoitko itse nettona enemmän kuin 700.000 euroa viime vuonna, vai ajatteletko, että sinun olisi pitänyt saada se summa tunlonsiirtoina itsellesi kokonaan, kun semmoinenkin luku nyt tuli uutisessa puheeksi?
Suunsoittoa
Kysymys on tietenkin miten on saanut ne tulot, jotka ovat edellyttäneet 700.000 euron veroihin,onko tullut valtion kassasta taloustutkimukseen joka on osoittanut virheelliseksi vai onko tuonut rahat ulkomailla suoritetusta työstä.
Ei veronmaksu vielä osoita, että toimii yhteiskunnan hyväksi.
Aha
Edellytät siis, että veroja maksavien täytyy vielä osoittaa, että tekevät sen joidenkin sääntöjen mukaan, tai se onkin vain leikisti maksamista?
Voi elämän kevät, millaisia aivokääpiöitä sosialistinen valta on suomalaistenkin keskuuteen tuottanut!
Eli veron maksu
Voin maksaa veroja niin että saan valtiolta tuloja vaikka 3 miljoonaa ja siitä tulosta maksan 200,000 euroa.Tämä 3 miljoonaa on toisten verotulojen rahaa joten en tuota mitään itse koska olen niin sanottu parturi eli leikkaan vain toisten tukkaa. eli en ole tuottanut mitään. No mitä siitä sitten.Voin vaikka pyyhkiä toisten takapuolta ja maksan älyttömästi veroja kun saan rahaa tuottamattomasta työstä.
Aletaan kaikki vaikka toistemme pihojen siivoojaksi josta saamme miljoonia tuloja ja rikastumme ja emme maksa veroja koska olemme miljonäärejä ja meillä on suuret eläkkeet jotka ei rasita kansantaloutta . hellurei.
Kerro säännöt
Kerro ihmeessä säännöt mitä tarkoitat.Verot kertyvät joko
kotmaisesta työstä tai ulkomaisesta työstä.Tai sitten muista pienistä omaisuuksien muutoksista.
Niin mistä sinä tarkoitat että sinun verosi kertyvät .Kerro ihmeessä että minäkin tiedän .Onko kysuymyksessä vaikka jostain toimialan verokertymästä.vaikka osakeyhtiön ulkomaisen kaupan tuotteen myynistä tai suomalaisen tuotteen ulkomaisen viennin myynnistä tai mitä tarkoitat koska minä olen niin hölmö.vai onko peräti mahdollisesti sinun sivuperillisen tai jonkun muun perillisen rahojen tai omaisuuden siirrosta , joka kuitenkaan ei koske laillisesti sinun sukuasi vaan on vain mahdollisesti saatettu tietoosi kun rahat on siirretty laillisen perillisen toimesta säätiön turvaan ja sinulle ei ole mahdollisuutta käsitellä kyseistä laillista ja varallisuuden siirtoa sukusi kautta ilman kaikkea jääviyttä.En itsekkään ymmärrä mitä olet tarkoittanut en kä ymmärrä mitä itse tarkoitan mutta palkkaann sinut ymmärtämään itseäsi kun olet saanut kaksi suksi aitta myytyä.
Typerys
Typerys
Leikataan toinen toisemme tukkaa.
Et raukka ymmärrä. Jos me kakki leikkaamme toistemme tukkaa ei tuloja ole ollenklaan vaikka kuinka veroja maksaisimme.
Mitä olet opiskellut.??express
Herra liikkeelle.
Jos saan valtiolta johtajanpaikan vaikka valtion pankista.Sijoitan pankin omaisuutta Venäjälle 1 milj. euroa.
Koko omaisuus menee venäjän pikkurikollisille ja Suomen valtio jää nuolemaan näppejään.
Onko pankinjohtaja toiminut siten että hänen palkastaan veronmaksu on hyödyttänyt valtiota vai olisiko ollut parempi että häntä ei olisi palkattu lainkaan.
Jos hänen veronmaksu on hyödyttänyt valtiota niin kannattaisiko sitten koko Suomen kansan alkaa pankinjohtajiksi jota sijoittelevat valtion rahaa huijauksiin??
Täytyy muistaa että veron maksu liittyy aina tuloihin, että ne on sidoksissa toisiinsa.Ilman tuloja, ei veroja tarvitse maksaa.Siis on olemassa veroja jotka ei hyödytä Valtion kassaa.
Ei kannata kikkaila omaisuusveron tms kanssa,jollet tätä ymmärrä perusta liike joka maksaa veroja välittämättä tuloista niin saat kokea karvaan tulosvastuun
Talvisodan lökäpöksyt.
Eero lehden ja Sauli Niinistön tapaisilla luonteilla talvisota olisi hävitty ensimmäisenä päivänä.
Virnuilevan Lehden naama olisi pelokkaan Lehden naama niissä oloissa.
Niinistöhän paljasti korttinsa tsunamissa, kun kiipesi puhelinpylvääseen, ja vaati paikan ensimmäiseen pelastus/paluulentoon kotiin.
Ei loukkaantunut kun ehkä henkisesti, mutta jätti
enemmän kotimatkaa tarvitsevia onnettomuusalueelle.
jep jep
sattaa olla että mun tulot ei nyt ihan samaa luokkaa ole tämän tai sinunkaan kanssa mutta suhteessa tuloihini varmaan kilpailen vähintääkin lähellä .... mun puolesta tämä saa mennä jos haluaa. Kysymyshän on nimenomaan siitä että kuinka paljon näitä miljonäärejä sopii verottaa ja siitä voiko sitä osuutta kasvattaa . Kaikestahan nyt halutaan lisätuloja, ovatko nämä superhemmot erityisasemassa? saiko tämä hemmo bruttona 50K€ ja maksoi siitä tämän 700K€? Sitäpaitsi tässä varmaan tarkoitettiin ihan yleistä pääomien katoamista eikä pelkästään Lehden fyffen. Kyllä se pääoma siirtyy HETI kun se on muutenkin mahdollista ei nämä kenenkään toisen parhaaksi rahojaan suomessa pidä kyllä se omaan taskuun on ohjailtu kovin työ on miettiä miten voisi veroja kiertää ,se on varma se.
Hyvä ihminen, eihän Eero Lehti ole menossa minnekään!
Sinun täytyy olla umpihumalassa tai huumeissa, kun tuollaisia sönkkäät.
Kysyt: "saiko tämä hemmo bruttona 50k€ ja maksoi siitä tämän 700K€?"
Ajattele nyt, ettei se "hemmo" oikein voinut maksaa 700.000 euroa saamistaan 50.000 eurosta, koska olisi pitänyt kipaista pankkiin välillä.
Lapselliset touhut tuli kalliiksi
Vanhanen on kalliin sotansa kehittänyt, joten maksakoot vaan hovinsa kanssa "sotakorvauksensa". Ihan varmsti saneerausta olisi voinut tehdä ajat sitten eikä pelehtiä yhdistystensä ja säätiöidensä raharöykkiöissä. Rahalla ei ole isänmaata ja aika monta yritystä ja yrittäjää on nostanut jo kytkintä ja taitaapa lahjakain työväkikin siirtyä parempiin maihin.
Lehti höpisee
Tämä on vähän kuin yritysjohtajien uhkaus, että johtajat lähtevät ulkomaille, jos verot eivät laske. Kovin vähän on siirtymistä.
Ainahan voi uhata. Kummasti sijoituksia tippuu maihin, joissa korkeampi pääomaveroaste.
Johtajien verotuksesta: Britannia houkuttelee johtajia, vaikka siellä verotus hyvätuloisilla korkeampi kuin Suomessa, jos veroluonteiset maksut otetaan mukaan.
Miljonääri harrastaa kiristystä
Miljonäärit ovat aina olleet avainasemassa määräten miten heidän miljoonansa lisääntyvät. Ne lisääntyvät köyhää kansaa kurittamalla ja kuristamalla.
Onko miljonäärillä omaatuntoa. Joillakin on ja esimerkkiä voisi ottaa sellaisesta miljonääristä, joka ilmaisee tyytyväisyytensä itse hankkia ja maksaa itse yhteiskunnan palvelut. Mutta niin se on, että jolla paljon on, niin sitä kitsaampi hän on jakamaan vähempiosaisille.
Kumpi luo työpaikkoja
Pääoma vai avustus? Kun samaa rahaa ei voi käyttää kahteen tarkoitukseen, pitää valita. Kumpaa halutaan edistää työllisyyttä vai toimeentulotukea? Pääomaa tarvitaan yritystoimintaan. Pääoman ominaisuus on tuottaa. Jos tuotto kyseenalaistuu, pääoma hakeutuu paremmalle kasvualustalle. Ei tässä tarvita mitään tunteita tai isänmaallisuutta. Ihan puhdasta matematiikkaa.
Riskisijoittaminen
Nähdäkseni Eero Lehden olisi osoitettava olevansa
riskisijoittaja.
Nähdäkseni hänellä on kohtuulliset mahdollisuudet
sijoittaa 1000000 €
Ei muuta kuin kysellä Keksintösäätiölta sijoitus-
kohteita. Tetättää noin 50000 Eurolla markkinatutkimuksia
kohteista ja tämän perustella sijoitta selvää rahaa
vaikkapa noin 500000 €.
Lopuilla rahoilla voisi lähteä rahoittamaan FabLab
keskuksen perustamista Suomeen, jotta saisi kehitettyä
uutta tuotantoa.
katso: http://erikhallsten.blogspot.com/2009/06/fablab.html
Erik Hällsten
Valtion...
...täytyisi hankkia osinko-osakeomistusta.
Mieluiten kotimaisista firmoista.
Tällöin veroprosentista riippumatonta rahaa tulisi ovista ja ikkunoista - Isommalla investoinnilla nykyiset ~1-2 miljardin osinkotulot olisivat helposti kasvatettavissa. Lisäksi tuettaisiin myös suomalaista yrittämistä.
Esimerkiksi vaikka Fortum: Sen sijaan, että itketään jostain 'penni-optioista' niin otetaan huomioon se, että Fortum tilittää valtiolle 600 miljoonaa euroa osinkotuloa vuosittain.
Sillä saa maksettua jo monet kalapuikot kouluihin....
Tjaa-a
Ei välttämättä hassumpi idea, mutta valtio-omistuksen erityisluonteesta saattaisi syntyä ongelmia. Siis Eduskunnan hyväksymästä omistajapolitiikasta
huolimatta.
Eli on toki muistettava valtionyhtiöiden sosiaalitoimisto-luonne, joka aina tulee esiin mm ikävissä saneeraustilanteissa, ja silloinhan yhtiö josta valtio omistaa vaikka promillen muuttuu yhtäkkiä lähes valtion virastoksi.
Maksajat ovat olleet tiedossa jo kauan.
Raafael Paasio tiesi maksajat jo kymmeniä vuosia sitten,kun pyydettiin rahaa veteraanien auttamiseen."Maksakoon ne,jotka miehet sinne sotaan lähettivätkin."
Entä onko joku hoitajista sanonut, että olisit nykymaailmassa?
Sellaistakin kuulemma sattuu.
Ok
ok
ok
Väärä mies, väärä puolue
Olen lian kauan kauan joutunut seuraamaan Vanhasen toilailuja pääministerinä.
Kun Jutta U. saa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kenkää, ykkösehdokas SDP:n PJ:ksi on 'agraarisosialisti' Matti Vanhanen.
Mies on alunperin erehtynyt puolueestaan, oikea viiteryhmä ja poliittinen koti on SDP.
Suomi on siitä surullisen kummallinen maa, etta vaalituloksesta riippumatta sosialistit pääsevät aina hääräämään maan johdossa.
Näkisipä kerrankin sen ihmeen, että oman hyvinvoinnin luontia arvostetaisiin maassamme aidosti, sortumatta veotukselliseen kleptokratiaan.
Ryöstää saa, kun valtio on itse rikollinen.
Leijonan kitaan uppoaa Suomen tulevaisuus
Liukkaita nuo pääomat näyttävät muutenkin olevan, jossain muualla kuin yhteiskuntaa palvelemassa.
Yhteisvastuullisuus nähtävästi pätee vain niin kauan, kun verorahat saa repiä peruspulliaisten selkänahasta.
Miksikö en työllistä ?
Toimin pienyrittäjänä teknisen konsultaation alalla.
Täällä yritysvastaisessa Suomessa en todellakaan ole yällä hetkellä halukas palkkaamaan työntekijöitä yritykseeni, koska se on järjetöntä näillä työnantajavelvoitteilla.
Mielestäni teen rankasti töitä saadakseni uusia projekteja ja jaan sitten työtä muille samoin toimiville pienyrittäjille.
Tiedän jo kokemuksesta, että näin hommat tulee hoidettua jämäkästi. Yksikään projektin jäsenistä ei lähde hommaan "vetämään lonkkaa" ja ottamaan itselleen kaikkia työnantajan tarjoamia etuja, vaan jokainen tietää olevansa omalla riskillään mukana.
Vain tehdystä työstä kukin saa korvauksensa. Tämä toimii, mutta ikävä kyllä en "työllistä" (siis elätä) yhtään palkollista henkilöä. Kun projekti loppuu, enkä saa mistään rahaa, en myöskään ole velvollinen maksamaan kenellekään palkolliselle palkkaa, kun ei ole työtäkään.
Koen tämän riskaabeliksi hommaksi ja jos jonain päivänä sattuisi jostain projektista jäämään itsellekin ylimääräistä, niin onko se mielestänne väärin. Tuon ylimääräisen sijoittaisin yritykseeni, jolloin olisi kasvun mahdollisuus. Se kasvu taas on ainoa mahdollisuus joksus jopa palkata niitä työntekijöitä.
Ei kukaan palkkaa työntekijöitä vaan siitä ihanteesta, että työllistää, jos todennäköisesti sillä ajaa itsensä vararikkoon ja sittenpä ei enää työllistellä.
Mihin siis kannattaisi panostaa, sosiaalitukeenko ?
Ei Suomi näpertelijöitä tarvitse
Vaan todellisia yrittäjiä joilla on tuote ja markkinat.
Suomessa on onneksi vielä valtavasti yrityksiä jotka toimivat täysillä ja pitävät henkilökunnastaan huolta, kun ovat oivaltaneet minkälainen voimavara on osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta.
Sitten on pilvinpimein kaikenlaisia konsultti firmoja jotka kuppaavat työvoimahallinnon rahoja turhanpäiväisillä "CV" kursseilla, pitämällä kursseja ihmisille joiden cv on kansakoulu. Eero Lehti ja muut kupparit, tervemenoa Romaniaan tekemään hyväntekeväisyyttä, sitähän te omasta mielestänne täälläkin teette.
Näpertelijät vs. tyhjäntoimittajat
Lehti näpertelee 0,7 Me:n verorahat myös tyhjäntoimittajien käytettäväksi.
Pääomat -
Kolikko-Eero jorisee tyhjiä.
Marx sen jo aikanaan sanoi:
Marx sen jo aikanaan sanoi: pääomalla ei ole isänmaata. Lehden kaltaisten oligarkkien Suomesta lähtemistä voidaan kyllä varmasti tervehtiä ilolla.
Mitä Vanhasen lausuntoon tulee, se on "puhdasta" kepulaista polulismia: halutaan tehdä pesäeroa kokoomuksen nyt kun vaalit taas pikkuhiljaa lähestyvät.