Suomen pitäisi miettiä nykyistä enemmän sitä, miten julkinen talous saadaan palautettua kestävälle perustalle taantuman jälkeen, sanoo eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.). Kauppalehden haastattelema Niinistö kokoaisi asiantuntijoista vakausneuvoston miettimään asiaa.
– Meillä käydään nyt monella taholla vilkasta keskustelua ja on hyvää pohdintaa siitä, miten Suomen kansantalous saadaan jaloilleen. Sen sijaan keskustelu Suomen julkisen talouden jaloilleen saamisesta on aika satunnaista, Niinistö sanoo.
Niinistön mukaan vakausneuvostosta on hyviä kokemuksia Ruotsista, Saksasta ja monista muista maista.
Suomella oli vielä vuonna 2007 julkisessa taloudessa viiden prosentin ylijäämä, mutta nyt talous on saman verran alijäämän puolella. Muutos on kansainvälisestikin tarkasteltuna raju.
Julkisella taloudella viitataan valtiontalouteen, kuntien talouteen ja sosiaalirahastoihin yhdessä.

Kommentit
Ei vain julkinen talous, vaan koko kansakunta
Kansakunnan on mobilisoiduttava*/ tosiasioiden edessä
(Uutisointi pauhaa jatkuvasti synkkiä uutisia, joukkoon koetetaan hädissään heittää valopilkkuja, joilla ei olla täyttä totuuspohjaa)
[ ... kansalaiset elävät ajassa - niin hyvässä kuin pahemmassakin. Ryhmähenkeä tiivistetään yhteenkuuluvuusryhmissä, keinoja kehitetään, jalostetaan ja testataan. Kansakunta on juuri niin vahva kuin sen heikoimmat lenkit. Lenkkejä voidaan vahvistaa huomioimisella, päättävyydellä ja johtajuudella, johon luotetaan ... ]
Talouskehitys on osa inhimillisyyttä. Evoluution mennessä ääripisteeseensä, mm. tehokkuus-, kasvuntavoittelu- ja keräämisajattelussaan - on edessä paluu arkeen. Arki koittaa vähentämisenä, jossa kulutusta leikataan 33 prosenttia ja energiankäyttö puolitetaan. Kansakunta on mobilisoitava tuleviin tehtäviin, jotka eivät ole helppoja eivätkä miellyttäviä.
Muutoksen alle joutuvat verotus, kierrätys, kulutus, ruoka ja ulkomaankauppa. Erityisoperaatioita vaaditaan nuorten ja vanhusten osalle kuin maahanmuuton periaatteiden kohdalle. Syvälliseen tarkasteluun joutuvat perinnöt, koulutus, yhteenkuuluvuus, kansallinen identiteetti ja tarpeelliseksi tuntemisen elämänjano. Lopuksi joudumme käsittelemään eutanasian ja sairaanhoidon perusperiaatteita.
Verotus ja kierrätys 1/
Verotus käännetään koskemaan aiheuttamisperiaatetta - mitä enemmän kulutat sen enemmän maksat, mitä enemmän vahingoitat ympäristön luontaisia kiertoja - sitä suuremmin otat osaa kustannuksiin. Joudumme hyväksymään perusperiaatteen, jossa lopulta palautamme luontoon käyttämämme tekijät sellaisina, kuin ne sieltä otimme.
Kuluttamamme ruoka 2/
Syömme keskimäärin liikaa, syömme edelleen keskimäärin väärin kulutukseemme nähden. Kulutamme itseämme liian vähän syömäämme energiaan nähden ja kulutamme liikaa ympäristöämme kasvattamaamme ruokaa ajatellen. Ruoka hankitaan läheltä ja jakelukatju suoraviivaistetaan - näin väestökin hajaantuu laajemmalle erinomaisessa maassamme.
Ulkomaankauppa 3/
Suomi elää viennistä. Ulkomaankauppa käsittää puolet bruttokansantuotteestamme**/. Nyt lisäämme kilpailukykyämme ja alennamme kustannuksiamme ja/tai lisäämme laatua ja teknologian syvällisyyttää, sillä kokonaan emme rajoja voi sulkea. Suosimme kotimaista, vaikka hinta olisi korkeampi. Kannattaa maksaa kotimaisesta työllisyydestä, sillä se takaa verojen kautta tulontasauksen hätää kärsiville.
Nuoret 4/
Nuoret maksavat huomenna tulontasaukseen tarvittavat verot. Epätietoisille nuorille säädetään työllisyysvelvoite - vaikka valtion opastamana. Ihminen on luotu oppimaan uutta tai sitten tekemään työtä. Työ yhdistää ja koulutus lisää identiteettiä. Tehtävänsä hallitseva ihminen osaa olla kehumatta ylpeä ryhmästään ja itsestään. Monien vanhempien on opeteltava uudelleen se tärkein tehtävä: suvunjatkamisen jälkeinen kasvatusvelvollisuus ja esimerkkinä oleminen.
Vanhukset 5/
Kokeneet ja terveet ihmiset ovat työreservi. Kokemus täydentää innokkuutta. Ihmiset elävät entistä pidempään ja omaavat suurenevat perinnöt. Perinnöt menevät uuteen tarkasteluun, joko verotukseen tai omaehtoiseen oman elämän turvaamiseen niin terveyden- kuin sairaudenhoidossa. Yli puolet sairaanhoidon kustannuksista menevät noin kuuteen viimeiseen elinkuukauteen. Eutanasia ***/ tulee vääjäämättä lakitarkasteluun. Todistettavasti haluaville järjestetään kunniallinen poistuminen. Elämän jatkaminen ei ole itseisarvo - vaan tavoitteena on elämänlaatu.
Maahanmuutto 6/
Suomi tarvitsee uutta ahkeraa verta. Geenistöllinen monimuotoisuus takaa evoluution, jossa kansakunta pysyy vahvana. Suomessa asutaan suomalaisina, oli synnyinmaa "musta tai keltainen". Suomalainen identiteetti liittoutumattomana ilmiönä on ns. EU-harvinaisuus, josta mm. Ruotsi ja Itävalta pitävät kiinni. Suomi on hyvä maa elää suomalaisille****/. Suomessa noudatetaan suomalaista lakia, kulttuuria, perinteitä ja tapoja - niitä ei ole vaikea vieraankaan oppia tai edes kunnioittaa.
Identiteetti 7/
Suomi ja suomalaiset eivät tarvitse viisaiden ryhmää etsiä sellaista, minkä kansa tietää ja hallitsee. Olimme sitten kateellisia, hiljaisia, pää painuksissa tai mitä tahansa - niin tiukan paikan kohdatessa identiteettimme tulee väkevästi esille: "toveria tai kaveria emme jätä". Puimme nyrkkiä ja perkelettä, mutta vastuumme kannamme ja tätä identiteettiä ei tarvitse vahvistaa mistään pohdiskeluryhmästä. Suomen kansa pitää päänsä ja elää tavallaan. Tämä tapa on kansallisen vahva tunne itsestämme.
Menestys ja hyvänolontunne 8/
Raha ei ratkaise kaikkea. Rahaa on riittävästi, se vain jakaantuu ahneille ja vähemmän ahneille. Välttämättömyys näyttää paremmalta kuin onkaan - ahneus ja kateus ovat syntejä, jotka kasvattavat tahtoa, lujuutta ja menestystä. Nyt suhteellistamme näyttämisen välineet materiasta henkiseen kykyyn olla yhtä ja kykyyn olla sietävä kateuden ihanaa hedelmää kohtaan. Kansakunnan lujuus kasvaa vaikeuksista, joita ei saa peitellä. Tunnustetaan tämä päivä ja toimitaan sen mukaisesti, sillä vaalea pohjoinen rotu elää väkevästi ja voi hyvin vähemmälläkin.
Lopuksi ~ johtajuus 9/
Suomen marsalkka Mannerheim on aina kansallisissa tutkimuksissa kautta aikain suosituin suomalainen. Puutteistaan huolimatta, joita meillä kaikilla on - Mannerheimiin luotettiin niinä hetkinä, kun olimme selkä seinää vasten. Suomalainen tarvitsee väkevän ja oikeudenmukaisen johtajan. Johtaja päättää ja johtajalla on valtaa. Aiemmin Suomessa presidentit olivat johtajia - kansa piti heistä, vaikka purnasikin.
Tahdoton, vallaton ja filosofisesti munaton johtaja ei puhu kielellä, mitä tärkeimmät naapurimme ymmärtävät. Kansan suoraan valitsema presidentti vahtikoot välillisesti tehtyjä päätöksiä ja pelejä, mitä 200 puolueiden enemmän tai vähemmän ohjaksissa olevaa vasallia kiemuroivat.
*/ - http://fi.wikipedia.org/wiki/Liikekannallepano -
**/ - http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote -
***/ - http://fi.wikipedia.org/wiki/Eutanasia -
***/ - http://ilkkaluoma.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/20/voiko-toinen-ihminen-pa... -
****/ - mukailtu kenraali Adolf Ehrnrooth´in kuuluisasta lausahduksesta Isänmaastaan ja suomalaisuudesta
Kirjoituksen väliotsikoiden alaviitteet
1/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=kulutusverolle+pantava -
2/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=l%C3%A4hialuetuotanto -
3/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Nostammeko+liikaa+palkkojamme -
4/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Vanhemmat+intoutuivat -
5/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=vanhukset+ovat+osin -
6/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/2008/01/reviirien-ja-rajojen-avaaminen.html -
7/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=ihmeellinen+yhteishenki -
8/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=etsii+vaihtoehtoja -
9/ - http://ilkkaluoma.blogspot.com/2008/02/aika-ajoin-tuleva-kriisi-tarvitse... -
Ilkka Luoma
0400 607080
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...
Kirjoitukseen liittyvä kuvakansio eduskunnasta, jossa päätettiin asioista~
lähinnä puolueohjauksessa, eikä välttämättä edustajien omien henkilökohtaisten vastuiden mukaisesti. Kansanedustaja on vastuussa vain valitsijoilleen ja Suomen lakikirjalle---
[kuvia liiteosoitteen alta saa käyttää vapaasti yllä olevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2008]
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8o+ilkka-luoma-eduskunta-paatti-.html ---
...
Sent:
Cc: timo.soini@eduskunta.fi ; anni.sinnemaki@eduskunta.fi ; jutta.urpiainen@eduskunta.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi
Sent: Monday, July 27, 2009 1:26 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Hädän hetkellä ja vähän ennen sitä kansakunta mobilisoituu yhtenäiseksi
Teollisuuden poistuessa idän maihin on leikkausten aika
Verotuloja ei voi säilyttää ennallaan.Ikärakenne suosii eläköitymisen hyödyntämistä menojen karsimisessa.Hallinto on etuvastuussa säästöistä.Lähetystöjen määrää voidaan karsia EU alueella,myös erityisen pienissä maissa mailmalla.Lainsäädäntö tulee rakentaa siten,ettei valvovia viranomaisia tarvita.Päästömaksuista ja muista energia lupauksista tulee luopua ja keskittyä vain kotimaassa tehtäviin ratkaisuihin.EU menoihin tulee puuttua ja vaatia säästöjä hallintomenoissa,sekä tuissa.EU palkkamenot ei ole kestävällä pohjalla.
Julkinen taloushan ei voi olla kunnossa lamassa
Niinistö ei ymmärrä, ettei julkinen talous voi olla kunnossa lamassa eikä laman jälkeen, koska juuri se julkistaa ja sosialisoi itselleen muiden tappiot.
Julkinen talous on johdannaista oikeasta taloudesta. Jos julkinen talous pantaisiin kuntoon, olisivat sosiaaliset seuraukset arvaamattomat.
Sauli "Eurooppalaisempi NATO" Niinistö on perääntynty kuin rapu sanomassaan. Huomattuaan edellisen lausumansa nykytilasta populismiksi, hän ryhtyi puhumaan "taantuman jälkeisestä ajasta".
On melko ihmeellistä, että entinen valtiovarainminiteri puhuu Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen tapaan taantumasta, vaikka kyseessä jo nyt on lama.
Ymmärtääkö Niinistö taantuman ja laman erona sen paremmin kuin reservin kapteenina merivoimien arvomerkit ja sotilasarvot?
Armeijaa supistettava
Puolustusvoinmat on vaatimassa taas suuria lisäsatsauksia 2010-luvulla. Hornetit pitäisi kuulemma uusia. Puolustustekonologia kallistuu jatkuvasti ja se tulee yhä kalliimmaksi kansantaloudelle, jos Suomen pitäisi aina olla kaiken puolustusteknologian kuipulla.
Nyt kyllä tiukasti stoppia armeijan kasvavalle rahantarpeelle. Eli puolustusvoinat kokonaisuutena säästöliekille.
Suomen asena on vakaa. Ja jos se "vanha vihollinen" päättäisi tänne vyötyä, niin kyllä se tulee nykyteknolgian avulla - ihan riippumatta Suomen varustelun tasosta.
Lukis nuo
päättäjät Kalle Isokallion kolumneja. Niistä löytyisi hyviä vinkkejä valtiontalouden hoitamiseen.
Mitä kaikkea tarkoitetan julkisella taloudella ?
Poliitikot, hyysärit, virkamiehet ensimmäisenä suurennuslasin alle ja turhat virat lakkautettava. On se sitten kumma, miten sokeaa ja suuruudenhulloa porukkaa on Arkaadinmäelle pesiytynyt ? Lisärakennuksia, ministeriöitä, sihteerejä, yhdistystukia jne. Terveyden- hampaiden hoitoon on mahdoton päästä, kouluja suljetaan jne. Suomalaiset seisoo "hyvinvointivaltiossamme" ja muslimien taivaassa leipäjonossa, kerjäläisiä ei ole saatu aisoihin, viina ja tupakkatrokareita on joka kulmalla, mutta poliisien oikeuteen haastamiseen tuhlataan miljoonia, puhumattakaan nyt jonkun ruondalaiset puolustusmenoista. Jossain on nyt sankkaa tyhmyyttä ja sokeutta.
Eläkeyhtiöitä lihoiksi ja eläkkeet Kelaan!
Ei siinä tarvita paria sataa miljardia mafiamaksuja yksityisille eläkeyhtiöille jos rikkain desiili tienaa alle 4000 euroa.
Varma ja Ilmarinen lihoiksi ja eläkevarat konfiskoitava Kelaan.
Onhan meillä jo viisas eduskunta
Mihin tarvitaan viisasten miesten kerhoa? Eduskunta edustaa koko kansaa ja ellei se pysty kokoamaan tarpeeksi viisasta hallitusta, mikä pystyy? Pitääkö kansa vaihtaa? Niinistöllä ei ole kokemusta talouselämästä, eikä paljon työelämästäkään. Keskittyköön nyt eduskunnan holtittomaan taloudenhoitoon. Jos pystyy siihenkään.
Kenenkä talous?
Tämä "talousguru" pystyttäisi taas jonkun valehtelijoiden klubin nyhtämään kansalta rahat. Kenen talous tässä pitäisi saada kuntoon: kansan vai eduskunnan? Nämä "nerot" kun pääsevät pistämään kansan taloutta kuntoon, niin se tarkoittaa sitä, että kansalla ei ole rahaa.
Joskus se osuu kohdalleenkin
Niinistö huolestui kamreerimaisesti julkisen talouden tasapainosta silloinkin kun taantuman edessä piti elvyttää. Keskustelun ajoitus oli tuolloin täysin pielessä.
Nyt kun ollaan velkaannuttu ja jonkinlainen nousu jo orastaa, Niinistö osuu naulan kantaan. Julkinen tasapaino on todella suuri ogelma lähitulevaisuudessa. Jos samaa asiaa hokee jatkuvasti, niin joskushan se jopa ajoittuu oikein.
Niinistö on fiksu mies, mutta suosittelisin hieman täsmällisempää ajoitusta keskustelualoitteiden suhteen.
Julkinen talous
ei korjaannu kahdensadan toivottaman aherruksella. Kukaan ei tee poliittista itsemurhaa karsimalla julkisesta taloudesta vähintään puolta sille kuulumatonta avustus ym. toimintaa.Hyvänä aikana menot kasvatetaan tasan tarkkaan tuloihin tai ylitetään ne.Huonona aikana otetaan velkaa(2010/13,5 miljardia €) yhtenä vuonna enemmän kuin 7
vuonna kyettiin maksamaan pois. EI VELKAA pidä pelätä, sitä pitää välttää.