–On syntynyt käsittämätön tilanne. Finnair on pahassa alakierteessä, joka ei johdu vain siitä, mitä maailmalla on tapahtunut taantuman myötä, vaan myös siitä, miten Finnairin johtamisessa on onnistuttu, Heinäluoma sanoi.
Heinäluoman mielestä nykyisen johtamisen jäljiltä kukaan ei tiedä, mikä Finnairin strategia tällä hetkellä on ja miten yritys aikoo tulla lamasta ulos.
–Sen sijaan on jatkuvia työtaisteluja, mikä kertoo siitä, että henkilöstöpolitiikkaa on hoidettu erittäin huonosti.
Heinäluoman mielestä eduskunta voisi vaatia hallitukselta selvitystä siitä, miten "valtionyhtiöistä yhtä tärkeintä" aiotaan johtaa ja mikä on Finnairin strategia nykyisten haasteiden keskellä.
–Finnairissa on jatkunut pitkään käsittämätön välitila, jossa ei ole oikein tietoa, mihin suuntaan yhtiötä ollaan kehittämässä. Henkilöstö on levoton ja huolissaan. Ei ihme, että vastakohtaisuuksia syntyy.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Johtajia riittää
Televisiosta lakkoselkkauksien selityksiä seuranneena ihmettelen, että Finnairilla on aina eri johtaja esiintymässä. Kuinka monta johtajaa sieltä vielä lisää löytyykään?
Heinämies oikeassa
On syntynyt käsittämätön tilanne. SDP on pahassa alakierteessä, joka ei johdu vain siitä, mitä maailmalla on tapahtunut taantuman myötä, vaan myös siitä, miten SDPn johtamisessa on onnistuttu.
Finnairin johto ajaa yhtiötä alas?
Finnair on päätetty myydä jo 2-vuotta
sitten, nyt se ajetaan sopivaan kuosiin. Eduskunnan
sijoittaja- "sudet" lipovat kieliään, koska
tieto tulee ja saa halvalla. Fortum syntyi
samallaisella kuviolla.
mihin suuntaan yhtiötä ollaan kehittämässä
Eipä tainnut itse Heinäluomakaan tietää mihin suuntaan yhtiötä ollaan kehittämässä tai mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää.
Sitäkin hän
Hän tarkoitti, kukaan ei tiedä.
Yritykset kertovat strategiastaan ja tavoitteistaan sijoittajill
K-Veikko hyvä,
Ehdotan että aluksi vierailet Finnairin kotisivuilla ja luet vaikkapa vuosikertomuksen. http://www.finnairgroup.com/linked/fi/konserni/Fin...
Julkisen osakeyhtiön johto joutuu koko ajan kertomaan sijoittajille (eli omistajille) mitä yhtiössä tapahtuu, ja miten he aikovat toimia alati muuttuvan toimintaympäristön paineessa. Tällä hetkellä Finnairin johdon on kerrottava omistajilleen, kuinka he aikovat pitää Finnair Oyj:n elinkelpoisena.
Finnairin oma pääoma per osake on 6,73 euroa, pörssikurssi on tänään 3,75 (Kauppalehti). Osaatko tehdä tästä johtopäätöksiä tilanteen vakavuudesta?
Huonosti hoidettu henkilöstöpolittiikka?
Työtaistelut voivat johtua myös ammattiyhdistysliikkeen vastuuttomuudesta.
Työnatajalla on aina työnjohto-oikeus, minkä seikan ammattiyhdistysliike jatkuvasti pyrkii unohtamaan.
Vallasta seuraa myös vastuu
Työnantajalla on toki johto-oikeus, mutta tehdyistä päätöksistä seuraa myös vastuu. Finnairin johtajat eivät tunnu kantavan sitä vastuuta. Huono henkilöstöpoliitiikka näyttää johtavan jatkuvasti lakkoon.
Lentäjien lakosta seurasi noin 7 miljoonan lasku. Henkilöstöjohtajalla oli 18 kuukautta aikaa neuvotella sopimuksesta, mutta ei onnistunut. Valtakunnansovottelijalla siihen meni kaksi päivää! Minusta se kertoo erittäin huonosta johtamisesta, ettei 18 kuukaudessa saada mitään aikaiseksi.
"vastuutonta"
Tässähän on nyt kysymys siitä mielivaltaisuudesta kenenkä osalta sitä työtä "johdetaan", eikai tällaisia erimielisyyksiä syntysi jos hommia hyvin hoidettaisi siinä henkilöpolitiikka saralla.
Työnantajalla on tosiaan oikeus nöyryttää työntekijää jos ei lärvä miellytä, ja liian paljon.
Lisäksi AMMATTIYDISTYSLIIKKEET oisvat hommanneet sulle 5 pv työpäivät sun yövuoro lisät.
Monikin työntekijä(rautamies,hitsarit,raksamies) olis jääny ilman päälle jos ei olis Liittoa.
Haista sinä Ammattiliitoja haukkuva tietämätön pitkä Huilu.
Pikku-Eerolla on laukku hukkunut
Voi voi pikku-Eeroa. Onkohan vaimon laukku jäänyt Helsinki-Vantaalle.
Millainen kompetenssi pikku-Eerolla on liikkeenjohtoon? Liekö taas niin, että kansanedustajuus on pätevöittänyt. Kansanedustajat purkamaan lääkäripulaa! Kyllä kai he siihenkin ovat pätevöityneet?
Samaa mieltä pikku-Eeron
Samaa mieltä pikku-Eeron kompetenssista, näissä kriisitilanteissa sitä saa turhaan hakea. Johtamisviestinnän osaamattomuudesta ainakin kertoo tämäkin demarimainen ulostulo.
Ylioppilas....
Heinäluoma sen varmaan osaa Finnairille kertoa. Jos on Demari ja vielä SAK, tietää ihan kaiken.
http://www.youtube.com/watch?v=H-09zm3wdoE
Tämä istui
ylioppilas Heinäluomaan, kuin nenä päähän.
Joo...
yllättävän nappi oli ko kuuntelin.
Täysin epäpätevänä ylioppilaspohjalta....
http://www.youtube.com/watch?v=zDY3tR8ykaI
Todella hieno pätkä!
Sopii aikaan kuin aikaan. Suosittelen kaikille!
Ei voi olla kateellinen
Ei voi olla kateellinen suomalaisille yritysjohtajille, kun joutuvat jatkuvasti painimaan ay-politrukkien, noiden parasiitti-"johtajien" kanssa.
Juuri näin!
Juuri näin!
Miten menikään se
Aika ennen ammattiyhdistyksiä, boori sotaanko tässä pitää taas lähteä jonkun rikkaan etuja ajamaan.
me omistamme Finnairin
olemmeko me veronmaksajat siis riistäjiä ja rikkaita kiristäjiä? Onkos kaikki intiaanit kanootissa?
Jos Ay-liike ei osaa ajoissa
Jos Ay-liike ei osaa ajoissa vetää oikeita johtopäätöksiä niin kohta lentoasemalla laukunkantajina toimii pysyvästi ulkomainen vierastyövoima.
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2009/12/08/u...
Ay-liikkeen tavoitteena on Finnairin pilkkominen ja sen osien myynti ulkomaille.
Kiinalaisilla on rahaa ja he ovat kiinnostuneita eurooppalaisista brändeistä.
Markkinat jyräävät
eikä ammattiyhdistys.tunuu että täällä kommentoijilla on pelko että Finnair myydään ulkomaille ja tulee halpatyövoimaa.Mitä se nyt haittaisi,eikä tarvitse maksaa ylihintaa.Tilalle tulee myös halpatyövoimajohtajat.
Häkämies olisi tyytyväinen ja kaikkien kapitalistien ilo olisi ylimmillään.
Kyllä se on niin että ei siinä mitkään ohjus ministerit määräile mitään.Vaikka kyllä kokoomus kommunistit voivat saada päähänsä että se kansallistetaan.
Laittaisivat nyt pian sen paskakasan myyntiin että jokainen saisi laukkunsa vielä vuonna 2009.Ensi vuonna laukut tulee jo ennen kuin matkustajat Suomeen.Pakistanista saa myös halpalentäjiä.Voi tavaton mitkä säästöt ja varmaan maailmanympärilento maksaa €uron+alv.Helsinki Vantaan voi sulkea ja hankkia joku halpalentokenttä kun se tuntuu olevan vähän kallista pitää yllä.
Hauskoja lentomatkoja ja hyvää joulua.!! ?
Tyypillisen sosialistisesti
Tyypillisen sosialistisesti tyypillä on savuava tussari kädessä, mutta joku muu on vastuussa.
Mutta eihän sosialisti olisi muutoin sosialisti.
Eiköhän päämäränä ole
Eiköhän päämäränä ole SAS:iin liittäminen.
Taxellin unelma.
UH toivottavasti ei
Norjalaiset haluaa joko SAS,in kokonaan tai siitä ulos.
Sossuthan ovat perinteisesti
Sossuthan ovat perinteisesti erinomaisia yritysjohtajia.
Buhahahahahahahahahaaaaa!!!
Onnittelut
Onnittelut!
Uusisuomi.fi saavutti poliittisessa keskustelussaan juuri suomi24-tason.
Uuden Suomen syy ei ole keskustelun taso
Keskustelun tason määrittelevät keskustelijat. Pitäisi olla Pekka Siikala manaamassa luokattomia.
Siikalalla on tapana viitata suomi24:een
Hän ilmeisesti on siirtynyt kokonaan sinne ;)
Siikala saa sätkyn heti, jos ei osoiteta suurta kunnioitusta ns. eliitille. Pitäisi pyllistellä näille, mitään kyselemättä...näille ylioppilas Heinäluomille.
http://www.youtube.com/watch?v=KkMI5dDWrQM&feature...
Firma ajetaan kiville ja sitten Taxell
antaa sen SAS:lle. Kuten Ruotsiin annettiin Sonera ja valtaosa Suomen yhteen niputettuja pankkeja (KOP, SYP, SKOP, säästöpankit).
Ohjausministeri Häkämies
Ohjausministeri Häkämies ohjaa nyt ideologiansa mukaisesti Finnairia myyntikuntoon. Firma pitää saada huonoon kuntoon, jotta "globaalit markkinat" pääsevät omistajiksi maksamalla mahdollisimman vähän.
Yritysjohtajat hoitavat asioita huonosti
Ja mitenkä ne politiikot sitten asioita hoitavat, varsinkin demarit ja ammattiyhdistysjohtajat. "Kansan" mielestä vallan hyvin. Demarit ja Heinäluoma ovat löytäneet oppositiossa VALON ja näin ollen tietävät paremmin, kuinka asiat pistetään järjestykseen.
Tänään saimme kuulla kuinka SAK:n ja muiden ammattiyhdistyksien Lomaliitto meni konkkaan, Heinäluoman olisi ehkä kannattanut neuvoa myös heitä, ettei 200 työläistä jäisi työttömäksi.
Heinäluoma on kyllä viisasmies, viime viikko meni kertomalla kuinka lautaset jaetaan ja tänään kerrotaan miten Finnairin asiat pistetään kuntoon, tosin viimeisessä asiassa ei tainnut paljon varsinaisia ohjeita tulla, kunhan pääsi moittimaan tehtyjä ratkaisuja.
Ja missä Jutta luuraa, onko demarit pistäneet Hänet kotiarestiin.
Vihdoinkin asiaa
Hienosen täydellinen epäonnistuminen, ja sitä myötä hänet valinneen Taxellin, on ollut selvä jo pitkään. Tosin sitä on yritetty peitellä ennenäkemättömällä henkilöstön (pääosin lentäjien) parjauskampanjalla. Äijät pihalle heti. Ja Hienonen ilman Finnairin maksamaa ökyeläkettä.
Uusi aika - uudet kujeet
Finnairin henkilöstö elää vielä suljetun markkinan aikakautta. Silloin lentolippu maksoi paljon ja henkilöstökulut eivät olleet merkittävä tekijä. Suomessakin lensi vain Finnair käytännössä. Eikä lappiin päässyt viidelläkympillä.
Finnairin väki lakkoilee "hyvinä aikoina" ulosmitattujen etujensa puolesta. Halpaletoyhtiöiden tulo Suomenkin markkinoille on sekoittanut tilannetta. Matkustajamiehityksessä on "halvempia" emoja idästä. Nyt jopa lentäjät ovat joutuneet tarkistamaan palkkojansa alaspäin.
Ja maatoiminnoissa ei enää ole varaa pitää ylimiehitystä. Tulevaisuudessa töitä tehdään sykleissä silloin kun tarvetta on. "Tisurissa" ei istu ylisuuri porukka.
Ikävää henkilökunnalle, joka ymmärtää tilanteen tai sitten Finnairin osuudet lennoista kuittaa jokin toinen yhtiö. Joka maksaa huonommin, mutta jossa Finnairin henkilökuntaongelmaa ei ole.
Taxell ajaa Finskin
Taxell ajaa Finskin konkurssin kautta SASin syliin. Sillä saadaan Suomen talouselämä sidottua jälleen lisää Ruotsinvallan alle ja lisää valtaa ruotsinkielisille Suomessa. Kaikki lennot jopa Eurooppaan ovat sen jälkeen Köpiksen välilaskulla. Hurraa.
Heinäluoma ja muut sosialistit ovat ajaneet konkurssiin kaikki omat busineksensä. Syynä ollut aina ahneus ja oman edun tavoittelu. Ei kannattaisi neuvoa muita. Heinäluoman mielestä nytkin pitäisi johdon laittaa pää pensaaseen ja jatkaan ylisuurien palkkojen maksamista ja tappiokierrettä, jotta kävisi kuten Hakalle, Elannolle, EKAlle, lomaliitolle, Kansavakuutukselle jne.
Eerosta on tullut räksyttävä koira
eeron pitää nyt joka asiaan ottaa räksyttävä kanta. Jutta ei osaa puhua mistään asiasta ja Kustu on jo mollannut itsensä. Nyt sitten mollaa itsensä Eero - saas nähdä minkä kannan otta lomaliiton konkkaan.
Lienee sekin porvarin syy ha haa...
Heinäluomahan voi itse
Heinäluomahan voi itse mennä Finnairiin näyttämään miten homma on hoidettava. Näyttöjä Eeroseni suunsoiton sijaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
Saa ja pitää esittää, suun soittoa sielläkin joten jos ideoita on niin näyttöjä peliin suunsoiton sijasta.
Mihin ollaan menossa?
Tuttuni oli töissä kyseisessä puljussa.
Ahkera ja joustava mutta ei sillä mitään merkitystä näytä olevan. Aamulla töihin ja jossain 12.00 maissa jotkut ihmettelivät et "miks viel tääl oot" tuli aika naamaalle.
No elämä jatkuu ei se niin hieno firma ollut sitten...
Näyttää vaan erittäin pahalta kun kaikki saa lähteä
ja vuokrattais työntekijät sittten baronalta.
Niin joo pätkätöitähän pitää lisätä ja eihän kukaan halua
olla kentällä loppu elämäänsä töissä, vaan opiskelijoille
pitää antaa työmahdollisuuksia kaikkihan haluavat opiskella
professoreiksi, ai eikö?? Vähän suuntaa vain mutta pitäähän "kehittyvässä suomessa" olla myös vakaa suoritus joka takaa turvallisen lentomatkustamisen, takaako barona tämän?
Minkälaista porukkaa olisi tulossa tilalle? Opiskelijoita? Virolaisia?
Tämän hetkisessä maailmassa on kovat paineet pärjätä kilpailussa, se on... ymmärrettävää, näkyvää ja oikeuksia alentavaa.
heinäluoma
Ei todella tarvitse olla ylioppilas, eikä edes peruskoulun käynyt (kävin 7 luokkaa) ymmärtääkseen, että Finnairin johto on täysin kykenemätön, kenties halutonkin hoitamaan asia tkuntoon.
Mitä tekee tasavallan hallitus? Ei tee yhtään mitään. Onneksi edes opposition kansanedustaja hieman kritisoi.
Suomen tasavallan hallitus on aivan impotentti hoitamaan tasavallan asioita. Ei kaikki johdu ulkomaisesta lamasta, tämä on osittain kotitekoista.Tasavallan hallitus askaroi jonninjoutavien lautasten ja tuolien ympärillä - niinkuin ne jotain auttasivat - kun maassa on kadonnut 200 000 työpaikaa vuodessa, nuorten työttömyys lähentelee 30 prosenttia. Ainut mitä hoidetaan,on sotahommat Afganistanissa; tietysti säästötavoitteet eivät koske hyökkäysjoukkojemmem kalustoa.
Vastuu maan tilasta ei ole oppositiolla, se on hallituksella. Aivan varmasti on hoidettu rikkaiden verotuksen pienentäminen.
Leipäjonot ovat aivan hirveät, aamulla kilometrien jonot luikertelevat saamaan kahta leiää ja korppupussia - parempi sekin kuin ei mitään.
Jos haluat itse saada jotain
Jos haluat itse saada jotain kalpeaa käsitystä mitä on johtaa yritystä tässä sementoitujen saavutettujen etujen ja ay-diktatuurin maassa niin mietipä nyt vaikka jos olisit perheenisä ja perheen pitäisi huonona aikana säästää ja ehkä jopa muuttaa muualle työn perässä. Lapsesi sanovat että ei varmaan muuteta kun toi toinen setä sanoi ettei tartte ja sitä paitsi me ei muuten säästetä mistään vaan halutaan lisää viikkorahaa. Ja saatte muuten itse tehdä kotityöt kun tää on teidän firma ja ite meidät teittekin. Me ollaan täällä vaan käymässä !
Lisää tähän muutama tuhat kertaa lisää henkilöitä ja lisää talouteen kierroksia myös muutama tuhatkertaa .. jospa vähän avautuisi tämä yrityksen johtaminen.
Voi olla että Finnairissa on vanhasta muistista liikaa johtajia mutta sille joka sanoo että Hienonen on tehnyt ihan vääriä asioita ei ole suomalaisen julkisomisteisen yrityksen johtaminen avautunut ollenkaan. Suojelkaa vain näitä tyhmiä oman oksan sahaajia.
otempora =
Jukka H ihan itse
Keitä oli hallituksessa
Keitä olikaan hallituksessa, kun Finnairilla oli menevinään hyvin. Finnairin, kuin muidenkaan lentoyhtiöiden tai paperitehtaiden jne. ongelmat eivät ole syntyneet viime vuosina. Ongelmat eivät ole edes laman aiheuttamia vaan ne johtuvat siitä, että Finnairin kustannusrakenne on synnytetty aikana, jolloin näitä vanhoja "dinosauruksia" johdettiin kustannustehottomasti. Aikana, jolloin globalisaatio oli vielä melko vieras sana yritysjohtajienkin, saati poliitikkojen huulilla.
Tämän kustannusrakenteen purkaminen ei ole helppo tehtävä millään tuotantosektorilla, eikä ainakaan poliitikkojen toimesta.
Seurausten arvosteleminen on kovin helppoa meille kaikille, mutta eiköhän se Finnairin ja paperiteollisuuden johto kaipaisi nyt enemmän kannustusta rakenneuudistuksiin kuin populistista arvostelua viime aikojen tapahtumista.
AY-liike ajaa Finnairia
AY-liike ajaa Finnairia alas. Henkilöstö ei ymmärrä kuinka vakavassa vaarassa yhtiö on.
Niin....
..niinhän siinä käy ja pitääkin. Finnair "kaatuu" ja tilalle tulee Finncom tai jotain muuta.
Ay-väki ei todellakaan ymmärrä, mistä on kysymys, eikä Eerokaan, puhumattakaan Jutasta ,,,lausui pari päivää sitten, "en ota kantaa laittomiin lakkoihin". Niin, järkeähän näihin asioihin tulisi jos laittomiin lakkoihin ryhtyneet määrättäisiin todellisiin vahingonkorvauksiin ja sakkoihin..
Nyt on todella hetki tarttua asioihin, mutta eihän meidän Matista ole....mihinkään
HEINÄLUOMA räksyttää pahemmin kuin pystykorva
Pyydän anteeksi PYSTYKORVA-koirilta - pahemmin korvaan käy HEINÄLUOMAN räksytys ja sitäpaitsi PYSTYKORVILLA on sentään jotain asiallista sanottavaa toisin kuin HEINÄLUOMALLA
...
muutama huomion arvoinen seikka..
1) Jos Finnairin lentolippujen hinnat ovat ylihinnoiteltuja niin mikä on ns. "normaalihinta"? Tämän hetken hintataso on äärimmäisen houkutteleva kuluttajalle eikä siitä juuri alemmas voi tulla!
2) Baronalle ulkoistettu maapalvelutoiminta ei tarkoita, että siirryttäisiin vuokratyövoimaan. Työsuhteet siis siirtyvät sellaisinaan, samoilla ehdoilla!
3) Fakta on että tilanteen olisi voinut johtaa toisellakin tavalla. Paremmalla tavalla. Osasyyllinen on siis epäonnistuminen siinä! Tämä on ollut näkyvissä jo pitkään.
4) Keskustelun, liiketalouden ja kieliopin tuntemus palstalla on ala-arvoista!
Finnairin on upottamassa saavutetut edut
joita työntekijäpuoli yrittää puolustaa loppuun saakka, välittämättä siitä että koko firma uppoaa kun kustannukset ovat liian korkeat. Onhan tämä nyt aivan selvää, helppoa kauppamatematiikkaa. Tottakai se harmittaa kun edut laskevat mutta enemmän harmittaa kun kaikilta menee työpaikka. Ihme juttu kun ei mene jakeluun..
Jos Heinäluoma sanoo että johto on epäonnistunut niin silloin pitäisi kertoa että missä se on epäonnistunut eli perustella väitettä. Tätä hän ei tee. Onhan Hienonen selvästi huippujohtaja joka pyrkii kaikin keinoin pelastamaan Finnairin.
Finnair
Käsittääkseni Finnair ei ole nyt lakon osapuoli vaan uusi yritys joka omistaa ostamansa osan Finnairilta. Finnair ei myöskään ole neuvotteleva osapuoli, eikä sillä ole asiassa päätösvaltaa.
Mielestäni valtion pitää irtautua Finnairin omistajan roolista. Nythän työntekijät laskevat koko ajan että valtio auttaa. Heinäluoma provosoi lakkoon väärin perustein. Se luo epäterveen yritystoiminnan.
Finnairin pitää pystyä toimimaan yritysten pelisäännöillä.
Olen jo aiemmin todennut että Finnair pitää saneerata voimakkaasti ja kaikki toiminnot kilpailuttaa kansainvälisesti EU:n säädösen mukaisesti. Muuten ollaan konkurssissa. Ulkoistaminenkin on sallittava.
"Finnair on pahassa
"Finnair on pahassa alakierteessä, joka ei johdu vain siitä, mitä maailmalla on tapahtunut taantuman myötä, vaan myös siitä, miten Finnairin johtamisessa on onnistuttu, Heinäluoma sanoi."
"Heinäluoman mielestä nykyisen johtamisen jäljiltä kukaan ei tiedä, mikä Finnairin strategia tällä hetkellä on ja miten yritys aikoo tulla lamasta ulos."
Aivan tasan samaa voi kyllä sanoa Suomesta. Ratkaisuja ei uskalleta tehdä ettei kukaan vain loukkaantuisi, suunnitelmallisuudesta ja tosiasioiden kohtaamisesta ja niihin reagoimisesta ei ole tietoakaan.
Rannaltahuutelua
Rannalta on helppo huudella, kovassakin myrskyssä. Ei vaan taida paatti pysyä pinnalla noilla "ohjeilla".
Kukaan ei muista maksajaa
Heinäluoma ajattelee vain ayliikkeen pystyssäpysymistä. Ajatus maksajan eli matkustajan puolesta olisi paikallaan... edes yksi. Maksan ihan itse matkani. en saa päivärahoja, en mitään yhteiskunnan tukea, vaan haluan paikasta Helsinki paikkaan, joka on lentomatkan päässä Hesasta. En halua maksaa Finnairin ökypalkkoja pilotille, enkä matkalaukun hihnalle nostajalle. Minkävärinen nostelija tahansa saa nostaa laukkuni hihnalle. En hyväksy rotusortoa. Ihan tsekkikin olisi mielestäni kelvollinen kunhan sillä veikolla olisi haluja tehdä työtä silloin kunmatkustan, josta maksetaan normmaalisti. Eli sama kuin muuallakin maailmassa.. ei aymafian määräämiä palkkoja.
palkka
Mikähän mahtaa olla näiden laukkumiesten/naisten kk-palkka ja mitkä edut saavat finnairilta???????????????
Heinäluoma osuu oikeilla jäljillä
Finnairin nykyjohto, hallitus mukaan lukien, on eksyksissä. Se ei hallitse edes kriisi- ja muutosjohtamisen alkeita.
Siitä kertovat lentäjien lakko ja kuormaustyöntekijöiden työtaistelutoimet.
Nykyisen johdon avuttomuus käy Finnairille yhtiönä ja siis meille veronmaksajille kalliiksi.
Lentoliikennetoiminta on pääomavaltaista liiketoimintaa,
jonka kokonaiskannattavuuden määrää muut menoerot kuin palkat ja edut.
Kaukana ei ole ajatus, että Stockmann lähtöinen kaksikko Hienonen/Taxell testaa EK:n tiukkaa työmarkkinapolitiikkaa käytännössä.
Hallituksen puheenjohtaja Taxell on perustuslain kimpussa,
eikä nyt ehdi katsoa poikien perään Finnairissa.
Ahneilta pois ilmaiset lentoliput
Heinäluoma on täysin oikeassa. Olisi myytävä koko Finnair
nimittäin Liikenne- ja viestintäministeriö syytää säkkikaupalla veronmaksajien rahaa Finnairille. Parivuotta sitten ministeriö lähetti isoja summia vaikka olikin nousukausi, mitähän mahtaa olla ne rahasummat tällä hetkellä. Ei ole ihme jos valtion varat ei riitä kansan perustarpeiden hoitamiseen, kun joka puolelle syydetään tukiaisia.
Kaikki ilmaiset lentomatkaliput pois tältä ahneelta eliitiltä.
ei loan heitto muuta sitä tosiasiaa että yritysjohto on kyvytön
Tosiasia on, ettei puoluevärillä ole väliä, kun tunarit tekevät päätöksiä asioista joista eivät ymmärrä.Toinen tosiasia on, ettei tyhmä, osaamaton johtaja ota apulaiseksi osaavaa Koska.... Ikävä kyllä ymmärrys ei edes periydy, vallanhimo sen sijaan periytyy. Siitä on selkeät näytöt. Samoin kuin syy kaikesta on aina työntekijöiden ei koskaan johtajien. Kertokaa nyt miten se käskyvalta ja vastuu onkin yrityksessä siirtynyt työntekijöille ja ay:lle.
Ikävä kyllä edellisen laman hoidossa ajettiin Suomi sekä moraaliseen, että taloudelliseen vararikkoon. Uudet poliittiset johtajat jatkoivat vastuutonta valtionomaisuuden myyntiä, yksityistämistä ja ulkoistamista. Suomalaiset eivät ole aiemmin olleet orjia edes vieraiden alaisuudessa. Nyt omat kansalaiset ovat heitä orjuuttamassa. Puolueen joka on pitänyt julkisuudessa kodin isänmaan ja uskonnon puolustamista tärkeänä johon liittyy itsenäisyys ja vapaus sekä ihmisoikeudet.
Finnryan
No niin kuin arvata voi päästään viimeinkin järkiperäisiin ratkaisuihin, kuin Finnairin liittämiseen (konkurssin kautta) Ryanairiin. SiljaLine on virolaiselle omistajalle siirtymisen jälkeen voinut toimia niin miksi Finski ei sitten irlantilaisen?
Tehkää palvelus Suomelle
Arvoisa eduskunta ja muut siellä vaikuttavat henkilöt.
Tehkää hyvä lupaus näin Joulun kunniaksi, antakaa koko eduskunnan lahjana suomalaisille ja erityisesti Finairille jouluylläri. Nimetkää nopeasti Heinäluoma heti Finairin henkilöstöpäälliköksi tai miksie i suoraan Finairin toimitusjohtajaksi. Onhan Heinäluoma omien puheidensa mukaan niin pirun pätevä.
hyviä periaatteita löytyy....
... suoraan finnairin kotisivuilta, jossa hymyilevät myös kaikki hallituksen jäsenet, iso poppoo nimiä, joilla on kaikilla tekeminen muidenkin isojen firmojen hallituksissa, miten aika ja motivaatio mahtaa riittää Finnairin pelastukseen.
ja tässä sitä julkisivustragegiaa:
"Ammattitaitoinen henkilöstö
Ammattitaitoinen, motivoitunut ja työhönsä sitoutunut henkilöstö on Finnairin arvokasta pääomaa. Finnair huolehtii aktiivisesti henkilöstön työtyytyväisyydestä sekä osaamisen kehittämisestä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kannustinjärjestelmät tukevat henkilöstöstrategian toteutumista."
Aika hauskasti sanottu.
En kyllä kannata vuokrafirmojen käyttöä,
ulkoistamiset tekevät vain sen että henkilökunta
alkaa vaihtumaan hyvin tiheästi.Vaikka löysät pois
on otettava tiukassa tilanteessa jotenkin.
Sama kilpailutusmyllytys on koko ajan menossa
esim. turvatarkastajilla, kolmen vuoden välein
menee pesti uusiksi, ei mitään vanhana työntekijänä
siirtymisiä. moni miettii varmaan työn vaihtoa,
jos joutuu kovin usein tuon käymään lävitse.
ikää kun karttuu, ei enää palkata.
näin on töissä, paitsi esim. finnairin hallituksen
ruttunaamoilla, palli ei alta lähde.
paitsi että taxellista ei ruttunaamaa taida saada kun
sillä on niin paksut posket.
Liikaa esimiehiä
Finnairin ongelmana ovat nämä lukuisat pomot, palvelupäälliköt, päälliköt, esimiehet sekä järkyttävän suuri hallinnollinen porras joiden toimenkuvaa ei varmaan kukaan selvitä. Tittelit ja tehtävät myös muuttuvat jatkuvien organisaatiouudistusten seurauksena. Päälliköt siirretään toisille osastoille siinä vaiheessa kun pääsevät työhönsä kiinni, paitsi ne joille on suotu ihmeellinen suojatyöpaikka.
Kuormaajat ovat se viimeinen henkilöstöryhmä jota kannattaisi syyllistää. Totean tämän (onneksi) entisenä Finnairilaisena.
Kuka maksoi heinäkengän autotalli?
Eerolle rakennettiin makee autotalli talon vieree, maksoiko Eetu ite kustannukset vai miten se mani? Tässä olisi tutkivalle toimittajalle juttuvinkkiä, eli kuka maksoi n. 60k maksaneen tallin rakennustyöt v. 2004.
Laudat
Jospa ne Vanhasen nimissä tilatut erikoislaudat löytyvät sieltä.
muualle lentelemään
Sikakapitalistilahtareitten mielipidetekstit osoittavat taas kerran kirjoittajiensa tason ja moraalin. Lienee parasta, että Finnair liihottelee jonnekin Aasiaan polkemaan työntekijöidensä oikeuksia, tai miksei saman tien johonkin Saharan eteläpuolen maahan?!
Siellä saa "tasokasta" työvoimaa ja HALVALLA, eikä tarvitse kenenkään oikeuksista piitata, sehän on ihmisoikeuksien polkijan ihannemaailma. Jos joku valittaa, voi viedä paikallisen "saunan" taakse. Ei tule lakkoja ei.
Fwd: aina yksi suomalainen....
luulee olevansa parempi kuin kymmenen jotain muuta.......
HEINÃHATTU RYÕPYTTÃÃ
Eero Heinãhattu jaksaa tuoda itseããn esille. Hãn kritisoi Finnairin henkilõstõpolitiikkaa. Tãhãn johtopããtõkseen hãn on tullut pitkãn ja kunnioitetun uransa perusteella suuryritysjohtajana ja uusien business strategioiden luojana. Herãtys juntti se, ettã yritykset pienistã suuriin joutuvat pããtehtãvãnããn rahoittamaan tyõntekijõidensã luksuselãmãã on sinun punapuolueesi syy. Katso muualle eurooppaan ja opi, Dork.
Helkppo nakki. Helppoa on
Helkppo nakki.
Helppoa on sahata omaa oksaansa tai itse ampua haulikolla omaan jalkaansa.
Finnair ei ole kenenkään hyppysissä
Jokainen ymmärtää asian vakavuuden olipa hän sossu, kossu, tossu tai possu. Eipä ole kukaan ministeri pannut mielipiteitään likoamaan asiaan puuttumiseksi ? Finnairin pelastamiseksi on menossa , näin haistan , monitahoisia valmisteluja. Voi olla, että koko yhtiön toiminnot pilkotaan ja myydään alihankkijoille ml. lentäjät ( aivankuin nyt Barona-projekti ). Ei jää jäljelle kuin kuoret, jonka brandinimi on Finnair ja yksi toimistotuoli, pankkitili ja osoitteeksi postilokero.
Pragmaattisuutta markkinatalouteen
Niin "porvari" kuin olenkin, olen myös sitä mieltä, että viime aikoina on suuryhtiöitä, etenkin valtion omistamia tai osaomistamia sellaisia, hoidettu käytännön tosiseikat ja seuraukset huomioiden väärin. Säästäminen ja alasajo ei saa olla kaiken tarkoitus, vaan tarkoitus pitää olla toiminnan jatkaminen ja riittävän kannattavuuden turvaaminen pitkällä tähtäimellä. Matalasuhdanteen aikana on houkuttelevaa tehdä henkilöstöä koskevia säästö- ja ulkoistusratkaisuja, varsinkin kun ne ovat nyt IN.
Finnairin kaltainen maailman lentoliikenteen reitityksessä strategisen aseman omaava yhtiö, jolla tähän mennessä on ollut hyvä ja luotettava maine, olisi pärjännyt lentoliikenteen laman yli ottamalla nykyisellä henkilöstörakenteella hallitussa määrin tappioita edelleen parisen vuotta ja sitten taas palaamalla voitolle. Yhtiön ylimmän johdon olisi pitänyt keskittyä markkinointistrategiaan ja tuotteistuksen optimoimiseen sen sijaan, että olisi keskitytty riitelemään henkilöstön kanssa. Tämä tilanne ei ole ainutlaatuinen, vastaavia yhtiöitä löytyy muitakin Suomesta. Tulee mieleen entinen isäntä, joka säästi hevosen ruokinnassa niin kauan kunnes hevonen kuoli. Isäntä totesi sitten, että pahus kun ei enää elänyt kauempaa, olisin vielä säästänyt juomastakin.
Ulkoistuksen hinta
Ulkoistuksen hinta
Finnair on muuttunut sitten gunnar Korhosen ajan, silloin
arvot oli kohdallaan, vaan mitä nyt.
Finnair on ulkoistanut, myynyt ydinliiketoimintaan kuuluvia toimintoja bisnesmiehille.
Matkatavarat ovat olennainen osa matkustamista, mutta nyt niistä huolehtiminen on annettu kolmannelle osapuolelle.
Matkalaukut ja rahti ei kulje, matkustajat hermustavat ja vuokrayhtiö jättää ihmiset pulaan.
Todella hölmöä on ollut myydä lentoaseman ravintolapalvelut
ULKOMAISELLE yritykselle joka takoo huimat voitot Finskin
asiakasvirrasta.
Ryhtiä johtamiseen ja ihmisten käsittelyyn, on vastuutonta ulkoistaa.
Rakentamalla uudelleen Finnairin koko palveluliiketoiminta
yhtiö säilyy voi palauttaa arvostuksensa.
Nykymenolla siitä tulee koneita vuokraava yhtiö.
En halua sinivalkoisen yhtiön alasajoa.
Valtionyhtiöiden henkilöstöedut
Finnairin henkilöstölle on vuosikymmenien saatossa kertynyt aivan tolkuttomat, etten sanoisi kohtuuttomat, henkilöstöedut. - Sama pätee sitten esim. Yleen, jossa urbaanilegendan mukaan maksetaan mm. hammaskaluston hela hoito, kalleimpia mahdollisia remontteja myöten: me muut maksamme ne ihka itse nettotuloillamme (KELA-korvaukset ovat pisara meressä niissä hinnoissa).
Tämä oli mahdollista silloin, kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Poliitikot siunasivat kaiken samalla lisäten omia, ruhtinaallisia Finnair-etujaan.
Nyt rahantulo on lopussa. Jotain tarttis tehdä, mutta sitä ei henkilöstö eikä ilmeisesti kukaan muukaan tajua.
Jos lentäjät jätetään
Jos lentäjät jätetään pois, niin voisitko kertoa, mitkä ovat ne tolkuttomat henkilöstöedut.
Veronmaksajien kukkaroille
Näissä suurten yritysten ulkoistamistouhuissa välitysfirmoille ei ole mitään muuta tarkoitusta, kuin siirtää työntekijöiden palkanmaksu veronmaksajien maksettavaksi keinotekoisten työllistämistukien kautta. Työolosuhteilla varmistetaan se, ettei tilanne tule muuttumaankaan. Eivät nämä baronat tule olemaan oikeita, palkkaa maksavia työpaikkoja kenellekään.
Finnairin olisi kannattanut valita yhteistyökumppaniksi joku oikea, alalla jo toimiva handling-yritys. Mitään lakkoja ei olisi tullut ja lentoliikenteen toimivuus ja turvallisuus olisi taattu.
Se oli Heinäluoman kanta
Miksi ei hän saisi sanoa mielipidettään Finnair´in tilantesta. Jos kansanedustaja/kansalainen sanoo mielipiteensä esim. ydinvoimasta, niin ei kai se tarkoita että hänen pitäsi olla kykenevä johtamaan ydinvoimalaa tai sen rakentamista.
Jos kukin ajattelee omaa työtänsä ja miltä tuntuisi, jos lähtee illalla työpaikaltaan ja aamulla kuulee, että onkin aivan toisen yrityksen palkkalistoilla, joka ei takaa viikkoa pitempää jatkumoa työpaikan pysyvyyteen. Olisiko se kiva?
Luin tuon mielipideryöpyn läpi ja ihmettelen sitä tasoa, jolla sitä käydään. Mutta onhan kaikilla oikeus kertoa mielipiteensä, vaikka ei kyky siihen riittäisikään.
Vaikka poliitikolta kuultuna
Pari kymmentä vuotta yritysjohdossa toimineena minun on todettava, että Heinäluoman kommentti on aiheellinen ja sen pitäisi herättää keskustelu Finnairin johtamiskriisistä. Keskustelua ei kannata käydä julkisuudessa, vaan johdetusti valtio-omistajan toimesta. Taustalla on pitkä tie, joka on johtanut tähän tilanteeseen.
Yhtiön toimitusjohtaja erosi ja pyysi eroa käsittääkseni jo kauan aikaa sitten. Johdon vaihtuminen toteutui heikosti. Eroava toimitusjohtaja sai kertoa tunnoistaan julkisesti, mikä ei ainakaan lisännyt henkilöstön luottamusta yhtiön toimintaa kohtaan. Turhautuneen toimitusjohtajan kommentointi on harvoin rakentavaa.
Konkurssi puhdistaa tyhjät pois
Konkurssi on paras.
Tyhjät pois. Kaikki pihalle ja katsotaan tarvitaanko mokomaa firmaa lainkaan.
Arvelen, että ei tarvita. Lensin juuri aamulla Suomeen Air Balticilla ja homma pelaa pilkkahinnalla verrattuna Finnairin massutettuihin ja ylihintaisiin syöttiläisiin.
En kaipaa Finnairia. En tippaakaan. Ei sääliä ylihintaisille. Tulos tai ulos.
Suomalaiset ovat senverran tyhmää kansaa, että ne eivät opi kuin kovimman kautta. Ja ylpeä ay-väkihän saa maata kotona ensin 500 päivää ansiosidonnaisella, joten eiköhän väki vain kiitä siitäkin.
Finnair pois ja halpalentoyhtiöt hoitavat homman. Ja piste.
Kannattaa vilkaista
Kannattaa vilkaista AirBalticin tulosta ja tulevaisuudennäkymiä.
Se on vielä enemmän kyykkyfirma kuin Finnair.
http://bbn.ee/?PublicationId=a771b8e5-d0be-45c4-9e...
http://www.airbaltic.com/public/corporate_profile....
Eduista
Eiköhän ne kuormaajien henkilöstöedut ole samat kuin muillekin Finnairin työntekijöille, eli puoli-ilmaiset lentoliput itselle ja koko perheelle. Baronan leivissä ei näitä etuja luultavasti enää nautita. Ei siis enää dokauslomia thaimaassa, kyllä sitä vähemmästäkin lakkoilee...
On kyllä erikoista kuinka näissä valtion nykyisissä ja entisissä dinosauruksissa henkilöstöpolitiikka hoidetaan. Duunarit saavat lähteä aina ensin, kun taas hyödyttömien pikkupomojen legioonat vähennetään sitten "luonnollisen poistuman" kautta, muhkeat eläkkeet odottaen. Säästö syntyy tässä yhtälössä mistä?
Meininki on kuin missä tahansa valtion virastossa tai vaikkapa eduskunnassa.
Juu, mitähän ministerit ja
kansanedustajat tuumaisivat, jos tulis joku "Baorjana" välistävetäjä-firma ja sanois jottei teidän työnantaja ole
enää Suomen kansa vaan esim. Somalian kansa.
Palkat puolitetaan ja kulukorvaukset ja eläkkeet poistetaan, vastaanhangoittelijoilta katkotaan päät...
Mietitään vain säästöjä - kuka miettii uutta liiketoimintaa ?
Uusien johtajien ensimmäinen toimenpide 6 kk:n alkulämmittelyn jälkeen on lähes poikkeuksetta panna väkeä pihalle. Se antaa osakkeenomistajille uskon, että kyllä on kova mies - ja osakkeen hinta nousee. Kokemuksesta sanon, että johtajan ensisijainen tehtävä olisi löytää uusia luovia ratkaisuja liiketoiminnan jalostamiseksi ja saada uutta businesta aikaiseksi tai ainakin hyvään synnytystilaan jo nykyisellä henkilökunnalla. Sekin asia onnistuu 6 kk:n aikana, jos on vähääkin kunnianhimoa enemmän älyä päässä.
Finnairilla on lukematon määrä osaajia ja osaamisalueita, joita se voisi hyödyntää.
Salit olisivat täynnä, jos esim. lentäjät tai sen osaajat pitäisivät kansalaisille luentoja lentämisestä arkipäivän termein: matka Helsinki- Teneriffa.
Hyvän palvelukonseptin mukaisesti perheeni haettaisiin sopivaan aikaan kotoa lentoasemalle, vietäisiin tavarat ilman vaivaa sisään, turvatarkastus jo pikkubussissa, sisään ilman kantamuksia oikea-aikaisesti.
Maksaisin varmaan.
Tämä on vasta alkua ideariihelle...