Kilpailu hyväntekeväisyysrahoista kiristyy joulun alla. Markkinoille on tullut suuri määrä erilaisia hyväntekeväisyyskohteita, joita mainostetaan eettisinä joululahjoina.
Alan suomalainen pioneeri on Kirkon Ulkomaanapu (KUA), joka myi viime vuonna noin 10 000 lahjavuohta. Se arvioi, että yksityishenkilöiltä tulevat lahjoitukset supistuvat tänä vuonna, mutta yrityslahjoitukset kasvavat.
– Luulen, että lama on vaikuttanut lahjoituksiin, mutta myös se, että tarjontaa on näin valtavasti, kertoo KUA:n varainhankinnan koordinaattori Marjut Martin.
Uusi tulokas on kehitysmaiden lapsia tukeva Plan, jonka piirretyt lapsihahmot keräävät lahjoituksia. Tuotepäällikkö Raisaleena Tokkola arvelee, että virtuaalisista lahjoista on tullut pysyvä osa kansalaisjärjestöjen toimintaa.
Myös perinteiset keräykset ovat voimissaan. Pelastusarmeijan joulupata toimii sekä kaduilla että internetissä. Molempien keräysten tuotto on noussut vuosi vuodelta.

Kommentit
Liikaa puhelinkaupustelijoita
Ne soittelee koko ajan yritykseen niin että saa koko ajan väistellä niitä. Takiaisena kimpussa muiden puhelinkaupustelijoiden seurana. Hädin tuskin ehtii hommia tekemään. Mistä tietää mikä niistä on huijari ja mikä ei?
Ratkaisu ongelmaan:
Itse en anna lanttiakaan hyväntekeväisyyteen. Sosiaaliset, taloudelliset ongelmat tulee hoitaa verotuksen keinoin, sillä ne ovat yhteisössämme KAIKKIEN ongelma. Verotuksen tulee olla voimakkaasti progressiivista, sillä vastuu niillä, joilla on, on suurempi, kuin niillä, joilla ei ole.
närhen munat
en nykyään anna keräyksiin lanttiakaan: Veteraanikeräyksiin en anna sen takia koska veteraaniliitolla on miljoonia jemmassa joita ei näemmä käytetä koko ajan vähentyvien veteraanien hyväksi vaan kerätään pottiin vaan lisää koko ajan.
Kehitysyhteistyöhön tms. en anna sen takia koska olen aika varma että rahoista 99,99% päätyy ihan muihin taskuihin kuin pitäisi eli kerääjät ottavat sen 60% aluksi päältä ja loput päätyvät kohdemaassa lahjuksien muodossa valtaapitävien taskuun.
Muihin keräyksiin en anna sen takia kun oli näitä syöpäkeräyksiä yms. joissa rahat vaan varastettiin ja nyt ei voi tietää ollaanko oikealla asialla vai mikä on homman nimi.