Oppositiopuolue SDP:n arvostelu Finnairin johtamista kohtaan ei saa tukea hallituspuolueilta. Tämä kävi ilmi, kun eduskunnan talousvaliokunta oli kuullut yhtiön johtoa aamupäivällä.
Valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Antti Rantakangas syytti sosiaalidemokraatteja, että nämä tekevät puoluepolitiikkaa Finnairin vaikealla tilanteella.
-Eduskunnan ei pidä mennä sekoittamaan Finnairin johtamista eikä puuttumaan työmarkkinatilanteeseen. Kysymys on vaikeilla markkinoilla toimivasta yhtiöstä eikä sitä helpota sellaisen viestin antaminen, että eduskunnasta tultaisiin apuun työmarkkinaneuvotteluihin, Rantakangas sanoi.
Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen ja hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell selvittivät yhtiön tilaa talousvaliokunnalle. SDP:tä edustava valiokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari oli edelleen sitä mieltä, että lakkotaisteluihin ajautuneen Finnairin johtamisessa on varmasti parantamisen varaa.
Rantakangas teki selväksi, että hallituspuolueiden muodostama valiokunnan enemmistö panee huomenna pisteen Finnair-asian käsittelylle.
-Yhtiön johto ja hallitus saavat vihreää valoa.
Skinnarin arvostelun taustana oli SDP:n entisen puheenjohtajan Eero Heinäluoman viimeviikkoinen kovasanainen arvostelu Finnairin johdosta.
-On syntynyt käsittämätön tilanne. Finnair on pahassa alakierteessä, joka ei johdu vain siitä, mitä maailmalla on tapahtunut taantuman myötä, vaan myös siitä, miten Finnairin johtamisessa on onnistuttu, Heinäluoma sanoi.

Kommentit
Puolueellista otsikointia
Eikö otsikon pitäisi olla ennemminkin: hallitus ei myönnä
virheitään Finnairin johtamisessa.
No ei kai
Hallitus kun ei johda Finnairia, eikä se sen toimenkuvaan kuulukaan
Ja SDP:n johtamisessa ei sitten olisi parantamisen varaa?
hahhahh:)
Olisikohan omat sormet pestävä ensin patskasta ennen kuin alkaa muita osoittelemaan.
"Uudenlainen ote"
"Uudenlainen ote" tarkoittaa, että ay-terroristit laitetaan kuriin riittävän kovalla kädellä.
Johtamisesta
Demarit / ammattiliitot antoivat osaamisestaan näytteen Lomaliiton konkurssin muodossa. Kaikille, n. 220 henkilöä, "kenkää" välittömästi
Hö
Kaikesta sitä nyt löytää mystiikkaa. Laskurihan on nollilla vuodenvaihteessa, sekunnilleen. En kyllä osaa arvata mitä silloin mahtaa tapahtua.
aika kuulla totuus
Onko kenelläkään rohkeutta, selkärankaa, kykyä tai halua kertoa suomalaisille, että miten paljon rahaa Suomen valtiojohtoisista firmoista - kuten Finnair - on kannettu ulos optioina ja ylimääräisinä palkkioina, joiden väitettiin olleen kannuste hyvälle johtamiselle?
Ja kykyä selkeästi kertoa, että miten ja koska tämä operaatio suunniteltiin, toteutettiin ja mitkä olivat kirjanpidolliset perusteet tuolle palkitsemiselle.
Bonarit
Valtio-omisteisten pörssiyhtiöiden, kuten Finnair, osalta asianlaita selviää hyvin helposti vuosikertomuksista. Eli ihan internetistä löytyy jos on kykyä tai halua tsekata. Niistä "oikeista" valtionyhtiöistä en sitten tiedä.
Miten Finnair sitten saadaan kuntoon?
Onko niin, että syytämällä rahaa yhtiöön ja olemalla puuttumatta kilpailukyvyttömään rakenteeseen yhtiö nousee uuteen lentoon? Valitettavasti vasemmiston konstit johtaisivat vain ongelmien säilymiseen ja kärjistymiseen tulevina vuosina. Yhtiön tulevaisuus on turvattava juuri niillä keinoin, millä on lähdetty liikkeelle. Näin yhtiö kykenee toimimaan ja työllistämään jatkossakin. Skinnarit ja kumppanit yrittävät höynäyttää kadunmiestä räksytyksellään, mutta tämäpä näkee pidemmälle tulevaisuuteen ja ymmärtää rationoinnin tärkeyden. Lentotoiminta on yhtiön ydin, jonka ympärille yhtiötä kehitetään. Kaikki muut toiminnot ovat periaatteessa ulkoistettavissa.
Luonnollisesti
Tuohan se on ollut perinteinen punapääoman menestysresepti... Jos lisätään vielä omaisuuden myynti pääasiallisena tapana näyttää voittoa ja erilainen venkoilu samaan ryhmittymään kuuluvien yhtiöiden välillä.
Demarien ahdinko syvenee
Nyt ammutaan jo kaikkea liikkuvaa. Nämä "talousnerot" räpeltävät nyt hädissään. Kädet täytyy iltaisin ristiä ja toivoa, etteivät nämä veronkorottajat pääsisi valtaan.
Vai on yhtiöilläkin tunteet?
Yrityskin siis tuntee tuskaa.
No, ihmisethän eivät tunne mitään, joten heitä voi kyllä kohdella kuin koneita. Ja niin nykyisen taloususkonnon nimissä kohdellaankin.
kiemurtelua
Minkälaiset kytkennät valtiojohtoisiin firmoihin löytyy Suomen valtion päättäjien tasolta, jotka eivät missään nimessä halua tarkemmin nyt perehtyä tai tutkittavan esim. Finnairin taloudellista - myös menneiden vuosien osalta - tai halua pengottavan tekoja, jotka olisivat seurausta nykyiseen tilanteeseen? Politiikanteon taakse on jälleen hyvä kyyristyä.
SDP:n vispaus on JÄRJETÖNtä
Demarien alamäki jatkuu juuri tällaisilla tempauksilla, joilla SDPtä työnnetään AY-liikkeen laittoman lakon tueksi. Heinäluoma saarnaa entisen SAKn ajan malliin ja saa vain tuhoa aikaan.
Heinäluoman ja muiden entisten Ay-ihmisten melskaus tulee estää, sillä mikään maa ei ole niin rikas, että kestää Ay-ihmisten vastuutonta mäiskettä.
On hyvä kun maassa on porvarihallitus, joka tukkii Ay-väen ylilyönnit.
KATSOTAAN kuinka suu pannaan sitten kun Ay-liike saa laittomista lakoistaan todelliset kulut makse´ttavakseen.
Demareilta on vastuutonta pelata yksisilmäistä poliittista peliä, josta koituu vain lisää maksettavaa.
Suomessa palkansaajan asema on SURKEA
Suomessa taitaa palkansaaja olla heikoimmassa asemassa koko EU:ssa. Finnairin johto ei valtio omistajana ole osannut kuunnella riittävästä Finnairin työntekijöiden ääntä.
Hienosen marttyyriasenne ja epäonnistuminen vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa kuvastaa vain epäonnistunutta tilannetajua johtamisessa. Johdon ylisuuret ja "ansiottomat" bonukset ja julkisuudessa öykkäröinti ovat vain pahentaneet tilannetta.
Onneksi jotkut tahot ovat sentään vielä hiukan kiinnostuneita yrityksen tärkeimmästä voimavarasta eli henkilöstöstä. Suomen hallitushan toimii vain EK:n talutusnuorassa marionetin lailla ja kyykyyttää kansaa minkä ehtii.
"Suomessa taitaa palkansaaja
"Suomessa taitaa palkansaaja olla heikoimmassa asemassa koko EU:ssa. Finnairin johto ei valtio omistajana ole osannut kuunnella riittävästä Finnairin työntekijöiden ääntä.
Hienosen marttyyriasenne ja epäonnistuminen vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa kuvastaa vain epäonnistunutta tilannetajua johtamisessa."
Totta turiset. On se vaan niin väärin että Finskin lentäjiäkin kurjistetaan vaivaisella 14.000€ kuukausipalkalla ja muilla pikku "eduilla".
Heinäluoma headhuntereiden unelmamies
Heinäluoma ja Skinnari ovat kyllä headhuntereiden unelmamiehiä - he tietävät miten johdetaan yhtä aikaa kannattavasti ja työntekijäystävällisesti kriisitoimialalla toimivaa lentoyhtiötä!
Pitäisiköhän lähettää vinkki British Airwaysille, voisivat palkata vaikka molemmat herrat johtamaan yhtiötään :)
Pidemmällä aikavälillä myös virheitä
Nykytilanteessa Hienonen tekee juuri niin kuin pitääkin, koska muuten yhtiöllä ei ole tulevaisuutta. Hänen edeltäjänsä ovat kylläkin vältelleet vastuuta yhtiön rationoinnin suhteen hyvinä aikoina ja tästä syystä rationointi iskee näin kovaa. Näitä toiminnan keventämisiä ja tervehdyttämisiä olisi pitänyt itse asiassa tehdä kaiken aikaa, jolloin vaikutus olisi ollut paljon köykäisempi.
SDP:n kokonaisolemassaolostrategia perustuu tuskaan
SDP hyväksikäyttää tuskassaolevia ja tarvittaessa luo lisää kurjuutta ja passiivisessa tilassa olevia tuskaisia, jotta voisi käyttää niitä hyväkseen ja perustella valtaa ja mielipiteitä tämän desiilin avulla. Koko SDP perustuu vain ja ainoastaan tähän taktiikkaan, ei kai tässä nyt ole mitään ihmeellistä?
Johto ammattitaidoton
Kyllä Finnairin johto on osoittanut olevan ammattitaidoton, jo pienessä ajassa päästänyt ajautumaan useampaan työtaisteluun. Kukaan ei lakkoile ellei ole painavaa syytä.Yksityisessä yrityksessä johto olisi vaihdettu jo pienemmistäkin mokista, esimerkkejä on useita.
Miksei Lomaliiton johtoa kutsuttu mukaan?
Olisivat sitten voineet verrata strategoita:
Punapääoman "kaikki-heti-pihalle"-strategia tai Finnairin hienostuneempi "ulkoistetaan-ja-karsitaan"-strategia.
Mielestäni tosin punapääoman strategia on parempi ja sitä Finnair juuri kaipaa. :)
Ai niin, se olikin konkurssi ja siihenhän Finnairkin vielä ajautuu. Ei voi muuta sanoa kuin että "sweet justice". Sitten voivat kaikki ay-massutetut miettiä tykönänsä, että nappiin meni tämäkin projekti.
Kyllä punaiset osaavat: Ei sellaista bisnestä olekaan, mitä punaiset eivät saisi konkkaan. Olen aivan matti, että punaiset saisivat Alkonkin konkkaan viidessä vuodessa.
Finnair on kusessa - kuka siitä kärsii - me matkustajat
Ei tarvitse olle kummallinenkaan aapisen lukija, joka ymmärtää, että Finnair on kusessa. Eikö sitä lammikkoa saa läiskyttää ? Jos omistajaohjaajat, hallitusvastuulliset
( edelliset hallituksetkin ), haluavat peitää jälkensä huonosta valtionohjauksesta, joutaisivat he eroamaan ennen Hienosta. Onko virkamies Taxell kovin korkealta näkijä ja tekijä ? Ei ! Vai voisivatko huonon näkijän kyvyt johtua jo Suilasta, kyllä ja jo Holkeristakin. Syyllisiä etsitään - mistä löytyvät "kirvesmies", "pappi" ja "patruuna", jotka hoitavat homman kuntoon ? Jos koskaan ei ole sijaa arvostella, ei ole sijaa myöskään voittaa mitään. Rantakangkaan pöllönäänisen ämyrin patterit joutavat nopeasti ongelmajätteisiin itse ämyrin kahvan kannattajan kanssa.