Kuntien henkilöstö sai runsaan kahden vuoden aikana keskimäärin lähes 12 prosentin palkankorotukset. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan sopimuskauden aikana korotukset ovat nostaneet palkkoja keskimäärin 11,7 prosenttia, jos kertymä lasketaan korkoa korolle -periaatteella.
Keskiansiot olivat runsas vuosi sitten noin 2 700 euroa kuukaudessa. Lääkäreiden sopimusalalla keskiansio oli tuolloin noin 6 370 euroa, opetusalalla 3 420 euroa, teknisillä 2 820 euroa ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä olevilla 2 380 euroa.
Tänä vuonna palkkoja korotettiin paikallisella 0,8 prosentin suuruisella järjestelyerällä. Sen lisäksi syyskuussa toteutettiin 2,4 prosentin yleiskorotus.
Kuntasektorin sopimukset päättyvät tammikuussa. Palkkaneuvotteluista on odotettu vaikeita, sillä monet alat vaativat itselleen samanlaisia palkankorotuksia kuin terveydenhoitoalalle ja joillekin muille koulutetuille naisvaltaisille aloille on jo annettu.
Kunta-alalla työskenteli vuosi sitten lähes 440 000 henkilöä. Heistä naisia oli liki 80 prosenttia.

Kommentit
Huhhuh
Pohjattomasta kassasta on helppo kaapia.
lääkäreiden palkat
No niin, siinä on toimittajalle sattunut pahemman sortin virhe. Opettajat eivät ole saaneet kunnallisella sektorilla erikseen palkankorotuksia. Ovat todella palkkakuopassa jota suo korjata! Liekkö neuvottelukierrosten pohjustusta joltain poliitikolta!? Uskomattomia uutisia. Tässä maassa saa provosoida nykyisin lähes mitä vaan mielipiteitä muokaten. Tällaista tekstiä esimerkiksi yleensä sensuroidaan...
Konkurssi tulloo!
Kutistuvasta kansantaloudestako nuo palkat aiotaan maksaa. Vai loppuuko palvelut, että palkat voidaan maksaa?
Vienti on supistunut 40% ja kunnanvirkamiehille maksetaan +12%
Mistä ihmeestä he aikovat saada tuon korotuksiin tulevan rahan? Irtisanotaanko joka 8 kunnan palveluksessa oleva, jotta muille voidaan maksaa isompaa palkkaa vai mistä tuo raha tulee? En tajua.
Nostimmeko liikaa palkkojamme - kuinka käy vientikilpailukyvyn?
(2005 - osingot, palkkiot, optioetuudet ja vihdoin myös rahvaan palkat - nousukierteessä )
[ ... palkansaajat ulosmittaavat urakalla takavuosien palkkamalttia, joka nosti Suomen vientitoiminnan ennätyksiin - mahdollistaen kulutuskasvun vailla vertaa. Ensin (vienti)yritysten tuloksista mittasivat omistajat osinkoina ja sitten johtajat nousevina palkkoina, palkkioina ja optioina ... ]
Suomi on käytännössä täysin vientitoiminnasta riippuvainen maa. Ulkomaankauppa on miltei puolet bruttokansantuotteestamme. Puolet energian raaka-aineista tuodaan ulkoa, kuten monet muutkin raaka-aineet, koneet, laitteet ja investointitavarat. Lisäksi meille niin rakkaat autot tuodaa 100 prosenttisesti.
Tuonti maksetaan tunnetusti viennillä. Globalisaatio ajaa kilpailun sellaiselle tasolle, että meillä tulee olla jatkuva tuote-, innovaatio-, keksintö- ja menetelmäkehitys päällä pärjätäksemme muille, erityisesti nouseville idän kansantalouksille.
Kilpailukyvyn yksi mittari on kustannustehokkuus. Palkat sivukuluineen ovat osa kustannuksia. Tänä vuonna rikottiin useiden vuosien palkkamaltti, jotka kiteytyivät tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin. Tämän vuoden irroitettu "tuporatkaisu" saattaa olla kohtalokas löytöretki ymmärrykseen, mitä palkkakustannukset merkitsevät kilpailukyvyssä.
Vienti, tuonti kuin markkinataloutemmekin kulminoituu tänä päivänä kasvun lukuihin. Meidän on tunnollisina kuluttajina otettava osaa ostotalkoisiin, jolla ylläpidämme kasvua, joka mitataan määrissä ja rahassa. Onkin tärkeää, että kasvamme - näin huudetaan kaikista linnakkeista: Eduskunnasta, hallituksesta, ministeriöistä, Suomen Pankista, teollisuudesta, kotitalouksista ja vieläpä kunnistakin - kaikkialla pitää vain kasvaa.
Mitä enemmän kasvamme, sitä enemmän olemme riippuvaisia tuonnista ja sen sen "maksumiehestä" - viennistä. Riippuvuutemme ulkomaantoiminnoista kasvaa entisestään. Olemme hitsautuneet markkinarahan toiveunimaailmaan, verkostoihin, joita ei valvo tai ei pysty valvomaan kukaan. Olemme rahan ja tavaravirtojen armoilla. Näillä virroilla on vain yksi hokema - se on kasvun ja globalisaation hokema.
Mikäli suomalaiset haluaisivat irtiottoa pelastaakseen ympäristönsä, sielunsa ja yhteishengen, tulisi meidän omavaraistaa toimintaamme. Nyt me EU-politiikan vuoksi menetämme tuotanto-osia, joista Kekkosen aikakaudella ei oltaisi keskusteltu puolella sanallakaan.
Suomi on riittävän suuri maa tuottaakseen miltei kaiken sen tarpeellisen mitä elinehtoihimme kuuluu - tosin näin joutuisimme kaventamaan kulutusjuhlaamme, ehkä "innoittelu parkkeja" Lempäälän malliin ei rakennettaisi niin paljon. Ehkä kyläkaupat eivät kasvaisi tavararöykkiöitä muistuttaviksi kiinalaisten tuotteiden kulutuselämyskeskuksiksi.
Jos nyt kuitenkin haluamme pitää kiinni kulutusiloittelun hulluista päivistä, on meidän valvottava kilpailukykyämme. Herää vain kysymys, miksi juuri nyt tapahtuu kilpailukyvyn ulosliputus. Muistattakoon, että jo muutama vuosi sitten yhtiöiden osinkoja nosteltiin, palkkioita koroteltiin ja niin bonuksia kuin optioetuuksia ajattelemattomasti jaeltiin. Oliko/ onko nyt "rahvaan" vuoro kartuttaa ostovoimaansa?
Tilastot kertovat erinomaisesti kuinka positiivisesti vienti-tuontibalanssi on toiminut. Olemme vieneet kuin viimeistä päivää. Yhtiöt ovat kartuttaneet omaisuuseriään ulkomailla omistaen enemmän kuin koskaan, voittoja vyöryy halpakustannusmaiden "tileiltä" - samalla olemme "tahtomattamme" osallistuneet kehitysyhteistyöhön siirtäen suomalaista ostovoimaa kapeamman leivän tovereille.
Olemmeko liiaksi tuudittautuneet kohta lankeaviin historiallisen suuriin perintöihin, unohtaen, että suurimmalla osalla perinnöistämme on tasearvo, joka voi myös romahtaa - asunnot, mökit, autot ja metsät, kaikella on dynaamisesti kysynnästä riippuva tasearvo. Viime kädessä ruoka, riittävän puhdas ympäristö ja vireä sekä utelias mielenlaatu ratkaisevat pelin. Nämä olisivat meille parhaita perintöjä huomisellemme.
Ilkka Luoma
KESKUSTELU --- TIEDE
[23212]
..............................................
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
( kuvia saa käyttää vapaasti kirjoituksen yhteydessä - Copyright by Ilkka Luoma 2007 )
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/5247092 ---
Teksti
Ennen suomalaiset tekivät kaiken itse - vain kahvi ja tupakkikin tuotiin, jos ei kukkaruukussa kasvanut. Kuvan hirretkin käsin veistettynä talo kuvastaa uutteruutta, nokkeluutta ja tahdon voimaa, emme eläneet vielä kulutusjuhlailoittelun aikakautta. Silti ihmiset olivat onnellisempia kuin tänään. Tehtiin töitä, jatkettiin sukua ja suunniteltiin huomista. Talon nimi on Rebulia.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/5247097 ---
Teksti
Suomi on erityisesti tuontienergiasta riippuvainen ja koko liikkumisemme perustuu öljytuotteisiin. Tuuli on noussut suurimpaan suosioon, sillä se on täysin puhdasta ja päästötöntä. Purjeveneiden valtakausi oli satoja vuosia. Tuontipolttoaineella on siirelty tavaroita ja ihmisiä vasta noin reilu 100 vuotta. Kuva Loviisasta.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/5247108 ---
Teksti
Suomessa on noin reilut kaksi miljoonaa henkilöautoa. Autot ovat meidän varallisuuden, piilotetun mieskunnon, menevyyden ja tavoiteltavuuden mitta. Autot on aina tuotu ulkoa, ... muutama Saab koottiin Uudenkaupungin tehtailla. Autokantamme on yksi Euroopan vanhimmista. Autot ovat myös merkittävä päästölähde ja ulkomaankaupan vajeellistaja. Kuvan "1956" löytyi Helsingin Torni hotellin vierestä.
Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/5247114 ---
Teksti
Suomi on aikakautensa teräsmies - meillä menee pinnallisesti hyvin, mutta sisus ruostuu. Suomi tasapainoilee tuonnin ja viennin ohuella langalla, jonka sidos koko kansantalouteen on niin hyvässä kuin pahassa erittäin suuri.
Kuva 5
--- http://www.panoramio.com/photo/5247140 ---
Teksti
Suomen Pankissa on Akseli Gallen-Gallelan tunnettu teos, jossa siveellinen tyttö koettaa vältellä vakaan Väinämöisen otetta. Rikkautemme on laajat vesistöt, joiden puhtaus on jotain uutta monille kasvaville kaukoidän tiikerivaltioille. Kuinka paljon Suomi jaksaa ottaa puhtaustarveturisteja sotkemaan ympäristöämme.
Kuva 6
--- http://www.panoramio.com/photo/5247157 ---
Teksti
Nokian vaikutus kaikinensa on Suomelle suurempaa kuin arvaammekaan. Nokia vie laadun, osaamisen ja innovoinnin viestiä suomalaisuudesta. Nokia tekee suurimmat voitot kuitenkin Kiinasta. Eduskunta tulevaisuusvaliokuntansa suulla haikailee uutta "nokiaa" - sitä me emme saa, mutta ympäristöteollisuus voi olla klusteri, mistä ammennamme uutta työtä, suunnittelua ja kauppaa - löytyykö nyt Suomesta yhteishenkeä klusterin perustamiseksi? Ympäristöarvot ovat nousemassa ihmiskunnan etusijalle, ja tämä taannee, että lamassakin tämä Ympäristöteollisuus ry tuo menestystä maallemme.
Kuva 7
--- http://www.panoramio.com/photo/5247172 ---
Teksti
Kokoomuksen Katainenkin vaatii kasvua. Jää nähtäväksi mitä merkitsi kaikkinensa Kataisen verhotut lupaukset ja pään nyökytykset hoitajille heidän palkoistaan, kun Tehy on nyt irtisanoutumassa konsensuksesta, jota ennen siivitti Tupo. Mitä merkinnee tämä kuuluisa "500 euroa". Demarit räksyttävät tahollansa - kuinka käy valtiovarainministeri Jyrki Kataisen rock´n roll?
Kuva 8
-- http://www.panoramio.com/photo/5247192 ---
Teksti
Kansanedustajatkin puhuvat kädet viuhuen - kyseessä oli hiukan sivuraiteelta ymmärretty tiestön omistajuus, kun hallitus kaavailee vanhan TVH:n yhtiöittämistä. Edustaja Virtanen liikehtii pöntössä kuuluisa baskeri päässään täysistunnossa, jossa salissa oli kourallinen kuulijoita. Virtanen haluaa mielen maltin kasvua yksityistämisissä.
Kuva 9
--- http://www.panoramio.com/photo/5247213 ---
Teksti
Kokoomuksen edustaja se varsinkin kädet heiluen julisti kasvun politiikkaa, tosin kamppaillen oppositiota vastaan, kun he moukaroivat puheenjohtaja Kataista, jonka ajatellaan "luvanneen" vaali-innoissaan kasvua hoitohenkilökunnan palkkoihin.
Kuva 10
--- http://www.panoramio.com/photo/5247236 ---
Teksti
Demareiden oppositiorivt pitivät. Edustajat kävivät Kokoomuksen kimppuun kuin herhiläiset. Pitivät Kokoomusta syypäänä, kun kansa irtosi Tupo-konsensuksesta lupaillen holtittomia "palkkalupauksia".
Kuva 11
--- http://www.panoramio.com/photo/5247239 ---
Teksti
Espoolaisia tituleerataan Suomen vahaaja kuninkaiksi. Onnistuu se Savonlinnassakin. Auto on ollut kansakuntamme pyhä lehmä, mm. sen kalliin hinnan vuoksi. Kasvun hegemonia ilmentyy
...
Sent:
[ORIG 12. lokakuuta 2007]
Kuka sai mitä ja miten?
Työnantaja propagandaahan tuo on. Ei se 11,7 kaikille tullut, mutta muutamat saivat sen ilmoitteeksi ja tehyttäret taistelulla.
"...Kunta-alalla
"...Kunta-alalla työskenteli vuosi sitten lähes 440 000 henkilöä..."
Eihän tuossa ole kuin puolet liikaa. Jo rupeaa kuntien rahat riittämään, kun pistetään kaikki tyhjäntoimittajat ulos. Ja niitä kuntasektorilla kyllä piisaa. Samalla saadaa yksityissektorille lisää työvoimaa oikeastu tuottavaan työhön.
2700 euron keskiansio ei
todellakaan satu normaalille rivityöntekijälle kunnalla, siellä keskimääräinen ansio voi olla joku 1700e /kk.
Jaahassh. Lisää bensaa
Jaahassh. Lisää bensaa liekkeihin. Kotoinen kommunismimme tekee vielä viimeiset epätoivoiset rosvouksensa ennen kuin koko paska romahtaa perusteellisesti omaan mahdottomuuteensa.
Se tuo % koroitus johtaa kohtuuttomuuksiin
Tilanne on muuttunut kestämättömäksi.Sen tähden täytyy aloittaa YT neuvottelut ja lomauttaa,samalla % suhteella,koko henkilökunta.Eli 1700€ 5 päivää,2700€ 7 päivää,4700€ 12 päivää ja niin edelleen.Kuntaliitoksia ei pidä toteuttaa,ennen kuin liitoskuntien kesken on toiminnat ajettu yhteen ja säästöt saatu aikaan.
Hyvä Terppa,
taas meteli kokonaisansiosta, entäs tuntipalkka?
Yritysten, joiden varassa on
Yritysten, joiden varassa on hyvinvointimme, elinehto on niiden kannattavuus. Miten voidaan edes kuvitella, että valtiovalta, ammattiliitot ja työnantajaliitot voisivat nykyisessä tilanteessamme "päättää" millaisia palkkoja ja muita "ehtoja" kussakin yrrityksessä maksetaan ja noudatetaan.
Nuorille vinkki, EI teollisuustyöhön
Eli siitä vaan byrokraatiksi hommiin, ei pelkoja potkuista, kevyt työaika -joustavakin, liksat maksaa veronmaksajat, arvostus korkea, matala eläkeikä jne
Teollisuudessa duunari on aina potkuvaarassa, palkat ovat jo nyt laskeneet kun lisät on poistettu, kukaan ei arvosta, paskasta hommaa, pätkähommia jne......Eläkeikää nostetaan kohta n 70 veehen....
Sama paska on kyllä palvelualoilla kuin teollisuudessakin.
Bensaa liekkeihin.
Kotoinenkin kommunismimmekin alkaa olla tiensä päässä.
Suojatyöpaikkojen Suomi tekee vielä viimeiset mahdolliset epätoivoiset rosvouksensa ennen perusteellista romahtamistaan.
Kitinää
Mitä ihmeen kitinää ja valittamista on ilmassa. Suomi on vapaa maa ja täällä saa jokainen kilpailutaa itsensä työmarkkinoilla. Jos kunnan hommissa on mukavaa, runsaasti vapaata ja palkkakin kohdalla niin miksi valittajat eivät mene sinne töihin? On pöljää hakata päätä seinään ja valittaa kuhmua.
Kovat on liksat opetustoimessakin
Verrattuna tulos-tai-ulos-tyyppisen irtisanomisriskin sisältäviin tehtäviin. Kun vielä on kysymys aloista, joilla tehdään varsin kohtuullisia tuntimääriä em. summaa vastaan, ei voi muuta kuin ihmetellä millainen taloudellinen katastrofi kuntapuolella kytee.
Sosialistista Suomea
Kunnat ja valtio voivat palkata väkeä ja maksaa huonoa tai parempaa palkkaa mutta yksi ominaisuus niiltä puuttuu, vaurauden luonti eli kyky tuottaa voittoa. Ilman tätä ominaisuutta taloumme ei kasva, vientimme tukehtuu ja lopulta jää jaettavaksi vain "kurjuutta" enemmän tai vähemmän tasapuolisesti. Mitä nopeammin kunta-alan palkkoja nostamme ja lisäämme ko. työvoimaa, sitä nopeammin elintasomme laskee. Takuuvarmasti.
Kuntasektorin kulut
Julkinen sektori, eritoten kunnat ovat kasvattaneet menojaan surutta, tehokkuuden unohtaen. Kunnat osaavat vain vinkua lisää rahaa kuin se olisi keino parantaa heikkoa johtoa.
Kuntasektori on saneeratttava, kuntia tarvitaan Suomessa 1-20 350 sijaan, sekä toimivat järjestelmät tehtävien hoitoon. Niitä ei ole.
Hallintoa on 25 miljoonan kansaa varten.
paita
"Mitä ihmeen kitinää ja valittamista on ilmassa. Suomi on vapaa maa ja täällä saa jokainen kilpailutaa itsensä työmarkkinoilla. Jos kunnan hommissa on mukavaa, runsaasti vapaata ja palkkakin kohdalla niin miksi valittajat eivät mene sinne töihin? On pöljää hakata päätä seinään ja valittaa kuhmua."
Jospa se työpaikan vaihtaminen ei olekaan yhtä helppoa kuin paidan vaihtaminen? Ja suhteillahan byrokraatiksi on aina päässyt, ei siihen voi edes kouluttautua kun ei ole edes mitään kelpoisuusehtoja.
Ja kilpailuttamisesta puheen ollen, normikansa saa täällä itseään kilpailuttaa ja juosta kuin koira kilpaillessaan vertaistensa kanssa. Siitä vain jokainen kilpailuttamaan itseään ja vaatimaan pienempiä palkkoja..Tämä kunta-alojen työntekijöiden korotus tuntuu kyllä järjenvastaiselta samalla kun monilla muilla aloilla tyydytään nollakorotuksiin tai pidetään yllä puhetta palkanalennuksista. Kuinkahan rajusti velkaantuvat kunnat pystyvät tuottamaan ihmisten tarvitsemat palvelut?
Kapea on julkisen sektorin leipä
kyllä taas näyttää hienolta keskipalkka, vaikka käytännössä suurin osa työntekijöistä tienaa bruttona alle 2000 euroa kuukaudessa. Itsekin kaupungin duunarina tienaan bruttona 1619 euroa/kk eli keskiarvoon nähden tonni puuttuu. löytyykös sieltä yksityiseltä sektorilta montaakaan duunia jossa kokoaikainen tienaisi vähemmän.
Lisäksi suuret prosenttikorotukset ei kerro koko totuutta jos pohjapalkka on valmiiksi pieni.