Volvon henkilöautojen myynti Zhejiang Geelylle on varmistunut. Sekä yhdysvaltalainen Ford että kiinalainen Geely varmistivat huhut kaupasta keskiviikkona.
Molempien yhtiöiden mukaan neuvotteluja yksityiskohdista jatketaan. Muun muassa kaupan rahoittamisesta ei ole vielä sovittu.
Ford kertoi tiedotteessaan, että se aikoo kirjoittaa lopullisen sopimuksen Geelyn kanssa ensi vuoden huhti-kesäkuussa.
Geelyn mukaan taas kaikista olennaisista kaupallisista ehdoista on sovittu ja lopullinen sopimus tehdään alkuvuodesta. Yhtiö kertoi neuvotelleensa kaupoista Volvon johdon ja työntekijäjärjestöjen edustajien sekä Ruotsin ja Belgian hallitusten kanssa.
Geely sanoo tiedotteessaan, että sopimuksen varmistuessa Volvo säilyttäisi johtavan asemansa turvallisuudessa ja autojen ympäristöteknologian kehityksessä.
Ruotsalaismedioissa muistutetaan, että kaupassa voi olla vielä mutkia matkassa. Suurin kysymys on rahoitus, josta yhtiöt eivät ole vielä päässeet sopuun. Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Geely olisi sopinut lainasta Kiinan suurimpien pankkien kanssa.
Yhdysvaltalaisen Detroit Free Press -lehden lähteiden mukaan Geely olisi tarjonnut Volvosta noin kaksi miljardia dollaria eli noin 1,4 miljardia euroa, mikä on noin kolmanneksen vähemmän, kuin mitä Ford maksoi Volvon henkilöautoista kymmenen vuotta sitten. Kyseessä olisi Kiinan suurin autokauppa.
Geely teki ennen jääkaappeja
Ford ryhtyi kauppaamaan Volvoa vuosi sitten, kun taloustaantuma iski rajusti maailman autoteollisuuteen. Volvolla työskentelee 20000 ihmistä, joista noin 16000 on Ruotsissa. Volvon tehtaat sijaitsevat pääasiassa Ruotsissa ja Belgiassa.
Geely tunnettiin aikaisemmin jääkaapin osien valmistajana. Yhtiö ryhtyi valmistamaan autoja vasta vuonna 1997 ja on sen jälkeen kasvanut yhdeksi Kiinan suurimmista autonvalmistajista. Geelyllä on 12000 työntekijää, ja se valmistaa noin 300000 autoa vuodessa.
Ruotsalaiset jännittävät samaan aikaan toisenkin ruotsalaisauton, Saabin, kohtaloa. General Motors kertoi perjantaina alkavansa ajaa alas Saabin toimintoja, kunnes hollantilainen Spyker uusikin tarjouksensa automerkistä.
Volvon henkilöautoja ei pidä sekoittaa ruotsalaiseen pörssiyhtiö AB Volvoon, joka valmistaa muun muassa kuorma-autoja ja linja-autoja.

Kommentit
Hyvä
Hyvä että Ford pääsi rönsystään eroon. Koiranluu Volvo on ihan hyvä kiinalainen auto.
hieno juttu!
jos vaikka nyt volvon laatu rupeis paraneen.
OK.
Ostan sitten jatkossa jonkun muun.
Keltainen vaara
Aikoinaan puhuttiin keltaisesta vaarasta. Silloin luultiin, että kysymyksessä olisi sotilaallinen uhka.
Näin ei enää ajatella. Seuraavaksi VOLVO tehdas tekniikoineen muuttaa Kiinaan ja siellä palkkataso 1/10
Ruotsin palkkatasosta.
Kiinalaiset seuraavat vähän aikaa autojen valmistusta Ruotsissa ja sitten tulee muutto. Kaikki kuvataan ja videoidaan. Ammattiyhdistysliike voi tietysti pullikoida, mutta nyt on sen kaltainen vastustaja ettei se korviaan loksauta.
Hyvänä esimerkkinä Tiibet!
Olisiko myös niin että kun autoja valmistetaan 30% enemmän kuin myydään ja samanaikaiseti niiden tekijät ovat ulosmitanneet lakoilla ja työseisauksilla lisää liksaa on nyt siinäkin asiassa tultu tien päättymiseen?
RWD
1998 jälkeen ei ole tehty oikeita Volvoja, joilla voi ajaa myös talvella, kun takavedosta luovutiin. Joten suunta voi olla vain ylöspäin.
Hevoset vetää....
Eiköhän se ole niin että hevoset vetää. Jos takaveto olisi oikea ratkaisu hevoset työntäisivät kärryjä! ;-)