Sunnuntai 27.5.2012

Kiina väistelee syytöksiä ilmastosovun jarruttelusta

Luotu: 
25.12.2009 13:07
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kiinan ulkoministeriön mukaan arvostelijat yrittävät vain siirtää pois huomiota vastuusta, joka kehittyneillä mailla on kehitysmaita kohtaan.

Kiina puolusteli tänään aikaansaannoksiaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Virallisten tiedotusvälineiden mukaan pääministeri Wen Jiabaolla oli merkittävä rooli sopimuksen synnyssä.

Kiinaa syytettiin kokouksen jälkeen neuvottelujen jarruttamisesta. Monien asiantuntijoiden mukaan maa myös teki vähiten myönnytyksiä.

Viikko sitten päättyneessä ilmastokokouksessa päästiin vaivoin ei-sitovaan sopimukseen, joka vaatii rajoittamaan maapallon lämpenemisen kahteen asteeseen. Sopimus ei kuitenkaan sisällä päästörajoituksia.

Britannian ilmastoministeri Ed Miliband sanoi tällä viikolla, että Kiina oli torjunut kaikki yritykset saada aikaan sitova sopimus ja estänyt myös sovun päästöleikkauksista.

Virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi pitkässä selvityksessään, että Wen oli viimeiseen asti pyrkinyt kompromissiin.

– Kiina osoitti mitä suurinta vilpittömyyttä, yritti parhaansa ja toimi rakentavasti, Xinhua kommentoi.

Kiinan ulkoministeriön mukaan arvostelijat yrittävät vain siirtää pois huomiota vastuusta, joka kehittyneillä mailla on kehitysmaita kohtaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

E.M.W.

Ei liene ihmeellistä, että nimenomaan Kiina ei innostu päästöleikkauksista.

http://thebreakthrough.org/blog/Europe_Kyoto.jpg

Kun tuota graafia tutkii, selviää heti että Euroopan energiantuotannon hiilidioksidipäästöt eivät ole nousseet 30 vuoteen.

Jenkeissä ja Intiassa kasvua on jonkin verran mutta Kiinan päästöt ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun 2000-luvulla. Kiina onkin suurin CO2-tuottaja maailmassa.

Tässä mittakaavassa Suomen päästöt menevät tuolla nollaviivan tuntumassa.

Ilkka Luoma

Eurooppa ja USA vastaavat viimeisen 150 vuoden aikana aikaansaaduista päästöistä (nykyaika mukaan luettuna) noin 70 prosentista, siinä on hymy kaukana. Kiina on noussut hiilidioksidipäästäjäksi nro 1 vasta viime vuosina. Jos laskemme per capita on Kiina kääpiöluokassa ja esimerkiksi Suomi ja USA ovat aivan eri dekadeilla kaukana edellä. Että näin.

ämpee

"Kiinan ulkoministeriön mukaan arvostelijat yrittävät vain siirtää pois huomiota vastuusta, joka kehittyneillä mailla on kehitysmaita kohtaan."

Tuolla samalla periaatteella:

-Älykkäillä on vastuuta tyhmistä
-Koulutetuilla on vastuuta laiskureista jotka jättivät koulut käymättä

Milloinkohan kiinalaisilla alkaa olla vastuuta kiinalaisista ??

Jooseppi-1

Kuinka kauan aikaa Kiinaa pidetään vielä kehitysmaana ?

Itse haluaa sen statuksen, jotta voisi kehittyä, teollistuneeksi kehittyneeksi maaksi. Kauanko siihen menee aikaa ?

Itse en pidä kiinaa kehitysmaana.

joukahinen

Jos ilmastonmuutos yhtään rintaa kipristää: ÄLÄ OSTA KIINALAISTA TUOTETTA ! Boikotti on paras keino. Eli jos et ole jo täysin paatunut välinpitämätön narsisti niin
sanot kiinalaiselle halpatuonnille EI, en osta.

-28C

Haloooo. Jos kinukit ja jenkit on ainoita, jotka haluaa pitää tämän maailman vielä pyörimässä. Vastaus on jyrkkä KYLLÄ. Ostan, ostan ja vielä ostan.

"paatunut välinpitämätön narsisti". Ei vaan kommandopipo päässä poliiseja tiiliskivillä heittelevä ilmastoasiantuntia.

-28C

salakankee

Ainoa tapa ohjata Kiinan käytöstä, on boikotoida kiinalaisia tuotteita. Suosikaa eurooppalaista valmistusta!

Kiinan malli hoidella asioita ei täytä mitään kriteerejä.
Se on itsekäs, ympäristölle ja luonnolle todella tuhoisa, sen omasta kansasta nyt puhumattakaan.

Kiinan poika ei ymmärrä kuin rahan kilinää.. kun se loppuu, ääni muuttuu kellossa. Mitää "moraalia", joka perustuisi esim. uskontoon sikäläisillä ihmisillähän ei ole...