Sunnuntai 27.5.2012

Maailman reiluimmat pankkiirit? Asiakkaille kolme vuotta ”järjestelyaikaa”

Luotu: 
30.12.2009 10:57
  • Kuva: Uusi Suomi

Unkarilaiset pankit ovat valmiita joustamaan asuntolainojen takaisinmaksussa, vakuuttaa maan keskuspankin rahoitusmarkkinoiden vakaudesta vastaava johtaja Peter Tabak.

Hänen mukaansa asiakkaille annetaan jopa kolme vuotta aikaa järjestellä asioitaan.

Syynä on se, että pankkeja uhkaavat valtavat luottotappiot. Unkarilaiset yritykset ja kotitaloudet ottivat ennen talouskriisiä ahkerasti valuuttalainoja. Forintin arvon romahdettua lainasummat ampuivat pilviin suhteessa tuloihin.

Tabak kertoo, että keskuspankki antoi "totta kai" suosituksia siitä, miten paljon kotitalouksien on turvallista ottaa lainaa ulkomaisissa valuutoissa. Hänen mukaansa oli kuitenkin vaikeata saada sanomaa perille.

Valuuttalainojen ottoon houkutteli alhainen korko verrattuna forinttilainoihin.

Paikat: 
Jaa artikkeli: