Uusi Suomi / Raha Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Jungner: ”300€ on aivan liikaa”

Jungner: ”300€ on aivan liikaa”
Julkaistu: 7.1.2010 11:56
Päivitetty: 7.1.2010 12:05
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Mikael Jungner arvioi Yle-maksun jäävän alle 200 euroon.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Mikael Jungner arvioi Yle-maksun jäävän alle 200 euroon.

Faktakulma

Uusi Suomi ja Yleisradio aloittavat 11. päivä tammikuuta yhteistyön verkossa. US tuottaa radiokanava YLE Puheelle laajan sarjan kolumneja vuonna 2010. Kyseessä on Suomessa aivan uudenlainen yhteistyö yksityisen median ja julkisen palvelun median kesken.

Kolumnit ovat kuultavissa arkipäivisin radiossa kolumnistien itsensä lukemina ja saman tien luettavissa verkkolehti Uuden Suomen sivuilta. Verkossa esitykset voi kuunnella Yle Areenasta. Keskustelua kolumneista käydään Uuden Suomen sivuilla.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner tyrmää kansanedustajien julkisuuteen heittämät arviot Ylen mediamaksun kohoamisesta jopa 300 euroon.

- 300 euroa on aivan liikaa, Jungner sanoo Uudelle Suomelle.

Ylen rahoitusta pohtinut työryhmä ilmoitti lokakuussa, että vuoden 2012 alussa käyttöön otettava Yle-maksu olisi 175 euroa.

Joulukuussa asiasta käydyn keskustelun yhteydessä eduskunnassa epäiltiin maksun nousevan jopa yli 300 euroon, jotta Yleltä vaaditut palvelut toteutuisivat.

- Jos halutaan, että nykymuotoisen Ylen toiminta jatkuu, maksun pitää olla 195-199 euroa, Jungner arvioi.

Televisiomaksu nousi vuodelle 2010 kolmella prosentilla. Jos tv-maksun maksaa yhdessä erässä, sen vuosihinta on nyt 231,05 euroa.

Paljonko olet valmis maksamaan Ylen toiminnasta vuodessa? Ota kantaa US-kyselyssä.

 

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Mikael Jungner
Yritykset: Yleisradio
 
 
 
 

Eihän se ole kuin...

10% opiskelijan vuosituloista.

YLE on SANEERATTAVA

Yle on saneerattava vastaamaan kustannuksiltaa väestön määrää ja tarpeita.
LIIKAA:
-tv-kanavia
-radiokanavia
-henkilökuntaa
-rakennuksia 'Yle-kaupunki'
-ohjelmien uusintoja
LAITTAKAA YLE ASIANMUKAISEEN KUNTOON ENSIN.

Juu...

Mutta kaikkihan on muutenkin päin prinkkalaa tässä maassa.

Ei voi kuin nauraa.

Se kait johtuu siitä, että päättäjillä on niin hurjat liksat, ettei heillä ole mitään suhteellisuudentajua. He luulevat, että jos ihminen elää 250 eurolla kuussa, se on sama asia kuin hän olisi ikiliikkuja, kävisi tyhjällä. Vai miten he ajattelevat? Ihme juttu sinänsä, että miten he ajattelevat. Kait jotenkin luovasti.

Päättäjät uskovat

Että jokainen Suomalainen on elämän tapa taiteilija, oikeassa ovat kun kansa selviää hyvin pienelläkin ja ei mellakoi kadulla niin heidän täytyy vielä pitää siitä.

Tosi on

Aivan oikeassa olet.
Nykysiin esim. mainiot FST ohjelmat hautautuvat sinne omalle kanavalla. Oma ruotsinkielinen kanava oli täysi virheinvestointi, tekstitysmahdollisuus kun on olemassa.
Toisekseen Ylen maakuntaradiot ovat saneet aivan liikaa ohjelma-aikaa, eivät ne mitään maakuntaohjelmaa enimmäkseen lähetä, vaan aivan yleishöpinää. Ja maakuntauutisetkin ovat suurelta osin valtakunnanuutisia, joita vain kopsataan puolen tunnin välein. Aika kallista kopsausta. Maakuntardiolle riittäisi uutiset harvemmin ja lähetysaikaa voi supistaa - niinkuin jo kesäisin tehdään. Säästö tulee joka toimituksesta 20-kertaisena, kun se sovelletaan joka maakuntaradioon.

Radion täysin linjattomat kanavaprofiilit pitäisi panna täysin uusiksi, niin voitaisiin ehkä niistäkin karsia yksi kanava pois.

Urheilusta pitää myös säästää ja tyhjänpäivinen väkisin tehty viihde ei liene halpaa sekään.

Uusinnat ovat tarpeellisia ja halpoja, mutta jokin raja nilläkin pitäisi olla.

Jugnerin tarjoamaa entisen kaltaista Yleä en kaipaa enkä sen perään jää itkemään.

Yksi kanava riittää

Miksi YLE ei tyydy yhteen kanavaan. Sieltä voi tulla uutisia ja dokumenttiohjelmia ja muutama ajankohtaisohjelma. Tulkoot loput maksullisten kanavien kautta.

YLE maksun kohtuuhinta olisi korkeintaan 60 e.

YLE senkun laajenee!

”Uusi Suomi ja Yleisradio aloittavat 11. päivä tammikuuta yhteistyön verkossa. US tuottaa radiokanava YLE Puheelle laajan sarjan kolumneja vuonna 2010.”

Olipa mielenkiintoinen uutinen taas. Ja kuinkahan hemmetin paljon YLE haaskaa rahaa taas tähänkin? Mikä hemmetin kuningas YLE muka on? Sen on väen väkisin laajennuttava joka paikkaan. Kohta ei ole toimintoa Suomessa, jota YLE ei rahoita. Oikein YLEkulttuuri- ja mediaministeriö ja apurahanjakaja.

Hiivaa kehiin - YLE paisuu kuin pullataikina!

Sinänsä on yksi hailee vaikka Yle tuottaisi koko maailman uutiset, mutta hemmetti vieköön, siitä ei minulle pidä laskua lähettää! Todella härskiä ja epäeettistä toimintaa: lisätään vain löylyä ja päätetään täysin yksipuolisesti, että lasku lähetetään kansalle. Kansalta kysymättä: minä haluan edelleen päättää vapaasti mitä ostan ja mitä en. TV ja YLE ei ole ihmisen perustarve.

Tuo ei ole ongelma

Eihän siinä mitään pahaa, jos ohjelmia ostetaan ulkopuolelta. Jo taannoin panin merkille, että Ylen toimittajat olivat jonkinlaisia sisäänostajia, jutut ostettiin ns. avustajilta. Niitä sitten talon oma väki oman palkkansa eteen editoi.

Noiden Ylen 'sisäänostajien' määrää pitäisi nyt vaan saada pienemmäksi.

uusi päätös mediamaksusta

Kun eduskunta valitaan 2001 niin sinne on valittava enemmistö niitä, jotka lupaavat kaataa mediamaksun ja rahoittaa paljon nykyisestä supistetun YLEN VERORAHOILLA.

Sirkushuveja

Opiskelijalla on käytettävissä alle 200€ kuukaudessa vuokran jälkeen.

Taitaa nämä valtion pakolliset sirkushuvit riistää leivän pöydästä.

Itselläni jää käteen

Itselläni jää käteen 90e/kk vuokran ja nettilaskun jälkeen. Eipä tässä paljoa tuuletella. Tuo 175e lisäkustannus on mukava piriste YLE:n palvelua käyttämättömälle köyhälle.

JoopaJoo

Ulosottoon saadaan lisää toimintaa, tuon maksun jättää jokainen jo ulosotossa oleva maksamatta, jos ei sitten toimeentulotuki ota summaa huomioon.

Ei pakkoverolle!

"Uusi Suomi ja Yleisradio aloittavat 11. päivä tammikuuta yhteistyön verkossa. US tuottaa radiokanava YLE Puheelle laajan sarjan kolumneja vuonna 2010."

Ja kuinkahan paljon YLE lykkää rahaa tähänkin?

Miksi ihmeessä YLEn on laajennuttava laajentumistaan - ei ole enää Suomessa alaa, jota YLE ei hoida tai ainakin sponsoroi?

http://mediamaksu.org/ - Täysmittainen kapina mediamaksua vastaan.

Kaikki on liikaa

YLE elätti ja verollepanon kaikille jaettava maksu on kaikki liikaa samoin jungner ja filosofiansa. Herra päästä meidät pahasta musiikkitalon rahasta !

Pois muusta

Muistakaa, että tämä 175 euroa on pois jostain muusta. Tarkemmin, se on pois kulutuksesta. Kun ei ole kulutusta, ei tule työpaikkoja.

Joku viisas voisi laskea, että montako työpaikkaa syntyy, kun jokainen talous sijoittaa kulutukseen 175 euroa.

En omista televisiota.

175 euroa menee tehottomaan kulutukseen

Tarkemmin sanottuna 175 euroa ei ole poissa kulutuksesta, koska Yle kuluttaa rahat - vieläpä enimmäkseen Suomessa.

Oikea ongelma on, että nämä 175 euroa ovat ehkä pois jostakin tuottavammasta tai hyödyllisemmästä.

(Tämä liittyy klassiseen lasintekijän paradoksiin:

Vandaali heitti kiven leipomon ikkunaan. Poliisi pidätti vandaalin. Väkijoukko kuitenkin puolusti vandaalia sanomalla, että teon seurauksena leipurin pitää ostaa uusi ikkuna työllistäen näin lasintekijän, joka puolestaan työllistää monia muita ihmisiä. Vandaali oli siis itse asiassa hyväntekijä, koska hän työllisti useita ihmisiä ja siten pyöritti talouden rattaita.

Paradoksin virhe on siinä, että jos leipurin ei olisi tarvinnut ostaa uutta ikkunaa, olisi hän voinut investoida vastaavan summan vaikkapa uuteen kassakoneeseen. Jos vandaali ei olisi heittänyt kiveä, olisi leipurilla ollut päivän päätteeksi ehjä ikkuna, uusi kassakone ja lasintekijä olisi voinut tehdä jotain hyödyllisempää. Mutta koska vandaali heitti kiven, oli leipurilla päivän päätteeksi vain ehjä ikkuna, vanha kassakone ja lasintekijä oli tehnyt turhaa työtä.

Samaa argumentaatiota on muuten käyttänyt myös tekijänoikeusteollisuus: "Euro kasettimaksuihin on euro suomalaiselle työlle."

Niin, ja tässä esimerkissä Yle on vandaali. :)

aivan näin,pois pakkovero

Jos mediapakkoveroa ei olisi, se tietenkin tavalla tai toisella siirtyisi kulutukseen mikä tekisi 175 € x kaikki kotitaloudet ja yritykset useita satoja miljoonia €uroja/v
eikä se ole mikään pikku summa.Ja todennäköisesti se loisi uusia työpaikkoja.
Minäkään en omista televisiota.Jos maksu tulee, en taatusti tule maksamaan, vaikka raahaisivat siperiaan.Kun tulonikin ovat vain laskujen jäkeen n. 355€/kk.

Jungner on fiksu kaveri

Jungner on fiksu tyyppi. Ymmärtää itsekin että hallituksen kaavailut 300e maksut on aivan poskettomia.

Nyt heti ensalkuun FST5 ym. ruotsinkieliset kanavat pois. Suomenruotsalaisilla on varaa maksaa itse ohjelmansa.

Junger on fiksu kaveri

Olen ruotsinkielinen ja minulle sopii aivan erinomaisesti että ruotsinkieliset kanavat lopetetaan mutta kuitenkin sillä varsin kohtuullisella edellytyksellä, että samalla vapaudun mahdollisesta maksusta -enhän saa vastineeksi mitään palveluakaan. Ihmettelen kuitenkin minkä takia kieliryhmien tasavertainen, perustuslakiin perustuva kohtelu jaksaa herättää -taas kerran- niin voimakkaita intohimoja....

Hyvää käännöskonetta käytät

Mitä tekstin käännöskonetta käytät, kun se kääntää ruotsin noin hyväksi suomeksi? Vai ymmärrätkö suomea?

Jos suomenruotsalaisia ei ole saatu vielä kotoutettua suomalaisiksi, niin johtuuko se teidän änkyröinnistä? Miksi koululaitos on niin huono ettei se ole saanut teitä oppimaan edes suomen kieltä, vai oletteko vain oppimattomia?

heikkoa Petri

Heikkoa.

Tasavertainen kohtelu

Ruotsinkieliset eivät maksa maksuja YLE:n kulujen mukaan (20%), vaan ovat vapaamatkustajia (5%).
Perustuslaissa syrjintä (myös pääväestön) on kielletty.

Työeläkkeet

NOUSIVAT 0,02 % EI 3 PROSENTTIA, KUTEN ELÄTILLÄ !

Vain julkinen palvelu kuuluu

Vain julkinen palvelu kuuluu lupamaksun alaisuuteen - ja sekin on valtiolle kuuluva maksu.

Vapaa valinta .

Kuka mitä katsookin; sama koskee mm. lehtiä ei kukaan voi pakottaa tilaamaan jotain jota ei halua.

US esimerkki vaihtoehdoista, paras.

YLE;n aika mennyt, eli uusittava käsikirjoitus.. urheilukanava erikseen, samoin kanavat ruotsalaisille, venäläisille etc. maksakoon jokainen omista mielikanavistaan mitä haluaa.

Eduskunnan budjetista sen VIRALLISET TIEDOTTEET
kansalaisille.

Uusintojen uusinnat jo loppuun kaluttu.

Jos joku ei halua katsoa TV;tä, ei myöskään tule pakottaa maksamaan, eiköhän perustuslakikin siihen anna suojan ja EU.

Mediamaksu on lisävero

Mediamaksu on selvä lisävero ja pitäisikin puhua verojen korottamisesta Yleisradion toimintaa varten.

Verotus on pakko-ottamista ja Yleisradion toiminnan mittarina ei voida käyttää halukkuutta maksaa ohjelmista.

Seurauksena on, että Yleisradio voi lähettää ohjelmaa välittämättä katsojien kiinnostuksesta.

Lopullinen niitti on, kun katsojaluvut saadaan manipuloitua suuriksi pakollisilla hallinnollisilla tiedotteilla.

Miten voi vuodesta toiseen

Miten voi vuodesta toiseen radiotarjonta heikentyä ja uusintojen määrä televisiossa lisääntyä, mutta silti vaan tarvitaan aina lisää?

TV-luvan hinta laskee!

Itsehän olen maksanut vuosittain tv-lupani. Mahtava juttu kun tv-maksun hinta alenee!!

ja vielä sen lisäksi...

...nyt uuden mediamaksun saa maksaa "bruttotuloista". En valita kun rahaani säästyy.

Minä itte = maailma

Niinpä niin - minäminäminä, MINÄ.
Sinä et sitten näemmä arvioi asioita kuin oman elämäntilanteesi ja kukkarosi kannalta. Toivottavasti et kuulu mihinkään päättäjäjoukkoon, et nyt etkä tulevaisuudessakaan.

Ylen jako

Miksei Yle voi jakaa palveluitaan yleishyödyllisiin ja erikseen maksettaviin? Kaikki Ylen tuottamat palvelut eivät todellakaan ole tarpeellisia yleisen hyödyn kannalta, mutta monet voisivat olla silti valmiita maksamaan niistä (Teema). Minäkin maksaisin ilomielin kaikista ehdottomasti pakollisista palveluista mutta en kyllä yhtään mistään muusta. Kyllä viihteen osalta Ylenkin on kerättävä rahansa viihteen käyttäjiltä.

Voisiko muuten olla sopivampaa asiaa kansanäänestykselle?

On tässä yle-maksussa

On tässä yle-maksussa hyvääkin: sehän on regressiivistä verotusta. Mahdollisimman suuri maksu kehiin, kiitos!

Nyt on alkanut

Nyt on alkanut propagandasota, jonka avulla pyritään saamaan hyväksyntä yleverolle. Esitetään muka 300 euroa maksun suuruudeksi ja sitten ollaan tyytyväisiä kun ei olekaan kuin vajaa 200 euroa. Kyllä tyhmää kansaa taas yritetään hyönäyttää.
Ainoat oikeat vaihtoehdot olisivat maksun siirto suoraan budjettiin tai ohjelmat maksukortin taakse. Uusi ylevero kuljettaa valtakuntaa kohti totalitaristista tiedotusta, jossa päättäjien ei tarvitse kuunnella kansalaisia. Uudistuksella saadaan aikaiseksi varma koneisto, jonka avulla kulloisenkin hallituksen propaganda ajetaan sisään kritiikittä. Nykyisin on sentään voinut kritisoida ohjelmapolitiikkaa ja hallituksen tietdotuspolitiikkaa heittämällä televisio kaatopaikalle.
Mediamaksu on naurettava nimike uudelle verolle. Yle toteuttaa nykyisinkin hyvin yksipuolista ja propagandistista uutisointia. Uuden maksun myötä viimeinen mahdollisuus ottaa aidosti kantaa ohjelmapolitiikkaan häipyy olemattomiin. Sosiaalidemokraatit ja keskusta takaavat samalla propagandisteilleen suojatyöpaikat. Neuvostoliittolainen käsitys tiedottamisesta on palaamassa arkeemme voimakkaamin kuin Neuvostoliitossa konsanaan koskaan oli.
Maksusta ei saa tulla pakollista kenellekään.

Olet oikeassa

Edes Neuvostoliitossa ei keksitty tämmöistä systeemiä, mahtaa Andropov kääntyä haudassa, varmat tulot valtiolle meni sivu suun.

Miten voi olla, että

Miten voi olla, että mediamaksu olisikin yhtäkkiä 300 euroa. Senhän piti tulla halvemmaksi kuluttajille kuin nykyisen tv-maksun, mutta nyt TAAS kansanedustajat kääntävät kelkkaansa. On tämä TÖRKEÄÄ!!!

Ei syytä huoleen,kirjoitti joku lehti ja lehti jatkoi

mihin on kadonneet kaikki tilaaja.Eli köyhän täytyy säästää jostain,sopiva kohden on lehden vuositilaus.

YLE JA VALHEELLINEN UUTISOINTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!

Pitääkö siitä vielä jotain maksaa?

Voitteko nyt vihdoin ymmärtää, että VEROTUS on se ratkaisu!?

1) Kukaan ei halua tarkastajianne ovensa taakse tai typeriä puheluitanne karhuamaan maksujanne. Tällainen rahastaminen muistuttaa mafian "suojelurahoitusta" ja on epäinhimmillinen.

2) Verotuksen avulla maksu hoituu sivistyneesti ja tyylikkäästi ilman, että ketään häiritään. Näin sitä voidaan myös kontrolloida ja mitata paremmin määrällisesti.

3) Verotuksellinen rahoitus mahdollistaa oikeudenmukaisuuden progressiivisesti siten, ettei mökin mummo tai opiskelija joudu maksamaan samaa summaa YLE:n ohjelmista kuin esim. joku ison firman pääjohtaja.

Joko meni perille miten tämä pitää hoitaa, niin loppuu tämä pelleily, soutaaminen ja huopaaminen tähän.

VEROTUS ON SE RATKAISU

Esitykseesi ei juuri ole lisäämistä.
Keskustelimme alkuviikosta työpaikalla aiheesta.
Erään työkaverin samankaltaiset perustelut ottivat
hyvin tuulta. Kerrankin oltiin lähes smaa mieltä jostain asiasta.

Jo riittää lainsäätäjien eipäs juupaleikki tälläkin hiekkalaatikolla!
Olikos se ministeri Holkeri kun totesi"eduskunnassa ei ole keskinkertaisuuksia".
Olis edes jokunen.

Jos mediamaksu on korkeampi kuin nykyinen tv-maksu

miksi muuttaa olemassa olevaa toimivaa käytäntöä.
Ei kuuro-mykkä-sokealle voi lähetellä tuollaisia maksuja joilla ei ole mitään mahdollisuutta esim seurata Ylen ohjelmia.

Miksi Ylelle ei käy maksu-tv-käytäntö? Ne maksaa jotka katsoo! Miksi EI??? Erikoisia änkyröitä.

Kaikki ohjelmat vain salauksen taakse ja ostettava maksukortti kaikille jotka haluaa katsoa ylipäänsä jotakin!

Se olisi oikeudenmukaista

Tämähän on kuin Stalinin vallan alla.

Minullakaan ei ole tv:tä, enkä hanki. Mutta kaipa se 200 tai 300 on maksettava.

Onkohan se niin, että kaikkien 18 täyttäneiden tulee maksaa tv-lupa, jos asuu omillaan. Eiväthän nuoret nykyään katso edes tv:tä. Sehän on vain keski-ikäisten ukkojen harrastus, löhötä nahkasohvalla, kasvattaa mahaansa ja katsoa ajankohtaista kakkosta.

Neuvosto YLE

Sosialisoi sinunkin rahasi vaikka et heidän palveluitaan käyttäisikään. Tällaista oikeutta ei ole edes kirkolla, mutta ylehän onkin valtion edustuslaitoksen oma mediayhtiö...

Joo,..

enhän mie pappeja elätäkään muuten kuin valtion kautta, ja se taas on kohtuullista, että saa hautapaikan. Vai oliko se niin, että yhteisöverot on siksi, että meikäläisetki saadaan multiin. Kapea kolohan se on nykyään, se on vain arkun levyinen. Siinäkin on tehokkuusajattelua käytetty. Mutta kiitti kumminkin.

Mutta Jungneria minunki täytyy vain elättää. Mitähän viinejä Jungner juo? Varmaankin kalliimpia kuin mitä papit tarjoilevat ehtoollisillaan.

Paksua

"Sehän on vain keski-ikäisten ukkojen harrastus, löhötä nahkasohvalla, kasvattaa mahaansa ja katsoa ajankohtaista kakkosta."

Noh noh. Katsotaanpa tv:n ohjelmatarjontaa ja mainosten kohderyhmää. Miehet eivät katso unelmien poikamiestä, unelmien poikamiestyttöä, bb:tä, kauniita ja rohkeita, emmerdalea, kotikatua, innoa, satuhäitä, dr.philiä, lemmenviemää, vauvakuumetta, selviytyjiä, vauvaa tulossa eikä paljon muutakaan mitä sieltä näytetään. Mainoksissa tuputetaan meikkejä, kuukautissuojia, laihdutustuotteita, kevytlevitteitä ja muita ämmien juttuja, tv-shoppikin täynnä siivous- ja keittiövälineitä, joita käyttämällä voi lyhentää keittiöaikaa ja pidentää televisioaikaa tai joiden innoittamana mieskin ehkä suostuu kotitöihin kun pääsee leikkimään uusilla leluilla.

Kyllä ne taitaa olla nämä lihavat akat ja kaikenlaiset tositeeveitä tapittavat siiderinlipittäjäpissaliisat jotka sitä suurinta kohderyhmää edustavat. Onneksi ylen puolelta tulee vielä jonkin verran ohjelmaa miehillekin toisin kuin mainoskanavilta, kuten esim. avaraa luontoa, dokumentteja (ei 4/5d:n "piereskelevä transvestiittiäitini painaa tuhat kiloa"), urheilua ja ajankohtaisohjelmia.

MAKSUKORTTI EI KÄY YLELLE

Silloinhan paljastuisi, kuinka vähän YLE:llä olisi todellisia katsojia. Ei muuta kuin YLE:n rahoitus budjettiin. Pakkovero aiheuttaa sen, että YLE:n ei tarvitse sitäkään vähää piitata katsojien mielipiteestä.

Keskimäärin 300€/talous

Keskimäärin 300€/talous ihan ok. Mutta pitäisi minusta olla sidottu taloudessa asuvien määrään tai vielä mieluummin tulotasoon.

Liikaa on se, että

Maksu on pakollinen kaikille!

3775 työntekijää

3775 työntekijää. Mitä ihmettä ne kaikki tekee.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisradio

HALOO ! ! !

Mietityttää, että kuinka moni jo nykyisten -ei-lupalaisten- lisäksi asiallisesti lupansa maksava "luopuu" television katselusta, jos hinta kohoaa älyttömyyksiin...hankkikoot jokainen tv:tä katsova korttipaikalla varustetun boxin, ja sen jälkeen päättäkööt itse, millaisia ohjelmia ja kenen kanavalta haluaa katsoa. Palveluiden tuottajat tehkööt houkuttelevia kanavapaketti-sisältöjä, ja jokainen ostakoot sitten juuri sellaisen kortin, jolta haluamansa saa. Näin ei tarvita edes tv-lupatarkastajiakaan...hohhoijaa..

Tuon he ovat

Kiertäneet sillä että PC,kin kuuluu TV luvan piiriin.

YLE on BBC:n sekundakopio

Mediamaksua myöten - hinta on sama mutta laatu ja määrä sutta.

Jungnerin jouluevankeljumi

Jungnerin jouluevankeljumi kuuluu "kaikki on verolle pantava", vaikka ei palveluita käyttäisikään.

Aivan varmaa on, että Yle-maksu on 300€ tai enemmän parin kolmen vuoden päästä. Kun tällaisen maksun pää saadaan auki on sitä helppo korottaa.

Eihän sitä aivan satuihin voi luottaa, mikä sen maksun alentaisi, kun se nytkin on niin korkea.
Jos tällaiseen veroluonteiseen maksuun mentäisiin siitä tulisi kuitenkin loppu muutaman vuoden kuluttua. EU-tuomioistuin kuitenkin kumoaisi tällaisen vääryyden, ei palvelusta voi periä mitään jos sitä ei käytä. Kun rahat taas palautettaisiin korkoineen niille jotka sitä pyytäisivät oltaisiin taas samassa pisteessä uudelleen.

On oikeudellisesti aivan eri asia mihin valtio rahansa panee, eli valtion budjettirahoitteinen Yle olisi laillinen, eikä siitä voisi kukaan valittaa.

Koska YLE-maksu tuntuu olevan päättäjistä paras

niin ehdotan että sitä laajennettaisi heti paikalla koskemaan myös muita kansalaisten käyttämiä tärkeitä ja välttämättömiä palveluita. Mieleen tulee heti ainakin Destia-maksu ja VR-maksu. Terveyskeskusmaksu on jo käytössä, sitä ei enää voi keksiä uudelleen. Tele-maksu olisi kanssa kätevä, kaikkihan käyttävät kännykkää. Ja kyllä niin monet turmelevat itseään myöskin internetin käytöllä, että nettimaksukin pitäisi asettaa.

Eduskunta voisi nimetä heti työryhmän keksimään näitä maksuja. Saataisi samalla valtion talouttakin kuntoon, kun verot säästyisivät hallinnon pyörittämiseen.

Päivi Lipposen ...

linkkarikyydit myös ehdottomasti ilmaisjakelun piiriin, eli helsinkiläisille vapaat kuljetukset. YLE:hän onkin helsinkiläisten paikallis-tv, eli siinä mielessä on se asia hoidossa. Mieki olisin katellut mieluummin Ruotsin tv:tä ja CNN:ää, vaan kun tuli se gigitv, joutui ylen armolle. Siksi en enää tv:tä omistakaan. Aikani räpsyttelin niitä yle-kanavia, ja sitten petti hermot.

Ei näe köyhät enää maailman valoja. Pitää kait maksaa siitä erikseen, että jokin CNN näkyisi. Eihän nyt sellaista kanavaa tarvitsekaan kuin porhot ja pörssipelurit. Ei se ole sopivaa kateltavaa köyhälle yh:lle semmonen kova meininki. Ylen Mariiiia, Mariiia on passelinpaa meikäläisille typyköille. Niin net on YLEssä hunteeranu, viishaat herrat.

Lisää veroluonteisia maksuja vai kuinka?

Hyvä! kyllä lisää veroluonteisija maksuja!!! Tulee mieleen esim, Polkupyörä,-kilpi perään kuten mopolle.Voisi aluksi jakaa kolmeen ryhmään:Urheilu-monivaihteinen 50€/vuosi.Perus pyörä 30€/vuosi. Lastenpyörä 20€ >10"/vuosi. Kuka muuten maksaa pyörätiet,
jos ei niiden käyttäjät? Entäs vakuutus- vuotuiset katsastukset?

-mielestäni on oikein ja kohtuullista jonkinlainen tv perus maksu yhdelle kanavalle, "supistetulle" toiminnalle, budjetista, (valtiollisen manipuloinnin mahdollisuus.) Kaikki muu maksukortin varaan.

Meillä pitää kaiken olla suurinta

Miksi ihmeessä meillä pitää tämän valtion toiminnan olla kansan kokoon nähden näin paljon ylimitoitettua? Eikö se riitä, että tässä kylmässä ja pimeässä maassa muutoinkin on toimimaton kilpailu ja korkeat kustannukset. Ostovoimamme on tästä johtuen surkea. Mitenkä olsi jos suhteutettaisiin koko hallinto ml. YLE kansakunnan resurssien mukaisiksi. Säästyneillä varoilla hoidettaisiin sitten mm. vanhukset.

Pakko on siitä hyvä

Että on pakko ostaa tai hankkia tai tehdä. Suomalainen on sellainen vastarinnan kiiski että vain pakko auttaa, siitä onkin tullut hitti sana ja muoti politiikassakin.Hitlerin ja Stalinin jälkeen koitti vapaus hetkeksi ja sitten päättäjät huomasivat että näiden kavereiden valtakunnassa oli pakko, hei mutta sehän toimi joten mennään hhiukan takaisinpäin ja pakotetaan kansa. Kun on pakko ei voi kieltäytyä.

Ylen tärkeä YLE

Itse olisin valmis maksamaan 200-300€/vuosi, mutta minä olenkin ilmeisesti rikas, tienaan 1100/kuukaudessa. On hyvä, että jollakin taholla kansalaisten älyyn luotetaan. Kaupalliset kanavat eivät pääsääntöisesti kunnioita ihmisten kykyä ajatella. Maikkari poikkeaa jonkin verran yleisestä moskan syytämisestä. Yle on niin arvokas asia, että sen toiminnasta kannattaa maksaa. Vai haluatteko tänne "berlusconilaisen" television, joka kuvittelee teidän olevan vähä-älyisiä?

Keskinkertaisuus ja vähä-älyisyys on myös Yleisradion ominaisuus

Ei tarvitse kuin katsoa Alpo Rusin tapausta ja Aki Korholan aikaansaannoksia Jyrki Richtin siunauksella tai Riikka Uosukaisen sydäntä särkevää kyyneltimistä Isossa pajassa jokaisen SDP:n vaalitappion jälkeen niin huomaa, millaista eduskunnan suojelua Yleisradion hyvin palkattu ja runsaista henkilökuntaeduista nauttiva henkilökunta tarvitsee.

Ei ole mitään järkeä pakkoperiä 1 200 euroa kuukaudessa - 300 euroa kuukaudessa saavilta opiskelijoilta ja turvattomilta vanhuksilta keskituloisten ahnaisiin kitoihin turvarahaa.

Yleisradiota ei tarvitse lopettaa, mutta monelle riittää paremmin 50 euron - 70 euron peruspalvelu-Yleisradio kuin keskiluokkainen, keskinkertainen ja poliittisesti motivoitu 200 euron - 300 euron sekä tulevaisuudessa 400 euron Yleisradio.

Yleisradion tuloista suuri osa menee kansainväliselle rahoitusyhtiölle Digitan kautta ja suuri osa Yleisradion ylenpalttisesta tarjonnasdta on suuren väestönosan kannalta tarpeetonta.

Yleisradio ei tarvitse rahaa kuin 50 euroa - 70 euroa kansalaiselta vuodessa Radio Suomeen ja Internet-sivuihin sekä uutislähetyksiin.

Maakuntaradiot voi laittaa maakuntaliittojen eli kuntien maksettaviksi, ruotsinkielisen marginaaliohjelman voi maksaa opetusministeriö ja ajankohtainen poliittinen propaganda voidaan maksattaa puolueilla puoluetuesta.

MTV3:n ja Nelosen kanssa kilpaileva hömppä voidaan panna maksukortille.

Samoilla linjoilla. Tosin

Samoilla linjoilla. Tosin jättäisin YLE:lle yhden kulttyyrikanavan, jossa pitäisi tiedotusvelvoitteiden lisäksi näyttää enimmäkseen kotimaista tuotantoa.

Yksi tv-kanava, yksi radiokanava, veppisivut.

Siitä minäkin maksaisin.

Nimim. Televisioton

Yle on ylitse muiden

Ylen toimittajat ovat huippuluokkaa ja ohjelmisto sellaista, että sitä tarvitsisi jokainen. Olen ylpeä siitä, että meillä on YLE.
Ps. Voi kuinka ihanaa, että joku tuntee hetken ajan myötätuntoa köyhiä mummuja kohtaan. Keskinkertaisuus on valitettavan yleistä kansamme keskuudessa. Ehkä vika on siinä, että he eivät katso eivätkä kuuntele YLEn ohjelmia.

Yleisradion naima eduskunta on esteellinen päättämään Ylestä

Eduskunnan esteettömyyteen käsitellä Yleisradioon liittyviä asioita on olemassa vahva epäilys, koska niin moni Yleisradion henkilökuntaan kuuluva tai kuulunut on politiikannut itsensä kansanedustajaksi tai peräti ministeriksi.

Ei ole vaikeaa todeta, että Yleisradion nepotismijärjestelmän piiriin kuuluu miltei keskisuuren puolueen verran kansanedustajia.

Jospa Uuden Suomen pornouutisten toimittaja kävisi läpi kaikki keltaisen lehdistön julkaisemat Yleisradio = eduskunta -makuukamarisuhteet, avosuhteet ja avioliitot niin alettaisiin ymmärtää, miksi on välttämätöntä luovuttaa Yleisradio valtion budjettiin valtiosihteeri Raimo Sailaksen (sd) saneerattavaksi.

Pakko-Yleisradio tarkoittaa sitä, että Yleisradio kansanedustajien ja puolueiden tapaan vuosittain ilmoittaa, miten paljon se tarvitsee lisärahoitusta eikä asian tarpeellisuudesta voida keskustella niin kuin kaikista muista julkisista menoista.

Yksi eurokin on liikaa

Yle-vero on konseptina täysi vääryys, enkä voi hyväksyä minkään suuruista Yle-veroa. Eurokin on liikaa.

Se on eri asia, jos Yle kustannettaisiin suoraan budjetista. Tällöin Yle olisi myös paremmin eduskunnan talutusnuorassa raha-asioiden suhteen, mikä minusta olisi hyvä asia.

Parasta olisi, jos Yle pilkottaisiin kahteen osaan, eli kaupalliseen Yleen ja julkisen palvelun Yleen. Jälkimmäinen kustannettaisiin budjetista ja ensimmäinen saisi järjestää rahoituksensa kuten parhaakseen katsoo, ollen samalla viivalla muiden kaupallisten kanavien kanssa. Mikään Yle-vero tai TV-maksu ei siis tietenkään olisi vaihtoehto. Vaihtoehdot olisivat mainosrahoitus ja/tai maksu-TV-rahoitus.

pakkomaksu

Tuo on hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä.

Entäpä ne suomalaiset, jotka ovat osan vuodesta ulkomailla eivätkä edes näe Suomen TV:n lähetyksiä.
Toinen ryhmä ovat opiskelijat ja ne, joilla ei ole omaa televisiota.

YLE on aivan liian suuri mammutti Suomeen, se pitää saneerata järkeviin mittoihin. Muutenkin se vääristää kilpailua media-alalla.

Sellaiset mammuttifirmat kuten YLE ja Finnair on heti saneerattava Suomen resurssien mukaisiksi!

Mediamaksu

Television lupamaksu on tänä vuonna 231,05 eur ja jos maksaa kuukausittain niin 19,95 eur/kk.Ei siittä enään pitkä harppaus ole 300 eur.
Jungerin kommentti kuitenkin kohdistui tulevaan mediamaksuun joka olisi n 180 eur/vuosi.Tämä maksu tulee jokaiseen kotitalouteen kuin manulle illalinen katsoi sitten televisiota tai ei.Tämä on mielestäni kotitalousvero eikä mikään mediamaksu!Tämän maksun ovat nykyiset kansanedustaja ilomielin hyväksymässä.

Paniikkiratkaisu!

Kun pakko-susi-digiin siirryttiin, kymmenet tuhannet sanoivat lupansa irti. Jostain on säästettävä 1.5 miljoonan köyhän, lääkkeissä jo säästetään ja kaikki ylimääräinen on karsittu, ei yksinkertaisesti ole varaa moisiin maksuihin! Kun oletetaan nykyisten luottohäiriöisten n. 500 000 jättävän laskun maksamatta kun luottohäiriö on kuitenkin maassamme ikuinen, miten luullaan moiseen suhtautuvan... Kun tämäkin maksu on paniikki ratkaisu tarpeettoman vanhanaikaisen median, eli tv:n sivuuttamisen aiheuttamasta tulojen putoamisesta, paniikki seuraa toistaan!
Ensin pitää määrittää YLE:n tehtävä tarkalleen ilman tulkinnanvaraa, sitten vasta voidaan alkaa rahoituksesta puhumaan! Koko yle on herrojen lisätulo reikä muiden hallintoneuvostojen ja suojatyöpaikkojen lisänä, viimeistään EU pudottaa moisen maksun laittomana takaisin komitea harkintaan, viime komitean jäsenille olisi tulospalkkaus periaatteella annettava kenkää!

Tätä tässä on odotettu

Johto ei halua sitä määritellä, koska se rajoittaa liikkumavaraa ja mahdollistaa yhtiön toiminnan kohtuullistamisen. Hallitus ja Hallintoneuvosto eivät sitten uskalla taikka osaa tehdä sitä, mikä on jo aika outoa yritysmaailmassa. Tämähän johtaa väistämättä siihen, että häntä heiluttaa koiraa ja kansa maksaa huvin. Mutta elämmehän mämmilässä. Ainakaan YLEn tapauksessa hallitusta tai hallintoneuvostoa ei välttämättä tarvita, koska ne eivät tee yhtiön hallinnon keskeisiä strategisia määrittelytehtäviään.

Riistäjät

Alas sortovalta!! Ei kestä kauaa niin tuota maksua tullaan korottamaan, kun tarvitaan lisää varoja tuon ylisuuren pelleorganisaation pyörittämiseen.

Mitäs jos laitettaisiin nuo autoiluun liittyvät maksut myös jokaiselle? Kun kerran telkkua omistamattomana joudun maksamaan tulevaisuudessa tyhjästä niin mielestäni autoa omistamattomat voisivat myös maksaa autoilusta.

Nolla euroa sopiva

Yle pitää lakkauttaa. Irtisanotaan työntekijät, huutokaupataan kalusto ja kiinteistöt. Samaan aikaan julistetaan pari uutta tv-kanavapaikkaa hakuun ja sama radion puolelle.

Hyöty: tavalliselle kotitaloudelle yli 200 euron vuosisäästö ilman että elämänlaatu kärsii millään tavalla.

Aivan, sitä paitsi YLE:n merkitys vain vähenee

Aivan oikein, sitä paitsi YLE:n merkitys tulevaisuudessa vain vähenee entisestään. Se on vähentynyt jo nyt huomattavasti aiemmasta. Menneinä aikoina ei ollut Nettiä, ei ollut kilpailua radiossa, ja televisiossakin vain nimeksi (osaksi toki lainsäädännön vuoksi eli kilpailua ei sallittu). Tämä kaikki on muuttunut ja muuttuu yhä lisää.

YLE on vain yksi peluri muiden joukossa, ja on suuri vääryys, että kansa joutuu kustantamaan tätä peluria halusi sitä tai ei. Itse en ainakaan halua.

Katsoin

läppärillä Loppiaisiltana Yle-Areenan tarjoaman "Postia pappi Jaakopille". En tiedä miten YLe maksaa elokuvasta sen tuottajatekijöille, mutta minä en siis maksanut mitään muualle kuin Soneralle sen pakollisen laajakaistamaksun.

Olen valmis maksamaan jotakin itse valikoimistani ohjelmista ja pidän Ylen nettiuutisia edelleen hyvinä. Televisiota ei ole ja radiokin on enimmäkseen hiljaa.

Mediamaksulla kai katettaisiin juuri näitä mahdollisuuksia katsoa tiettyjä ohjelmia silloin kun se itselle sopii ja ilman tallennuspakkoja tai pakollista ohjelmaseurantaa.

Mihinkään "savolaisiin metodeihin" tai alati nouseviin organisaatiomaksuihin en haluaisi vähiä rahojani laittaa.
Miksi minun pitäisi maksaa jonkin hallintoneuvoston palkoista.

Jatka Jugner saneerausta ja kerro viimeinkin, mitä olet säästöpuolella aikaan saanut. Eiköhän tällekin verolle löydy järkevät ehdot ja rajat pikkuhiljaa. Tämmöisenään touhusi on tohellusta, poliittista sekoilua, johon halutaan perusteitakin ennen pitkää.

Jungnerin säästöt

Jungner on säästänyt Yleisradion sosialidemokraatit, keskustalaiset, kokoomuslaiset ja ruotsalaiset saneeraukselta.

Se hyvä, mitä Jungner on Microsoft Corp.:ssa harjoitelleena kiintiösosialidemokraattina ja kiintiökeskustalaisena saanut aikaan, on tuo Yleisradion entistä parempi esille tulo Internetissä.

tohtori.

Useimmilta ulkomaisilta TV-yhtiöiltä ei saa katsella ilmaiseksi mitään. Olen vieraillut mm. Belgian TV:n sivustoilla, sillä joskus olen halunnut katsoa van Inn -rikossarjaa. Tämä näkyy sieltä, mutta ruudulle tulee ilmoistus "4 e". Eli maksun kautta näkyy.

YLEssä iso osa kamaa on passin takana. Laitettakoon kaikki näin, ja vaikka kuukausimaksu! Jos nyt J & kumppaneille on LIIKAA TYÖTÄ laittaa yksittäiseen ohjelmaan maksu.

Minulla ei ole TV-lupaa. En omista enkä ole omistanut TV:tä 16. vuoteen. Tämä netti on, mutta joku hemmetin YLE tuottaa tähän sisältöä jonkun promillen miljoonasosa! (Enkä kaipaa sitä.)

En tosiaankaan halua maksaa ei-mistään 300 e/vuosi! En edes 200 e / vuosi.

Uutiset luen Hesarista ja Ilkasta. Ne riittää minulle.

Pakkoruotsi => pakko-Yleisradio

Osingoille Pihtiputaan mummon rahoilla tunkee myös Helsingin kaupunki Helsingin kaupungin musiikkitalollaan.

Kolmekymmentä euroa vuodessa voisi maksaa

Ylen uutisista ja ajankohtaisohjelmista. Muut kanavat maksullisiksi, heille jotka haluavat uusintoja se suotakoon.

Suomi TV on jo suossa ja tämän vuoden aikana haukkoo henkeään jos ohjelma tarjonta ei parane. 1960 luvulta peräisin olevia mainosfilmejä joita kanadalaisomistaja on kotiarkistostaan lähettänyt suomalaisille näytettäviksi "uutena tuotantona" ei oikein nappaa. Ketunhäntä hatussaan hiihtelevä kanadalainen Tv tuottaja ei taida oikein olla selvillä millä vuosikymmenellä suomessa eletään.

Yle on kohta samoissa tuikkeissa jos tuotanto ei parane. Ylen profiilin nostoa odotellessa Canal+ tarjoaa parhaat elokuvat.

~16€ /kk on liikaa.

~16€ /kk on liikaa. Lähempänä olisi ~5€ /kk, mieluiten 0€ /kk. YLE:n tulisi supistaa toimintaansa, ei yrittää ylläpitää niin suurta määrää kanavia ja toimintoja, saati sitten laajentaa toimintaansa. On normaalia, että jos ei rahat riitä, niin toimintaa supistetaan... Mikä YLE:lle muka antaa erikoisaseman tässä? Tästä lähtien muutkin firmat saavat karhuta Suomen kansalta almuja?

300 euroa!

Järjenkäyttö on sallittua eduskunnassakin! Kolmellasadalla eurolla pitäisi saada vähintään full hd-kanavia huippunopean nettiyhteyden kautta kaupallisen tasoisella sisällöllä.

Nyt saadaan antiikkista kuvanlaatua lähes sietämättömällä sisällöllä antiikkisen dataväylän kautta.

Lisäksi suurimmalle osalle ihmisistä 300 euroa on järjettömän suuri maksu pelkästä tv:n katsomisesta.

YLE täytyy lakkauttaa jos noin huono palvelu vaatii tuollaiset maksut.

Eikö YLE itse ole hyvässä

Eikö YLE itse ole hyvässä taloudellisessa kunnossa, Jungneriahan kehuttiin YLEn talouden kuntoonpistämisestä. Ja nytkin hän ilmoitti hyvin tarkan arvion todellisesta lupamaksun suuruudesta, 4 euron tarkkuudella. Välitysverkkohan myyty engl-ransk-amer Digitalle nyt joka pystyy sanelemaan hinnan (vrt. katsastuskonttorit). Maksammeko sittenkin nyt tästä poliittisesta päätöksestä?(US 18.12.09). Ja onko maksuista kerättävä raha "korvamerkittyä" eli meneekö se YLElle vai ylläpidetäänkö tällä jotain ihan muuta?

Ylen ohjelmien hinta laatusuhde on edullinen

Jos verrataan ylen tarjontaa maksukortti kanaviin joiden maksut ovat yli 300e vuosi niin tällä perusteella media maksu voisi olla Ylessäkin yli 300e mutta toivottavasti 200e turvataan Ylen nykyinen ohjelmatarjonta.
Maksukortit käyttöön Ylessäkin ja osa kanavista mainosrahoitteisiksi. Kysymys niille jotka moittivat Ylen ohjelmia huonoiksi millä kanavalla on hyvät ohjelmat?

YLE ei ole läpinäkyvä- korruption ainekset

YLEn ohjelmien selvä miinus on yleläisten poliittiset kytkökset.

Mediamaksu on mielestäni laiton, sillä kansalainen joutuu pönkittämään YLEssä olevia poliittisia intuitioita tiettyihin suuntiin. Ihan kuin ennen Irakissa Saddamin aikoina.

Koko pakollinen mediamaksu on täysi susi.

85 euroa/vuosi olisi kohtuus

ja lupamaksuna kiitos, ei "mediamaksuna".
Uusintojen määrä on jo räjähtänyt käsiin, esim:
- Kahden kerroksen väkeä -> tämän maksoin jo 70 -luvulla
- Pieni talo preerialla -> katsottiin lasten kanssa 80-luvulla ja minä maksoin
- Herra ministeri katsottin ja maksettiin 90 -luvulla.
Lisäksi lähes kaikki muu tulee uusintana. Aamu-TV:kin on iltaan mennessä uusittu jo pari kolme kertaa.

Lautakasa-YLE:ssä henkilökuntaa on tuo 3775 henkilöä. Esim. Sveitsin TV:ssä on 1500 henkilöä. Selittynee varmaan sillä, että Sveitsissä on vain neljä kieltä.

En vieläkään ymmärrä mediamaksua?

Sillä rahalla pakkosyötetään mediaa tahtomattamme.
Haluan itse tilata ja maksaa mitä tilaan.
Ellen tilaa - en halua maksaa!

Selvää säästöä lopettakaa maakuntaradiot

En ole aivan varma asiasta, YLEN maakuntaradioissa on toimittajia ja muuta henkilökuntaa lähes 450 henkilöä. Koko maakuntaradio systeemi pitäisi lopettaa kokonaan.On se melkoista rahan tuhlausta kun ei ole muuta hommaa, niin haastatellaan paikallista Marttakerhoa päivänselvistä asioista.Ja sitten ne uutiset ja muut"löpinät" jotka toistuvat tunnista tuntiin samojen asioiden kertaamisena.Ei voi kun ihmetellä koko paikallisradio toimintaa.Muutenkin YLE lähtenyt matkimaan kaupallisia kanavia.

YLE keskelle Suomea

Yleisradion vois siirtää keskelle Suomea, vaikkapa Pulkkilaan siellä on iso masto valmiina nelostien varressa ja tulishan hajasijoitettua monta tuhatta työpaikkaa Helsingin syrjäseudulta pois.

Maksuista?

Kuinka moni joka kritisoi ylen maksua,on maksanut viimeisen kymmenen vuoden aikana lupamaksut?
Kuinka moni joka sanoo ettei ylen palveluja käytä, todella ei niitä käytä,missään muodossa?

Yleisradio on pahanlaatuinen kasvain

Kyse ei ole siitä, etteikö maksettaisi valtion budjetissa tai muutoin Yleisradion tarpeellisista palveluista, vaan siitä, että puolueet ja Yleisradion poliittiset toimijat pitäisi saada jotenkin valvonnan alaiseksi.

Muutoin Yleisradio riistää mitä tahansa tulevaisuudessa.

Kenen valvonnan alaiseksi

?

Minä kitisen, ja olen ollut

Minä kitisen, ja olen ollut tv-maksutta nyt sen parisen vuotta jolloin tv:ttä olen elellyt. Ylen sivuilta olen tänä aikana katsonut ehkä kaksi tv-ohjelmaa. Uutiset luen muualta.

Eli nyt minun käyttövaroistani viedään väkisin osa johonkin mitä en halua/tarvitse, ja minkä olisin halunnut käyttää johonkin muuhun. On tämä sosialismi mukavaa.

Yksi ilmoittautuu

Minulla ei ole telkkua. En kuuntele radiota. Joskus olen eksynyt Ylen nettisivuille, mutta minulle käy hyvin jos laittavat nettisivunsa vain lupamaksun maksaneiden katsottavaksi.

Yleisradio on tarpeettomaksi tullut kansalaisten rahoja kuppaava laitos, joka tulee lakkauttaa.

On se kumma kun raha ei nk.

On se kumma kun raha ei nk. toimitusjohtajalle kelpaa.

Sillähän YLE tuottaisi jonkun sosialidemokratian realismia kuvaavan saippuasarjan tms. pelleilyn.

erosin kirkosta

vastapainoksi pakolliselle media-verolle. joku saa kärsiä ja se on kirkko tässä tapauksessa.

Osa ilmaista osa maksullista

Yleisradion pitää antaa julkiset palvelut esim. uutiset, jotkut ajankohtaisohjelmat, kansalaisille "välttämättömär" ohjelmat ilmaiseksi. Muut maksullisen kortin taakse ja jokainen voi maksaa mielensä mukaan, jos ohjelmakin parantuisi ja jatkuvat uusinnat loppuisi. Pitää muistaa että tämä on KOKOONUSMINISTERIN homma hoitaa asia, kansan kannalta edullisesti.

Vain tilaukseni maksan

Jos en kerran ole tilannut Yleltä mitään "palveluitaan",en niistä tietenkään tule mitään maksamaankaan.Joku laki Suomessa lienee vielä voimassa asian tiimoilta.
Jos poliitikot ovat sotkeutuneet musiikkitalon rahoittamiseen sekä valtion budjetista että Ylen "kassasta",on asia heidän iki-oma ongelmansa,ei minun.
Maksaa,joka tilaa!
Miksiköhän poliitikot eivät ole sanoneet halaistua sanaa ehdotuksensa epäoikeudenmukaisuudesta;esim. yksinasujat maksaisivat vähintäänkin puolet enemmän/katselija,kuin pariskunnat,saati lapsiperheet?
Hävetkää poliitikot!!

Itse olen köyhä

Itse olen köyhä opiskelija, eikä minulla todellakaan ole missään tapauksessa varaa maksaa kahtasataa euroa vuodessa palveluista, joita en edes käytä. Jos maksu saadaan läpi (eikä se huomioi kaltaisiani vähävaraisia), ei kyseessä ole mikään muu kuin RYÖSTÖ.

Nou Teevee

Ulosottomies on seuraava kaverisi.
Halusit sitä tai et.

Eduskunta pitää huolen...

...että lakeja, rajoituksia ja veroja ohittavilla markkinoilla töitä riittää.

Maksulliseksi koko kanava

Olisikohan jo aika asettaa kaikki Ylen kanavat yksinkertaisesti maksulliseksi. Minä en ole valmis maksamaan väkisin mistä sattuu, mutta esim. Yle Teemasta voisin yksinäänkin jo maksaa satasia vuodessa.

pois pakkovero

Jos mediapakkoveroa ei olisi, se tietenkin tavalla tai toisella siirtyisi kulutukseen mikä tekisi 175 € x kaikki kotitaloudet ja yritykset useita satoja miljoonia €uroja/v
eikä se ole mikään pikku summa.Ja todennäköisesti se loisi uusia työpaikkoja.
Minäkään en omista televisiota.Jos maksu tulee, en taatusti tule maksamaan, vaikka raahaisivat siperiaan.Kun tulonikin ovat vain laskujen jäkeen n. 355€/kk.

Kuinka suomalainen voisi vaikuttaa

Suomalainen kirjoittaa yleisönosastoon ja poliittikko/kansanedustaja päättää vastoin hänen tahtoaan. Tätä on jatkunut ihan loputtomiin. Miten kauan ihmisiä voidaan pompottaa miten tahansa? Milloin pää tulee vetävän käteen. Minun mittani on ainakin ihan täynnä!

Helsingissäkin kuulemma kohta puretaan Katajanokan postia ja yllätys, yllätys, mitä siihen on tilalle tulossa. Kaamea lasikuutio jo väijyy nurkan takana, vaikka ihmiset tulisivat inhoamaan sitä hautaan saakka. Näin on muuten Kiasman laita.

Mielestäni pakollinen YLE-maksu ei voi olla oikein. Sen voimaantulo on estettävä. Millä keinoin? Milloin Suomessa alkaa kansanvalta?

Ihan ok!

Järjestelmän muuttaminen välttämätöntä siksi, että nykymuotoinen televisio kuopataan tällä vuosikymmenellä IPTV:n vallatessa markkinat. Tällöin ei nykyistä broadcast-järjestelmää lähettimineen enää tarvita ja ranskalaisten omistama Digita voi tehdä mitä haluaa niillä tolpillaan.

Mediamaksulla rahoitetaan sisältötuotantoa, olipa lähetysmenetelmä mikä tahansa. YLEn toiminnan on edelleen muututtava sisällöntuotannon suuntaan. Tuskin kukaan haluaisi amerikkalaistyyppistä televisiota, jossa ohjelman pätkii viiden minuutin välein viisi minuuttia kestävä mainoskatko, joka on toinen tapa rahoittaa sisältö.

Mediatalot ovat tietenkin mediamaksua vastaa, mutta kannattaa huomata, että heillä on oma etunsa ajettavanaan.

YLE is suffering....

...let it die!

Turha riistä opiskelijoiden vähäisiä lantteja (eikä muidenkaan). Näin opiskelijan näkökulmasta väitän, että opiskelijat seuraavat vähän YLE:n tarjontaa verrattuna muihin.

Jos YLE:n pomot eivät osaa asiaoita hoitaa kuntoon, ei kansalaisten tarvitse toimia maksumiehinä/naisina heidän virheilleen.

En vastusta YLE maksua, mutta rajansa kaikella.

Pilkunviilaajan loppukevennys asuntokunnista

LVM toteaa sivustollaan http://www.lvm.fi/web/fi/249 seuraavaa:

"Työryhmän mukaan yksittäisen asuntokunnan maksu laskisi nykyisestä 224,30 eurosta noin 175 euroon. Asuntokunnalla tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa."

Tilastokeskus määrittelee asuntokunnan näin:

"Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt." (http://www.stat.fi/meta/kas/asuntokunta.html)

Asuntokunnalla ainakin näiden esimerkkien valossa tarkoitetaan useamman kuin yhden hengen majailua saman katon alla (miten muuten osoitteessa voi asua, sitä en tiedä, P.O.Box 00?).

Asuntokunta-termi otettiin aikoinaan käyttöön korvaamaan ruokakunta, joka myös edellytti jonkinasteista peheidylliä.

Niinpä me yksinasujat vältymme moiselta Yleisradiomaksulta.

Noh, tuskin sentään. Eivätköhän pojat ja tytöt fiksaa tekstin kaikkia koskettavaan kuosiin!

TAPPIS ;)

Kierto keksittävä

Tämmöiset maksut menevät Suomessa läpi kun ollaan niin lampaita että maksetaan aina kiltisti.

Vaikka nyt aikuinen ihminen olenkin, niin taidanpa siirtää kirjani vanhempieni kortteeriin, sillä talouskohtainenhan tuo maksu on. Heillä on TV, minulla ei; mielelläni jelppaan heitä kolmasosamaksun verran, mutta tyhjästä en suostu koko maksua pulittamaan.

Onhan minulla toki omistusasunto, mutta laissa ei sentään kielletä asunnon omistamista vaikkei siellä virallisesti asuisikaan...

Onks pakko jos ei haluu..

Minkä ihmeen vuoksi pitäis yleensäkin maksaa tv- ym. maksua jos ei näe tarvetta sille? Eipä kukaan ovelle kolkuttele, jos ei TV:tä omista, tätä nykyä ainakaan. Mikä homma siinä onkaan kyttäreille kun aletaan vahtia joka ikisen Suomen kansalaisen ovilla mahdollisen/tulevan yleisen jonkun helkutin maksun maksamattomia? Onko se suuren suuri, ylivertainen digi-TV nyt tähän syy?? Jos on kerran valinnut elämän ilman kaikkea turhaa (paskaa) tunkevaa töllöä, miksi pitäisi sitten maksaa?

Hei haloo!

MITÄ MITÄ MITÄ? Miksi pitäisi maksaa jostain mitä ei käytä? Aivan sama kuin jokainen suomalainen maksaisi vaikka 3000€ autoveroa vuodessa vaikkei autoa olisikaan! HALLOO! Ei kävele tämä...
Saisiko mahdollisen mediaveron vähennettyä vaikka ruokaostosten yhteydessä vrt. parkkimaksu 1€ vähennetään ostosten summasta.. ? Kuka kele siellä taas miettii näitä juttuja ja miksi ei kukaan kansalainen tee mitään :/ Olen kyllä kiltisti maksanut oman tv-maksuni tähän saakka, mutta taitaapa moinen äänestämisen ohella jäädä väliin lähivuosina.. Kiinnittäkää "Hallitus hyvä" johonkin oleelliseen huomionne (mm. aselaki). Pyytää kaikkia kunnioittaen Opiskelijatar

Ei poliitikointiin

Eduskunta ja erityisesti sosialistit haluavat manipuloida kansaa ja maksattaa tiedotusvälineensä kansalla. Yle manipuloi sosialismiin ja kaikenlaiseen radikalismiin ja epäsiveelliseen elämään. Kansalaisilla pitää olla vapaus valita. Pakolla yritetään maksattaa hommasta, jota en tarvi. Vein TV:n latoon, kun olisi pitänyt digiboksi hommata. Olen ollut hyvilläni ilman TV:a. Nyt ei minua enään aivopestä ja aikaa jää erilailla itselle. Jopa uutisetkin olivat sosialisti-väritteisiä, mustaiho-ystävällisiä, rikollis-suojelullisia, USA vihaamista ja Venä-suosimista. Ei objektiivisa. Kuinka sosialististen toimittajien annetaankaan manipuoloida Suomen kansaa. Oikeistolaiset herätkää.

1000 euroa olisi sopiva mediamaksu

Mielestäni mediamaksun pitäisi olla vähintäin 1000 euroa, koska eivät Ylen älykkäät sosialistit tule vähemmällä toimeen.

Eduskunnassa sijaitsee lähes 200 sosialistia, jotka voivat todistaa, että rahaa kansalla riittää. Suomessa lusmuilee mm. lähes 250 000 yrittäjää, joista lähes 60 % saavuttaa vuositasolla melkein 100 000 euron liikevaihdon. Heille maksu viisinkertaiseksi.

YLE 91%, Digita 9%

Mielestäni tässäkin ketjun keskusteluissa esiin otettu Digitan kalleus ei ole YLE:n raha reikä. Sillä vain 9% Ylen kustannerakenteesta on Digitan osuus. (katso linkki http://yle.fi/yleista/2008/vk/gr_kustannusrakenne.... piirakassa "Jakelu" tarkoittaa Digitaa.

Mielestäni Mikael Jungnerinkin antamat kommentit julkisuudessa Digitan kalleudesta ovat vain keino siirtää huomio YLE:n ulkopuolelle.
YLE ei ole tehokas eikä kukaan uskalla vaatia sitä siltä. Kukaan ministeri ei uskalla YLE:n rahoitusta leikata, sillä muuten rupeisi löytymään ilmaisia Lautakasoja talosta.

rohmut

Jonkun sentin voisin antaa, jos ruotsalaiset maksavat oman sisältönsä.

Televisio on vanha

YLE on paisunut täysin yli siitä mitä sen pitää olla. Kaksi kanavaa TV:hen riittää. TV muutenkin on jakelukanavana tehoton ja aikansa elänyt. Sisältöä pitää siirtää nettiin missä sen voi jokainen katsoa haluamallaan ajalla. Lisäksi netti mahdollistaa todella tarkan seurannan ohjelmille, joten karsiutuu ne turhat ohjelmat pois.

Sopiva summa yle maksuksi on 50€ vuosi.

Ylen katsojaluvut kattoon!

Ilmaista pornoa (pl. ajankohtainen kakkonen) ja lapsiseksiä
24/7

wai-el-ii

YLE:n kanavilta ei tule mitään muuta hyvää ohjelmaaa kuin urheilua. Kaiken muun pystyy seuraamaan muista medioista. Lisäksi YLE:n radiokanavat suoltavat paskinta scheisseä heti Radio Dein jälkeen.

Yksi kanava riittäisi YLE:ltä, muut olkoot maksullisia...

175 juroa eikä yhtään enempää---

Yle saa sopeuttaa toimintansa sille tasolle...
Turhat urheiluohjelmat pois ja tilalle tiededokumentteja.
Valistus uudelleen kunniaan Yleisradiossa, ja humpuuki ulos!

Mikähän tässä taas on niin vaikeaa?

1) Yleisradio budjettirahoitteiseksi, palvelujen karsiminen vain kansaa tiedottavan ja sivistävän materiaalin tuottamiseen (l. tv- ja radiokanavat Yle 1).
2) Viihdekanava kakkonen, Teema ja FST yhteen, tekstityksen valinnaisuus on jo olemassa. Vaihtoehtoisesti erikoiskanavat maksukortin taakse.
3) Organisaation tehostaminen ja toimintojen siirtäminen yhteen paikkaan (Tohloppi Pasilaan/Pasila Tohloppiin).
4) Maakuntatoimitusten pienentäminen, uutiset aluetoimittajalta, joka voi työskennellä etänä.

En hyväksy mediamaksua, koska en omista televisiota enkä juurikaan käytä yleisradion palveluita. Talouskohtaisuus aiheuttaa epätasa-arvon yksinasuvien ja kahden tai useamman henkilön talouksien välille. Lisäksi köyhemmälle kansanosalle maksu on huomattavan suuri.

Yleisradiolla kuitenkin on tärkeä, lain määrärämä tehtävä mm. tiedottamisen saralla, jolloin palveluiden pitäisi olla kaikkien saatavilla ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Ehdottaisin satunnaisotannalla valittua kansalaispanelia asian ratkaisemikseksi. Yleisradion hallitus ja johtoporras kun on jo pitkään ollut kaukana ihmisten arkitodellisuudesta.

YLE on julkinen palvelu koko kansalle.

Ja kaikki yhteiset pakolliset hankkeensa tämä kansa (ts. sitä edustava eduskunta) rahoittaa keräämällä veroja kansalaisilta heidän maksukykynsä mukaisessa suhteessa.

Ei ole mitään kelvollista selitystä sille, miksi YLE:n tarvitsemia rahoja ei voitaisi antaa sille suoraan valtion budjetista.

Ei ole myöskään mitään selitystä sille, että YLE:n tarjoamiemn ohjelmien laatu, määrä ja sisältö pitäisi olla samat, mitä ne tällä hetkellä ovat. Sitä varten meillä on maassa eduskunta että se jakaa kansalaisilta pakottamalla kerättyjä varoja eri tarkoituksiin oikeassa ja sopivassa suhteessa.

Jos YLE ei saa tällä lailla tarpeeksi rahaa, ja jos riittävän suuri joukko kansasta haluaa YLE:ltä enemmän ohjelmia kuin mihin verorahoitus riittää, niin mikä estää YLE:ä avaamasta myös maksukanavaa tai -kanavia. Niinhän toimii mm. MTV3.

Ei pakkomaksulle!

Viihteen, huvituksen ja vapaa-ajan viettotuotteiden (TV:n katselu, radion kuuntelu) tulee olla edelleen vapaaehtoista. Kansalaista ei voi pakottaa ostamaan viihdettä! Missä on kansanedustajien järki ja suhteellisuudentaju?

En ole ollut tähän asti YLEn vihaaja, tai TV:n vihaaja, vaikka minulla (asunnoissani) ei ole ko. laitetta ollut 16. vuoteen. Radiodin (kasettiradio) hajosi 2 vuotta sitten, eikä ole tullut sitäkään uutta hommattua, kun ei ole tarvetta. Ilman näitä mölypisteitä olkkarin nurkassa tulee hyvin toimeen. (Netin sisällöstä YLE ei tuotta kuin jotain promillen sadasosan..... sen lopunkin siitä voi laittaa maksun / ylepassin taakse.).

En ole siis maksanut TV-lupaa 16. vuoteen. En ole halunnut ostaa tuotetta TV 16. vuoteen. Etsin huvini ja viihteeni muualta.

Uutiset luen sanomalehdistä ja netistä (maksan mm. yhtä sanomalehteä nettiversiona).

En halua muuttaa medianostotapojani.

En halua ostaa Porcheakaan, vaikka se olisi kuinka mahtava ja upea, ja soisi minulle nautintoa ja laatuaikaa. Nishikini on se mitä haluan ostaa ja käyttää.

Terveisiä YLE:n basaariosastolle

Kun myyjä on nyt rohkaissut asiakkaitaan ilmoittamalla, että 300 euroa on aivan liikaa, ilmoitan asiakkaana vastatarjoukseni: 100 euroakin olisi aivan liikaa. Ehdoton ylärajani on 30 euroa.

Muistakaa vaaleissa 2011

Muistakaa tämä mediamaksuasia vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Näillä näkymin vaihtoehtona tulee olemaan puolue, joka tarjoaa mahdollisuuden todelliseen demokratiaan tässäkin asiassa.

Jungerin tasaveroa kannattaa 18% suomalaisista

"Jos halutaan, että nykymuotoisen Ylen toiminta jatkuu, maksun pitää olla 195-199 euroa, Jungner arvioi."

Jungerin oma arvio ylen tasaverosta saa kannatusta 18% suomalaisista:

Kuinka paljon olet valmis maksamaan Ylen toiminnasta vuodessa?

En senttiäkään: 47% (1717 ääntä)

Alle 100€: 29% (1078 ääntä)

100-200€: 18% (673 ääntä)

200-300€: 3% (121 ääntä)

Yli 300€: 2% (75 ääntä)

Ääniä yhteensä: 3664

Julkaiskaa tämäkin uutinen ylessä! Yhteistyökumppaninne US on sen jo julkaissut?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely