
Sattumuksen paljastamasta, muitakin kuin Facebookin käyttäjiä koskevasta tietoturvauhasta kertoo uutistoimisto AP, jolla naiset ilmoittivat huomiostaan.
Ilmeisesti naisten langattomasta AT&T-yhtiön verkkoyhteydestä johtuva ongelma paljasti turvallisuusvirheen, joka voi AP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan koskea kaikkia internetin käyttäjiä.
Naisten kirjautuessa internet yksinkertaisesti menetti käsityksen siitä, kuka oli kuka, ja heitti heidät vääriin profiileihin. Asiantuntijoiden mukaan samalla lailla voisi käydä esimerkiksi sähköpostien kanssa, ja kännykän lisäksi myös tietokoneella surffatessa.
-Koska se tapahtui kerran, se voisi tapahtua uudelleen - ja silloin kyseessä voisi olla paljon Facebookia tärkeämpää tietoa, sanoi AP:lle Hexagon Security Group -tutkimuslaitoksen perustaja Nathan Hamiel.
Toisaalta esimerkiksi verkkopankeissa kyseinen virhe tuskin voisi asiantuntijoiden mukaan tapahtua, sillä pankkien sivustot on salattu.
Virheen huomannut Nokia-surffailija tajusi päätyneensä väärään profiiliin nähtyään käyttäjän kuvan.
-Hän on valkoinen, minä en, nainen nauroi AP:lle.
Toisin kuin naiset aluksi luulivat, ongelma ei johtunut Nokian puhelimista, vaan verkko-operaattorin järjestelmävirheestä.
AT&T-yhtiön edustajan mukaan sen langattomia yhteyksiä käyttävät asiakkaat ovat päätyneet väärille Facebook-sivustoille joissakin tapauksissa. Yhtiön mukaan ongelmaa korjataan.
Georgialaisnaisten ongelmassa oli ilmeisesti kyse siitä, että Facebookin käyttäjätunnus oli tuntemattomasta syystä yhdistetty väärään puhelimeen.
Facebook ei tapojensa mukaan ole kommentoinut asiaa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jaaha
Tämä vika johtuu keskustasta ja sen puoluejohdon ryvettyneisyydestä. Sak:n pitäisi alkaa yleislakkoon koska ruttokansantuote on laskussa. Toivottavasti Nevan Tapsakin lausuu tästä asiasta jotain
Luovutan puheenvuoron Markus Räsäselle ja Hannu Rainestolle
Käsitykseni mukaan se, että Facebook tuottaa kelvottomia ratkaisuja, ei johdu amerikkalaisten eläkarahastokapitalistien 90%:sti omistamasta Nokiasta, vaan lähinnä Facebookista.
"Ilmaista lounasta ei ole" ja "Ilmaista juusto on vain hiirenloukussa".
Kun ottaa Facebookilta, Hotmaililta tai Gmaililta ilmaiseksi luultuja maksuttomia palveluita vastaan, joutuu maksamaan yksityisyytensä ja sähköisen identiteettinsä menetyksellä.
Kaiken taustalla on Yhdysvaltain maailmanlaajuinen terrorin vastainen sota, johon vastataan NSA:lla ja sen kaupallisilla fasadeilla.
Näin ollen teorian kehittäminen siitä, miksi Facebook vuotaa kuin seula jätettäköön porvarillista integriteettiä edustaville yhdysvaltalaisille salaliittoteoreetikoille ja kansainväliseen ylikansalliskapitalismiin skeptisesti suhtautuville suomalaisille raskasmarksilaisille.
Tosin epäilen, ettei Markus Räsänen ole oikea stalinisti, vaan kuubalaisia sikareja poltteleva eläkekoronnostaja ja että Hannu Rainesto ei ole oikea kommunisti, vaan bakuninilainen anarkisti, josta ei ole nihilismi kaukana. Tämä nyt vain kommunismiin ja venäläiseen oppositiotoimintaan vähemmän perehtyneille disclaimeriksi.
Sulle pitäis
antaa banaania tänne.
Hui kauheeta !!
Nyt äkkiä lakialoite Eduskunttaan vihreiltä (Nokia kännykät on kiellettävä, puuhamiehenä The Tekno-Kasvi), koko länsimainen sivistys on uhattuna kun virtuaalimaailmassa on PAHA päässyt valloilleen. Toki tämä on PÄÄUUTISEN arvoinen juttu !?
HERÄTKÄÄ NAAMAKIRJAN ORJAT! HANKKIKAA ELÄMÄ JA KOSKETELKAA TOISIANNE !
KOSKETELKAA TOISIANNE
Yllytätkö ahdisteluun? Jos nyt esimerkiksi eduskunnan herrahississä kosketellaan toisiaan niin eikö siitä tule heti lääppimisen vaikutelma ja eduskunnan naisverkosto panee heti liikkeelle jonkun Tanja Aitamurron tai jonkun muun hitwomanin?
Nokian syy
Tekstissä tosin huomautetaan, että otsikko on väärä, mutta kuinka moni lukee tekstin?
"Ilmeisesti naisten langattomasta AT&T-yhtiön verkkoyhteydestä johtuva ongelma paljasti turvallisuusvirheen, joka voi AP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan koskea kaikkia internetin käyttäjiä."
No ei todellakaan. Huonosti suunnitellut sovellukset voivat kyllä olla vaarassa. Eväste ei riitä tietoturvaratkaisuksi. Istunnon salaus TLS:llä on niin helppoa, että sitä on syytä käyttää aina, kun datassa on jotain sensitiivistä.
Syyllinen ei ole Nokia eikä AT&T vaan Facebook.
Missä virhe?
Eihän otsikossa missään väitetä, että Nokia olisi virheeseen syyllinen?
-Teppo Ovaskainen / US
Kansanmurhaa toimeenpantiin MAN-kuorma-autoilla
Juttu on samanlainen kuin todistettaisiin, että MAN-kuorma-autoalustoilta toimeenpantiin juutalaisten kuoliaaksikaasutunut mainitsematta korinvalmistajaa ja suunnittelijaa.
Mitäpäs jos jokaisessa puukotusuutisessa olisi Fiskarsin tai Moran nimi erikseen mainittuna tai jokaisessa kuolonkolarissa auton merkki ja vuosimalli?
ei väitetä, mutta annetaan ymmärtää - ja se riittää maine menee!
miksei:
kirjautui facebookiin
taii edes kirjautui kännykällä facebookiin.
niinku muka ericssonilla ei onnistuisi.
siis
jos vika uutisenkin mukaan on juuri siellä facebookissa, niin on ihan sama millä sinne kirjautuu!
jooko?
Teppo, millä tavalla on
Teppo, millä tavalla on oleellista mainita otsikossa, että virheen aikana käytettiin Nokian puhelinta, kun virheen kannalta sillä ei olisi ollut mitään merkitystä, minkä merkkistä puhelinta käytettiin?
Uusi Suomi voisi kyllä jo alkaa panostaa enemmän artikkeleiden laatuun ja vähemmän iltapäivälehtimäisten houkuttelevien otsikoiden keksimiseen.
Nokia
Miten Nokia oli muka oleellinen osa tätä juttua? Viestinnän otsikointikurssille hopihopi.
Sensitiivistä
Kuka kirjoittaa mitään sensitiivistä Facebookiin tai Googlen gmailiin?
HOhhoijaa
Johan jutussakin sanottiin, että joku kerta kyseessä voi olla jokin muu sivusto, kuin Facebook. Hieman sisälukutaitoa tapio (I just wish=D)
Vikahan oli AT&T laitteessa, ei Nokiassa yksin. Ehkä ne muodosti sellaisen yhdistelmän, joka mahdollisti tuon osoitteiden sekoamisen.
Missä ATT-laitteessa?
Kyseisillä ilmeisesti afroamerikkalaisilla, jotka päätyivät valkoisen Facebook-sivuille ei ilmeisesti ollut Facebookin tunnuksia hänen sivulleen.
Miksi siis syyttää ATT:n "laitetta", kun kyse oli mitä ilmeisemin siitä, että Facebook ohjasi afroamerikkalaisten tunnuksin jonkun kolmannen, valkoisen henkilön sivulle.
Jos joku "asiantuntija" spekuloi, että ATT reitittää MAC:lla tms. väärin ja Facebook, jonka syy oikeilla tunnuksilla väärälle sivulle ohjaaminen tapahtuu, niin onko silloin syy ATT:n eikä Facebookin.
Onko muka niin, että autentikointi tapahtui jollain MAC:lla tai keksillä vai tunnuksilla?
Olisiko joku, jolla on edes jotain tajua siitä, miten Facebook autentikoi kussakin tapauksessa mahdollisuutta kommentoida asiaa?
MACissa ei ole keksejä
Siinä on siemenkota.
MAC != Mac
http://en.wikipedia.org/wiki/MAC_address
Opettele trolli termistösi.
Pitikö toimittajan revitellä Nokialla vaikka sillä ole mitään
tekemistä koko asian kanssa? Tosi typerää uutisointia.
Heh
Ehkä uutinen oli Applen sponssaama =)
Teppo Ovaskaisellako iPod?
Onko Teppo Ovaskaisella iPod? Onko Uusi Suomi Applen vai Nokian puolella?
Itse uutinen
Itse uutinenhan on se, että joku käyttää Yhdysvalloissa Nokian puhelinta :) No virheistään oppineena hänkin vaihtaa merkkiä piakkoin ;)
FB on ihan hintansa väärti..
..ei ole kovinkaan harvinaista että FB:hen tehdyistä privacy-asetuksista huolimatta sivuilla näkyy tietoa, joka on piilotettu/blockattu.
iGooglen gadget-ikkuna mm. näyttää sellaisten ihmisten tietoja/statuspäivityksiä jotka olen laittanut "hide" toiminnolla pois.
300miljoonaa käyttäjää ei voi olla väärässä, mutta käyttö pitää rajata kyseisen sovelluksen tietoturva yms rajoitteiden mukaisesti. Kyseessä on hupi, ei hyötykäyttö.
No, FB:tä omistaa Microsoft, Venäläinen sijoitusyhtiö eli siitä saa viitekehystä mitä tietoa sinne kannattaa laittaa..
Käytetty teknologia on x86 palvelimia ja tietokanta ainakin ennen perustui avoimen lähdekoodin ohjelmistoon. Revitään tästä yhdistettynä Microsoftiin tietoturvaa..
Voi lässyn lässyn
"Naisten kirjautuessa internet yksinkertaisesti menetti käsityksen siitä, kuka oli kuka"
Ei se internet siitä naamakirjatunnuksesta mitään tiedä. Jos facebook-pellet eivät osaa tehdä turvallisia web-sovelluksia niin se on voi voi, mutta pelkästään facebookin ongelma.
Toimittajien ongelma puolestaan on täydellinen tietämättömyys ylipäätänsä mistään aiheesta. Yrittäkää edes löytää joku haastateltava joka tietää uutisen aiheesta jotakin.
siivotkaa edes uutista neutraalimmaksi näiden opastavien neuvoje
ja kommentien avulla.
kiitos.
Postinkantaja ongelma
Toimittaja on tiedonvälittäjä, ei tietäjä, aivan niin kuin postinkantaja. Jos postinkantaja tuo väärää tietoa kotiin, kukaan tuskin valittaa tällaisen väärän tiedon välittämisestä Itellalle tai postikantajalle.
Kun toimittaja, joka kieltäytyy tunnustamasta olevansa vain postinkantajan veroinen tiedonvälittäjä, vaan esiintyy jopa tietäjänä, väittää jotain turhaa/kyseenalasita/harhaanjohtavaa/väärää, syntyy hirvittävä moraalinen ongelma, että meitä lukijoita on jälleen johdettu harhaan iltapäivälehtimäisesti.
Ymmärtäkää nyt jo vihdoinkin, että toimittajan ammatti on tiedonkuljettajan, ei tietäjän ammatti eikä hän millään voi tietää mitään kaikista niistä tiedoista, joita hän välittää.
Tiedonvälittäjistä papit ja osa opettajista tietää vielä vähemmän kuin toimittajat.
Karkkilan valelääkärikin tietää lääketieteestä enemmän kuin keskiarvoltaan alle 9,52:n olevat toimittajat, jotka hänen tekemisistään välittävät tietoa.
Nyt sekoitat vähän
Nyt sekoitat vähän bloggaajan ja toimittajan hommia. Jos taustatutkimusta ei tehdä tai muuten tiedetä kirjoituksen aiheesta kovin paljoa, puhutaan harrastuksesta, joka yleensä purkautuu blogikirjoituksina; kirjoittajan omina varmentamattomina käsityksinä kirjoituksen aiheesta.
Jos taas kyseessä on ammattilainen, toimittaja, joka edustaa mediaa, jonka tarkoituksena on tehdä UUTISIA, niin ei ole varaa kirjoittaa asioista joista ei tiedä. Taustatutkimus, erikoistuminen ja yleissivistys omista kirjoitusalueistaan tekevät pesäeron harrastelijoiden ja ammattitoimittajien välillä.
Herääkin siis kysymys, onko Uusi Suomi blogi/blogikeskittymä, vai uutismedia, jossa työskentelee toimittajia?
Saman kysymyksen voi esittää lukuisille kotimaisille ja ulkomaisille uutissivustoille.
Voe
ruttokansantuotteesta se johtuu, niin ja kuuihmiset on kanssa asian kanssa tekemisissä.