Suomen pienyrittäjät ovat valittaneet Euroopan neuvoston korruptionvastaiseen toimielimeen Grecoon, koska yhdistyksen mielestä Suomen kunnallishallinnossa rehottaa rakenteellinen korruptio.
-Tämä on maanlaajuinen ongelma, ja tätä on tutkittukin, Suomen pienyrittäjien varapuheenjohtaja Pia Snellman sanoo Uudelle Suomelle.
Pienyrittäjien mukaan monien suurien kaupunkien asemakaavoituksesta, tontti- ja liikepaikkajaosta päättävissä lautakunnissa, kaupunginhallituksissa ja kaupunginvaltuustoissa on päätöksiä tekemässä suuri määrä S-ryhmän alue- ja paikallishallinnossa toimivia luottamushenkilöitä.
Pienyrittäjien mielestä luottamushenkilöiden kaksoisroolin ansiosta yritys on saanut ohi muiden edullisesti itselleen parhaimmat liikepaikat jopa ilman kilpailutusta.
Lue S-ryhmän vastaus Suomen pienyrittäjien väitteeseen täältä.
Snellmanin mukaan yksi esimerkki asiasta on ABC-ketjun huoltamoiden nopea ja laaja leviäminen koko maahan. Hän sanoo, että Suomen yrittäjät teki asiasta tutkimuksen viime vuonna.
-Vaarallisin pointti on asukkaiden etu, jota ei huomioida. Yksi suuryritys vain vie omaa asiaansa eteenpäin.
Pienyrittäjät huomauttavat, että Helsingissä toimiva HOK-Elanto on vuodesta 2004 myöntänyt luottamushenkilöille ylimääräisen etuuden henkilökuntakortin muodossa. Tämä rinnastaa pienyrittäjien mukaan luottamushenkilöt ketjun työntekijöihin.
Pienyrittäjät pyytävät, että Greco ulkopuolisena ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin väitettyä rakenteellista korruptiota vastaan.
Snellman kertoo keskustelleensa S-ryhmän ja paikallispolitiikan suhteesta viime vuonna Transparency Internationalin edustajan kanssa.
-Hän sanoi, että Suomi on mestari lakaisemaan tällaiset ongelmat maton alle.

Kommentit
Nähtäväksi jää tapahtuuko mitään
S-raha puhuttaa korruptoitunutta kunnallispoliitikkoa vähän liiaksi. Hyvä esimerkki on alkon myymälöiden syntyminen aina sinne minne S-ryhmä avaa marketin. Kuinka yllättävää että alko aina keksii S-marketin kaupan uuden viinipuotinsa tai myymälänsä sijaintipaikaksi.
Suhteellista
Mikäs ajojahti se tämä taas on. Noita "virvoitusjuomia" myyviä liikkeitä on niin Prismojen, kuin Supermarkettienkin kyljessä. Samoin Citymarketit ja Prismat ovat kylki-kyljessä.
Aina ei ole edullista, että ilojuomaliike sijaitsee elintarvikeliikkeen ohessa, sillä mukana tulee väistämättä ilmaiset "vartijat".
SUHTEELLISTA; Olet tainnut
SUHTEELLISTA; Olet tainnut olla tekemässä sopimuksia kun epäilet ajojahtia. Onnittelut vaan kunnon korrputiosta.
Kolmen kopla
Tuskimpa tässä asiassa on vain yksi syyllinen!
Kyllä Suomen kauppapaikat on jaettu S- K- ja Tradeka
kauppojen kesken. Joitakin harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta.
Ihmettelen jos tässä touhussa ei olisi pyörinyt
se ns. harmaa raha. Missä raha siellä rosvo
korrutioineen.
Tämäkin on se maan tapa. Eiköhän tuo
touhu rehota myös muissakin EU maissa.
Vaalit
S-RYHMÄN VAALEISSA EI SAISI OLLA KUNNALLISPOLITIKKOJA LISTOILLA JA JOS ON, IHMISTEN PITÄISI OSATA OLLA ÄÄNESTÄMÄTTÄ NÄITÄ. SILTI, IHAN HYVÄ KAUPPA.
Epätasa-arvo opastuksessakin
Abc-asemat saavat laittaa hyvät opasteet teiden varsille. Yksityisiltä, pienehköiltä palvelukeskuksilta kielletään opastaulut liikennettä vaarantavina!
Haluammeko todella tappaa pienyritykset ja petata olot muutamalle mammutille? Ajatelkaa, mitä siitä seuraa! Huonontuva palvelu ja korotetut hinnat.
Kiitos, että veitte asiaa eteenpäin. Taistellaan pienyrittäjien puolesta meidän kaikkien parhaaksi.
Hyvänä esimerkkinä
Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon kiista jossa Turku-Helsinki moottoritien sivuun jäänyt Kasvihuoneilmiö ei ole kylttiä / opastetta tielle saanut. ABC-kahvila-myymälällä sellainen jostain syystä kuitenkin on.
s-kaupasta<no joo.
Niihän sitä nyt hehkutetaan s-ketun tuomasta vääryydestä mut onhan meillä ollut vuuuooosikausiia toinenki ketju jo valmiina jonka nimi on kesko! Jos jollain haiskahtaa monopolilta niin se on kyl kesko johon kuuluvat mm.K-raudat, rautiat,r-kioskit-marketi jne.lista on todella pitkä niin että pitäisköhän tasapuolisesti puuttua myös muihinkin yrityksiin kuin vaan yhtä alkaa tutkia. nim.kysynpä vain.
hoh hoijaa
Yks pikku juttu sulle "S-kaupasta no joo" kaikissa K kaupoissa on kauppias ja niitä on tosi vähän kunnnallis hallinnossa. Että semmosta, taidat itse mukana.
Alko on osa suomalaista korruptiokenttää
Valtion alkoholimonopoli tulisi murtaa nimenomaan kilpailullisista syistä. Kun valittavana perheen viikonloppuostoksille on kauppa, jonka yhteydestä saa punaviinipullon siihen patongin ja juuston kylkeen, tai sitten ei saa, asiaa ei pitkään tarvitse puntaroida. Alko tarjoaa joillekin kaupoille kohtuuttoman kilpailuedun.
Alkoholimonopolin lakkauttamisen ei tarvitse tarkoitttaa vallatonta viinanjakamista, sillä myyntipaikkaa ja -tapaa koskevat määräykset voivat olla tiukat, mutta samat kaikille. Niin, kunhan niitä määräyksiä ei vain räätälöitäisi S- ja K-ketjujen sanelemien mallien mukaan...
Itse asun
Itse asun pääkaupunkiseudulla ja täällä tiedän useita alkoja k-kaupan kyljessä. Eiköhän se tasan mene.
HOK-Elanto härskein
HOK-Elanto oli mm. Sipoon kähminnän taustalla. S-ryhmä oli ainoa kaupan taho, jolla oli suunnitelmat liikepaikoistaan valmiina ennen kuin edes päätöstä oli tehty.
Alueelliset osuuskaupat eivät kaikki anna edustajistolleen alennuksia kuten HOK-Elanto.
Kun katsoo nimilistaa, ihmetyttää että nämä yhteishyväkkäät itse hyväksyvät toimintansa. Korruptioetu on merkittävä, perheelle ja sukulaisille jopa tuhansia euroja vuosittain kun tarrakorttia käytetään ostoksien yhteydessä.
http://www.hok-elanto.fi/index.php?id=edustajisto
Edustajisto 2008 - 2012
Elli Aatela, pääluottamusmies, Nurmijärvi
Eero Akaan-Penttilä, kansanedustaja, Espoo
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja, Helsinki
Maija Anttila, sairaanhoidon opettaja, Helsinki
Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, Helsinki
Sirpa Asko-Seljavaara, kansanedustaja, Helsinki
Hannele Autio, lastenhoitaja, Vantaa
Harry Bogomoloff, toimitusjohtaja, Helsinki
Arto Bryggare, kauppatieteiden kandidaatti, Helsinki
Tuula Haatainen, valtiotieteiden maisteri, Helsinki
Yrjö Hakanen, puheenjohtaja, Helsinki
Juha Hakola, kansanedustaja, Helsinki
Kirsti Handolin, kauppatieteiden maisteri, Nurmijärvi
Heidi Hautala, kansanedustaja, Helsinki
Jussi Hautamäki, kenraaliluutnantti, Kerava
Ilmari Helimäki, professori, Helsinki
Rakel Hiltunen, kansanedustaja, Helsinki
Arja Juvonen, perushoitaja, Espoo
Antti Kaikkonen, kansanedustaja, Tuusula
Arja Karhuvaara, kansanedustaja, Helsinki
Jyrki Kasvi, kansanedustaja, Espoo
Kimmo Kiljunen, kansanedustaja, Vantaa
Mari Kiviniemi, kansanedustaja, Helsinki
Paula Kokkonen, varatuomari, Helsinki
Minerva Krohn, kehitysjohtaja, Helsinki
Risto Kuisma, oikeustieteen kandidaatti, Pornainen
Merja Kuusisto, kansanedustaja, Tuusula
Sirkka-Liisa Kähärä, sairaanhoitaja, Vantaa
Jaakko Laakso, kansanedustaja, Vantaa
Lasse Liemola, yrittäjä, Helsinki
Antti Lindtman, nuorisosihteeri, Vantaa
Leena Luhtanen, valtiotieteiden maisteri, Espoo
Eeva-Liisa Moilanen, varatuomari, Helsinki
Elina Moisio, valtiotieteiden maisteri, Helsinki
Jukka Mäkelä, kansanedustaja, Espoo
Tapani Mäkinen, kansanedustaja, Vantaa
Outi Ojala, erikoissairaanhoitaja, Helsinki
Osku Pajamäki, tuottaja, Helsinki
Terhi Peltokorpi, kätilö, Helsinki
Margareta Pietikäinen, filosofian maisteri, Espoo
Riitta Prusti, eläkeläinen, Helsinki
Mari Puoskari, diplomi-insinööri, Helsinki
Terho Pursiainen, pastori, Järvenpää
Susanna Rahkonen, varatuomari, Espoo
Risto Rautava, komentaja, Helsinki
Suvi Rihtniemi, diplomi-insinööri, Helsinki
Pekka Saarnio, toimittaja, Helsinki
Harri Saksala, oikeustieteen kandidaatti, Helsinki
Lea Saukkonen, meteorologi, Helsinki
Eva-Riitta Siitonen, ylipormestari, Helsinki
Timo Soini, kansanedustaja, Espoo
Osmo Soininvaara, valtiotieteiden lisensiaatti, Helsinki
Kaarina Suonperä, toimitusjohtaja, Vantaa
Tarja Tenkula, osastonhoitaja, Helsinki
Aino Tornivuori, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Erkki Tuomioja, kansanedustaja, Helsinki
Kari Uotila, kansanedustaja, Espoo
Raija Vahasalo, kansanedustaja, Kirkkonummi
Ben Zyskowicz, kansanedustaja, Helsinki
Parempi myöhään...
vaan liekö myöhäistä. Pitäisi repiä alas melko monta Abc:tä. Vaan on keino toinenkin - kysehän on valinnoistamme. Kuka haluaa syödä samaa sössöä ympäri Suomen? Valitettavasti kuitenkin aika moni, vaikka etukorttijärjestelmätkin ovat pelkkää kusetusta.
Eurot ja virkamiehet
Tuli mieleen, että eikös ne KPO:n ABC:n kaavat nu**ittu Tallinnassa kohdalleen?
Missä on Facebookin Anti-ABC ryhmä?
Hyvä että aihe nousi esiin - olemme perheessä monasti miettineet miksei tästä maasta löydy ryhmiä jotka arvostaisivat enemmän ruoan ja juomien laatua, yksilöllisiä kauppapaikkoja ja -kauppiaita, ja positiivisia lähialuetalouden vaikutuksia kuin "ABC-globalisaatiota".
Liikemaailmassa aliarvioidaan vieläkin sosiaalisten medioiden markkinointivaikusta (Talouselämä 01/10). Ei muuta kuin hiphei perustamaan Anti-ABC ryhmä naamakirjaan promoamaan paikallisyrittäjien asiaa - onko liittyjiä, omalla nimelläkin vielä?
Onhan noita ryhmiä Fb:ssä
Onhan noita ryhmiä Fb:ssä jo kaksin kappalein, esimerkiksi http://www.facebook.com/group.php?gid=179633396299&ref=mf ja http://www.facebook.com/group.php?gid=26360369653. Sinne vaan liittymään mukaan, et ole yksin.
Turhaa räksytystä
S-ryhmän hyvä asema Suomessa perustuu juuri paikallisten vaikuttajatahojen mukanaoloon. S-ryhmä on rakentanut menestyksensä yhdessä Suomen maakuntien vaikuttajien kanssa.
On turha mennä räksyttämään EU:lle asiasta, S-ryhmän takana on laaja poliittinen tuki ja tarpeen vaatiessa taustajoukoista löytyy voimaa ja asiantuntemusta kaatamaan heppoiset syytökset.
Kas, kas
Sinäpä sen sanoit: "S-ryhmän takana on laaja poliittinen tuki". [rautalanka] siitähän se kenkä puristaa, osuit ns. ongelman ytimeen, palkinto parhaasta kiteytyksestä jne ...
Hyvät veljet ja tuomarit samassa looshissa.
Esim. Valkealassa on oikein tienvarsimainos ABC:llä ja siinä paikallisen Lions-klybin vaakuna todistamassa hyvää yhteistyötä.
Eivätkö itse huomaa?
korruptio
ABC ketju lähti kasvuun nykyisen hallituksen aikana.Viime vuonna lehdessä oli juttu päättäjistä joille kyseinen ketju antaa alennusta(normaalia enemmän)päivittäisistä ostoksistaan.Miksi kukaan ei tartu näihin asioihin?Kaiholla muistelen pieniä tienvarsi huoltamoita.
Tiedä häntä
No hallituspa tietysti, oikein odotin, keneltä tämä kortti tulee. Hallitushan se tietysti säätää kuntien kaavoituspolitiikassa ABC-ketjulle etuisuuksia. Tiedoksesi, ei ole vuoden tuore juttu.
Vähitellen tämäkin mafia paljastuu
Varsinainen rahan, paikallispoliitikkojen, ja -virkamiesten salaseura kilpailun estämiseksi, ja korkeiden hintojen pysyttämiseksi.
Selittää hyvin pitkälle Suomen korkean hintatason muihin EU-maihin verrattuna, kun hinnoissa pitää maksaa jättimarketteja siroteltuna pelloille ympäri Suomen.
Tosin K-ryhmällä ei ole tässä asiassa yhtään puhtaammat jauhot pussissa.
Mikähän rooli ns. Kiina-keskus jutussa?
Katselin hoo moilasena juttua viranomaisten iskusta Kiina-keskukseen. Alkoi tuntua savun hajua kun paikalla olevia kauppiaita haastateltiin. He näyttivät olevan aivan tavallisia yrittäjiä, jotka maksavat tunnollisesti veronsa ja hoitavat muutenkin asiansa kunnolla. Tällainen iso suomalaisten keskusliikkeiden ulkopuolinen maahantuoja on uhka S ja K liikkeelle. Viranomaiset taitavat tanssia ulkopuolisen pillin tahdissa? Jos ainut rikos on epäilyttävät viisumit, on kohtuutonta pitää epäiltyjä vangittuna kuukausia.
Odottaisin asiasta asiallista tiedottamista YLEn toimesta.
Perheen kesken
Kunnallismafian jalkineessa kivi?
Virkamies muuttaa vallan rahaksi
Kuntien kaavoitusmonopoli pitää murtaa. Kyseisen järjestelmän syntilista on liian pitkä, jotta sitä kannattaisi yrittää korjata. Paskaks vaan ja palamaan!
Pääkaupunkiseudulla kunnat kaavoittavat tarkoituksella liian vähän, jotta voivat tehdä tiliä ostamalla peltoa ja myymällä sitä tonttimaana. Ja sitten tämä... halvalla näyttää suomalainen virkamies itsensä huoraavan, kun henkilökuntakortti riittää maksuksi korruptiopäätöksistä.
Ja Suomen kilpailuvirasto - se ei tietenkään tällaiseen puutu.
hys hys
Suomen jokainen poliitikko ja muu vähänkin tunnettu henkilö on ollut ehdolla tämän kartellin edustajistoon. Joka vuosi sitä mainostetaan oikein kotiin jaettavalla "vaali-lipukkeella". Hys hys, ei siitä saa kertoa niille ulkomaalaisille. Niiden pitää vaan luulla että ne kaikki tuhannet neliökilometrit mitä S-kartelli on Suomesta peittänyt alleen, on ilmaantunut sinne ihan puhtaiden markkinavoimien tahdosta. Hys hys, ei tehä tästä ny mitään numeroo. Jauhetaan nyt vielä niistä pikkuruisista vaalirahoista mutta unohdetaan tämä 9000 miljoonan pisnes. Sukarin Ideaparkki on kanssa ihan kauhea kun se voisi vaikka minimaalisesti kilpailla tämän kartellin kanssa. Kyllä se Ideaparkki nyt vaan tuhoaa luontoa ja kaupunkikuvaa kun Vapaavuori niin sanoo ihan omilla aivoillaan. S-kartelli ei tuhoa luontoa ja kaupunkikuvaa hehtohalleillaan, eihän?
SOK:n ex-pääjohtaja Arto Hiltunen ei kiellä
HS:n haastattelussa kaavoituskytkentää vaan perustelee sitä S-ryhmän yleishyödyllisyydellä.
Samalla tavalla ay-liike perustelee ydinjoukkojensa erityisetuja ja kirkko verotusoikeuttaan.
S-ryhmän yleishyödyllisyyttä voi ihailla mm. Helsingin kaupunkisuunnittelun kukkasessa, Itäkeskuksen uudessa Prismassa, joka ilmeisesti vaatii liikennejärjestelyjen uudelleensuunnittelun.
Itäkeskus...
Lisäksi uudessa Prismassa pitää toki olla Alkokin - vaikka toisella puolella katua on kaksi (Stokkalla + toisessa päässä) ja Citymarketin vieressä neljäs...
Panettelu alkoi
kun k-kauppa jäi kakkossijalle, sitä ennen kaikki oli hyvin.
Älkää turhaa haukkuko s-kauppaa sillä k-kauppa on kallis ja plop, plop plussa pisteet on aivan naurettavat.
K-ryhmä oli ylivoimainen 60-luvulta alkaen
modernin liikkeenjohdon ansiosta. S- ryhmä oli paikoitellen konkurssikypsä mutta pääjohtaja Viljo Luukka johti paikalliset osuuskaupat henkisesti ja seuraajansa Juhani Pesonen liiketaloudellisesti uuteen nousuun mikä on onnistunut erinomaisesti siten, että K-ryhmä on osin jäänyt jälkeen.
Tällainen vuorovedoin tapahtuva kilpailu on kuluttajan edun mukaista. Kuluttajan edun mukaista ei ole kuitenkaan, että jotain ryhmää erityisesti tuetaan sillä tällainen ansioton etu ei tule kuluttajan hyväksi jos kilpailu ei ratkea palvelun vaan suhteiden kautta.
Sen sijaan on vahingollista, että syntyy kytkentöjä poliittisten päättäjien ja liikeyritysten välille. Tästä demokratia kärsii ja kuten monesta paikasta näkyy, myös elinympäristö erilaisten pikakaavojen ansiosta.
kaavoitusmonopoli pois
Viimeinkin alkaa pato murtumaan. KSM- ja maakuntien miehilla puntti tutisee.
Lahtee etukortit, jotka sivunmennen sanoen ovat korruptiota sanan varsinaisessa merkityksessa, ja lahtee mahdollisuudet kaavoittaa kunnan laskuun peltoa.
Sivunmennen sanoen on ollut huvittavaa miten KEPU kunnissa paikalliset isannat myyvat vetisinta suontakaista peltoa, sen jalkeen kun kunta on sen kaavoittanut omakotitonteiksi, AINA vanhalla miljoonalla, eli 170000 eurolla kunnalle eraassa lansi suomen kunnassa joka on turussa kiinni.
Sitten kunnassa kerrotaan julkisuuteen kuinka olisi kiinnitettava huomiota kunnan asujaimiston hajasijoittumiseen. Kuka siita paattaa, paitsi kunnanhallitus.
Ja kysykaapa huviksenne kunnan virkamiehilta tai valtuutetuilta; miten olisi jos kaavoitus siirrettaisiin maakunnalliseksi. Tulette saamaan ERITTAIN mielenkiintoisia vastauksia!!
KAAVOITUSMONOPOLI POIS KUNNILTA HETI!!
Ongelma pahempi...
..muualla kuin kepukunnissa. Vuosikymmenten ajan kaikkein pahin ongelmapesäke on ollut Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu, ja se on kok-demarien tekosia.
Aikanaan pormestari Ilaskivi lenteli Helsingin yllä ja totesi että tilaa on, minkä jälkeen junttasi kaupungille mahdollisuuden sosialisoida omaisuutta yksityisiltä ihmisiltä.
Yliporsmestari Siitoinen
Siitonen oli yhtäaikaa myös HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja kun samaan aikaan toimi yliporsuna ja tilaili verhoja ja hienoja ranskalaisviinejä kaupungin virkamiesten ryypättäväksi.
Nykyinen yliporsmestari Jussi Pajunen myi perintönsä, Alepan, S-ryhmälle ja näin nostettiin ylipormestariksi.
Pajusen omat kiinteistöbisnekset ovat käsitelty jopa KHO:ssa missä Pajunen tuomiolla jäävättiin Malmin lentokentän kaavan päättämisistä.
S-ryhmän hanke Hakkilassa meni jäihin, kun kaava ei mennytkään entiseen tapaan läpihuutona.
Omistaja kaavoittaa
Miksi kaavoitus pitää olla tsaarin virkamiehen takana? Miksei maanomistaja saa kaavoittaa maansa miksi haluaa? Jos se haittaa kuntaa, ostakoon maat. Mutta ei samaan tarkoitukseen kuin entinen omistaja! Kunnallistekniikan maksaa kuitenkin aina rakentaja, tai tuleva asukas.
Korruptoituneet pollitikot
Tämähän on totta. Surullisinta asiassa on se, että Suomessa ei tunnusteta tätä. Jos joku virkamies tähän puuttuisi, poliitikot "eliminoivat" hänet heti. Kyseisen henkilön ura loppuu siihen ja virkamiehet tietävät tämän.
Tämä on mennyt liian syvälle ja poliitikot eivät enää itsekään tunnista korruptiota, vaan pitävät sitä "maan tapana"
S-ryhmä tekee sitä mitä kansa tahtoo
Mukava liikkua Suomessa ja havaita ABC aseman merkki,asema tuottaa ne palvelut,joita liikkuva tarvii.Myös alkon,apteekkien siirtyminen Prisman tiloihin on hieno asia.Löytyy niitä myös K-ryhmän kaupoista.Moni kunta on varmaan pyytämällä pyytänyt saada alueelleen esim. ABC aseman.Hyvät tuotteet,palvelu,hinnoittelu,bonukset,S-pankki jne... lienee syynä menestkseen,ei muutama luottamusmies tumpelo.
Sydäntä särkee kun katsoo risteyspaikkojen
entisiä "Sulo Vilenin" entisiä menestysbaareja joilta on jopa tieyhteydet katkottu.
Ikänsä maksaneet yrittäjät veroja kuntaan ja siten tulee ABC:n tuomaan kehitystä kuntaan.
Kehitys, joka tarkoittaa sitä, että rahat imuroidaan maakuntakeskukseen ja Helsinkiin HOK-Elannon pääkonttoriin. (ABC on osa HOK-Elantoa).
Mutta bisnes on kovaa eikä tässä sydämellä asioita ajatella. Mutta jos bisnes on epäreilua pitäisi kellot soida.
Huvittaa, kun esim. eräässä kunnassa kunnanjohtajan naamaa näytettiin vaalien alla kehumassa ABC:n paikkakunnalle tuloa....hyvä ettei ehdokkaan numeroa näytetty.
epämiellyttävyydessä
huoltoasemien niin sanotut ravintolat hakkaa vain parkkitalojen karseus
Kansan tahto
"on saanut ohi muiden edullisesti itselleen parhaimmat liikepaikat jopa ilman kilpailutusta."
Tätäkö kansa siis tahtoo?
Tutkintapyyntö
Täyttääkö asia jonkin rikosnimikkeen - olisiko syytä kääntää kaikki kivet tämän aiheen osalta ?
Niinpä
Kansa tahtoo ABC:n ja S-marketin hyvälle paikalle jotta saa helpommin ostettua tavaransa. Näin se vaan on
S-ryhmän oma ilmoitus työntekijään rinnastuksesta
"Pienyrittäjät huomauttavat, että Helsingissä toimiva HOK-Elanto on vuodesta 2004 myöntänyt luottamushenkilöille ylimääräisen etuuden henkilökuntakortin muodossa. Tämä rinnastaa pienyrittäjien mukaan luottamushenkilöt ketjun työntekijöihin"
Itseasiassa S-ryhmä itse on näin ilmoittanut.
"Edustajiston jäsenen kokouspalkkio vuonna 2009 on 425 € kultakin kokoukselta. Lisäksi edustajiston jäsenet ovat oikeutettuja matkakustannusten korvaukseen.
Edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet rinnastetaan ostoetukäytännössä HOK-Elannon henkilökuntaan, ja heillä on näin oikeus hyödyntää henkilökunta-alennusta ostoksissaan osuuskaupan toimipaikoissa."
Lähde:
www.hok-elanto.fi
Kuvan kahvikuppi
1,60 €
Jos on S-asiakasorjakortissa henkilökuntatarra, kahvin saa 80 sentillä. Alennus on enemmän kuin 15%.
Hohhoijaa tätä kateutta.
Hohhoijaa tätä kateutta. Mene vaikka prisman kassalle töihin, niin saat sinäkin kahvisi 80 sentillä.
Ei ole kyse kateudesta vaan lahjonnasta
Jos edustaa S-ryhmää ja saa siitä rahallista korvausta niin virkamiehen pitää jäävätä itsensä S-ryhmän etua koskevasta päätöksenteosta.
Suomen kunnissa muhii laittomia päätöksiä.
Maan tapa
Kyseessä on nk. maan tapa, eikä sillä ole mitään tekemistä korruption kanssa.
Suomessa ei ole korruptiota, kaikki tälläiset väitteet ovat vain keltaisen lehdistön populisitsta propagandaa.
Turhaan murehdit
Eikös kaikki ole nyt hyvin, ABC:t ovat ihan kelpo taukopaikkoja, hyvä että Alko on S-marketin ja Prisman vieressä, elintarvikkeet ovat halvempia kuin K-kaupoissa... Mikä siellä S-kaupassa on huonoa, se on vielä hyvällä paikalla. Taitaa olla K-kauppias näitten valitusten takana.
Minä käyn kummassakin, ja olen ihmetellyt k-kauppojen 20 %:a kalliimpia hintoja. Hyvä täytyy palvelun ja kauppapaikan olla, jotta kalliimpaa hintaa samasta HK:n lenkistä viitsii maksaa.
Ei edellä esitetyt väitteet häiritsee asiakasta häiritse, mutta kunnan ja valtion palkkalistoilla on aivan vääränlaisia ihmisiä. Pärjäisivätkö ne missään tositöissä?
Kaikki hyvin..
niin kauan, kun ei viitsitä miettiä asian kauaskantoisempia seurauksia.
Kehtasipa SOK:n entinen pääjohtaja Hiltunenkin sunnuntain HS:ssä väittää, että ruoka on Suomessa edullista ja ruokakaupan kilpailu kovaa - todisteena tästä kuulemma toimii mm. se, että ulkomaiset ketjut eivät ole rynnistäneet tänne.
No, miksiköhän eivät ole rynnistäneet. Ruokakaupalle kauppapaikka on kaikki kaikessa ja Suomessa erityisesti hypermarket -luokan kauppapaikkoja ei ole saatavilla, muuten kuin ostamalla kilpailija pois. S-ryhmän kauppapaikat eivät ole kaupan ja Keskonkin äänivaltaiset osakkeet ovat kauppiailla, lisäksi Keskon kylkiäisenä tulisi paljon muuta kuin ruokakauppa. Markkinoilletulo on siis varsin tehokkaasti estetty. Tämän lisäksi vielä kun harvat uudet kauppapaikat jaetaan poliittisen kähminnän tuloksena, ei voi puhua muusta kuin korruptiosta, joka johtaa tehottomuuteen ja ylihinnoitteluun asiakkaan vahingoksi.
Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä on mielestäni, mitä kansanedustajat tekevät osuuskaupan valtuustoissa. Sieltä niitä löytyy puoluerajoista riippumatta. Onko heillä joku hyvä syy valvoa juuri S-ryhmän etua kansan nimissä?
S-ryhmän "voidellut" estivät LIDLin tuloa paikkakunnalle
S-ryhmän voidellut kunnanvaltuutetut estivät usean vuoden ajan LIDLin tuloa paikkakunnalle Itä-Suomessa.
SAVONLINNASSA
--"S-ryhmän voidellut kunnanvaltuutetut estivät usean vuoden ajan LIDLin tuloa paikkakunnalle Itä-Suomessa."--
Voi sen sanoa suoraankin. Lidll ei saanut haluamaansa tonttia, ja pisti lopulta kauppansa entisen Sparin tiloihin. Aikaisemmin Cittari oli kalliimpi, mutta nyt Prisma ja Cittari ovat yhtä kalliita. Jos haluaa säästää ostoksissa suuria summia, ei kannata ostaa näistä kahdesta korttikaupasta!
muistelalan kylkiäisenä
ikean pitkää taivalta suomeen - niin pitkää että on aivan mahdoton sanoa suomea vapaaksi markkinataloudeksi
odottelen turkkilaisen rakentamisen saapumista suomeen - tekevät muuten tosikauniita taloja
Korttien perässä juostaan
Olisiko näilla korteilla mitään tekemistä asian kanssa? Kaikkihan me niiden perässä juostaan.Pikkukauppa ei pysty sellaisia järjestämään asiakkailleen. Miten siinä sitten voi kilpailla terveesti. Pitää kurvata seuraavan kerran pikkukauppaan ja tingata. Näissä korttikaupoissahan se ei onnistu. Bonustenmenettämisen uhallakin.
Olkaa onnellisia
Tämä on haluaamaanne markkinataloutta.
no jo on kumma
Mitä olen suomea kierrellyt autolla, niin ei nuo ABC:t ole haitanneet, monesti olisin mennyt johonkin pienempään kahville, mutta kun ei ole auki, niin on pitänyt ajaa toistasataa kilometriä seuraavaan avoinna olevaan eli abc:lle. Katsokoot pienyrittäjät peiliin, jos ei liikkeitä pidetä auki niin asiakkaat katoaa muualle, sitten vaikka s-ryhmälle.
Kannattaa
lukea ensin artikkeli ja vasta sitten alkaa kommentoimaan.
Jos ei pienyrittäjälle tarjota liikepaikkaa siten, että siellä on mahdollisuus ja myös järkevää pitää kauppa auki, on kai selvää, ettei tarjontaa ole.
Sisälukutaito ei ole noin vaikeaa, hyvä vieras!
Nyt en ymmärrä
Osaatko lukea ollenkaan tai sisäistätkö lukemaasi. Olen sen verran paljon ajellut, että tiedän kyllä taukopaikkoja, mutta kun ne eivät ole auki ! Miten voin sitä pientä yrittäjää tukea, jos paikka on kiinni ? En mitenkään, on täällä sellaisiakin teitä joiden varrella on harvassa abc-asemia ja joutuu todella ajamaan TOISTA SATAA KILOMETRIÄ kun ei ole kahvipaikat auki esim. aamulla ja illalla.
sori.
Ei ole tarpeeksi rautalankaa sinullekaan.
Kun et ymmärrä niin et ymmärrä. Kun näin on, älä myöskään kommentoi, jooko?
niin on kumma
Olet oikein ympäriinsä ajellut ja ei ole ikinä tullut mieleen miksi ABC:t ovat ISOJA ja aina PARHAILLA paikoilla. Bensikselle menee oma liittymä tai kaksi(XX miljoonaa euroa/kpl valtion kassasta) ja viralliset liikenneopasteet opastavat sinut varmasti perille jos et ole sattunut huomaamaan 10 mainosta tien varressa.
Jos joku yksityinen on erehtynyt jonnekin laittamaan paikan pystyyn 70-luvulla niin on varmaa että sinne ei opasteta eikä motarin varteen saa laittaa omia mainoksia paitsi tietysti jos on ABC. Tästä seuraa se että pienyrittäjät häviävät maisemista. Katso itse peiliin ABC-kartelli mies.
Lupaus mikä lupaus!
"Jopa 5 % bonusta!" - jokaiselle poliitikollekin!
Ansioittensa mukaan!
S-ryhmä on likainen
Itse vältän tätä monessa kunnassa olevaa monopolia ja koitan käyttää muita kauppoja mm. Lidliä. En anna rahaa tälle S-korruptiopesälle.
just näin
Samaa mieltä sokrateen kanssa.
Kartelleja
Maassa on melkein yksinomaan kartelleja. Miten ne vielä kehtaavat puhua markkinoista?
prikuulleen
oikea havainto
Haloo kilpailuvirasto ja Kesko
S-ryhmä on kusetuksen mestari. Miksi kilpailuvirasto ja Kesko antavat kaiken tapahtua S-ryhmän eduksi. Itselläni on S-kortti, mutta jostakin syystä en kerta kaikkiaan voi ostaa sieltä mitää, koska hinnat ovat aina ja kaikissa tapauksissa kilpailukyvyttömät. Vaikka mainostetaan, että bonusta saa jopa 5 %, niin se edellyttisi yki 1000 euron ostoja kuukaudessa. Silloin asiakas maksaa korkeampina hintoina 2 - 3 kertaa enemmän kuin bonus antaa takaisin. Kun ABC-asemia alettiin avaamaan, oli ensimmäisinä vuosina edullisia hintoja, nyt kaikki on yläkantissa.
Kohta S-ryhmän markkinaosuus lähentelee 50 %, silloin on kuluttajan mahdollisuudet vähäiset. Kesko ja muut toki pääsevät nauttimaan S:n vedättämistä korkeista hinnoista.
KEPU ja S-ketju luonut monopolin
Kansa sai mitä halusi ja äänesti Maalaisliiton hallitukseen. Poliitikkojen suosiessa MTK-Keskusta-Pellorvo - S-kauppaa kaavoituksessa, tällä estetään länsimaisen vapaan demokratian mukaisen vapaan kilpailun toteutuminen. Päättäjät suosivat vasemmistomaalaisliittolaista kauppakeskittymää, joka sanelee mitä Suomen kansa ostaa ja mihin hintaa. Johan tämä kauppakeskustouhu Suomessa alkaa muistuttamaan Neuvostoliiton aikaista keskusjohtoista kommunistoimintaa, jossa vapaa markkinatalous ei määrää kuinka monta erilaista keskenään kilpailevaa kauppaketjua Suomessa toimii vaan päätöksen tekevät enemmän tai vähemmän korruptoituneet poliitikot.
Tekemisen meininki
Kaikenlaisia asioista tietämättömiä höpöttäjiä .Valtaosa
Sok; myynnistä tapahtuu siellä missä ihmistkin ovat Etelä-
Suomessa ja suurissa asutuskeskuksissa.Niillä alueilla
Kokoomus ,demarit ja vihreät käyttävät valtaa ja päättävät
kaavoituksesta .Kepu on perin pieni tekijä siellä.
Ei ole kun reilu kymmenen vuotta siitä kun Kesko hallitsi
Päivittäistavarakauppaa yli 40% osuudella ja SOK:lla oli
vajaat 30%.Eli kymmenessä vuodessa osat ovat vaihtuneet.Ei
SOK:n kasvu minkään kaavoituksen takia ole noussut,vaan
siellä on ollut pätevä johto ja tekemisen meininki jota ei
voi K-ryhmästä sanoa.
S-ryhmä rakentaa monopolia Suomeen
Vuoden alussa muuttuivat Euromarketit Prismoiksi. Mahtava kauppapaikkojen ja asiakkaiden lisäys. Lajentuneena S-ryhmä on oivallinen korruption pesäpaikka, johon kuuluvat kunnalliset ja politiikan päättäjät erikoisetuuksien nautintaoikeudella. Asiakasomistajana olet rakentamassa monopolia Suomeen, joka tarkoittaa vapaata hinnoittelua ilman kilpailijoiden aiheuttamaa painetta hintojen laskemiseen.
Suomessa Päivittäistavarakauppakilpailua ei ole!
Suomen markkinat ovat pienet, jotka rajoittavat ulkomaisten yritysten tuloa tänne. Samaan aikaan Suomen valtio on rajoittanut kilpailua lisää päivittäistavarakaupassa että erikoistavarakaupassa sallimalla yleiskäyttöiset kanta-asiakaskortit sekä sijoittamalla Alkon S-marketin tai K-kauppaketjun vetämiin kauppakeskuksiin. Tottakai S-ryhmän hallitusten koostumus kuntavaikuttajista vääristää myös kilpailua.
Yleiskäyttöiset kanta-asiakaskortit.
- ei voi olla oikein, että esim ruokakaupan tai kenkäkaupan omistava pienyrittäjä on pakoitettu kilpailemaan bonuskorteilla isoja monitoimialan kauppakonserniketjuja vastaan.
- eli ei mielestäni oli oikeudenmukaista, että esim S-ryhmä saa antaa asiakkailleen yhdistettyjä bonuspisteitä huolto-asema, autokauppa-,rautakauppa-, hotelli- ja ravintolaliiketoiminnoista jne. Miten jokin erikoistavarakauppa tai yksityisyrittäjän ruokakauppa voi tällöin kilpailla tasapuolisesti näitä isoja kauppakonserneja vastaan? Samalla tällä politiikalla estetään myös ulkomaisten ruokakauppaketjujen tulo Suomeen.
- on käsittämätöntä että kilpailuvirasto ei ole vielä puuttunut tähän.
Alkon kauppaliikkeet pois kauppakeskuksista
------------------------------------------
- ei ole tasapuolista ja tervettä politiikkaa, että valtio sallii/suosii Alkon liikkeiden perustamista S-marketin tai Citymarketin yhteyteen
- tämä politiikka vääristää erityisesti pienen kaupunkien palvelurakennetta ja samalla autioittaa kaupunkien keskustoja.
- Valtio Alkon omistajana pitäisi miettiä laajemmin Alkon sijaintien yhteiskunnallista vaikutusta kuntien elinkeinoeläämään.
- kummallisinta tässä valtion välinpitämättömyydessä on, että Alko on vielä monopoliasemassa Suomessa. Joten asiakkaita riittää vaikka niitä "Alkoja" ei olisikaan kauppakeskuksissa.
Kansalaisten on luonnollisesti vaikea olla hyödyntämättä edellä mainittuja "oheisetuja", mutta valtion viranomaisten pitäisi puuttua tähän tervettä kilpailua estävään toimintaan, erityisesti näin pienessä markkinassa.
Toivottavasti joku vastuullinen politiikko tai viranomainen herää tässä tärkeässä asiassa ja alkaa ajatella asioita kokonaisuutena.
Kähminnässä pitkät perinteet
Kuulin tässä eräältä helsinkiläiseltä pitkän poliittisen kokemuksen omaavalta vaikuttajalta, miten on keskusliikkeiden kesken paikat jaettu. Tältä osin pyykki on likaista ja mustaa ja pesemättä. Puhumattakaan myöhemmin tapahtuneista kähminnöistä.
Kateellisia tomppeleita
Hyvällä paikalla toimiva menestyvä vakavarainen yritys on varmempi työllistäjä ja verotulojen tuoja kuin huonolla sijainnilla kituva pääomaköyhä pienyrittäjä.
Suomi on maa, jossa jokaista menestyvää kadehditaan ja vaaditaan menestykseen puuttumista ankarasti. Sen jälkeen alkaa ruikutus kun paikkakunnalla ei ole työtä ja toimeentuloa ja kunnan romahtaneiden verotulojen johdosta palveluita joudutaan leikkaamaan.
Mitä sitä kadehtimaan S-ryhmän edustustojen väkeä. Sinne voi pyrkiä jokainen jäsen yhdenvertaisesti. Menkää ruikuttajat ja kadehtijat mukaan hakemaan itsellenne ne tuhansien eurojen edut.Edustustovaalit lähenevät. Ryhtykää keräämään listoillenne nimiä.
Totuuden siementä
Onhan se niin, että vain iso ketju pystyy investoimaan tasokkaaseen kauppapaikkaan. Pelkästään tukkukauppapalvelut "villille" yrittäjälle tulevat niin kalliiksi, että kannattavuudelta on pohja pois. Ilman ABC-asemia maaseutu olisi entistä autiompi.
Ja todellakin sinne osuuskaupan edustajistoon pääsee aika pienellä äänimäärällä. Tosin ne edut ovat aika pienet todellisuudessa ja vaikutusmahdollisuudet olemattomat. Kyllä isot asiat päätetään "klubilla".
Turha syyttää ahmaa
Turha syyttää ahmaa siitä, että se käy haaskalla. Se toimii järkevästi, vaikkakin opportunistisesti.
Sen sijaan järkevästi eivät toimi ne, jotka haluavat ylläpitää järjestelmää, jonka sisäänrakennettu ominaisuus on olla haaskana S-ryhmälle, Keskolle ja muille eturyhmille.
Korruptio kuuluu edustukselliseen demokratiaan kuin nenä päähän. S-ryhmän toimien päivittely osoittaa vain tietämättömyyttä ja sinisilmäisyyttä edustuksellisen demokratian luonteesta.
Oireiden hoito on tuloksetonta, jos niiden taustalla oleva rakenteellinen sairaus jätetään ennalleen. Jos tavoitteena on korruptiosta ja ihmisten hyväksikäytöstä vapaa järjestelmä, niin silloin edustuksellinen demokratia ja talouden sääntely on lopetettava.
Talouden sääntelyä tehdään aina ja poikkeuksetta jonkun eturyhmän hyväksi. Sen tarkoituksena on taata parhaat markkinapaikat ja kilpailusta vapaa toimintaympäristö jollekin toimijalle, kuten tässä tapauksessa S-ryhmälle.
S-ryhmän toiminta on vain oire siitä sairaudesta, jonka te hyvät ihmiset hyväksytte äänestämällä omaa edustajaanne. Äänestämällä ette voi muuttaa mitään. Sillä vain legitimoidaan "maan tapa". Mitä suurempi äänestysprosentti on, sen vahvemman mandaatin edustajanne saa S-ryhmän, Keskon jne. etuoikeuksien järjestelyyn.
Tämä asenne on vaarallinen
Toivon, että nimimerkki tutustuu Adam Smithin ja Anders Chydeniuksen ajatteluun.
Talouden sääntely on välttämätöntä, mutta kyllä siinä on mahdollisuus pyrkiä neutraalisuuteen. Tämä tosin käytännössä vaatii avointa ja valpasta mediaa minkä päätoimittaja ei ole osuuskaupanjohtajan kaveri.
Tuttuja ovat
Kuten myös mm. Bastiat, Hayek, Mises, Hazlitt ja Rothbard.
Vain vapaat markkinat ovat neutraalit markkinat. Jos joku uskoo poliittisella sääntelyllä paastävän neutraaliuteen, niin erehtyy pahasti.
Vapaat markkinat tarkoittavat väkivallasta ja pakkovallasta vapaita markkinoita, joilla kaikki transaktiot tapahtuvat vain ja ainoastaan vapaaehtoisin sopimuksin. Vapailla markkinoilla sopimus syntyy ainoastaan, jos molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä siitä. Vapailla markkinoilla kaikki ovat omien edellytystensä puitteissa tasa-arvoisia. Ketään ei lain turvin syrjitä tai suosita.
Vapailla markkinoilla jokaisella on ehdoton yksinoikeus omaan omaisuuteensa ja täysi oikeus tehdä siihen liittyviä sopimuksia. Niitä ei voida säännellä millään tavalla. Sääntely tarkoittaa aina väkivaltaltaista puuttumista näihin oikeuksiin eikä sitä voida oikeuttaa millään tekosyyllä. Väkivalta on väkivaltaa riippumatta siitä, onko sen harjoittajana valtio tai mafia.
Vapailla markkinoilla omaisuus voi vaihtaa omistajaa vain vapaaehtoisin sopimuksin. Siitä seuraa ehdottomasti, että vaurastuminen voi tapahtua ainoastaan omia resursseja jalostamalla ja vapaaehtoisella vaihdannalla. Varkaudet ja petokset eivät ole hyväksyttyjä vapailla markkinoilla edes lainsäädännön kautta.
Mitä vaarallista tässä on?
Markkinoiden vapautta on valvottava
Tätä tarkoitan sääntelyllä: jonkun on huolehdittava, että vahvat markkinaosapuolet eivät karteilloidu tai käytä epäreiluja menetelmiä, kuten salamurhia venäläiseen tapaan.
Vapaita markkinoita ei voi olla olemassa ilman oikeusvaltiota, jossa on vapaa media ja korruptoimaton virkamiehistö sekä riippumattomat lainsäätäjät koska näiden puuttuessa joku markkinavoima ottaa itselleen perusteettoman edun. Tätä ei voida täysin välttää, mutta jos mekanismeista ollaan yleisesti tietoisia pysytään tervejärkisellä kurssilla.
Se, että osuuskauppaväki ei tunnista kaavoitukseen liittyvän kilpailuedun ja korruptiivisuuden vakavuutta on oire siitä, ettei väki ymmärrä mistä asiat roikkuvat.
Aivan
Valvonta on tässä parempi termi kuin sääntely.
Mitä valvontaan tulee, niin siihenkään ei tarvita viranomaisia. Omistusoikeuden rajat ovat täyden omistusoikeuden vallitessa erittäin selviä. Omistajalla on yksinoikeus omaisuuteensa ja hän on myös yksin vastuussa siitä. Omistaja valvoo omistusoikeutensa loukkaamattomuutta itse ja omalla kustannuksellaan. Hän voi palkata avukseen asiamiehen tai olla kokonaan valvomatta. Se asia ei kuulu muille.
Valtion ainoa tehtävä on puuttua tilanteeseen silloin, kun tarvitaan ulkopuolinen osapuoli ratkaisemaan tiedossa oleva omistusoikeusristiriita. Näissäkin tapauksissa käytetään yleensä ensin yksityisiä välimiesoikeuksia. Sopimuskiistat ratkeavat yleensä niissä ja päätyvät harvoin julkiseen oikeusjärjestelmään.
Valtio on tähänkin asti valvonut vain omaa rikollista etuaan yksityisen omistusoikeuden kustannuksella. Se valvoo markkinoita ainoastaan huolehtiakseen leimaveroistaan, varainsiirtoveroistaan, arvonlisäveroistaan, valmisteveroistaan, tulleistaan, lisenssimaksuistaan, yhteisöveroistaan, pääomaveroistaan, perintöveroistaan, lahjaveroistaan, tuloveroistaan jne.
Jos vaadit valtiota valvomaan etuasi, niin on tasan varmaa, että joudut ojasta allikkoon.
vapaus vailla sääntelyä
merkitsee itse asiassa vapauden muuttumista diktatuurin tapaiseksi koska vapaus ilman sääntelyä muuttuu silloin vahvemman vapaudeksi päättää heikomman vapaudesta - jolloin tietty vahvempi lisää oikeuttaan vapauteen heikomman kustannuksella
toisin sanoen
ideologiasi kääntyy itseään vastaan
ja tämäkin kommenttiketju on esimerkki siitä kun markkinataloudesta riippumaton taho ei sääntele markkinatalouden vapautta - ja samaa esimerkkiä on vapaan markkinatalouden päätuholaisen vanhasen touhut
Heh heh
Demokratia on diktatuurin kaltainen vahvemman oikeus. Ne molemmat ovat pakkovallan ja väkivallan välineitä. Niissä molemmissa vahvempi sortaa heikompaa.
Myös sinä olet sekä markkinatalous, että osa markkinataloutta. Kyse on siis sekä osaan sisältyvästä kokonaisuudesta, että kokonaisuuden osasta. Tästä syystä on mahdotonta löytää markkinataloudesta "riippumatonta tahoa", kuten varmasti olet huomannut kaikkien näiden korruptiotapausten jälkeen.
Koska "markkinataloudesta riippumatonta tahoa" ei ole olemassa, niin ainoa keino suojautua vanhasilta ja muilta rikollisilta on ehdoton yksityinen omistusoikeus. Kaikilla on oltava yhtäläiset oikeudet toimia markkinoilla. Jos jonkun osapuolen kuvitellaan olevan "markkinataloudesta riippumaton taho" ja sille annetaan vahvemmat oikeudet kuin toisille, niin seurauksena on väistämätön korruptio ja toisten oikeuksien polkeminen.
Talous ei ole erossa muusta yhteiskunnasta
Taloudessa on pohjimmiltaan kysymys oman työpanoksen vaihtamisesta toisten työpanokseen joten kysymys on sosiaalisista suhteista joihin syntyy kaikki mahdollinen hyväksikäyttö ilman ihmisoikeuksien valvomista. Ihmisoikeuksien valvominen on vallankäyttöä ihmisten yli mutta tässä ei puhdas logiikka auta sillä vaihtoehtoa ei ole koska yksilö ei voi yksin valvoa universaaleja oikeuksiaan.
Liittoutuessaan muiden kanssa yksilö muodostaa orgaanin jonka sisäinen toimintatapa ratkaisee yhtähyvin ihmisoikeuksien kuin taloudellisten oikeuksien toteutumisen asteen.
Kun ihmiset ovat liittoutuneet valtioksi joka säätelee yhteistä hyvää ja osa ihmisistä on liittoutunut osuuskunnaksi joka säätelee jäsentensä hyvää käy helposti siten, että jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Lastentarhayhteiskunta
Valtio ei pysty tekemään mitään asiaa hyvin. Ei edes valvomaan oikeuksien toteutumista. Jos oikeuksien toteutumisen valvominen halutaan ulkoistaa yksilöltä valtiolle, niin valtion tehokkuudella jokainen yksilö tarvitsee kymmeniä virkamiehiä vierivalvojikseen. Ja tottahan myös virkamiehet ovat ihmisiä, joten kuka valvoo valvojien oikeuksien toteutumista. Valvonnanhan olisi myös oltava 24x7 ettei vähäisinkään sosiaalinen kontakti sisältäisi mahdollisuutta hyväksikäytölle. Valvonta edellyttää myös, että virkamies tuntee sinut paremmin kuin sinä itse, jotta hän osaisi suojella oikeuksiasi parhaalla mahdollisella tavalle.
Ja kaikkein tärkein asia; kuka valvoo valvojia, etteivät he hyväksikäytä valvottujaan.
Mitkään resurssit eivät riitä tähän. Valvonta voi kattaa vain äärettömän pienen osan ihmisten sosiaalisista kontakteista, joten sen vaatiminen on loogisesti järjetöntä.
Kuten aikaisemmin sanoin, niin valtio ei nytkään valvo yksilön oikeuksia vaan omia etujaan.
Ainoastaan yksilöllä itsellään on parhaat edellytykset ja motivaatio valvoa oman kehonsa ja omaisuutensa koskemattomuutta. Valtion virkamiehillä niitä ei ole. Kehon ja omaisuuden koskemattomuus eli oikeus vapauteen väkivallasta on ainoa universaali oikeus, joka yksilöllä voi olla ilman väkivallan aloittamista toista ihmistä kohtaan.
Tarvitsetko ihan oikeasti virkamiehen vierellesi valvomaan ettei S-ryhmä huijaa sinua maitotiskillä? Vai riitäisikö sinulle se, että valvot itse oikeuksiesi toteutumista eli että saat sovitun määrän maitoa sovittuun hintaan.
Jos vapaiden markkinoiden kauppias onnistuu huijaamaan sinulta yhden prosentin maidon määrässä on pieni tappio verrattuna siihen, että valtion valvonta maksaa kymmeniä prosentteja ja siitä huolimatta joudut huijatuksi.
vastaan kommentilla toiseen kommenttiin blogissani
Minusta pitää osata reilusti todeta että taknistaloudellisen teollisen aikakauden paha lisätuotos on ihmisen älyn, etiikan ja estetiikan irtautuminen aika lailla toisistaan sekä yhteisö- että yksilötasolla josta seurauksia on helppo lukea missä vaan mukaanlukien poliittiset päättäjät jotka lampaina juoksee ja samanlaisina etiikka- ja estetiikkatunnottomien teknokraattien ja pääomien liekanarussa.
Siis kyse on hyvin pitkälle minkälaisia ihmisiä vallassa eli vallan välineen vallan työkalun käyttäjinä on. Minusta on yksinkertaisesti lähdettävä siitä. Valtaa käyttävät nyt tahot joka eivät ymmärrä vallan ylevimmän tarkoituksen olevan antaa ihmisille vapautta mutta samalla edellyttää vastuuta - tyyliin kuten Harmaasusi-blogaaja sanoi ettei kunnon ihmiset lakeja tarvitse. Siis valta on vapauden antamista mutta myös vastuun edellyttämistä.
Mutta ei ole kyse vain poliittisen vallan epäeettis-epäesteettis-kusipäistymisestä vaan samaa skeidaa on kaikessa vallassa nyt. Eikä sielläkään ole muuta keinoa mennä eteenpäin kuin alkaa kytkeä etiikkaa ja estetiikkaa yhteen älyn kanssa ja käyttää valtaa joka antaa vapautta ja edellyttää vastuuta. Ihminen haluaa iloita itsestään vapaana mutta myös vastuullisena - molemmista - siis vapauden ihanuudesta - mutta myös siitä että voi avoimin silmin katsoa peiliinsä ja kokea olleensa itselleen ja muille hyvö ja uskollinen vastuullisessa mielessä - mikä tietysti edellyttää että pienellekin kädenjäljelle annetaan yhteiskunnassa paikkansa ja arvonsa.
Siis - on aika kasvaa etiikan, estetiikan ja älyn hajautumisesta kohti niiden hedelmällistä vuorovaikutusta - tyyliin - ei kunnon ihmiset lakeja tarvitse. Siis - suuri osa vapautta toteutuu jo sen kautta että ihmiset opettelevat olemaan kunnollisia.
markkinataloudesta riippumaton taho
on eettis-realistinen ajattelu ja sen poikimat näkökulmat
sinä olet vaan huomattavsti kyynisempi tuon asian suhteen kuin yleensä ja kyynistät kaiken itsekkyyden premissin päälle
ja unohdat samalla että eettis-realistinen lähestymistapa perustuu siihen että ihminen on paitsi toivottavsti riiupumaton ja vapaa mahdollisimman paljon niin myös erittäin riippuvainen molemmissa päissä elämänkaartaan - ja sen parempaa yksikköä nojata eettis-realistista ajattelua ei ole kuin elämänkaari
siksi eettis-realistinen näkökulma on ainoa riippumaton yhteiskuntatieteellinen näkökulma katsoa mitä vaan
elämänkaari
on realiteetti jota ei pääse karkuun kukaan
Näkökulmat ja etiikka
Näkökulmat eivät tarvitse ruokaa, vaatteita ja asuntoa, eivätkä ne ole edes mikään taho. Taho on ihminen tai ihmisjoukko ei ajatus tai näkökulma. Ihmiset ovat aina sidoksissa markkinoihin. Näkökulmat eivät ole tiedostavia olioita joilla olisi tunteita, tavoitteita ja kunnianhimoa.
Hyvä kun otit etiikan puheeksi, sillä väkivallan aloittaminen toista ihmistä kohtaan on aina väärin. Väkivallattomuus on ainoa eettisesti kestävä perusta sivistyneelle yhteiskunnalle.
Ihmisen riippuvuus toisista ihmisistä ei oikeuta väkivaltaa. Ihmiset ovat huolehtineet lapsistaan ja vanhuksistaan kautta aikojen ilman väkivaltaakin. Valtio ja varsinkin sosialismi on ihmiskunnan historiassa häviävän pieni ajanjakso.
Sosialismi heikentää ihmisten kykyä huolehtia toisistaan tuhoamalla varallisuutta ja vaikeuttamalla uuden synnyttämistä.
katsantotapasi on sikäli
yksioikoinen että se on yksioikoinen - ikäänkuin oletat että näkökulmasi on allright
ja en käsitä näkemyksesi kapeutta mitä tulee valtioinstituutin ansioihin - se on suorastaan sokeuden luokkaa ja siitä ei voi olla muuta päättelemättä että suhde aatteeseesi on fanaattinen aina sokeuteen asti
en kiistä etteikö jutuissasi olis jotain perääkin mutta vain jotain
sekin panee ihmettelemään että aivan aikuisen oikeasti näet ikäänkuin kaikki ihmiset samanlaisina johon pätee sama kaavamainen ideologiasi
etkö lainkaan ole huomannut että ihmiset jo pelkkää erilaisuuttaan valitsee hyvin erilaisia ideologioita
eihän silloin yksioikuiseen samaan näkemykseen ajaminen voi olla muuta kuin pakkovaltaa - mainitsemaasi väkivaltaa - joka siis massiiviseen mittaan mennessä on sitten luokkaa valtion - hups kuinkas se nyt tähän tupsahti - pakkovaltaa - väkivaltaa - luokkaa pol pot pahimmillaan
niin että eiköhän olisi aika askarrella vähän suhteellisemmissa puitteissa ajattelusi kanssa kun sen jo näin helposti saattoi osoittaa olevan johtamassa siihen mitä se nimenomaan olisi karttamassa
Väkivallattomuus on yksioikoista
Se joko toteutuu tai ei toteudu.
Mitä tulee ihmisten erilaisuuksien kirjoon, niin olet ymmärtänyt vapauden tavoitteen väärin. Tässä maailmankaikkeuden osassa ja ulottuvuudessa ei ole kahta samanlaista ihmistä. Sosialismi on tehnyt kaikkensa yrittäessään tasapäistää ihmistä ja muokata siitä massiivisella väkivallalla jopa uuden ihmislajin, homo sovieticuksen, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Vapaus on ainoa olomuoto, joka kunnioittaa erilaisuutta. Vapaus pakkovallasta ja väkivallasta tarkoittaa juuri sitä, ettei ihmisiä pakoteta tiettyyn ideologiaan. Jokaisella ihmisellä on vapaus valita oma ideologiansa, mutta ei pakottaa toisia siihen. Vapaassa yhteiskunnassa sinua ei vaadita kannatamaan kapitalismia ja osallistumaan kapitalistiseen talouteen. Vastaavasti sinä et voi pakottaa toisia kannattamaan sosialismia. Vapaassa yhteiskunnassa sosiaalidemokraatit voivat perustaa oman vapaaehtoisen sosialistisen yhteisönsä, jonka jäsenet noudattavat vain sen yhteisön sääntöjä. Ainoa yhteinen sääntö muiden kanssa on se, että toista ihmistä kohtaan ei saa aloittaa väkivaltaa.
Vapaakaupunki Kristiania on esimerkki vapaaehtoisesta kommunistisesta yhteisöstä. Vapaassa yhteiskunnassa se olisi saanut olla rauhassa, mutta totalitaristisessa Tanskassa sitä vainotaan jatkuvasti.
no
entäs sitten kun joku käyttää väkivaltaa
mallisi kun ei poista väkivaltaa koska käsite väkivallattomuus edellyttää käsitettä väkivalta ja sen reaalisuus taas edellyttää että sillä on empiriassa vastine eli oikeaa väkivaltaa - jokos nyt tarvitaan valtiota
todellinen ylläri oli Kristiania-vetosi - joka toisaalta kertoo jotain idealistisuduudestai mutta toisaalta älystäsi koska aivan oikein osaat nähdä Kristianian vastapoolina jollekin muulle - mutta osaatko nähdä taas muun vastapoolina Kristianialle - vai haluatko olla rauhassa Kristianiassa tietämättä muusta maailmasta - ihan kuin valtio-opissasi ilman valtiota näet väkivallattomuuden ilman kösitettäkään väkivallasta
ps. sanotaan nyt selvyyden vuoksi etten asetu tosta noin vaan sen enempää Kristianian kuin sen aidan toisella puolellakaan olevan yhteiskunnan puolelle - oikeastaan minua huvittaa istua siinä aidalla ja katsoa että miten nämä kaksi heijastuvat toisiinsa ja toisistaan
Väkivalta ja vapaa yhteiskunta
Väkivallattomuus tarkoittaa aloitteellisen väkivallan kieltoa. Aloitteellinen väkivalta on lupa torjua voimakeinoin. Se on myös ehdottoman toivottavaa.
Kaikissa tutkimukset osoittavat selkeästi, että rikolliset pelkäävät eniten aseistettua uhria. Jos he epäilevät uhrilla olevan aseen, jota tämä on valmis käyttämään, niin he valitsevat toisen uhrin. Rikolliset pelkäävät aseistettua uhria huomattavasti enemmän kuin poliisia, jonka oletusarvoisesti pitäisi suojella uhria.
Rikolliset ovat myös sanoneet, että jos kaikilla olisi ase, niin ammattimainen rikollisuus kävisi erittäin vaikeaksi. Tämä koskee siis uhrillista rikollisuutta. Muuta rikollisuutta ei vapaassa yhteiskunnassa olekaan, koska mitään muuta asiaa ei kriminalisoida.
Toisin sanoen vapaassa yhteiskunnassa kriminalisoidaan vain ne asiat, jotka aloittavat väkivallan toista ihmistä tai tämän omaisuutta kohtaan, kuten ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat ja petokset. Tästä syystä vapaan yhteiskunnan laki ja oikeusjärjestelmä on hyvin yksinkertainen. Sen ylläpito ei juuri kuluta resursseja ja ei siten vaadi aloitteellista väkivaltaa sen ylläpitämiseksi.
Kysymys kultarahalle
Kultaraha vei tämän keskustelun taas teoreettiselle tasolle, joten kysymys hänelle: onko jossain joskus ollut vapaata markkinataloutta tarkoittamassasi mielessä?
Jos on ollut, niin sittenhän meillä pitäisi olla kokemusta siitä, kuinka onnellista, väkivallatonta ja korruptoitumatonta elämä siellä on ollut. Ellei ole ollut, kyse lienee puhtaasta teoriasta, siis unelmista, jotka perustuvat olettamuksiin.
Löytyyhän niitä
Ei vapaus poista väkivaltaa yksilöä ja tämän omaisuutta kohtaan kokonaan, mutta se vähentää sitä huomattavasti valtion harjoittaman väkivallan poistuessa. Valtion väkivaltamonopoli on niin ylivoimainen, ettei yksilöllä ole mitään mahdollisuuksia puollustautua sitä vastaan.
Kaikki luonnonkansat, kuten me "sivistyneet" heitä kutsumme, ovat eläneet valtiottomassa tilassa. Heille se ei ole ollut tietoinen valinta, koska valtio oli tuntematon käsite ja olomuoto. Toisaalta he eivät myöskään tunteneet väkivallattomuuden käsitettä, eivät ainakaan siinä mielessä kuin me. Siitä huolimatta suuri osa näistä yhteisöistä oli hyvin rauhanomaisia ja hyvin organisoituneita. Jopa ihmissyöjäheimot olivat sisäiseltä dynamiikaltaan toimivia ja oikeudenmukaisia. Ihmisyönti liittyi lähinnä eri yhteisöjen välisiin suhteisiin. Kehittyneimmissä yhteisöissä, joissa pystyttiin tuottamaan jotain vaihdettavaa, kaupankäynti vähensi tai jopa poisti heimojen välisiä sotia.
Ihminen on elänyt näin satoja tuhansia vuosia näissä spontaanin järjestyksen yhteisöissä, jotka olivat vastakohtia valtion itseään palvelemaan luomalle autoritaariselle ja totalitaristiselle järjestykselle.
Vasta antiikin filosofit alkoivat hahmottaa tietoista vapauden moraalifilosofiaa. Ikävä kyllä samoihin aikoihin myös totalitaristiset filosofiat, Platon keulakuvanaan, saivat alkunsa. Vapauden filosofia kuitenkin painui unholaan, kunnes se 1400-luvulla nosti taas päätään ja kehittyi nykymuotoonsa 1800-luvulla.
Antiikin jälkeisistä tietoisesti vapaista yhteisöistä hyvä esimerkki on Islanti vuosina 930 - 1262. (Tuskin kuitenkaan antiikin ajattelijoiden vaikutusta). Norjalaiset viikingit perustivat siirtokuntia Islantiin paetessaan Harald Kaunotukan ja Eerik Verikirveen hirmuvaltaa. He olivat niin lopen kyllästyneita hallitsijoiden tyranniaan, että päättivät luopua niistä kokonaan. Tämä oli erittäin rauhallinen ajanjakso. Vanhat viikinkisaagat kertovat paljon tuosta yhteiskunnasta.
Heillä oli lakikäytäntö, jossa kylän vanhin toimi välimiehenä ja joka kunnioitti yksityistä omistusoikeutta ja väkivallattomuutta. Jos yhteisössä syntyi ristiriita, niin riitapukarit veivät asiansa kylänvanhimman ratkaistavaksi. Vanhin ratkaisi syyllisen ja määräsi vahingonkorvauksen. Kovimmat seurakset tulivat tietysti taposta ja murhasta.
Näissä oli sellainen mielenkiintoinen käytäntö, että kaikki surmat olivat oletusarvoisesti tappoja. Ne muuttuivat murhiksi vain, jos tekijä ei ilmoittautunut viimeistään kolmanteen taloon surmapaikalta. Jos tekijä ilmoittautui ja sanoi tehneensä surman, niin asiaa käsiteltiin tappona. Vanhin tutki asian ja määräsi korvauksen, joka enimmillään vastasi keskimääräistä 50 vuoden työmäärää. Jos tappaja ei pystynyt tietyn ajan kuluessa maksamaan, niin asia vietiin uudestaan vanhemmalle, joka määräsi uuden maksuajan tai mahdollisen sopimuksen työkorvauksesta. Jos omaiset eivät saaneet tämänkään jälkeen hyvitystä, niin omaisille annettin oikeus myydä saatava muille, sellaisille, joilla oli paremmat edellytykset periä saatava. Jos saatava korvaussuma oli 10 kultarahaa, niin omistaja saattoi myydä sen 5 kultarahasta.
Jos surmaaja pakeni paikalta eli ei ilmoittautunut viimeistään kolmanteen taloon, niin häntä pidettiin murhaajana. Siitä seurasi kuolemantuomio ja uhrin omaiset saivat tämän mahdollisen omaisuuden.
Heillä ei siis ollut erillistä oikeus- ja poliisilaitosta. Kyläyhteisön miehet hoitivat itse järjestyksenpidon.
Tämä oli siis viikinkien näkemys vapaasta yhteiskunnasta ja eroaa jonkin verran nykykäsityksestä, mutta osoittaa kuitenkin hyvin, että vapaa yhteiskunta toimii erinomaisesti.
Muita esimerkkejä löytyy mm. Amerikan siirtokunnista. Lukuisat niistä elivät täysin itsenäisesti, ilman hallituksen läsnäoloa ja lakeja ja monasti ilman omaakaan esivaltaa. Esimerkiksi W. Eugenene Hollonin kirja <a href="http://www.amazon.com/Frontier-Violence-Another-Galaxy-Books/dp/01950209... Violence: Another Look</a> kertoo näistä. Se julkaisee mielenkiintoisia tilastovertailuja "villin lännen" ja "sivistyneen nykyajan" väliltä. Nämä vertailut osoittavat, että "villi länsi" oli hyvin rauhanomainen, keskimäärin rauhallisempi, kuin nykyaika. Ei tietysti intiaanien kannalta, mutta intiaanivainot olivatkin pääosin hallituksen masinoimia.
"In Abilene, supposedly one of the wildest of the cow towns, nobody was killed in 1869 or 1870. In fact, nobody was killed until the advent of officers of the law, employed to prevent killings."
Viimeisin näyttö löytyy Afrikasta:
<a href=" http://pasi.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/08/liberalismi-nayttaa-jalleen-v... näyttää jälleen voimansa</a>
Kiitos vastauksesta!
Huomauttaisin vain, että monet näistä esimerkeistäsi eivät edusta lainkaan markkinataloutta, eivätkä mitkään niistä edusta sellaista modernia markkinataloutta, jota nykyisin pidetään markkinataloutena. Eipä niistä siis paljon voi päätellä siitä, mitä seurauksia täysin vapaalla markkinataloudella olisi.
Liberalismi taas oli nousevan porvariston aate, joka puolusti modernia markkinataloutta ruhtinaiden mielivaltaa vastaan. Ei se tavoitellut paluuta viikinkiaikoihin eikä pieniin, itsenäisiin ja omavaraistaloutta harjoittaviin maaseutuyhteisöihin. Se taisi olla enemmänkin anarkistien ja utopistisosialistien heiniä.
Markkinataloudesta
Aliarvioit pahasti amerikkalaisten siirtokuntien taloutta.
Markkinoiden koolla voi kyllä saivarrella semanttisesti, mutta sillä ei ole merkitystä. Jos kalastava viikinki vaihtoi jatkuvasti esim puolet saaliistaan muihin hyödykkeisiin, kuten majatalon "palveluihin", turkiksiin, miekkoihin, verkkoihin jne. niin hän oli jo hyvinkin mukana markkinataloudessa ja luopunut osittain omavaraistaloudesta.
Paikalliset, kansalliset tai kansainväliset markkinat noudattavat kaikki samaa periaatetta. Niissä kaikissa kaksi osapuolta vaihtaa hyödykkeitään keskenään ja transaktio tapahtuu vain, jos molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä vaihtokaupasta. Markkinoiden koko ei muuta tätä asiaa millään tavalla. Se vain monipuolistaa hyödykevalikoimaa ja lisää vaihtoehtoisia vastapuolia.
Markkinatalous sekoitetaan myös usein korporatistiseen talouteen. Puhdas eli vapaa markkinatalous on sitä, että kalastava viikinki voi vaihtaa turskansa vapaasti viikinkisepän takomaan miekkaan ilman hirmuhallitsijoiden, kuten Harald Kaunotukan tai Eerik Verikirveen puuttumista asiaan. Puuttumista on mm. valvonta, sääntely ja verotus.
Islannissa ja Amerikan siirtokunnissa vallitsi siis vapaa markkinatalous. Siltäkin osin, ettei heillä ollut valtion monopolisoimaa fiat-rahaa, vaan hyödykeraha.
Sitä paitsi juuri valvonta, sääntely ja verotus on ajamassa yhteiskuntia omavaraistalouteen. Minä tiedän monia, itseni mukaan lukien, jotka tekevät näiden syiden takia kaiken mahdollisen itse. Minä toimin oman talouden metsästäjänä, kalastajana, viljelijänä, kokkina, siivoojana, talonmiehenä, remonttimiehenä, rakennusmiehenä, puutarhurina, kodinkonekorjaajana, autonkorjaajana jne. Ilman valtion puuttumista asioihini antaisin kapitalistisen työnjaon toimia ja ostaisin palvelut muilta. Kun näiden omien töiden arvoa vertaa palkaan, niin elän hyvinkin yli 50 % omavaraistaloudessa.
Suomen varhaiskeskiajasta ei ole tarkkoja tietoja
mutta voimme hyvällä tahdolla olettaa, että Satakunnan ja Hämeen yhteiskuntarakenteet vastasivat Islannin viikinkien rakenteita.
Sotapäälliköiden, Itämeren kauppiaiden ja kirkon yhteiset intressit johtivat ylemmän valtiorakenteen muodostumiseen. Tämä valtiorakenne tarjosi turvaa mutta johti myös verotukseen ja muuhun vallankäyttöön. Taalainmaan talonpojat tähän kyllästyivät ja valitsivat Kustaa Vaasan johtajakseen mistä seurasi uuden Ruotsin synty. Valtamielessä jouduttiin ojasta allikkoon (vrt Napoleon, Stalin) kun Kustaa kirkolta otetuin varoin synnytti oman perhedynastiansa joka sittemmin heräsi suurvaltapyrkimyksiin.
Talonpoika säilytti kuitenkin periaatteellisen vapautensa kohtuullisesti toimivassa oikeusvaltiossa ajoittaisesta ankeudesta huolimatta.
Kun Aleksanteri I teki tarkastuskierroksen uudessa omistuksessaan, totesi hän jälkikäteen neuvonantajalleen, että suomalaisesta talonpojasta näkee, että tämä on ollut aina vapaa (vertailukohta oli tosin venäläinen musikka).
Itse uskon, että jo keskiajalta periytyvä vapaiden miesten yhteisöihanne on ollut sekä osuuskunta-aatteemme että työväenaatteen taustavoimana. Esimerkiksi Santeri Alkio oli kiinnostunut anarkismisosialismista sen periaatteellisen yksilönvapauden ja itseohjautuvuuden vuoksi.
Ihanne ja käytäntö on kuitenkin osattava erottaa toisistaan. Kun yhteiskunnan varoin metsänsä kasvua tarkasteleva talonpoika kunnanvaltuustossa järjestää omalle osuuskunnalle tilauskaavan kirkonkylän parhaalle paikalle tai entisen Elannon perilliset savustavat muut yrittäjät pois häiritsemästä 'kaupunkisuunnittelulla' ollaan kaukana kansalaisten kokonaisetua palvelevasta yhteisöstä.
Nimenomaan se, että valtiossamme toiminta perustuu pikemminkin luottamukseen kuin vallankäyttöön johtaa joskus luottamuksen väärinkäyttöön.
niin
" Nimenomaan se, että valtiossamme toiminta perustuu pikemminkin luottamukseen kuin vallankäyttöön johtaa joskus luottamuksen väärinkäyttöön. "
ja nimimerkki kultaranta ei taida oikein luottaa valtioon eikä luottamukseen
Ei ole
"Nimenomaan se, että valtiossamme toiminta perustuu pikemminkin luottamukseen kuin vallankäyttöön johtaa joskus luottamuksen väärinkäyttöön."
Valtiot ovat murhanneet 270 000 000 ihmistä. Voihan siitäkin tietysti käyttää ilmaisua: "johtaa joskus luottamuksen väärinkäyttöön"
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään luottamuksen väärinkäytöstä, vaan väkivaltaisen organisaation perusluonteesta ja rakenteesta ja siitä, että ne ovat väistämättä moraalittomia, epäoikeudenmukaisia ja varallisuutta tuhoavia.
Ihmisten vapaus aloitteellisesta pakkovallasta ja väkivallasta on aina paremmin turvattu vapailla markkinoilla. Pakkovaltaisen valtion on teoriassakin mahdotonta antaa turvaa, sillä antaakseen turvaa, sen on rahoitettava toimintansa väkivallalla. Turvallinen valtio on täydellinen oksymoron.
Valtio varastaa puolet bruttokansantuotteesta. Mikään muu rikollisjärjestö ei ole koskaan eikä missän ollut näin menestyksellinen. Jos bruttokansantuotteesta vähennetään valtion ala-arvoisten palvelujen osuus, niin luku nousee tuosta vielä huomattavasti.
sinähän lankeat
joka kohdassa valtion käsitteeseen ja valtaan ja potentiaaliseen väkivaltaan tai pakottavaan valtaan joka muka-ilman-valtiota esimerkeissäsi
tekstisi alkaa olla tieteisromaania eskapitistisessa hengessä
mutta miksi sinä niin vihaat valtiota
1 + 1
Valtiota ylläpidetään alloitteellisella väkivallalla. Enkä minä valtiota itseisarvoisesti vihaa, vain sen aloitteellista väkivaltaa.
Hyväksyn kyllä vapaaehtoisesti ylläpidetyn valtion, joka käyttää voimakeinoja ainoastaan torjuakseen aloitteellista väkivaltaa.
Aivan
Juuri siksi S-ryhmä syö heikompiaan. Eli vapaa markkinatalous on raakaa sotaa perustuen pienempien polkemiseen.
Kateelisten panettelua
Katson koko keskustelun olevan kilpailevien kaupparymmien kateelisuuta. Syyhän on selvä S-ryhmä ei ole pörssiyhtiö ,jonka on tuotettava omistajilleen voittoa. Sen takia S-ryhmä pärjää tontti kilpailussa hyvin.
Mua purista mutta kuhan naputtelen
Kun ajattelee miten täällä on Prismat ja ABC:t niin en usko että Ranen grilli tai Lissun kampaamo olisi kyseisillä tonteilla saanut yhtään asiakasta.Yksi Prismoista on keskeisessä paikassa mutta kolmen vuosikymmenen aikana muut ymmärtääkseni tulivat viereisille tonteille.Yksi Alko S:llä ja yksi K:lla,toisenkin olisivat voineet antaa K:n viereen S:lle.
Hyvänä esimerkkinä
Turku.
tiettävästi kaupungissa ei ole yhtä ainoata elintarvikeliikettä ulkopuolella ketjujen poislukien Turun kauppahalli ja Stockmann.
S-ryhmä laajenee kuin pullataikina juuri yllämainituilla tavoilla.
Lisäksi
Lisäksi Turun kaupunginvaltuusto on päättänyt repiä Kauppatorin auki ja rakentaa keskustan S-ravintoloille, -hotelleille ja -tavaratalolle ikioman parkkiluolan, vaikka Turun keskustassa on ties kuinka paljon parkkitilaa niin maan alla kuin päälläkin.
heh!
Juu ja hauskaa on niin kauan kuin vaan kaupungin kassassa on rahaa noihin hölmöläisten hommiin.
En vain enää keksi millään, ketä pitäisi seuraavissa kunnallisvaaleissa äänestää, jotta edes jonkinlainen muutos tähänkin kaupunkiin saataisiin.
Päätöksenteko on täysin virkamiesten hallussa eikä päätöksillä ole järjen hiventäkään. Hyvänä esimerkkinä rahankäytöstä oli kahden kirjaston lakkauttaminen, jolla säästettiin vuositasolla 100 tuhatta euroa. Hieman lakkautusten jälkeen päätettin täysin hyödyttömän sillan rakentamisesta joen yli, joka maksaa tämän hetken arvion mukaan 2,3 miljoonaa euroa eli kirjastot olisi voitu pitää tuolla rahalla auki 23 vuotta!
Kumpaa asukkaat kannattivat enemmän, kirjastojen aukipitämistä tietenkin mutta kukaan päättäjä ei vähääkään kuunnellut asukkaitten ääntä.
Kahden kauppa!
Johtavassa markkina asemassa olevat Suomen kaksi suurta pitävät häikäilemättä yllä korkeaa hintatasoa. Halvempi Lidl kykenee myymään bulkkitavaraa 20-30 % edullisemmin ja jopa saamaan Suomesta keskieurooppaa paremmat hinnat.Siitä eivät kaksi suurta välitä vaan ylläpitävät Euroopan hintoihin nähden jopa 40 % ylityksiä. Tämä johtuu siitä ,että suomalaiset on saatu korttihöpötyksiin ja kahden uskollisiksi.
Täydennykseksi väitti Arto Hiltunen S- ryhmän edustavan yleishyodyllisyyttä, kuten Hakakin aikanaan asuntorakentamisessa. Bluffia kaikki tyyni, K-kaupan ns. yrittäjät ovat orjatyönantajan asemassa, kun päämies omistaa ja määrää tukun hinnat ja toimintahuoneiston valvoen kirjanpidon ja määrää vähittäishinnat. S-ryhmän yhteiskunnallisuus perustuu sidosryhmiin, eli kuntapäättäjiin, jotka määräävät liikepaikkojen rakennusoikeudet ja kohteet. Rakennusoikeutta käytetään maksuvälineenä kuntien ja valtion välillä ja näin nostetaan sen hinta pilviin yrittäjien ja asunnonostajien maksettavaksi. Suomessa osataan ja toteutetaan järjestelmäkorruptiota ja kilpailun estamista joka kunnassa.
Oulu esimerkkinä
Oulu on hyvä esimerkki tästä ongelmasta. Prisma voidaan rakentaa ilman rakennuslupaa (Limingantulliin), kun Kärkkäiselle ei sellaista myönnetty, eikä Lidlille edes omistamalleen tontille.
Keskustan ja lähiympäristön keskeisimmät kauppapaikat ovat S-ryhmän ja vähän Keskonkin hallussa. Tulossa olisi ulkomaistakin vaatekauppaketjua, mutta vuosien tilojen etsiskely ei ole tuottanut tulosta.
Sama tapahtui Lahdessakin
Sama tapahtui Lahdessakin viime vuonna avatun Prisman kohdalla. Kaavat ja luvat kyllä järjestyy jälkeenpäin, siihen voi S-ryhmä aina luottaa. Halli oli jo liki valmis, ennen kuin kaava oli kunnossa.
Muistelenpa, että Kuopiossakin olisi tehty jotain vastaavaa, en tosin ole siitä ihan varma. Joku siellä asuva voinee vahvistaa?
Pitänee paikkansa...
Kahden kaupalle: olet pitkälti oikeassa. On se sitten kumma, kun ulkomailta korkeamman palkka- ja kustannustason maista tuodaan Suomeen halvempaa tavaraa. Ovatkohan muutamat Suomen ahneet tulleet liian ahneiksi?
Asiakas päättäköön
Kiukustun suorastaan, kun joku väittää ulkomaista Lidliä todelliseksi vaihtoehdoksi. Olen kyllä yrittänyt käydä siellä ostoksilla, mutta sortimentti on valitettavan kapea ja varsinkin tuontitavarat heikkolaatuisia. Mitähän jämäkamaa tänne Euroopan perukoille oikein kuskataan?
Miettikää: on hienoa, että meillä Suomessa on edes yksi sellainen kaupparyhmä, joka pysyy täällä, jota ei myydä pääomasijoittajille, joka ei toimi kvartaalitalouden periaatteiden mukaan. Se työllistää, palkkaa koko ajan jopa lisää väkeä samaan aikaan kun kvartaaliyritykset heittävät tuhansittain porukkaa pihalle.
Ja sitten ne ns. pienyrittäjät, jotka nyt parkuvat ABC-asemien vievän heiltä leivän suusta. Kuinka monta ihmistä se yksi pikku kahvila tienposkessa työllistää? Pystyykö, haluaako se edes palvella kulkijoita 24/7?
Olen vuosien aikana, jo paljon ennen ABC:n aikaa, autoillut ja autoilen edelleen tosi paljon ympäri Suomea(kin) ja aikanaan etsimällä etsinyt sellaisia taukopaikkoja, joissa ei olisi haissut rasvankäry, ja joissa vessat olisivat olleet siistit, aika vaatimattomia toiveita siis. Sellaisia paikkoja oli kuitenkin kovin vähän tässä laajassa maassa. Mutta olipahan yrittäjällä kuitenkin hyvä tontti tien varressa. Ei riittänyt motivaatiota eikä taitoa tuollaisen makupalan, hienon kauppapaikan hyödyntämiseen. Etsikkoaika oli ja meni. Ja nyt sitten räksytetään.
Olenkin nyt tosi tyytyväinen ja poikkean AINA ABC:lle, kun ajon aikana on tauon paikka. Asiakasta on nyt vihdoinkin kuultu. Ilahduttavaa sekin, että moni muukin yrittäjä, kuten kirjakauppa, kukkakauppias, pizzayrittäjä jne on löytänyt sieltä tilat yritykselleen ja päässyt jaloilleen.
Kuten moni keskustelija jo on todennutkin, kyseessä lienee tappiolle jääneiden kateellisten käynnistämä vedätys. Siitä ei kannata provosoitua.
Ja sanottakoon vielä sekin, etten ole minkään kaupparyhmittymän enkä siihen liittyvänkään palveluksessa, en myöskään julkisella sektorilla. Olen aivan tavallinen ASIAKAS ilman kytkentöjä, joka katsoo, mihin rahansa käyttää. Hinta/laatu -suhde ratkaisee.
Lidl
ongelma ketjuss on että montaa tavaraa ei sieltä kannata ostaa tai siis laatu on sen verran huonoa että ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä sinne rahojaan kantaa.
Jotian ostokelvollista löytyy, mutta ei paljoa. Osa tavaroista taas ei ole edes edullisempaa vaan voi olla myös kalliimpaa.
Tarkkana saa olla myös siinä kaupassa mitä ostaa.
Niinpä
Kyllä kansa tietä mistä tavaransa ostaa.
Täällä Pohjanmaalla
Täällä Pohjanmaalla naapurini, mukava minkkitarhuri, on sekä kunnanvaltuutettu että paikallisen osuusliikkeen päättävissä elimissä.
Tiedättekö miten hänen lahjuksensa on maksettu? Hänellä on 20% bonusalennus S-ketjulta. Tähän kuuluu siis myös minkkitarhan polttoöljyt ja suurin osa muista elinkeinoon liittyvät menoista.
Joku joka tuntee alan paremmin voisi tehdä lyhyen laskelman hyödyistä, mutta kyllä tässä 25.000 - 30.000 euron lahjuksista vuosittain puhutaan.
Ken kassia kannat, sen lauluja laulat
Niinpä niin ihmekös tämä, kun kepun suurin kunnallisvaalien rahoittaja lienee edelleen tämä pellervolainen osuuskauppa.
Korruptio kukoistaa
Lahdessa kaupunki häätää jakeluasemat laajalta alueelta vedoten pohjaveden suojeluun. Kuitenkin maankuulun Launeen lähteen viereen sallittiin juuri rakentaa kylmäasema. Ei mikään yllätys että Prisman pihaan.
lahden bensalähteet
Mahtaisikohan lahdesta vanhat huoltsikat saada kyytiä siksi, että niiden mittarikentät täytä uusia ympäristömääräyksiä ja lisäksi maapohja on paikoin saastunutta.
Kuka omistaa S-ryhmän? Me!
Mielenkiintoinen tämäkin valitus ja ihan turha! S-kaupat ovat syntyneet kansalaisten yhteistoiminnan pohjalta eli ovat osuustoimintaliikkeitä!Tämähän oli myös yhteistä molemmille,kun Elanto ja SOK yhdistyivät. Niiden jäseniä olemme me,eli omistamme tämän nyt parjatun. liikelaitoksen.
Ketkä omistavat Cittarit ym. putiikit? Ne ovat muutamien gryndereiden käsissä,jotka myös voitot perivät. Lildissä juoksevalle taas voi kertoa,että siellä saksanmaalla ollaan hyvin iloisia,kun kauppaan poikkeat.
Myös hinnat ratkaisevat, tutkimuksissa selviää,että vertailussa hyvin pärjää Prismat ja S-marketit!
s:n omistaja?
"Kuka omistaa s-marketit? Me." Puhu pukille. Sama kuin Neukkulassa kysyivät, kuka omistaa Neuvostoliiton? Työläiskansa.
Neukkulassa maan ja valtion omistivat Stalin ja hänen nimittämänsä eliitti. He kellivät rahoissa, hunajassa ja länsimaisissa tuotteissa sekä kotimaisissa bordelleissa. Rahvas kitui kurjuudessa.
Sama juttu S-ryhmällä. Kansa ostaa Euroopan kalleimpia tuotteita, joiden hintaa ainoa kilpailijakaan ei juuri alenna. S-ryhmän johto, edustajistoon (mikä sen tarve on?) houkutellut kuntapoliitikot ja -virkamiehet kaikista puolueista elävät leveästi tämän kaupan lahjomin varoin.
Eihän meillä ole tässä maassa korruptiota, eihän? Kyllä on. Se on sitä aivan samaa likaista lahjontaa, mitä olemme tottuneet näkemään Venäjällä ja Italiassa. Omat laillisuuden valvojamme eivät sitä pysty kitkemään. Toivottavasti EU pystyy.
Homman nimi
Kyllä homman nimi oli muutamia vuosia sitten se, että Kesko piti markkinajohtajan asemaa. Sitten alkoi säröillä kauppiaiden ja keskusliikkeen välillä. Kesko antoi tällöin pahimmalle kilpailijalleen s-ryhmälle mahdollisuuden kehittyä. Samaan aikaan Keskon väki kävi taistelua. Mistään paremmista liikepaikoista ei ole useinkaan kyse, sillä nämä suuret marketit sijaitsevat useimmiten vierekkäin, tai ainakin lähistöllä. Jos ei muuten näe, niin ottaa silmän käteen ja katsoo kädellä.
Lisää kilpailua....
Lisää kilpailua Suomi tarvitsis vähittäiskaupassa. Esmerkiksi Tesco ja Aldi olisivat tervetulleita S- ja K-ryhän kanssa kilpailemaan. Kun kaksi jakaa käytännössä koko kaupan, niin ei siinä kauheaa kilpalua synny. Heidän etunsa tietenkin vaatii, että aina painotetaan miten verisesti kilpailtua vähittäiskauppa on. Höpö höpö.........
"Edustajiston jäsenen
"Edustajiston jäsenen kokouspalkkio vuonna 2009 on 425 € kultakin kokoukselta. Lisäksi edustajiston jäsenet ovat oikeutettuja matkakustannusten korvaukseen.
Edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet rinnastetaan ostoetukäytännössä HOK-Elannon henkilökuntaan, ja heillä on näin oikeus hyödyntää henkilökunta-alennusta ostoksissaan osuuskaupan toimipaikoissa."
Elikkä siis puolue-eliitti, joka pitää päätöksillään huolen korkeista hinnoista, tekee ostoksensa halvemmalla kuin tavallinen tyhmä kansa! Tyyli on sama kuin entisessä Neukkulassa. Suomalainen meininki on pöyristyttävää ja uskomatonta. Milloin tämä politrukkijärjestelmä kaatuu? Milloin pääsemme kulutttainakin muiden sivistysmaiden kastiin? Kohta alkaa rytistä näillä kartellimarkkinoilla, kun kuluttajien laaja boikotti alkaa purra! S- ja K-ryhmä ovat menettäneet kasvonsa täydellisesti. On tainnut näiltä äijiltä unohtua tyystin se seikka, että kuluttaja äänestää kukkarollaan ja että julkisuuskuva on kaiken a ja o kaupanteossa - paitsi tietenkin niillä, jotka elävät henkisessä Neuvostoliitossaan jotain Kekkoslovakian aikoja, jolloin ovat oppinsa saaneet. Historia ajaa tällaisten ohi ja suomalaisten kuluttajien tulevaisuus onkin jotain ihan muuta kuin nämä veijarit ovat erehtyneet kuvittelemaan!
Kun käy K-Kaupasta hakemassa tänään vanhenevan
maitotölkin - saa 30 % alennusta. Siinä ei silloin 5 %:n bonukset ole mitään! ..ja eilistä leipää puoleen hintaan!
Kyllä suoli taas toimii...
Jep!
Ja kauppias vielä hymyilee ja kyselee voinnit!
Raisio ja TOK
Voisi ihmetellä sitäkin, että Raision kaupunginlakimies on Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja. Raisiossahan on TOK:n megaostoskeskus Mylly.
Hei haloo...
Ihmettelen tätä ruikutusta. Suomi on äärimmäisen pieni maa minkään alan markkinana. Tänne juuri ja juuri mahtuu kaksi suurta. Kumpikaan, sen enempää S: kuin K: aan ei eroa toisistaan oikeastaan millään, mainittavalla tavalla liikeideastaan.
Molemmat kähmii niin paljon kuin mahdollista. Yrityksellä ei voi eikä tarvitsekaan olla etiikkaa tai moraalia. Jos manipuloimalla saadaan etua, niin silloin yritys on toiminut siten, kuin sen tuleekin toimia.
On järjetöntä mustamaalata yritys. Naulitkaa se, joka manipulaation vuoksi etua odottaa tai ottaa.
Mitä taas tule S ryhmän ABC huoltamo tai marketti ketjuun, niin kyllä heille pitäisi palkinto antaa.
On jo aikakin, että nämä surkeat, saastaiset, tunkkaiset Esson baarit katoavat maisemasta.
Tässä kohtaa on hyvä kait mainita, että itselläni on vain ja ainoastaan yksi etukortti, ja sekin kuuluu K: kaupan piiriin.
ajattele asioita isosti
Nestonin logiikalla tästä maasta tapettaisiin kaikki kilpailu maasta.
Elämme markkinatalousmaassa, missä kilpailuviranomaisten ja valtion virkamiesten tehtävänä on edistää vapaata kilpailua tai poistaa esteet siltä.
Nyt valitettavasti kaupan alueella kilpailuviranomaiset nukkuvat syvää unta.
Höpö höpö
Kyllä suomessa risteyksiä riittää. Aivan varmasti sekatavarakauppa T Virtanen saa ostaa tai vuokrata tontin väliltä Helsinki Tampere. Rahaa pitää tietysti olla, mutta tokihan sitä Virtasella. Sitten kun on saanut tontin, niin ei muuta kuin rakentamaan kolmentuhannen neliön marketti ravintoloineen ja muine infroineen. Jos ei virtanen tuohon pysty, niin turha ruikuttaa. Koska sadan neliön sekatavarakauppaan vaikka Hanko Hyvinkään tien risteyksessä Virtanen ei saa asiakkaita, ja sitten se taas kuitenkin syyttää isoja ketjuja, kun syövät pienten leivän.
Jokaisen ruikuttajan on myös hyvä muistaa, että niin K kuin S:kin rakentaa merkittävissä määrin kansallista infraa. Vaikka tuollaisen ABC pytingin tai K raudan elinikä olisikin vain viisitoista vuotta: noh ehkä kaksikymmentä, niin siitä huolimatta se työllistää rakennusvaiheessa välittömästi ja välillisesti melkoisen määrän veronmaksajia. Ja lisäksi sen pytingin vuorokautinen pyörittäminen, on myös merkittävä työllistäjä.
Kun taas Sekatavarakauppa T Virtanen työllistää vain perheensä, ja kiire aikoina sukulaisensa ilman palkkaa.
Työntekijäedut ja poliitikot
Nämä osuuskuntapohjaiset liikeketjut ovat kaksiteräinen miekka. Toisaalta ne juuri lähtevät siitä että jäsenet valitsevat keskuudestaan luottamushenkilöt. Mutta kun esim oman Osuuskauppani korkein johto koostuu entisistä ja nykyisista kansanedustajista sekä alueen kuntien ylimmästä johdosta (esim oman kuntani kunnanhallituksesta puolet on edustajistossa), herää kysymys "kenen joukoissa seisot".
Edustajiston jäsenet kerskuvat mielellään nauttivansa täysistä henkilökuntaeduista esim kaupan kassalla, mistä tulee melkoinen säästö (lue: tuotto) vaalikauden aikana. Lisäksi tulee mahdollisesti "pienimuotoista" vaalitukea - plus kokouspalkkiot. En tiedä miten uusi Hallintolaki jääviyspykälineen toimii, mutta vaikka kokouksissa olisi jäävi, kyllähän esim kunnanhallituksen puheenjohtaja voi vaikuttaa valmisteluun vaikkei itse päätökseen osallistuisi (eikä taatusti jää kiinni).
Sama ongelma on kohta liikelaitoksiksi muutettujen kunnallisten ja ylikunnallisten palveluntuottajien kanssa. Samat päättäjät istuu neuvottelemassa kummallakin puolella pöytää, mutta kumman etu silloin ratkaisee? Kunnan vai yrityksen?
Päivittäistavarat
Päivittäistavarat Lidlistä ja ilmaiset pankkipalvelut + (vielä viime vuonna) ylivoimainen talletuskorko S-pankista.
Tällä sapluunalla meni viime vuosi mukavasti, S-pankista jäi lähemmäs tonni näppiin ja toisen mokoman säästi kun osti kaiken tarvittavan Lidlistä.
Keskolle en ole nähnyt vuosikausiin mitään tarvetta.
jääviyskysymykset
Eduskunta käsitteli hetki sitten sunnuntaiaukioloaikoja.
Yleinen tieto on, että keskusliikkeet, esimerkiksi SOK
olivat innokkaimmin lobanneet aukioloaikojen vapauttamista.
Kun taas pienet,esimerkiksi Suomen Yrittäjien jäsenet olivat
asiaa vastaan.
Nyt kun katselee SOK:n hallintoneuvostoja, niin taitaa jäsenistössä suuri osa kansanedustajista jossain päin
Suomea olla mukana.
Luulen kyllä, että noissa kokouksissa on käsitelty aukiolo-
aikojenkin merkitystä. Oli käsitelty tai ei niin kovin
herkästi tulee mieleen jääviyskysymykset. Miten lienee, onko
kansanedustaja, joka on asiasta todennäköisesti eniten hyötyvän ryhmittymän päättäjiä, kelvollinen päättämään omasta
asiastaan.
Joka tapauksessa, vaikka jääviys saattaisi lain mukaan olla
pois luettu, niin moraalisesti asia on enemmän kuin arveluttava.
jääviyskysymykset
Eduskunta käsitteli hetki sitten sunnuntaiaukioloaikoja.
Yleinen tieto on, että keskusliikkeet, esimerkiksi SOK
olivat innokkaimmin lobanneet aukioloaikojen vapauttamista.
Kun taas pienet,esimerkiksi Suomen Yrittäjien jäsenet olivat
asiaa vastaan.
Nyt kun katselee SOK:n hallintoneuvostoja, niin taitaa jäsenistössä suuri osa kansanedustajista jossain päin
Suomea olla mukana.
Luulen kyllä, että noissa kokouksissa on käsitelty aukiolo-
aikojenkin merkitystä. Oli käsitelty tai ei niin kovin
herkästi tulee mieleen jääviyskysymykset. Miten lienee, onko
kansanedustaja, joka on asiasta todennäköisesti eniten hyötyvän ryhmittymän päättäjiä, kelvollinen päättämään omasta
asiastaan.
Joka tapauksessa, vaikka jääviys saattaisi lain mukaan olla
pois luettu, niin moraalisesti asia on enemmän kuin arveluttava.
Kaavoituslautakunnan varajäsen.
Tämä on ollut tiedossa jo pitkään.
Ainahan voi toivoa
Valittajien on syytä perustaa heti niitä kilpailevia yrityksiä, sen sijaan että harrastaisivat itsetyydyttävää valitustaan. Jos S- ja K-ryhmien asema on ongelma, ei siitä pääse eroon muuta kuin perustamalla kilpailevia toimipisteitä. Menestys on sitten kansan ratkaistava. On helppoa valittaa, jos ei joudu vastaamaan sanoistaan elävässä elämässä. Ryhtykää yrittäjiksi, ostakaa ulkomaisten ketjujen lisenssi ja tuokaa ne tänne. Ei meillä muuten mitään voi tapahtua.
A vai B vai C
Minun käymättömyydestä joku ABC-ketju ei heilahdakkaan, mutta pieni yksityinen kuppila pysyy jopa pystyssä. Arvaa vaan kummassa mieluummin käyn kesäisin moottoripyörälenkillä munkkikahvilla?
Viattomat
Yrittäkääpä etsiä kunnallishallintoon tai -valtuustoon sellaisia henkilöitä, joilla ei ole lainkaan muita sitoumuksia, työpaikkaa. sukulaisia jne. jne.
Synnytyslaitokseltako te ne meinaatte hankkia>?
Kateellisten panettelua
On hienoa että meillä on tällainen osuusliike olemassa. Tämä on todellista kansankapitalismia parhaimmillaan. Harmi että kateelliset kilpailijat yrittävät tällaisilla lapsellisilla valituskeinoilla vahingoittaa rehellistä osuustoimintaa sen sijaan, että kilpailisivat reilusti asiakkaista.
Kapitalismi ei ole ongelma
jos kilpailu toimii. Osuustoiminta on hieno idea, mutta samalla tavalla se rämettyy yhteiseksi vahingoksi, jos sitä jeesataan.
aivan oikein
ja tätä tyhmät poliitikot ei alkuunkaan tajua - ja bisnesmiehet eivät halua edes tajuta sillä kaikki kassavirta sisään tavalla millä hyvänsä on toivottavaa
Kaiken tämän keskellä
minä haaveilen vanhoista sekatavarakaupoista,joiden tiskin takana hyörii lempeä virttyneeseen villatakkiin pukeutunut,mutta touhukas höveli.
Ei haittaisi,vaikka hän sanoisi joskus eioota, kunhan peruselintarvikkeet löytyisivät ja aina välillä joku paikallisen tuottajan erikoiserä.
Kauppias voisi kehua työllistävänsä itsensä ja joskus kaupan tyhjässä tilassa myytäisiin päivän keittoa halukkaille viidellä eurolla ateria, jonka olisi käynyt keittämässä joku lähialueen työtön muiden iloksi. Aikatauluista ja tehokkuudesta viis veisaisin.
Tähän yhteisöllisyyteen löytyy vain harvoja paikkoja tästä maasta. Kuitenkin ne loisivat kulttuuria,joka olisi omaleimaista. Sieltä voisi löytyä aarteita.
Laiska maa jossa on helppoa lakaista maton alle
Täällä harvoin kukaan nousee barrikadeille, vaikka meillä olisi monta syytä: arvojohtajuuden puute (presidentti ei näy ei kuulu paitsi lautaskiistassa), päättäjien vastuunpakoilu (vastaavat ministerit eivät älyä erota, erityisesti koulusurmien jälkeen) yms. vaalirahat ja ABC-marketit.
Tosi on
Joku ilmaisi asian niin, että olemme itäeurooppalaisuuden viimeinen elossa oleva linnake. Meille voi tulla ihailemaan rautaesiripun aikaista hallinto-, keskustelu-, toiminta- ja tapakulttuuria. Kaikki oikeat itäeuroopan maat ovat pyrkineet eroon moisesta syövästä mestaruustahtia ja ovat liittoutuneet länteen niin vahvasti kuin ikinä ovat päässeet, mutta meistä on tullut joku hemmetin maantavan museo, josta ei ole kiirusta irtautua. Onkohan edes kykyjä?
Sääntelemätön vapaus kahlitsee vapauden
http://ejv54.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/18/saantelematon-vapaus-tuhoaa-...
Hesaa myöten
Hyvä, kun tähän vihdoinkin puututaan. Tämä ei ole vain maaseudun ongelma, se on sitä myös pääkaupunkiseudulla.
ABC-asemia on nyt kuin sieniä sateella, sama on Prismojen ja S-marketien kanssa.
Jos ikinä osaa pientäkään laskutoimitusta, niin voi heti todeta, ettei S-ryhmän bonukset tavallisella ihmisellä koskaan ylety 5 prosentiin. Se on pelkkää mainosta.
Bonuksista
Bonusjärjestelmien ylläpito nielee miljoonia ja laskun maksavat kuluttajat. Mutta eipä tarvitse ketjujen tehdä kalliita markkinatutkimuksiakaan, kun ostoskäyttäytymistieto tuoteryhmätasolla lankeaa kuukausittain keskusjohdolle ihan ilmaiseksi.
Kun markkinatutkimusta tehdään toteutuneiden ostosten perusteella, on kuluttajalta helppo jättää kysymättä: Haluaisitteko te jotakin muuta.
Nimenomaan pääkaupunkiseudulla
Elannon peruja.
S-ryhmän menestyksen eväät
S-ryhmän menestykselle ei ole salaisuutta, totuus löytyy tästä
Arto Hiltusen kommentti HS:ssa,
"S-ryhmän liiketoiminnan tuotto ei mene lontoolaiselle sijoittajalle tai floridalaiselle pankkiirille, vaan se palautuu bonuksina ja investointeina eli hyvinvoinnin kasvattamiseen niille alueille, joilla S-ryhmä toimii".
pesukone
lähti käyntiin
Järjettömät hinnat ja selitys!
Johan se tutkittiinkin kuka vetää välistä ruoan hinnan korotuksissa jotka muun EU:n alueella lasku oli pitkää ja jatkuvaa... Selvisi kuka välistä vetää ja hintoja manipuloi, mutta kuinka ollakaan, verorahoilla tehty tutkimus salattiin! Ministeri pimitti tutkimuksen tulokset, korruptoitu ministeri korruptoidusta puolueesta korruptoitujen rikollisten edustajiemme hyvä esimerkki, tuo väärän valan vannoja Sika-Liisa Anttila!
Maksamme korruptiota sekä verorahoillamme että perusteettoman kalliine ruuan hintoine, saati kun rakennus materiaalit ovat samojen kartellien käsissä vailla kilpailua, se näkyy rakentamisen hinnoissa ja kiinteistöjen hinta-laatu suhteessa, korruptio uhkaa pahasti myös kansanterveyttämme jokaisen yrittäessä maan tavan mukaan vetää välistä mahdollisimman paljon!
ABC
S-ryhmällä on etuja.Täällä itäsuomessakin rakennettiin umpimetsään ABC asema.Helposti tuli kaikki tarvittavat inrastruktuurit kuten vesi ja viemäröinti,rakennettiin asfalltipintaiset tie moottoritie liittymineen.Lisäksi vielä valaistu 30 m korkea mainostorni.
Onnistuisiko muilta kaupparyhmiltä pienyrittäjistä puhumattakaan?
pitää huomata kaksi piilohyötyjää touhussa
toinen on rakennusala
toinen on autokauppa koska korpeen ei pääse kauppaan ilman omaa autoa
näin ne pelaa yhteen
hyödyistä ison potin korjaa siis rakennusla ja autokauppa
Kuka tai mikä omistaa S-marketit,Prismat,ABC:t
eli kenen taskuun tämän "ketjun" liikevoitot ohjautuvat?
Voisko joku vähän valottaa????
Kilpailua ei ole!
Yli 30 vuotta kaupan alalla toimineena olen huomannut, kuullut paljon todella outoja asioita.
Todistaa niitä en voi, ja vaikka voisinkin, en saisi ääntäni kuuluviin.
Suunnilleen näin se menee.
S-ryhmä ja Kesko jakavat maan piireihin, joiden sisällä sallitaan toiselle "halvemmat hinnat", toinen saa taas toisesta piiristä vastaavat edut.
Syntyy hieno kuva kilpailusta.
Verratkaa laajan ostoskorin eroja, maan tasolla, ei ole mitään hinta eroa, jos onkin, se on aivan marginaalinen.
Paikallinen "kova kilpailu" hämää kovasti, jää koko maan tasolla tapahtuva kartellimainen toiminta huomaamatta.
Mitään todellista kilpailua ei ole.
Mukana leikissä ovat aivan varmasti niin poliitikot kuin ylemmät päättävät virkamiehetkin.
sepä
mutta nyt joutuu monet tahot loputtoman tiukalle kansan ja netin paineessa
tämä mesoaminen kun ei taida ihan heti loppua
Hyssss
Wau, miten uskomatonta. Minä taas olen ollut neljäkymmentä vuotta kaupan asiakkaana, ja tiedän, kuin myös olen kuullut, että: (Lupaa, että et ikinä kuiski tästä muille). Metvursti makkarassa on pieniä radiolähettimiä, sitten kun syöt metvurstia, niin se hienoksi jauhautunut töhnä suussasi tarttuu hampaiden väleihin, ja siinä se. Ne kuuntelee kaiken mitä sanot, joten ole varovainen, ja muista. Tämä oli vain meidän välistä.
Arto Bryggare (sd) ja HOK-Elanto
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/19_1_2009_mot_ostari_blues_toim_martt...
Ei kun
Lidliin ostoksille kaikki! Menköön rahani mieluummin Saksanmaalle kuin näille ahneille kotimaisille kukkarollani käyville kauppiaille! Ja Tesco ja Aldi - tänne vain!
S-kaupan omistavat asiakkaat
"Menköön rahani mieluummin Saksanmaalle kuin näille ahneille kotimaisille kukkarollani käyville kauppiaille!"
S-ryhmän kaupat ovat asiakkaidensa omistamia osuuskauppoja. S-ryhmän voitot menevät investointeihin tai palautuvat asiakasomistajille alennuksina, bonuksina ja osinkoina (osuuspääoman korko).
S-ryhmässä voitot eivät siis päädy "kauppiaille" tai osakkeenomistajille, toisin kuin esimerkiksi K-ryhmän voitot.
Investointihuuma näkyy kukkarossa
SOK:n johdolta olisi mukava kysäistä, onko S-ryhmän tarkoitus laajeta yhä uusille ja uusille liiketoiminta-alueille 'asiakasomistajien palvelemisen' verukkeella. Nyt on tuntunut siltä, että ryhmä on investoinut maanisesti saadakseen upotettua tekemänsä voitot jonnekin -- Suomen lisäksi investointeja on tehty reippaasti muunmuassa Venäjälle, Viroon ja Latviaan. Mitäs alueellisuutta ja asiakasomistajien palvelua se semmoinen on?
Investoitavaa jää, sillä bonuksina ja korkoina paikallisosuuskauppojen jäsenille palautuu vain kahden puolen 50% oleva osuus voitoista (laskeskelin näitä jokunen vuosi sitten paikallisosuuskauppojen tilinpäätöstiedoista)
Kaiken järjen mukaan hintojen tulisi laskea investointihuuman taittuessa. Me 'asiakasomistajat' jäämme odottamaan.
Kaiken järjen mukaan hintojen tulisi laskea
Olet siis sitä mieltä, että S-ryhmän tuotot pitäisi jakaa ulos ja lopettaa vähittäiskaupan kehittäminen Suomessa siksi, että Kesko on tuhlannut rahansa osinkoihin ja siksi, ettei yksityisillä ole varaa enää kilpailla - niinkö?
Minusta on hyvä, että S-ryhmä rakentaa, koska nimenomaan hallitus haluaa, että elvytetään rakentamalla. Jokainen, joka rakentaa näinä ankeina kiinteistökuplan puhkeamisen aikoina, on elvytyksen sankari.
Asiakasomisteinen
sanana antaisi ymmärtää että asiakas on erityisessä asemassa asioidessaan "omistamassaan" liikkeessä. Mielestäni kyseessä on näköharha samalla tavalla kuin vaikkapa Finnairin toiminta.
Mitä etua kansalaisilla on olla omistajina valtion enemmistö omisteisessa Finnairissa. Korkeintaan ryöstöhinnat ja keskinkertainen palvelu. Finnair on myös investoinut reippaasti uuteen kalustoon.Yhtiön hallintoneuvosto, poliitinen eliitti ja henkilökunta kotiuttaa yhtiön voittoa lentelemällä lentokenttäveron hinnalla ympäri maailmaa.
S-ryhmän korruptiorihmasto ulottuu yhteiskunnalliseslta ylätasolta ruohonjuuristoon asti.Asiakasomisteinen osuuskuntatoiminta leviää salakavalasti kuin syöpä, isännättömässä ja kasvottomassa virkamieshallinnassa.
Korruptiokoneisto on Suomen mittakaavassa valtava. Järjestelyllä on pitkät perinteet ja taitavasti peitelty voitelujärjestelmä. Koneiston läpi kulkeutuvat rahavirrat siivilöityy ja ohjautuu S-ryhmän virkamiesmaffian toimesta syövän kasvun kannalta "oikeisiin" osoitteisiin.
On lottovoitto syntyä Suomeen, maailman vähiten korruptoituneeseen maahan.Lentää kansalaisten omistmalla lentoyhtiöllä, ostaa viinakset ja bensat kansalaisten omistamasta kaupasta, olla asiakasomistajana osuustoiminnan piirissä.Eduthan on mahtavat. Suomi on yksi maailman kalleimaista maista.
No onpas ihan hirveää
...kun täällä joku rakentaa ketjun, josta saa helposti ja suhteellisen edullisesti bensiiniä, päivittäistavarat ja vielä lounaankin jos haluaa. Paljon kätevämpää olisi jos bensiiniasemaa saisi etsiä kissojen ja koirien kanssa (kuten Brittein saarilla), KAIKKIA päivittäistavaroita saman katon alla myyviä kauppoja ei olisi oikein juuri missään (kuten Brittein saarilla) ja lounaspaikassa voisi valita vain fish and chips erilailla maustettuina versioina kuten... taidatte jo arvata missä. Mutta hei nyt kaikki valittajat kuulolla. Minulla on teille hyvä ratkaisu! Muuttakaa Englantiin tai Skotlantiin, siellä on teille onnen paratiisi ja saatte ajella pikku autoillanne määrättömiä matkoja saadaksenne kaiken saman kuin minä vaikkapa Lahdesjärven ABC:lta. Toivottaapi Vihreän Kortin Väki
Vuorineuvosten maa - ei pikkukauppiaiden
Suomi on länsivenäläinen teollisuuden ja vuorineuvosten (gornyj sovjetnik) maa, jossa oikeastaan vähittäiskauppaan ei olla koskaan erityisesti panostettu, koska se on pelkkää jakelua ja aputoimiala.
Tämä johtuu siitä, että Suomessa aika on mennyt itsetekemiseen kannolta paperirullaan ja niityltä voipakettiin.
Jos Suomi olisi ollut runsasväkine imperiumi ja tavaraa sekä puolivalmistetta olisi voinut kirnuta laivaston suojissa merten takaa niin tietenkin Suomessakin olisi monipuolinen kauppiaskulttuuri ja kaikki hujan hajan erikoistuneissa liikkeissä: palveltaisiin, hymyiltäisiin, oltaisiin kohteliait, myyjäkin löytyisi jostain ja tavamerkit olisivat kohdallaan.
Taitaa olla kuitenkin niin, että Pekka Siikalakin ajaa Orimattilan kaupungista aina Lahden kaupungin Renkomäkeen saakka ABC-liikennemyymälä ravintolaan, Hesburgeriin, Tiimariin, Iittalaan, S-kauppaan, kukkakauppaan, Pinkka-kirjamyymälään, Terra-rautakauppaan ja Alkoon sekä leipomoon ja tankkaamaan.
Terra nyt on jonkinlainen kaupunkilaisen "rautakauppa", mutta Päijät-Hämeen todellinen rautakauppa lienee uudehko Rautakesko.
Suomi on jotenkin vuorineuvosten maa, ei thatcheriläisten pikkukauppiaiden tai puutarhureiden, vaikka toki kova puutarhuri Peter Albäck Teerijärvellä onkin.
Ei Länsi-Venäjää vaan Hansaliittoa
Venäjällä kaupunki on gorod (linnoitettu asuinpaikka), Suomessa taas kaupunki tai kauppala - siis kauppapaikka. Suomen ainoa venäjänkielinen kaupungin nimi on Turku (tori), siis sekin on kauppapaikka, joka mahdollisesti alunperin oli Novgorodin Hansan etäpääte taistelussa Suomenlahden kaupan hallinnasta. Lohdutukseksi turkulaisille voi todeta, että ensimmäinen Novgorodin tunnettu hallitsija Rurik oli suomensukuinen.
Rajan vakiinnuttua kannakselle venäläinen kulttuuri saavutti meidät vasta autonomian aikana ja tällöinkin hallintokulttuurina, joka vielä elää keisarinkaupunki Helsingin kauppapaikkojen jakokulttuurissa.
Hansakulttuuri turvasi porvarien voitot kaupungeissa (Tukolaiset kaupat), mutta myöhemmin maakauppa sallittiin ja maakauppiaiden liitosta syntyi Kesko edustamaan vapaampaa markkinataloutta. Porvarikaupan vastapainoksi syntyivät myös osuuskaupat, jotka Helsingissä jakavat entisiä hansaoikeuksia venäläisellä hallintokulttuurilla.
Oligopoli jyllää, siksi Suomi on kallis maa
Tässä pieni selitys Suomen kovalle hintatasolle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oligopoli:
"Oligopoli on epätäydellisen kilpailun muoto, jossa markkinoilla on vain muutama tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Oligopolille on usein ominaista kilpailun vähäisyys ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Oligopolin toimijoilla saattaa olla "hiljainen kartelli", jossa ei ole varsinaisesti sovittu mitään hintatasosta mutta jossa tilanne kaikin puolin pyritään pitämään vakaana. Tutkimusten mukaan, oligopolistinen markkinatilanne lisää myyjien voittoja jopa 20 prosentilla."
Tämän marginaalin turvin on helppo älyttää vähittäisasiakasta 1-5 prosentin korteilla. Vihreän kortin etuna on se, että asiakas saa jopa pienen lohdun tililleen takaisin kulutettavaksi. K-ketjuun en viitsi edes mennä asioimaan, siellä alennetun tuotteen saa vain ostamalla lähes 10 euroa maksavan kortin - plussaa kurkulle ja tietenkin sitten samaan hintaan kuin toinen liike sitä jo muutenkin myy, mutta onpahan saanut plussaa miinuksen tilalle.
kauppaliikkeet=Suomi
Ilman toimivaa myymäläverkostoa maamme ei olisi kovinkaan houkutteleva paikka. Meidän tulisi ottaa oppia itänaapurin valtion ja Gaspromin avioliitosta ja ottaa Suomi haltuun rakentaen vastaavasti rakentaen valtion ja kauppakeskusten avioliittoa funktionaalisuuteen maan todellisessa valloituksessa.
Elikkäs korruptiopuheet sikseen. Kurittomalla kansalla ei pitäisi minkään demokratian tai korruptiopropagandan nimissä oikeutta tuhota toimivaa kauppajetjujärjestelmäämme. Tavallisella kansalla ei ole kaupallista ymmärrystä eikä kykyä päättää demokraattisesti kansantaloudestamme, joka on yhä enemmän ja enemmän kauppaliikkeiden hallussa. Kauppaliikkeiden kannattaisi osoittaa tämä kansalaisilleen sulkemalla ovensa muilta kuin vastuuntuntoisilta tai varallisuuttaan kaupassa säilyttäviltä asiakasomistajilta. Myymälävarkauksien vähentymisen kustannussäästöillä saataisiin sitten lisätyöpaikkoja tavarakeräiljöille, jotka keräävät ja toimittavat ostokset niille, jotka joudutaan sulkemaan jäsenkorttijärjestelyllä valintamyymälistä ulos lisääntyvien varkaksien ja turvattomuuden takia. Noutoasiakasjärjestely on oikeastaan pian välttämätön toimenpide kauppojen menestyksen kannalta katsoen nykyajan villissä kaupankäynnissä, jossa runsaat "omankäden alennukset" uhkaavat paisuttaa mustan pörssin katukaupan kilpailemaan epäreilusti markettien siivellä.
Ehdotus SOK:n järjestämiseksi
SOK ja 22 alueosuuskauppaa voisivat kauppakeskuksissaan tarjota myös muille yrittäjille tiloja. Näin kritiikki siitä, että S-ryhmä valtaa kaiken väärin perustein hälvenisi.
Ei se, että Jan Vapaavuori, HOK-Elanto ja Helsingin Kokoomus harjoittaa Helsingin kaupungissa poltetun maan politiikkaa, tarkoita sitä, että kaikki 22 alueosuuskauppaa olisivat perustaltaan mätiä.
Monelle paikkakunnalla S-ryhmän nollakatteella toimiva Sale tai joku ABC-liikenneasema on ostoskeidas. Rahathan tulevat Prismoista, mikä johtuu lähinnä siitä, että CityMarketin ja Keskon tilanne on niin surkea.
Kesko surkeus johtuu siitä, että se joutuu maksamaan osinkoja, jolloin sillä ei ole varaa, vaikka tonttejakin olisi, rakentaa palvelevia myymälöitä.
Kvartaalitalous ja osingonmaksupakko tuhoaa Keskon edellytyksen menestyä tonttien Monopolipelissä. Toisaalta osuuskauppa on suuri syrjäseutujen kehittäjä niin kuin ennenkin.