Uusi Suomi / Raha Perjantai 30.7.10 Aseta US kotisivuksi

Tässä ovat kansanedustajien maataloustuet - suurimmat 125 000€

Tässä ovat kansanedustajien maataloustuet - suurimmat 125 000€
Julkaistu: 22.1.2010 16:21
Kuva: timokaunisto.fi
Kuva
Timo Kaunisto sai eniten maataloustukia.
Kuva: timokaunisto.fi
Timo Kaunisto sai eniten maataloustukia.

Eduskunnassa istuvista kansaedustajista maataloustukea sai viime vuonna kolmetoista edustajaa. Suurimmat tuet saivat Timo Kaunisto (kesk.) ja Jari Leppä (kesk.). Kaunisto sai tukea 125000 euroa ja Leppä 108000 euroa.

Viinimarjoja ja omenoita tuottava ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) sai viime vuonna maataloustukea hieman yli 5000 euroa. Väyrysellä on peltoa 6,2 hehtaaria.

Maa-ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ei enää ole itse maataloustuottaja. Hänen molemmat tyttärensä ovat kuitenkin tuottajia. Anttila kommentoi tyttäriensä tukia toteamalla, ettei hän tiedä heidän raha-asioitaan.

Kansanedustajista kolmanneksi eniten tukia sai kokoomuksen Pertti Hemmilä, 79000 euroa. Entinen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) sai maataloustukea 37000 euroa ja hiihtäjälegenda Juha Mieto (kesk.) vajaat 7000 euroa.

Maataloustukea saivat myös RKP:n Thomas Blomqvist ja Mats Nylund sekä SDP:n Esa Lahtela.

Tunnetuista elinkeinoelämän johtohenkilöistä eniten tukea sai Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Åminnen kartanon isäntää tuettiin 273000 eurolla.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Vertaistukea ?

Tämä selvästi lyhentää jonoja sosiaalitoimistoissa ja Kelan asumistukijonoissa.

Näin toimii maatalous.

Esimerkit antavat hyvän kuvan siitä kuinka toimii maatalous(tuet). Itse asiassa maatalouden tulo(t) muodostuvat pääasiassa näistä tuista. Veronmaksajat maksavat kaikki nämä tuet jokaisessa tukia maksavassa maassa, mitä EU:ssa hieman tasataan eri maiden kesken.

Joku varmasti tietää, kuinka paljon maataloustuet ovat Suomessa asukasta tai työssäolevaa kohti. Olisiko halvempaa maksaa "luopumiskorvausta/lopettamispalkkaa" viljelijöille, lopettaa tuet ja ostaa elintarvikkeet maailmanmarkkinahintaan?

Välimeren maissa oliivituki (huomattava) maksetaan puun istutuksesta. Puun, joka alkaa tuottaa 100 vuoden kuluttua. Kannattaa istuttaa paljon puita vaikka millaisille joutomaille. Ja tuet juoksevat laariin.

Huoltovarmuus

"...Olisiko halvempaa maksaa "luopumiskorvausta/lopettamispalkkaa" viljelijöille..."

Euromääräisesti tuo saattaisi jopa olla totta. Asiassa on kuitenkin muitakin puolia.

Suomalaisten kannalta kriittisin asia on huoltovarmuus. Jos ei ole omaa maataloustuotantoa, niin olemme mukana kaikissa kriiseissä haluamme sitä tai emme. Ruoka on mahtava poliittinen painostusväline.

Sveitsi maksoi aikoinaan maataloustukea kyvystä tuottaa, ei tuotannosta. Tuolla kyvyllä tuotettiin pieni määrä korkealuokkaisia ja kalliita elintarvikkeita, mutta se ei ollut päätarkoitus. Pelloista oli kolmannes viljeltynä, mutta tiloilla oli varastoituna panokset ottaa koko peltoala vuodessa käyttöön.

Toinen tasa-arvoon ja elintarvikkeiden laatuun liittyvä asia on, että nykyisellä hinnoittelulla kaikilla on mahdollisuus esimerkiksi ostaa ympäri vuoden vähemmän myrkyllisiä suomalaisia tomaatteja. Jos ostaa suurempia jäämiä sisältäviä tomaatteja, on valinta oma.

Maailmanmarkkinahinta?

Mikä mahtaa olla se maailmanmarkkinahinta,jolla niitä halpoja elintarvikkeita tuotetaan?
Markkinahinta maataloustuotteille määräytyy sen mukaan kuinka paljon ylijäämä tuotteita suurista tuottajamaista dumpataan markkinoille näiden tuottajamaiden tuella.
Se ei siis muodostu vapaasti markkinoilla,eikä tuotantokustannuksilla ole sen kanssa mitään yhteyttä. Kyse on pelkästä harhasta jolla tyhmiä helsinkiläisiä huijataan,jotta demarit saisivat edes muutaman kansanedustajan paikan.

Kesantopeltoja toki löytynee,puuttuu vain niitä cityvihreitä viljelijöitä jotka ryhtyisivät tuottamaan halpaa ruokaa.

Totta on,ja tulee olemaan;maataloustuotteet ovat Suomessa kalliimpia kuin edullisemman ilmaston alueella tuotetut.
Miksi emme sitten jättäydy tuontiruoan varaan? Ylituotantoakin on melkoisesti,joistain tuotteista.

EU:n parhaimmat tuet.

Ykkösenä kuningater Elisabeth. Toisena Monakon ruhtinas Albert jne. Meilläkää ei mikään muuttunut tukien suhteen. Nalle ekana jne. Ainoa asia mikä itseäni ihmetyttää on, että Juha Korkeaoja ei saanut enempää. Samoin Anttilan tyttäret toimivat, kun Anne Holmlundkin. Ei mamu-businekset kuulu minulle. Ne kuuluvat veljelleni ja minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, siis busineksena. Muuten meillä on TOKI, sisaruksina yhteisiä "intressejä". Voi pyhä Sylvi tätä maata ja sen päättäjiä. Kansanedustajista puhumattakaan ja hallituksesta ei sitäkään.

Tuplahinta ruuasta

Ekana kovat tuet ja piilotuet, sitten kova hinta kaupassa, näin meitä kusetetaan.

Wahlroos saanut 273 000 euroa, oikeinko?

Hiukan kritisoisin kyllä esim. Wahlroosin tapauksessa, ei ole edes miehen päätoimiala. Wahlroosista, ``Entisenä kommunistina`` ei voi sanoa, etteikö oppi olisi mennyt perille. Miten niin entinen...

tässä vasta maataloustuet

maksetut metsätaloden tuet tulevat erikseen (kemera, ojitus, metsäautotiet, korkotuet) ja puun myyntiveron huojennus. Joku vielä unohtui...

Eduskuntavaali on tulossa

ja sitten otetaan selvää kaikesta. Äänestetään rehelliset edustajat. Niin, ja sinne muuten riittää 100 edustajaa, koska kuntia on niin paljon yhdistetty.
Siis 100 edustajaa riittää. Tulee melko halvaksi, koska jokaisella on 5 avustajaa, säästyy 600 ihmisen palkkakulut.

Mediakritiikkiä

Maataloustukea eivät saa maanviljelijät, vaan maatalous.

sopimukset on hyväksytty

nyt on myöhäistä kiroilla, kun maksut lankeavat. Lissabonin sopimuskin ajettiin läpi kuin kyy pyssyn piippuun. Komissio on neuvotellut tuet ja maksut jäsenmaille, jäsenmaat ovat ne hyväksyneet. Miksi tällainen poru kun itse ollaan asiat hyväksytty? Tosin eihän kansalta edes kysytty hyväksyykö se Lissabonin sopimusta, mutta edustuksellisessa demokratiassahan poliittinen johto sopii ja kansa maksaa. Joten pulinat pois ja lämiskä auki.

Elämä on! Ei ainakaan

Elämä on! Ei ainakaan oikeudenmukaista!

Haisisko kateus ?

Omituista jotenkin syyllistää muutamia maataloustuen saajia ; vähän niinkuin ne olis jotenkin tehneet jotain luikuria. Tars julkasta suurilla otsikoilla myös kaikki asuntotuotantoon, teollisuuteen umv.jaetut tuet jotka sitten omistussuhteitten kautta kiertyvät yksityisille ihmisille.Hieman monimutkaisempi kierto mutta ihmiset nekin rahat keräävät. Maataloustuki on EU:sta melko tiukkaan säädelty juttu. Tottakai sitä saa suurien maatilojen omistajat enemmän kuin pientilalliset, ei pitäisi olla mitenkään vaikea ymmärtää.
Kun ollaan joskus porukalla, niin viljelijät kuin "kaulusmiehetkin", haluttu EU:hun, niin nyt täytyy vaan pelata sen pillin mukaan. Toinen vaihtoehto olis ollut itsenäinen valtio ja vapaa ruuan hinta mutta sehän teille ei aikoinaan käynny kun piti olla niin europpalaista. Ja kyllä sille sapuskalle hintaa tulee jos tuet koko euroopasta poistetaan ja maatalous alas ajetaan. Mistäs luulette halpaa ruokaa silloin saavanne kun
EU-tuotantoa ei ole ja ilman tukia omatkin ruuanhinnat nousee korkeammalle kuin mihin olette nyt tottunut.

Oho, Väyrynen omenaviljelijä. Oh'hoh.

Maataloustuki on elintasotuki. Se on valtion maksamaa palkkaa, että joku viitsii tehdä työtä.
Jos tuki lopetettaisiin, olisi paljon niitä, jotka eivät viitsisi enää tehdä sitä työtä, josta tukea saavat.
Kysymyksessä on siis elintasotuki. Varakkaiden sosiaalituki, jonka veronmaksajat maksavat. Kaikkein pienituloisimmat maksavat suhteellisesti rikkaiden tukea eniten.

Esim. Paavo Väyrysen omena+viinimarjatila näyttää saavan 5000 euroa/tukea.
Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä Väyrysen tilan tilinpäätöskertomus muutamilta vuosilta.
Jotenkin luulen, että satoa ei ole viitsitty edes poimia kaikkina vuosina. Varsinkin omenan meneminen kannattavalla tavalla markkinoille epäilyttää.
Suomalainen omenantuottaja ei kertakaikkiaan pärjää minkäänlaisilla omenamarkkinoilla.
Kankkulan kaivoon menevät tuollaiset 5000 euroa. Tai, siis Väyrysen muutenkin täyteen lompsaan.

Noo, maataloustuen lopettamiselle on hurjat paineet kaikkialla maailmassa. Jonain päivänä se järjettömänä loppuukin.

Hopi hopi

"Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä Väyrysen tilan tilinpäätöskertomus muutamilta vuosilta."

Miksi et pyydä sitä Väyryseltä tai kaupparekisteristä?

"Jotenkin luulen, että satoa ei ole viitsitty edes poimia kaikkina vuosina. Varsinkin omenan meneminen kannattavalla tavalla markkinoille epäilyttää.
Suomalainen omenantuottaja ei kertakaikkiaan pärjää minkäänlaisilla omenamarkkinoilla."

Miksi elät luulojen vallassa etkä mene Keminmaalle katsomaan? Minä ainakin olen nähnyt, miten nuo marjat on korjattu syksyllä Paavo puutarhassa, siitä päärakennuksen pohjoispuolelta.

Paavon firma tarjoaa mm. reissu- ja remonttimiehille majoitusta. Jos haluat tehdä tutkivaa journalismia niin älä jää Kaarina Hazardiksi, vaan matkusta paikalle!

Länkyti,länkyti

yksisilmäisten tyhtänpäiväistä länkytysta taas:helpottaako?
pääasia,että haukuttavat ovat keskustalaisia.meillähän ei ole vasureita maanviljelijöinä,vai miten se oli?

Olettain maataloustuen olevan suoja ulkomaantuonnille?

Asun maassa, jossa tälläkin hetkellä syödään omilla viljelmillä ilman keinovaloa tai lämpöä kasvatettuja vihanneksia ja juureksia.

Jostain kumman syystä tämä maa oli kuitenkin tähän vuoteen saakka EU:n suurin maataloustuen saaja.

Suomessa ei voi mitenkään kilpailla näille hinnoille.

"Suomessa ei voi mitenkään

"Suomessa ei voi mitenkään kilpailla näille hinnoille."

Siksi pitäisikin ottaa teollisuuden käyttämä keino,- tuottamaton työ lopetetaan ja markkinasyistä turvaudutaan ulkomaan apuun.
Suomen teollisuus työllistää tällä hetkellä enemmän ihmisiä ulkomailla, kuin kotimaassa.

Sama maataloudelle: Kun ei voi kilpailla hinnoilla,ei kilpailla sitten. Ostetaan tuote sieltä, missä se on halvinta tuottaa.

Näin Paavo Väyrysestäkin tulisi markkinatalouden ehdoilla toimiva omenan+viinimarjanviljelijä, eikä tukikerjäläinen, kuten nyt on asianlaita.

Maanpuolustuksenkin saisi

Maanpuolustuksenkin saisi taatusti paljon halvemmalla ulkomailta. Kaiken lisäksi sitä tarvitaan rauhan aikana paljon vähemmän kuin kotimaista ruokaa.

Kohkataa mitä kohkataan !

Ei ne ihan pieniä ole nuo kaupungissa asuvien oikeitten ihmisten saamat tuetkaan kun tuossa joku halusi ajatella että kaupunkilaiset maksaa kaikki maataloustuet. Kattelin tuossa esim. noita rakennustuotantoon liittyviä tukimuotoja (maajussithan ei paljon rakentamistukia saa) niin ei ne ihan mitättömiä ole nekään.
— asuntojen korjaus- ja energia-avustukset 60,5
— suhdanneluonteinen korjausavustus 68,0
— käynnistysavustus 57,0
— avustukset erityisryhmille 85,0
— tervehdyttämisavustukset vuokra- ja asumisoikeustaloille 2,6
— purkuavustukset 2,0
— avustus kunnallistekniikan rakentamiseen 10,0
— aluekohtainen avustus kasvukeskusten kunnille 3,0
— aluekohtainen avustus väestöltään väheneville kunnille 0,6
— lainojen anteeksianto purettavien talojen osalta 3,5
— lainojen anteeksianto luottotappioiden vähentämiseksi 3,0
Asuntolainojen korkojen verovähennystuki 630
Ne on miljoonia euroja nuo luvut ja tässä oli vaan kaupunkilaisten asuntoihin kohdistetut valtion tuet tälle vuodelle. Niin se on poijjaat että jos ei tueta niin sitten ei tueta mutta ei aleta irvistelemään jos joku saa laillisia tukia, sano.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely