
- Pankkitoiminta on aina vaarallista puuhaa. Tänä päivänä bonus tulee liian nopeasti. Suhtaudun aika lailla varauksella tulosjohtamisajatteluun pankkitoiminnassa.
Myöskään muu tämän päivän yritysmaailma ei säästy pankkikriisin yhdeksi henkilöitymäksi muodostuneen Wegeliuksen kritiikiltä.
- Monen yrityksen kohdalla on kyse eräänlaisesta rehellisyysvajauksesta. Työntekijöistä päästään eroon, kun vienti ei vedä, hän sanoi.
Wegelius oli 1990-luvulla syytettynä vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, mutta hänet todettiin lopulta kesällä 2000 korkeimmassa oikeudessa syyttömäksi. Oikeusruljanssi kesti hänen kohdallaan vuosikausia.
Monet säästöpankkileirin johtajat saivat tuomioita. Syytettynä oli aikoinaan myös pankkien luottamusjohtoa, joista moni oli autuaan tietämätön liiallisesta riskinotosta.
Wegeliuksen mukaan oli maamme oikeusjärjestelmälle ”kaikista kauhein häpeän paikka”, kun luottamushenkilöitä raahattiin oikeussaleihin. Nähtiin omaisuuden menetyksiä ja jopa itsemurhia.
Säästöpankkileirin romahdukseen Wegelius pitää syyllisenä niin Skopia itseään kuin sen omistaneita alueellisia säästöpankkeja.
- Skopin piti olla myös erittäin hyvä sijoitus säästöpankeille. Meillä oli liian korkeita positioita niin osakkeissa kuin kiinteistöissä.
Suomen historian vakavimman pankkikriisin alkamisesta on kulunut jo kohta 20 vuotta, mutta kauppakorkealla järjestetty tilaisuus kiinnosti edelleen salillisen verran alan toimijoita ja tutkijoita sekä myös kriisissä kärsineitä kansalaisia.

| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 05:01 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
| 04:04 | Argentiina valittaa YK:lle Britannian toimista Falklandinsaarilla — MTV3 Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Muistan noilta ajoilta vain mainoksen
"KOPissa on aina ystävä". Vaan ei se ton näkönen mies ollut.
Aake Kalliala kyseli lainaa, ja joku johtaja vastasi: KOPissa on aina ystävä. Että ihan turha kenenkään pölijän on olla rahaton. Minä sain silloin rahaa, jos vain isältä pyysin, ei ollut mitään rahoitusongelmia siihen aikaan, luottoakin piisasi kuten KOPinkin kavereilla. Nykyään on hieman heikompaa.
skop ja kop oli täysin eri juttu, eri sektori, eri taso.
.
No eikö täällä...
saa mitään luovuutta käyttää.
Muistan elävästi kuinka ihmiset nauroivat säästöpankeille
jotka olivat raahannet mustalaisia sisään konttoriinsa ja jakaneet rahaa ihan tosta vaan ex tempore...uuden hevosen ostoon?
Ei rotu tee luottokelvottomaksi
Se, että kuuluu romaaniheimoon, ei tee ihmisestä luottokelvotonta tai idioottia. Oikeasti tiedän tähän heimoon kuuluvia yrittäjiä, jotka työllistävät ja hoitavat veronsa ja muut asiansa moitteettomasti ja ovat pankin luottoasiakkaita. Luulen tietäväni myös toisenlaisia heimoon kuuluvia liikemiehiä, mutta en ole varma.
Salaiseksi julistetut paperit
Koiviston konklaavin nimellä kulkeneessa kokoontumisessa Koivisto kehoitti tuomareita tuomitsemaan oikeudenkäynneissä pankkien hyväksi.
Asia on tutkimatta ja pres. Halonen julisti konklaavin asiakirjat salaisiksi jälkikäteen - avoimuuden kannattaja kun on.
Kyseenalaistan Halosen toimien laillisuuden salaiseksi julistamisessa, koska sillä peitetään Koiviston rikos kävellä yli riippumattomasta tuomioistuinlaitoksesta. Koivistolla on kannettavanaan inhimillistä kurjuutta ja itsemurhia ja Halosella kaiken sen peittely.
jos
keksittäis rokote rehellisyyteen ja kaikkien olisi se pakko ottaa, ei Suomessa olisi yhtäänn
poliitikkoa.
Wegelius
sai kantaakseen monen muunkin "synnit". Vikaa oli koko pankkijärjestelmässä: tolkuton taistelu markkinaosuuksista ehkä tärkeimpänä. Wegeliuksen mainitsema luottamushenkilöiden raahaaminen ammattilaisten virheiden maksumiehiksi on ollut kansallinen häpea.
Vähintään yhtä suuri häpeä oli, kun valtio myi Arsenalin jo pariin kertaan kaluamat luut kansainvälisille riskisijoittajille. Monet 90 -luvun alun laman kourissa kaiken menettäneet ovat vielä t ä n ä ä n k i n ulosotossa.
Pari viikkoa sitten minulle soitti eräs tällainen henkilö. Valitettavasti minulla oli eläkeläisenä antaa lähinnä myötätuntoa.
Hyvänä aikana pankissa oli ystävä. Hän vain hävisi jonnekin, kun tuli huono aika.
Samuel Clemens alias Mark Twain määritteli pankinjohtajan
Hän on henkilö, jonka tyrkyttää sateenvarjoa auringon paistaessa, mutta on vaatimassa sitä heti takaisin ensimmäisen sadepisaran tipahtaessa... Pitää edelleen paikkansa.
Jouduin aikoinaan toteamaan omin silmin, miten hirvittävää jälkeä lama synnytti niissä asiakkaissa, joilla onni ei ollut mukana. Omaisuus meni lama-ajan markkinahintaan halvalla, eikä useinkaan kattanut luottoja, joista oli vakuutena.
Siksi 90 -luvun kokemuksia ei pidä unohtaa. Välistä tuntuu, että jotkut poliittiset päättäjät haikailevat menneen virheiden perään. Osa on ollut tapahtumissa mukana. Ehkä he eivät ole täysin ymmärtäneet, mitä 90 -luvulla tapahtui.
30 vuoden laina tai pikavippi
Talouskriisiä ei ole ollut miesmuistiin, mutta taas on. Miesmuisti on alle 15 vuotta. Ne lapsukaiset, jotka edellisen laman aikana olivat 15 vuotiaita, ovat nyt ottaneet ylisuuria asuntolainoja ja heidän lapsensa ovat pikavippien kierteessä.
Herrojen ahneus ja
Herrojen ahneus ja tietämättömyys ajoi sitten tuohon sotkuun jossa Suomen kansa jälleen kerran työllään ja työttömyydellään joutui (joutuu) maksumieheksi.
Olikohan Wegeelius tukemassa Riikosta ja kumppaneita!
Hän oli täysin rinnoin mukana amerikkalaismallisen positioajattelussa ja valtauspolitiikassa, mitä ratsastusharrastukseltaan ehti, hän oli Skopin toimitusjohtaja.
Mitä tulee pankkien luottamushenkilöihin, siellä ne edelleen istuvat päätöksiä tekemässä, edelleenkään ymmärtämättä talousasioista muuta kuin kepulaista taloutta. Malliesimerkki on pääministeri Matti Vanhanen, joka puhuu Nuorisosäätiön "toisesta" kassasta eikä sen lisäksi ymmärrä jääviyskysymyksistä lainkaan.
kohtuutonta menoa
"Omaisuus meni lama-ajan markkinahintaan halvalla, eikä useinkaan kattanut luottoja, joista oli vakuutena."
Ei kattanut silloin, eikä kata nykyäänkään. Velat tuplaantuvat äkkiä kun esim. nykyinen Finnvera perii yrittäjäraukoilta 18% yliaikakorkoa maksamattomalle velalle OIKEUDEN päätöksellä, peruskoron ollessa 1,25%.
Ei ole maailmassa kohtuutta olemassa. Toiset saavat valtion erityistukia työpaikan kadotessa vaikka eivät ole joutuneet lainaamaan senttiäkään riskirahaa sen saadakseen.
Nykyäänkin tapahtuu suuria vääryyksiä jotka taas tunnustetaan omantunnontuskissa joskus 2025 kun oma eläke on jo varma.
Hyvä lisäys
Tämä viivästyskorko moninkertaisti velan suhteellisen lyhyessä ajassa. Tiedän tapauksia, joissa velallinen olisi kyennyt sopimaan jopa varsinaisen luottokoron ja pääoman maksamisesta, mutta ei kyennyt enää viivästyskoron maksamiseen. Erityisen vaikeaa oli sopia juuri niiden tahojen kanssa, jotka olivat valtion/valtiovarainministeriön erityisessä suojeluksessa. Valitettavasti en voi tuoda esiin konkreettisia esimerkkejä, koska minua sitoo kuolemaani saakka vaitiolovelvollisuus.
Monet poliitikot tuntuivat olevan asiassa pihalla kuin lumiukot.
No kirjoita nyt edes testamenttiisi koko totuus
Se olisi palvelus ihmiskunnalle.
Harjoittelijapäälliköt
"Erityisen vaikeaa oli sopia juuri niiden tahojen kanssa, jotka olivat valtion/valtiovarainministeriön erityisessä suojeluksessa".
Valtiohallinto ottaa "oppisopimuskoulutukseen" nuoria juristeja, joiden ainoa tarkoitus on nostaa mahdollisimman paljon kanteita ja vaatia vastapuolelta mahdollisimman suuria korvauksia. Useimmissa tapauksissa valtio häviää jutun, jos vastapuoli osaa vähänkään hoitaa asiaansa. Tarkoitus on ainoastaan saada koulutettua harjoittelijoista tunteettomia osastopäälliköitä. Se tulee yhteiskunnalle tosi kalliiksi.
Asko N
Mikset kerro nimimerkillä jos et kehtaa omallasi .. veisi varmaan asiaa eteenpäin ja auttaisi lukijoita paljon enemmän kuin vihjailu
Aikoinaan
rohkaisin muutamia viemään asiaansa eteenpäin julkisuudessa. He eivät halunneet, he halusivat vain päästä irti koko asiasta mahdollisimman pian. Ymmärsin tämän eli halun lopettaa vuosien kärsimyksen. Näin minunkin käteni tulivat sidotuiksi. Asiakaskohtaisen pankkisalaisuuden rikkomisesta voi saada enintään kaksi vuotta vankeutta.
Eläkekahveillani eräs minua korkeimmassa asemassa oleva johtaja sanoi: kirjoita muistelmat. Vähän kuin Harry Potterin malliin. Tapahtuipa kerran Tylypahkassa...
Olen useaan otteeseen kirjoittanut aiemmin näilläkin palstoilla. Vielä työelämässä ollessani käytin sellaisia puheenvuoroja velallisten kohtelusta julkisesti, että pieni pelko käväisi kengänpohjasta takapuolessani.
Pankkikriisistä ja velallisten asemasta on ollut kirjoituksia, kirjoja ja viime vuonna myös televisiosarja. Tietoa on ollut ja on saatavilla.
Entä Esko Aho?
Itseäni ihmetyttää eniten ettei Esko Ahoa mainita näissä ympyröissä. Pekka Laajanenkin lienee ollut aikalailla ohjeistettu Ahon toimesta. Timo-Erkki Heinon Lama ja oikeus-dokumentti käsitteli asiaa melko ansiokkaasti. Laajanen ja Ala-nissilä eivät muistaneet ohjelmassa mistään mitään. Lienee ollut sitä samaa tautia kuin myöhemminkin kepuleilla. Milloin tuli faksit pyytämättä ja milloin on ollut virheellinen muistikuva tai jotain sinne päin. Mutta koskaan ei valehdella - se on hyvä se.
Näin puhuu Zarahusrtra (= Rehellisyysvajaa itse)
Itse laman eläneenä tuntuu kommentti kovin kummalliselta, elikä ilmeisesti tarkoituksena pyyhkiä synnit -katolisen kirkon tapaan. Jihadia odottaen...
Wegelius on oikeassa
Muistan 1990 luvun alkupuolelta, kun istuin pankinjohtaa vastapäätä. Hän sanoi olevansa viimeisiä päiviä näissä hommissa. Kysyin miksi lähdet. Hänelle oli sanottu, että nyt on alettava myymään rahaa. Hänen mielestä pankinjohtajan tehtävä ei ole myydä rahaa, sillä siitä ei hyvä seuraa. Seuraava ammatti oli hänellä talousjohtja yrityksessä
Riikonen oli "suuri
Riikonen oli "suuri finanssinero". Samoin ovat ne jätkät rapakon takana, jotka aiheuttivat nykyisen, maailmanlaajuisen finanssikriisin.
Riikonen olikin tainnut saada siunauksen
toimilleen Ali-Melkkilältä ja myöhemmin Wegeeliukselta. Sen pituinen se. Ali-Melkkilä otti täyden vastuun, Wegeelius puolestaan ei, vaan on ikäänkuin ulkopuolisena tarkkailijana arvostellut pankkitouhua, vaikka olikin ensin Skopin toimistusjohtaja ja sen jälkeen pääjohtaja. Kukahan olisi voinut vaikuttaa ajan menoon. USA:ssa opiskellut Santalainen varmaan time managereineen toi sen amerikkalaisen hölmöyden SP-leiriin ( Säästöpankkiliitto ja SKOP )
Kyllä herrat saisivat katsella peiliin, sieltä se ahneus ja vaarallisuus kuvastuvat kirkkaana sokaisemassa perinteiseltä pankkitoiminnan urilta pankkien taseleikkeihin ( oettiin velkaa ja ostettiin vastaavaa), joilla silloisten johtajien palkat nousivat kohisten ja luottotappiot potenssissa.
Edellä aikaansa
Riikonen, Relander ja Sundqvist mm. olivat aikaansa edellä. Nykyään heidän toimintatapansa on täysin hyväksyttyä ja ihailtua laillista liiketoimintaa. Muutamia tällaisia nimitetään bisnesenkeleiksi! Yksi on jopa ostanut Kemijärven kaupungin.
Uusrehellisyyttä Virossa
http://wap.iltasanomat.fi/news/?&id=1896593
Millä aasinsillalla
Millä aasinsillalla ajattelit kytkeä Viron lapsenruokkorästit Suomen 90-luvun pankkikriisiin?
Julkisuus parantaa moraalia
Jalkapuulla voi olla tervehdyttäviä vaikutuksia.
Eihän pankkikriisistä, sen
Eihän pankkikriisistä, sen syistä ja seurauksista, ole tuotu mitään julkisuuteen, vain yksi kirja - siinä kaikki.
Eli julkisuuden puute on rappeuttanut moraalin tässäkin tapauksessa - hmm, voi olla.
Toisaalta liika julkisuus ikävissä asioissa aiheuttaa kaksinaismoraalia.
rehellisyysvajauksen lisäksi myös
älyn vajausta
riikonen vei mediaa
Niinkuin aina lehdistöä vietiin kuin pässiä narussa. Ajan taloustoimittajat kuvasivat lähes raamatullisin kuvin pääekonomisti Riikosen talouopillisia viisauksia.
Vielä romahduksen partaallakin toistettiin lehdistön suulla , että "tappio syntyy vasta myytäessä"
Totuuden torvilla loppuu valitettavan usein ammattitaito.
Ei oppi ojaan kaada, mutta ehkä palkkakuoppaan
Säästöpankkien KeskusOsakePankin, SKOP:in, johto ilmeisesti kaikin tavoin tavoitteli voittoa omistajilleen hyväksytyn strategian pohjalta. SKOP epäonnistui siinä sitten syystä tai toisesta ja piti löytää epäonnistumiselle kasvot.
Mielestäni pankeissa ei pitäisi olla bonus- tai optio-ohjelmia sen takia että henkilökunta kehittäisi ja myisi tuotteita joiden kehitysprosessi ulkopuolelta katsottuna muistuttaa alkemiaa.
Yleisesti ottaen mainituilla johdon palkkiojärjestelmillä on alkemistisiä piirteitä ja yritysomistajien pitäisi ottaa niihin jämäkämpi kanta. On tapauksia joissa firman omistus palkkiojärjestelmillä kätevästi siirtyy palkkajohdolle. Tämä asia olisi hyvä osakkeenomistajan tiedostaa ennenkuin huomaa sen tapahtuneen. Mitä vikaa on palkkakannustimessa?
kyselkää aikalaisilta
Kannatta muutoin kysellä aikalaisilta ja monien pienten rehellisten säästöpankkien johtajilta miltä meno näytti.
Helsingin herroilla oli vauhti päällä ja siinä samassa kiristettiin mukaan tavallisia kuolevia.
Turhaan Wegelius pulmunen yrittää olla.
Vahva persoona romahti
Vai miten selitetään (kepu)veli Kaukon uhraaminen? Nythän asiat on jo unohdettu ja taas nauretaan kammareissa...
Nimetön vieras mainitsi Lama ja oikeus-dokumentin, se on asiaa ja kannattaa katsoa.
Edellisen laman arkkitehteja on useita, mutta eittämättä
ns. Koiviston klaani vahvan markan politiikallaan oli silloin ahkerimmasta päästä.
Koiviston sisäpoliittiseen junttaan kuuluivat Suomen Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.
Ulla Puolanne
Verotuudistuksen mannekiini oli "ministeri valtiovarainministeriössä" ekonomi Ulla Puolanne.
Oikein.
Uudistuksen valmisteli ja toteutti valtiovarainministeriö, jossa valtiovarainministerinä toimi Erkki Liikanen ja veroministerinä Ulla Puolanne. Uudistuksen esittelijänä valtioneuvostossa toimi Puolanne.
Edelleen niistä salaiseksi julistetuista papereista
Siis Koiviston konklaavin asiakirjoista on kyse. Onko presidentin salauspäätös aukoton vai voidaanko se jollakin keinolla purkaa? Jos esim. on vahva syy olettaa, että salaamalla peitetään rikos? Ketkä olisivat toimijat em. tapauksessa?
Salaamisella monesti peitetään rikos
ainakin siihen asti,että se on vanhentunut.
Täytyyhän salaamiseen joku uskottava syy olla. Negaatiot ovat mukana ajattelussa,vaikka edelleen on yksinkertaisia virkamiehiä,jotka käyttävät kaikkeen vain positiivismerkkisiä selityksiä. Se ei enää hämää kuten ennen.
Olen ollut 90-luvun lamasta lähtien sitä mieltä, että Kullberg ja Liikanen livahtivat kuin koira veräjästä. Liikanen suojattiin joksikin aikaa ulkomaille.
Ei oltu enkeleimpiä silloin,jos ei nykyisinkään.
Jos...
...vielä tuohon vanhaan aikaan palataan, niin....
jokaisen tulisi lukea valtiontalouden tarkastusviraston raportti(useita kymmniä sivuja) tai ainakin yhteenveto (pari,kolme sivua). Siellä todetaan,että "pankkikriisin" aikana Suomen tilanne oli niin vaikea, etä maa olisi mennyt konkurssiin (kuten nyt Islanti)kaikkien pankkien kaatuessa.Valtio omisti silloin Postipankin ja Suomen Säästöpankin. Täytyi valita, kumpi uhrataan, valittiin säästöpankit, mutta siitä huolimatta esim KOP ei selvinnyt, muut "selvisivät", mutta ulkomaalaisomistukseen paisi OP-ryhmä, joka oli liikkeissään kilometrejä muista jäljessä ja selvisi parhaiten siksi tuurilla.
Todella törkeää ja rikollista oli tuomita vain sp:en johtajat ja luottamushenkilöt, vaikka samoihin asioihin olivat "syyllistyneet" myös myös muut pankit.Kaikki salattiin ja Halonenkin kehuu julkisuudessa avoimuudesta ja sopimuksista kiinni pitämisestä.Hävetköön!Olisi aika puhdistaa syyttömien menneisyys ja tunnustaa totuus historiaa lukeville.
Pilasivat hyvän jutun
Vapaamuurarit ja muut Lionsveljet pilasivat hyvän hankkeen ahneudellaan. Tuo ajatus säästöpankkien yhteisestä keskuspankista oli 1970 luvun alussa joidenkin Tampereen alueen vammaisten ajatusleikki joka tähtäsi helpompaan asunto- ja yritysrahoitukseen, näkymiä ja visioita kun tuolloin oli heillä yleisestikin puhuttavana. Herrojen ahneus ja tietämättömyys ajoi sitten tuohon sotkuun jossa Suomen kansa jälleen kerran työllään ja työttömyydellään joutui (joutuu) maksumieheksi. Asianosaiset pääsivät jälleen kerran vastuusta pois ja sulle mulle meininki kansan rahoilla jatkuu.
Pankkitoiminnan perusajatus
on, että asiakkaat maksavat lainansa takaisin. Mitä enemmän rahaa lainataan, sitä enemmän pankki tienaa. Pankki saa lainata monta kertaa enemmän kuin sillä on talletuksia (!!!). Keskuspankin kautta tämä tyhjän lainaaminen voidaan moninkertaistaa. Kyllä SKOPin takana oli nerokas liikeidea. Se piti upottaa, koska muilta pankeilta oli loppua asiakkaat. "Tule lama kultainen" oli nykyisen Nordean takana olevien liikemiesten seinätaulu.
Kyllä Skop ja suurin osa SP-ryhmä:stä
hukuttautuivat ihan omilla töppäyksillään. Nykyiset säästöpankit ja koivunlehtiosuuspankit ovat siitä hyvä esimerkki.
äijä
On muuten aika jyrmyn näköinen äijä, voisi olla loman tarpeessa.