Pääministeri Matti Vanhanen varoitti Suomea ratkomasta rahaongelmia valtiovelkaa kasvattamalla. Vanhanen vihjasi, että halpaan lainarahaan nojaaminen voisi tuoda saman kohtalon, kuin pahoissa talousvaikeuksissa olevalle Kreikalle.
– Se on ennakkovaroitus myös meille. Prosenttiyksikökin lisää tuohon korkoon, niin me joudumme monelta sektorilta leikkaamaan, Vanhanen sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.
– Meidän pitää huolehtia siitä, että usko meidän pitkänajan kestävyyteen säilyy korkeana. Tuo on samalla varoitus meille, että meillekin voi käydä markkinoilla samalla tavalla, ellemme huolehdi pitkänajan kestävyydestä.
Kreikka on pahimmillaan maksanut seitsemän prosenttia korkoa valtionlainoistaan. Esimerkiksi Suomen ja Saksan valtionlainojen korot ovat MTV3:n mukaan noin kolme prosenttia.
Kreikan on määrä leikata budjettivajeensa viime vuoden vajaasta 13 prosentista alle yhdeksään prosenttiin tänä vuonna. EU:n taloussääntöjen mukaiseen alle kolmen prosentin budjettivajeeseen maan pitäisi päästä vuonna 2012.

Kommentit
Kuka sanoo ääneen?
Kuka on se poliitikko, joka ensimmäiseksi sanoo ääneen, että sosiaali- ja terveysmenoihin on pakko puuttua? Kaikki muu on näpertelyä.
kuluihin puuttuminen ei auta
jos ei osaa tuloihin vaikuttaa
siksi venäjän markkinoille selän kääntäminen on vanhasen hallitusten suurin moka
Väärin. Tulot
Väärin. Tulot määräävät aina menot. Niin valtioilla kuin yksityisellä ihmiselläkin.
väärin
käsitit juuri väärin
Millä tavoin? Noin minulle
Millä tavoin? Noin minulle on ainakin opetettu.
no kun minä tarkoitin
täsmälleen samaa eli ei auta väheneviä rahoja siirrellä taskusta toiseen niiden lisääntymisen toivossa jos ei tuloja paranna
ja hallitus on koko ajan puuhaillut rahojen siirtelyä sisäpiiritouhuna ja kääntänyt selkänsä tulojen rakentamiselle nimenomaan venäjän suunnasta
ja se on ollut luultavasti amerikkalaisten venäjän piirittämiseen liittyvä käsky meidän poliitikoillemme
näin taitaa olla surkea tilanne suomen nykyisen hallituksen suhteen
eli suomen hallitus toteuttaa tavallaan vaivihkaista kauppasaartoa venäjän suuntaan
ja ärhäkkä kärki stubb on pyrkinyt provosoimaan venäjää
kataisen ja vanhasen ollessa tyystin välinpitämättömiä venäjänpolitiikan suhteen
Kuka sanoo ääneen?
Minä olen se "politiikko", joka snon ääneen, että eläkkeesi on takavarikoitava. Sairaalakulut ja koulutuksen maksat itse. Lapsilisät eivät kuulu sinulle eikä lapsillesi. Eikä isäsi ja äitisi tarvitse terveydenhoitoa. Minä en näpertele.
Turhaa tuhlausta
Kuka on se poliitikko, joka ensimmäiseksi sanoo ääneen, että maataloustukeen on pakko puuttua? Kaikki muu on näpertelyä.
Maataloustuki tekee 10 miljoonaa euroa päivässä!!! Joka päivä.
Viljelijätuet 2008:
563 000 000 euroa Kansallinen tuki
542 000 000 euroa EU-tulotuki
421 000 000 euroa Luonnonhaittakorvaus
341 000 000 euroa Ympäristötuki
Muut maatalouden tuet 2008:
469 000 000 euroa Maatalousyrittäjien eläkkeet
400 000 000 euroa EU:n tuontitullit
213 000 000 euroa Lomitustoiminta
150 000 000 euroa Rakennetuet
146 000 000 euroa Luopumistuet
53 000 000 euroa EU:n tuki maaseudun kehittämiseksi
50 000 000 euroa Korkotuet
24 000 000 euroa Sokerituotannon rakennetuet
22 000 000 euroa Energiaverotuki
15 000 000 euroa Tuet tapaturmavakuutuksiin
10 000 000 euroa Tuet maatalousneuvontaan
8 000 000 euroa Maataloustuetteiden vientituet
5 000 000 euroa Markkinointituet
3 000 000 euroa Satovahinkokorvaukset
2 000 000 euroa Tuet laatujärjestelmien kehittämiseen
==================
3 437 000 000 euroa
Lähde MTT, MMM, Valtion talousarvio 2008
Tosta on hyvä leikata
turhaa menoa meille veronmaksajille, luin juuri että maajussit tulisivat työttöminä halvemmiksi yhteiskunnalle.
leikkaa pois
Jos joku kehottaisi sinua leikkaamaan jalkasi irti koska säästäisit kenkien, sukkien ja housujen ostamisessa niin leikkaisitko? Puheittesi perusteella taitaisit asian uskoakin ja suostua.
Olen kaupunkilainen mutta en tyhmä.
Näpertelyä!
Puolet yhteiskunnan menoista on sosiaali- ja terveysmenoja. Kolmanneksi suurin menoerä on koulutus. KOulutus luo tulevaisuuden, mutta sosiaali- ja terveysmenoillamme saamme aikaiseksi vain keskinkertaisen palvelun. Tepeteus on tyypillinen näpertelijä, joka ei ymmärrä kokonaisuutta.
ääneen sanominen
miten sitä muuten voi sanoa?
Ja niistä on todella syytä kaikkien pitää näppinsä erossa! Yksi niistä asioista, jotka tekevät maastamme sivistysvaltion ja paikan missä kannattaa elää, opiskella ja thedä töitä.
Jos ajattelusi on tuon verran rajoittunutta, ei paljon kannata mielipiteitään julki tuoda.
Mistä muuten johtuu, että Vieraiden kommentit suurelta osin ovt kohtuu järjettömiä?
Matti on huomannut, että
Matti on huomannut, että lama koskee Suomeakin! Koskahan Jyrki Boy Katainen huomaa saman asian!
Eipä ole vielä koskenut
Ehkä et ole huomannut mutta kun muualla lama on jo pitkälti purkautunut asuntokuplan poksahduksena ei Suomessa ole vielä tästä tietoakaan. Lama ei siis vielä koska Suomea, ehkä se siitä työttömyyden edelleen kasvaessa.
Joko alkaa järki, tai muisti palailemaan?
Muistuvatko mieleen kuka teki päätökset suurista verohelpotuksista suurituloisille? Kuka teki päätökset ALV:n alennuksista? Kuka päättää maatalouden mahdottomista tuista?
Kuka myöntää melkein minkälaisen rakennuspytingin rakentamiseen, kaikenlaisia tukia maaseudulle, joista pitkällä tähtäimellä ei ole yhteiskunnalle mitään pysyvää hyötyä?
Kuka on paisuttanut tyhjänpäiväisillä "broilereilla" eduskunnan valtavan avustajakunnan, onko esim. Kataisella 5, ulkoministerillä 9 tällaista AVUSTAJAA?
Kuka jakoi miljoonia Liettuaan, Islantiin ja annettiinko myös Viroon ja Latviaan, Suomi oli ennen porvari hallitusta rikas maa. Katainen jopa kehui kuinka Hän kunnioittaa Latvialaisia kun nämä terveytensäkin uhalla säästävät, kyllä kai Katainen toivoo että kanta suomalaiset vanhukset kuolisivat pois, jottei tulisi niin paljon sosiaalisia kuluja ja voisi kehua kuinka Hyvin on vanhuksia tukenut. Suomen kurjuus alkoi kun tämä Jyrki poikanen teki vähän liian suuret vaali lupaukset. Vanhuksille taisi antaa sen historiallisen 20 euroa kuukaudessa, suurituloisille jopa 20 000 euroa samassa ajassa, täytyyhän kaveria auttaa kun sitä varallisuutta on ennestään niin paljon, eikä saa niin paljon verohelpotuksia nyt kun lainojen korot ovat alhaalla.
Kuka päätti lisätä sotilaita huumesotaan johonkin vuoristoon, vieläkö on tarkoituksena lähettää miina laiva Somalian rannikolle, merirosvoja kiinni ottamaa ja tietysti tuomaan ne Suomeen nauttimaan kanta väestön leipää, syyttäähän niitä ei voi koska sehän on syrjimistä? Kukahan lennättää Somaliasta niitä kaikenlaisia lukutaidottomia, ns. moni osaajia (osaaminen on parhaimmillaan makuuhuoneessa, sehän on synnynnäistä) perheyhdistämisen nimissä, parhaimmillaan jopa 25 henkilöä? Kohtahan kantaväestö kohtaa nälkäkuoleman kun nämä tyhmällä politiikalla ja täysin korruptoituneesti ovat vieneet kantaväestön yrittämisen halun, oikeudet ja moraalin, ei tarvitse ollenkaan ihmetellä, kun tätä naisten kiusaaja, Vanhasen touhuja seuraa!
Kukahan tätä älytöntä maahanmuutto politiikkaa ohjailee? Olenko vallan sekaisen, eikö meillä ole porvari hallitus? Eikö Vanhasen hallitus johda maata? Onko oppositio meidät tähän Kreikan tielle saattanut?
Eikö hallituksella ole oikeus ja velvollisuus, muuttaa ja laatia uusia lakeja, epäkohtia kun todetaan?
Olen monessa yhteydessä tuonut esiin ettei nykyinen hallitus, pysty mistään kantamaan sille kuuluvaa vastuuta.
Kuten vaaliraha kohu osoitti, eivät nämä vallassa olevat kaverit ole vallassa kuin omiensa, kavereiden, ylisuurien etuisuuksien ajamisen takia! Vastuun kantokyky Vanhasella ja Kumppaneilla on täysi nolla. Aivan turhaa syyllistää muita, sen kuin käy tarvittaviin toimiin niin kauan kuin on vallassa. Valtaahan haluttiin niin kovasti että täytyi turvautua toimiin, jotka EU:n näkemyksen mukaan täyttää talous rikollisuuden tunnusmerkit!
Vanhanen hakee aina kun p…t on housuissa tukea EU:sta, jotta voi selitellä kuinka, oikeutetusti on oikein ryhtyä kansan vähäosasia lisää riistämään.
Vanhaselle ei tullut mieleen, kysyä EU:lta salliiko se seuraavan menettelyn, sama etupiiri, esittelee, myöntää ja vielä itse käyttää varat! KYSEESSÄ OLI YLEISHYÖDYLLISSESTÄ RAHASTA JA VEROVAROISTA! RAY:n ja Asuntorahaston tukia ja avustuksia jakaessaan salliiko, EU tämmöiset mafian tyyppiset rahoitukset? Eli sama porukka jakaa itselleen yhteiskunnan varoja ILMAN PERUSTEITA!
Eikös Kreikan suurin ongelma ole korruptio
Siksi he ovat suossa.
Suomessahan ei korruptio ole ongelma muissa piireissä kuin poliittisissa.
Niin, että hopihopi vaan Matti ongelmiin rohkeasti käsiksi.
Suomessakin on...
korruptio lisääntynyt. Ei ole enää ensimmäisellä sijalla listalla "Vähiten korruptoitunut maa". EU-tavat lisääntyvät Suomessakin, eikä vähiten Vanhasen ja keskustan toiminnassa.
Vanhanenhan niitä velkoja ottaa
Itsehän Matti Vanhanen ottaa tänäkin vuonna 13 miljardia lisälainaa. Hän on kaikista viimeinen suomalainen varoittelemaan velanotosta toisia.
Velkaantuminen ei ole hyväksi milloinkaan
"Itsehän Matti Vanhanen ottaa tänäkin vuonna 13 miljardia lisälainaa. Hän on kaikista viimeinen suomalainen varoittelemaan velanotosta toisia."
Hölynpölyä. Vasemmisto on aina sanonut että velkaa kannattaa ottaa ja palveluita ylläpitää velkarahalla. Lisäksi on syytä huomioida että vasemmisto on ollut hallitusvastuussa näin puhuessaan ja toimeenpannessaan. Nyt korjataan tätä virheellistä politiikkaa. Suomi on kierteessä jossa joudutaan aina korjaamaan edellistä virheellistä politiikkaa.
Kyllä kai Vanhasen hallituksetkin
voisivat jotain tehdä. 30-luvun laman syyt mielestäsi taitavat edelleen olla rasitteena. Vanhasen hallitukset ovat 7 vuotta ottaneet velkaa enemmän ja vähemmän, lyhennykset ovat jääneet vähemmälle. Rakeentellisia korjauksia on tuskin tehty muuta kuin eduskunnan urheilukerhon taloudessa.
Turhaa tuhlausta
Maataloustukea tässä ylläpidetään velkarahalla.
vuoden päästä
Olet oikeassa siinä asiassa et reilun vuoden päästä aletaan korjailee tän hallituksen virheellistä politiikkaa
Itsestään selvyys.
Vanhanen kuten muutkin poliitikot ovat työssä, jossa työnkuvaan kuuluu Suomen talouden hoito hyvin. Mitä palvelee nämä Vanhasen jatkuvat kannanotot taloudesta. Pitää lopettaa lässytys ja ryhtyä tarvittaviin toimiin. Vanhanen on ilmeisesti pilkillä, odottaa jos kala nappaa. Missä on Vanhasen täsmälliset aikeet, Suomen talouden tervehdyttämiseksi???
Loikkari
Matti on loikannut demareihin, vallanmainiota !
Katsokaahan
Kylläpä Matti näyttää raihnaiselta kuvassa demareiden väreissä! Väsynyt ja ryppyinen. Näin käy jos joutuu liian lähelle demareita ;)
En ollut tuntea häntä edes tuosta kuvasta. Hyi. Ei sovi. Keskustan vihreä väri piristää!
No demareissa on vapaita
No demareissa on vapaita paikkoja kun sieltä loikitaan milloin mihinki, Lipponenkin loikkiva väriä vaihtava kameleonttijänö.
Onneksi puhelimissa voi vaihtaa värikuoret.
Kyllä Jyrki on huomannut
Jyrki ostelee ääniä seuraavissa vaaleissa.20 milj. luokkakokojen pienentämiseen,samaan aikaa Lahti aikoo lopettaa kouluja (ESS) liian pienen luokkakoon takia.
Kreikan(kin) ongelmana korruptio
Vanhanen on erinomaisen oikea mies vertaamaan Suomea Kreikkaan, joka on syvällä suossa nimenomaisesti täydellisen korruptoituneen poliittisen järjestelmänsä vuoksi. Kyllä, varuillaan on syytä olla täällä, ja yrittää putsata mahdollisimman monta taloudellisesti arvovalintavaikutettua poliitikkoa pois vallasta. Voisitkos, Matti, aikaistaa eroasi?
Mutta jos niitä persoonia on useampia?
Niin silloinhan toinen voi tehdä virheitä ja toinen, ainakin yrittää neuvoa miten välttää niitä. Edes jälkikäteen?
Ketä Vanhanen varoittelee-kavereitaan eduskunnassako ?
Itseäänkö ? Tervejärkiset ovat aikaa sitten huomanneet mitä ÄLYpolitikot tekevät ja päättävät tilanteessa, missä valtionvelkaa otetaan tänä vuonna enemmän kuin pystyttiin yhdeksänä Valtion hyvänä tuottovuonna maksamaan vanhaa pois!
Valtion velalla maksetaan afrikkalaisperheiden yhdistäminen Suomen sosiaaliturvaan työttömiksi-ilmaiset lentoliput, lähetetään 5 miljardia
Afrikan ja lähi-idän hoitoon, elätetään ylisuurta virkamieskuntaa kotona ja EU:ssa ylisuurilla palkoilla,etc.
Yhtälö on minkä tahansa laskuopin ja talonpoikaisjärjen vastainen. Muodollista eläkeikää jatkamallako tämä ratkaistaan?
noin puhuu mies joka on tuhonnut maan tulopohjan
kääntämällä vuosikausia selkänsä Suomen uniikeimmalle erityisedulle eli Venäjän markkinoille sekä vetänyt politiikan moraalin syvälle lokaan kamreerikaverinsa Katainen kanssa.
Röyhkeys huipussaan - mokaa kaiken ja sitten tulee oppimestarina varoittamaan tekojensa seurauksista.
Ei ole olemassa mitään
Ei ole olemassa mitään uniikkia Venäjä etua, paitsi joidenkin stallareiden mielessä kun he muistelevat vanhoja aikoja jolloin myimme paskaa Neukkulaan. Lueppa Jussi Vaarala Venäjän johdon linjaukset viennistä ja tuonnista… sillä ilmoitetaan selkeästi pyrkimykset korkeamman jalostusasteen tuotteiden viennille (siis ei vain kuitupuuta yms.)
onko mahtanut jäädä huomaamatta
että MEILLÄ on osaamista jolla saamme yhteisktyön aikaan venäjän kanssa - siis mikään ei olisi niin fiksua kuin aloittaa laajalla rintamalla yhteisyrityksiä venäjän kanssa
Ei onnistu...
... yhteityö Venäjän kanssa. Syy on maiden välisessä kulttuurierossa. Kauppaa voi tietenkin käydä jos Venäjä saa kauppatapansa luotettaviksi, eikä käytä kauppaa poitiikkansa välineenä, kuten nyt tekee. Näitä Venäjän bulvaaneja Suomessa riittää.
se on
kansallissankari suomessa joka saa venäjänkaupan ja yhteistyön hedelmällisesti ja toimivasti auki
mutta se sankari ei tietenkään voi olla yhdysvaötojen valtapyyteiden juoksupoika kuten koko nykyinen hallitus
mutta ei siitä seuraa että se sankari olisi venäjän mielistelijäkään
Vieras
vaikka oletkin, mistä keksit nuo jutut?
Vai onko Venäjän kulttuuri muuttunut muutamassa vuodessa hytäkkiä täysin?
Oletko alkanut lukea yleisesti ottaen vasta muutama vuosi sitten vai mihin on unohtunut lähihistoria?
Eipä
Eipä sinne silti näy sellu- ja paperikoneitakaan vietävän? Nekin ovat suomalaisen vientiteollisuuden valikoimissa.
taas nämä vieraat!
Huomaatko nyt mitä edellä kommentoin näistä vieraista? Ei ole kirjoituksissa järjen häivää.
Antti Tanskanen avaa pillerikaupan
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
Tos on pillrikaupan
Tos on pillrikaupan lisäsivut jos innostuu joku ideoimaan
https://www.survette.com/23974-18925-890@ntset&isvu42
http://www.vnk.fi/hankkeet/kasvuhanke/fi.jsp
Totta
EI ole mitään järkeä kalastella ääniä lisävelalla.
Opposition pitää lopettaa jatkuva lisäavustusten mankuminen eri kohteisiin.
Ammattiliittojen lakkouhkille kielto. Ruuan ALVin toteuduttua elintarvikkeiden hinnat laskivat, samoin inflaatio on kurissa.
Mitään syytä palkkojen nostoon ei ole. Palkkataso pitäisi säilyttää nykytasolla ja eduskunnankin pitää poistaa omat korotuksensa.
Firmat menevät konkurssiin ja ovat pakkosaneerauksien edessä Finnairin malliin.
Kuljetusalan pitää sopeutua lamaan kuten koko Suomi. Kenelläkään ei ole nyt perusteita vaatia lisää rahaa tai valtion velkaa.
Vanhanen antoi varoituksen itselleen?
Vanhanen tekee historiaa. Varoituksesta johtuen hän luopuu pääministeriydestään. Ja jatkaa tavallisena kansanedustajana.
Esimerkillistä vastuunkantoa Vanhaselta?
Kotimaiseen maataloustukeen on aina varaa
Suuresta menoerästä kotimaisesta maataloustuesta agraarisosialistien maalaisliittolainen pääministeri ei varmaankaan tingi. Lamatalkoot ei koske maajusseja.
Ei tässä kaikki
Nyt kun viime vaaleissa mainostettu jakovara on muuttunut jakovajeeksi on syntynyt uusi ongelma, jota ei ole osattu odottaa. Toivotaan etteivät Saksa ja Ranska päätä, että Kreikkaa, Espanjaa, Portugalia ja Italiaa pidä muiden euromaiden auttaa. Onneksi näiden Etelä-Euroopassa sijaitsevien maiden holtiton taloudenpito aiheuttaa yhteisvaluuttamme devalvoitumisen, joten vientimme ruopeaa taas vetämään. Pääsemme ongelmistamme kuin koira veräjästä, vai mitä?
On meillä ministerit!
Moni meistä tavallisista kansalaisista taitaa tulkita ympärillä olevia ongelmia paljon nopeammin, kuin ministerit, joilla reaaliteetit tulevat todella viiveellä. Katainen oli niin sumussa, ettei nähnyt eteensä muuta kuin miljonaluokan maahanmuuttajamäärän muuttamassa talouttamme, mihin suuntaan, sitä hän ei varmaan ymmärtänyt. Vanhanen puolestaan päkittää eläkeikäkysymystä, eikä hallituksensa kanssa ryhdy talouden pelastamistoimiin vaan ottaa velkaa ja uhkailee Kreikan tiellä. Taloudellinenkin tragedia on muuttumassa farssiksi, jossa pääsyliput veronmaksajille ovat todella kalliitta ja näytelmää seuraataan seisaaltaan tai korkeintaan puupenkeiltä.
Työmarkkinajärjestöjen sössintää on RANGAISTAVA!
Työmarkkinajärjestöille annetun parlamentaarisen vallan väärinkäytöstä on rangaistava.
Järjestöjen jäsenmaksujen verovapauteen on suhtauduttava kriittisemmin.
Talousoppia kantapään kautta
Valtio óttaa lainaa kolmella prosentilla, minä kahdella prosentilla. Missä järki?
Poistetaan kaikki
Poistetaan kaikki verovapaudet ja verovähennykset. Valtio saa lisätuloja 12 - 13 miljardia euroa vuodessa. Ei tarvitse tehdä leikkauksia eikä nostaa veroja.
Aika on ongelma
Ministereitten ongelma on siinä että ensinnäkin he ovat:
- 5 vuotta jäljessä tiedoista tekniikasta ja taloudesta.
- lama ylettyy vasta kahden vuoden jälkeen eduskuntaa,eikä se silloinkaan vielä pure edustajia.
-kun lama sitten saapuu eduskuntaan, ei ministerit tiedä, mitä tehdä budjetille,kun se kerran on sovittu.
-siellä missä kulut ovat suuret ja hallintoa on kasvatettu on erittäin vaikea purkaa turhia työpaikkoja,Ei ole mustaa Pekkaa , eikä kellokallea rationalisoimassa byrokratiaa vaan odotetaan jos kuitenkin lama väistyy.
-muiden puolueiden kampittaminen jatkuu eikä asiaa voida hoitaa neuvottelemalla varsinkin kun vaalit lähestyvät ja kasvot pitää säilyttää.
Helpointa olisi kiinnittää huomiota huonossa asemassa oleviin kuten Kreikkaan tai vaikka ihan pieni jotakin vastaan.
Kepu vaatii muita säästämään
"Yllättäen" säästökuuri alkaa vasta kun hallitus on neuvotellut lainat maataloustukien maksamista varten. Emmehän me mitenkään voi vaatia MTK:laisia osallistumaan säästötalkoisiin.
Ylituotannon turvaaminen jatkossakin on siihen syydettyjen miljardien arvoista. Elintarvikkeiden valmistajat ja myyjät saavat hyvät katteet kun kiskovat hirveitä hintoja polkuhintaan saaduista raaka-aineista valmistetuista tuotteista.
Vielä kun saadaan elintarviketeollisuuden ja kaupanalan duunareiden palkat poljettua maanrakoon niin sitten on Kepun mielestä asiat mallillaan.
Ainoa oikea tapa toimia
Ainoa oikea tapa toimia silloin kun syö enemmän kuin tienaa on syödä vähemmän.
Mistä löytyisi se rehellinen poliitikko ja todella kansaa eikä omaa lompakkoaan edustava edustaja joka sanoisi sekä toteuttaisi tämän selvän ja niin yksinkertaisen tosiasian ??
Kun kuluttaa liikaa, on kulutusta vain vähennettävä. Mikä näin yksinkertaisissa asioissa on ei koske Suomea - poliitikoillemme niin ylivoimaisen vaikeaa ?
Ohjeita USA:sta
Vahnasen pää taisi viime hiihtoreissulla paleltua pahemman kerran. Ikääntyessä dementia pahenee. Mistähän ihmeestä Valtioneuvosto on keksinyt tilata Amerikasta konsultin politiikan tekoa ja Suomen tulevaisuutta suunnittelemaan. Kts Yle Uutiset. Nyt on pojilta pallo pahasti hukassa.
Lamatalkoot ei koske ketään ?
Samat imperaattorit jotka täällä irvailivat Kataisen rauhoittelevia "eikoskemeitä" -puheita, ottavat PM.n "koskeemeitäkin" varoitukset irvailun pääaiheeksi. Ompas johdonmukaista ja huippuälykästä horinaa. Todistaa viimeistään potentiaaliselle lukijalle (?) ettei lamatalkoot ainakaan heitä koske. Ehkä ei koskekaan.
Valtakunnantyöministeri todisteli juuri uutisissa miten "hienoa" olisi satsata valtion (velka)rahaa laboratiotasolla olevaan kestävänkehityksen bioenergiaan. Työllistäisi kymmenkunta proffaa ja lauman laborantteja. Todella hienoa kylä.
Mutta yksityinen raha ei kelpaa kun se sitoo tutkijat tulosvastuuseen.
Nyt tarvitaan Väyrysen
Nyt tarvitaan Väyrysen kokemusta!
EI OLE TOTTA
Taas siis Taas asian ydin yritetään hukuttaa puhetulvaan ... miten Kreikka nyt yhtäkkiä liittyy maamme vaikeuksiin ?
Eiköhän ne raha ja velkaongelmat ole ihan omien rakkaiden poliitikkojemme aikaansaannosta ?
Kreikan malli - jos mikä
Ylläpitää lamaa ja on varoittava esimerkki http://www.hellenicnavy.gr/index_en.asp
Rikas merimahti ajettu konkurssiin kommunistien jakopolitiikalla.
"Ei koske köyhää -anti mennä kun on alamäki" - iskee juuri köyhiin. Kreikan rikkaat pelastaa parhaillaan Suomen venepajoja tilaamalla luxsusristeilijänsä täältä meiltä. Ajelevat niillä Bahamalle passattavaksi. Oman maan lakkoilevista vasureista mahdollisimman etäälle.
Populistien päivänpoliittinen nälvintä varmaan pelastaa työpaikat, palvelut ja hyvinvoinnin meillekin.
Mikäs nyt on hätänä ??
Eikös pääministeri ole aikaisemmin sanonut, että nyt ei kuulu tehdä 90 - luvun virheitä, vaan valtiontalouden vaje katetaan lainalla ja seuraava hallitus saa sitten päättää, miten kaaos ratkaistaan.
No, ehkä se olikin vaan pääministeri. Nyt siis puhuu Matti Vanhanen, aivan eri henkilö, joka on asiassa pääministerin kanssa eri linjoilla.
Matti Vanhanen on siis samoilla linjoilla Sauli Niinistön kanssa, velka hirvittää. Toivotaan, että joku puhuisi asiasta pääministerille.
Onhan se hyvä, että nyt huomaa
Nyt tilanne on vielä jotenkin hallinnassa ja asialle voi tehdä jotakin.
Kreikan tilannetthan tänne ei synny, koska siellä laitettiin maa Eurokuntoon lainaamalla rahaa, joka ei suinkaan ollut luvallsta.
Nyt heille on tullut aika maksa velat.
Mistähän johtuu, että EU koostuu maista kuten, Kreikka, Italia ja Espanja ja kaikkien talous niin kuralla kuin olla voi. Joku sitten haaveilee siihen vielä Turkkia, joka on täsmälleen samassa jamasa.
Me maksamme velkamme, kuten aina. Meillä pankkitoiminta on kunnossa. Korruptio perustuu median keksimiin olemattomiin lautakasoihin. Puhutaan hyttysen perskarvoista verrattuna Kreikkaan, Italiaan ja Espanjaan.
Sehän tässä vaan on ongelma, että nämä kuin pellossa eläneet avustusautomaatit, vaikeuttavat koko muun Euroopan taloutta. Espanjastahan tuli vastikään maksaja, kun uusia köyhempiä maita tuli mukaan ja heti karahti kiville.
Mitäs jos niille annettaisiin lopputili? Mitkä olisivat seuraukset kokonaisuuden kannalta?
Säästöt
Kun säästöistä puhutaan, miksi kukaan ei puutu maa- ja metsätalouden erilaisiin toinen toistaan kummallisempiin tukimuotoihin ? Onko Kepun hallussa jonkinlainen Graalin malja joka tekee heistä koskemattomia ?
Marionetti-Masa tekopyhänä
Pottumies täytti ekana Sukarin vaatimukset, sitten diilas rahat NovaGroupille ja vielä käänsi Kevan kassan ja anto rahat jollekin kelkkatehtaan pyörittäjälle.
Sukarin Ideaparkista paljastuu koko ajan hämäriä yksityskohtia, viimeksi kaavoituksessa on ollut laittomuuksia.
HOK-Elannon demaripropagandaa
Köpi & Topi yrittivät palauttaa rahalla Suomeen 1879 myönnetyn elinkeinovapauden, mutta SDP, Vihreä liitto ja HOK-Elanto iskivät suuremmalla rahalla ja Jan Vapaavuorella takaisin.
Missä on Sirkka Mertala?
Jotenkin tuntuu siltä, ettei Sirkka Mertalaa enää tarvita? Mihin hän on kadonnut?
Missä on Sirkka Mertala?
Jotenkin tuntuu siltä, ettei Sirkka Mertalaa enää tarvita. Mihin hän on kadonnut?
Maataloustukien leikkaukset eivät vähennä syötävän määrää
ainoastaan sen hintaa. Tämä tukijärjestelmä on poliittisen siunauksen saanut raha-automaatti maajusseile eikä sille yksinkertaisesti haluta tehdä mitään. Kokoomus ilmoitti kannattavansa pääomatulon verotuksen nostoa, vaikka sen verokertymävaikutus on pieni. Perusteena oli oikeudenmukaisuuden tunteen kasvattaminen. Suurin osa meistä kaupunkilaisista, kokisi erittäin oikeudenmukaiseksi maataloustuista luopumisen ja kyseisten yrittäjien siirtymisen kohtaamaan aidon kilpailutilanteen.
Aitous on tunnetta vain
Alppisirkka:Suurin osa meistä kaupunkilaisista, kokisi erittäin oikeudenmukaiseksi maataloustuista luopumisen ja kyseisten yrittäjien siirtymisen kohtaamaan aidon kilpailutilanteen.
<i>Koska suomalainen virkamies asetetaan suoraan kilpailutilanteeseen virolaisen ja venäläisen kanssa Suomen markkinoilla rekkakuskin ja merimiehen tapaan? Koska Argentiina asetetaan suoraan kilpailutilanteeseen Suomen kanssa ilmaston suhteen?</i>
Laadullisesti Argentiinassa tuotettu liha
voittaa kotimaisen vaihtoehdon 100-0. Jokainen ymmärtää kuinka luonnollisessa elinympäristössä kasvava, onnellinen karja...Ilmastomuutos tulee Argentiinaan varmasti ennen kuin euroakaan kyetään vähentämään maataloustukea kotimassamme. En oikein jaksa ymmärtää, miten virkamiehet voisivat olla eri maissa kilpailutilanteessa keskenään ja miksi? Ehkäpä tässä on tavoitteena hämärtää keskenään vertailtavissa ja siten kilpailutettavissa olevia asioita, kuten tuotteen hinta / kpl, kg tai l jne. Maataloustuotteet ovat kaikki kilpailutettavissa, hinnallisesti kotimainen tuotanto ei pärjää ja laadullisesti (maku) vieläkin huonommin.
Virkamiestan palkat ovat yksi osa verokuormaa
En oikein jaksa ymmärtää, miten virkamiehet voisivat olla eri maissa kilpailutilanteessa keskenään ja miksi?
=> Verot kansan verta juovast. Jos virkamiehille maksettaisiin Suomessa yhtä paljon kuin Virossa tai Venäjällä. olisi verokuorma keveä. Valtion ja Finnariin sekä kuntien palkkataulukot voi ottaa suoraan etelästä tai peräti idästä.
Virkamiesten ansaintamalli
Venäjällä ei ole kovinkaan toivottavaa yhteiskunnallemme...
Olet toki oikeassa että byrokratiaa ja sen tuottajia on vähennettävä. Lopettamalla maataloustuet, saisimme myös virkamiesten määrää reilusti alaspäin, jolloin aikaansaadut säästöt kasvaisivat.
Matti kukkarossa...
Pääministeri Matti Vanhanen ihan itsekkö "keksi" tällaisen uhan, joka Suomea vaanii???
Matti on ollut ilmeisesti lautasaunassa tai hiihtoretkellä, kun on "valo" ilmestynyt Matin päähän varoittamaan Suomenkansaa velkataakasta, jonka Hallitus on toiminnallan saanut aikaan.
Olisiko Matin aika "laskeutua" alas "taivaista" ja ottaa lääkkensä.
Matti, sinua ei monet tule kaipaamaan, kun vaan älyäisit erota Pääministerin tehtävistä.
Lamaa on podettu 2007:stä alkaen
Nyt 2010 se on alettu huomata.
Jännä juttu
On se aika erikoista, että päämisnisteri varoittaa ottamasta liikaa lainaa. Mitä ihmettä? Hänhän on sen hallituksen pääministeri, joka päättää siitä otetaanko lainaa. Jos Vanhanen muistaisi missä on nyt "töissä" hän vaatisi kiiren vilkkaa verojen nostamista, jotta palvelut pystyttäisiin pitämään edes jotenkin siedettävässä kunnossa. Hallitus puhuu kaksihaaraisella kielellä.
Päätoimittaja Vanhasen mediakritiikkiä
Seminaarissa puhui Kehäsanomien entinen päätoimittaja Vanhanen, ei pääministeri Vanhanene eikä velanottaja Katainen.
Pääministeri on pääministeri
Notkeana kuin kärppä t_o_n kiirehti antamaan viisaan kommenttinsa. Mitä sitten. Kehäsanomatko muuttaa pääministerin statuksen.
Nyt on aika myöntää virheet
Hyvä, että pääministeri vihdoin huomaa virheet ja tehdyt päätökset, jolla tiellä ei ole jatkamista.
Kunhan puhuu lämpimikseen.
Kunhan puhuu lämpimikseen.
Käytännössä jatkanee Venäjän suhteiden romuttamista ja siten Suomen talouden romuttamista ihan samaan tapaan kuin aiemmin.
pelkkää puhetta
Politiikan perimmäisenä tarkoituksena ei ole ratkaista mitään ongelmia, vaan saada sopivan lipevästi pxskaa puhumalla tyhmä kansa unohtamaan päivittäiset huolet ja murheensa. Ainoat asiat , mitkä kiinnostavat valtapuolueita on
- 1. Oman puolueen kannatuslukemat
- 2. Puoluetuki n. 180 000 eur / kansanedustaja
- 3. Seuraava maksettu lounas/wiener kahvit
- Olisi poliittinen itsemurha ottaa härkää sarvista ja oikasti alkaa tekemään asioille tai epäkohdille jotain, varsinkin nyt kun ei ole muuta kuin kurjuutta jaettavana.
Jos...
..."EU:n taloussääntöjen mukaiseen alle kolmen prosentin budjettivajeeseen Kreikan pitäisi päästä vuonna 2012" ...pelkästään Eu:n julkilausumilla, niin edessä taitaa tällä "hevoskuurilla" olla kreikkalaisille lievästi sanoen "tunteita nostattava" 2-vuotiskausi.
Pääministeri tietenkin haluaa leikata menoja, koska euro ei jousta. Ja koska euro ei jousta, niin sosiaalietuudet, palkat ja työntekijät alkavat joustaa. Mikä on muuten tilanne Ruotsissa, jolla on oma valuutta? Mahtaakohan Ruotsilla olla kilpailuetu Suomeen verrattuna? Lievästi sanottuna media Suomessa ei näytä oikein hanakasti esittelevän sitä, kuinka lahden toisella puolella menee, tai sitten minä en ole sitä huomannut muuta kuin lyhyinä kommentteina esim. metsäteollisuuden suhteen.
Ja missä ne leikkaukset viipyy- Halvaantunut hallitus ???
Pakkolomia ja äkkiä läpi valtion ja kuntien hallinnon.
Jos lakimuutoksia tarvitaan, eikun muutokset tekoon.
Nykyinen julkinen sektori syö tulevien sukupolvien eväitä.
Jos opettajia ei saada pakkolomille kesäaikaan on se hallituksen ( pääministerin) saamattomuutta.
leikataan leikataan
Joko voitaisiin leikata niitä poliitikkoja? Selvästikkään nykyisten määrä ja palkka eivät korreloi millään järkevällä tavalla maan tilan kanssa.
Naps naps vaan, ei voi mennä huonommmaksi.
PM löysi timantin
Joku aika sitten M. Vanhanen totesi tyyliin: Suomella ei ole hätää valtion
finanssiasioissa. Pankkisektorimme on vakaa ja valtion velanhoitokykyyn
luotetaan luotottajien "kammareissa". Eikös vaalit olekaan nyt tärkein asia.
Anteeksi sarkasmi, mutta taas kerran tulee mieleen Ministeri H.Holkerin
toeteamus "eduskunnassa ei ole keskinkertaisuuksia". Oma kommentti edelleen
"olis edes muutama".
Tämäkin on varoitus Suomelle
Niin, kukas siellä Kööpenhaminassa taas kävikään jakamassa Suomen tulevan vähäisen talouskasvun ilmastohuijareille? Kenen hallitus ottaa velkaa enemmän kuin yksikään aikaisempi? Kenen johtama hallitus ottaa maahan kiihtyvällä tahdilla tuottamattomia elättejä vieraista kulttuureista ja jakaa heille rahaa?
Ylen teksti-tv:n uutisten
Ylen teksti-tv:n uutisten mukaan Vahanen on esikuntineen palkannut amerikkalaisen konsulttiyhtiö MacKinseyn tekemään Suomelle hallitusohjelman.
Onko ymmärrettävä niin, että vuoden 2011 eduskuntavaaleja ei pidetä, ja että mainittu konsulttiyhtiö nimeää meille hallituksen.
Lohtuna on, että se hallitus tuskin on juurikaan nykyistä huonompi.
Meillä on jo hallitus!
Eiköhän muuteta perustuslakia, ja anneta hallitustehtävät suoraan Nokian hallitukselle!
Ei ole syynä maajussit, vaan...
yhteiskunnan päättävät elimet.
kun on kyseessä suomen hyvinvointi, ei sitä oikein voi tehdä
ulkomaan (lue:EU:n) sääntöjen mukaan. kun liittyy johonkin, jota kutsutaan rahaliitoksi, se on sama kuin itsenäisyytensä myyminen. velanotto ulkomailta oli mielestäni väärin jo sitä suunnitellessa, ja nyt vasta vanhanen herää puhumaan siitä...
ei paljon järki päätä pakota
Aivan
Olen samaa mieltä siitä, että maanviljelijöiden syyttäminen on varsin helppoa sille, joka ei tiedä sitä painetta, missä maanviljelijät nykyisin elävät. Helppo on luetella lukuja ja tukirahoja. Ei uusien tuotantotilojen rakentaminen aivan ilmaista ole, vaan kyse on miljoonien eurojen panoksesta, jota maksetaan loppuiän takaisin.
Kannattaa mennä vaikka viikoksi töihin maatilalle niin todellisuus alkaa ehkä aueta. Kysymys on myös siitä haluammeko säilyttää omavaraisuutemme vai turvudummeko vieraan apuun. Tuotanto-olosuhteet Suomessa ovat aivan toisenlaiset kuin muualla Euroopassa. Sen nyt luulisi jokaisen kaupunkilaisenkin ymmärtävän. Vaan eipä siltä näytä, kun joitakin kommentteja lukee.
Saalistajat syyllisiä
Enemmän sen pitäisi olla varoitus, mitä seuraa kun rahaa jaetaan holtittomasti omille tukijoille. Niinhän Kreikassa tehtiin ja niin on tehnyt meidänkin hallituksemme.
Jep!
Ei auta enää mikään, konkurssi on jo tehty ja nyt vaan lasketellaan kohti loppua.