Suuret suomalaiset pörssiyhtiöt jakavat osinkoja edellisvuotta avokätisemmin, vaikka tulokset ovat tulleet liukumäkeä alas, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Lehti selvitti 49 arvokkaimman pörssiyrityksen tuloksen ja osingon suhdetta kahdelta viime vuodelta. Selvityksen mukaan Helsingin pörssin isot yhtiöt maksavat viime vuodelta 13 prosenttia toissavuotista enemmän osinkoja, kun samaan aikaan yhtiöiden raportoimat tulokset ovat pudonneet 42 prosenttia.
Lähes kolmannes tutkituista yrityksistä maksaa Helsingin Sanomien mukaan enemmän osinkoa kuin tekee tulosta. Osinkojen yhteissumma nousee 6,6 miljardista eurosta 7,5 miljardiin.
Esimerkkinä avokätisistä osingoista lehti mainitsee muun muassa Stora Enson, joka palauttaa osakkeenomistajille 158 miljoonaa euroa yhtiön tekemästä 880 miljoonan euron tappiosta huolimatta. Muita osinkoralliin lähteneitä ovat esimerkiksi Nokia, Alma Media, Ahlstrom ja Ramirent.
Lehden haastatteleman työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan yhtiöt haluavat osingoilla vahvistaa sijoittajien luottamusta ja osoittaa uskoaan valoisaan tulevaisuuteen.
Lain mukaan osinkoja saa jakaa, kunhan yhtiö ei ole maksukyvytön eikä jako johda siihen.

Kommentit
Jaahans
ja sit itketään, kun palkkoja ei sais nostaa ja porukkaa postkitaan pois, koska firmalla menee niiiiin huonosti ja muutenkin on vaikeet ajat ja nyt pitää joustaa ja ymmärtää. Ei oo helppoo ei.
mitäs varten se firma on perustettu?
sitä varten että se tuottaa osakkeisiin sijoittaneille tuottoa. Ei veroja maksamaan, ei työllistämään eikä johtajien bonuksia kustantamaan. Ne on sivutuotteita siinä prosessissa.
Perustotuudet näköjään unohtuu monelta.
Yleensä osinkoa jaetaan lama-aikaan silloin kun johto ei muuten saa vakuutettua, että jakokelpoiset varat tulevat tuottamaan paremmin firmassa kuin sijoittajan hallussa.
Onko otsikko provoa?
Eräisiin tarkoituksiin on aina rahaa, kuinka vaikea sitä on ymmärtää. Otetaan nyt vaikka Percy Barnevik&bonukset ABBssä ja niiden suhde silloiseen vuosituottoon ja yhtiön osakkeiden arvoon...
Vasemmisto syyllinen?
On varsin luonnollista, että puheet osinkoverotuksen kiristämisestä on johtanut tähän tilanteeseen. Nyt yritetään pelastaa mitä pelastettavissa on. Uusien lakien tultua valmiiksi kiillotetuiksi ei jaettavaa välttämättä enää voi tai kannata entiseen malliin ottaa yrityksestä ulos.
Toinen ilmiö, joka seuraa pääomatulojen verotuksen kiristämisestä on, että ei enää kannata pitää vähiä rahojaan seisomassa osakeyhtiöissä, joiden osingonmaksukyky heikkenee tuloksen pienentyessä ja kierre on valmis. Saamme lisää työttömiä yhtiöiden laihtuessa, kiitos harkitsemattoman politikoinnin.
Vasemmisto
Siellä Suomessahan on hallitusvastuussa kokoomus ja KEPU, jotka nyt uhkaavan konkurssin edessä verottavat sieltä, missä rahaa näköjään on. Turha syyttää vasemmistoa, jos tilanne on mennyt sellaiseksi, että oikeistohallituksen täytyy turvautua vasemmiston kauan ajamiin menetelmiin.
Ahneudestahan tässä on kysymys...
"Ilmarisen sijoitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan yhtiöt haluavat osingoilla vahvistaa sijoittajien luottamusta ja osoittaa uskoaan valoisaan tulevaisuuteen."
Harvoin on kuulta noin hölmöä selitystä ahneudelle kuin on tuo Ilmarisen sijoitusjohtajan kommentti. Hän vetää ilmeisesti erään puolueen Toivo-kampanjaa. Eikö nyt yritysten pitäisi sen sijaan että jakavat rahat ulos, investoida ja kehittää uusia toimintojaan?
Ja tuon Ritakallion logiikan mukaan, kun kansa ylivelkaantuu, niin eikö sekin vain ole sitä, että velkaantumisella kansalaiset haluavat osoittaa uskoaan valoisaan tulevaisuuteen.
toisaalta
Yritys on pian entinen yritys, jos se ei saa sijoittajien rahaa. Ja silloin ei tarvita sen paremmin työntekijöitä kuin johtoakaan. Kukaan ei hyvän hyvyyttään sijoita rahoja
yritykseen, joten jonkinlainen tuotto on pakko olla. Muuten raha siirtyy muualle. Tämä on valitettava fakta.
osingonmaksu/osakeanti
yhdellä lukemisella mielestäni jutussa kerrottiin osinkojen kasvaneen vaikka tulokset olivat yhtiöillä pienentyneet. Osingoilla osakeyhtiöt jakavat rahaa osakkailleen ja osakeannilla puolestaan keräävät markkinoilta rahaa.
Miten tämä runsas osingonjako mielestäsi liittyy mahdollisiin tuleviin osakeanteihin muuten kuin välillisesti?
Nyt jaetaan osinkoja, että voidaan osoittaa pääomatuloveroprosentin noston olleen suuri virhe. Jos mikäli oikeistohallitus kyseistä veroa edes korottaa. Veronkorotukset kohdistettaneen edelleen vähätuloisiin, kuten asumiseen, liikkumiseen ja muuhun jokapäiväisiin menokohtiin.
Ihminen vaan on
Työntekijät vaativat palkankorotuksia (ml. johto), valtiovalta kasaa velvotteita ja osakkaat vaativat tuottoa sijoituksilleen riippumatta siitä miten yrityksillä menee. Taistelu on globaalia. Vain parhaimmat yritykset selviävät. Nykymenolla on vain surullista, että ne entiset "kunnolliset" työpaikat ja pääomat häviävät Suomestakin sellaisiin maihin, joissa vielä annetaan "kapitalistien" ansaita rahaa. Lue viimeinen lause: sellaisinn maihin, joissa pääomalle tuoton tavoittelu ei ole "moraalitonta eikä rangaistavaa".
Hieno juttu!
Samalla siis myös valtion verotulot nousevat, sillälailla sattumalta ja ihan hassusti tämä asia on sattunut unohtumaan.
Ainiin, ja osakkeita myydään pörssissä, mars kaikki rikastumaan!
Joku sen tuloksenkin siinä firmassa aina tekee ..tai ei
blood sweat and tears