Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen varoittaa Ilta-Sanomien paperiversiossa julkaistussa haastattelussa asuntovelallisia vaanivasta korkoansasta.
Erityisesti Liikanen varoittaa ensiasunnon ostajia.
- Heidän tulisi katsoa, missä markkinakorot ovat liikkuneet kymmenen viime vuoden aikana, hakea siitä referenssi ja laskea lyhennykset sen mukaan, että kestää koron nousun, Liikanen neuvoo.
Liikasen ohje tarkoittaa IS:n mukaan sitä, että euriborit voivat lähivuosina nousta nykyiseltä, poikkeuksellisen alhaiselta tasolta 2-5 prosentin haarukkaan. Liikanen ei suostu antamana selkeää korkoennustetta.
- Ei tarvitse olla kovin pitkä muisti, että näkee, missä korot olivat esimerkiksi pari vuotta sitten, Liikanen kuitenkin sanoo.
Nyt esimerkiksi kolmen kuukauden euribor on vajonnut 0,6 prosentin pintaan. Liikasen mielestä suomalaiset ovat korkoalen suurimpia hyötyjiä, koska suurin osa asuntolainoista on sidottu 3-12 kuukauden euriboreihin.
Aiemmin myös esimerkiksi Hypo-pankki on varoittanut matalasta korkotasosta. Hypon mukaan korkojen nousu on väistämättä edessä.

Kommentit
Ansa on asuntojen hintataso ei korot
Tulotaso ja tulevat verot,maksut vie maksukyvyn.Korot säilynee alhaisina 5-10 seuraavaa vuotta.Kansalla tai valtioilla ei ole koronmaksu kykyä,muiden menojen ja työpaikkojen siirtyessä itään.
Ansa on myös rakentamisen
Ansa on myös rakentamisen heikko laatu.
Kelvottoman suunnittelun ja "moniosaavan" sekä kielitaidottoman halpatyövoiman käyttö kostautuu takuuajan jälkeen asuntoyhtiön korjauskustannuksissa.
Nii-in.
Pankkiirit odottavat jo kieli pitkällä ensimmäistä tekosyytä, jolla saisi rysäytettyä korot ja marginaalit taivaisiin. Tulostakin pitäis nääs tehdä.
Ollaan lirissä koko porukka ihan kohta.
Tuhtia asiaa
Tätä poliittista broileria ja talouden "asiantuntijaa" on hauska kuunnella. Kuka tahansa lukion juuri aloittanut osaa laukoa samantasoisia kommentteja joita tältä veijarilta kuulee telkussa tai näkee lehtien palstoilla. No, demarihissi on vienyt ylös asti ja sehän on elämässä tärkeintä. Muistakaa se lapset, kyllä puolue pitää huolen omistaan.
Erkki Liikanen
Erkki Liikanen varoittelee ihmisiä korkotason noususta kun hänen pitäisi varoitella ihmisiä veden hintojen noususta hallituksen kaavaileman yksityistämisen takia.
http://turjalainen.blogspot.com/2010/03/skandaali-osa-iii-lisainfoa-valt...
Erkki Liikanen on täysin tietoinen vesiasioista, sillä hän oli mukana pankkivaltuuskuntaporukassa (veronmaksajien rahoilla luonnollisesti) Suomen pohjavesiä kaupitsemassa. Tieto löytyi Eduskunnan sivuilta.
Muut kauppamatkkustajat olivat Jutta Urpilainen, Tanja Karpela, Antti Kalliomäki, Marja Tiura, Martti Korhonen, Pekka Ravi, Ben Zyskowich ja unohtuikos vielä joku.
No, tieto löytyy Eduskunnan sivuilta.
Eipä kannata uskoa joulupukkia...
Eikös tämä ole se sama entinen valtionvarainministeriö joka lupasi kolminkertaistaa lapsilisät ja huijasi meiltä sen aikaisilta lapsiperheiltä verovähennykset. Lisäksi kaverilla oli otsaa lähetellä kotiin verotus kevenee kirjeitä. Eipä tule mieleeni koska olisi verotukseni kiristynyt yhtä paljon kuin tuon kirjeen jälkeisinä vuosina.
Suomen Pannki ei ole joulupukki - sitä voi kuunnellakin.
Liikasen, siis Suomen Pankin, varoitus kannattaa ottaa asuntolainan laskelimissa huomioon. Huomaa, se on varoitus ei ennuste. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä Liikanen tai joku muu on joskus täysin erilaisessa tilanteessa sanonut tai miten sitten käynnyt. Jos Suomen Pankki Liikasen sanomana ei varoittaisi koron nousun mahdollisuudesta se ei hoitaisi tehtäväänsä. Asuntolainan ottajan pitäisi ottaa koron nousu huomioon ilman Liikasen varoitustakin, koska korot eivät voi pysyä historiallisen matalalla enää kovin kauaan. Kommentin henki oli, että Liikasen varoituksesta ei kannata välittää koska hän on joskus ennustanut väärin. Se vasta tyhmää olisi.
Suomen pannkista
Muuten olen sitä mieltä että koko Suomen pannkin voisi lakkauttaa. Sieltä on maallemme siunaantunut muitakin talousneroja kuin herra Liikanen. Mieleeni tulee esim. Mauno "konkurssi" Koivisto ihan ensimmäisenä.
Muistelen mitä talousneroista on aiemmin todettu
Muistaakseni John Kenneth Galbraith totesi liittoutuneiden vallattua Saksan ja vangittua talousneroksi tituleeratun Jalmar Schachtin, ettei mies vaikuttanut erityisen terävältä.
Lainaus: "Schachtin mainetta talousnerona vahvisti ankara ulkomuoto sekä huomattavan kangistuneet aivot".
Galbraith itse oli tutkimuksissaan havainnut, että "rahalla on taipumus vetää puoleensa erittäin vajavaisia persoonia". Myös on kyseenalaista väittää että kenraalit ovat tässä maailmoissa mainioimmassa aiheuttaneet enemmän tuskaa ja kärsimystä kuin taloustieteilijät. Riittävällä perspektiivillä voidaan jo havaita että esim. natsien valtaannousussa "terve talouspoliittinen ajattelu" aikaansai sen seurauksen, että miljoonat saksalaiset vuoden 1932 vaaleissa ajattelivat, että jos herra Bruningin kapitalismi on tällaista niin Hitler ei voi olla enää pahempi.
Olen myös Galbraithin kanssa samaa mieltä, että "finanssinerous edeltää talousromahdusta". Juuri ennen totaalista täystuhoa (vrt. 1929, 1988 ja 2007) alkaa ilmaantua mediaan yhä enemmän persoonia jotka uskovat löytäneensä lopullisen totuuden talousneroudesta.
Ja minä olin niin varma
Ja minä olin niin varma että tämä olisi itsestäänselvyys jokaiselle lainan ottajalle....
Varmaa, mikä varmaa
Suunnittele siinå sitten omaa talouttasi, kun nämä valehtelijat ovat matkassa.
Älkää
Muistakaa aina poistaa varmistin kun Liikanen puhuu.
E Liikanen on M koiviston kanssa demari duo joka puolusti vahvaa markkaa ja järjesti 90-luvun laman.
Liikanen laitettiin brysseliin kasvamaan korkoa ja tilalle
rahaministeriksi I Viinanen selvittämään koko sotku.Nyt tämä talousihme Liikanen istuu Suomen pankissa tärkeenä kuin radionkorjaaja.
Sanoi muuten 1,5v sitten "en ainakaan itse ostaisi asuntoa kun korot nousee ja asuntohinnat laskee"
Että tälläisiä ihmeitä meillä kasvaa kaapin päällä.
samaa mieltä!
jos lama liikanen jotain sanoo on parempi toimia juuri päinvastoin. sillä tavalla voi rikastua helposti.
Älä osta millin asuntoa jos et ole miljonääri.
Viimeksi kun tätä varoiteltiin niin alkoi asuntojen hintojen romahdus. Eipä kukaan silloinkaan kuunnellut. Pääpointti on, että jos tulot on kympin, älä osta millin asuntoa, sen vie pankki ja myy lopulta kympillä pankinjohtajan kaverille.
Se milli on euroissa 160.000 euroa. Inflaatiotarkennettuna 190.000 euroa. Eli jos olo ei ole kuin miljonäärillä, älkää maksako asunnosta yli 190.000 euroa. Pyytäjiä kyllä riittää.
Ansa on työttömyys
muutenhan asioita on helppo hoitaa
mutta kun tulot tippuu, piru perii
Suomen Pankki on ennenkin varoitellut - viimeeksi 2007
Taloudessa tapahtuu - kulutamme, säästämme ja jälleen tuhlaamme
(2007 - Eduskunnassa valtiovarainministeri antoi puutarhurin ohjeita kuinka vaalitaan kasvua, kysynnän kukintaa ja markkinoiden lannoitusta - Katainen asialla)
[ ... Suomen Pankki julkaisee juuri ennen Joulua erikoisnumeron talouden indikaattoreista - mukana on stressimittaria, kotitalouksien ylivelkaantumista ja kansantalouden pyörintää - mennäänkö yli- vai alikierroksilla ... Euro&Talous - rahoitusjärjestelmän vakaus, erikoisnumero 2007 ... ]
Suomen Pankki julkaisi poikkeuksellisesti varoituksen sanat kotoa ja maailmalta. USA:n asuntoroskalainat, ylivelkaantuneet suomalaiskodit, pienenevä vientiylijäämä ja työllisyyden hiljalleen romahdus bulkkituotannon siirtyessä kehittyviin uusiin halpatyövoiman maihin keskelle jättiläismarkkinoita - vaikka Suomessa nyt puhutaan jo työvoimapulasta!
Yllättäen suomalaisista kotitalouksista on täysin ilman velkaa 43%. Hälyttävää on se, että viidennes kotitalouksista kantaa 80% koko velkataakasta. Tutkimusten mukaan tuossa viidenneksessä on paljon paremmin toimeentulevia, siis hyväpalkkaisia kansalaisia. Meitä suorastaan opetetaan ottamaan lainaa.
Suomi on nostanut palkkamaltilla historiansa suurimmat vaihtotaseylijäämät [2003: 10% BKT:sta]. Suomalainen insinöörityö on mennyt hyvin kaupaksi. Osaamista on riittänyt ja kysyntääkin toistaiseksi. Käyrä on kuitenkin selvä - ylijäämä laskee koko ajan [2006: 5% BKT:sta]. Tänä syksynä nostimme palkkamme uudelle tasolle. Seuraavaksi nousevat hinnat, ja sitten laskevat velkamme vakuudet - siis asuntojen arvot. Katto tuli vastaan.
Kuluttaa voi määränsä - nyt valtaa hengenahdistus. Kotiin ei mahdu enää tavaraa, esineitä, krääsää, laitteita ja sähköä kuluttavia helpokehyödykkeitä vailla todellista hyötykäyttöä. Ihminen on kuluttamassa maapallonsa loppuun. Jännityksellä odotetaan onko Lapissakin ennätysjoulu - Joulu lämpöaalloilla - onpahan porojenkin helpompi kaivella jäkälänsä, ... ellei jääpeite yllätä.
Suomen Pankki yllätti julkaisemalla markkinatalouspankkien stressimittarit. Käyrät ovat mielenkiintoisia - 1992 pankit olivat lähimpänä konkurssiaan [lukuarvo 0,7], nyt ennustekäyrä lähenee noita "stressantuneita" lukuja [4] - vielä vuonna 2005 se oli 6. Korot nousevat, haetaan lyhennysvapaita ja neuvotellaan nousevissa koroissa. Mikäli asuntojen tasearvo laskee voimakkaasti, veloilta katoaa vakuusarvoa ja vaje on täytettävä jostain. Pitääkö peliin ottaa jo etukäteen muhivat ennätysperinnöt?
Suomalaiset ovat saaneet jo näitä ennätysperintöjä. Valtio poistaa edukseen perintöverot, koska noilla perinnöillä osa kansalaisista selviää velkakuopastaan, kun vakuusvajetta ei voida muualta täyttää ja näyttötalouskulutustakin pitäisi jatkaa. Seuraava sukupolvi saakin sitten vielä suuremmat perinnöt. Hyvä näin, sillä valtio ei jaksa huolehtia huomisen hyvinvointilaskusta - joudumme siihen kuuluisaan "omaan otsaan tuulee" -puhuriin.
Kilpailukyky on vientiriippuvaiselle Suomelle hyvinvoinnin lähtökohta. Palkkamaltti takasi kilpailukyvyn - nyt ulosmittasimme tuon tupo-konsensuksen. Ruotsissa EY-tuomioistuin hylkäsi Ruotsin LU:n [SAK:n vastine] valituksen latvialaisten hyväksymättömästä työehtosopimuskäytännöstä - se merkitsee, että nyt EU-alueella saa tehdä työtä toisen maan jollekkin edullisemmalla työehtosopimuksilla.
EY:n innoittamana palkat tulevat laskemaan, koska verestä työvoimaa saapuu mm. Puolasta, Latviasta ja Liettuasta. Saattaa kuulostaa kornilta, mutta tuo EY-tuomioistuinpäätös voi pelastaa ylivauraat ja ylipalkkaiset Pohjoismaat kiihtyvästä kustannuskilpailupaineesta. Palkkamme lähtevät laskuun - entä kuinka käy ylihintaisten asuntojemme velat; lyhennykset ja korot. ei hätää - perinnöt tulevat apuun ja hätiin
Olisi muistettava, että asunnoissa muhiin ylihintakriisi - perinnöt ovat suurelta osin asuntoja, mökkejä , tontteja ja halpenevia autoja. Saattaa olla, että perintöjen reaaliarvo ei olekkaan viiden vuoden päästä tämänpäiväinen. Perinnöillä ei järjestelläkkään ylisuurien lainojemme vakuuksia, vaan jää vaje. Asuntokierre onkin näin valmis heidän kohdalta joilla on liian suuret asunnot, velat ja niiden hoitokulut.
Markkinatalouslaki on mielenkiintoinen asia - se vaatii aina ostajan - entä kun kansakunta huomaa, että ylikulutus tuhoaa vauhdilla ympäristöä ja vetää "liinat kiinni" - ei olekkaan riittävää kysyntää, jälleen talouskierre alas on valmis.
Suomen Pankki otti talousinformaatiovastuun käsiinsä ja kirjoitti julkisen salaisuuden esille suurella ammattitaidolla, luvut, ennusteet ja perustelut ovat huolella laaditut - Suomi on aloittamassa laskukierteen. Varoitus on annettu. Aikoinaan edellisen laman valtiovarainministeri loikkasi sopivasti Brysseliin ja palasi viisaampana ja kokeneempana varoittamaan nyt siitä, mikä jäi 1980-90 lukujen taitteessa tekemättä. Katainen on yrittänyt varoittaa...
Kts. lainaukset: --- Euro&Talous 3-2007 ja erikoisnumero 2007. http://www.suomenpankki.fi Korkeatasoiset lehdet voi tilata Suomen Pankista: publications@bof.fi
Ilkka Luoma
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
(kuvia saa käyttää vapaasti kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma, 02.lokakuuta 2007)
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/6554533 ---
Teksti
Kansalaiset ovat heränneet huomaamaan ympäristön tilan vaikutukset myös omaan hyvinvointiin. Luontorenesanssi saattaa intohimoistaa "kuluttamattomuuden" aikakauden - hylkäämme näyttötalouden ja valitsemme ympäristöllisen huomioimistalouden.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/6554560 ---
Teksti
Erkki Liikanen, ent. Brysselin komissaari palasi Suomeen Suomen Pankkiin varoittamaan ja neuvomaan mihin liiallinen kulutus johtaa. Kuinka oli silloin kun herra Liikanen oli meillä valtiovarainministerinä?
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/6554580 ---
Teksti
Tavallinen veronmaksaja katselee upeasti entisöityä Suomen Pankkia - mitä tämä laitos tekee huomenna? Suomen Pankki voisi olla kansalaisten oma pankki hillitsemässä yritystoimintaa harjoittavien pankkien "villiä" menoa. Uudessa talousajattelussa korko saattaa kokea yllättävän loppukeskustelun.
Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/6554602 ---
Teksti
Suomen Pankissa oli 2. lokakuuta 2007 avoimien ovien päivä tavallisille kansalaisille. Rakennus oli komea, mutta mitä muuta se tekee huomenna kun ottaa vastaan vanhoja markkoja ...? No, neuvojapa tietenkin - kansalaisten omasta kansantaloutta vaalivasta pankista..
Kuva 5
--- http://www.panoramio.com/photo/6554636 ---
Teksti
Tukinuittoa, rehellistä käsityötä, kulutus oli kohdallaan, tukkijätkät olivat harvemmin ylen syöneitä - he kuluttivat aidosti, siis kaloreita. Henkisyys lähtee fyysisyydestä. Suomi rikastui metsästä, terva, sahat, vaneri ja paperi, ... entä huomenna kun suuria paperikoneita siirretään Kiinaan? Kuinka käy huomisen suomalaisen rock´roll? Lasimaalaus Suomen Pankissa.
Kuva 6
--- http://www.panoramio.com/photo/6554652 ---
Teksti
Suomen Pankin pääaula - upeaa entisöintiä. Nyt Suomella menee lujaa, ainakin näyttötaloudessa, jossa oravana juoksemme pyörässä, jonka laakerit ovat jo öljystä kuivat. Valoa on, mutta silti täytyy kysyä, onko kulutusjuhlatunnelin päässä valoa? Valaistu ymmärryksen tie johtaa ympäristöön, joka ruokkii kaikki tavallansa ja tasapuolisesti eläinkunnan kilpailulakien mukaisesti.
Tunnisteet: KANSANTALOUS, KULUTUS, LAMA, MARKKINTALOUS, NÄYTTÖTALOUS, PERINNÖT, SP, SUOMEN PANKKI, VAIHTOEHTOTALOUS, YMPÄRISTÖ
...
Sent:
maanantai, joulukuu 24, 2007
kaikki lama liikasen ennusteet ovat menneet pieleen.
""Erkki Liikanen kehottaa asuntovelallisia varautumaan koron nousuun.""
voisin vaikka veikata että tämäkin ennuste menee pieleen.