Sunnuntai 27.5.2012

Forex-pomo Wincapitasta: ”Huijausta”

Luotu: 
8.3.2010 18:57
  • Kuva: Uusi Suomi / Ossi Kurki-Suonio
    Eiliseen Wincapitan lanseeraamistilaisuuteen osallistui eri arvioiden mukaan parituhatta ihmistä ja Espoon Areenan eteen kurvasi muun muassa kolme bussia.

Forexin Suomen maajohtaja Risto Lepo uskoo, että eilen lanseerattu Worldwide Investment Solutions House Wincapita Oy, eli uusi Wincapita on huijausta. Hän pitää mahdottomana, että valuuttakaupalla voisi tehdä niin paljon voittoa kuin Wincapita lupaa.

- Homma on täyttä huijausta. Olen rahoitusalalla ollut ja valuuttakauppaa tehnyt 30 vuotta. Ne asiat, mitä WinCapita on luvannut ovat niin täyttä humpuukia kuin vaan voi olla. Pelkkää pyramidihuijausta, sanoo Lepo Uudelle Suomelle.

Wincapitan hallitus kertoi eilen, että valuuttakauppaa tekevät niin sanotut automaattiset sijoitusjärjestelmät, joihin yhtiö myy käyttöoikeuksia. Näiden järjestelmien suunnittelussa on mukana myös edellisen Wincapitan pääepäilty Hannu Kailajärvi.

- Jos tämmösiä ohjelmia joku sanoo tekevänsä, niin kai ne olisi jo maailmalla isoilla pankeilla, joilla on henkseleitä ja resursseja tehdä ja analyytikoita joita käyttää, Lepo tuhahtaa.

Forex Suomen maajohtaja muistuttaa, että pankeilla on käytössään jo joitain automaattisia sijoitusohjelmistoja. Ne perustuvat hänen mukaansa aivan eri asioihin. Pankkien valuuttakoreilla haetaan Lepon mukaan pääomaturvaa, kun pankkien asiakasyritykset käyvät kauppaa ja maksavat laskuja ulkomaisella valuutalla.

- Valuuttakaupan perusperiaatteena on, että ostetaan rahaa jollain kurssilla ja myydään toisella. Niin isoja muutoksia näillä perinteisillä markkinoilla - joilla kauppaa käydään myös euroilla - ei ole, että heidän esittämiään voittoja pystyisi tekemään, Lepo tyrmää.

Hän sanoo Forexin tekevän voittoa eri ostokurssin ja myyntikurssin välisellä erolla.

- Jos haluaa sijoittaa ja pistää rahat poikimaan, niin kannattaa kävellä pankkiin ja alkaa keskustelut, että minulla on näin paljon euroja - millä saan nämä rahat tuottamaan? Mutta että spekuloimalla pystyisi tekemään sadan prosentin voittoja? En ole ikinä nähnyt semmosta toteutuvan.

Uusi Suomi ei tavoittanut Wincapitan edustajaa kommenttia varten.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mark

Näyttää syntyneen uusi uskonlahko, wincapitalaiset.

Huijauksissa on oma psykologiansa, joka käyttää hyväksi herkkäuskoisten rikastumista hamuavien skeptisen järjen narikkaan jättämistä.

Olen toiminut ja seurannut sekö pörssimarkkinoita, valuuttamarkkinoita ja raaka-ainemarkkinoita pitkään, ja tehnyt teesini aiheesta. Markkinoilla on toki pelureita, alle 1% kaikista, jotka tekevät aikansa kovaa tiliä systeemeillään, kunnes systeemi ei enään pädekkään ja tulee isoja tappioita. Millään tietokone-ohjelmalla niitä ei synny.

Tää on vähän kuin NNigerialais-huijarit ottavat uudestaan yhteyttä jo kerran huijattuihin, kun heitä voi huijata.

Vieras

Henkilö, joka väittää tuollaista, ei ymmärrä vivutetusta
valuuttatreidauksesta mitään.
Kyllä tämä Suomi on todella takapajula tässäkin asiassa.

Olen kehitellyt treidaussysteemin, jossa käytetään hyväksi
eri valuuttaparien korrelaatiosuhteita, ja tuoto ovat hyviä.

TSV

Onko black boxi ollut jo OIKEASSA käytössä vai vaan back testauksessa?

Valuuttakurssit ovat oikeasti sen verran tehokkaat, että rahaa voi onnistua vähän aikaa tekemään ihan vaan pelkkiä tasoja tuijottamalla ja tekemällä ns. wänkkäystä. Ongelma on vaan siinä, että pidemmän päälle mikään systeemi ei toimi joten sitä pitää rukata koko ajan. Tietysti voit minimoida tappiot stop-losseilla, mutta on lähes mahdotonta tehdä spekuloimalla pitkän päälle voittoa. Pikku rahalla pelattaessa pitää muistaa, että kulut ovat aika huomattavat.

Hedge rahastojenkin menestys perustunut siihen, että ovat kovalla lainalla ottaneet isot betit (jota tietysti avustaa se jos on on vähänkin sisäpiiritietoa) ja osuneet oikeaan, mutta aina on ollut joku häviäjä.

Ei ole oikotietä onneen. Yritää voi aina, mutta jokainen intradaytä tekevä sijoittaja (joka on realisti), että se on vedonlyöntiä tai itseassa vaikeampaa kuin esimerkiksi urheiluvedonlyönti.

Long Term Capital Managementinkin piti mullistaa sijoittaminen ja jonkun aikaa tekikin sitä.

Tuttu

"Olen kehitellyt treidaussysteemin, jossa käytetään hyväksi
eri valuuttaparien korrelaatiosuhteita, ja tuoto ovat hyviä."

Tuohan on upeaa. Hienointa on kuitenkin, ettei sinun tarvitse tuota systeemiä lainkaan käyttää niin kauan kuin pyramidi pysyy pystyssä.

Ei se ole kauppa joka kannattaa vaan petos, vai mitä?

Vieras

"Henkilö, joka väittää tuollaista, ei ymmärrä vivutetusta valuuttatreidauksesta mitään. Kyllä tämä Suomi on todella takapajula tässäkin asiassa."

Vipu tarkoittaa, että sijoitetaan lainarahalla. Jos sijoituksen arvo nousee, on oman pääoman tuotto suuri. Jos sijoituksen arvo laskee, tulee konkurssi jos tappiot kasvavat omaa pääomaa suuremmiksi. Pankki nimittäin haluaa omansa takaisin.

Jos rahoja ei ole kerätty pankilta vaan hyväuskoisilta hölmöiltä, ei konkurssi tietenkään uhkaa vaikka kaikki hävittäisiinkin, koska hölmöt eivät tule perimään rahojaan takaisin. Ehkä "hölmöläisvipu" olisi oikeampi termi Wincapitan toiminnalle...?

"Olen kehitellyt treidaussysteemin, jossa käytetään hyväksi eri valuuttaparien korrelaatiosuhteita, ja tuoto ovat hyviä."

En usko.

Valuuttakauppa on erittäin tehokasta ja sitä tekevät mm. maailman suurimmat pankit. Näiden älylliset ja rahalliset resurssit ovat toista kertaluokkaa kuin näillä kotimaisilla tuulipukuhiihtäjillä. Jos valuuttamarkkinoilla esiintyy hinnoitteluvirheitä, niin kuka ne huomaa ensin: (a) investointipankin arbitrage-tiski, (b) Kailajärvi, vai (c) nimimerkki "Vieras (kirjautumaton)".

Oikea vastaus on epäilemättä (b) Kailajärvi, kun se niin väitti espoolaisessa jääkiekkohallissa (pääsymaksu tilaisuuteen 100 euroa, kahvit ja ilmainen bussikuljetus kuuluu hintaan). Paitsi että Kailis ei päässyt henk.kohtaisesti paikalle, kun on matkustuskiellossa talousrikosepäilyn vuoksi. Olen vakuuttunut!

Vieras

> Mitä vikaa on pyramiideissa?
> Ite ainakin tein hyvät tuotot capitalla.
> Toistasataatuhatta pikku sijotuksella.
>
> -Jarmo

Niissä on se vika että niihin osallistuminen on laitonta.

stigu

En näe Wincapitassa mitään erikoista. Maailmantaloushan toimii samallalailla, niin kauan kuin ihmiskunta kasvaa ja niin kauan kuin maailmantalouteen saadaan uusia kehitysmaita systeemi toimii.

Vieras

Vaikea uskoa että valuuttakauppaa 30v tehnyt kaveri kertoisi tuollaisia tosissaan?

Taitaa olla jokin agenda sanojen takana.

Itse olen tehnyt jo pari vuotta vivutettua valuuttakauppaa ja saanut ihan kohtuullisia 10-20% kuukausituottoja.
kyllä se vuositasolla ihan hyvinkin menee yli 100% tuoton.

Ja älkää nyt käsittäkö väärin, ei en ole joka kuukausi saanut voitollista tulosta, joskus on käynyt miinuksellakin mutta pitkässäjuoksussa se on edelleen selkeästi voitollista.
2009 tuli 182%.

dilindarkastaja

%-lasku tuntuu olevan peruskoululaisen tasolla, tai henkilö on saanut lausuntonsa palkkion eilisistä Wincapitan perimistä 100€:n pääsylipuista, heh heh!

Mölhö

Kirjoittajan mainitsema kymmenen prosentin kuukausituotto noin kolminkertaistaa pääoman vuodessa, jos tuotto lisätään pääomaan kuukauden lopussa ja pelaamista jatketaan tällä pääomalla (1.1 potenssiin 12). Kaksikymmentä prosenttia yhdeksänkertaistaa pääoman vuodessa. Koska kaikki kuukaudet eivät ole voitollisia ja ansaittua rahaa halutaan kuluttaakin, mainittu vuosituotto on uskottava ja sopii yhteen esitettyjen laskelmien kanssa.

Vieras

Ja millä työmäärällä? Paljonko lasket tuntipalkaksi vuodessa hommalle? Sata prosenttia on nimittäin aivan naurettava vuosituotto, jos sen eteen on pitänyt istua 12h/7d koneen ääressä. Tekisitkö naapurillesikin tulosta hyvää hyvyyttään?

mr_kalle

Rahat pois herkkäuskoisilta ihmisiltä myymällä heille huuhaa ohjelmaa kovaan hintaan...

Itse valuuttakaupoilla ei sitten voittoa tehdäkkään, mutta voitot Wincapita on tehnyt siihen mennessä herkkäuskoisilla mummoilla ja papoilla, jotka kuvittelevat rikastuvansa...

Karelin

Joku tästäkin hyötyy- ei sijoittajat, vaan hölmöläis-sijoittajat. Mutta, ahneilla on aina paskanen loppu lasketaan se vaikka ruumiin mätänemisen kilomäärällä; se arvo voi nousta luontaistalouden kukoistuksen noustessa moninkertaiseksi elopainoon nähden.

AP

Mikä näille on yhteistä? Moraalittomat tai tietämättömät rahastajat. Herkkäuskoiset, elämän runtelemat tai muuten vain heikolla päättelykyvyllä varustetut rahastattavat. Mutta jos ylimääräistä valuuttaa löytyy, niin antaa palaa vaan. Ottajiakin nimittäin on.

Mielummin silti Wincapitalle kuin esim. SPR:n ulkomaanapuun, näin kansantalouden näkökulmasta. Tosin seuraava mahdollinen Wincapita-tutkinta tulee taas maksamaan maltaita veronmaksajille.

Raimo Uura

Jos jonkun Wincapitan soiminta perustuukin toiveajatteluun ja ihmisten kuvitelmien hyväksikäyttöön niin sehän on vain "maailman tapa". Rahat pois hölmöiltä!
Aivan samoin täytyisi tuomita lähes kaikkien uskontokuntien rahan keruun menetelmät. Lupaavathen ne uskovilleen "ikuista elämää ja palastusta". SIIS PELKKÄÄ PETOSTA!

Vieras

Kyllä on tainnut toimittajalla mennä taas puurot ja vellit sekaisin,kun puhutaan vivutetusta valuuttakaupasta tai valuutanvaihdosta niin ovat kyllä aivan eri asia.Tämä kaveri pyörittää valuutan vaihto pisteitä,millä ei ole mitään tekemistä vivutetun valuuttakaupan kanssa.

Sokrates

Kun kuulin ensimmäisen kerran Wincapitasta, tai oikeastaan silloin sen nimenä oli WInCLub, niin silloin sitä markkinoitiin minulle vedonlyönti juttuna. Sponsori kertoi kuinka 200 euron sijoituksella saa isoja voittoja ja jos hommaat lisää porukkaa mukaan niin voitot tulevat kasvamaan sitä myöten.
Totesin sponsorille heti että kyseessä on pyramidihuijaus enkä ikinä tule liittymään moiseen mukaan.
Kun "sijoitusyhtiö" oli vaihtanut nimensä Wincapitaksi niin sama kaveri yritti taas hommata minut mukaan, kerroin taaskin hänelle että en ole kiinnostunut. Hän puhui mielettömistä tuloista joita saadaan kun Kailajärvi on hyvää hyvyyttään tehnyt sellaisen valuuttakauppa systeemin että oskat pois.
Samalla kaveri esitteli vielä parempaa sijoituskohdetta, sen nimenä oli Global Pension Plan ja sieltä sitä vasta pääsee rahoihin käsiksi kun asiat suttaantuu hyvin.
En liittynyt siihenkään ja nyt tämä wincapita kaveri ilmottautui työttömäksi työnhakijaksi sen jälkeen kun mediassa kerrottiin Global Pension Planista.
Nyt sponsori nousee joka arkiaamu klo 6 vaikka lupasi jokin aika sitten ottaa rennosti palmun alla.....

Nyt nämä tosi uskovaiset ovat perustaneet uuden yhtiön joka käy valuuttakauppaa, en voi kuin ihmetellä ihmisten TYHMYYTTÄ.

jarkkoph

Minulle yritettiin aikoinaan markkinoida Wincapitaa, mutta en lähtenyt mukaan. Tämä Wincapitan myyntimies yritti kaikki mahdolliset psykologiset kikat läpi tietämättä, että tiedän sataprosenttisesti mistä koko hommassa on oikasti kyse.

Hymyilin vain ja esitin kiinnostunutta ja annoin Wincapitalaisen tehdä työtään hikihatussa kun myyntitykki oli päässyt pitkien myyntipuheidensa loppuun totesin viattomalla äänensävyllä tekeytyen Keimo Keppikerjäläiseksi tai Pertti persaukiseksi "anteeksi, mutta minä olen liian köyhä lähtemään tähän mukaan".

Se on muuten paras lause, jolla varmasti pääsee eroon kaikista rahan himoisista joiden takana on vain ja ainoastaan pyrkimys päästä kukkarollesi. Harvemmin tyhmempikään huijari niin tyhmä on, että jaksaa tuntikausia kuluttaa aikaansa päästäkseen kiinni persaukisen sentteihin.

Olli K2

Niin mitä tekemista on osakkeiden ostolla ja myynnillä versus osakekaupalla.
Tai siis valuutan ostolla ja myynnillä ja valuuttakaupalla.
Mitenkäs arvelet, että valuuttaa forexiin tulee, tai miten se sieltä lähtee ellei ostamalla ja myymällä.

Laitiin

Suuret organisaatiot, kuten vaikka NOKIA eivät aina ole paraita paikkoja innovatiiviseen toimintaan ja uusien keksintöjen tekemiseen.

Aikoinaan ratkaisin erään työtoverin kanssa tulostusongelman eräässä HP:n ohjelmistossa. Ongelmasta oli raportoitu monesti ilman tulosta. HP:n silloin usean kymmenen tuhannen työntekijän organisaatio ei kyennyt ratkaisemaan asiaa, jonka me kaksi lopulta ratkaisimme parametrejä määrittelemällä.

Siitäkään huolimatta en kyllä laittaisi euron senttiäkään kiinni tähän uuteen organisaatioon.

Vieras

Jokianen uskoo mihin haluaa - toiset uskoo Wincapitan kykyyn taikoa rahaa tyhjästä miljoonia, vaikka asiasta ei ole mitään todisteita ollut missään - koskaan. Tyhmiltä otetaan aina rahat pois - valitettavasti. Nyt ei kukaan ainakaan pääse sanomaan ettei olisi varoitettu. Mikään laki ei voi estää ihmisiä tekemästä tyhmyyksiä.

raikku

joita Kailajärvi on jo vuosia huijannut. Kyllä näitä uskovaisia riittää aina vaan bussikaupalla ja rahaa on kyllä ja lisää kaivataan. Se pomoa esittänyt pahvihattukin luki paperista Kailajärjen tekemiä vastauksia siellä infossa. Säälittävää. Sovitaanko niin, että annatte mulle kaikki vaikka yhden euron, niin minä annan sitten huomenna jollekin seuraavalle euron jne. Ikiliikkujahan se siinä. Hallelujaa!

Vieras

TE:n sivuilta mielestäni aika osuva kommentti:

"Uskomatonta mutta totta.

Osuus automaattisesta järjestelmästä, joka lukee suurten toimijoiden ajatuksia. Ottaen huomioon, että valuutat ovat maailman treidatuin sijoituskohde, pystyy Suomalainen ihmemies kehittämään ohjelmiston, jolla tuotot ovat taatut.

Miksi ohjelmiston kehittäjät eivät sitten ole Suomen rikkaimpien listalla, vaan tyytyvät verkostomarkkinoimaan ideaansa rahanteon sijaan?"

Tom B

Soros ja muutama hänen kaverinsa jotka johtavat suuria hedge-rahastoja suunnittelevat murtavansa euron. He pitivät kokouksen New Yorkissa jonkin aikaa sitten. Soros totesi, että euro painuu tasoihin USD:n kanssa. Soros ja hänen kaverit aikovat ilmeisesti myydä euroa lyhyeksi ja tehdä voiton kun euro romahtaa. Kreikka on ilmeisesti se jonka toivotaan kaatavan euron. Valuutan kaataminen ei ole mitään uutta Sorokselle, vuonna 1991 Soros kaatoi Englannin punnan ja rahasti sillä noin miljardi taalaa. 1990-luvun lopulla Soros kaatoi Kaakkois-Aasian taloudet ja rahasti sillä reilusti ja nyt on vuorossa euro. Wincapitan väki ilmeisesti uskoo, että Soros tulee onnistumaan ja aikoo rahastaa sillä.

Hyeena

Suomen liittyessä "euroon" kurssi taalaan verrattuna oli lähes 1:1.
Jenkkien valtavan velkaantuneisuuden vuoksi taala on menettänyt arvoaan.
Kinuskit myyvät himmelinsä taaloissa. Halpoja kalsareita ja sukkia löytyy jatkossakin kaupoissa.

EdisPearl

.....paljastui jo heti maikkarin videolla, jossa tämän "yrityksen pomo" piti "lehdistö- ja asiakastilaisuutta" ja luki papereista aivan ympäripyöreitä vastauksia.

Hän teki sen vielä niin, että katsoja havaitsi, ettei hän itsekään olisi edes kylmiltään osannut vastata niihin etukäteen pyydettyihin kysymyksiin.

Katsoin sitä muutaman minuutin ja siirryin toiselle palstalle todettuani, että taas on iso kasa "sitä itseään" säkissä kaupattavana.

Jos nyt joku tuollaiseen halpaan menee, niin eipä paljoa kannata tulla sitten julkisuuteen vinkumaan tappioistaan.

Ihan petoshommahan tuo on, kuinka on mahdollista, että nuo herrat saavat enää jatkaa tuollaista meininkiä Suomessa?

Eikö siihen löydy mitään lakia tai pykälää?

-EP-

Trader

Uskomatonta, että Forexin Suomen maajohtaja uskaltaa lähteä laukomaan tällaista sontaa suustaan.

Nämä hänen lausuntonsahan sotivat täysin sitä vastaan, että useimmat valuutta-alustat myös Forex.com itse välittävät automatisoituja kaupankäyntijärjestelmiä asiakkailleen.

Uudelle reippaalle, rohkealle WinCapita Oy:lle suosittelemme, että käännätte tuon bullshittin englanniksi ja lähetätte Forexin pääjohtajille tutkailtavaksi. Voiko Suomen maajohtaja päästellä todella tuollaisia suustaan ilman seurauksia? Tässä on kunnianloukkauksen selvä paikka sekä maajohtajaa kohtaan että medialle, joka näitä kirjoittelee!

Tsemppiä uudelle WinCapita Oy:lle!

toivottaa hengessä mukana oleva

EdisPearl

Ainakaan minua alkaa perehtyä yhtään tarkempaan tuon "asian" osalta. En edes tiedä, miksikä tuota "asiaa" voisi kutsua, koska en pidä sitä ainakaan minään kunnon yrityksenä......:(

Tää on vaan taas tätä "tyhmiltä rahat pois" meininkiä, ei siitä tarvitse sen laajempia tutkimuksia tehdä.

Ja edelleen, "ei se ole hölmö, joka pyytää, vaan se, joka maksaa...."

Tuo "sananlasku" kannattaa aina pitää mielessä.

-EP-

Hyeena

Uusi WinCapita-firma voisi olla Suomelle uusi Nokia.
Hölmöt suomalaiset ovat innovatiivisen ohjelmistokehityksen tai sattumalta rankan aivotyöskentelyn jälkeen löytäneet uuden viisasten kiven. Aivan kuten alkemistit aikoinaan.

EdisPearl

Se perustuu sekä toimivaan arkijärkeen ja tilannetajuun, että ko. yhtiön historiaan.

Lisäksi se perustuu siihen, etten itse havittele mitään "pikavoittoja" jonkun kyseenalaisen, jo kerran maineensa menettäneestä firmasta.

Se joka siihen sijoittaa, ei taatusti tule saamaan latin latia mitään "voittoa."

WinCapitan johto (he, jotka eilen esiintyivät TV:ssa) tulee tottakai ainakin aluksi nettoamaan tuosta sievoiset summat.

Katsotaan ja odotellaan nyt, kuinka "homma etenee."

-EP-

EdisPearl

Mutta mä en haaveile mistään äkkirikkauksista tai lähinnä sen hankintatavoista.

Emme koskaan lottoa, emmekä ostele mitään arpoja.

Ja kuten sanottu, en tällä hetkellä sijoittaisi rahojani yhtään mihinkään, vaan pitäisin ne vain tilillä ja tsekkailisin tilannetta.....(niin, jos niitä ylimääräisiä olisi.....)

Mutta se on varma, että WinCapitaan en kapitaaliani sijoittaisi kaiken tuon törppöilyn jälkeen.

-EP-

Kalle Kataja

Onpas tietämätöntä menoa taas kerran, mutta ei mitään uutta auringon alla.

Goldman Sachsin työntekijä taannoin jäi kiinni siitä, että kopioi GS:n käyttämän kaupankäyntiohjelman.

Kyseinen ohjelma ja vastaavat nimenomaan operoivat sekunnin murto-osissa ja GS on itse myöntänyt, että sillä voi manipuloida markkinoita.

Tämä ottamatta kantaa Wincapitaan itseensä.

Moisia ohjelmia on käytössä ja nimenomaan kovimmilla pankeilla.

Jos avaa suunsa niin kannattaisi edes tutustua faktoihin ja mitä maailmalla oikeasti tehdään, mikä ei ole kovin vaikeaa jos haluaa.

http://www.huffingtonpost.com/2009/07/06/was-goldman-sachs-trading_n_226...

http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601087&sid=axYw_ykTBokE

http://blogs.reuters.com/commentaries/2009/07/05/a-goldman-trading-scandal/

http://www.google.fi/search?q=goldman+sachs+trading+program

Vieras

Kaupankäyntiohjelmia käytetään hinnoitteluvirheiden havaitsemiseen. Jos jokin instrumentti on markkinoilla liian halpa tai kallis, voi hinnoitteluvirheen havaitsemalla tehdä voittoa (arbitrage). Arbitraagia on kutsuttu pennien keräämiseksi tiejyrän edestä - ainakin jos on ahne ja toimii suurella vivulla. Virhe, huono tuuri tai likviditeetin häviäminen markkinoilta voikin sitten johtaa massiivisiin tappioihin. Esimerkki: LTCM.

Goldman Sachs (GS) voi ehkä vaikuttaa rajoitetusti markkinoihin. WC ei, koska tuulipukukansalta ei saa niin paljon rahaa huijattua että sillä olisi mitään käytännön merkitystä valuuttamarkkinoilla.

Kaupankäyntiohjelmiin on panostettu huomattavia taloudellisia ja älyllisiä pääomia. Aiheesta on saatu talouden nobeleita. GS on tässä pelissä yksi parhaista, ellei parhain. Hinnoitteluvirheet kuitenkin häviävät kun muutkin huomaavat asian ja parhaatkin - myös GS:n - järjestelmät vanhenevat. GS painelee "hieman" eri sarjassa kuin kotimaiset tuulipukuhiihtäjät. Jos itse alkaisin harrastaa arbitraagia, en valitsisi erittäin tehokkaasti toimivia ja kilpailtuja valuuttamarkkinoita joilla GS:n kaltaiset pelurit ovat vahvimmillaan, vaan jonkun kehittyvän markkinan jonka tuntisin hyvin.

Mikä on todennäköisyys sille, että WC on juuri onnistunut lyömään GS:n kotikentällään ja että WC on niin jalomielinen, että jakaa miljardi-innovaationsa pyyteettömästi ainoastaan edellisessä WC:ssä rahansa jo kerran menettäneiden kesken?

Kalle Kataja

Puhuin ohjelmista, jotka ovat suoraan kytketty elektroniseen kauppapaikkaan ja tekevät päätökset ja osta/myy käskyt sekunnin tuhannesosissa.

Tilastoiden mukaan suuri osa USA:n pörssikaupasta tapahtuu jo näin: ei ole enää luonnollisia toimijoita vastassa, vaan robotteja jotka tekoälyllä aavistavat trendejä ja sopulilauman käyttäytymistä.

Edelleen Wincapitasta en halua edes tietää mitään, mutta nämä kaupankäyntirobotit ovat faktaa, ja tämä uutisen "30-vuoden uran" tehnyt mies ei selvästi tiedä niistä mitään.

EdisPearl

....että tässä ovat olleet auki niin silmät kuin korvatkin ja kaikki eivät tarvitse mitään linkkejä tuekseen.

Olen sanonut, mitä ajattelen tuosta kaikesta.

Sen enempää kantaa en halua ottaa.

Toivotan onnea ja menestystä uuteen alkuun.

-EP-

Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan

Ihmettelen jälleen kerran tätä mielipiteiden pintapuolisuutta. Tällä kerralla asialla on Forex-pomo. Luulisi hänenkin olevan varovaisempi ja tutkivan huolellisemmin miten nuo automaattiset valuuttakauppajärjestelmät toimivat. Menisi mukaan muina miehinä, sijoittaisi minimisumman ja katsoisi mitä tapahtuu. Opiskelisi asioita. Avartaisi maailmankuvaansa. Sama pätee erilaisiin blogisteihin ja toimittajiin. Mikseivät he kokeile ja kerro sitten kokemuksistaan? Aina kun jotain tapahtuu, Kailajärvi vangitaan, vapautetaan, perustetaan uusi yhtiö jne, samalla muistutetaan, että kuitenkin se on huijausta ja siitä on tehty niin ja niin monta rikosilmoitusta. Tiedetään muka paremmin. Mutta varokaa, sillä oikeudenkäyntiä ei vielä ole tapahtunut, se on vasta edessä. On lain vastaista leimata joku syylliseksi ennen kuin hänet on tuomittu oikeudessa. Nyt tätä tehdään kuitenkin minkä ehditään. On kunnollinen joukko juristeja ja valuuttakauppaa tehneitä ihmisiä, jotka vielä antavat lausuntonsa oikeudessa. Koetetaan nyt vain odottaa oikeudenkäyntiä. Nythän heitä ei välitetä kuunnella. Luuletteko todella, että ne tuhannet ihmiset, jotka tulevat tekemään valuuttakauppaa uudessa Wincapitassa ovat vain huijattuja hölmöjä? Onpa naivi uskomus. Turhaan ihmetellään sitä miksi uudestaan kohusta huolimatta nousee saman tapainen bisnes. Nouseehan se, kun aikaisempikin oli laillista ja vakavasti otettavaa. Miksi Kailajärvi olisi taas rakentamassa analyysijärjestelmiään, jos edellinen olisi ollut huteralla pohjalla. Totuus on se, että hänellä on vankka ja laaja tuki, samalla kun julkinen media on menettämässä kasvonsa. Onko viisasta, että Suomeen on päästetty muodostumaan tuhansien ihmisten joukko, joka kokee, että heitä ei kuunnella eikä ymmärretä. Olen joutunut näkemään satoja pilkkakirjoituksia köykäisiltä tahoilta, jotka vain tekevät samaa, mihin julkinen media näyttää antavan oikeuden. On vanha viisas sanonta: Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

Vieras

"Ihmettelen jälleen kerran tätä mielipiteiden pintapuolisuutta."

Minä myös. Puhutaan salaisista tietokoneohjelmista ja kehotetaan taas sijoittamaan rahat "varmasti tuottavaan" sijoitukseen josta ei kuitenkaan voi kertoa mitään konkreettista faktaa.

Edellinen WC:kin väitti tehneensä valuuttakauppaa. Miten on mahdollista, että valuuttakauppaa päätoimisesti tehnyt firma onnistui ennen esitutkintaa hukkaamaan kaiken kirjanpitonsa väitetyistä valuuttakaupoista? Jos kirjanpito olisi lyöty pöytään, olisi esitutkinta loppunut alkuunsa.

Omilla aivoillaan ajatteleville on ollut alun alkaen selvää, että kyseessä oli pyramidipeli.

"On vanha viisas sanonta: Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan."

Muita aiheeseen liittyviä sanontoja:

Jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se luultavasti on ankka.

Ei ole ilmaista lounasta.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Pitkäsyksykylmätalvi

Päätarkoitus tällä yhtiöllä on sekoittaa oikeudenkäyntiä varten soppaa edelleen ja lieventää Wincapita-väen aggressioita. Sen eteen kannattaa jopa värkätä tällainen näytelmä, kun netonneilla perustajilla on "Elämä pelissä".
Voidaan toki jopa myydä jotain softa-lisenssiä, mutta kokonaisuus jää aivan torsoksi, pienen liikevaihdon näytelmäksi.

Vieras

Vivulla toimivaa valuuttakauppaa on mahdollista käydä ja hommaa voi automatisoida laittamalla stoplossit ja käyttää arbitrage hälytyksiä, eli kun "ilmainen lounas" on tarjolla.

Vipu tarkoittaa suurta lainaa, tavalliselle sijoittajalle ns. bullet-lainaa, mikä ei suinkaan ole ilmaista eikä sitä saa tuosta vain.

Jos Wincapita toimisi kuten lupaa ja jokaisen valuuttakaupan yhteydessä vipua käyttämällä moninkertaistettaisiin käyttäjän sijoittama summa, liikkuisi wincapitan sisällä keskisuuren pankin verran rahaa päivässä jo pelkästään parin tuhannen asiakkaan voimin.

Ts. wincapitan jatkuvan kassan tulisi olla koko ajan sijoitettu summa kertaa ilmoitettu vipu, edellisen paikan kohdalla puhe oli satakertaistamisesta eli jos sijoittajia oli 10000 ja keskimäärin jokainen mukana 1000e, oli pyöriteltävä summa 10Me * 100 = miljardi euroa, eli yhtiön olisi tarvinnut saada jostain "vipu" eli lainaa 990 miljoonaa euroa...

Wille

Miksi nämä "asiantuntijat" eivät kommentoi tai mollaa Nordean mainostamaa valuuttakauppaa? Naurattaa tämä mustamaalaus-kampanja mitä viime päivien tai ainakin noin viikon ajan on saanut lehdistä lukea.

Tämä on fakta hommaa ja tuottavaa:

http://nordealife.co.im/Yritykset+ja+yhteis%C3%B6t/e-Markets/Valuuttakau...

Sinänsä minulla ei ole mitään Nordean valuuttakauppaa vastaan. Naurattaa vaan nämä "asiantuntijat", jotka nyt ovat taas joukolla äänessä, kun uusi yhtiö on tulossa apajille ja vielä rosvoja kaikki median ja poliisin mukaan.

Vieras

"Miksi nämä "asiantuntijat" eivät kommentoi tai mollaa Nordean mainostamaa valuuttakauppaa?"

Jos luet Nordean sivulta asiakaskeissejä, niin huomaat että yritykset käyttävät palvelua seuraavasti:<ul>
<li>Kassanhallinta: Subsea 7 käyttää palvelua kassanhallintaan lyhytaikaisten pankkitalletusten korvikkeena.
<li>Valuuttakurssiriskien eliminointi: Hägglunds Drives suojaa tulonsa valuuttakurssimuutoksia vastaan. Jos esim. yritys jonka kotivaluutta on euro tekee dollarimääräisen sopimuksen on järkevää tehdä swappi jolla dollarimääräinen saatava tai velka muutetaan euromääräiseksi, jolloin yritys voi eliminoida valuuttakurssiriskin.
<li>Valuutanvaihto ja valuuttakauppa: ulkomaankauppaa tekevät Ahlsell, SOK, Haugen ja Forca käyttävät palvelua valuutanvaihtoon.</ul>

Kukaan Nordean mainitsemista asiakkaista ei siis käytä vipua eli sijoita lainarahalla ja yritä saada 400% vuosituottoja tietokoneohjelmalla josta kukaan ei ole nähnyt muuta kuin ahtopainemittarin.

Skorppi

Yhden kerran viisaskin voi mennä vipuun , mutta kahta kertaa ei neitsyyttäänkään voi menettää. Luulis ainakin, muttä tällainen ihme on näköjään tapahtumassa. Ehkä kansantalouden kannalta on parempi, että löysä raha suuntautuu viisaampiin käsiin. Toisaalta voi epäillä, että ko. raha jäisi Suomenmaahan pyörimään.

Wille

"yritä saada 400% vuosituottoja tietokoneohjelmalla josta kukaan ei ole nähnyt muuta kuin ahtopainemittarin."

Olen kyllä nähnyt muutakin, mutta kun nämä "asiantuntijat" pääasiassa jyräävät koko valuuttakaupan. Siksi siis vertasin.

Siis varsin moni ns. "asiantuntija" on tuominnut koko valuuttakaupan ja aina silloin, kun kysymyksessä on Wincapita.
Milloin se on kolikonheittoa tai nollasummapeliä. Kuitenkin sitä tehdään valtavissa mittasuhteissa maailmalla päivittäin erilaisilla stretegioilla mm. vipua käyttäen.

Wincapita ei ole taannut koskaan mitään 400% voittoa. Se on median keksintöä, jota käytetään lyömäaseena joka käänteessä.

Sitä paitsi eikös tämä Forex ole vain valuutanvaihtoa varten? Se on ihan eri asia kuin varsinainen valuuttakauppa. Tietenkin asiakkaat voivat silläkin pelata ja Forex luonnollisesti ottaa omansa välistä, niinkun kuuluukin. Korjatkaa jos olen väärässä.

Vieras

"yritä saada 400% vuosituottoja tietokoneohjelmalla josta kukaan ei ole nähnyt muuta kuin ahtopainemittarin."

"Olen kyllä nähnyt muutakin, mutta kun nämä "asiantuntijat" pääasiassa jyräävät koko valuuttakaupan."

Olethan kertonut tietosi KRP:lle? He ovat kiinnostuneita löytämään mitä tahansa todisteita siitä, että WC on harjoittanut valuuttakauppaa.

Onko sinulla tietoa siitä, minne WC on kadottanut kaiken kirjanpitonsa väitetyistä valuuttakaupoista? Sekin kiinnostaisi KRP:tä.

Ihmeellistä, miten "sijoitusklubi" jonka päätoimiala on valuuttakauppa on tällä tavalla voinut hävittää kaikki jäljet valuuttakaupoistaan, puhumattakaan "jäsentensä" rahoista!

Wille

Mielelläni kerron poliisille, jos heillä on minulta jotain järkevää kysyttävää.

Sitä paitsi Krp:lle on esitetty todisteita.

Jos tiedät, että Wincapita varmasti on kadottanut kirjanpitonsa, niin mene kertomaan se itse poliisille vai tiedätkö?
Jos se olisi kuten sanot, niin kai tämä case olisi pulkassa.

Mihin jäljet ovat hävinneet? Mihin rahat ovat hävinneet? Oletko tästä aivan varma? Jos olet, niin mene kertomaan sekin poliisille.

Wincapita toimi Panamassa ja se ei ole tilivelvollinen Krp:lle. Siis Panaman valtio, eikä Wincapita. Tässä toimitaan ko. maan lakien mukaan. Tässä tapauksessa asia olisi ollut selvä jo ajat sitten, jos se tajuttaisiin.
Pitkittämällä tutkintaa ja muutenkin häiritsemällä ihmisten elämää Krp on itse syypää sihen, miksi asia ei selviä.

Ja älä ala nyt haukkumaan Panamaa tai muita vastaavia maita. Siellä on myös monien suurten suomalaisyhtiöiden rahaa ihan laillisesti.

Kohta lähtee kaikki vetään sieltä Euroopan peräkylästä. Lue vaikka viime uutisia.

Vieras

Tässä lienee tyypillinen Capita-vastaus. Jos kysytään liian hankalia kysymyksiä, niin ne väistetään ja aletaan puhua aivan jotain muuta.

Panaman lainsäädäntöä en tunne, mutta epäilen, että tuskin sekään kieltää esittämästä kirjanpitoa Suomessa, jos sillä voisi välttää sen, että ihmisiä pidätetään syyttömästi tai kannattava liiketoimintaa suotta häiritään. Mutta kai väki mieluummiin roikkuu löysässä hirressä.

valo

Miten on mahdollista, että tässä maassa on niin paljon idiootteja ?

Jos rahanteko olisikin noin helppoa ja varmaa, niin kai meidän politikkomme olisivat jo ajat sitten keplotelleet riittävästi rahaa valtion kassaan, jotta kaikki suomalaiset saisivat kohtuullisen kuukausirahan eikä tarttis enää tehdä töitä.

Columbo

Tervehdys Valo!

Sinulla on idyllinen käsitys toisten ihmisten hyvätahtoisuudesta. Luotat, että poliitikot haluavat levittää hyvinvoinnin tasaisesti väestön keskuuteen. Minä en ollenkaan usko tällaiseen ajatukseen.

Varallisuus ei koskaan tule jakautumaan esittämälläsi tavalla nykyisessä yhteiskuntamallissa. Jokainen meistä tietää, että liian varakas kansa laiskistuu, eikä työnteko enää kiinnosta.

Yhteiskunnan pyörittämiseen tarvitaan aina taloudellisesti eriarvoisia. Jotain on tapahtunut, sillä poliitikoilla ei nykyään ole hyvinvointia myöskään jaettavanaan. Jokainen meistä tietää, mistä sentit tulee, mutta kuka osaa kertoa minne eurot menee? Suomesta on tullut köyhä.

Minne sinun näkemyksen mukaan kaikki yhteiskunnan varallisuus katoaa? Miksi raha ei riitä kaikille ja minkälaisia muutoksia tulisi tehdä, jotta kansalaisilla olisi parempi taloudellinen asema? Suomessa on todella paljon köyhiä, mutta miksi?

EdisPearl: kerroit, että sinun negatiivinen asenne WinCapitaa kohtaan perustuu historiaan. Voisitko kertoa WinCapitan historiasta tarkemmin? Minkälaisena sen koet?
Julistat WISH WinCapitan olevan jotenkin huijausta. Mihin tämä näkemys perustuu?

Kuulisin mielelläni lisää näkemyksistäsi.

Ystävällisesti, Columbo
http://columbonblogi.blogspot.com/

Sokrates

Luulen että ei kukaan ole niin tyhmä että luulisi Wincapitan olleen huijausta. Eikä tämä uusi wincapita ole sen kummoisempi, jos joku on tosissaan mukana niin hän on niitä jotka eivät ole neuvolassa saaneet palikkatestiä läpi.

Columboblogi on jo surkuhuipaisa juttu, muistan kun eräs tuntemani idiootti oli menettänyt wincapitaan toistakymmentä tuhatta ja Global Pension Planiin muutamia tuhansia kertoi että netissä on joku etsivä perustanut sivuston jossa kerrotaan että wincapitassa on oikeasti tehty valuuttakauppaa. Ja mikä parasta, sivustossa osoitettiin vedenpitävästi kaikki nämä vaikka samaan aikaan lehdestä voitiin lukea kuinka Kailajärvi oli tunnustanut kaiken olleen huijaus.

Tunnen muutamia jotka ovat menettäneet kymmeniä tuhansia wincapitaan, heitä kaikkia yhdistää kaikenkattava tyhmyys.

Ne jotka perustivat uuden wincapitan ovat erityisen tyhmiä, koko kansa tietää että wincapita on ollut huijaus nin nyt nää idiootit perustavat samannimisen yhtiön.
Jos kyseessä olisi oikeasti yhtiö jonka tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon osakkaita niin kukaan järkevä ihminen ei laittaisi yhtiön nimeksi sellasen joka on jo valmiiksi ryvettynyt.
Kas kun eivät nimeksi antaneet wincapita pyramidi OY.

Columbo

Tervehdys Sokrates!

Viestisi on varsin ristiriitainen. Toteat heti alussa: "Luulen että ei kukaan ole niin tyhmä että luulisi Wincapitan olleen huijausta."

Seuraavaksi alat kuitenkin haukkumaan WinCapitaa ja ystäviäsi.

Minäkin tiedän, että lehdestä voidaan lukea monenlaista. Julkisuudessa olevat henkilöt tietävät, että toisinaan toimittaja "tietää" sinun omat asiat paremmin kuin sinä itse. Kaikki mediassa julkaistava informaatio ei aina ole totta. Oletko koskaan kyseenalaistanut ainuttakaan lehtijuttua mistään aiheesta?

Case WinCapitan ymmärtäminen vaatii syvällisempää ajattelua. En yritä sinua käännyttää, mutta annan yhden ilmaisen neuvon. Ei kannata tuomita ja leikkiä asiantuntijaa aiheesta, josta ei oikeasti tiedä mitään.

Mihin pohjautuu sinun tietosi aiheesta WinCapita? Elätkö puhtaasti lehtitietojen ja yleisen mielipiteen varassa?

Totuus tulee aikanaan kaikkien tietoon. Ei kannata tuomita ennen tutkimista. Totuuden paljastuminen voi tuoda pahan mielen, kun huomaa olleensa väärässä koko episodin ajan.

Ystävällisesti, Columbo
http://columbonblogi.blogspot.com/

Sokrates

Hah
Kun ensimmäisen kerran minulle kaupattiin tuota roskaa niin silloin sen nimenä oli winclub, silloin kerrottiin että kyseessä on vedonlyöntijuttu ja sen on tehnyt joku nero joka on sillä hommalla rikastunut ja nyt hän markkinoi sitä hyvää hyvyyttään.
Ei mennyt kun hetki niin "firma" oli vaihtanut nimensä wincapitaksi ja nyt tämä "neropatti" oli keksinyt tehdä rahaa valuuttakaupalla ja taas hän markkinoi ideaansa HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN!!
Selitin tutulleni kuinka pyramidihuijaus toimii ja minkä takia esim wincapitassa ei voi nostaa rahojaan pois kuin vasta tietyn ajan päästä, piirsin jopa yksinkertaisen mallin kuinka huijaus toimii, mutta mitä sitä paskaa. Tomppeli oli niin juopunut onnesta kun hänen pääomansa on kasvanut ja mikä parasta hän voi katsella "mittarista" kuinka tulot nousevat...
Haha
Mittari löytyy tästä:
http://horna.kicks-ass.net/~setae/tmp/superclub.php
Tässä taas pyramidijuttu:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/4c/Pyramid_scheme.svg

Nyt tää tuttuni ei tee rikosilmoitusta koska hän muka joutuu maksamaan veroja niistä rahoista joita hänelle mahdollisesti palautetaan... siis omista rahoista joutuu muka maksaan verot??
Näitä samantasoisia nobelisteja on suurin osa wincapitalaisista, tyhmimmät olivat tehneet vielä veroilmoituksen tuloistaan joita he olivat saaneet huijauksella....Käsittämätöntä tyhmyyttä.

En ole kuullut että kukaan pankkirosvo olisi tehnyt veroilmoituksen ryöstösaaliistaan, vai onko joku teistä sellaista kuullut?
Wincapitalaisilta pitäsi vielä äänestysoikeus sillä he ovat niin tyhmiä että eivät ymmärrä omaa parastaan, ainakin heidät pitäsi saattaa jonkinlaiseen holhoukseen.

Kuten tiedetään niin lääketieteessä on tyhmyyskin laitettu tiettyyn järjestykseen ja järjestys on seuraava:
idiootti
imbesilli
debiili
Tässä samaisessa järjestyksessä, kysymys kuuluukin että mihin väliin kuuluu wincapita fundamentalisti?
Ja mikä voisi olla oikea nimitys?
Windiili?
Ehdotuksia...

Columbo

Tervehdys!

On hienoa huomata, että olet yrittänyt hakea taustatietoa väitteidesi tueksi. Joudun kuitenkin paljastamaan sinulle, että esittämäsi pilaversio WinCapitan signaalijärjestelmästä ei suinkaan ole aito. Eikä ollenkaan se, mikä WinCapitan jäsenistöllä on ollut käytössä. Ei siis kannata uskoa kaikkea todeksi, mitä internetistä löytyy.

Olet joko ymmärtänyt signaalijärjestelmän tahallasi väärin tai sitten joku on harhauttanut sinua väittäen pilaversiota aidoksi. Kumpi?

Esität mielenkiintoisia näkemyksiä. Lainaan niistä joitakin:

"tyhmimmät olivat tehneet vielä veroilmoituksen tuloistaan joita he olivat saaneet huijauksella....Käsittämätöntä tyhmyyttä. En ole kuullut että kukaan pankkirosvo olisi tehnyt veroilmoituksen ryöstösaaliistaan, vai onko joku teistä sellaista kuullut?"

Tarkastellaan hetki sitä, mitä tuossa yllä sanoit. Esität, että on tyhmää maksaa tuotoista verot. Rehelliset kansalaiset maksavat tuloistaan aina verot. Miksi verojen maksaminen on mielestäsi tyhmyyttä?

Rikollisesta rahasta ei tarvitse maksaa veroja, joten kertoisitko, miksi verottaja edelleenkin perää veroja maksettavaksi WinCapitasta tulleista tuotoista? Verottajan mukaan WinCapita -tuotot eivät siis ole rikollista rahaa.

Sinulla on erikoinen taipumus pitää itseäsi muita fiksumpana. Mistä tällainen muiden haukkuminen mielestäsi kertoo? Oletko oikeasti muita parempi vai luuletko vain?

Kerro minulle, miksi verottaja jahtaa veroja maksuun WinCapitasta tulleista tuotoista? Parin kirjoituksesi perusteella en sinullekaan lähtisi Nobelia suosittelemaan.

Ystävällisesti, Columbo
http://columbonblogi.blogspot.com/