Uusi Suomi / Raha Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

S-boikotti: Valio antoi rahaa myös keskustalle

S-boikotti: Valio antoi rahaa myös keskustalle
Julkaistu: 9.3.2010 9:23
Päivitetty: 9.3.2010 11:20
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Matti Vanhanen vaihtoi ruokakauppaa, kun Valion maitoa ei ollut tarjolla.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Matti Vanhanen vaihtoi ruokakauppaa, kun Valion maitoa ei ollut tarjolla.
Suomalaisia puhuttaneesta S- ja K-ryhmän välisestä maitosodasta Arla Ingmannin ja Valion tuotteiden myynnin välillä paljastuu uusia piirteitä. Valio antoi viime eduskuntavaaleissa eri puolueiden ehdokkaille vaalitukea yli 20 000 euroa. Yhteensä rahaa annettiin lähes 40 ehdokkaalle, jotka edustivat keskustaa, kokoomusta, SDP:tä ja RKP:tä.

Uutisesta mielenkiintoisen tekee se, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) antoi ymmärtää boikotoivansa S-ryhmään kuuluvaa lähikauppaansa, joka oli luopunut Valion maidon myynnistä.

Vanhasen ja muiden kuluttajien tyrmistys S-ryhmään kuuluvan HOK Elannon päätöksestä johti eilen siihen, että HOK Elanto ilmoitti ottavansa Valion maidot takaisin suurimpiin kauppoihinsa, ainakin Prismoihin.

Valion yksittäiset tuet eivät koskaan tulleet ilmi, koska tukisummat ovat olleet sen verran pieniä. Yhtiö ei myöskään kerro, miten tuet ovat jakaantuneet eri puolueiden kesken.

Asiasta kertoi  ensin Iltalehti. Lehden mukaan Arla Ingman ei osallistunut lainkaan poliitikkojen tukemiseen.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Matti Vanhanen
 

Politiikka

 
 
 
 
 

tuoteselosta

Elintarvikkeiden tuoteselosteisiin pitää saada tuettujen puolueiden nimet.

Toivotonta taaperrusta

Sananvapaus on siitä inhottava asia, että kuka tahansa älykääpiö pääsee kommentoimaan asioita ymmärtämättä asioista yhtään mitään, omaamatta alkeellisintakaan suhteellisuudentajua tai logiikkaa. Valion 20.000 jasettuna laillisesti eri puoleille ja niiden edustajille on kuin pieru Saharassa. Voisi toimituskin vähäsen arvioida asioiden mittakaavaa ennnenkuin antaa näille älyn jättiläisille kiksien aiheita.

Mielenkiintoista

Mielenkiintoinen puoli asiassa on, että Valion kilpailijan maitoa ei saa monestakaan kaupasta, mistä ei kukaan poliitikko ole älämölöä nostanut. Ai niin, eipä se ole tainnut poliitikoille vaalirahojakaan jaella.

Jaahas

Normaalisti olen ostanut vain sitä maitoa jossa on myyntipäivää jäljellä pisimmälle tai niiden ollessa samalla linjalla niin halvimman mutta nyt täytyy kyllä muistaa olla ottamatta Valion maitoa jos ne rahaa keskustalle ja ruotsalaisille jakavat.

VALIOkin tuki myös DEMAREITA

Unohtuiko kirjurilta totuus?

Valio on ilmoittanut tukeneensa myös demareita,
HOK-ELANTO tuki vain demareita.

Tarkoitushakuinen ajojahtimainen kiusaaminen
näyttää pimentävän totuuden lisäksi myös täysin
kirjureiden järjen?'

Niinkö?

Kyllä juuri näin, koska

Kyllä juuri näin, koska eihän Uusi Suomi ole koskaan ollut muuta kuin puolueellinen provokatiivinen kanava vaikuttaa politiikkaan.

Mutta

Mutta muut poliitikot eivät tietääkseni ole antaneet samanlaisia lausuntoja, jotka jopa saattavat rikkoa EU:n kilpailulakeja. Matilta vaan taas unohtui, että hän on Suomen pääministeri ja että pääministerillä on tiettyjä velvollisuuksia. Näitä unohduksia on ollut jo turhan monta

näkyi

saaneen tukea myös kokoomus ja rkp...mutta pahinta tietenkin että demaritkin sai

Ha-hah

Niin tuki, mutta vain pääministeri on noussut maitopurkkibarrikaadille.

ilmankos...

Ihmettelinkin miksi se Matti niin älähti. Nytpä tuo selvisi, vähän samanlainen juttu kuin silloin Sukarin Topin tapauksessa.
Vai ei vaalirahat muka vaikuta päätöksiin?!

Nyt meni uskottavuus

Nyt meni Matilta uskottavuus minunkin silmissäni. Lausahdus, jota en pidä pääministerille yleensä tarpeellisena, osoitti vahvasti hyvin ikäviä asioita. Mutta hyvä että osoitti.

Nämä poliitikot puhuvat Valion - ei siis suomalaisen - maidon puolesta. He vahvistavat väärää tietoa siitä, ettei suomalaista maitoa saisi myös Ingmanilta tai Lidlistä, tosin toisella nimellä.
Mitä me teemme poliitikoilla, jotka tällaisellä käytöksellä heikentävät kilpailumahdollisuuksia Suomessa?! Itsekkäitä, yksinkertaisia p-ja!

20 000 euroa!

20.000 euroa koko puolueen vaalityöhön! Ennenkuulumatonta.

Tosin tasapäisen harmaata Suomea tavoitteleva SAK pumppaa SDP:tä aivan eri mittaluokassa ja vielä verovaroilla.

Lukemisen ymmärtäminen

Älä nyt ymmärrä tahallasi väärin. 20000 euroa 40 ehdokkaalle neljästä puolueesta keskusta, kokoomus, RKP ja demarit. Eipä siitä kovin suurta summaa kenellekään tule.
Tukihan on ihan laillista yritystukea myös seuraavissa vaaleissa, jos et satu tietämään.

Mikä olikaan boikotti puheiden oikea syy?

En nyt oikein ymmärrä, miksi tähän asiaan sekoitetaan politiikka. Olen vaihtanut ennenkin elintarvikeliikettä sen takia, että sen valikoimista on hävinnyt sellaiset tuotemerkit, joita itse käytän.

Nyt näiltä HOK-Elannon johtajilta, kuten myös monen muun liikkeen johtajilta ja sisäänostoista vastaavilta on kadonnut se taju, että kuluttaja tekee viimekädessä valinnan, mitä ostaa. Jos tarjontaa kavennetaa, asiakkaat kävelevät sisään jostakin toisesta ovesta.

Kunnon kauppias ottaa valikoimaansa sellaisia tuotteita, joita asiakkaat haluavat eivätkä sellaisia, mitä sisäänostaja haluaa. Tässä asiassa politiikalla ei ole mitään tekemistä ainakaan omalta osaltani. Meidän tapauksessa Prisma olisi jäänyt Arlan maidon takia ostosten ulkopuolelle yksinkertaisesti sen takia, että Arlan maito maistuu lasten mielestä erilaiselle. En tiedä miksi näin on, sillä itse en juo maitoa, mutta Arlan-Ingmannin maidot jäävät lapsilta juomatta.

Kun sitten maito on yksi peruselintarvike jota kaupasta haetaan, jos sitä ei saa tietystä kaupasta, niin jalat vievät kyllä toiseen kauppaan, josta saa kaiken haluamansa. Tässä eivät maitopurkkien 10 centit ratkaise.

Intoleranssi

Saattaa olla, että Ingmmannin maidon ja Valion maidon maku on erilainen, itsellä tästä ei ole mielipidettä, sillä niin tarkka ei oma makuaistini ole. Minulla on lievä laktoosi-intolerassi ja Valion käsittelemä maito aihettaa välittömästi oireita. En ole havainnut samaa ilmiötä ulkomailla ja mikä kummallisinta, en myöskään suoraan maatilalta ostetustun maidon suhteen. Kohdallani tämä ei ole politiikkaa, mutta vältän Valion maidon ostamista ja jos on pakko ostaa, niin pienennän annoksen puoleen.

Tässäpä selitys vanhasen

Tässäpä selitys vanhasen kannanotolle... Sinänsä kummallista että vasta kuukausi sitten vanhanen otti kantaa suomalaisen insinöörityön intiaan siirtämisen _puolesta_.

Eli vanhanen (kepu) on insinöörejä vastaan ja jyväjemmareiden puolesta.

Muistakaa tämä kun seuraavan kerran äänestätte.

Valio osti siis Pottumiehen

No eipä ole uutinen, ukkohan on huorannut itsensä jo KMS:lle, NovaGroupille ja luoja tietää kelle, Suomen historian korruptoitunein politiikko.

Mikään ei ole totta.

Aika keljua. Ketä uskoisi, ketä kuuntelisi, ketä ihailisi ja arvostaisi?

Watergate materiaalia.

Watergate materiaalia. Kyllä nyt lehti myy!

Ja taas tätä

Meidän Matti maitotonkalla.

Voi herranjestas,

Voi herranjestas, minkälaiseksi jeesusteluksi tämä on mennytkään! Menkää nyt itseense, toimittajat!
Vai että 20 000 euroa ja se jakaantui vielä moneen pieneen osaan. Kuvitelkaapas niitä monia muita vaalitukijoita, jotka ovat antaneet ties missä muodoissa ja miten piilotellen huomattavasti suurempia summia.
Ihan niin idiootti ei kannata olla, että tälläisiä uutisia tehdään.

Ei poliitikko

Tässä halutaan mitätöidä niiden mielipiteet, jotka boikotoivat ihan siitä periaatteesta, että haluavat kotimaista ruokaa. Itse kuulun siihen ryhmään, eikä minua kiinnosta pätkääkään nuo poliittiset kiemurat.

Valion mömmöt

Valion mömmöt boikottiin!
Ostamalla Valion tuotteita tuet Kepua. Sitäkö haluat?

Finanssikonserni Sampo on tukenut kokoomusta 125 000 eurolla

viime vuosien aikana. Olisiko tässäkin boikotin paikka? Entä SAK:n tuki?

Ostan ehdottomasti muuta maitoa kuin korruptioitunut Matti!

Olen tähän saakka pyrkinyt esim. maidon osalta ostamaan pääsääntöisesti Valion maitoa. Tänään kaupassa käydessämme katsoin itselleni Ingmanin maitoa, ja jatkossa pidän huolen, että Meille tulee paikkakunnan tehtaan pakkaamaa maitoa, jo periaatteessa Matin toilauksien tähden.
En tästä eteenpäin, muidenkaan elintarvikkeiden osalta pidä tärkeänä, että tuote on kotimainen, en pidä pakottamisesta enkä moraalittomista ihmisistä, en etenkään moraalittomista päättäjistä.
Kiusa se on pienikin kiusa, kuten Meidän poikottimme!

Jopas oli taas oivallus. Jos

Jopas oli taas oivallus. Jos ei tiedä, että kyseisessäkin tapauksessa isäntämies siirsi rahaa taskusta toiseen taskuunsa, niin kannattaisi hieman tutustua puolueisiin ja niiden taustahahmoihin ennenkuin päivänselvää asiaa pitää uutisena. Ennen sanottiin, vaihtakaa levyä älkääkä soittako samaa. Samaa voisi siteerata tässäkin tapauksessa

Vetävä otsikko

Uutinen on hieman harhaanjohtavasti otsikoitu, kun huomioi nykyisen luottamuspulan puolueisiin ja etenkin kepun politiikoihin. Ehdin otsikon perusteella jo kuvitella, että Valio olisi nyt tämän maitojupakan yhteydessä lahjonut keskustaa pitämään Valion puolia, mutta kyse olikin taas vaalirahoista - kuinkas muutenkaan. En oikein usko, että kepun saamat maitorahat vaikuttivat Matti Vanhasen maitovalinnan ehdottomuuteen, koska ruoan ja juoman suhteen Vanhasesta on saanut melko ronkelin kuvan.

Valio antoi rahaa keskustalle maidon ostoon

Valio antoi rahaa keskustalle maidon ostoon. Matti Vanhanen juo ilmaiseksi maitoa. Valion maito Kallista.

Vanhanen MTK:n ja Valion juoksupoika

Sen sijaan että Vanhanen edustaisi Suomea pääministerinä tärkeämpää tällä pehmovasemmistolaiselle maalaisliittolaiselle on ajaa lähinnä agraarisosialistien (monopili)etua ja pitää ruoan hinta korkealla. Aika halvalla MTK:läinen Valio sai ostettua itsensä jatkossakin kaupan hyllyille. Kepu näyttää olevan siitä kiitollinen puolue, että se konkeettisesti ajaa omien intressiryhmiensä etua suhteellisen pienelläkin summalla.

Maidon hinta

Jaahas. Valion maito on siis sen takia kalliimpaa, että hintaan sisältyy poliitikkojen vaalituki. Ostamalla valion tuotteita tuet siis ainakin kepua ja ties mitä.

Uskomatonta

Onko tällä "journalismilla" enää mitään rajaa? Kyllähän 20 000 on "valtava" tuki, etenkin yksittäisille ehdokkaille annettuna. US vielä tarkoitushakuisesti esittää asian niin, että tuki olisi tahallaan siroteltu eri ehdokkaille, jotta se näyttäisi pienemmältä. Ei tullut sellainen mahdollisuus mieleen, että tuettavia ehdokkaita ihan luonnostaan oli useita?

Onko muka jollekulle yllätys, että maidontuottajien omistama Valio tukee ehdokkaita, jotka (todennäköisesti) itse ovat maidontuottajia tai alan sympatisoijia ja jotka taustansa takia useimmiten ovat keskustalaisia? Ei pitäisi olla, mutta "journalistit" ovat tunnetusti poikkeus - ei sellaista asiaa, mistä ei sensaatiota saisi luotua.

Itse en asu HOK-Elannon alueella mutta laitoin S-yhtymälle palautetta heidän Valio-dumppauksestaan. Olen iloinen ja jopa ylpeäkin siitä, että minun ja lukemattomien muiden kuluttajien mielipidettä kuunneltiin.

Nyt loppu tuki kepulle

Ryystän tästälähin Arla-Ingmannin milkkiä.

Voi aikoja voi tapoja. Tämä on Tarja Halosen pimeä puoli.

Tarja Halosen aika on ollut tyhmintä aikaa. Kun on oikein tyhmä Suomen valtion päämies. Yksin tälle riitti istua lehmänä stalinistien juhlissa. Kun juo korruptio maitoa, tukee korruptiota. Asuuko sisälläsi se lehmä.

Kauheeta!

On korkea aika ryhdistyä ensi vaalikaudella hyvinvointiin ja Natoon. Tukekaamme päinvastoin suomalaisia eikä vain hölmöläisiä. Kaikki kääntyy vielä parhain ja me tulemme pääsemään pian Tarja Halosesta eroon.

Puhut vähän,

mutta asiaa.

Mitä blogissa oli?

Pääministerihän ei suoraan maininnut, että Valion maito puuttui kaupasta, mutta se pystyi äkkiä päättelemään. Blogin ydin oli siinä, että kuluttaja ei kuitenkaan pysty vapaasti päättämään, mitä ostaa, sillä kaupan sisäänostaja on jo tehnyt alkukarsinnan tuotteista. Se muuten näkyy esimerkiksi kauppaketjujen leipävalikoimissa, jotka tulevat parilta kolmelta leipomolta.
Radiot käyttävät soittolistoja, joissa on sama ilmiö. Eipä niiltäkään muuta kuulu kuin niitä 20 päivän hittiä päivästä toiseen. Ellei sitten satu löytämään vaihtoehtoisia kanavia, joilla on jopa joskus puhettakin.

johtopäätös

kaikki politiikka vaaleja myöten pitäisi olla valtion kustantamaa

ja

kaikki poliitikkojen taloudelliset ja hallinnolliset kytkökset yritysmaailmaan ja instituutioihin pitäisi kriminalisoida

koko korruptio on imeytynyt niin syvälle yhteiskuntaan ettei se lähde kuin kunnon kertanykäisyllä

20.000 euroa on Vanhasen mielipiteiden hinta...

Kahdellakymmenellätuhannella eurolla saa siis Suomen pääministeri edustamaan mitä hyvänsä...?

Lukekaapa tarkasti

Ota nyt huomioon 20000 euroa 40 ehdokkaalle neljästä puolueesta RKP, keskusta, kokoomus ja demarit. Ei siis Vanhaselle 20000 euroa. Koetapa lukea tarkemmin.

Ymmärsin kyllä... siis vanhasen hinta vain 500 euroa....

Vanhasen osuus siis "vain" 500 euroa...

Eli vanhasen saa tekemään mitä hyvänsä 500 eurolla...

Vielä pahempi vanhasen kannalta... heh...

Voi jestas tätä Vanhasta ja Kepua

Aina vaan kasvaa ja kasvaa tuo Matin ansioluettelo. Vanhanen saisi erota jo tänään. Valiolta löytyisi varmaan työtä.

Isänmaallisuutta

Kyllä Vanhasen oli ihan oikein puuttua, jos hän asiakkaana on tätä mieltä. Miksi antaa ulkomaiselle yritykselle tukensa, jos suomalainenkin on olemassa. Ihmettelen HOK/Elannon toimenpiteitä, koska Suomen työttömyys on sitä mitä on. Tulikohan tehtyä virhe? Ainakin kansallinen etu on suomalaisten työntekijöiden puolella, jos Valio toimenpiteiden ansiosta olisi joutunut jälleen sanomaan irti työntekijöitä. Yritystuet ovat edelleenkin laillisia tukia uudenkin vaalilain mukaan. Mistä muut kuin demarit sitten tukensa hankkisivat. Muilla kuin vasemmistopuolueilla ei ole ay-liikemaksuautomaattia?

ainoa isänmaallisuus on

peräänkuulutettu demareille että suomalaista maitoa ostaisivat...(oli se arlan tai valion)kaikki muu saa olla ulkomaalaista ja liputtaa ulos ,työpaikat etunenässä näinhän se on. Missähän se keskustan ja kokoomuksen isänmaallisuus piilee? Muistan jo lapsuudesta näiden sitä korostaneen.

heh heh

Voi vide tätä. Kirjuri korjasi vähän tarinaa.Itse asiassa luonne muuttui täysin.

nykypolitiikan erityisen sikamaiseksi tekee se

ettei kukaan istuvista kansanedustajista ole tässä tilanteessa ottanut päätoimekseen hallituksen eron ja eduskunnan hajottamisen vaatimisen tehtävää

se olisi ainoa eettinen linja jota aitoeettinen kansanedustja tässä tilanteessa ja aikoja sitten olisi pitänyt tehdä - ja vaatia sitä lakkaamatta ja koko ajan

Hyvä muistutus

Tuskin Matti rahasta tätä boikottia teki. Tuli taas muistutus että maalaisliitto on ja tulee aina olemaan maalaisliitto. Aateveljien asialla oli kuten pitääkin. Hyvä että näyttää mitä mieltä on = osaa välttää.

(Meidän muksut eivät ole huomanneet mitään eroa maidoissa. Ostan halvempaa, merkillä ei väliä.)

So what? Tukea saivat kaikki

So what?

Tukea saivat kaikki suuret puolueet. Yksittäiset tuet olivat pienempiä kuin 1500. Eli entä sitten?

Ei valio tukenut sentään kaikkia maitonsa ostajia?

Ihan ku matin oma kommentti

miten osasitkin mattipoikaa noin osuvasti imitoida. "Sehän on maan tapa". Sitä vartenhan puolueet on olemassa, että ne pitää huolta rahoittajistaan. Eihän siinä sen kummempaa, Suomessa maan tapa on korruptio. Ja taas mattipoika meni samaan kuoppaa. On sillä kyllä todella paha dementia. Ilmanko lähtee sairasosastolle.

jaahas

Tämäkö on sitä vapaata kilpailua ? Minusta pääministeri olisi voinut pitää turpansa kiinni koko asiasta, mutta minäkin ilmoitan nyt, että boikotoin keskon kauppoja heidän ylihinnoittelun takia ja myös siksi että plussakortti on todettu kaikkein heikoimmaksi etukortiksi.

Euroopan liitto on maalaisliitto

http://ec.europa.eu/agriculture/rurdev/index_fi.ht...

"Maaseudun kehittäminen on tärkeä toiminta-alue, sillä yli 56 prosenttia EU:n 27 jäsenvaltion väestöstä asuu maaseudulla ja EU:n pinta-alasta 91 prosenttia on maaseutua. Maatalous ja metsätalous vaikuttavat ratkaisevasti maankäyttöön ja luonnonvarojen hoitoon EU:n maaseutualueilla, ja näiden peruselinkeinojen pohjalta maaseutuyhteisöjen elinkeinoelämää voidaan edelleen monipuolistaa. Maaseudun kehittämispolitiikan tehostaminen onkin yksi EU:n keskeistä tavoitteista.

EU harjoittaa yhteistä maaseudun kehittämispolitiikkaa. Kaudella 2007–2013 sovellettavat maaseudun kehittämispolitiikan säännöt ja jäsenvaltioiden ja alueiden toimenpiteet on määritetty EU:n neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1698/2005.

Mista naita "horhoja" tulee?

Mista naita "horhoja" tulee? Onko taas joku maitonaama jaamassa nalkkiin jonkun lautakasan viereen.
Arla Ingman for ever. Jaa kepulle vaheman rahaa.

salainen hinnasto

"pääministerin älähdys" - 20.000 e
"puoluesihteerin urahdus" - 10.000 e
"MST:n sivallus" - 5.000 e
"MTK:n röyhtäys" - 2000 e
"Pekkarisen negaatio" - 1000 e
"Kallin erovaatimus" - 500 e
"Tanjan halaus" - 200 e
jne

Kallista lystiä

Kyllä me maksamme kuluttajahinnoissa monta monta monta monta
kertaa monta 20 000 € ja eri tuotteissa.

Eiköhän...

kaikkien porvariehdokkaiden takaa löydy S-rahaakin.
Kyllä S-ryhmä on niin perinteisesti maalaisliittolainen että taatusti ovat alueosuuskaupat maksaneet tukea paikallisille ehdokkaille.

Ja ei Matti Vanhanen millään Valion rahoilla S-ryhmää mihinkään pakottanut. S-ryhmä teki nopean analyysin ja totesi että kohun jatkuminen vahingoittaisi imagoa joten korjasivat tilanteen.

Kaikki ruotsalaista maitoa haluavat sitä varmasti kaupoistaan saavat, ja nekin jotka eivät halua joutuvat sen laitosruoan mukana juomaan. Ihan varmasti.

Jättiläinen Arla Foods armahtaa tuotteitaan yli sataan maahan

Jättiläinen Arla Foods armahtaa tuotteitaan yli 100 maahan. Matti Vanhanen on todella impivaaralainen umpimieli. Mitä sanoo vaihdettu pääministerin morsian? Heinäluomakin puhuu paskaa, että kansa muka toivoisi, ettei kukaan saisi tulla apuun. Arla täällä jo armahtaa. Hölmöläinen huutaa, että jäisimme yksin korruptiolle.

Valiolla toimintaa 65 maassa

Arla muuten pitää elossa ne syrjäseutujen maitotilat, joille ei jäänyt Valion keskitettyä toimintansa suurien meijereiden lähialueille muita mahdollisuuksia kuin myydä maito Ingmanille tai kuolla pois. Sen myymästä maidosta 1,3% on tuotu Ruotsista ja sekin myydään ihan rajan pinnassa, koska maitoa ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja.

Miksei Vanhanen itke valinnan vapauden rajoittamisesta kun marketissa on vain Valion ja Arjan maitoja? Eikö lähialueen pikku osuuskunta ehkä ole antanut Kepulle tarpeeksi vaalirahaa vai miksei se saa kilpailla tasaväkisesti isojen firmojen kanssa?

Kansanedustajat dieetille

Kohta on se päivä edessä kun kansanedustaja ei voi ostaa eikä suositella mitään kun joku on kumminkin joskus jostain tukia saanut. noh mikäs siinä, mielenkiinnolla seurailen tätä älyttömyyden huippuun hiomista. Onnea matkaan...

Kuluttajat menkää itseenne

Antakaa kauppojen myydä eri tuottajien tuotteita ja ostakaa myös hinnan perusteella. Muussa tapauksessa emme ikinä saa tänne minkäänlaista kilpailua aikaiseksi. Valio ottaa vain maksimaalisen katteen kuluttajilta, jos kukaan ei kilpaile vastaan. Hölmö maksaa siitä, ettei kilpailua synny.

Sukarin, Kakkosen, ruusujen

Sukarin, Kakkosen, ruusujen sodan, kehittyvien maakuntien rahaston ja nuorisosäätiön kanssa meni miten meni mutta tästä Valiosta tuli vihdoin Vanhaselle suuri poliittinen voitto. Ehkä onkin aika vetää erouhkaus takaisin ja säästää Väyrynen todella pahojen päivien varalle...

Osuustoiminta aate.

Luulisi että osuuskunta HOK-Elanto tukisi toista osuuskuntaa Valiota, mutta heitetään vain kapulaa rattaisiin. Johtunee siitä että hallinto on täynnä helsinkiläisiä vasureita ja kokoomuslaisia jotka tunnetusti vihaavat maalaisia. Valtava kepun vastainen propaganda on purrut ja on syvällä selkäytimessä sukupolvesta toiseen. Suomihan on tunnetusti maa jossa kateus voittaa kiiman.
http://www.hok-elanto.fi/index.php?id=245

Ja poikotti kepulle

Nyt ja taas tuli ihan selväksi politiikan kiemurat.

Ehta Ruotsalainen maito vaan on niin paljon paremman makuista

Kyllä se vaan niin on että ihan liian suuri poru tästä syntyi.
Meikäläisen milestä ko Pohjois-Ruotsalainen Mellanmjölkki on vaan niin paljon paremman makuista, kuin valion tai arlaingmannin kevytmaidot ytheensä, että toivoisin suuresti tätä maitoa omaan lähikauppaani hinnasta viis.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely