Yle-maksun isä, nykyisen tv-luvan korvaajaa esittäneen työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä (kesk.) ihmettelee Uudelle Suomelle viestintäministeri Suvi Lindénin ratkaisua hyllyttää Yle-maksusta päättäminen seuraavalle vaalikaudelle.
Lintilä ihmettelee Lindénin selitystä, jonka mukaan Ylen hallintoa ja rahoitusta koskevalle kokonaisuudistukselle ei ollut riittävää parlamentaarista tukea.
- Aika yllättävää, että kun on olemassa parlamentaarisesti yksimielinen työryhmän työ, jossa on kaikki istuvat puolueet mukana, niin ministeri ei saa siitä hallituksen esitystä aikaiseksi. Tämä on varmaan jonkin asteen Suomen ennätys politiikassa, Lintilä sanoo Uudelle Suomelle.
Lindén perusteli Yle-maksun hyllytystä sillä, että Yle-maksuun liittyy monia sosiaalisia epäkohtia, jotka koskevat muun muassa pienituloisia. Lindén itse ilmoitti pitävänsä henkilökohtaisesti parhaana vaihtoehtona Ylen toiminnan rahoittamista valtion budjetista, vaikka hän aiemmin on puolustanut Yle-maksua "vähiten huonona vaihtoehtona".
- Tiedetään meidän taloudellinen tilanne, tarvitaan 1,5 miljardia ylijäämäinen julkinen talous vajeen saamiseksi kiinni. Mun on hirveän vaikea löytää sitä vajaata 500 miljoonaa valtion budjetista, minkä Yleisradio tarvitsee.
- Puhdasta budjettirahoitusta ei ole kuin Hollannissa, joka on lähinnä viranomaiskanava sekä Vatikaanissa. Yleisin malli on mainosraha plus budjettiraha, mutta meidän työryhmä lähti siitä, ettei oteta mainosrahaa.
Kansan ilmaisema vahva vastustus mediamaksua vastaan yllätti jo aiemmin Lintilän. Vaikka hän on saanut Yle-maksun takia jopa tappouhkauksia, hän puolustaa yhä hanketta.
- Tällä hetkellä se on toimivin malli. Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta. Luulen että ne, jotka ovat tv-luvan maksaneet ajattelevat, että tämä on hyvä, kun hinta tipahtaa.
Lintilän mielestä Lindénin ratkaisu vesittää täysin hänen työryhmänsä toiminnan ja tehdyn työn.
- Kannattaako jatkossa parlamentaarisia työryhmiä enää nimetä ollenkaan, Lintilä kysyy.
Myös Ylen väistyvä toimitusjohtaja Mikael Jungner yllättyi Lindénin ratkaisusta täysin. Hän moitti Lindénin tekoa vastuuttomaksi.



Kommentit
Suvi...
...ei suostunut valtion tiedotusterroriin !!!! Vielä !!!!
Hyvä päätös.
Ihan oikein hylätä epäoikeudenmukainen maksu.
Pisteet Suville.
Ylen ja muidenkin tv yhtioiden rahoitusta
tasapuolisesti budjetista. Jaetaan vaikka
liikevaihdon suhteessa kaikille suomalai
sille yhtiöille. Näin ollaan oikealla
tiellä tiedotustoiminnassa.
Ylelle ei mitään erityisoikeuksia.
Mainoksien myynti sallitaan Ylellekkin.
Näin syntyy todellista kilpailua tv-yhtiöiden
välille.
Tottakai TV-luvattomat vastustaa!
No tottakai TV-luvattomat vastustaa! Minulla ei ole ollut TV:tä 16.vuoteen eikä radiotakaan nyt kahteen vuoteen. En minä halua alkaa maksaa jostain, jota en edes käytä jopa 300 euroa per vuosi!
Lintilä tienaa takuulla vähintään 5000 e/kk + kaiken maailman komiteoissa istuntapalkkioita, joita mm. Koikkalainen saa 40 000 e/vuosi. Palkonkohan Lintilä itse saa?
Minä tienaan 9000 e/vuosi. On pikkuisen eri asia näillä tuloilla alkaa maksaa YLE-pakkoveroa, ja etenkin, kun en käytä palvelua.
Junger väitti, että maksukortille ei voi mennä, kun nykydigiboksit ei voi ymmärtää niitä, ja pitäisi ostaa uudet. Tätä ei voida vaatia. YLE on netissä, mutta minun yhteyksilläni ja vanhalla koneella ei näy: miksi minut sitten pakotettaisiin ostamaana uudet koneet ja yhteydet? MIksi sama peruste ei nyt sitten toimikaan, eli että "ei voi pakottaa ostamaan uusia laitteita"?
Oikeudenmukaisuus on koko ajan olut vain YLEn näkökulmasta. Onko YLE kansaa varten vai kansa YLEä varten?
Uutisessa oli, että jopa 200 000 taloutta olisi joutunut ulosottoon YLE-pakkoveron vuoksi? Lintilän omatunto ei yhtään, edes pikkuisen, kolkuta tällä kohdin? Ei selvästikään.
Sasi käski mennä sossuun. Menköön YLE itse!
Lintilän mielestä rahoitusta ei voi repiä
Valtion kukkarosta, mutta kansalaisen kukkarosta kyllä? Eikö Lintilä tiedä, että parlamentarismin perusta, on KANSA!
Voi HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!!
"Mun on hirveän vaikea löytää sitä vajaata 500 miljoonaa valtion budjetista, minkä Yleisradio tarvitsee"
Minkäs puolueen tampio toi olikaan? Saman kuin se Valion Sairasosaston dementikko?
Mistä noita urpoja noihin virkoihin oikein haalitaan???
Kyllä se ensivaalikaudella
Kyllä se ensivaalikaudella menee läpi tämä mediamaksu. Nyt vaan Lindén varmistaa itselleen paikan eduskunnassa seuraavallakin kaudella.
Näin...
...se on!
PELKO Konsultoi! NE ON HERÄNNEET PELKÄÄMÄÄN!
PELON MERKKI! Ei uskaltanut kohdata kansan raivoa!
NE ON HERÄNNEET PELKÄÄMÄÄN!
Tätä pitäisi kansalaisten käyttää hyväkseen.
VeliSynkkä
Täti Linden oli eilen telkkarissa TOSI AHDISTUNEENA!
Koville ottaa, veri koville - UUDELLEENVALINTAKIN!
Älä suotta innostu
Sininen nappi on lansseerattu jota poliisi voi tulla pidättelemään kenet hyvänsä ja jos ei jotakin saada muuten niin sitten poliisi voi itse paineskella nappejaan kuin hedelmäpelin lukituksia....
En tiedä, mutta oikein alkaa nykyisin v*****ttämää kun näkeekin poliisiauton. Ennen Paateron Holmlundin aikaa sitä vielä arvosti poliisejakin...
Maksu olisi ollut haitarista
Minä maksan kiltisti lupamaksun enkä edes ole kauhean pienituloinen mutta tuo ehdotettu järjestelmä olisi mielestäni ollut kertakaikkisen epäoikeudenmukainen niille joilla ei ole rahaa (tai halua käyttää ylen palveluja - niitäkin ihan oikeasti on).
:D
Me emme televisiolupaa maksa, koska emme kotona katsele telkkaria. meillä on netti. sieltäkään emme ylen areenaa katso.
Kuka televisioluvanmaksajista on lyönyt Lintilän hampaan pois?
?
Mediamaksutyöryhmän työ oli hampaatonta
mikä kuvassa ilmeisenä näkyykin.
Lintilän ehdotus on
Lintilän ehdotus on järkevin, vaikka kaikki muut olisivatkin erimieltä.
Kuulostaa pelottavan narsistiselta. Kysymykseks jää miksi tälläinen henkilö toimii _kansan_ edustajana.
Lintilä ei ole kansanedustaja huhtikuun 2011 jälkeen
Lintilä ei enää ymmärrä äänestäjiään ja hänestä tulee sopeutumiseläkeläinen. Kansanedustajan tuloilla tai sopeutusmiseläkekäisenä on vaikea ymmärtää sitä, miksi 400 euroa - 1 200 euroa saavat eivät hyväksy pakko-Yleisradiota.
Yleisradio K O R T I L L E muun television tapaan.
Lintilä teki pahaa vahinkoa Keskustalle
Karpela ja Lintilä ovat tehneet pahasti vahinkoa Keskustan kannatukselle karvahattukansan keskuudessa.
Vanhanen, Laukkanen, Lintilä, Karpela, Kaikkonen
Kokoomuksen kovimmat vaalityöntekijät.
Lintilän voi pudottaa eduskunnasta sopeutumiseläkkeelle
Huoletta!
"- Kannattaako jatkossa
"- Kannattaako jatkossa parlamentaarisia työryhmiä enää nimetä ollenkaan, Lintilä kysyy."
Tuo on kyllä hyvä kysymys. Melkoista rahan tuhlausta...
Parlamentaarinen työryhmä = parlamentaarinen mobbaus
Puoluevallan avulla pakotetaan kansanedustajia pienituloisten äänestäjien tahdon vastaisiin tekoihin edustuksellisuutta sortaen.
Valtion rooli joukkoviestinnässä
Valtion rooli joukkoviestinnässä etsii itseään, yle ei voi olla vailla liiketoiminnallisia perusteita pyörivä suojatyöpaikka.
Pistäisivät kanavat kortin taakse niin tästä päästäisiin ja olisi taatusti oikeudenmukainen.
Mitä vanhemmaksi nykyinen nettisukupolvi vanhenee + 10-15 vuotta niin yle on muisto vain, kunhan nykyinen keski-ikäisten ja eläkeläisten porukka on joko laitoshoidossa tai mullan alla.
Huolestuttavaa tässä on se, että tyrmäys ei ilmeisesti johdu tästä veroluonteisesta maksusta sinänsä vaan siitä, että politikot eivät saa sovittua kenen eturyhmiä maksu ei koske.
Jälleen kerran maksajiksi jää keskiluokka, koska muut ovat liian köyhiä maksaakseen, todella varakkaan (sellaiset joiden ei periaattessa tarvitse tehdä palkkatyötä) taas pystyvät maksun maksamaan.
Voi Simo hyvä
Mitään valtion kukkaroa ei ole olemassakaan, on vain kansalaisen kukkaro.
Tarkoittanet
Että valtion kukkarossa ei ole pohjaa lainkaan? Ja kansalaisen kukkaro on tyhjää täynnä.
Aivan oikein !
On vain kansalaisen kukkaro !
Kaikki raha valton kassaan tulee meiltä veronmaksajilta.
Suvi Lindenkö päättää meidän puolestamme, että saamme katsella samoja uusintoja kuin jo 70-luvulla olimme olimme nähneet viisi kertaa, viidenteen kertaan taas nytkin, viisitoistakertaisella hinnalla ?
Ei kiitos.
Ruudinkeksijä
"Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta."
No totta vie vastustetaan, jos ei oo telkkariakaan. Autovero myös polkupyöräilijöille?
RUUDINKEKSIJÄLLE
Juuri näin. Ja Jungner kehtaa valehdella, ettei Ylellä oli rahoitukseen mielipidettä. Juuri hän on ajanut Lintilän mallia sen mukavuuden ja varmuuden takia.Hävetköön poika.
Pakollinen katsastusmaksu jalankulkijalle
Ehdotan, että rollaattoreilta peritään autokatsastusmaksu. Vapaa-ajattelijat on pakotettava kirkollisverovelvollisiksi.
Jopa oikeudenmukaista
.. koska yhteisöveron tuotto ei riitä kattamaan hautauksesta aiheutuvia kuluja.
Rollaattori ei taasen ole ajoneuvo.
Kirkko saa valtiolta
Kirkko saa valtiolta yhteisöverona noin 3000€ per vainaja. Luulisi riittävän.
Kilpailutusta
Noin on. Jos ei muu auta, kirkon on käytettävä halvempia loitsuja.
Joo kyllä
Uskontoverokin tulisi olla jokaiselle. Sen valvominenkin on niin vaikeaa. Miten pystyy valvomaan, jos joku rukoilee vaikka salaa?
Toisaalta foliopipo estää ajatustenluvun, joten foliopipoverokin tulisi pikimmiten laatia.
Teen seuraavassa istunnossa tästä aloitteen.
T: Suomen eduskunnan ylikernaasti
vahvistaa
Todellisuudessa foliopipo vahvistaa signaalia jota tarvitaan ajatusten lukemiseen. Tästä on tukimuskin.
Mikkelissä
on sellainen paikka kuin Kenkäveronniemi. Sellainen on ehkä ollut ennen kuin alvi keksittiin?
rollaattori...
no pia nkos ne semmosen lakimuutoksen tekee että rollaattorikin lasketaan kulkuneuvoksi
ja sitten sitä lakia ei saa koskaan korjattua-kun se on laki
ja laki on meillä ihmeellinen asia.riippumattta kuinka pöljä tai viallinen se on ,niin se on päättäjille äärettömän pyhä lehmä-siis lehmä.
Niinpä. 200€/vuosi on
Niinpä. 200€/vuosi on melkoinen summa tyhjästä.
Miksi ei?
En oikein ymmärrä mainosrahoituksen täysteilausta. Kaavailtu mediamaksu ainakin on surkea ja epäoikeudenmukainen ratkaisu YLE:n pohjattomia kuluja kattamaan. BBC:stä voisi mielestäni ottaa oppia ja karsia YLE:n nykyisiä palveluja, sekä siirtyä kulujen kattamisessa ainakin osittaiseen mainosrahoitukseen. Mainosten tulo BBC:lle ei ole vähentänyt kanavan uskottavuutta tai arvoa.
Ähisevä mainosbasso
Päänsä tilan tulisi tarkistuttaa jokaisen, joka tieten tahtoen haluaa, että esimerkiksi A-Studion katkoo 15 minuutin välein jokin ähisevä mainosbasso.
Lintilälle!
"Lintilä ihmettelee Lindénin selitystä, jonka mukaan Ylen hallintoa ja rahoitusta koskevalle kokonaisuudistukselle ei ollut riittävää parlamentaarista tukea."
Jospa Linden katsoi, ettei kansan keskuudessa ole riittävästi tukea. Mikan pitäs ymmärtää, että kansalaiset vastustavat kyseistä "lastasi".
Olet ollut aika hiljaa eduskunnassa, mutta nyt päässyt esille. Ensiks se seksiskandaalin jälkipuinti, josta se edustajanaapurisi ei tiedä mitä mieltä on ja mitä on puhunu. Olithan kuitenkin samassa tilanteessa, joten ei kai se haittaa. Nyt sitten vielä tänä. Jospa joskus tulis jotain "positiivistakin" sinusta.
Uusi taktiikka
Se saadaan sillä läpi, että nostetaan se maksu 300 euroon ja jaetaan siitä puoluetukena 200€, niin yhteinen linja eduskunnassa on valmis.
Miten olisi
Jaetaan YLE kahtia. Tulisi informatiivinen puoli (uutiset, ajankohtaisohjelmat jne.) ja viihteellinen puoli (sek.viihde ja urheilu). Informatiivinen puoli rahoitetaan valtion budjetista, mutta viihteellinen puoli maksujärjestelmällä (kortti tai vast. tekniikka).
Näin YLE joutuisi rehellisesti kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa niillä alueilla, jotka eivät varsinaisesti kuulu YLE:n pakollisiin tehtäviin. YLE:llä olisi kuitenkin tasavertainen mahdollisuus kilpailuun.
YLE:llä olisi kuitenkin budjetissa taattu rahoitus niiden tehtävien hoitamiseen, jotka sille varsinaisesti kuuluvat. Tämän rahoituksen osuus valtion budjetista olisi kuitenkin häviävän pieni.
Ihan vaan seuraavan valmistelun pohjaksi...
Hieno esitys
Kuulostaa hyvältä. Tätä kannattaisi pohtia tarkemminkin. Sitten lisäksi vielä informatiiviselta puolelta karsintaa niin alkaa olla parempi.
Lindén kuuntelee kansan ääntä
Tämä ei ole sellainen kohtalon asia, missä olisi syytä toimia yleistä mielipidettä vastaan.
Kun Lintilä ei löydä varoja budjetista, minkä kansalaiset rahoittavat hän kuitenkin löytää varat suoraan kansalaisten taskusta! Sitäpaitsi mediakokemus on henkilö- ei asumuskohtainen. Tai jos kysymys on vallasta: kaukosäädinkohtainen. TV:n kaukosäätimiin olisikin asetettava viranomaislukko, joka avautuu vain maksua vastaan.
Epäily, että suora budjettirahoitus johtaisi nykyistä suurempaan ohjailun yritykseen, lienee turha.
Kaikille pakollinen
Kaikille pakollinen mediamaksu on sulaa vääryyttä. On ihan oikeasti ihmisiä joilla ei ole televisiota tai/ja ei vain yksinkertaisesti ole varaa maksaa nykyistä(kään) tv-lupaa. (joka on naurettavan korkea verrattuna siihen mitä sillä saa, uusintoja ja urheilua)Mitä jos ei koskaan katsele Ylen kanavia, miksi siis maksaa niistä?
Ylen kanavat maksukortille!!
Ostakoon ken haluaa..
Hetkinen
"Mun on hirveän vaikea löytää sitä vajaata 500 miljoonaa valtion budjetista, minkä Yleisradio tarvitsee."
500 miljoonaa? Minä raukka luulin YLEn budjetin olevan joku 200? Nyt joku järki käteen tarviiko sen kompleksin olla näin iso? Suurin osa parhaista ohjelmista tulee jo nyt joko mainos kanavilta tai maksukanavilta.
En ymmärrä myöskään sitä miksi kaiken maailman jeesustelu radiot ja ruotsinkielen radiot maksetaan samoista rahoista mitä minä maksan vaan sen takia, että jos näkisi jotain urheilu tapahtumia? Siellä vaan perustetaan uusia uutisia ja aamu-tv ohjelmia.
YLEssä olisi paras alkaa tekemään leikkauksia, koska almujen aika on ohi.
Ruotsissa
Public Service-kanavilla on mainoksia, jotka eivät häiritse ketään. Ne ovat usein ohjelman alussa ja lopussa.
Ei tässä
Ei tässä pakko-yleisradiossa ole mitään järkeä. jos tv-kanava ei pärjää ilman valtion rahoja tai tv-lupamaksuista tulevia rahoja voidaan sellainen firma lopettaa. mainosrahalla toimivat tv-kanavat kunniaan tai sitten ylen ohjelmat maksukortin taakse.
niin epätasarvoista
Lintilä on täysin väärässä. Millä oikeudella otetaan pakolla 200 euroa ihmiseltä, joka ansaitsee kolme kertaa vähemmän kuin keskituloinen kymmenen kertaa vähemmän kuin suuri tuloinen js tsiljoona kertaa vähemmän kuin tämän lehden omistaja?
Ottaa päähän, varsinkin kun mulla ei ole televisiota ensinkään. Täytynee ostaa, kun kerran on pakko maksaa.
Kykypuolueen ääntenkalastelua parhaimmillaan ...
Jo sovittu juttu perutaan yllättäen - selitys?!? Helppoa kuin heinänteko. Ensin harkintakyky petti Holmlundilta ja rupesi kalastelemaan ääniä Porin seudulta. Nyt kykypuolueen toinen keihään kärki yllätti kaikki positiivisesti.
Voitte olla varmoja ettei mitään päätöksiä tehdä myöskään eläkeasiassa ennen vaaleja. Jokainen hallitus tekee ikävät päätökset vaalikauden alussa ja lopussa veronalennuksia tai ruuan alv:n alennuksia.
Mihin tämä johtaa - hallitus tietää mitä pitäisi tehdä ja miten se tehtäisiin, mutta koska on vaalit vuoden päästä, niin maamme annetaan kitua vielä vuosi, jonka jälkeen tehtävät veronkorotukset ja leikkauslistat ovat paljon suurempia kuin mitä ne olisivat jos ne tehtäisiin jo nyt. Mutta ei kukaan poliitikko ole niin tyhmä, että antaisi kaikki aseet oppositiolle ennen vaaleja.
Miksi meillä on 700 000
Miksi meillä on 700 000 virkamiestä ja mitä ne tekee?
Mistähän piposta tämä
Mistähän piposta tämä luku on tempaistu?
Eikös?
"Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta."
Eikös TV-maksun maksamatta jättäminen ole perustuslaillinen oikeus? Jos näin ei ole, olen ilmeisesti ymmärtänyt ihan väärin. (Ja niin on moni muukin, mm perustuslakivaliokunta.)
TV-vero olisi sitten jo ihan toinen asia, mutta sitä ei yksi herrojen työryhmä ja hallitus pysty päättämään. Siihen vaaditaan jo vähän enemmän sitä parlamenttaarisuutta.
Nimillä on ihan turha pelleillä. On maksu ja vero. Ymmärtäkää jo sielläkin niiden huikea ero.
"- Aika yllättävää,
"- Aika yllättävää, että kun on olemassa parlamentaarisesti yksimielinen työryhmän työ, jossa on kaikki istuvat puolueet mukana, niin ministeri ei saa siitä hallituksen esitystä aikaiseksi."
Vielä yllättävämpää on jos seuraavissa vaaleissa joku vielä äänestää näitä todellisuudesta vieraantuneita maksamaanpakottajia.
Maksukortti tai/ja budjettiperustainen rahoitus - Ei näin.
Hyvä päätös
Ministeri Linden teki oikean päätöksen. Yle maksu kaikille on kohtuuton ja luultavasti laiton. Lintilä ei tiedä missä mennään. Putoaa eduskunnasta jos edes asettuu ehdolle. Toivottvasti ei. Kansa vastustaa aivan oikeutetusti maksua, joten yle-vaan kuurille ja budjetista 100 miljoonaa riittää peruspalveluihin. 500 miljoonaa on Lintilän höpötystä.
YLE alas
Pöhöttyneessä Ylessä voitaisiin kustannuksia leikata helposti puoleen julkisen informaation tai yleensä ohjelmien tason kärsimättä.
Käyttömaksu voisi olla valtion budjetin kautta tai korttimaksu.
PANNAAN PASKA TOTAALISESTI ELI 100% MATALAKSI JA xxxxxxN SE U
TSV; ##500 miljoonaa? Minä raukka luulin YLEn budjetin olevan joku 200? Nyt joku järki käteen tarviiko sen kompleksin olla näin iso? Suurin osa parhaista ohjelmista tulee jo nyt joko mainos kanavilta tai maksukanavilta.##
PALJON MAKSAA VANHUSTENHOITO!
PALJON MAKSAA 4000 HENGEN YLE!
LOPETETAAN YLE: Kamat myyntiin HUUTOKAUPALLA ja TARJOUSKILPAILULLA TUOTANTOYHTIÖT SISÄÄN!
- Säästö ( 80% ) VANHUSTENHOITOON!
VeliSynkkä
Ai HELVETE kun mää oon TÖPINÖISSÄNI! AI HELVETE ! ;-) Heheee...
Myönnän - jätän TV-maksun maksamatta.
Mutta en tosin TV:täkään katso. Opiskelijana ei ollut intoa eikä rahaa aikoinaan "siirtyä digi-aikaan", ja hetken ilman TV:tä elettyäni huomasin, että ei sitä juuri kaipaakaan.
Internetistä löytyy uutiset ja viihde (muualta kuin Ylen sivuilta), ja jos välillä tuli sellainen olo että "mitäköhän TV:stä tulee?", niin riitti että katsoi netistä päivän ohjelmatiedot ja totesi että "ei mitään".
Pakkoruotsi-Jungner lähtee vielä kaupan päälle
Näin televisiottamana iso KIITOS KOKOOMUKSELLE!
Ei paljon auta
kun pakkoruåtsi Sasi jyrää YLE:ssä ja pakkoruåtsi Virkkunen
komppaa hallituksessa.
YLE kun alkaisi vaihteeksi
YLE kun alkaisi vaihteeksi karsia YLE:n ylisuurta panostusta ruotsinkieliseen toimintaan niin kyllä YLE:n rahat riittäisivät ihan hyvin.
Pari vuotta sitten YLE:n ruotsinkielisen radion johtaja mainosti Höblässä kuinka YLE lähettää ulkomaille enemmän ruotsinkielistä radio-ohjelmaa kuin Ruotsin radio!
Helsingin Sanomat 24.8.08 Laura Pekonen:
"Yleisradio säästää karsimalla kirjeenvaihtajiaan"
"Yleisradio lakkautti maaliskuussa toisen Moskovan kahdesta kirjeenvaihtajapestistä. Vuoden vaihteessa toinen kirjeenvaihtaja lähtee Brysselistä ja ja ensi kesänä todennäköisesti Washingtonista. Näin Ylen suomenkielisten kirjeenvaihtajien määrä puotoaa yhdeksästä kuuteen".
Noissa kolmessa kaupungissa on YLE:llä ollut kaksi kirjeenvaihtajaa kussakin. Yksi ruotsinkielinen ja yksi suomenkielinen. Potkut annetaan suomenkielisille toimittajille. Tietenkin. Onhan Yle strateginen toimija Rkp:lle. "Syy on raha"kirjoittaa HS. "Tässä on kyseessä isot fyrkat toteaa Ylen uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Reijo Lindroos".
Ylen budjetista menee ruotsinkieliseen toimintaan eri lähteiden mukaan n. 20 %. Sitten vielä erikseen epäsuorat kustannukset. Yle ei nimittäin anna kenkää Ylen ruotsinkielisille toimittajille Washingtonissa, Moskovassa ja Brysselissä. Siihen riittää tv-maksun maksajien rahat kyllä.
Kehveli
Olen pitänyt Lindelliä täytenä KEHVELINÄ, mutta teki se sentään yhden viisaan vedon!! Vielä kun saisi Holmlundin vetämään hätäkeskuspäätöksensä pois! Ei tarvita enää maakuntiin juhantalopolitiikan jatkajaa. Olkoon siis Holmlund KEHVELI tästä eteenpäin...
mamu kuluja alas edes 25%
mamu kuluja alas edes 25% niin riittää vaikka toisen ylen pystytykseen.
Vaalit on liian lähellä...
Heti vaalien jälkeen Ylevero tulee kuin Manulle illallinen...
Sitten nää poliitikot saa melskata seuraaviin vaaleihin saakka rauhassa ja kansa on jo koko asian unohtanut...
Kyllä se oli parlamentti joka tyrmäsi Lintilä
Se oli katuparlamentti.Tulevien vaalien äänestäjät.
Suvi linttasi lintilän
Jo oli aikakin. Kyseessähän on vero,joka sai mediamaksun nimen, siis perustuslain vastainen pakkopulla. Lintilä ja maksunsa joutavat sinne, missä aurinko ei paista!
lintilä on tyhmä
..tai ei tajua oikeudenmukaisuutta.
esim. 195 euroa on suuri summa köyhälle ja niile armoton joilla ei edes ole tv:ä
kyllä jotain oikeamielisyyttä pitää olla demokraattisessa maassa jos tätä voi siksi sanoa kun jotkut hallituksen istunnot tai mitkä ne nyt oli 'on päättänyt' jo asiasta ja vaikka kansa on sanonut ja moni asiantuntija taso että 'ottakaa budjetista'
mutta se menee kuuroille korville
nyt aktiivisuutta ja mailia ja tiedonantoja hallitukselle ja eduskunnalle
Kokoomus on mainostanut
Kokoomus on mainostanut itseään kykypuolueeksi. Parhaat kyvyt luonnollisesti pääsevät ministereiksi.
Kokoomuksen kyvyt voi mitata tarkastelemalla ministerien Holmlund ja Linden toimintaa.
Anteeksi kuinka?
Sinustako se YLE-maksu olisi siis pitänyt esitellä?
Linden nyt ei ole sieltä fiksuimmasta päästä, mutta ainakin hänellä tuntuu olevan sen verran maata jalkojen alla, että ottaa huomioon ihmisten vastustuksen.
Suvilla on ruskea kieli
Ihmisten vastustus = ääniä pois kokkareilta = ONKO MITÄÄN MUUTA KUIN ÄÄNIEN KALASTELUA? Lyödäänkö 1 000 (tuhat) euroa vetoa, että uusi hallitus tuo aivan identtisen esityksen heti vaalien jälkeen.
Hupsista!
"Lindén perusteli Yle-maksun hyllytystä sillä, että Yle-maksuun liittyy monia sosiaalisia epäkohtia, jotka koskevat muun muassa pienituloisia"
Milloinka Kokoomus on muka ajatellut pienituloisten puolesta muuten kuin heitä kyykyttämällä.
Äänestäjien kosto
Enpä usko, että äänestäjät unohtavat tätä teatteria. Suvi Linden ilmeisesti säikähti pahemman kerran, sillä sen verran voimakasta kansan vastustus oli. Linden jätti ratkaisun muille. Lintila taas voi odottaa, että kansan muisti ei olekaan niin lyhyt kuin luullaan ja netti muistuttaa helposti. Jos LIntilä olisi pakottanut lestadiolaiset ja muut maksuun, niin noutaja olisi tullut ja sopeutuminen mukavasta eläkkeestä huolimatta erittäin vaikeata.
Minulla siirtyy sitten töllön osto...
seuraavaan vaalikauteen. Olen ajatellut, että ostan sen, jos tulee se pakollinen media-maksu.
Vanha meni rikki jo vuosi sitten. Näpsyttelin kait liikaa kanavalta toiselle, meni siinä viuhtomisessa kuvaputki...vaihtelin, kun ei siellä ollut mitään järkevää kateltavaa.
Pari pointtia
a) könttämaksuinen YLE pitää yllä tarpeetonta tv:n huudatusta ja täten turhaa sähkönkulutusta.
b) YLE:stä osuuskunta ja katsojat päättämään asioista. Miksi ei?
mediamaksu olisi tuskin ollut laillinen
kansakunnan oikeuksiin ei ole kuulunut periä kansalaisilta tai yrityksiltä maksuja vain sillä perusteella että ovat olemassa. Ihmisoikeusoikeudet ja eu olisivat todennäköisesti kaataneet huonon hankkeen. Tästä oli informoitu myös Lindeniä.
Ei ole ennätys
"Aika yllättävää, että kun on olemassa parlamentaarisesti yksimielinen työryhmän työ, jossa on kaikki istuvat puolueet mukana"
No eikö olekin?? Mutta niin vain välillä käy, eli näitähän löytyy muitakin, esim eräs Taxellin komitea... ja erään nimeltämainitsemattoman maalaisten puolueen venkoilu sen työn suhteen. Se on kyllä se tämänhetkinen ennätys ;)
Uutisointi
Jos saataisiin puolueetonta sensuroimatonta ja järkevää ajankohtaista uutisointia joka yrittäisi parantaa elämää maan päällä maksaisimme mieluusti maksuja.
Mikä äijä tää Lintilä oikein on??
Uskomaton kaveri. Kyllä ihmettelen, jos joku idiootti vielä tota äänestää eduskuntaan! No ehkä ne, jotka siitä hyötyy.
Kahden asunnon loukku ja työtön
Helpotusta ainakin seuraavaan hallitukseen saakka, olisi voinut käydä hullusti. Millähän olisi voinut rahoittaa television, digiboxin ja mediamaksun? Tietenkin sosiaalista painetta olisi helpottanut, jos toimeentulotukea olisi alkanut saada Kelan luukulta, mutta hyvä näinkin, niin ei tarvitse hakea. Kepulainen junttaus sai hetkeksi vähän näpeilleen mutta ne ovat sitkeitä, periksi ei anneta?
Sääliksi olisi käynyt muutaman satasen kuussa saavia eläkemummoja, kymmenes osa vuositulosta olisi hukkunut mediamaksuun vaikka ei olisi omistanut televisiota saatikka sitten nopeaa laajakaistaa. Kova isku ulosottotoimen lobbareillekin.
Kanavat maksukortille
Ylen liikakanavat voisi laittaa maksukortille, kuten kaikki muutkin maksulliset kanavat ovat. Yhden kanavan voisi säilyttää "ilmaisena" eli täysin verorahoitteisena kanavana. Tekniikka maksukorteille on jo olemassa ja siirtymä siihen olisi paljon kivuttomampi, kuin siirtyminen digiaikaan.
Ne, jotka haluavat ylen kanavia katsoa, maksakoon korttimaksun, kuten muillakin maksullisilla kanavilla. Itse pärjään erinomaisesti ilman. Sitäpaitsi ylen kanavilta loppuu ohjelma kaupallisia kanavia aiemmin. Jos ohjelmaa on noin vähän, mitä kaikilla ylen kanavilla sitten tehdään? En myöskään halua maksaa ruotsinkielisistä ohjelmista, se on epäreilua.
Jos kaikki muutkin irtisanovat ihmisiä laman kourissa, niin tulisi ylen toimia samoin. Se olisi oikeus ja kohtuus.
Valivalivali
Eniten ääntä tuntuvat pitävän ne, jotka eivät halua maksaa ja ne, jotka ei tiedä asioista yhtään mitään eivätkä viitsi ottaa selvää.
Niin ja Suvista
Oli tämä sitten Lindeniltä vaalitaktikointia tai ei, teki hän jokatapauksessa oikean siirron tämän lakialoitteen kanssa. Siitä pisteet hänelle!
Näin on.
Näin on.
Ei ole taktikointia
Suvi vaan ei ole esitellyt vielä ministeriaikanaan yhtään mitään. Alkuajan hoiteli ministerin tehtäviä kännykällä Oulusta päin käsin. Osoittaa postin vaativuutta. Niin, kyllähän hän edellisellä kaudella taisi omalle golfkentälleen estitellä valtion tuen...
Täysin turha ministeri.
Voisiko Lintilä vastata!
Miksi yle-maksu olisi ollut minulle neljä kertaa suurempi kuin parisuhteessa elävälle duunarille? MIKSI?
Tyhmä, tyhmempi, lin...
Lintilällä on omituiset puheet
"Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta."
Luulo on väärä. Suurin osa ihmisistä on maksanut maksunsa, vaikka irvistäen. Kysymys kun ei ole pelkästä maksusta, vaan YLE:n ohjelmien sisällöstä ja loputtomista uusinnoista sekä yksinkertaisesta päreiden palamisesta toimituksen punapropagandaan.
Odotuksia YLEn uudistamiseksi: Puolueeton uutistuotanto. Jos toimittajalla on poliittinen vakaumus, katsojien pitää tietää se. Vanhat ohjelmat ja dokumentit kuuluvat nettiarkistoon katsojien selattaviksi, eivät helpoksi ratkaisuksi ohjelmapulaan (?). Kanavia pitää vähentää. Ylellä voisi olla yksi maksuton kanava uutisille ja ajankohtaisohjelmille, tekstitys ruotsiksi. Sillä voi olla budjettirahoitus. Muut kanavat - jos niitä tarvitaan - maksukortille.
YLE ei voi olla mikään itsetarkoitus. Sen pitää palvella katsojia, joten kilpailkoot katsojien huomiosta laadukkailla ohjelmilla. Jos se ei siihen pysty, sitä ei tarvita muun kuin uutis- ja ajankohtaiskanavan osalta.
Hyvä, Mila F! Täysin samaa
Hyvä, Mila F! Täysin samaa mieltä.
Lisäksi: YLE-maksu ei poistaisi tarkastajien tarvetta. Tarkastus siirtyisi vain asuntojen todellisen asumisen tarkastamiseen "onko täällä tyhjä asunto ja jos ei, miksi olette kirjoilla muualla vaikka näyttää kuin asuisitte tosiasiassa täällä?"
Kiitos Suvi Linden meidän työttömien, televisiotomien puolesta!!
Kiitos Suvi Linden!! Järki voitti, ja perustelu sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta oli aivan oikea!!!
Yle vs Hesari vs maksulliset kanavat
Miten joku vielä 2000-luvulla kehtaa väittää että maksulliset kanavat olisivat puolueettomampia kuin yle? Säälittävää kokoomuksen sylttytehtaan paskaa väittää että ylessä ei ole töissä muita kuin vasureita. Miten se Tiuran Marjakin antaa sitä kokoomuspipariaan vasurimiehelleen ... hyi Marja. Olet häpeäksi porvareille ...
Valtion bujdettihan tarkoittaisi sitä, että yleä johtaisi kulloinenkin hallitus. Poliittinen riippumattomuus loppuisi ja hallituspuolueet voisivat kiristää yle:ä pitämään suunsa kiinni uusista poliittisista skandaaleista - demokratiaa raiskattaisiin taas piirun verran lisää.
Toistat yleläisten hokemaa mantraa
Ei valtion budjettirahoitus muuttaisi tilannetta YLEssä miksikään, aivan samanlainen on tilanne nyt: eduskunta määrää yleä, ja eduskunnan ainakin pitäisi olla kansalaisten vaaleissa valitsema. Maan vaihtuvat hallitukset eivät ole tähänkään saakka päässeet vaikuttamaan Ylen sisältöön, miksi ne päästettäisiin siihen käsiksi jos rahoitus järjestettäisiin oikeudenmukaisesti?
Mediamaksu olisi toteutuessaan romuttanut maamme ainoan joukkoviestimen, joka ei ole markkinoista riippuvainen. Maksu koetaan aivan oikein niin epäoikeudenmukaiseksi, että Ylen budjetti olisi kaatunut. Ylen olisi pitänyt alkaa kaupallisten tapaan nuoleskella kansalaisia houkutellakseen maksajia, mikä olisi lopettanut riippumattoman tiedonvälityksen.
Nykyinen tv-lupajärjestelmä ei ole paljoa parempi, joten ainoa järjellinen vaihtoehto Ylen säilyttämiseksi kaupallisesti riippumattomana on valtion budjetista tuleva rahoitus.
Ettekö vieläkään ...
...tajua! Puolet valtion budjetista (250) ja katseluoikeus tv-kanaviin 100 eurolla (=250). Ennen arvostelin ylen ohjelmia, mutta sieltä tulee todella laadukasta ohjelmaa;dokumentit,teema ym. Luulisin, että tälläkonseptilla varoja kertyisi ylelle kaikkein eniten!!!
Kommentoikaa!
hautaus
Minut saa pistää pahvilaatikkoon ja kaatopaikalle kun aika jättää. Laatikko maksaa noin euron ja biojätteenkäsittelykulu sekä kuljetus muutaman kympin. Valtion rahoista mieluusti.
Ei tyhmästi
Ei kai kokoomusministerikään ole niin tyhmä, että pistäisi päänsä hirttosilmukkaan ennen vaaleja.Tämä maksu olisi voinut maksaa Kataiselle pääministerin paikan, sillä oppotitiolle maksu olisi ollut todellinen herkuttelun paikka. Heinäluoma hoidelkoon asian miten lystää, jos voittaa vaalit.
Taitaa Suvi yrittää ostaa
Taitaa Suvi yrittää ostaa kaikkien lupalintsareitten ääniä.
En ole koskaan maksanut
En ole koskaan maksanut TV-lupaa enkä maksa ellei ole pakko.
Julkinen palvelu on "maksutonta" ja se tulisi kattaa verovaroin.
Poliisin, verottajan, ulosottotoimen ja käräjäoikeuden palvelut vai eräinä esimerkkeinä.
Äänestän jaloillani
'Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta.'
Vastustan YLEä ja olen jättänyt luvan maksamatta, mutta en omista myöskään digiboxia.
Vastustan YLEä, koska sillä ei ole minkäänlaista tulosvastuullisuutta, se voi toimia vapaasti markkinahäirikkönä, sen tulot halutaan lukita, eikä sille saa asettaa minkäänlaista valvontaa.
Tällaisia kummajaisia ei sivistysvaltiossa uskoisi olevankaan.
Erinomaista miten nämä
Erinomaista miten nämä meidän "parlamentaarikot" todellakin tekevät yksimielisesti päätöksiä toisilleen. Vitsi koko parlamentarismi kuten demokratiakin Suomessa. Puolue satraapit keskenään tekee ja laatii toisillen jippoja hyödyttämään omia intressejä "globaalisti". Koko sana on humpuukia ja höynähtänyttä hurmosta, siis tuo globaali siinä missä lintilän parlamentarismikin. Nousukasmainen globaalisuus ymmärretään totaaliseksi bysanttilaisuudeksi eli "valtio" on se joka jyllää ja kansa on välttämätön sille vain maksamaan "mediamaksuja" muiden verojen mukana ja sitten ollaan niin "globaalia" ettei mikään maan asia ole enää järjellisesti siinä pikkupäässä, kun kerätään "valtiolle", keitä sitten ovatkaan, rahaa, rahaa, rahaa. Eräänlaista alkukristillistä salomonin aikaa eletään.
On se aikamoista, että Lintilä tuo tällaisen asian esiin kuin itsestään selvyytenä tasavaltamme kansalaisille. Ei näytä valta olevan kansalla tämänkään parlamentaarikon mielestä, vaan hänellä, kun niin on parlamentaarisesti keskenään parlamentaarikot sopineet. Aivopieruinen maa!!
Hyvä Suvi
Teit oikean päätöksen.
Tuo koko esitys oli täysin
susi jo synnytyksessä.
Kyllä Ylen rahoituksen pitää
olla vähätuloisille vähemmän
ja suurituloisimmille enemmän.
Oikea tapa on verotuksella kerätä
raha Ylelle. Silloin se menee
prokressiivisesti oikein.
Vain Lintilän näköinen mies
voi olla myös niin tyhmä kuin miltä näyttää. Samaa luokkaa ovat Jouni Backman ja maisteri Frangen. Niin ja tietenkin HBO´n mannekiini Jungner. Lähtisi kesäkiertueelle tivoli Sariolan kanssa ja ottaisi heitukkansa mukaan. Olisi kansalla nauramista, kun näkisivät luonnossa.
Lintilän omituinen logiikka
"Tiedetään meidän taloudellinen tilanne, tarvitaan 1,5 miljardia ylijäämäinen julkinen talous vajeen saamiseksi kiinni. Mun on hirveän vaikea löytää sitä vajaata 500 miljoonaa valtion budjetista, minkä Yleisradio tarvitsee."
Minun on hirveän vaikea ymmärtää Lintilän logiikkaa: YLEä ei ole varaa rahoittaa normaalin suhteellisen/progressiivisen verotuksen kautta, mutta se on mahdollista tasasuuruisen eli regressiivsen veron kautta?
Ei hyvää päivää...
Pyh
Tavalla tai toisella, meidän kukkarosta se menee. Ihan sama mitä te vouhotatte... Joko veroina tai epäsuorasti mainostajien/mainosten ostajien(kauppa) kautta. Meidän ohkasesta pussista se kuitenkin varastetaan.
Hyvä Suvi, päätöksesi oli ainoa oikea !
Budjettirahoitus on ylivoimaisesti yksinkertaisin ja oikeudenmukaisin tapa rahoittaa YLEN toiminta.
Erillismaksun epäkohtia olisivat:
- Uusi byrokratia ja tietojärjestelmä tarvittaisiin maksun keräämiseen sekä maksamattomien maksujen (joita varmasti tulisi) keräämiseen ja ulosottoon.
- Maksu ei huomioi maksajan maksukykyä (tai tarvittaisiin taas lisää valtion/kuntien palkollisia maksusta myönnettävien vero- ym. vähennysten selvittämiseen)
- Miksi YLE:n pitäisi saada rahansa erillisellä maksulla, kun muut hallinonalat (koulutus, sosiaalitoimi ym.) joutuvat taistelemaan rahoitusosuuksistaan budjetissa ?
Ottakaa tässäkin asiassa BBC:stä mallia - se teki itse oman
leikkauslistansa, eikä ruvennut vaatimaan tulojen korotuksia.
Digita Oy kylpee rahoissa, kun Yle riutuu. Wessbergin strategiat ovat heittäneet häränpyllyä.
Rahat leikataan maataloustuotantotuista
Leikataan Yleisradion ylläpitorahat maataloustuotantotuista ja lopetetaan samalla tv-lupa kokonaan.
Järki voitti!
Ei tämä ollut kuin ylen pakkorahastusta konkurssin torjumiseksi. Yle menettänyt jo otteensa mediana ja vain suojatyöpaikkana entisille vasemmisto- ja kepuaktiiveille. Rahaa syydetään ylessä iänikuisiin uusintoihin ja tyhjäpäiväisin ohjelmiin, mitään uutta ja innostavaa ei ole saatu vuosiin aikaiseksi vaikka lupamaksujen korotusta uusilla ohjelmilla onkin perusteltu. Tyhjää puhetta. Verovaroin on julkinen media tuotettava. Ei kaikki vastustajat maksupinnareita ole, kaikilla ei yksinkertaisesti ole tv:tä ja vähävaraisille olisi luotava kompensaatiojärjestelmä, onko esityksessä siten mitään järkeä, EI. Hyvä Linden, kiitos!
Ei edes ojennuksesta huolimatta ymmärrä......?
Käsittämätöntä, miten tällaisia 'järjenjättiläisiä' on päässyt pesiytymään Suomen kansan edustuslaitokseen. Se alkaa jo olla liian paksua, että tyyppi, joka kuvittelee asiaa omakseen kuin Suomen omistaja, laukoo tuollaista potaskaa ja ihan vakavissaan.
"- Tiedetään meidän taloudellinen tilanne, tarvitaan 1,5 miljardia ylijäämäinen julkinen talous vajeen saamiseksi kiinni. Mun on hirveän vaikea löytää sitä vajaata 500 miljoonaa valtion budjetista, minkä Yleisradio tarvitsee."
Kuuleppas Lintilä, jos nyt lopettaisit kuvittelemasta itsestäsi liikoja. Ei Sinun tarvitse löytää sitä 500 miljoonaa yksinäs yhtään mistään, siihen eivät kansalaiset ole Sinulle valtakirjaa antaneet.
Että pitää olla lahjaton tyyppi kun ei kuule vaikka korvanjuuressa puhutaan. Tällaiset tippuvat onneksi seuraavissa vaaleissa, tai pitää tippua.
Lainaus "Tällä hetkellä
Lainaus
"Tällä hetkellä se on toimivin malli. Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta."
- Tämähän on ihan päin vastoin, ne jotka maksavat haluavat että muutkin maksavat ja budjettimksu on varmin tapa ratkaista/varmistaa se.
Lainaus
" Luulen että ne, jotka ovat tv-luvan maksaneet ajattelevat, että tämä on hyvä, kun hinta tipahtaa."
-Ei pidä paikaansa, oli tapa mikä hyväänsä, hinta tulee nousemaan ja se on varma.
Vai maksamatta jättävät vastustavat
Olen kyllä aina kiltisti tv-lupani maksanut ja ihan mielelläni katson ylen kanavia ja netistä areenaa. Mutta tämä tuleva maksu on todella epäoikeudenmukainen ja olen pitänyt tapanani aina kuitenkin vaatia oikeudenmukaisuutta, siitä huolimatta että sitä harvoin löytyy.
Olemme mieheni kanssa pariskunta joka asuu kahdessa asunnossa, tämä järjestely jo vuosia ja haluamme niin jatkaa. Mies on omalla asunnollaan pari päivää viikosta eikä siellä ole televisiota. Ei muutenkaan katso ylen kanavia. Nyt hänen pitäisi tuon asunnon vuoksi maksaa ylemaksu.
Tämä maksu kohdistuu kaikenkaikkiaan yksinasuviin aivan kohtuuttomasti verrattuna perheisiin. Ja mistä köyhä muusta voi säästää kuin jättämällä tv:n hankkimatta, nyt ollaan viemässä se mahdollisuus! Vaikka se eräiden onkin niin vaikea uskoa niin todella on sellaisia ihmisiä joilla ei tv:tä ole eivätkä tv:tä netistäkään katso, esim. uskonnollisista syistä.
Onneton tonttu...
”Luulen että tätä vastustavat ne, jotka jättävät tv-maksun maksamatta.”
Ei kai Lintilä oikeasti ole noin tyhmä? Ei YLE tarvitse puolta miljardia valtion budjetista vaan rankan kulukuurin.
Suvin ratkaisu ainoa oikea
Perustelu
Media-tai lupamaksun perintä kuluttaa neljäsosan maksusta
50 €/kerta joka summa jää kansalaisten hyväksi kun maksu
otetaan kansalaisten (valtion budjetista )varoista suoraan.
Eli yksi turha organisaatio poistuu rasittamasta kansalaisia ,lienee n 100 kepulaista?
Ei tavalliset politiikot näitä asioita ymmärrä kun ei
ole "huolta huomisesta"veronmaksajat maksaa,luulisi että
sentään kokoomuksesta löytyisi "järkeä"??
Mediamaksu sisälsi yrittäjäin maksun myös ,joka loppu-
metreillä olisi poistettu ja niinpä ei "maajussien"(yrittäjien) olisi tarvinnut maksaa mitään,
kieroa touhua, ehkä Suvi "haistoi"tämän??
Koska suomeen tulee perestroikka ja clasnost??Meillä pyrokratia ym haitat on suuremmat kuin entisessä N:liitossa,konkurssi tulee ???
Kokoomus laittaa naisensa aisoihin
Kimmo Sasi sanoi tänään aamulla uutisissa, että seuraava hallitus jatkaa Lintilän ehdotuksen pohjalta asian eteenpäin viemistä. Samalla Sasi ihmetti Suvi-tytön poukkuilua, koska asian takana oli suuri poliittinen tuki. Eli jo toinen rimanalitus kokoomuksen naisilta. Mitäköhän vielä keretään näkemään ennen vaaleja?
PS. Eli turhaan ilakoitte - media maksu tulee vielä - yhtä varmasti kuin verot, manulle illallinen, kataiselle vaalivoitto ja kuolema.
Hyvä Suvi
Ei pakolla voi periä kansalaisilta palveluista, joita kansalainen ei käytä eikä tarvitse. Se maksakoon, joka tarvitsee palvelua.
Yrityistoiminta tulee pystyä rahoittamaan palvelua ja/tai tuotteita myymällä. Mikäli ei pysty, sitä yritystä ei tarvita. Näin valinta tapahtuu maailmassa. Myös kaikki muu valtion tuki lehdistölle tulee lopettaa. Sellaiset lehdet, joista lukijat ja mainostajat eivät ole valmiit maksamaan riittävästi, joutavat loppumaan.
Yhteiskunta huolehtikoon sairaitten kansalaistensa hoitamisen, mutta ei tiedotustoimintaa.
Kokoomukselle oma tv-kanava ...
Huoh :-) Mistä näitä löytyy - maikkari ja nelonen harjoittavat yritystoimintaa, tavoitteenaan maksimoida sijoittajien voitto. Ohjaako sijoittajat toimintaa jotenkin - varmasti takaraivossa. Jos maikkari tai nelonen toimittaisi todisteita millä suurin osakas joutuisi vankilaan, niin mitä luulette yritykselle käyvän?
Kerroppas arvon Raatesuo millä tavalla yleisradio voisi rahoittaa toimintaansa? Mainoksia eivät saa tehdä, koska maikkari ja nelonen on heti niin pahalla päällä ettei saa tulla heidän markkinoilleen. Netissä yle ei saa olla mitenkään mukana, kun maikkari kuvittelee omaavansa yksioikeuden rahastukseen katsomoillaan ja vastaavillaan. Yle tarjoaa kaiken ilmaiseksi - vähäosaiset hyötyvät, kun voivat katsoa uutiset viikon ajan koska haluavat.
Haluammeko me perijuntit suomalaiset jenkkien mallin, jossa suurilla puolueilla on omat uutiskanavansa. Noh voin kuvitella millaisen tyydytyksen saisi kokoomuslainen kun uutisit lukisi Ravi ja Ilkka vetäisi deittiohjelmaa yhdessä Tukaisen kanssa. Urheilua ei näytetä - koska se on rahvaan huvia. Pornossakin täytyisi aina taustalla näkyä saulipahvi. Kokoomuksen loppukevennys oli sellainen, missä Ben, Jyrki ja Salolainen menis taksilla Hakaniemen sillan yli happinaamarit päällä ja heittelisi köyhille viikon vanhaa ruokaa ja 10 centtisiä perään. Lisäksi viikon "lauantaitanssit" olisivat viikon vasemmistolaisen muiluttaminen Westendiin ja sieltä rajan yli Venäjälle ...
Erittäin hyvä! Tsemppiä Suvi!
Kyllä tv:n katselukin pitäisi olla vapaaehtoista. Vähätuloisillehan tämä Lintilän malli oli ja on täysin kohtuuton. Valtion budjetti on se oikea paikka, mistä nämä rahat pitää ottaa.
Hyllytyksen syy on tulevat vaalit
Kuvittelikohhan Linden,että köyhät mummotkin, jotka eivät pysty yle-maksua maksamaan ääanestää häntä, joten perääntyi.
Mummelit on paljon teräväpäisempipiä, kuin kokoomus-naiset.
Menkääpä joskus kokouksiin kuuntelemaan heidän höpinöitään. Tosin muidenkin puolueiden ministeri-naiset ovat näkö-alattomia bisnesmieten juoksutyttöjä, joille virkamiehet luo tavoitteet ja ohjailee.
Yle-maksun isä ällistyi - järjenkäyttöäkö?
Mitä ällistyi? Sitäkö että jollakin vielä aivot toimii? Erittäin hyvä päätös. Toivottavasti järki voittaa seuraavan kierroksen. Esitys maksusystemiksi on aivan idioottimainen.