
Talouslehti Financial Times kertoo, että UPM:n osake on pompannut voimakkaasti pörssissä sellun hinnan nousun takia.
UPM:n osake on tällä viikolla noussut kahdeksan prosenttia ja viime huhtikuusta lähtien osakkeen nousu on ollut yli sata prosenttia.
Viime perjantaina UPM oli yksi FTSE Eurofirst 300 -listan voittajista. Helsingin pörssissä UPM:n osake pomppasi 5,5 prosenttia, mikä on paljon UPM:n kokoluokan yhtiölle. Osake päätyi 9,20 euroon.
UPM:n omistajien osakkeiden arvo on siis viime päivinä noussut selvästi. Pottiaan ovat kasvattaneet UPM:n osakkeita omistavat hallituksen jäsenet ja muut sisäpiiriläiset, joukossa muun muassa Björn Wahlroos (yli 200 000 osaketta) ja Matti Alahuhta (yli 41 000 osaketta). Voittaja on myös hallituksessakin istuva UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen (lähes 93 000 osaketta).
UPM:n suurimpien omistajien joukossa ovat muun muassa suurisijoittaja Erkki Etola Etra Trading -yhtiönsä kautta, Laakkosen autoliikkeen perijöihin kuuluva Mikko Laakkonen sekä Brita Christina Reenpää, jotka siis myös kuuluvat ahtaajien lakosta hyötyviin.
Sellun hinta on viime päivinä noussut selvästi. Nyt se on jo lähellä kaikkien aikojen ennätystään 930 dollarissa tonnilta. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna sellun hinta on FT:n mukaan noussut noin 38 prosenttia.
Analyytikoiden mukaan paperin hinta nousee 15 prosentilla huhtikuusta alkaen. Uusi Suomi kertoi sellun hinnannoususta jo perjantaina.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Yksi pelaaja poissa hetken.
Rekyyli tulee.
Nyt reippaasti putteja ostamaan!
Rekyyli tulee, mutta...
... metsäteollisuus olisi normaalissa tilanteessa tyypillinen kansanosake. Suomessa vain on osakesäästäminen tehty huonosti kannattavaksi moninkertaisella verotuksella.
Eihän ole (kunhan et ikinä realisoi)
Osinkojen kaksinkertaisen verottamisen palautus olisi järjetön poliittinen teko.
Nykyään yritystoimintaan sijoitetusta työstä ja pääomasta saa yhteenkertaan verotetusta tulosta sentään hieman yli 2 prosentin talletuskoron.
"Laiska raha" on pahinta mitä yhteiskunnassa voi tapahtua. "Laiska raha" ei investoi. "Laiskan rahan" päävihollinen on inflaatio.
Mistä tulikin mieleen, että Euroalueelle pitäisi potkia hieman inflaatiota aikaan....
Ostin "vanhalla hinnalla"
Välittäjä (pankki) hyväksyi hinnan.
Ostin 30 000 "arvotonta" puttia. Maksoin 300 euroa. Ylihuomenna rahastan veronmaksajille 10 000 euroa ja ittelleni 50 000 euroa.
Helppoa kuin heinänteko. Kiittäkää minua kun teen rahaa teille köyhille!
Miten niin puttia?
Miksi et callia?
Sellukattiloiden nopeaa Venäjälle vientiä jo ehdotettu
Eihän "neuvotteleva virkamies" tuolla toissapäivän jutussa ole ehdottanut sellukattiloiden Venäjälle vientiä pikaisesti juuri tuosta syystä kun hinta nousee?
http://www.uusisuomi.fi/raha/87267-ahtaajien-lakol...
Venäjän ei ole mitenkään tarkoituksena hyötyä..
..alueelleen sitoutuvista yrityksistä. Siksi sinne kannattaa siirtää mahdollisimman paljon tuotantokapasiteettia. Oliskohan jo aika investoida sinne esin. 5 miljardia.
Ensollakin lienee taskussaan sen verran Amerikan voittoja..vai miten se nyt olikaan?
Siinäpä olisi oiva kauppa joka toisi, paitsi roppakaupalla rahaa, myös mainetta ja kunniaa. Pääjohtajalle vuorineuvoksen tittelin.
EK ja metsäyhtiöt häärää
Kattokaas kuka omistaa satamaoperaattorit miltei kokonaan (Metsäyhtiöt).. EK ja metsäyhtiöt pelaa törkeästi omaan pussiinsa antaen vaikutelman ahtaajien ryttyilystä vaikka itse ovat jättäneet noudattamatta edellisen sopimuksen ehtoja.
Täsmälleen
Ahtaajat vaatimuksineen on syyllistelty talouden romuttajiksi. Kuitenkin siellä neuvottelupöydissä on myös toinen puoli, jonka vaatimukset ovat yhtälailla ryttyilyä. Selluteollisuus on aiemminkin käyttänyt työtaistelua hyväkseen tuotannon säätelyssä.
Täsmälleen....
Oletkohan nyt oikein ymmärtänyt,miksi esim. sellun hinta on voimakkkasti nousut viime päivinä?
Kysymys on ennenkaikkea siitä,että sellun saatavuus maailman markkinoilla on kasvanut suhteessa sen saatavuuteen.
Syynä ennenkaikkea se,että suomalainen sellu ei pääse markkinoille satamalakon takia.
Lista
Tässä on lista Sataoperaattorit RY:n jäsenistä:
http://www.satamaoperaattorit.fi/pages/fi/jE4senet...
Mitkä noista ovat metsäyhtiöiden omistuksessa siten että niillä on määräysvalta yhtiössä?
Oletan että et ole niin pimennossa että luulet että Suomessa voi omistaa REKISTERÖITYJÄ YHDISTYKSIÄ kuten Satamaoperaattorit?
Ja arvatkaas.
Arvatkaa miten käy, kun huomataan, että pyöriihän tuo sellun ja paperin tuotanto, vaikka Suomesta ei tavaraa tulekaan.
Hips, Ahosen porukka voi olla sitten solidaarinen siellä kortistossa, kun valde maksaa.
Paitsi, että Valdelta ei ole enää rahaa.
Sisäpiiriläiset
Sitten vain lisää tukia Wahlroosille ettei tyhjän päälle jää tulevaisuudessakaan.
AY-TERRORI
Yhtä typerää kuin julkisten menojen tarpeeton lisääminen korkojen alenemisen ja valuuttakurssien muutosten kustannuksella on hallituksen välinpitämättömyys laittomia työtaisteluja ja lakkoja kohtaan. Niin sanottu oikeusvaltio ei toimi koska lainsäädökset ovat korruptoituneen järjestelmä ja virkakunnan suosituksia mielivallan ja tulkinnan työkaluina. Typeriä ovat näiden lakeijatkin kun omalle polulle kiviä syytävät.
Taas kerran jäljet johtavat
Taas kerran jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle.
Mitä turhaan arvailemaan
Esimerkiksi
http://www.steveco.fi/fi/Stevecosta/Omistusrakenne
Tietoa suoraan johtavan satamaoperaattorin omilta sivuilta.
Ahtaajat Tallinnan yössä
Tämä UPM:n kurssinousu on jatkunut jo jonkin aikaa. Ilosanoman voisi Räty kertoa sille eilen Tallinnassa Suomi-kuvaa kuomassa olleelle ahtaajaporukalle. Niillekin, jotka ehkä pääsevät pois putkasta vasta laivan jo lähdettyä.
Ulkoistaminen
on päivän sana. Ahtaajat pois satamista, Torniossa Röyttän satama on jo osin ulkoistettu, samoin Rautaruukin satama Raahessa pyörii ilman AKT:n työntekijöitä. Vuosaaressakin on lastausta ilman AKT:n ahtaajia. Ulkoistetaan vain loputkit, pääsee Rädyn porukka vetämään lonkkaa tyhjän panttina kortistossa.
Näin on.
AY-liike pitää poistaa terrorisoimasta Suomea ja yrityksiä.
Firmojen toimintaa pitää voida vapaasti kilpailuttaa ja saneerata. Markkinavoimat kyllä jyräävät AY-liikkeen tarpeettomaksi mafiaksi.
Kun AY:n kassat loppuvat niin päästään rehelliseen ja reiluun tuottavaan työhön käsiksi.
Suomi ei nykyisellään ole edes oikeusvaltio, sillähän ei ole lainsuojaa.
Lisähuomio: Itänaapurissakin on lakkoilu ollut aina mahdotonta, kommunismin ja kapitalismin aikana.
Eli
Mielestäsi itänaapurissa on asiat hyvin ja sieltä pitää ottaa mallia...
Hienoa että sijoitukseni
Hienoa että sijoitukseni arvo nousee. Tosin minulla on vain 65 osaketta, en siis ole ihan vielä Nallen luokassa. Lisäksi hänellä on paljon enemmän Sammon osakkeita kuin minulla, mutta luotan hänen taitoonsa pitää myös minun osakeeni arvossaan.
m-Realin tappiot
Paljonko?
Näinkin voi käydä
Mitäs tuosta ATK,ta syyttelemään lakon ajoistus oli erittäin oivallinen ajatelle metsäteollisuuden tilannetta.Sellupulassa olevat ostajat maailmalla tarjoavat jo melkein mitä tahansa sadakseen sellua.Mitä pitempään lakko jatkuu hinta nousee.Vienti kuitenkin vetää pienessä määrin.Sellulastissa olevat rekat vievät "vihreää kultaa" autolautoilla ulkomaille.
UPM teki mahdottomasta mahdollisen?
Se devalvoi Euron. Jatkukoon lakko, tuumaa sisäpiiri UPM:ssä!
Ei ole sattumaa.
Rettelöinti lakoilla alkoi heti, kun Urpilainen SDP:ssä korvattiin SAK:laisella Heinäluomalla, joka uskoo työlevottomuuksien nostavan puolueensa kannatusta. Saattaa olla oikeassakin. Mutta Suomelle SDP:n muutaman prosentin kasvu on tosi kallista. Siis minulle ja sinulle, jopa demarilaisille rivijäsenillekin.
Annetaan lakon sitten jatkua
Hyöhyjiä näyttää olevan niin paljon.Seuraavaksi nousee paperin hinta,varastojen vähentyessä.Saattaa olla pulaa WC-paperistakin,ellei rekat tuo paluu kuormana.
P-paperi
Tallinnasta saa halvalla Saksassa tehtyä wc.paprua. Samalla sitä tulee auton takakontissa muutaman kuukauden tarve, kun hakee saunakaljat. Niin se tekee ahtaajakin.
musta pekka
Olisihan se pitänyt arvata ketkä hyötyvät. Nalle kumppaneineen nauraa koko matkan pankkiin, Räty räpistelee eduskuntaan pätemään ja musta pekka jää ahtaaja-duunarien krapulasta vapisevaan käteen. Tietysti. Jos tulee jotain palkankorotuksia niin ahtaajat pääsevät plussalle 2015 tällä vauhdilla. Jos nyt siis saavat pitää jotain työpaikkojaan, eikä niitä yksityistetä kun huomataan että hommat toimivat paremmin ja luotettavammin niin.
Ei täältä mikään lopu
Korkeintaan Rädyn aivottomalta räyhäporukalta työt. Rakentaminen on lievässä nousussa. Ehkä ahtaajista olisi sinne apupojiksi, riskejä sällejä näyttävät olevan. Toki nykyisin on tapana tulla selvin päin aamulla töihin.
Siksi kai sitä muutosturvaa nyt haetaan epätoivoisesti.
"Korkeintaan Rädyn aivottomalta räyhäporukalta työt."
Reippaasti töitä tekeviä Viron poikia on tulossa heti tuhansia töihin kun sormia napsauttaa. Noilla palkoilla.
Ilman muutosturvaa
Ahtaajat toimivat kuten
Ahtaajat toimivat kuten muinoin laivojen radiosähköttäjät.
He tekivät lakkoilemalla itse itsensä tarpeettomiksi.
Mitähän siellä AY-opistossa oikein mahdetaan opettaa?
http://www.sak.fi/suomi/tietoasaksta.jsp?lang=fi&l...
http://jaskabk.wordpress.com/galleria/videogalleri...
tosi on
Ahtaajat ajavat sijoittajille voittoja.
Samalla he saneeraavat itsensä pois.
Paperi- ja muut teollisuusfirmat menevät ulkomaille.
Nokiassakin on nyt ulkomaaenemmistöinen johto ja sekin menee maasta pois.
Suomi ei ole markkinavoimille houkutteleva maa, paremmat ja edullisemmat olosuhteet löytyvät muista maista.
Yrittäminen ei kannata täällä, eikä työvoimaa kannata palkata kuin ulkoistamalla tai vuokratyönä ja sekin kansainvälisen kilpailunakautta.
AY-liike poistetaan markkinavoimien toimesta. Se on liian suuri riski kaikille.
Lakkoilevien satamajätkien
Lakkoilevien satamajätkien nokkamies, rähinäksi kutsuttu pikkunapoleoni voitaisiin toimittaa pakkohoitoon. Viranomaisten tehtävänä olisi nyt lopettaa "kiihottaminen laillista esivaltaa vastaan" Ei muuta kun poliisit ja kallonkutistajat ryhtykää toimiin, hulttion lääkitys näyttäisi olevan todella pielessä.
Nyt puhuu manttelimies (kuulin kuppilassa)
Hulttio on lääkitty omaishoitajien toimesta ja on hevosmiesten tietotoimiston mukaan paranemaan päin.
Satamajätkätkin alkavat pikkuhiljaa heräilemään roskiksistaan.
Kevään merkkejä on näkyvissä.
Kun sellun hinta kohoaa
Kun sellun hinta kohoaa siitä hyötyy kaikkein vähiten se firma joka on joutunut oman tehtaansa sulkemaan. Jos tästä lakosta joku siis hyötyy niin jokainen Suomen ulkopuolella oleva selluntuottaja.
Satamalakon vastapuoli tekee jättimäisen tilin
Lakon vastapuolen suurin edustaja satamaoperaattori Steweco Oy on lähes kokonaan metsäteollisuuden omistama. UPM:n osuus on 34,3 %.
Pukki pitää saada pois kaalimaanvartijan tehtävästä. ATK on vaatinut samaa.