Ahtaajien lakkoavustuksen määrä on nostettu sataan euroon päivässä. Asian vahvistaa Uudelle Suomelle AKT:n satama-alan sopimussihteeri Arto Sorvali.
- Lakkoavustus on 16 euroon asti verotonta, sen jälkeen verottaja ottaa omansa, Sorvali kertoo.
Avustusta maksetaan jokaiselta lakkopäivältä.
- Lakkoavustusta maksetaan seitsemänä päivänä viikossa, AKT:n vastaava lakimies Juha Jakonen sanoo Uudelle Suomelle.
- Olemme halunneet reippaasti tukea taloudellisesti, Arto Sorvali perustelee avustuksen määrää.
Jos lakkoavustusta ajatellaan ikään kuin kuukausipalkkana, ahtaajan "lakkopalkaksi" tulee noin 3000 euroa. Siitä verotonta tuloa on 480 euroa, joten "lakkopalkka" vastaa todellisuudessa jopa yli 3000 euron verotettavaa kuukausipalkkaa. Kuukauden mittainen lakko olisi hyvin pitkä. Lakko on jatkunut nyt yli 10 päivää.
Ahtaajien sadan euron lakkoavustuksesta kertoivat aiemmin Yle Uutiset ja Ilta-Sanomat paperiversiossaan.
Ennen ahtaajien lakon alkamista Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkaisi tietoja ahtaajien palkoista. EK:n mukaan ahtaajan keskipalkka on 3700 €/kk. Kokonaisansioon lasketaan yli- ja pyhätyökorvaukset.
Työntekijöiden mukaan korkeaa keskipalkkaa selittää kolmivuorotyö.

joilla jo on paljon - ne tässä maailmassa haalivat aina vain
enemmän. Noinhan se näyttää menevän - ns. ahneuden kaava.
Omiaan rahojaan jakavat
Eihän 3700€/kk ole edes ns kova palkka. Toimistomaailmassa pikkupomotkin saavat yli 4000 €/kk.
Ahtaajat eivät ole lakkoilleet 19 vuoteen, edellinen satamalakko vuonna 1991. Lakkokassaan on päässyt kertymään jaettavaa. Joten miksi lakkoilijoiden oma kassa ei sitä maksaisi pois. Omiaan rahojaan jakavat.
Miksi tavallisella duunarilla ei saisi olla hyvä palkka? Pitääkö olla pankinjohtaja, mainostoimiston ideapelle, nurkkahuoneen pikkupomo jotta saisi ansaita yli 3000 euroa kuukaudessa?
>Eihän 3700€/kk ole edes
>Eihän 3700€/kk ole edes ns kova palkka. Toimistomaailmassa >pikkupomotkin saavat yli 4000 €/kk.
Joo, mutta ne pikkupomot ovat kouluttautuneet vähän peruskoulua pidemmälle. Eli todistettavasti osaavat ainakin lukea ja kirjoittaa.
Mitä väliä sillä on
osaako lukea ja kirjoittaa, jos työ mitä tekee kaataa koko maan talouden pysähtyessään.
Pikkupomot on yleensä juuri niitä jotka ei muuhun kykene. Vähän aikaa sitten oli juttu miten vaikea dippainsseistä ja todellisista osaajista on saada pomoja.
Pomouden keulakuvana tässä maassa tietenkin kansanedustajat. Mitään koulutusta ei tarvita, mitään ei tarvitse tehdä ja palkka juoksee. Jos koko maan pikkupomot menisivät lakkoon, kukaan ei edes huomaisi.
Kun ahtaajat menevät lakkoon, kaikki on seis. Se on todellista valtaa.
5500,-/päivä
7 päivää viikossa, läpi vuoden, Fortumin Liliukselle työstä, jonka opetettu simpanssi pystyisi tekemään.
Ahtaajien palkkako suuri?
Lilius on eräs harvoista
ja samalla todellinen esimerkki sekä valtio-ohjauksen holtittomuudesta että henkilökohtaisesta röyhkeydestä. Hän lienee miltei koko kansan inhokki. Siitä huolimatta ja häntä mitenkään puolustamatta on sanottava, että hänen ansioitaan laajassa merkityksessä ei pidä verrata ahtaajaan.
Kyllä, ahtaajien palkka on suuri
Ahtaajien palkka on suuri kun ottaa huomioon mitä he tekevät.
Liliuksen työtä ei pysty ahtaaja tekemään, ei opetettu simpanssi. Liliuksen työ oli yksi vaativimmista mitä Suomessa on. Miksi se on niin vaikeata myöntää?
Tuplapostitus poistettu
...
Vaude, mahtavaa!
Voiko enemmän pihalla enää olla?
Liliuksen palkkioiden ja palkan peruste on Fortumin uskomaton tulos. Se taas on seurausta energian maailmanmarkkinahinnoista. Niistä taas päättävät Neuvostoliitto/Venäjä, Opec ja USA. Fortum ja Lilius ei olisi edes VOINUT tehdä tuloksen parantamiseksi tai heikentämiseksi mitään, vaikka olisi yrittänyt. Eikä taatusti olisi edes saanut yrittää.
Mikä siis Fortumin tuloksen "tekemisessä" vaati Liliukselta enemmän kuin mihin opetettu simpanssi pystyy?
Lopulta työn todellisesta tai kuvitellusta tärkeydestä: Mitä luulet, että olisi tapahtunut, jos Lilius olisi mennyt lakkoon?
Ja ihan käytännön elämään: mitäs luulet, että ne ahtaajat todellisuudessa tekevät ja pystyisikö Lilius siihen? Mihin kuvittelet, että työstä saatu palkka perustuu? Työn "oikeaan hintaanko"? Oletko todellakin marxilainen vai vain suunsoittaja?
Pihalla?
Liliuksen tehtävä on asettaa Fortum siihen asentoon että se pystyy hyödyntämään maailmanmarkkinoiden tilannetta. Eli tuottaa Fortumille strategia jonka toteuttaminen johtaa tähän hyödyntämiseen. Siinä hän onnistui. Simpanssi ei edelleenkään kykene tällaiseen, eikä ahtaaja. Jokaisen menestyvän yrityksen toiminnan välttämätön edellytys on pätevä toimitusjohtaja. Jos tällainen tj häviää kuvioista, alkaa yrityksessä ja sen ympäristössä (lähinnä asiakkaat)epävarmuus jota kilpailijat hyödyntävät heti. Fortumin kokoisessa yrityksessä puhutaan heti miljoonatason ongelmasta.
Yritäpä itse toimia tj:nä edes vuosi niin opit mistä siinä ja Liliuksenkin tilanteessa on kyse. Lilius on kaikilla mittareilla kovatasoinen johtaja jollaisia Suomi tarvitsee. Ei Suomi pärjää pienelle avainporukalle annettavalla 12kk erorahalla (tämä siis ansiosidonnaiskauden päälle tietenkin).
Mitä mieltä olet muuten tämän ahtaajaporukan "mielenosoituksesta" eduskuntatalon portailla (MTV3n uutiset). Äijäporukka dokaa ja örveltää ja samalla vaatii itselleen etuja joista muut voivat vaan uneksia.
Liliuksen tehtävä????
Missähän asennossa Fortum oli ennen Liliusta ja milaiseen asentoon juuri HÄN sen muutti? Millaisen "strategian Lilius Fortumille tuotti? Ai, niin: Myydäänpä energiaa! Mikä olisi ollut se vaihtoehto, joka Liliukselle olisi ollut avoin? Kutomoteollisuuteen siirtyminen?
Toimitusjohtaja on lain määräämä, ei "edellytys". Ja kun Fortum on alallaan monopoli, ja välttämättömyysmonopoli, ei sen johdon taidoilla ole oikeastaan mitään vaikutusta tulokseen.
Mitä tulee kokemukseeni yrityksen johdossa, ensinnäkin sitä on 15 vuoden ajalta ja toiseksi, sillä ei olemitään tekemistä Fortumin toiminnan kannalta.
Se, pärjääkö Suomi kv kilpailussa on kokonaan otinen juttu, ja kun työvoimakustannukset tuotannossa ovat luokkaa olemattomat, ei niillä ole käytännössä merkitystä. Fortum taas ylipäätään ei varsinaisesti kilpaile kv markkinoilla, joten Liliu ja kumppanit saavat häärätä ja rikastua rauhassa. Pääasia tuntuu olevan, että kaikki on hyvin, kunhan köyhiä saadaan yhtä paljon kuin muissakin osavaltioissa on.
3000 e siitä, että ei tee mitään?
Ja mä elän koko vuoden (kaikki mukaan laskettuna, myös asumistukeni) 9000 e. Siis KOKO VUODEN.
En tunne sääliä. Roistoja ovat!
Sama kuin kansanedustajien käsittämätön eläke - ihan järjetön systeemi ja poistettava heti!
Lukea ja kirjoittaa
Ehkä lukea ja kirjoittaa, mutta ymmärrys tuntuu usein pikkupomoilta olevan hukassa. Ymmärryksen korvaa yleensä kuvitelma omasta "ylivertaisuudesta".
Eriarvoisuus
Sairaanhoitaja amk.
Ammattikorkeakoulututkinto opiskeluaika 3,5 vuotta.
Peruspalkka ilman lisiä n. 2200 e/kk.
HÄH- omat rahat
Mistä lähtien ay- liikkeen rahat ovat olleet liiton omia?? Verovaroin tuettuja !!
AY-liikkeen rahat
AY-liikkeen rahat ovat olleet ay-liikkeen omia ihan siitä asti (ja samalla tavalla), kun kaikki muukin raha on ollut sen omistajan omaa - esimerkiksi verovaroin tuetut pörssiosakkeiden osingot.
Omia loppuasiakkaiden rahoja jakavat - SAK yhdistää Z -linjalle
SAK käy taisteluun irtisanomissuojasta Zizekin filosofialla?
(Satamalakko napsahti päälle - AKT:n puheenjohtaja Timo Räty toimii SAK:n pioneerina ja samaan aikaan slovenialaisen entisen perikommunistin Slavoj Zizek ´in*/ kannatus kasvaa älyllisen pohdinnan immateriaalisessa maailmassa - [kirjoitettu 4.3. -10 ~ 05:27] )
[ ... duunari ihmettelee irtisanomisilmoitus näpissään ja kuukauden tai parin lopputili kourassaan - kuinkas tässä näin kävi? Saksassa toveri saa irtisanomisen jälkeen usein koko vuoden palkkapussin hanskaansa. Suomessa hanska pannaan naulaan tai sitten se on hukassa ... ]
Mitä yhteistä on Timo Rädyllä ja entisen Jugoslavian kommunistilla, nykyisellä filosofilla ja psykoanalyyytikko Slavoj Zizek´llä? Päällisin puolin ei mitään - mutta onpas kuitenkin. Molemmat haluavat kapitalistiselle ja maattomalle rahalle ja näyttö- sekä vertailutaloudelle suitset suuhun. On kysymys kansajoukkojen vallankumoksesta ja henkisestä terrorista 1/.
Niin ne duunarit jyrää...
Niin, eihän 3000 e/kk ole MIESduunareille palkka eikä mikään. Monet tuntemani kouluja käymättömät MIEHET, varastomiehet ym., tienaavat yli 3000 kun taas minulla viestintäalan ammattilaisena on kolme tutkintoa, yksi niistä maisterin, ja palkka on lähes nelikymppisenä alle 3 000 kirkkaasti. Töitä olen tehnyt 15-vuotiaasta saakka. Tämä on sitä kuuluisaa tasa-arvoa. 3 500 euron palkoille eivät pääse edes sairaanhoitajat kolmevuorotyössä, miksi miehet?
Ja muutosturvasta: jos työt loppuvat, ne loppuvat, niin on käynyt monilla aloilla, eikä kotona makaamisesta pidä vuoden palkkaa maksaa. Haloo! Ahtaajien suhteellisuudentaju on kadonnut täysin. Noilla palkoilla työttömyysturvakin on jo niin hyvä, että moni pitää rokulia ihan mielellään. Maailma muuttuu, ja se pitäisi ahtaajienkin hyväksyä. Ettei käy kuten paperimiehille - työpaikat karkaavat halvempiin maihin.
Fortumin Lilius
5500 euroa päivässä jokaisena vuoden päivänä hommasta, jossa ei SAA tehdä mitään, saati, että voisi.
Ahtaajillako kova palkka?
Vielä kerran Heyno
Keskustelua ei edistä se, että viittaat vertauskohtana henkilöön, joka ei sovi siihen rooliin.
Mutta ahtaajien kohtuuttomuus on fakta: sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin muutkin kansalaiset. Koulutuksen on korreloitava jotenkin ansioihin.
Et kai tosissasi halua lopettaa nuorten halua kehittää itseään? Hyvä ansiotaso on eräs kannusteista. Mutta onko se toteutunut? Kaikista ei voi tulla liliuksia eikä rätyjä, Luojan kiitos. Joidenkin on osattava ajatella laajemmin. Hyvin monet kansalaiset tajuavat yksilövastuun, ja he pitävät tätä valtiota yllä. Sieltä verotulot tulevat.
???
Miksi koulutuksen on korrelloitava ansioihin? Pitääkö ahtaajalle, joka on FM maksaa enemmän kuin sellaiselle, joka on käynyt amiksen?
Mihin rooliin Lilius ei sovi?
Jos ansiotaso olisi edes YKSI keskeisistä kannusteista itsensä kehittämisessä, kukaan ei opiskelisi opettajaksi (n. 2500,-/kk), vaan nimen omaan kaikki menisivät "ahtailemaan".
Ket riil ja opiskele vähän sosiologiaa ja kansantaloustiedettä, niin voit ehkä päästä hiukan jyvälle siitä, miksi Suomi on nyt pississä.
Vai niin
Ehkä sinä osaatkin ratkaista Suomen kansantalouden ongelmat.
Odotan ja uskoakseni jokunen muukin.
Ongelmat???
Totta kai osaan, kuhan päästään yksimielisyyteen, mikä tuo "ongelma" on. Muuta sitten ei tarvitakaan kuin enemmistö kansan tahtoa. Politiikassa kun ei ole kyse siitä, mikä on "oikein" tai "paras" vaan siitä, mitä halutaan.
Höpö höpö
Itse olen isossa varastossa töissä, noin kolmannes työntekijöistä on naisia. Kun puhutaan keskipalkoista niin pitää ottaa huomioon työmäärät. Peruspalkka varastoalalla on huono, mutta ylityölisät ja yölisä hyviä, esim. viime kuulta sain yli 3000 € ennen veroja rikki, mutta se vaati aika monta 12 tunnin työpäivää sekä lauantai- ja sunnuntaitöitä.
Itse olen koulutukseltani ylioppilas ja ikää vähän vajaa 30.
Mutta miksi naisvaltaisien alojen työntekijät eivät VAADI parempia ehtoja? Ei ne miesvaltaisten alojen hyvät ylityöliksat yms itsestään ole tulleet.
Siksi että
Miehet ovat saaneet, paitsi jo lapsesta asti, armeijassa koulutuksen toimia sekä johtajina että johdettuina. Tämä oppi ja elämänkokemus naisilta puuttuu. Koska naiset nyt vain kasvatuksensa takia OVAT epäsosiaalisempia kuin miehet, heidän ay-toimintansa takkuilee jatkuvasti.
Epätasa-arvoisuus
Vaadittu kyllä on!
Palautetaanpa mieliin vuoden 2007 Tehy työtaistelu ja kuinka suomalainen yhteiskunta toimii silloin.
Tuolloin hallituksemme oli laatimassa pakkolakia, joka velvoittaisi sairaanhoitajat pakolla työhön.
Hallituksemme siis katsoo, että sairaanhoitajat ovat ihmisiä, jotka voidaan lain voimalla työtaistelutilanteessa pakottaa orjatyöhön.
Missä viipyy nyt vastaavat pakkotyölait?
p.s 3,5 vuoden ammattikorkeakoulutuksen jälkeen sairaanhoitajan peruspalkka ilman lisiä on n. 2200e/kk.
Väittäisin, ettei monestakaan ahtaajasta tai liliuksista olisi siihen hommaan taitoa tai kanttia.
Tosi on!
Valitettavasti tuo pitää paikkansa, olipa ala mikä tahansa.
Kun joutuu työttömäksi, tuollainen palkka olisi kuin lotto-
voitto kuukausittain, jollei sen eteen tehdä mitään.
Olen samoin lukenut pitkälle, joutunut käymään eri alankin
koulutusta sairastuessani nuorena rattijuopon vuoksi.
Mutta vaikka olen yhtä pätevä kuin vastaavat MIES toiminta
terapeutit ja virikeohjaajat, palkkani on pienempi, vaikka
olen saman koulutuksen käynyt nainen. Ahtaajien palkkaa en saa kun ei ole vakituista työtä, yliajon seurauksen takia.
Työkyvyttömyyseläkkeelle en halua vielä. Kovaa työtä heillä varmaan on, mutta tehkää sitä, luulisi tuonkin palkan riittävän, kun monet elää muutamalla satasella, ilman omaa
syytä.
Se palkka
pitää olla TUOTTAVUUDEN mukaan. Pikkupomo ohjaa pariakymmentä ahtaajaa tms. tekemään oikeita töitä eli vaikuttaa yrityksen tulokseen PALJON enemmän kuin yksi ahtaaja. Sitä varten pikkupomolle ja isolle pomolle pitää maksaa ja maksetaan enemmän. Ei koulutuksesta makseta. Järki käteen, onhan 3000 egeä erittäin hyvä palkka kaverille joka ajaa traktoria satamassa. Tai hätätilassa huutelee älyttömyyksiä jurrissa eduskuntatalon portailla.
Se palkka
Se palkka ei perustu sen enempää koulutukseen kuin tuottavuuteenkaan. Aiemmin esittämäni Lilius ei lie tuottanut Fortumissa yhtään mitään.
Palkka perustuu kahteen asiaan: 1) siihen, millä hinnalla joku saadaan jotain tekemään ja 2) palkkaerojen tuomaan sosiaaliseen nokkimisjärjestykseen.
Kohta 2 halutaan Suomessa palauttaa tsaarinaikaiseen malliin, joka on vallalla EU:ssa pohjoismaiden ulkopuolella.
Ei edes AHTAAJILLA TYHMYYS TAPA
VOI MEITÄ JA VOI TEITÄ
VAI ETTÄ ITEMAKSETTUJA - EIKÖHÄN ME ELÄKELÄISET OO TEIJÄN JÄSENMAKSUJA MAKSETTU KANS - NEHÄN OVAT VEROTUKSESSA VÄHENNYSKELPOISIA - T Y H M Ä
Vaan lakkokassa on kerätty
verovähennyksin kerätyillä tuloilla! Eli tämä on todella laiton temppu = veron kierto, mikäli 16 € asti avustus on verovapaata!
Kaikki tulothan piti nykyään olla tuloveron alaista??
Asiaa ahtaajan työstä
Asiaa ahtaajan työstä ja osista lakon syistä
Jos on tähän asti tehnyt normaalia 2/3-vuorotyötä kiinteällä työajalla. Niin minusta nykyisen työsopimuksen muuttaminen puhelin hälytyksellä päivittäin töihin tuloon on kohtuutonta. Työajan alkuajankohta ja pituus (4-16h) selviäisi vasta samana päivänä. Puhelin päivystys ei olisi korvattavaa työaikaa, niinkuin monilla muilla aloilla. Annetut raamit työajoille asettaisi 120h/3-viikon katto. Viikonpäivää ja vuorokauden aikaa ei työkutsut rajaisi.Ainoastaan minimi vuorokausilepoaika edellisestä työajasta (7h)
Kyllä siinä on aika nopeasti sisäinen kello sekaisin. Saati sitten elämä työn ulkopuolella, koskaan et tiedä milloin seuraavaksi puhelin soi ja työt kutsuu. Aika hyvä lapsenvahti tulee löytää ! Ei paljon voisi elämäänsä suunnitella, tekstari ja työt kutsuu.
Hieno idea!
Tämähän on fantastinen idea Rädyltä eli muutosturva tulisikin suoraan liitosta! Oikein hyvä, nyt lakko loppuukin sitten pikaisesti ja talouden pyörät ja valtion verojen keruu saadaan sitten liikkeelle.
Liitto perii rahat takaisin
Muuten hyvä, mutta liitto perii maksamansa lakkoavustukset takaisin jäsenmaksuissa. Yleensä vielä niin, että maksaja on AKT:n työssäkäyvä toveri tai joku muu AKT:n jäsen joka ei ole lakossa.
Voidaan sanoa, että ahtaajat ovat nyt tovereidensa taskuilla.
Maksavat kaiken takaisin
Liitolla ei ole sellaista liiketoimintaa mikä täyttäisi kassaa. Ainut rahan lähde on ahtaajan tilipussi. Kaiken minkä nyt saavat, maksavat takaisin korotettuina jäsenmaksuina. Ilmaisia lounaita ei ole edes AKT:ssä.
Loisten paraati.
Jos saa toisten verovapaasti kerättyä rahaa, niin onhan se sekin kyllä aika hyvä bjisnes. Ei edes arvonlisäveroja tarvitse maksaa eikä yritysveroja. Puhumattakaan osinkojen kaksinkertaisista veroista.
Ymmärtääköhän luukorva miten palkkarahansa kertyvät?
Nythän maksavat
niistä verottomista kassamaksuista kertynesitä lakkoavustuksista normaalin ansiotuloveron. Kyllä verottaja aina lopulta omansa ottaa :)
AKT:llä maksut maksamatta
Ay-liike toimii tässä tapauksessa työnantajana. Eläkevakuutusmaksut on törkesti maksamatta.
Samoin työntekijöiden lakisääteiset tapaturmamaksut.
Työnantajan ja työntekijän työttömyysvakuutusmaksu sekä vielä muutama maksu.
Ei se niin ole, että AKT saa maksella palkkoja omien sääntöjensä mukaan.
Pörssiosakkeet
Pörssiosakkeista ei mene sen enmpää "sivukuluja" kuin muitakaan veroja.
Vai kolmivuorotyö on
Vai kolmivuorotyö on peruste huimalle palkalle ja ei sekään riitä. Eiköhän sairaanhoitajat tee monta kertaa arvokkaampaa kolmivuorotyötä puolta pienemmällä palkalla. Yrittäjätkin ovat nyt ahdingossa perusduunarien kiukuttelun takia kun ahtaajien kivitalot pitäisi saada nopeammin lyhennettyä. Ja tässä taloustilanteessa. Suomi sukeltaa ja syvälle. Ja se on sille ihan oikein.
Härmälä teki tappiota
Yli kolme miljardia euroa Amerikan seikkailulla Stora Ensolle ja nauttii siitä hyvästä 50 000 euron kuukausieläkettä.
Turha syyttää ja provosoida ahtaajia vastaan.
Ahneuden mittakaava
Minusta 50000 euron kuukausieläke on ahneutta, 3700 euron kuukausipalkka työn tekemisestä ei ole.
Ei aina voi onnistua
Liike-elämässä pitää ottaa riskejä. Niillä on luonne, realisoitua. Kyllä Räty saa pian saman määrän tappioita kasaan. Ja ihan ilman riskiä, mitään ei ollut voitettavissa.
Laskepa huviksesi
kuinka monta miljardia Härmälä teki tulosta, noiden tappioiden vastapainoksi. Aika monta.
Ymmärrettävää toimintaa
Satamajätkien lakko on täysin ymmärrettävää toimintaa. He muodostavat pienen maalle elintärkeän avainryhmän ja kun valtiolla ei lainsäädännöllisesti ole juuri mitään latinkeja käytettävissään tällaisen kiristysaseman hyödyntämisen estämiseksi, on aivan ymmärrettävää, että he pyrkivät ulosmittaamaan kaiken mahdollisen. Tietysti sillä varauksella, että heidän toimiensa johdosta koko maa nopeassa tahdissa menee konkurssiin eikä sitten enää satamajätkilläkään sellaisessa maassa päivä paista. Mutta toistaiseksi he laskelmoivat sen varaan, että työnantajat jälleen kerran osoittavat pehmuutensa tuntemansa yhteisvastuun vuoksi.
Ei Volvo-Markkanenkaan ollut tyhmä, kun hän ryösti pankkeja. Moraalisuudesta voidaankin siten olla eri mieltä.
AY-Liike näemmä murenee...
Hauska seurata kun ay-liike itse unohtaa perusperiaatteensa. Mihinkä on unohtunut solidaarisuus, Räty?
solidaarisuutta
on tukea AKT:n erittäin raskasta työtä tekevien lakkoa paremman irtisanomissuojan toteutumiseksi. Eli ei solidaarisuutta olisikaan se, että ahtaajat luovuttaisivat vaan se että tuemme toista ponnisteluissaan.
Vain näillä toimilla on edes hiukan toivoa siitä, ettei sataman portilla ole enää koskaan aamuisin päivän töiden jakoa ja kuka pienimmällä palkalla tulee, saa työn. Juuri näillä toimilla suomalaiset ovat samalla viivalla halpatyövoiman kanssa.
Ehkäpä siis tarkoititkin oman solidaarisuutesi kadonneen
Tarkoitus ja seuraus
Voi olla, että Rädyllä oli hyvä tarkoitus, mutta seuraukset ovat toista. Vientiteollisuudesta ja siihen liittyvästä alihankintaketjusta häviää 30000 työpaikkaa lopullisesti. Satamien purku/lastaustyöt siirretään "yrittäjille", jotka kilpailevat kuka halvimmalla tekee. Yrittäjillä ei ole lakko-oikeutta. Nykyiset ahtaajat kävelevät nurkkapubiin miettimään kapitalistien kataluutta.
AKT ajaa meidän kaikkien etua keihäänkärkenä
Muutosturva on Euroopassa aivan toisella tasolla kuin Suomessa. Se nähdään joka kerta kun globaali firma irti sanoo Suomessa ja Euroopassa yhtäaikaa. Euroopan irtisanotuille maksetaan tähtitieteellisiä korvaussummia irtisanomisesta, esim. parin vuoden palkka, kun täällä se jää parhaimmillaankin puoleen vuoteen. lisäksi palkat on toisella tasolla ja verot alhaalla, niin ketään jäävistä summista en halua edes tietää.
Toivottavasti AKT saa asiansa läpi ja seuraavalla kierroksella sama muutosturva sitten onnistutaan lisäämään muillekin aloille. AKT:n onnistumisesta hyödyt siis myös sinä, duunari tai toimistorotta!
Lakossa on toinenkin osapuoli joka sen voi lopettaa. Kovasti ihmettelen, että jos takkiin tulee niin paljon kuin puhutaan, niin miksi työnantaja ei tee sopua? Taitaa seisokki paperitehtaille itseasiassa sopia oikein hyvin.
Siis suostuisi kiristykseen?
Toivottavasti eivät anna periksi!
työpaikat
Pelottelu työpaikkojen menetyksillä palkkatason takia on sikamaista. Sekä VM:n että työnantajien selvitysten mukaan suomalaisen tuotteen hinnasta noin 15% on työn osuutta (kaikkine "sivukuluineen"). 85% on siis muuta, mm. johdon palkkoja jne.
Nokia ja kumppanit eivät muuta Kiinaan palkkojen takia, vaikka niin väitetään, koska se on helppo valhe uskoa, vaan puhtaasti logistiikan takia: On järjetöntä tuoda kännykän osat kaukoidästä SUomeen, panna ne täällä kasaan ja viedä sitten kaukoitään, kun kokoonpanon voi tehdä aivan samoilla koneilla sielläkin.
Pankkiirien moka
Tässä nyt eräs seuraus Wahlroosin "Pankkiirien bonukset ovat vaatimattomia" letkautuksesta. On monia muitakin tapauksia, joissa olisi kannattanut ajatella vähän mitä laukoo.
Ahtaajien toiminta on sikamaista, mutta sitä on pakko ymmärtää siinä valossa mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Ahtaajat aiheuttavat melkein yhtä paljon vahinkoa kuin ahneet pankkiirit.
Ahtaajille on
annettu verotusoikeuskin. Pitää varoa ettei oma talous ylikuumene. Eipä aikaakaan niin lujempaa kulkee myös Aasian työntekijöillä.
surkea palkka
surkea palkka, en tekis tolla palkalla päivääkään töitä
9 000 000€/ kk
1oo€ x 3000 ahtaajaa = 300 000€/päivä .
Mistä aarrearkusta AKT nämä rahat ottaa ja miten ne on sinne kerätty???
Aarre ei kiillä
Viljakainen ei ota huomioon sitä, että lakon alusta tähän saakka on maksettu huomattavan pientä lakkoavustusta, joka oli verorajan alapuolella. Jos lakko kestää alle kuukauden, 3000 euron saavuttaminen on mahdottomuus. Mutta niin se vaan aina menee, että lehdet repivät otsikoita suurista seteleistä, joita kukaan ei koskaan näe, ja sitten kateellisten armeijat lähtevät palstoille tuomitsemaan ottamatta huomioon, että heidän rahoistaan ei ole lainkaan kysymys. Tässäkin lakossa on toinenkin yhtä vastuullinen osapuoli, joka ei ole vähääkään antanut periksi, ja sen vuoksi lakko jatkuu.
SDP on tämän lakon aloittaja ja poliittisen vastuun kantaja
Juuri näin, 300.000 € per päivä ja nyt on jo palanut rahaa AKT'ltä lakon aikana 3,6 m€ (12 päivää * 0,3 m€). On aivan selvää että tämä ei ole AKT:n vaan SDP:n ja SAK:n alulle laittama lakko, jossa käytetään koko ammattiyhdistysliikkeen varoja. Rädyllä ei ole mitään valtaa lopettaa lakkoa, hän on vain isompien kavereiden sätkynukke. Ja presidenttimme vaikenee edelleen vaikka tämän puoluepoliittisen pelin seurauksista koko Suomi kärsii jatkossa useita vuosia...häpeä
Tämä lienee aivan totta
Nyt Saksan mallin mukaista muutosturvaa ajetaan Suomeen yhden pienen mutta merkittävän ammattiryhmän lakolla. Jos ja kun ahtaajat avaavat pään, sama ajetaan seuraavilla kierroksilla kaikille SAK:n aloille. Mutta huomatkaa vain SAK:n!
Wahlroos puhui asiaa
Nalle oli vallan oikeassa, kun toi esiin jälleen kerran seikan, että SAK/SDP ei ole millään tavalla vastuussa tästä, vaikka toisinpäin tilanteen ollessa työnantajien olisi korvattava joka ikinen menetetty sentti. Ja tekeväthän he sen nytkin.
Brutto on kyllä 3t
Mutta nettohan on melko mitätön, 16 euron ylittävästä osasta meneekin jo 50% veroja, joten ei tuo lakkoavustuksen määrä mikään juhlallinen ole ahtaajien normaalipalkkaan verrattuna. Menisivät vaan paskahousut nopeasti töihin ennen kuin joku äkkää, että tuommoiselle matalakoulutetulle alalle on maailmassa tarjolla noin kolme miljardia ihmistä puolet pienemmällä palkalla duuniin.
Arvioverotus on kuopattu
Mikä ihmeen 50%?
Verot menevät veroprosentin mukaan ja 3700 palkalla se on alle kolmenkymmenen.
Ahtaajiltahan jää vastaavalta ajalta palkat saamatta joten eivät nuo mitän lisäansioita ole ja vuodeksi laskettu prosentti pitää hyvinkin paikkansa.
Verotettavaa tuloa
Kyllä valtion nyt kelpaa!
Pakko maksaa ettivät ala rikkuroimaan
Pakko maksaa etteivät lähde rikkuroimaan koska itsekkin tajuavat että tämä on Rädyn henkilökohtainen kauna EK:ta vastaan. Ahtaajat maksavat sen tulevaisuudessa työttömyydellä ja kurjuudella mutta ei se Rätyä kiinnosta.
Räty osaa neuvotella
Kas kun sama Räty sai neuvoteltua kuljetusalan sopimuksen yhden päivän lakon jälkeen. Ja mikä parempaa, huolinta-alan neuvottelut sujuivat Rädyltä ilman lakkoa.
Kumma kun AKT:n neuvottelija (Räty) pysyy samana, joten mikä muuttui? Aivan oikein: vastapuoli.
Satamaoperaattorit ovat metsäteollisuuden omistuksessa ja EK:n ohjauksessa. He eivät halua sovintoa.
Hävetkää ahneet ahtaajat!
Nyt meni kaikki kunnioitus tuota ahnetta ammattikuntaa kohtaan. Kouluttamattomat ihmiset viitsivät vaatia kohtuuttomuuksia. Meitä on pitkään opiskelleita opettajia ja hoitajia, jotka teemme työmme kunnialla maatamme palvellen, emmekä öykkäröi!
Älä ole ahne - älä valita
Miksi naiset menevät kutsumusammatteihin joissa on pieni palkka? Ettekä vaadi neuvotteluissa lisää palkkaa. Ai niin, te ette halua olla ahneita.
Jos ette halua olla ahneita, tyytykää sitten siihen pieneen palkkaan.
Naiset kyykkyyn
Vai ei naiset vaadi palkkaa? Kyllä vaadimme, mutta vaatia saa aina; jos paikkaa hakee sata muuta miestä tai naista, jopa kolmesta tonnista saa vain haaveilla. Herrat ovat omille aloilleen sopineet kovat palkat, oli se sitten varastomies tai ahtaaja, ja naiset tyytykööt vähempään. Katsoppas Tepeteus palkkatilastoja, niitä ylemmäksi on naisen palkkaansa vaikea ryhtyä repimään. Tulijoita riittää halvemmallakin. Jos minulle tarjotaan varastomiehen tai ahtaajan hommaa 3 700 eurolla, lähden viivana maisterin tutkinnostani huolimatta.
Prinsessan vakansseja on vain yksi valtakunnassa
Ei sinulle kukaan tule tarjoamaan töitä. Itse ne työpaikat on haettava. Se on elämän perustotuus.
Jos haluat parempi palkkaiseen työhön, hae sellaiseen työpaikkaan!
Naiset "unelmoivat" työpaikkoista. Tulee uljas prinssi joka tarjoaa hopeatarjottimella prinsessan virkaa ja palkaksi puolta valtakuntaa. Tuolta se kuulostaa kun nainen odottaa että joku tarjoaa hänelle työpaikkaa koska on näitä koulujakin tullut käytyä. Ja palkka on tietysti mukava huippupalkka ilman neuvotteluja. Mitä sitä turhaan kysymään etukäteen, näkeehän sen ensimmäisestä tilinauhasta.
Ahtaajan työstä Stuvaren kertomana (lainaus)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5082524/3...
"Tuskin pääset pelkäksi lukkikuskiksi, todennäköisesti etenet sitä "virkatietä" niinkuin kaikki muutkin, lukkiin semmoisen 3-5 vuoden kokemuksen jälkeen. Silloinkaan tuskin pelkästään ajat lukkia, vaan moninaisia muitakin töitä kuuluu repertuaariin.
Palkasta senverran että kyllä siihen 55 000euroon vuodessa pääsee, jos haluaa asua satamassa. "perus"-palkka on luokkaa 2500eur/kk, siihen sitten ylityöt ja mahdolliset lisät päälle.
Kannattaa muistaa että sääolosuhteet ja muut vastaavat eivät tosiaankaan rajoita työntekoa, tai omat toivomukset aina toteudu työstä, työ on välillä hyvinkin hektistä ja fyysistä kuntoa vaativaa. Jos kiinnostusta on, ainakin Finnsteve ja Steveco etelässä turkuun asti ja sitten Rauma Stevedoring pohjoisempana on isompia yrityksiä.
Yleensä työ aloitetaan nk. tilapäisenä(B-miehenä) joka kutsutaan tarvittaessa töihin, sitten aikanaan on mahdollisuus vakinaistamiseen ja sitä kautta varmempaan toimeentuloon. "
Ahneellahan on #&¤¤¤# loppu
Ahtaajat ei ole ainoita. Kukoistusta on usein historiassa seurannut romahdus - olisikohan se tulossa Suomelle ja Eurooppaan ?
Kansanedustuslaitos ei enää edusta kansaa vaan itsekkäitä poliitikkoja ja äänestysinto senkun laskee. Kansanedustajille maksetaan niin huonoa palkkaa ettei sinne kunnon edustajia ahneuden maailmassa saada.
Ammattiyhdistysliike ei enää edusta jäseniään vaan johto päättää heitä vastaan ja vie riskinotollaan naapuriliikkeenkin jäsenten työt.
Yritysjohto ei ole pitkään aikaan toiminut osakkaidensa eduksi vaan on pienessä piirissä jakanut tuloksesta itselleen ja kavereilleen kohtuuttomat palkkiot.
Isot kotimaiset ja globaalit yritykset eivät enää tarvitse välittää asiakkaiden eduista, koska asiakkaalla ei ole oikeasti vaihtoehtoja. Uusien kilpailijoiden tulo markkinoille estetään yhdessä sopivan lainsäätäjän kanssa tai tarvittaessa ostamalla kilpailu pois.
Homma onnistuu, koska ihmiset uskovat demokratiaan ja heillä on mennyt riittävän hyvin.
Nyt taidetaan vaan sitten jäädä vähemmän demokraattisten, kilpailijoiden jalkoihin.
Euroopan voi pelastaa vain maataloustuki kaikille aloille tai ihme, koska markkinatalous toimiessaan pelaa juuri näin.
Jokainen haluaa hyvää palkkaa ja tietenkin tavaraa ja elintasoa halvalla eli on ahne.
En nyt ehdi enempää kirjoitella, kun pitää tässä alkaa katsella tuolta Balttiasta tai kauempaa kesätyöapua ja marjanpoimijoita sekä katsella itselle uutta Kiinalaista Volvoa.
Mika solidaarisuus?
"Omia rahoja jakavat"
Vasemmiston hurskastelu solidaarisuudella pitaisi lailla kieltaa. AY-liike on valehdellut nyt tarpeeksi. Solidaarisuus ei tarkoita sita, etta tyontekijat houkutellaan liittoihin maksamaan, mutta vaan muutamalle alalle ollaan lamatilanteessa ja palkkaneuvotteluissa solidaarisia.
Vasta kun AY-liike saadaan kuriin, Suomen kehitys kohti lansimaista elamantapaa alkaa.
Rädyn paineet kasvaneet
Ja tovereitten tuki Rädyn lakolle alkoi siis horjua, ja niinpä Räty osti poijaat tyytyväisiksi. Mutta paine kasvaa. Kiva lukea noita lukuja niiden, joilta palkan maksu on tyssännyt ahtaajien lakon vuoksi.
Uutta työtä hakemaan
Voi että ku hymyilyttäis jos nää kyseiset satamien pellet sais potkut. Siinä lähtisivät sitte uutta hommaa ettimään, ja ehkä huomaisivat miten suuren palkan tolla koulutuksella oikeasti ansaitsee.
Voiko osallistua myös
Voiko osallistua myös lakkoon ja saada tuon "lakkopalkan". Työttömyyskorvaus sen verran pieni että olen valmis työhön :P
Kyllä tuolla rahalla
Kyllä tuolla rahalla vetää viinaa ja heiluttaa puunuijaa.
Liika pääoma palautetaan omistajille
Ahtaajat ovat maksaneet jäsenmaksujen muodossa nyt saamansa lakkoavustukset.
Lakkoavustusta voi verrata osingonmaksuun jossa tappiollinen yritys tappioistaan huolimatta maksaa osinkoa omistajilleen. Jäsenkunta omistaa ammattiyhdistyksensä.
Palkanmaksusta ei ole kysymys. Sillä saa vain näyttävän otsikon.
On se hauska kun uutiset
On se hauska kun uutiset koskevat vain palkkakiistoja kun kyseessä oikeasti on työehdoista taistelu. Entä sitten jos saavat 3700e/kk, tietääkseni kyseiseen palkkaan ei pääse edes puolet, koska vain kahdessa suomen satamassa on kolmivuorotyöt, mites ne muut satamat? Ei palkka nouse lähellekään.
Jos duunarit menevät työehtojen takia lakkoon niin olkoot se näin, se heille suotakoon. Ennemmin maksan duunarien palkat kuin hoitajien ja lääkärien jotka eivät edes asioitaan osaa. Saatika sitten opettajien, katsokaa vain nuorten tilastoja, eivät tietääkseni ole olleet valokeilassa mahtavien tulosten ansiosta.
Totuus on se, että jopa maailman johtavat yrityspomot, esim Steve Jobs eivät ole edes yliopistosta valmistuneet vaan hankkineet tietotaitonsa itse tekemällä. Turha teidän korkeakouluttautuneiden on valitella. Eikä tarvitse edes jenkkeihin lähteä, Suomesta löytyy samanlaisia esimerkkejä joissa henkilö on jättänyt koulut peruskoulutasolle ja on nyt suuryrityksen omistaja ja rahaa miljoona.
nm. kyllästynyt korkeakoulutettujen valituksiin, ette te tätä maata pystyssä pidä vaan sen tekevät duunarit
Kokonaisansiot
Kyllä duunarinakin voi hyville vuosiansioille päästä, mutta ylitöitä pitää painaa silloin ja paljon.
Tuntuu että koulututetut täälläkin narisevat kateuksissaan ahtaajien palkoista eniten.
Tiedän muutaman AMK-inssin ketkä tekevät ahtaajien hommia eli ei siellä kaikki aivan lukutaidottomia ole.
Suomessa koulutustaso nousee kaiken aikaa, miten kaikille voitaisiin siis maksaa koulutuksen mukaan? Voidaanko Suomessa puhua ylikoulutuksesta? Tietysti juuri sinulle pitää maksaa koulutuksesta, niinkö? Eli silloin muillekin vastaaville.
Taidatte olle julkisen sektorin loisia suurin osa ja alkaa pelottamaan kun kohta leikkuri alkaa leikkaamaan sieltä!
Fantastista.
Lippuviinaa
Kolmella tonnilla vielä verojenkin jälkeen saa mukavasti Lippuviinaa. Eestit myyvät sitäkin halvalla. Varokaa ahtarit, Tallinnassakin voi joutua putkaan.
Köyhää on
Pahus, Stora Enson Härmälä saa vain 2200 euroa eläkettä päivässä ma-pe. Eihän sillä saa Lippuviinaa Eestistä kuin pullon jos kaksi.
Just niin!
Jos kaikilla Suomalaisilla olisi Härmälän edut, niin yhtään valmistuotetta ei vietäisi ulkomaille. Omien paitojemme pesu maksaisi 1000€/kerta. Revippä siitä.
kekkonen
Kekkonen lopetti aikoinaan rautatieläisten lakon ilmoittamalla
että: Suomella ei ole varaa tällaiseen lakkoiluun,lain suomin valtuuksin lopetan tämän lakon tähän päivään.
Mitä tekee meidän nykyinen Muumi mammamme, matkustelee ympäri maailmaa eikä korvaansa hetkauta vaikka konkurssi koputtaa ovelle. On meillä päättäjät ei voi muuta sanoa.
Ai muumimamma
Kaikkihan sen tietävät, paitsi SDP. Muumimamma on p....... .
Pelastakaa edes muumit!
Oikea muumimamma on sympaattinen ja äidillinen toisin kuin tuo valemuumi - pahan peikon ja ilkeän noidan risteytys.
Työtä
Kekkosen aikana peräti 300 000 suomalaista lähtikin Ruotsiin, kun Kekkonen ei saanut järjestettyä työtä ihmisille. Se siitä Kekkosen onnelasta.
Pahimpana vuonna sata (100) suomalaista lähti joka päivä Ruotsiin töihin.
Kateelliset nysvärit täällä itkee.
Tosin osahan noista turhakkeista on työnantajien puolella olevia hylkiöitä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen kansan lakkokieltojen taakse. Ja aika hyvinhän nää juntit menee siihen halpaan. Tyhmää on helppo kusettaa.DDDD.Onnistuimme siinä taas.
Johan hoitsujen lakon aikana...
Juntit meni samaan halpaan. Ei menny kauan kun työttömät tampiot rupes itkeen kuin kauhian kova palkka hoitsuilla on. Mut onhan se toki työkkärimaksuihin verrattuna. Mitä jos seuraavaksi ruvettas karsimaan niitä työkkärimasuja..sehän on seuraava askel vääjäämättömästi.
Hoitojen lakon ansiosta
TEHyyn kuulumattomat perushoitajat pääsivät liki samoille ansioille kuin lakossa olleet hoitajat. Käytännössä paremmalle palkalle, kun eivät menettäneet lakon aikana palkkaansa.
Sairaanhoitajat lakkoon
Eilen oli uutinen, että naiset on liian kilttejä. Se on totta: nyt pitäisi sairaanhoitajien ihan todella vain mennä lakkoon. Ei tehdä yhtään mitäään ja antaa ihmisten kuolla. Vaatia 5000 e/kk palkkaa.
Samalla röyhkeydellä kuin nämä miehet! Siis peruskoulupohjalla tuollaiset palkat, ja ne kehtaa valittaa! Ei ole miesten röyhkeydellä ja itsekkyydellä kyllä mitään rajaa, mutta kyllähän se jo muutenkin on nähty.
Kyllä: kateelliset nysvärit itkee
Vaikka naiset tekisivät mitä, ei saada tuollaisia palkkoja. Vaikka tehtäisin ahtaajien työtäkin, niin tulisi joku hemmetin kuukautisvähennys 1500 e/kk palkkaan, ihan vain siitä, että on nainen!
Naismiljonäärit
Ansiotuloja 2008:
Kerttu Tuomas 1 100 000 €/vuosi.
Päivi Pesola 1 000 000 €/vuosi.
Seija Helisten 800 000 €/vuosi.
Eija Ailasmaa 800 000 €/vuosi.
...
Löytyvät täältä, ansiotulot siellä sivun alaosassa:
http://www.hs.fi/verotiedot/list.do?personPattern=...
Ja tietysti se joukon alipalkattu 80 sentin nainen: Tarja Halonen 126 000 €/vuosi (verottomana).
Yleisen mielipiteen perusteella...
Alkaa olla selvää, että meillä kaikilla on aivan liian kova palkka. Eli mitäpä jos kaikki suostuttas 50%:n palkanalennukseen?
Ja täällähän valitetaan sitä, että noilla on liian kovat palkat. Tosin eihän ne palkankorotuksien takia siellä lakkoile.
Nyt ei saa antaa periksi
Nyt pitää taistella talvisodan hengessä.
Älkää lannistuko ylensyöneiden trukkikuskien edessä.
Eespäin!
Lakon loppumisen reseptit!
Kyse SAK:n lakkoilussa onkin siitä, että sosialistisen utopian mukaan vastuu muuttuvasta maailmasta on jollain muulla kuin yksilöllä. Sosialisti ei itse näe itse aiheutettua kivereen kivikuorman kasaustaan omana ongelmanaan. (Palkka sivukulut) -> aiheuttaa pimeänämaksamista ja Kreikan ym. talousmallin.
Siksi: 1. "Ahmatti" yhdistysten jäsenmaksulappujen maksu pitääkin siirtää työnantaja velvoitteista jäsenelle itselleen. Ns. Lääkäriliiton malli. Minä itse maksan kaikki muutkin seurojen ja yhdistysten maksut aivan ihan "itse"
2. Olkoon lakossa laillisesti. Mutta Jäsenmaksujen verovähennysoikeus pitää poistaa. Työnantajalla on markkinaehtoisesti oikeus hankkia uutta työvoimaa silläaikaa omistamilleen työkoneille.
3. Yhdentyvän maailman perspektiivi pitää myös nähdä. Mikä on pahimpien kilpailijoidemme sosiaalihintalappu?
4. Sitten ne on autoverovapaudet ja muutkin tultava sieltä EU:sta jne. 500 päivän ansiosidonnainen on jo melko iso juttu. se pitää myös huomioida.
5. Muutosturvasta satamissa oli kait Rätyn (SDP) mukaan kyse 30 euron maksusta /kk / työntekijä. Jos näin on , voisivat ahtaajat itse maksaa sen summan omaista palkoistaan omalla tilisiirtolomakkeellaan tai nettipankilla sen ihan " itse"
Jumalauta , että lakon helpon ratkaisun kun joku takoisi noiden AY -pamppujen päähän!
Ei kansalaiselle voi antaa
Ei kansalaiselle voi antaa liikaa rahaa käyttöön, koska se ylimääräinen raha menee kaikkeen hömppä hömppään. Jos kansalaisella on liikaa rahaa se alkaa osta merkkifarkkuja tavallisten non-label farkkujen sijaan tai pistää ylijäämä rahat johonkin muuhun hömppään.
Valtio taas ottaa omansa kansalta ja kansa joutuu sen takia ostamaan niitä non-label farkkuja, mutta samalla köyhätkin kansalaiset saavat ruokaa kaupasta ja kulkutautien leviäminen saadaan estettyä ilmaisella terveydenhoidolla ja KELAN subjentoimilla lääkkeillä. Valtio siis kuluttaa kansan rahat kulkutautien estämiseen ja huolehtimalla siitä, että köyhimmätkin saavat ruokaa kun kansa olisi kuluttanut samat rahat merkkifarkkuihin samalla kun kulkutaudit olisivat päässeet riuhumaan valtoimenaan ja köyhät tappaisivat toisiaan ja muita lihapiirakasta.
Lisäksi tarjotaan ateria koko perheelle!
Lisäksi akt tarjoaa aterian hyvässä ravintolassa koko perheelle kerran päivässä ! Eli tyypillinen lounas a 7 euroa, 4 hlö = 28 euroa per päivä, verotonta. 30 * 28 = 840 euroa kuussa tukea lisää.
Eli tuo lakkoilu oikeasti jopa kannattaa ahtaajille, nettona tienaa paremmin kuin töitä tekemällä!!
akt maksakoon muutosturvan !!
Kun akt on tuollaiset rahat, olisi varmaan mahdollista että akt myös maksaisi tuon muutosturvan josta riidellään??
Avustukset veronalaista tuloa nyt
Kun liitto maksaa satasen päiväavustusta lakkolaisille, tulevat verovapaat jäsenmaksut verotuksen piiriin. Se osa, mikä lakkoavustuksissa on liiton sijoitustoiminnan tuottoa, on jo kertaalleen verotettua ja verotetaan toistamiseen lakkolaisen tulona.
Tosiasiassa Räty yritti viestittää lakkoavustuksen nostolla ahtaajien työtaistelukyvyn vahvistumista. Fiksumpi ihminen tajuaa, että lakko on päättymässä, koska tällaiset avustukset tulevat liitolle kalliiksi. Ei niitä ole varaa maksaa montaa päivää, kun autokuskit menevät seuraavan kerran lakkoon.
Kansalaispalkkaa
Tämähän on vain yksi muoto vihreiden hinkumasta kansalaispalkasta.Ei se mitään, mutta Nallukka oli eilen tosi hauska ja vaatimaton. Paperitehtaiden kurssinoususta puhuttaessa Bentleymies totesi oman 0,3 m€ osuutensa olevan mariginaalinen. ( ei tosin varmaankaan heti myynyt pois ).
Näin sitä luodaan positiivista ajattelumallia.
tietääkö nämä jotka
tietääkö nämä jotka jaksaa vinkua näistä palkoista sun muista että ahtausala on 4 kertaa vaarallisempaa kuin muu teollisuus... että silleen
Jospa kerrankin kysyttäisiin kansalaisilta
Mitä, jos sinä saisit päättää:
http://yksikinidea.fi
AKT saa luvan korvata lakon
AKT saa luvan korvata lakon tuhot koko Suomelle!!!!
Laiskottelua vientiin
Kun näitä juttuja lukee niin tulee vaikutelma että Suomessa on keksitty aivan uusi tapa tehdä rahaa laiskottelemalla. Kaikkien unelma on toteutunut. Tästä uusi vientituote Suomelle! Siinä on ulkomaan pelleillä ihmettelemistä.
Miksi saa osan liiton maksamaa palkkaa verovapaana?
Voinko itse yrittäjänä päästä samaan eli maksaa 16E/pv verotta itselleni, kun olen lakossa muutosturvani takia?
Jos ei ole mahdollista, niin luulen, että lakkoilua tuetaan oikein valtiovallan toimesta. Eikös AY olekin ajanut pimeiden palkkojen maksamiskieltoa ja itse maksaa kuitenkin tyytyväisenä. Verottaja hoi!
koko 100 on veronalaista
Ei ole olemassa perusteita vähentää verotettavasta summasta tuota 16 euroa.
Piukat ja timmit pojat
http://www.youtube.com/watch?v=iDlibdA05dA
Taas valaiseva kuvaviesti
Pitääpä ruvetakin availemaan niitä myös jatkossa. Onkohan se ahtaajan työ kuitenkaan niin kovin rasittavaa?
rankkaa työtä pakkasessa ja helteessä
64 numeron pinkeässä heijastinhaalarissa ei puuhkuttamatta kyykistellä jos vaikka norttiaski tipahtaa turpeasta kädestä kaijjalle. Ja jos sen ruhon saa vedetyksi trukin kuskin pallille niin hiki virtaa pari tuntia.
Johan on
Mitä tästä ajattelee ne jotka käyvät työssä ja saavat alle puolet tuosta.
Kaikesta kuultaa ahtaajien
Kaikesta kuultaa ahtaajien ja koko AKT:n vanhanaikaisuus, väen matala koulutustaso, henkinen yksinkertaisuus, matala älykkyystaso ja sietämätön itsekkyys.
Vastenmielistä sakkia, ei voi muuta sanoa. En ole oikein osannut vielä päättää, pitäisikö noita sääliä vai vain halveksua.
Peili
Kommenttisi kertoo enemmän sinusta itsestäsi ja asenteistasi.
Kertoisitko " Tepeteus"
mitä se kertoo mielestäsi.
Samaa mieltä
Kuulostaa ilkeältä, mutta totuus on joskus inhottava. Maikkarin uutispätkä esitti nämä ahneet dokut örveltämässä eduskuntatalon portailla. Ei hyvältä näytä. En haluaisi noille mitään hyvää.
KADEMIELISET TOVERIT HÄVETKÄÄ
Olen itse akateeminen mutta tienaan vähemmän kuin ahtaajat. Ei haittaa - EN KADEHDI. Hoitakaa edunvalvontaanne - OLETTE PALKKANNE ANSAINNEET.
Jätetään akateemiset yms tohtorit nyyhkimään ja köyhäilemään p-palkalla pätkää ja silppua ...
Brittiläiset ja
Brittiläiset ja amerikkalaiset autoalan työläiset uhosivat kanssa aikoinaan voimansa tunnossa. Ja mitäpä kävikään brittiläiselle autoteollisuudelle, ja suurelle osalle amerikkalaista? Pää jää lopulta vetävän käteen.
Kyllähän tuo on kova
Kyllähän tuo on kova lakkokorvaus !
Ja kyllä se palkka on kova muutenkin ottaen huomioon työn vaativuuden, niin minkä vaativuuden!? Siis sen että muistaa mennä ajallaan töihin ja ottaa hyvät eväät, siinäpä ne ahtaajan suurimmat vaatimukset.
Koulutus 2 päivässä ja eikun töihin.
Jos ei nykyisillä ehdoilla työ maita, kaikki vaan kilometritehtaalle, uusia tulijoita kyllä tästä maasta löytyy. Ahneella ahtaajalla paskainen loppu.
Ahtaajan ”lakkopalkka”: 3000 € / kk
3.000 €/kk palkkaa siitä että kieltäytyy omista töistään ja tuhoaa muiden työpaikkoja pysyvästi. Sairasta.
koulutus
Näyttää keskustelu menevän kovin monisuuntaiseksi. Koulutuksella tietysti on merkitystä, mutta ei se ihmisarvoa sanele. Eikä miehen, naisen arvoa tai älykkyyttä. Isoisät, isät ja nykyisin tuntemani nuoret miehet ovat ihan hyviä ihmisiä. Kuten naiset ja tytöt. Ei syytä moittia. Vaikka kehitys lähti kansakoulusta, jopa kiertokoulusta.
Eihän taas ajauduta "rikkaan ja köyhän kakarat" huutoon? Voi sitä kaksi ihmistä lähtökohdista välittämättä ystäviä - tai edes väkivallattomissa puheväleissä olla.
Lakosta ajattelen, että poliittinen, järjestöllinen ongelma, mikä nopeasti pitäisi ratkaista.
Ei se täältä käsin toimi. Päättäjät ennen ahtaajia töihin, nopeasti.
hupaa
Kun opettajattaret olivat menossa lakkoon puhuttiin kovaan ääneen demarimediassa ym. hyväosaisten kapinasta ja se tuomittiin kovin sanoin.
Opettajien koulutus kestää viitisen vuotta. Palkka on pieni ja joutuu huono-osaisten lasten kasvatuksen lisäksi opettamaan ja nauttimaan huonosti kasvatettujen lasten vielä huonommin kasvaneiden vanhempien jatkuvasta haukkumisesta.
Jos OAJ:n johto olisi yhtä vahva kuin AKT:ssa menisi Suomi polvilleen kun työssä käyvät vanhemmat eivät tietäisi minne lapsensa lähettäisivät päivähoitoon kun opettajat menisivät lakkoon. Vaatimuksena pitäisi olla ainakin tuplaten ahtaajien palkka.
Opettaja 40€/t. Ahtaaja 20€/t
Opettajilla on jo nyt tuplapalkka ahtaajiin nähden. Ahtaaja saa 20 euroa tunnilta, 3700 euron kuukausipalkkaan yltää kun tekee parikymmentä tuntia ylitöitä ja kuukauden tuntisaldo on jotain 180 tuntia (185t x 20e = 3700e).
Opettajille ei tunteja kerry yhtä paljon, mutta kuukausipalkka on sama, joten tuntipalkaksi kertyy jotain 40 euroa.
Sitkeä poika
Kuvitteletko Tepeteus, että opettajan työ on pelkkää luokan opetusta?
Opettajat valmistavat tuntejaan ja vastaavat myös jatkosta. He eivät toimi vain luokkahuoneissa.
Taustatyö on yleensä tärkein työ.
Palkasta oli puhe. Ei työn luonteesta.
Työt ovat luonteeltaan erilaisia, sen ymmärtänevät kaikki.
Koulutus on erilainen, työasut erilaisia, työympäristö eri. Toinen sisätyö lasten kanssa, toinen ulkona työkoneiden kanssa. Säännöllinen työaika vastaan kaksivuorotyö ylitöineen. Henkinen - fyysinen työ. Eroja vaikka kuinka.
Mutta palkkaa laskettaessa opettajan saama korvaus on tuntia kohden suurempi. On muitakin tapoja laskea palkkatulot, sinä kertonet niistä.
Ja koulutuksesta.
Yleisnimike opettaja kattaa niin laajan alueen, että en rohkene edes käyttää sitä.
Mutta jos viittaat ns. peruskoulun opettajan palkkatasoon,se on kaukana ahtaajien toiveista.
PS. Terveisiä Tepeteuksin lapsille.
Peruskoulun opettajilla on
Peruskoulun opettajilla on kolmenkuukauden vuosittainen palkallinen kesäloma ja vakinaisessa virassa elinikäinen työpaikka. Harvat suomalaiset työssäkäyvät pääsevät nauttimaan tälläisistä eduista.
Jos AKT saisi vaatimuksensa läpi muutosturvasta se tasoittaisi eroa suhdanneherkkien alojen työntekijöiden ja elinikäisissä viroissa työskentelevien välillä. Mielestäni 12kk muutosturvan pitäisi olla automaattinen etu kaikille suhdanneherkkien alojen työntekijöille esim. rakennusalalla. Ihan jo yhteiskunnallisen tasavertaisuuden takia.
Suhdanneherkkä?
Ota huomioon, että opettajakunnassa on runsaasti toimijoita,
joilla ei ole vakinaista virkaa.
Suhdanneherkkä ala?
Kenties voisit miettiä, mitä tuhannet pienten yritysten palveluksessa toimivat korkeasti koulutetut henkilöt ajattelevat asiasta. Heitä on paljon. He tekevät työtä, koska eivät halua kortistoon.
On väkeä, joka tajuaa vastuun käsitteen.
Tosiasioita
Opettajien keskivertopalkka on selvästi alle 2900,-/kk.
Ahtaajan palkalla
opettajat olisivat ilomielin töissä kesälläkin. Tuo 3 kuukauden kesäloma on historiaa. Peruskoululaki määrää koulupäivien määrän. Koulu loppuu kesäkuussa ja alkaa elokuussa. Lomautukset ja tuntien vähennykset ovat arkipäivää. Kaupan päälle ahtaajat käyvät iltaisin haukkumassa lastensa opettajat.
Seuraukset edessa
Jos lakkojen annetaan riehua valtoimenaan paasematta neuvottelemalla sopuun, seuraukset vaan syventavat lamaa.
Suomi tyhjenee kiitettavaa vauhtia kun yli 10000 ihmista muuttaa vuosittain maasta. Paivassa saa noin 30 suomalaista tarpeekseen jatkuvista riidoista ja haipyy.
Ikuinen riitojen kierre pilaa kaikkien kansalaisten elaman.
Ei lopu makkaraperunat ja ööli
Aikamoinen puutosturva, 3000 e.
Sarjassamme ihmeelliset "maan tavat"
Mikä ihmeen 480 e veroton tulo?
Pomo tai maisteri alle 8000,- on epäonnistuja
Tuo 3700,- on työläisen palkka, pomomies tai maisteri joka ei tienaa vähintää 8000,- on aivan täydellinen epäonnistuja. Yleensä myös prole, vaikka olisi tittelikin.
Omaa hautaansa ahtaajat kaivaa
Ahtaajien lakkoilulla mm. saadaan aikaan muutama muun toimialan konkurssi, yrityksien yksiköiden muutto ulkomaille sekä nopeutettua ahtaustoiminnan ulkoistamista. Ehkä ulkoistaminen ulkomaisille yrityksille onkin ahtaajien tavoite, saadaanpa nykyisten tilalle työntekoa kunnioittavaa sekä tekevää henkilöstöä. Ei Suomi tarvitse tälläisiä toimialoja lisää jolla saadaan monien ulkopuolisten perheiden talous kuralle. Ei tippaakaan heru sympatiaa ahtaajille eikä heidän "etuja" ajavalle Rädylle.
Veroton lakostapaluuraha työnantajan maksettavaksi?
Samalla tavalla "muutosturvaa" yritetään ujuttaa sisään, kuten aikoinaan täystajuton lomaltapaluuraha.
Kateellisia
On tämä maa täynnä, ei voi muuta sanoa kun näitä kommentteja lukee, siivoojat ja hoitajat itkevät täällä. Se on jokaisen oma valinta mitä työkseen tekee, yksityisellä puolen hoitaja saa n. 16 euroa tunnilta, että turha on märistä, sinne vaan jos on niin vaikeaa.
Itse olen työtön pätkätyöläinen ja olen ihan tyytyväinen, että ahtaajat meille töistä pois potkituille parempaa irtisanomissuojaa jaksavat tapella.
ps. edellisessä töissä sain n. 7, 60 tunnilta, konepajalla ja olen nainen.
Annatte pelkkiä moitteensanoja, jos ei ole persnomin koulutusta
Kimi Räikkönen ei saanut ammattikoulua loppuun automekaniikkakoulupuolelta. Sehän tarkoittaa, että hänellä on suoritettuna pelkkä peruskoulu. Teemu Selänne sanoo, että hän valmistui melkein merkantiksi. Eli suomeksi sanottuna ei valmistunut. Heikki Kovalainen on ylioppilas. Ehkä haluatte kahlata itse läpi muidenkin potentiaalisten ahtaajien taustoja. Tyhmiähän he kaikki muut tietysti ovat. Niinkuin nyt esimerkiksi Mauno Koivisto, joka taisi sittemmin olla Suomen presidenttinä. Ai niin, Maunohan elää vielä.
Koivisti oli ihan eliittiä
Luku- ja laskutaitoisena, hän toimi kirjurina. Ei ikinä nostanut säkkiäkään. Telakalla sentään likasi kätensä. Antaa vanhan miehen luurankojen kuitenkin pysyä kaapissa.
En palkkaisi ainoatakaan
Katselin tuota eduskuntatalon portailla huojuvaa, 50-kymppistä ja örveltävää lahtaajaporukkaa muka mielenosoituksessa.
Tuon näköistä porukkaa en palkkaisi mihinkään hommaan. En edes tuohon 2 viikon koulutuksen trukkikuskiksi.
Mutta kuka komentaa...
luulen, että kenraalina on mies, joka haluaa päteä paitsi omiensa parissa, myös muualla.
On vaarallista antaa tällaisten pikkuhitlereiden tulla kuvioihin mukaan.
Milloin tämä typeryys loppuu?
haba hbaba
Jos ei täällä Suomessa oltaisi niin he*vetin kateellisia toisille kokoajan vaan puhallettaisiin yhteen hiileen niin ehkäpä muillakin voisi olla tuollaisia palkkoja
Tai
kaikki muutkin voisivat mennä samaa latua paperimiesten perässä kortiston kautta hautaan.
Työmies on palkkansa ansainnut
Kyllä hyvälle lakkoilijalle kunnon palkka kuuluu.
Jatkossa ahtaajien liitto voisi alkaa vuokraamaan ammattitaitoisia lakkoilijoita muillekin liitoille. Tällä tavalla lakkoileva liitto saisi hyvät lakkovahdit samalla kun omat miehet voisivat olla töissä.
Kirjoita uusi kommentti