Uusi Suomi / Raha Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Satamiin värvätään jo ”rikkureita”!

Satamiin värvätään jo ”rikkureita”!
Julkaistu: 16.3.2010 15:52
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Multi-Link Terminals on jatkanut toimintaansa Vuosaaren satamassa läpi lakon.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Multi-Link Terminals on jatkanut toimintaansa Vuosaaren satamassa läpi lakon.
Satamaoperaattori Multi-Link Terminals ryhtyy palkkaamaan ja kouluttamaan ahtaajia lakkoilijoiden tilalle. Heitä värvätään muun muassa ulkopuolisen henkilön perustaman Facebook-ryhmän avulla. Kansan suussa lakon aikana työskenteleviä kutsutaan rikkureiksi.

Multi-Link Terminalsin hallituksen jäsen Harri Nordström kertoo Uudelle Suomelle, että tällä hetkellä yhtiön pöydällä makaa parisataa hakemusta.

- Hakijoita on niin paljon, ettei kaikille pystytä tarjoamaan töitä. Tällä hetkellä soitetaan ihmisiä läpi ja kutsutaan heitä koulutukseen, Nordström sanoo.

- Kyllä kaikille maksetaan aiemman työehtosopimuksen mukaista palkkaa, mutta osa on ilmoittanut tulevansa kahvipalkalla päivätöidensä jälkeen hommiin.

Nordströmin mukaan uusien työntekijöiden palkkaamisessa on kyse "eloonjäämiskamppailusta". Yhtiö on pitänyt Vuosaaren sataman toimintojaan auki koko ajan lakosta huolimatta. Kotkan konttilaituri sen sijaan on ollut suljettuna.

- Ei työt lakossa ole, vaan liiton työntekijät. Ei meillä ole varaa pitää yhtiötä kiinni lakon aikana.

Nordströmin mukaan sovitteluneuvotteluissa työnantajia edustava Satamaoperaattorit ry ei ole ottanut kantaa yhtiön värväämistoimiin. Myös muut satamayritykset ovat hänen mukaansa olleet kiinnostuneita Multi-Linkin toimista.

- Osa on suhtautunut varauksella, sillä he ovat vielä epätietoisia, mitä sitten tapahtuu, Nordström toteaa.

Multi-Link Terminalsin hallituksen jäsen Nordström kuitenkin vakuuttaa, ettei lakkoilevia työntekijöitä irtisanota uusien tieltä. Pidempiaikaisia töitä voisi Nordströmin mukaan kuitenkin löytyä, jos joku yhtiön palveluksessa oleva päättää irtisanoutua.

Yhtiöltä ei ahtaajien lakolle muutenkaan heru ymmärrystä.

- Aika ja vaatimukset eivät osu kohdalleen. Ei tätä maata tällä tavalla suosta nosteta, Nordström lataa terveisiä.

Yhteisöpalvelu Facebookissa lakon tukijat ovat uhkailleet rikkureita muun muassa väkivallalla.

Saavatko satamaoperaattorit mielestäsi palkata uusia työntekijöitä lakkoilijoiden tilalle? Ota kantaa US-kyselyssä!

 

 
Ossi Kurki-Suonio
Ossi Kurki-Suonio
 
 
 
 
 

Oikein

Oikein, markkinatalous toimii näin. Ahneet ei pärjää.

Entä sinä?

Teetkö töitä työnantajan (lue työnostajan) määrittelemillä ehdoilla ja palkalla, jonka se suvaitsee maksaa? Ilmeisesti, pysy vain nöyränä.

Teen...

Jos alkaa potuttamaan niin vaihdan työpaikkaa... Ei kukaan käske siellä pysymään jos ahdistaa!

Joopajoo

http://www.youtube.com/watch?v=iDlibdA05dA

Läskit juntit vetää kirkasta viinaa suoraan pullosta "mielenosoituksessa". On siinä meillä oikeita työn sankareita! Kenkää joka iikalle ja kansantalous pystyyn, pitkäaikaisalkoholistit pois lorvimasta jättipalkoilta.

Miksi ahtaaja tienaa enemmän kuin yliopiston henkilökunta?

Osaamisen myyntiä

Työnteko on osaamisen myyntiä. Jos ei sinulla ole myytävää ei ole myöskään ostajaa. Mitä laadukkaampaa tuotetta myy sitä paremman hinnan saa. Sittenhän on sellaisia jotka eivät myy mistään hinnasta tai ainakin ylihinnoittelevat osaamisensa, kuten AKT:n ahtaajat ja silloin ei synny kauppoja. Työnantajakin on siitä ihmeellinen, että ostaa tarpeeseen ja sillä hinnalla kuin se kulloinkin kannattaa, tappiota ei tee muut kuin SAK:n utopistit. Ei sinun ole pakko mennä töihin jos tuntuu ettei sinun kyvysitäsi taprpeeksi makseta, myy sinne missä osaamisesi on suhteessa hintaan, vai olisiko mahdollista, että ylihinnoittelet osaamisesi ja haaveilet huippu voitosta.

markkinatalous, myydä ja ostaa tää oli hyvin sanottu

SIIS hyvin sanottu, näin se vaan menis vapaassa taloudessa, mutta kun eletään kansankoti Ruotsin ja Neuvostoliiton sekasikiössä @

Tässä asfalttikartellien,

Tässä asfalttikartellien, puunostokartellien, kaavoituskartellien luvatussa maassa mitään vapaata kilpailua ole vaan säätelytalouden oppien mukaan mennään. Meillä onkin euroopan kallein ruoka ja vaatteet.

Kaikki vähänkään isompoien työnantajien käsitys tästä vapaasta-kilpailussa on pöytälaatikossa muiden työnantajien kanssa sovitut taulukot joiden mukaan kaikille maksetaan palkkaa ja tarjotaan työehtoja.

Työnhakijan oikeat vaihtoehdot tässä Suomen Säätelytaloudessa ovat taulokkopalkka tai ei työpaikkaa.

Kaksi puolta

AY-liike on tässä sekä hyvässä että pahassa. AY-liike asettaa korkean palkkatason, mutta tuhoaa kaiken jouston. Ei työnantajalla ole mitään mieltä maksaa jollekin enempää, kun se kostautuu korkeampina sairaspalkkoina yms irtisanomisrahoina. Ilman ay-liikettä ja pienellä työntekijämäärällä ollaan islannin tilanteessa että ulos potkiminen on helppoa, mutta työntekijän löytäminen äärimmäisen vaikeaa ja palkat taivaissa. Kaikissa asioissa on puolensa.

Mikä teitä oikein vaivaa?

Olen ihan tavallinen duunari, onneksi töissä, on ollut makkaraa leivän päällä eikä aina ole tarvinnut ostaa leipääkään eilisten joukosta. Ja kaikki tämä koska työnanatajani määrää mitä minun pitää tehdä. Työn anataj myös kantaa yritystoiminnasta riskit, järjestää niitä töitä tehtäväksi ja kun ne työt on tehty maksaa palkan.

Kuka teistä valittajista pystyy samaan? Mennään kaikki lakkoon ja katotaan, että miten paksulti sen jälkeen sitä makkaraa siinä leivän päällä oikein on.

Ei pojat, ei lamaa tällä tavalla makoilemalla voiteta, mennäänpäs mokoman lakon yli niin että heilahtaa, sanoo jo kapu Tuntemattomassakin.

Ja toinen että kyl mää kauhiast ihmettelen miten joku jaksaa määkiä ja haukkua yrittäjiä, työnantajia yms. Nehän ne palkat maksaa, kai niiden pitää siitä hyvästä jotain voida vaatiakin.

"Teetkö töitä

"Teetkö töitä työnantajan (lue työnostajan) määrittelemillä ehdoilla ja palkalla, jonka se suvaitsee maksaa?"

Kyllä teen. Työnantajat ovat tarjonneet poikkeuksetta hyviä ehtoja ja palkkaa, koska vastaavia osaajia ei löydy joka kadunkulmalta tai kuppilasta. Näin ne työmarkkinat tapaavat toimia.

Semmosta.

Kun työ ja tekijä kohtaavat syntyy työsuhde. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Hienoa, ei muuta kun homma

Hienoa, ei muuta kun homma rullaamaan.

Rikkureita ei ole olemassa, on vain työntekijöitä

Työntekijöiden nimittäminen rikkureiksi loukkaa työvoiman vapaata järjestäytymisoikeutta.

Suomi on allekirjoittanut YK:n alaisen työjärjestö ILO:n julistuksen.

Tarvittaessa poliisit valvomaan työrauhaa satamissa ja asiattomat pois häiritsemästä työntekoa.

Rikkuri on

Rikkuri on ammattiyhdistysliikkeen mies, joka siis kuuluu liittoon.

Jos muualta tulee ihmisiä tekemään töitä, he eivät ainakaan silloin ole rikkureita, kun eivät kuulu liittoon.

Rikkuri on

Rikkuri on idiootti, joka ei välitä yleisestä edusta ja vie leivän kansan suusta.

Rikkuri

Rikkuri on lakkolainen joka vie leivän muiden työläisten suusta ja ajaa lamaa eteenpäin sekä lopettamaan yrityksiä.
Lakkolainen aiheuttaa myös valtavat tulomenetykset ja vastuuttomasti.

Varusmiehet satamaan!

Miten olisi Puolustusvoimien käyttö nyt, kun hanget alkavat sulaa ihan itsestään - toivottavasti.

PS. Ei se kolmikanta ihan hullu järjestelmä tainnut ollakaan. Vai mitä EK ja Kokoomus?

Oikein...

Voisin itsekin mennä pariksi viikoksi vaikka ilmaiseksi.

Toivottavasti idioottimainen lakko idioottimaisilla vaatimuksilla saadaan tälla konstilla loppumaan.

Ei kai työnteko suomessa ole rikos
Tänne on ilmottautunut kohta jo 2000 ihmistä

Facebook:
>>Olen vapaaehtoinen ahtaaja AKT:n satamalakossa!

Turhia puheita

Helppo on klikata facebookin nappuloita. Sillähän tavalla tavara siirtyy laivoista satamaan.

Lopeta höpinät ja mene sinne ahtaamaan kun niin reteesti lupailet. Muista myös ettet sitten nosta palkkaa ja otat omat kahvitkin mukaan.

Markoolioko?

Himpuloiden turhaa hillumista,lastaaminen ja purkaminen on miesten ja ammattilaisten(naiset) työtä. ei sovi markoolioille eikä muutoin littinokkaisille himpuloille.

Tässä on tilaisuus nuorille miehille...

..päästä töihin ammattilaiseksi satamaan. Vakinaiseksi työllistyvä kaveri saa hyväpalkkaisen työpaikan ja pitkäaikaisen toimeentulon.

Vakinaiseksi työllistyvä kaveri saa hyväpalkkaisen työpaikan ja

Vakinaiseksi työllistyvä kaveri saa hyväpalkkaisen työpaikan ja pitkäaikaisen toimeentulon.

=> Ei saa, koska nimenomaan muutosturvattomuudesta lakkoillaan.

Taidanpa hakea töihin

Jep Jep, tarvitsenkin "vähän" lisätuloa
Taidan hakea töihin...

Ei onnistu

Jos työnantajat tosissaan - eikä vain propagandassa - palkkaavat lakonmurtajia, niin silloin AKT pysäyttää koko Suomen maantie- ja lentoliikenteen. Lakonmurtamista AKT ei katsele sivusta toimenttomana.

Eli kyseessä on vain työnantajien propagandaa. Ei mitään muuta.

MYÖS KUORMA-AUTOILIJAT JA LENTÄJÄT VASTUSTAVAT LAKKOA

Ei taida saada AKT tarpeeksi porukkaa liikkeelle.

Eivät kuulu AKT.hen

Kuorma-autoilijat eivätkä myöskään lentäjät kuulu AKT:hen.

Kuorma-autoilijat ovat yrittäjiä ja lentäjät lakkoilevat ihan omana liittonaan.

Mutta AKT:hen kuuluu niin paljon kuljettajia, että liikenne pysähtyisi ratkaisevasti. Esimerkkinä lentokoneiden polttoainekuljetukset.

Ihmeen pitkään se "uusien ahtaajien kouluttaminen" kestää, kun työnantaja ilmoitti, että siihen hommaan riittää kuulemma muutaman tunnin perehdyttäminen.

Nyt tätä "koulutusta" on jo kestänyt pitkästi yli viikon.

Jossain mättää, eli kyseessä on vain työnantajien propaganda.

>Jossain mättää, eli

>Jossain mättää, eli kyseessä on vain työnantajien propaganda.
Mikä ihmeen työnantajan propaganda?

Nykyisin on myös itse ajattelevia työntekijöitä jotka ei lähde tähän AKT:n typeryyteen mukaan. Kuorma-autoilijoissa on myös montakymmentä prosenttia verokirjalla tai auton omistajia. Tuskin heillä riittää eduskuntatalon portailla häiriköiville ylipalkkaisille, -painoisille öykkäreille solidaarisuutta.

Työnantajien propagandaa

Ei mitään muuta.

Työnantaja tietää varmasti, että ei kannata kaivaa verta nenästä.

Ja tuskin myöskään EK antaa lupaa moiselle touhulle.

Ei ole myöskään EK:n etujen mukaista antaa selkkauksen eskaloitua.

Mitä mitä verta nenästä

taasko vasemmisto joka on tässä vähemmistö uhkaa väkivallalla. Samalla tavalla kuin 1917. Samat näyttää olevan konstit.

Laajempi selkkaus

Kun kerran vedit noin huikean historiallisen kaaren, niin suostun selventämään.

Työnantajat, eikä myöskään EK, ei halua "verta nenästä" eli laajempaa työmarkkinaselkkausta - eli ilman väkivaltaa, ihan vaan laajemmin lakkoilemalla, jos lakkoa yritettäisiin murtaa.

rikkuri? lakonmurtaja?

[quote]Kansan suussa lakon aikana työskenteleviä kutsutaan rikkureiksi.[/quote]

oikealla kansankielellä rikkuri on työntekijä joka kuuluu lakkoilevaan liittoon ja silloin tekee kyseistä työtä.

Jos et liittoon kuulu et myöskään rikkuri ole kun töitä teet elättääksesi perheesi.

Nämä liittolaiset taasen valehtelemalla kutsuvat kaikkia mahdollisia alaan mitenkään liittyviä rikkureiksi vain omaa etuaan ja sympatiaa tavoitellen.

Mitä taasen tulee "lakonmurtajiin" niin tämäkään ei pidä paikkaansa kun on kyse liittoon kuulumattomista työntekijöistä.

Rikkuri on sankari

Joka pelastaa yrityksiä konkurssilta. Ja samalla muutaman tuhannen duunarin työpaikat.

Ei onnistu

Ei tule onnistumaan. Muilla kun on työehtosopimus voimassa, joten tukilakot olisivat laittomia.

Työtuomioistuimet asettaisivat uhkasakot, joten AKT ei ryhdy sellaiseen. Taannoin tuli 700 000 euron uhkasakko vain kahden yrityksen saarrosta (http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2010/02/22/ak...). Mitä uhkasakko olisikaan Suomen laajuisesta laittomasta lakosta?

Rikkureita käyttämällä

Rikkureita käyttämällä voidaan sekoittaa täysin työmarkkinat Suomessa. Kohta saattaa alkaa yleislakko!

Yleislakko

Demareiden märkä uni. Sitäkös se Jutta on suunnittelemassa, kun ei ole puoluejohtajaa sen paremmin näkynyt kuin kuulunutkaan viime aikoina - vai vieläkö hän johtaa puoluetta?

Heh :)

vai yleislakko. Tervetuloa nykyaikaan. Tämän kaliiperin lakot vievät lakkoilijoiden ja monen muun työpaikan. Inhimillinen tuska on suuri. Samaan aikaan isomahaiset lakkolaiset dokaa eduskuntatalon portailla, kuten eilisissä uutisissa näimme.

Hieno homma

Hyvä. Talkoohenkeä tarvitaan.

Parempi olisi

kunnon sopu neuvottelupöydässä. Tällä tavalla päästään kyllä "sutta pakoon". Ettei vain tule karhu vastaan... Seuraavat työsopimusneuvottelut saattavat ollakin sitten erittäin paljon vaikeammat ja vaatimukset kovemmat. Näissäkin sopuneuvotteluissa on kaksi osapuolta. Jos vain toinen olisi väärässä, riitaa ei edes olisi.

Taitamattomia ollaan myös työnantajien puolella, ei ainoastaan työntekijöiden. Vaikka olen porvari, jotenkin olen vierastanut pitkin matkaa - jo ennen tätä työriitaa - EK:n ylimielistä kukkoilua, kun se käyttää "markkinavoimaansa" taisteltaessa "sieluista" ja yrittää vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.

Keskeinen asia tuntuu yhteiskunnassamme romahtaneen - luottamus eri osapuolten välillä. Siinä tilanteessa ei ole ihmeteltävää, että jokainen yrittää ulosmitata etunsa maksimaalisesti.

Vastakkainasettelun aika on tullut.

Vastakkainasettelun aika on tullut.

Vastakkainasettelun aika on tullut.

Miten niin se on tullut kun vasemmiston kannatus suomessa on alle miljoona, niin voidaan tosiaankin unohtaa vastakkain asettelu ja punikki liittoihin kuulumattomat saavat tehdä töitä kanssa.

Vastakkainasettelu

voi toteutua määrästä riippumatta ikävin seurauksin, vähän niinkuin talvisodassa. Sanottiinhan, että yksi suomalainen vastaa kymmentä...

Vakavasti: voimakas vastakkaiasettelu voi nostaa vasemmiston uuteen nousuun. Ei sitäkään mahdollisuutta voi sulkea pois.

Siis mitä EK on tehnyt?

Ollut ihan hissukseen antamatta juurikaan lausuntoja.

Onko se kukkoilua?

Hakisin tuonne

Hakisin tuonne välittömästi hommiin jos ei olisi nyt opiskelut sellaisessa vaiheessa, etten voi hakea.
On nimittäin niin kova palkkaista hommaa, että moni korkeammin koulutettu ei pääse lähellekkään noita liksoja.

Hyvä asia on se, että Suomessa työntekijä järjestöt ovat olemassa ja toimivat, mutta paperi ja nyt ahtaajien osalla ovat menneet liian pitkälle vaatimuksissaan.

Hyvä.

Se lakonmurtaminen on laajennettava nopeasti kaikkiin satamiin, joissa lakkoillaan.

minäkin- yritysjohtaja otan puikot käsiin

.. löytyykö semmoista apparaattia, jota minäkin osaan ajaa Avant-kaivurin, ruohonleikkurin ja maastoauton liosäksi. Tai sitten muuta hyödyllistä.

Hyvä ajatus

Minäkin voisin oikestaan käydä talkoihin hyvän asian puolesta. Voisin vaikka lastata junanvaunuista vientitavaraa laivoihin jossakin satamassa.

Varmaankin se kävisi aluksi hitaammin kuin varsinaisilta alan ammattilaisilta, mutta parempi hitaasti kuin ei ollenkaan.

En myöskään pelkää korkeita paikkoja (tai yleensäkään mitään tai ketään).

Yhteystiedot löytyy kotisivultani.

vihdoinkin

Miksi tähänkin piti kuluttaa yli viikko? Kun on hommia niin silloin tarvitaan tekijöitä.

Hienoa, kohta ei voi enää

Hienoa, kohta ei voi enää moittia nössöporvareiksi.

Hyvä, heivatkaa AKT:läiset

Hyvä, heivatkaa AKT:läiset Suomen rikkojat lopullisesti ulos.

Ovatko kaikki mielisairaita?

Ei millään pahalla, mutta kyllä asia on niin, että tällainen "muutosturva"-vaatimus on aivan järjetön.

Ovatko kaikki tulleet hulluiksi?

Suomessa on valtion ja työnantajien kustantama ansiosidonnainen työttömyysturva (sen maksavat 90-prosenttisesti yritykset ja valtio).

Ja nyt siis halutaan tähän päälle sataprosenttisesti yrittäjän maksama vuoden palkka. Eli siis yhteensä työttömäksi jäävä saa n. kolmen vuoden palkan...

Ja eikö siis tosiaankin kovakorvaisinkin työntekijä tajua, että Suomen sadattuhannet pienyrittäjät olisivat totaalisesti kusessa tällaisten "vuoden palkkojen" kanssa ?

Jos joku vakavissaan väittää, että tämä on nyt yhteiskunnan ns. "tärkeitä" kysymyksiä niin hän on hullu. Vakavasti mieleltään sairas. Ja piste.

Jos tämä hulluus menee läpi siitä on seurauksena välittömästi ennen lain voimaantuloa satojen tuhansien ihmisten irtisanominen. Eli siis epävarmuus lisääntyisi muutamien hullujen järjettömien vaatimusten takia.

Olisiko jo aika sanoa totuus: AKT on sekopäiden johtama porukka pässinpäitä.

Siinä kaikki.

Asiaa!!!

AKT/SAK ym ovat todellakin idioottien suojasatamia!!!

Italiassa on sitten paljon

Italiassa on sitten paljon idiootteja ja mielisairaita, kun irtisanottaessa saat vaikkapa 36 vuoden työsuhteesta 3 vuoden palkan.

Lue,
http://www.akt.fi/fi/akt_ry/?a=viewItem&itemid=122...

Vertaaminen

Taas tätä vertaamista.

No USA:ssa ei ole yhtään idioottia kun sinulle saa antaa potkut josset vaan pärjää.

Virossa saat antaa kenkää jossei työpanos miellytä.

On vastenmielistä verrata keskenään yksittäistä tekijää eri kansakuntien välillä, koska kokonaisuus on tuhansien tekijöiden summa jotka kaikki jollain tavalla vaikuttavat toisiinsa.

Aina voidaan sanoa että: "Ruotsissakin on näin". Mutta kun silloin ei oteta ollenkaan huomioon että Suomessahan toiset asiat ovat eri tavalla/paremmin kuin vaikkapa Ruotsissa.

Tästä yhteenvetona: Italiassa saa 3 vuoden palkan. No, Suomessa ei ole kunnollista mafiaa.

Ymmärsinkö nyt oikein

Italiassa ei ole ansiosidonnaista työttömyysturvaa, kuten meillä. Haluavatko ahtaajat vaihtaa ansiosidonnaisen muutosturvaan? - molempia ei kai kukaan sentään kehtaa pyytää yhtä aikaa.

AKT:n mafia

Kyllä on yksi joka kehtaa: AKT.
Kyllä ketuttaa, kun virallisissa uutisissakin jätetään kertomatta tämä vaatimusten päällekäisyys, tuplakorvaus. Eikä ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen todellista maksajista paljon huudella: kassat maksavat siitä vain 5,5%:ia, yritykset ja valtio yli 90%.

Ihmettelen itse samaa...

Olen harkinut työntekijän palkkaamista, mutta taitaa olla mahdoton savotta täällä Suomessa. Helpompi on viedä firma Viroon tai etelämpään esim. Puolaan.

AKT tekee todella suuren karhun palveluksen Suomen taloudelle. Muutosturva syntyi Saksassa 50 luvulla kun töitä ei voinut viedä Kiinaan tai muualle. Siellä ei muuten ole ansiosidonnaista turvaa vieläkään.

Viroon joo

Nii joo. Virossa on tottelevaista ja nöyrää porukkaa ja palkatkin on hurjan pienet. Mutta miksi yleensä maksaa mitään työntekijöille? Voihan sitä ottaa orjan jostakin Filippiineiltä tai Kiinasta. Niille voi sitten laittaa kahleen nilkkaan ja vähän ropsauttaa piiskalla jos heittäytyvät haluttomiksi. Ruokaa pitää antaa, muuten eivät jaksa. Natsi-Saksassa tämä homma on jo tieteellisesti tutkittu.
No, ahtaajilla on tosi hyvät liksat, mutta ei kai tässä lakossa olekaan kysymys palkankorotuksista.

Virossa parempi ostovoima kuin Suomessa

Propaganda Viron kehitysmaastatuksesta on naurettavaa propagandaa vasurisäkeiltä. Eestissä on parempi ostovoima kuin Suomessa = pienet palkat ja älyttömän halpaa. Se on aivan sama mitä liksa on, tärkeintä on mitä sillä saa.

Kestokulutushyödykkeet ovat pienemmät palkan maissa eri asemassa. Suomessa ne taas ovat äärivasemmistolaisverotettuna, vaikkapa täysin normaali käyttötavara kuten auto. Suomen mielisairas veropolitiikka on saanut autonkin naamioitua kateuden kohteeksi, mielisairasta.

Suomalaisen yrittäjän kannattaa laittaa yritys ja omat kirjat viroon ja tehdä business Suomessa. Suomi on kotimarkkina jonka tuntee erinomaisesti, mutta siirtämällä pääomat määrätietoisesti Eestinmaalle ne saavat siellä edes vähän normaalimpaa verokohtelua. Ei sielläkään alhainen verotus ole, mutta ei niin patamielisairas kuin Suomessa.

Lisäksi

virolaisilla on vielä tuoreessa muistissa sosialismin ihanuus. Laulutaitoinen viron kansa on tottunut menemään samalla nuotilla. Erittäin kannatettava vaihtoehto yritystä perustavalle tai saneerausta suunnittelevalle. Erinomaisia tiloja tarjolla ja paljon ahkeraa ja huolellista väkeä. Eikä meri ole esteenä tavaratoimituksille.

Hyvin on EK:n propaganda uponnut

Eivät he mitään vuoden palkkaa vaadi,
ota asioista selvää ennen kuin alat vaahtoamaan.

Kyllä vaatii

12kk palkkaa vastaava summa maksettava työntekijälle irtisanomistilanteessa.

Ei vaaditakaan

Ei vaadita vuoden vaan kahden vuoden palkkaa käteen irtisanomistilanteessa ja tämän päälle vielä kaksi vuotta ansiosidonnaista apurahaa. Mikä siinä on ahtaajan köllötellessä kun on tilillä satoja tuhansia euroja "pesämunaa".

Talkoisiin

Nyt tehdään koko maan kaikki duunit talkoilla! Minä voisin toimittaa nettiusaria, saisi Niko potkaistua jonkun palkallisen pois. Kyllä kaikilla joku taito on, jonka avulla voisi isompien firmojen kassoja kartuttaa ihan hyvää hyvyyttään. Ja jos rahaa jää vielä yli, niin annetaan ne suoraan Liliukselle, Wahlroosille ja kumppaneille.

hymiö

Pomojen hommaa

Johtajat ei ole rikkureita ja noilla liksoilla voi helposti palkata johtajia hommiin. Kaikki voittaa, eikä kukaan suutu.

Työväenpuolueella näytön paikka

Työväenpuolue kokoomus ilmoitti että vastakkainasettelun aika on ohi.
Kataisen ja Niinistön on nyt astuttava joukkojen eteen ja otettava johto käsiin. EK ja AKT on saatava kuriin. Vain työväenpuolue Kokoomus kykenee palauttamaan luottamuksen.
Kaivakaa se Punto lumikasasta ja karauttakaa sillä joukkojen keskuuteen.

Vastakkainasettelun aika on jälleen alkanut

Kokoomuksen pitäisi kurittaa EK:a. Niinistö arvojohtajaksi.

Lakko on lopetettava ja äkkiä

On täysin hyväksyttävää, että tämä yritys palkkaa työntekijöitä tekemään työt.

AKT:n vaatimus on kohtuuton,

AKT:n vaatimus on kohtuuton, mutta niin on työnantajankin:

1. Vuokrafirmat / alihankkijat satamiin
2. Jaksotyö (esim. tänään 4h töitä, huomenna 16h, kutsuttaessa töihin milloin tahansa)
3. Vakituisten työsuhteiden muuttaminen osa-aikaisiksi/ tilapäisiksi
4. Tilapäisen työvoiman vapaa käyttö (samaan aikaan vakituisia lomautettuina)
5. Lomautusten aikana ylitöiden tekeminen
6. Ylityökorvauksista luopuminen ainakin osittain

Tuo näyttää enemmän siltä, että koetettiin saada lakko aikaiseksi.

Jos on tähän asti tehnyt

Jos on tähän asti tehnyt normaalia 2/3-vuorotyötä kiinteällä työajalla. Niin minusta nykyisen työsopimuksen muuttaminen puhelin hälytyksellä päivittäin töihin tuloon on naurettavaa. Työajan alkuajankohta ja pituus (4-16h) selviäisi vasta samana päivänä. Puhelin päivystys ei olisi korvattavaa työaikaa, niinkuin monilla muilla aloilla. Annetut raamit työajoille asettaisi 120h/3-viikon katto. Viikonpäivää ja vuorokauden aikaa ei työkutsut rajaisi.Ainoastaan minimi vuorokausilepoaika edellisestä työajasta (7h)

Kyllä siinä on aika nopeasti sisäinen kello sekaisin. Saati sitten elämä työn ulkopuolella, koskaan et tiedä milloin seuraavaksi puhelin soi ja työt kutsuu. Aika hyvä lapsenvahti tulee löytää ! Ei paljon voisi elämäänsä suunnitella, tekstari ja työt kutsuu.

Ahtaajien työajat kun ovat olleet kiinteässä 2/3 vuoro työssä kuulemma jäykät. Todellisuudessa luppoaikaa ei ole vaikka laivat olisivat myöhässä. Työnantaja löytää aina toitä työläisille esim. terminaaleista.

Jos on tähän asti tehnyt

Jos on tähän asti tehnyt normaalia 2/3-vuorotyötä kiinteällä työajalla. Niin minusta nykyisen työsopimuksen muuttaminen puhelin hälytyksellä päivittäin töihin tuloon on naurettavaa. Työajan alkuajankohta ja pituus (4-16h) selviäisi vasta samana päivänä. Puhelin päivystys ei olisi korvattavaa työaikaa, niinkuin monilla muilla aloilla. Annetut raamit työajoille asettaisi 120h/3-viikon katto. Viikonpäivää ja vuorokauden aikaa ei työkutsut rajaisi.Ainoastaan minimi vuorokausilepoaika edellisestä työajasta (7h)

Kyllä siinä on aika nopeasti sisäinen kello sekaisin. Saati sitten elämä työn ulkopuolella, koskaan et tiedä milloin seuraavaksi puhelin soi ja työt kutsuu. Aika hyvä lapsenvahti tulee löytää ! Ei paljon voisi elämäänsä suunnitella, tekstari ja työt kutsuu.

Ahtaajien työajat kun ovat olleet kiinteässä 2/3 vuoro työssä kuulemma jäykät. Todellisuudessa luppoaikaa ei ole vaikka laivat olisivat myöhässä. Työnantaja löytää aina toitä työläisille esim. terminaaleista.

Yksinkertaisia hommia

Huvittaa, kun AKT luulee, ettei heidän hommiaan kukaan osaa. Opinahjona autokoulu. Siinä autokuskin osaamiset. Satamassa joku osaa nostokurjen käyttöä tai osaa kuljettaa konttitraktoria (traktorikortti). On vaikeita hommia.
Ei Suomessa enää mikään yleislakko pelaa. Kaikkeen on vaihtoehto, jos halutaan. -Nyt vain hieman tuhnataan, kun on Vanhasen heikko hallitus. Mutta pian kansa ottaa ohjaat käsiinsä.

Satamaoperaattori Multi-Link Terminals

Kenen tilalle aikoo palkata näitä ihmisiä, kun ei operaattorilla ole edes ketään lakossa. Vai aikooko ottaa markkinaosuuksia Stevecolta ja muilta. Innostukaa ny oikein kunnolla pötypuheista. Nykyään näköjään kaikki menee läpi.

Missäs ne virolaiset ahtaajat oikein viipyvät, jotka samainen yritys oli jo viikkoja sitten palkkaamassa. Saipahan taas nimen etusivulle.

Järki hoi...

Kouluttaminen lienee paikallaan, että saadaan pyörät pyörimään, mikäli AKT aikoo jatkaa lakkoaan vielä useilla viikoilla.

Joka tapauksessa AKT on tehnyt jo peruuttamatonta vahinkoa ahtaajille, koska työnantaja ei voi koskaan alistua moiselle kiristykselle enää. Satamissa tehdään töiden uudelleen järjestelyt siten, ettei yksittäinen lakko pysäytä liikennettä, vaan työt jaetaan useammalle toimijalle, jotka kilpailevat keskenään. Etusijan saavat toimijat, joiden työntekijöiden järjestäytymisaste on pieni :) Esim. balttiasta luulisi löytyvät usampi työtön trukki-kuski

EK saa mitä

Ek saa mitä tilaa sanoo teollisuudenpalkansaajien puheenjohtaja Antti Rinne ja jatkaa: jos sopu ei synny viikon kuluessa meidän täytyy tukitoimilla luomaan painetta työnantajalle. EK saa mitä tilaa. Olemme tarjonneet mahdollisuutta laajempaan ratkaisuun, mutta se ei Ek:lle kelvannut. Ja tämä on sitten liittokierrosta Rinne muistuttaa.

Koskas AKT on tupoon mennyt?

Tämä on vaan sitä onttoa propagandaa, johon joku saattaa langetakin. Silloin tosin ei seuraa asioita.

Luin tämän ketjun

tavallista tarkemmin:
Hämmentää kuvittelu, että kyse olisi punikeista.Hämmentää kuvittelu, että EK ei olisi riittävän ylimielinen laajentamaan lakkoa.

Kukaan ei ehkä tinkaa verta nenästään, mutta maassa on valtavasti väkeä tämän lakon ulkopuolella, joka todellakin on valmis vaikka yleislakkoon. Toinen osapuoli onkin sitten valmis ryhtymään ahtaajaksi lakkoilevan paikalle.

Rähinään riittää kaikki joutilaat kynnelle kykenevät, joiden ei tarvtse olla edes töissä vaan työttöminä. Näin on aina ennenkin ollut ja leivästä on ollut lopulta kyse.

Poliittiset rintamat muodostetaan yleensä vasta ensimmäisinä semioottisina selitysmuotoina jo tapahtuneelle sekasorrolle. Kaikki läskikapinaan ryhtyneetkin olivat nykyajan käsityksen mukaan punaisia; vaikka silloinen Moilanen saattoi olla kuin nykyinen Räty...Aivan muilla asioilla...

Ihmiset, joilla ei ole ruokaa, lähtevät kyllä mukaan...suurlakkoa kaivataan jo. Tai TYÖTÄ!!!

Asia on siksi huomattavasti vakavampi kuin mitä pääministeri osoittaa safarireissullaan Afrikassa.

Ahtaajat käyttävät

Ahtaajat käyttävät tavattoman kovia otteita. Se yrittävät panna koko yhteiskunnan polvilleen, koska omaavat siihen keinoja.

Entä jos poliisit ryhtyisivät vaatimaan tuplakorotusta palkkaansa? Onhan vuositasolla kuolemanvaara tietääkseni suurempi kuin ahtaajilla. Poliisi menisi totaalilakkoon, ei tekisi sitten yhtään mitään.

Seuraukset olisivat melkoiset ja vaatimuksilla olisi pontta.

Näin ei kuitenkaan tapahdu, mutta ahtaajat vaativat edelleen koko lailla mahdottomia. Jos vaatimus menee läpi, ei nuorten työllistyminen helpotu yhtään. Kun tuo vaatimus leviää, ei moni työnantaja ota enää kuin vuokratyöntekijöitä.

josjosjosjosjos

Entä jos teollisuuspomot vaatisivat älyttömiä optioita ja palkankorotuksia?

Entä jos tietääksesi tarkoittikin arvataksesi? Mikä on työtapaturmien suhde ahtaajien ja poliisien ammateissa?

Uskomaton ilmiö

Nyt viimeistään tulisi valtiovallan reagoida,

Onko Suomi tullut hulluksi

Tuntuu kyllä että Suomi on tullut hulluksi.Kaikenlaiset kahjot tarjoutuvat Ahtaajiksi.Jokaisella toivomus että en pysty siihen mutta olisiko muuta tekemistä.Antaahan nyt oikeiden Ahtaajien hoitaa hommansa ettei tule liikaa vahinkoja.Kokeilkaa vaikka lumen pudottamista katolta ilman turvaköyttä niin tiedätte sitten.Konttilaivoissa ei käytetä turvavyötä ja kannen päällä on noin kuusi konttia päällekäin.Ahtaaja ottaa kulmakarat auki ja lukot.Korkeutta on noin 15m kun katsot alas.Kontien reunoilla ei ole turvakaidetta ja seuraavan kontin päälle mennään alutikkailla.Kontit ovat liukkaita ja jäisiä.Lakko loppuu aikanaan eikä tarvita turhia putoamisia ja loukkaantumisia.Ps.Ette olisi pärjännyt päivääkää Afganistanissa !!!

Ahtaaja aina isolla niinkuin Jumala

Ei se kuule voi olla niin ihmeellistä hommaa.
Yksikään öykkäri eduskuntatalon rappusilla ei todellakaan ollut mitään valiojoukkoa. Lähinnä ylipainoisia alkoholin suurkuluttajia näytti olevan.

AHTAUS

Nykyiset työhaluttomat pihalle ja uudet tilalle. AHTAAJIEN korvien väliin ei mahdu kuin AHTAUS JA AHNEUS.

lakkoavustukset kohdallaan

Mitähän mahtavat AKT:laiset autonkuljettajat tuumata, kun lakkoileva ahtaaja saa heidän yhteiseltä liitoltaan lakkoavustusta enemmän kuin mitä kuljettaja normaalisti palkkaa työstään? On nämä autonkuljettajat solidääriä väkeä... Vielä kun lakko jatkuu ja alkaa kuljetusyritykset lomauttaa tai vähentää väkeä, ehkä jopa konkurssien kautta, niin miltä tuntuu, autonkuljettaja? Vieläkö tekee mieli näitä kaljamahaisten öykkärien muutosturvavaatimuksia kovasti tukea?

Hieno homma

Tämä on täysin odotettua. Jos työ ei maistu nykyisillä ehdoilla kortistossa on kyllä väkeä.

Ahneus on karkottanut kaiken

Ahneus on karkottanut kaiken järjen näiden ahtaajien päästä. Kuinka pitkälle on mentävä ennen kuin suomalaiset tajuavat millaisessa paratiisissa me täällä hyvinvointi-pohjolassa elämme. Olisiko tehtävä pakolliseksi oikein realistinen tutustuminen kaikkeen pohjoismaiden ulkopuoliseen todellisuuteen? Siellä ei tule yhteiskunta ja kela ja sossun luukku avuksi jos sairastut tai saat vammaisen lapsen, joka tarvitsee kaiken aikasi. Siellä on vain itse selvittävä jotenkin tai muutettava kadulle kuolemaan. Menkää ahtaajat muutamaksi viikoksi Intiaan tai Afrikkaan tai Kiinaan tai Japaniin katsomaan millaista on työssäkäyvien elämä siellä. Josko silloin tajuaisitte, että omat vaatimuksenne eivät ole mitään oikeudenmukaisuuden puolustamista vaan silkkaa ahneutta. Teidän tavallanne toimivat ihmiset kylläkin ajavat meidät pian siihen, ettei enää tarvitse lähteä Intiaan vaan se elämä on pian todellisuutta täälläkin.

Näin Torniossa

Ahtaus toimii Tornion satamassa. Samalla menetelmällä muutkin satamat töihin.

Samoin myös Uudenkaupungin satamassa

Sielläkin on vissiin saatu jotain aikaiseksi että Suomi toimii.

Edelleen, nyt on elintärkeää että laitetaan kaikki satamat täyteen työnhaluisia ihmisiä ja uuden työehtosopimuksen ehdot isketään 8e tuntipalkka tasolle. Näin ahtaajakusipäät eivät voi mitenkään suostua näihin, mutta homma pelaa. AKT:n kassa kuivuu ja muutenkin asiat alkaa rullaamaan kohti parempaa tasapainoa. Kukaan ei ota entistä ahtaajaa ikinä töihin, se on varma.

Toimiiko?

Luojan kiitos. Kunpa järki voittaisi muuallakin.

... johtajana lähden itse hommiin, vaikka

... en ole koskaan ollut suurien koneiden puikoissa, mutta voin kyllä töpeksiä muutaman kontin jorpakkoon sillä välillä, kun ammattilaiset pelaavat korttia taukotuvissaan.

Ikävä sanoa, mutta

Minusta rikkurius on moraalisesti tuomittavaa.

Kyllä, silloin kun sitä tapahtuu

Multilinkin tilanteella ei ole mitään tekemistä rikkuriuden kanssa. Rikkuri on ainoastaan tekijä joka kuuluu liittoon, mutta menee silti töihin työpaikalleen.

Nämä töihin menevät ovat työnhaluisia ja iloisia ihmisiä (lue: ei SAK:n kuuluvia mätisäkkejä) eikä niillä ole MITÄÄN TEKEMISTÄ rikkuriuden kanssa.

Tärkeintä on nyt että kaikki satamat saadaan täyteen ulkopuolista työvoimaa ja TES neuvotteluissa ehdot lasketaan mahdollisimman alas. Näin lakkokassat tyhjenevät ja AKT ajetaan alas.

Lakonmurtajat

Olet oikeassa. Rikkurius on juuri sitä mitä sanot. Tämä nyt puheena oleva porukka toimii lakonmurtajana. Ei sekään nyt mielestäni niin kunniallista hommaa ole.

Kunnia on suhteellista

Hitlerin tekoja ei pidetä kunniallisina, Lenin ei ole samassa maineessa vaikka tapatti 6 kertaa enemmän ihmisiä.

Suomesta on erittäin tärkeää kitkeä kaikki tälläinen yhteiskunnan taantumuksellinen jarrutustoiminta. Jos kaikki työehdot olisivat paikallisesti sovittavissa, olisi monilla aloilla saatavilla helposti 15-20 euron palkkoja. Silloin voitaisiin huomioida irtisanomissuojan poistuminen sairasajan palkan poistuminen yms. Kaikki tulisi tekevien työntekijöiden omaan taskuun. Tällöin ne ketkä pitävät huolta itsestään ja ovat iloisia, pärjäävät.

Sosiaalihuolto vain niille jotka eivät kerta kaikkiaan pärjää omin neuvoin. Nythän siellä on kaiken maailman Loveneja, Stenrooseja ja Jolkkosia sylkemässä kattoon TÄYSIN TYÖKYKYISINÄ. Naurettavaa demarioksennusta koko järjestelmä. ONNEKSI TÄMÄ LOPPUU KUN RAHAT LOPPUU, SEN JÄLKEEN DEMARIT VOIDAAN KIELTÄÄ LAILLA, YHTEISKUNTATURVAN TAKAAMINEN PERUSTEENA.

Osin oikeassa

Varmasti olet osittain oikeassa, mutta siinä olet väärässä kun kuvittet ettei vasemmistoa tarvita tässä maassa. Suomi suorastaan karjuu vasemmistoa apuun. Ikävä vain, että demarit ovat muuttuneet kokoomuslaisiksi, eivätkä kuule vaikka korvan vieressä huudetan. Ne jotka elävät yltäkylläisyydessä menettävät herkkyytensä. Heistä tulee, ei vain kuuroja vaan myös sokeita.

Koko vasemmisto haluaa istua säästöpossunsa päällä. Pakolaisten kritiikitön suosiminen suomalaisten vähäosaisten kustannuksella naamioi omaa ahneutta. Vasemmisto ei ole enää uskottava ja se on ihan heidän oma vikansa. Oikeiston materialismi imaisi vasemmiston mukaansa ja muutti sen rivoksi ja rumaksi. Oikeisto sentään tunnustaa reilusti omat arvonsa.

90%

suomalaisista työssäkäyvistä ansaitsee vähemmän kuin ahtaajat. Ahneella on tietynlainen loppu, mutta ahtaajat ovatkin päättäneet rokottaa yhteiskuntaa nyt kun se jo muutenkin on polvillaan. Ei siinä tunnu toverihenki tai solidaarisuus missään kun ahtaaja sille päälle sattuu. Tämä pienryhmä kyllä tietää voimansa. Suomi seisoo kun ahtaaja istuu. Näytetään niille poja, sano ahtaaja.

Ahtaajien monopoli pois satamista

Miten kauan ajoimme sietää ahtajien kiristystä? Olisi viisaampaa sallia laivamiehistöiden purkaa sekä lastata laivat. Tarvitaanko todella enään ahtaajia?

Laivojen miehistöt voivat suorittaa "trukkiluvat" ja laivanvarustaja vuokraa sataman työvälineet laivan käyttöön. Satamkonttori osoittaa mistä kuorma otetaan ja mihin lastit puretaan.

Ahtaajat voivat siirtyä suoraan lakoltaan eläkkeelle.

Onko siis niin, että

Onko siis niin, että ahtaaja on oikeutettu menemään lakkoon etujensa puolesta, mutta yrittäjä ei saa viedä muita henkilöitä purkamaan omistamiaan tavaroita kuljetuskonteista? Millä tavalla ahtaaja on oikeutetumpi eduissaan, kuin tavaroiden rahtauksen ja auhtauksen maksava yrittäjä, joka esim. välittömästi tarvitsee tilaamansa/ostamansa tuotteet??? Kuinka on mahdollista, että lakon järjestävä AKT-liitto ei ole mitenkään korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta? Ja Huom! AKT aiheuttaa vahinkoa myös ahtaajille...vrt. paperimiehet. Lakkoilevan paperiliiton pomo(t) ovat vain levitelleet käsiään jälkeenpäin, että eihän tässä näin pitänyt käydä? Suurinosa irtisanotuista paperimiehistä olisi mielellään tehnyt töitä vanhoilla ehdoilla, ei ehkä hamaan tulevaisuuteen, mutta vuosikausia kuitenkin... ja näin tulee käymään taas, AKT:n johto levittelee käsiään ja on olevinaan ihmeissään kuinkä näin pääsi käymään! Saattaapa muutama paperimies päästää jälleen palkattomalle, myös tämän episodin myötä... Karseta on katsoa menneissä elävien ammattiliittojen toimintaa, ei tuo toimi nykyajan nopeassa ajassa, maailma on kertakaikkiaan liian pieni tänään!

Oli jo aikakin

Kompetenssia toi homma ei ilmeisesti hirveästi vaadi, joten hienoa, että saadaan logistiikkaa taas toimimaan satamissa edes joiltain osin.

Tää lakko ei saa meikäläiseltä minkäänlaista myötätuntoa osakseen. Pelkkää ahnetta vedätystä toisten kustannuksella koko homma.

Tämä on hienointa, mitä voi tapahtua

On näyttänyt siltä, että yhteiskunta on tällaiselle työmarkkinasikailulle täysin aseeton. Jos uusien palkkaaminen onnistuu, se on parasta, mitä tälle asialle voi tapahtua.

Ei ne ole mitään rikkureita

Ei ne uudet ahtaajat ole mitään rikkureita. Vaan oikeita ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ja ansaita rahaa.

3000 ahtaajan mielestäne on rikkureita mutta koko muun kansan mielestä vastuullisia ihmisiä.

€4000

Venäläiset tulee tekemään meille satama-operaatiot ilman tupla-työttömyysetuutta. Punikkien mielivalta ylittää hallituksen ja eduskunnan vallan samalla kun tasavallan presidentti riemuitsee entisenä ay-terroristina mässätessään köyhän kansan varoilla ympäri maailmaa.

Multilink on Venäläinen

Multilink on 75%sesti Venäläinen firma.

"Multi Link terminals Ltd:llä on konttiterminaaleja HKI:ssä, Kotkassa ja Pietarin Kronstadissa.

Yhtiön omistaa Container Finance Ltd Oy ( 25%) ja Global Ports Investments Plc (75%).
Global Ports ( hyvät kotisivut) on Venäjän toiseksi suurin kontteja käsittelevä logistiikkayhtiö. Sen kumppani Suomessa on Countainer Finance. Global Ports konsernin omistaa puolestaan N-Trans ryhmittymä, joka on suurin yksityinen liikenteen ja infrastruktuurin ryhmittymä Venäjällä. Johtokunta näytti oikein kansainväliseltä.

Yritysryhmä käsittelee koko Venäjän satamien konteista 31 %:a ja Venäjän öljynviennistä 32%:a (v2008) Tämän yritysryppään historia alkoi v. 1996, jolloin perustettiin Severstaltrans kuljetusalan yritys teräs-ja kaivosteollisuuteen.

Sitten suomalainen osapuoli.
Container Finance Ltd Oy on Nordströmien perheyhtiö. Tämä omistaa Containershipin osakekannan kokonaan, lisäksi sillä on ravintola Loviisassa ja osakkuuksia monissa yrityksissä mm Loviiisan lehdessä.Tämä Containership on puolestaan Itämeren alueen 3. suurin konttivarustamo."

http://hkt40.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/18/lakonm...

Reagan lopetti lennonjohtajien lakon alkuunsa

Taannoin lennonjohtajat aikoivat USA:ssa laittaa lentoliikenteen polvilleen lakollaan. Presidentti Ronald Reagan totesi televisiossa, että "käsittääkseni he ottivat lopputilin" (I think they quit). Seuraavana päivänä kaikki halukkaat saivat ilmoittautua työhaaastatteluun, kun paikkoja elettiin täyttää. Suomessa arvojohtaja, ex-ammattiyhdistyslakimies Tarja Halonen on ollut hyvin hiljaa.

Taitaa olla lakkojohtajan lakko ?

Haluavatko ahtaajat olla lakossa ? Onko kysytty kaikilta lakossa olevilta? Kun 3/4 jäsenistä haluaa töihin on lakon loputtava? Näin oli graafisella alalla.

Sapeli Simonen pitää

Sapeli Simonen pitää kaivaa haudastaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarre_Simonen

Talkoovalmiina

Juhani Putkinen:
"Minäkin voisin oikestaan käydä talkoihin hyvän asian puolesta. Voisin vaikka lastata junanvaunuista vientitavaraa laivoihin jossakin satamassa."

Mitäs muuten teet töiksesi, Juhani Putkinen? Minä voisin hoidella sinun hommasi ihan talkoomeiningillä lakon ajan. Säästyisi sinunkin palkkasi paremman asian hyväksi.

Mitä ihmeen" rikkureita"?

Ei rikkureista ole kysymys!
He ovat tosi Suomalaisia Miehiä/ Naisia, jotka haluaa Suomen/Suomalaisten parasta.
Tämähän muistuttaa jo sitä "Talvisotahenkeä"!
Ei lakkoilemalla hyvinvointivaltio pystyssä pysy,vaan ja ainoastaan tuottavantyön avulla, tämä pitäis olla ensisijaisena ajatuksena, niin henkilökohtaisissa kuin yhteiskuntaakin koskevissa vaatimuksissamme!Lyhyesti sanottuna, suhteuttaa vaatimukset olosuhteiden edellyttämiin raameihin!

Ahtaajaksi on helppo kouluttautua.

Kuka tahansa kaivinkoneen, metsäkoneen, rakennusnosturin tai täysperävaunullisen rekan kuljettaja oppii temput viikossa.
"Rikkurina" toimimisen haittapuoli on se, että lakossa olevat ahtaajat voivat kostaa inhottavasti "rikkureille". Lakossa olevat katsovat, että he ovat oikeutettuja laittomuuksiin.
Ahtaajien palkka on ruhtinaallinen jo nyt verrattuna työn vaativuustasoon.

AY-liike ei ole solidaarinen tai oikeudenmukainen. AY-liike toimii vain hyvin toimeentulevien etujen puolustajana. Työelämästä syrjäytyneistä, lapsista ja vanhuksista se ei välitä pätkääkään.

Onko kyseessä sama suku?

Nordtsrömin firman historiaan kannattaa tutustua.
Sieltä löytyy rautaisannos isänmaallisutta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ragnar_Nordstr%C3%B6m

ONKO LAKKOLAISILLA OIKEUS ESTÄÄ UUSIEN MIESTEN TYÖNTEKO?

Asia pitäisi olla yksinkertainen kun kysytään laillisuuden näkökulmasta asiaa, eli mitkä ovat lakkolaisten oikeudet. Ja mitkä työnantajien.
Lakkolaisilla on lainsallima LAKKO - OIKEUS.Totta!

Mutta onko heillä lainsallima TYÖNTEON ESTO - OIKEUS? Tuskin!

Jos ei ole, niin ilmeisesti Suomessa on ihan kohta tuhansia erittäin kokeneita ahtaajia vapaina. Jep.

VeliSynkkä
Mikäköhän on sen AKTn Rädyn kohtalo jos lakko loppuu miesten vaihtamiseen?

Rädyn tulevaa kohtaloa

Rädyn tulevaa kohtaloa voisi kysellä Risto Kuismalta.
Kuisma vaihtoi puolta ja rupesi konsultoimaan työnantajia.
Molemmat ovat enemmän tai vähemmän juristeja.

Laki

Uhkailu ja väkivalta on rikoslain alainen teko ja siitä on rangaistava.
Nyt kaikki vastaavat riskialttiit työt pitää ulkoistaa sekä saneerata kilpailutuksen kautta.
Vieraan valtion laivoja ja ulkomaankauppaa ei saa mikään estää toimimasta.

Kuka palkkaa rikkureita?

Oikea vastaus: Lahtarit palkkaavat rikkureita.

Ajatteles, jos olis sulla

Ajatteles, jos olis sulla muija ja muutama nälkäinen sikiö pirtin nurkassa nälkäänsä itkemässä ja ei olis ruplaakaan fyrkkaa ja sossu ei anna, niin mitäs itse tekisit?

Yhtään rikkuria ei ole palkattu

Liittoon kuuluvat paksunaamat laiskottelevat nyt työpaikan sijasta kotona. Töissä satamissa on nyt oikeita työntekijöitä, sellaisia kenelle työ maittaa homma toimii.

kannattaa vastata itse

ellei halua kuulla vastausta! :)

Upeaa. Lisää kilpailua

Upeaa. Lisää kilpailua työpaikoista, tervettuloa markkinatalouteen. Markkinataloudelta ei voi kutenkaan suojautua loputtomiin ja kun patoamisen jälkeen kartellit murtuvat reagointiaikaa on vähän. Nyt kaikki voittavat, joka ikinen.

Jos joku ei vielä tiedä globalisaatio on jo täällä!

Työnekijöillä ei ole työntekopakkoa eli on siis lakko-oikeus, mutta ei voi olla niin, että ko. alan työnteko olisi kokonaan kielletty muilta ja esim. yrittäjiltä (jopa kaukoviisaan perustuslakimme suoma yrittämisen vapaus). Sopimusten yleissitovuuskin astuu voimaan vasta 50% kohdalla eli puolet voi olla liittoon kuulumattomia, mutta kuitenkin noudatetaan ko. työehtosopimusta. Mutta kumminkaan ei ole minkäänlaista lakkopakkoa.

Minusta nämä ahtausfirmat on vellihousuja, kun eivät ryhdy kovempiin otteisiin. Itse eroaisin työnantajalitosta ja rupeaisin ahtaamaan, jos siis olisi jotain ahdattavaa. Jos olen oikein ymmärtänyt ahtausfirmojen omistajissa on paperi yms. isoja firmoja ja ilmeisesti ne yrittävät välttää isompia härdellejä, siis ovat noita vellihousuja!

Yleisesti ottaen Suomessa ei vieläkään ymmärretä, että globalisaatio on jo tullut ja tuotteiden ja palveluiden hinnoilla kilpaillaan verisesti. Ei voida mitenkään pärjätä, jos aina vaan halutaan lisää ja mistään vanhasta sovitusta ei koskaan luovuta. Devalvaatiota ei ole ja ainoa jousto mitä tehdään on porukan irtisanominen.

Historialliset syyt.

Juuri näin.

Suomen tragedia on heikko yritysjohto. Ja siihen ovat historialliset syyt: demari-kepujohto vuosikymmeniä ja kaikki hoidettiin devalvoimalla ja jakamalla sitten etuja maaseudulle ja ay-liikkeelle. Herrat hyväksyivät kaiken ja nauroivat koko matkan pankkiin. Punaniska oli tyytyväinen kun sai suhteellisen edun muihin ja maaseutu kuittasi.

Nyt kun enää ei voi devalvoida niin yhtäkkiä koko metsäsektori onkin kannattamaton ja surkea ala, jolla ei ole tulevaisuutta. Johtajat ovat kaikonneet koloihinsa ja suurisuisia "Suomi-elää-metsästä"-miehiä ei ole missään.

Ay-liike elää vielä tässä vaihteessa ja luulee, että kaikenmaailman sauna/pekkanen/pakkanen/pikkanenlisää tulee joka tuutista, kun painaa perseen penkkiin.

Tarvitaan lujia johtajia eikä tuollaisia löysähousuja, joita EK:n johdossa on. Vähä-älyinen ay-johtokin tajuaa, kun yksinkertaisesti ei anneta periksi. Jos nyt palaa rahaa vaikka kymmeniä miljardeja niin se saadaan takaisin, kun ay-liike nöyrtyy.

Yksinkertaisesti: EI TUUMAAKAAN ENÄÄ PERIKSI!

Suomi nousuun

Astrit Thors on oikeassa. Suomi tarvitsee selviytyäkseen osaavaa ja edullista työvoimaa maahan heti.

älämölöä

On se kumma, että venäläiset firmat saa kusettaa ek:ta ihan vapaasti,,, toisaalta ulkomailta ek:n kannustusrahatkin tulevat,,, pitäisi antaa ihan joutsen merkki

Potkut ahtaajille

Noin ahneille ihmisille (kuten Ahtaajat ovat) saisi antaa potkut ja ottaa halpatyövoimaa tilalle. Helkkarin liitot ja niiden ahneudet sotkevat koko valtion ja kaikkien yritysten toiminnan.

Potkut perseelle tai rankka palkanalennus.

Globalisaatio ja historialliset syyt!

100% oikeaan osuneita kommentteja!
Kyllä se on nyt loppu se Ay-liikkeen (vasemmisto), MTK:n (kepun)ja ( EK)lehmänkauppapolitiikka, joka ruletti pyöri takavuosikymmeninä, unohtaen että maassa on pienyrittäjiäkin, joiden toimintaedellytykset tulisi huomioida.
Maailma tosiaan muuttuu koko ajan ja pitäis sopeutua ja pysyä mukana unohtamatta, että kannattava yritystoiminta se on joka pitkälläkin tähtäimellä tuo työtä ja hyvinvointia.

Yhteiskunnan tarjoamista palveluista pidettiin kilpalaulantaa politiikankentällä, unohtaen että verovaroilla se kaikki on katettava.

Tämä päällä oleva ajankohta vaatis säästöjä ja tinkimistä palkoista, vaan eikun nämä "hurjat" vaatii lisää ja vailla mitään tolkkua.
Vaikeat ajat on mielestäni vielä edessäpäin, ja pitäis alkaa asennoitumaan vähin erin sen mukaisesti!

Kypärässä kuumottaa

Kuumapipot voivat tietysti Usarin sivuilla ilmottautua Pihkalan kaartiin, ainakin jos heillä nyt ei sattumoisin olisi muita töitä, kuten nettisivujen selaaminen.
Vähänkin järkevämpi ihminen sitten miettii yhteiskunnallista kokonaisuutta.

Rikkuri KO ?

on henkilö, joka on tuotu paikalle vain ja ainoastaan murtamaan lakko. Jos esim ei kuulu liittoon ja jatkaa omia töitään tai hakeutuu lakossa olevalle alalle ansaitakseen eläntonsa tekemällä ko alan töitä EI TODELLAKAAN ole rikkuri.

Niinpä niin.

Rikkureita käyttämällä työnantaja pääsee yksipuolisesti määräämään palkat ja muut etuudet - ja halutessaan laskemaan palkkoja.

Huomaavat tämän myös nuo rikkurit aikanaan, jos tapa yleistyy.

Suomen kansa

Todella hyvä asia. Kansa laittaa Suomen talouden rullaamaan. Todellista isänmaallisuutta!!!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely