Sunnuntai 27.5.2012

Yle-maksun kohtalonhetki

Luotu: 
23.3.2010 07:12

Ylen rahoitusuudistuksesta yritetään jälleen tänään sopua eduskuntaryhmien puheenjohtajien kesken.

Iltapäivällä pidettävässä tapaamisessa ratkennee, kyetäänkö uudistusta viemään eteenpäin enää tällä vaalikaudella.

Ennuste sovun löytymiselle ei ole hyvä, sillä puolueiden rivit ovat asiassa pahoin sekaisin. Pakollisen asuntokuntakohtaisen Yle-maksun vastustus on viime viikkoina vain kasvanut ja suurista puolueista SDP haluaa Ylen rahoitettavaksi valtion budjetista.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras Puin nyrkkiä

Katsotaanpa pujottaako joku puolue YLEmaksun hirttosilmukan kaulaansa, en usko!

Se puolue, joka kannattaa YLEmaksua on jo nyt hävinnyt vaalit vaikka vaait ovat vasta vuoden päästä.

Veroina kerätty maksu on helpo toteuttaa:

-lisätään YLEvero samoilla prosenteilla kuin muutkin verot määräytyvät.

Ei siinä paljon älliä tarvita kun osaa 500 miljoonaa jakaa.

Vero ei ole tasapuolinen

Käytännössähän tuo tarkoittaa että maksu ei ole tasapuolinen, vaan taas kerran keskituloiset ja perheelliset maksavat , ja veronkiertäjät pääsevät ilmaiseksi.

Ei onnistu.

Ainoa keino on:
-saneerataan yle siten että erotetaan perustoiminnot ja kulttuurihömppä + urheilu+ ruotsinkieliset kanavat
- perusosalle nykyistä tv- lupamaksua vastaavat maksu joka kerätään per talous, suuruusluokka max 100 euroa per v
- loppuosa maksukortille, katsokoon kuka haluaa.

Matti Keski-Luoma

Yle-maksu olisi parasta periä verotuksen yhteydessä määrättynä prosenttina aivan samoin kuin peritään sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu. Tämä olisi sosiaalisesti oikeudenmukaista. Yle- maksu olisi sama prosentti kaikille verottettavaksi jäävästä tulosta.

Matti Keski-Luoma

Yle-maksu prosentti olisi verotuksessa 0,5 % luokkaa. Keskimääräisellä verotettavalla 24000 euron ansiotuloilla Yle-maksu olisi 120 €. Keskimäärin kotitalouttakohti Yle-maksu olisi 180 €. Nykyinen 231 euron televisiomaksu jäisi pois.
Yle-maksu prosentti laskisi alle 0,5%, jos Ylen 430 milj. burjettia voidaan pienentää.

sauli.

YLE KUNTOON SEURAAVASTI:
1. Saneeraus, vyötäröläskit kuurille
2. Liikaa kanavia, ihmisiä, kiinteistöjä, kaikkea...
3. Ei määrää vaan laatua
4. Ylen suhteutus väkilukuun!
5. Kehitysapu puolitetaan ja säästö ohjataan YLE:lle
6. Kun Yle rantakunnossa niin rahoitus budjetista

Vaaleissa tulee turpiin sille puolueelle, joka
yrittää keplotella vielä mediamaksulla. Kansa VIHAA
Ylen oikeutta omaan verotukseen. EI IKINÄ!
Kataisen Kokoomuksen kannatus on osin mennyttä jo nyt kun
ajaa edelleen mediamaksua.

Pekkajussi

Ennenkuin voidaan päättää millä menetelmällä YLE rahoitetaan pitää vastata peruskysymyksiin ensin.

1. Mitä on julkinen palvelu, jota YLE ylläpitää? Kuka sen tai sen tarpeellisuuden on määritellyt? Ei kai vain YLE itse?

2. Paljonko yllämainitusta julkisesta palvelusta on syytä maksaa? Kuka sen on määritellyt? Ei kai vain YLE itse?

3. Millä menetelmällä yllämainitut kustannukset rahoitetaan? Tähän kysymykseen voi vastata vasta sitten kun kaksi yllämainittua kysymystä on saanut vastauksen.

Nyt on lähdetty ratkaisemaan vain kysymystä 3. Lähtökohtana on, että "YLEn nykyinen rahoitustaso taataan". Miksi se pitää taata? Suurena peikkona nähdään muuten, että YLE joutuu saneeraamaan toimintaansa. Miksi se on paha asia? Mitäpä jos YLEn toiminta on osittain tarpeetonta ja/tai kustannustehotonta? Eikö olisi hyvä, että tarpeetonta työtä ei tehdä?

Maalaismummo

Toki päätös maksutavasta voidaan tehdä vaikka heti!

Samalla voidaan päättää tavoista, joilla määritetään yhteiset arvot Ylen saneeraukselle ja aikataulusta, jolla saneeraus tehdään. Uusi toimitusjohtaja joutuu vetämään työn, ja siksihän Jungner menetti työnsä, kun ei selvästikään sidostensa vuoksi pysty saneeraamaan.

Sir Jason

Miksi Yle ylipäätään on niin pyhä lehmä, että sen mammuttimainen toiminta pitää turvata tilanteessa kuin tilanteessa. Jopa koulutus ja terveydenhoito joutuvat sopeutumaan talouden suhdannevaihteluihin ja nämä palvelut ovat ihan eri tärkeysluokassa kuin YLEn kyky ostella viihdesarjoja jenkkien kaapelikanavilta. (esim. HBO sarjojen yksinoikeus.)

Tiedotus, kulttuuri ja uutistoimintaa varten riittäisi 1TV ja 1radiokanava joihin mukaan myös ruotsinkielistä ohjelmaa. Tekstityskielihän on digitekniikalla valittavissa maun mukaan.

Urheilu, viihde yms omalle YLEn kanavalle joka toimisi mainosrahoitteisesti. Kaupalliset toimijat hoitavat loput.

olavinieminen

Se on selkeä.
Muissa vaihtoehdoissa aukeaa lypsykanava vaikka mihin, kuten kävi autoverossa.
YLE tai media ovat liian laajoja asioita verotuksen piikkiin.
Radio on jo hoidettu, TV ei ole verotukseen kelpaava. Se on pohjaton rahasyöppö, joka maksaa maltaita maksaessaan korvausia ja lisenssejä ulkomialle. Koko kansaa ne eivät edes hyödytä.
YLE pitää saneerata kovalla kädellä. Sillä on liian isot kiinteistötöt ja henkilökunta. Nykytekniikalla saa saman tuloksen paljon pienemmillä resursseilla.
Verosta pitää voida vapautua jos ei edes näe TV-lähetyksiä. Esim. monet asuvat osan vuodesta ulkomailla jne.