Sunnuntai 27.5.2012

Telkkarin katselu kallistuu?

Luotu: 
6.4.2010 07:28

Yleisradion tuleva rahoitus on jälleen mietinnässä eduskunnassa. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat tapaavat tänään Ylen hallituksen puheenjohtajan Kari Neilimon ja jatkavat keskustelua rahoituksesta.

Hallituspuolueissa alettiin yllättäen epäillä, että kaikkien puolueiden eduskuntaryhmien sopima 480 miljoonaa euroa on liian paljon. Myös rahoituksen keräämistapa on epäselvä.

Ylen väistyvä toimitusjohtaja Mikael Jungner arvioi reilu viikko sitten Uudelle Suomelle, että nykyinen 231 euroa vuodessa maksava tv-lupamaksu on liian vähän, mikäli Ylen palvelut halutaan säilyttää nykyisessä laajuudessaan. Jos vanha systeemi halutaan pitää, uhkaa tv-lupamaksu siis nousta.

Yhtä mahdollista on se, että tv-lupamaksusta luovutaan kokonaan. Viime kuun lopulla kaatuneen Yle-maksun sijaan Ylen rahoitukseksi on väläytetty muun muassa valtion budjettirahoitusta.

Helsingin Sanomien laskelmien mukaan keskituloisen eli 22 600-36 800 euroa vuodessa tienaavan suuren enemmistön tuloverotus kiristyisi Ylen rahoituksen takia 113-184 euroa vuodessa per henkilö.Keskituloinen perhe voisi joutua maksamaan tv:n katselusta yhteensä siis jopa 368 euroa.

 

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

No toimittajan tuleekin osata kirjoittaa, ei laskea.

<<<Helsingin Sanomien laskelmien mukaan keskituloisen eli 22 600-36 800 euroa vuodessa tienaavan suuren enemmistön tuloverotus kiristyisi Ylen rahoituksen takia 113-184 euroa vuodessa per henkilö.Keskituloinen perhe voisi joutua maksamaan tv:n katselusta yhteensä siis jopa 368 euroa.

Ymmärryskin hukassa? 368 e/talous on 36 800 + 36 800 tienaavan pariskunnan vero. Toimitaja ei yhtään säälinyt silti sinkkua, kun joulukuussa 2009 oli uutisia, että YLE-maksu on 300 euroa per talous? Vaikka sinkku saatta jopa tienata vain 8000 e/vuosi (opiskelija, eläkeläinen, työtön). Pääasia, että keskituloinen perhe pääsee vähällä!

22600 + 22600 e vuodessa tienaavien (keskituloisia nämäkin) vero PIENENEE. Se ei ole kuin 226 euroa, ja nykyinen TV-lupa on 235 euroa.

Vieras

Suomalaisista on vuonna 2020 noin 6 000 000.

Jos YLEä johdetaan hyvin budjettirahoituksen eli verotuen tarve jäänee paljonkin alle 60 miljoonan.

Nielimölle ja YLE:n hallintoneuvostolle tiedoksi, että MINKÄÄN yrityksen toimintaa ei voi turvata niin, että kaikki menot katetaan veronmaksajien rahoilla ja tulot katoavat jonkun taskuun joko johdon ylisuurina palkkoina tai tuotantokustannuksina epämääräisille "harmaan talouden" tuotantoyhtiöille.

Neilimokin taitaa olla pelkkä "osuuskaupan jannu" eikä mikään talousjohtaja.

vinbju

Rakas Watson! Siirretään YLE:n ohjelmisto maksullisiin palveluihin, silloin se maksaa, joka katsoo. YLE:n on sopeuduttava saamiinsa tuloihin, niinhän me muutkin teemme.

FST

että ainakin osa kanavista maksukortin taakse. Esim YLE 1 ainoa maksuton kanava. ST 5 välittömästi lakkautettava tai siirrettävä maksulliseksi. Ruotsinkielisen toimituksen kulut 20 % budjetista, joka on täysin suhteeton. Mutta asiastahan ei saa keskustela??? Tietääkö joku mistä saisi TARKAN tiedon siitä mitä ruotsinkielisen toimituksen ylläpito vie YLE:n budjetista. Pitäisi olla julkista tietoa.

Vieras

On se tosiaan niin kestämättömän väärin, että kahden keskituloisen tulonhankkijan (kaksinkertaisilla yhteisillä) tuloilla (45200 - 73600) joutuisi maksamaan jopa kaksi kertaa sen mitä yhden keskituloisen tulonhankkijan talouden (22600 - 36800) tuloilla.

Niin ja puhumattakaan, että näiden kahden tulonsaajan perheessä kulut olisivat enemmän kuin sairaseläkeläisen ja opiskelijan kulut TV:n katsomisesta. Käsittämättömän epäoikeudenmukaista.

Voiko tuollaista oikeasti edes esittää, sehän olisi täysin epäoikeudenmukaista ja monia syrjivä käytäntö.

ps. Jos sarkasmidetektorisi ei edes värähdä, niin tarkista nyt ihmeessä sen paristot ennen kuin vastaat.

Reisk@

" Ylen väistyvä toimitusjohtaja Mikael Jungner arvioi reilu viikko sitten Uudelle Suomelle, että nykyinen 231 euroa vuodessa maksava tv-lupamaksu on liian vähän, mikäli Ylen palvelut halutaan säilyttää nykyisessä laajuudessaan. "

Paljonko se tyhjänpäiväinen propagandakeskus oikein lihoo vuodessa ellei sille mikään enää riitä ?!?

joonathan

Olihan tämä selviö. Jos tällaisessa systeemissä pysytään. Budjettista maksettava Yle rahoitus ainoa oikea. Muuten tämän nykyisen järjestelän himojat joutuvat kaapimaan kuvetta vieläkin rankemmin tulevaisuudessa. Valti vaan tukevoittaisi otettaa ylestä kun sen rahoitus budjettiin siirtyisi.

Tsunami

Rahaa yritetään haalia niin npaljon, että voivat elää kuin siat vatukossa. Johtajille lisää palkkaa ja johtajien apulaisille lisää palkkaa. Vallanvaihdos vaatii uusia panostuksia ja sitä saadaan tuplaamalla vallasväen ansiotaso. Hintataso pidetään kurissa uusintojen uusinnoilla ja siirtämällä teknistä kehitystä tuonnemaksi. Ohjelmillahan ei ole väliä kunhan on motivoitunut johtaja täyttämässä hillopurkkiaan.

Vieras

Mikä Ylellä tai Mainos-tv:ssä maksaa vuosi vuodelta enemmän? Lähetetäänhän niin runsaasti uusintoja ja hölötystä, jossa amatöörit esiintyvät ilmaiseksi. Vai onko tämä digihölmöilyn paikkaamista?

Puavo

Television katselun hinta pysynee edelleen samana. Ongelmallinen tilanne meille jotka emme katso televisiota. Meille se vasta kalliiksi tuleekin. Paras tapa olisi katselukortti jonka tunnuksilla nettisisältökin olisi käytössä. Käyttäjä maksaa periaate on länsimainen tapa. Nyt ollaan hakemassa oppeja vanhasta Venäläisestä tavasta jonka toimimattomuus on osoitettu useaan kertaan.

machdevelop

Jungnerilaiset voittivat 20 miljoonaa, kansalaiset hävisivät 480 miljoonaa. Hieno lopputulos pöhköpölitikkojen sählystä. Nyt saadaan kanavien täydeltä roskaa ja pötypuheita entistä enemmän. Reumasairaala saatiin sen sijaan tuhottua velkojan KELAN toimesta alle 2 millillä!

Vieras

Kielletään kaikki muut, paitsi Ylen kanavat.

On se kumma, kun vasta nyt tuon pöhöttyneen laitoksen rahan tarvetta aletaan kyseenalaistaa, kun valtio sen olisi maksamassa. Olisikohan kyseinen järkeistys kannattanut tehdä jo aiemmin, eikä tukea turhia suojatyöpaikkoja kansalaisten rahoilla?

Vieras

Sukulainen luopui digiboksista ja katsovat netistä ohjelmia. Soitto tvlupahallintoon ja siellä vastaus oli: Ei tarvitse maksaa tv-lupaa, koskee vain suoria tv-lähetyksiä. Antennia ei tarvitse poistaa katolta.

Eki54

Jaa että 480 miljoonaa ois nyt. Paljonko se on noussut viime vuodesta? Olisiko yllätys tietää. Pitikö YLE:n pöhötautia ja ylimääräisiä rönsyjä purkaa. Pitikö normaalit mediakilpailussa mukana olevat toiminnot eriyttää toiminnoiksi joita ei tueta suoraan valtion budjetista verorahoilla. Onko parlamentaarinen tiedottaminen ja muu perinteinen YLE:n tehtävä muuttunut parlamentaariseksi kaupalliseksi tiedottamiseksi, normaaliksi kilpailun alaiseksi mediatoiminnaksi. Mitenkäs tää homma kulisseissa menee?

Eki54

Niin. Pitäisi kai olla selkeä peruste niiden toimintojen tukemiselle jotka katsotaan olevan valtion budjetista maksettavan suoran -tai muun verotuen piirissä. Avoimia vekseleitä ei tule jakaa. Raja yleishyödyllisen ja kaupallisen välillä on tehtävä tai sitten luovuttava pakkomaksu-ajattelusta ja verovaroin maksettavasta toiminnasta. Internet on yksi kanava, rajapinta jossa käydään kovaa kilpaa sivuilla kävijöistä.
Nettimedian kilpailussa on yksityinen sektori vahvimmin mukana ja luontevalla liiketoiminta-alueellaan. Tulisi välttää tilanteita jossa kilpailu vääristyy kun useammasta julkaisukanavasta vain yhtä ( YLE ) ohjelmantoimintaa, kaupallisilla markkinoilla sisältöä tuottavaa toimintaa tuetaan kansalaisten varoilla ja toisia ei tai selkeästi vähemmän. Rajoja tarvitaan siihen mikä on kansan tarvitsemaa yleishyödyllistä mediatoimintaa.

Mitä on se julkinen median "peruspalvelu" joka mediassa on verrattavissa kunnalliseen terveydenhuoltoon, vanhustenhoitoon ym peruspalveluun jotka ovat välttämättömiä arkisia palveluja.

Peruspalvelut ovat yleishyödyllisiä. Yleishyödyllisyys ei lähde kaupallisten intressien toteutumisesta jos myös ei niiden kieltämisestä. Niissä on pääasiassa kysymys sellaisten tarpeiden tyydyttämisestä joita ei tarvitse mainoksin herätellä vaan jotka ovat jokaisen arjessa olemassa tietona miten menetellään ja kuinka asioita hoidetaan. Lähtökohta on mediapalvelun tarpeellisuudessa joka perustuu mm informatiivisuuteen, opetukselliseen, kulttuuriseen, välttämättömään tiedottamiseen, uutistoimintaan, turvatiedottamiseen yms. Vaikea on rajata. Rajaus tulisi silti tehdä ja on niitä ennenkin tehty. Tehtäväjako maikkarin ja ylen välillä oli ennen selkeä. Asia pitäisi nyt nettimaailmassa uudelleen hahmottaa ja lakina määritellä. YLE:n laajeneminen nettiin ei saa muodostua verorahaelätiksi, automaatiksi joka yksipuolistaa tarjontaa ja kasvaessaan syö muuta mediaa kilpailua vääristäen. Tällaista hyysäämistä ei tule sietää. Kohta nettipääte on joka kodissa, autossa ja pitkälti muissakin kulkuvälineissä ja saavutettavus on lähes 100%. YLE:stä ei tule verovaroin rakentaa valtiolle rahaa lypsävää kannattamatonta "kaupallista" liiketoimintaa joka pysyy pystyssä verovaroin subventoimalla. Sepä ikävä tapa hallita mediamarkkinoita koska aidossa kilpailussa ei muuten pärjättäisi.

Onko julkista verovaroin tuettavaa toimintaa esittää netissä viihde/jännitys-sarjoja joita vastaavia esitetään kaupalliselta pohjalta ilman tukia. Jos pakko niin siihen voisi eriyttää YLE:ssä omakustannushintaan toimivan puhtaasti valtion rahoista irtiolevan tytär/ohjelmayhtiön. Pärjäisiköhän omillaan ja taidoillaan.

Spede

Miksi YLE:ä ei ensin saneerata ja katsota mitä sen ylläpito sitten maksaisi? YLE:lle riittäisi yksi TV kanava, jota kautta tulisivat ne yhteikunnalle tärkeät ohjelmat, mitä kaupalliset kanavat eivät jo tekisi!

Kokoomuksen kapitalisti Sasikin muttui kummasti sosialistiksi YLE:n hallituksessa kannattammaan, että YLE saa jatkaa samalla tasolla kuin ennenkin, vaikka mainoskanavat tuottavat jo vastaavia ohjelmia ilmaiseksi katsojille?
Miksi vastaavien ohjelmien katsomisesta sitten pitäisi maksaa YLE:lle?

Vierailija

Ei ole ilmaisia kanavia tai ohjelmia, aina niistä maksetaan, kaupallisista kanavista maksetaan kaupan kassalla, jopa sellaiset joutuvat maksamaan, joilla ei ole mitään kiinnostusta koko TV:seen, tai ei ole edes koko laitetta.

sauli.

Jaa että,
" Ylen väistyvä toimitusjohtaja Mikael Jungner arvioi reilu viikko sitten Uudelle Suomelle, että nykyinen 231 euroa vuodessa maksava tv-lupamaksu on liian vähän, mikäli Ylen palvelut halutaan säilyttää nykyisessä laajuudessaan. "

MUTTA KUN EMME HALUA MISSÄÄN TAPAUKSESSA SÄILYTTÄÄ YLEN
HÖMPPÄ-OHJELMISTOA NYKYISESSÄ LAAJUUDESSAAN!

-LIIKAA KANAVIA
-LIIKAA IHMISIÄ
-LIIKAA KIINTEISTÖJÄ
-LIIKAA K-A-I-K-K-E-A

Ylessä on saneeraamisen varaa helposti ainakin kolmannes!

.

Mila F

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, että TV-maksu on ihan kohtuullinen kotitaloudelle, kun sillä saa plaa, plaa, plaa ja vielä plaa -ohjelmaa. Valtion kustannuksiin lisättynä maksu onkin liian suuri. Nyt ruvetaan pääsemään asiaan.

Voisiko toivoa, että seuraava askel olisi YLEisradiotoiminnan laajuuden määrittely? Puolueet voivat esittää äänestäjille tarjouksia vaaleihin saakka. Synergiaetujakin voisi etsiä esim. EU-maiden yleisradioyhtiöiden yhteisistä kehityshankkeista.

DrJazz

Onpa tämä poliitikkojen tietämättömyys taas esteenä asioitten järkevälle hoitamiselle! Onko TV:n katsomien jäänyt vähiin viiimeisen kymmenen vuoden aikana? Kun TV-ohjelmia tulee muiltakin kanavilta ja lisäksi myös internetistä, YLE:n merkitys on pienentynyt ja sen tehtävä = toiminnan laajuus olisi kyettävä arvioimaan uudelleen. Ei parlamentaarisen komiten avulla, vaan tavallisia kansalaisia edustavan raadin avulla. Kohtuullinen vapaaehtoinen kannatusmaksu olisi 50 euroa vuodessa. Uutiset ja urheilu maksukanalle. Kertyneitten tulojen avulla olisi helppo määritellä toiminnan laajuus (näin tapahtuu normaalissa yritysmaailmassa). Tähän asti on ensi kerätty 'pakolla' rahat ja sitten mietitty, mihin ne saataisiin kulumaan!

fzs1000

Miksi suuri osa kansaa maksaa lupamaksua? Itse en ole maksanut 20-vuoteen. Enkä ikinä maksa. Todellakin, aamuteeveessä haastatellaan sosialisteja ja ay-väkeä, muut ohjelmat ovat uusintoja ja tavallisten ihmisten "tähdittämiä".
Hyvä Yle, kysyn nyt teiltä suoraan: Missä ovat takavuosikymmenten käsikirjoittajat, suomen parhaat näyttelijät, jotka kilvan osallistuivat tv-ohjelmiin?

Aikanaan näytettiin todellisia viihdeohjelmia, joissa oli kunnon käsikirjoitus, kuvauspaikat, näyttelijät..siis kaikki tehtiin taidolla ja rahalla, lupamaksujen vastineeksi.
Mitä nyt on? Ilmaiseksi tulevat tavalliset ihmiset johonkin väkisin väännettyyn tietovisaan tai vastaavaan, joka ei ole yhtään viihdyttävä.
Itselläni on kaiken maailman kanavapaketit, joista saan katsoa sitä mitä haluan.
Ylen kanavia en juuri katso, koska sieltä tulee edellä mainitsemiani sosialistihaastatteluja ym. porvarivastaista typerää propagandaa.
Yle: Katso peiliin ja häpeä!!!

moro

Tämä on US:n probakandaa YLE:n ohjelmapolitiikkaa vastaan.
Uusi Suomi oikeistolaisena äänenkannattajana haluaa YLE:sta kaiken sellaisen ohjelmiston pois, jolla kaupallisella puolella olisi helppoa rahastaa.

YLE:n viihdetoimitukset alas- ja urheilutoimitus alas.
Minä en ole esim. US:ssa nähnyt yhtään romani- tai saamenkielisiä uutisia. Ne kaupalliset toimijat mielellään jättäisivätkin YLE:n kontolle.

Uusi Suomi haluaa muuttaa kaiken mukavan YLE:sta rahaksi yksityisten ihmisten taskuihin.
Johan Iltalehden päätoimittaja puhui samasta asiasta: "Mukava ohjelmisto pois."

Vieras

Perheemme on keskituloinen, joka maksaa tällä hetkellä tv-maksua 231,05€ vuodessa. Maksamme tv-maksua, veroja ja muita pakollisia maksuja, vaikka emme ko palveluja tarvitse/käytä. Perheemme on perusarvoiltaan suomalainen/pohjoismaalainen lakeja ja asetuksia noudattava ja kunnioittava perhe. Meitä tv-maksun tyytyväisiä maksajia on 1,9 miljoonaa suomalaista. Mielestäni se on aika paljon. On myös ihan sama mitä täällä netissä nämä nettipornon suurkuluttajat poikamiehet valittavat. Mediamaksu tulee kahden vuoden päästä eduskuntavaalien jälkeen. Mielestäni se on oikea tapa rahoittaa Ylen toiminta, mikäli siinä otetaan huomioon STM:n helpotukset köyhille esim. asuntotuen saamisen yhteydessä kunta/Kela maksaa mediamaksun. Uskon ja toivon, että viisaat poliitikot, eivät tee päätöksiä kaupallisen roskamedian tai aikamies/poikamiesten painostuksen takia

Vieras

No toimittajan tuleekin osata kirjoittaa, ei laskea.

<<<Helsingin Sanomien laskelmien mukaan keskituloisen eli 22 600-36 800 euroa vuodessa tienaavan suuren enemmistön tuloverotus kiristyisi Ylen rahoituksen takia 113-184 euroa vuodessa per henkilö.Keskituloinen perhe voisi joutua maksamaan tv:n katselusta yhteensä siis jopa 368 euroa.

Ymmärryskin hukassa? 368 e/talous on 36 800 + 36 800 tienaavan pariskunnan vero. Toimitaja ei yhtään säälinyt silti sinkkua, kun joulukuussa 2009 oli uutisia, että YLE-maksu on 300 euroa per talous? Vaikka sinkku saatta jopa tienata vain 8000 e/vuosi (opiskelija, eläkeläinen, työtön). Pääasia, että keskituloinen perhe pääsee vähällä!

22600 + 22600 e vuodessa tienaavien (keskituloisia nämäkin) vero PIENENEE. Se ei ole kuin 226 euroa, ja nykyinen TV-lupa on 235 euroa.

http://www.suomenluonto.fi/turhake/turhakkeet-kautta-aikojen
Vuoden turhakkeet kautta aikojen:
2000 lehtipuhallin
2001 vaipankätkijä
2002 ulkomainen pullovesi
2003 hampurilaisaterian kylkiäinen
2004 juotava jogurtti
2005 kaupunkimaasturi
2006 tuplapuhelinluettelot
2007 mönkijä
2008 pantiton pullo
2009 Ilotulite

Ehdotukseni vuodelle 2010: YLEstä 50 %

Vieras

”Helsingin Sanomien laskelmien mukaan keskituloisen eli 22 600-36 800 euroa vuodessa tienaavan suuren enemmistön tuloverotus kiristyisi Ylen rahoituksen takia 113-184 euroa vuodessa per henkilö. Keskituloinen perhe voisi joutua maksamaan tv:n katselusta yhteensä siis jopa 368 euroa.”

Ymmärryskin hukassa? 368 e/talous on 36 800 + 36 800 tienaavan pariskunnan vero. Toimitaja ei yhtään säälinyt silti sinkkua, kun joulukuussa 2009 oli uutisia, että YLE-maksu on 300 euroa per talous? Vaikka sinkku saatta jopa tienata vain 8000 e/vuosi (opiskelija, eläkeläinen, työtön). Pääasia, että keskituloinen perhe pääsee vähällä!

22600 + 22600 e vuodessa tienaavien (keskituloisia nämäkin) vero PIENENEE. Se ei ole kuin 226 euroa, ja nykyinen TV-lupa on 235 euroa. Eli kaikilla alle 45 000 e/vuosi tienaavilla vero pienenee.

Miksi muuten tämä kommnettini on jo kaksi kertaa sensuroitu?