Kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat yhä sitä mieltä, että Yleisradion toiminnan turvaamiseksi on kerättävä jollain tavalla vuosittain 480 miljoonaa euroa.
Ryhmäjohtajat olivat päättäneet näin jo aiemmin, ja päätöstä juhlittiin Ylen lottovoittona. He kuitenkin lähtivät tekemään uusia arvioita viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) annettua ymmärtää, että Yle tulisi toimeen pienemmälläkin summalla.
Ryhmäjohtajien tapaaman Ylen hallituksen puheenjohtajan Kari Neilimon mukaan summasta jäisi verojen ja keräyskulujen jälkeen Ylen käyttöön noin 440 miljoonaa euroa. Sillä Yle tekisi nollatuloksen.
Ryhmäjohtajat eivät ota kantaa Ylen rahoitusvajeen kattamiseen tänä ja ensi vuonna. Neilimon mukaan vajeen kattaminen tv-maksun korotuksella tarkoittaisi sitä, että maksuun tulisi ensi vuonna yli 10 prosentin korotus.
Ylen vuonna 2012 tarvitseman rahoituksen hankkimistapaan ryhmäjohtajat eivät myöskään ota kantaa. Se jää päätettäväksi vuonna 2011.

Kommentit
Kansa on eri mieltä!
Miksei asiasta järjestetä kansanäänestystä? Ylen omaa tuotantoa tulisi ehdottomasti supistaa! Rahoille olisi TÄRKEÄMPÄÄKIN käyttöä esimerkiksi koulutuksessa tai mielenterveyspalveluissa!!!
Mutta eihän Suomessa kansaa kuunnella, koska Suomi EI OLE DEMOKRATIA. Elämme Neuvostoliitossa, jossa asioista päätetään salaa viranomaisportaissa eikä avoimesti yhteistyössä kansalaisten kanssa.
budjetti voisi olla vaikka
budjetti voisi olla vaikka 200 miljoonaa, yksi TV-kanava & kolme radiokanavaa. Siinä täyttyisi julkinen lähetys ja kaupalliset kanavat hoitaa loput.
Oikea mittakaava
Tämä olisi juuri se mittakaava jossa Yle voisi hyvin täyttää yhteiskunnallisen velvoitteensa. Tv kanava olisi yhdistelmä nykyisistä TV1 ja Teema kanavista. Mainoskanavat kyllä huolehtisivat roskan lähettämisestä. Ja lähettäväthän ne välillä ihan kunnon sisältöäkin.
Leikkurille töitä
Juuri näin! Kun ne eduskuntaan äänestämämme idiootitkin tämän ymmärtäisivät. Yleisradio on kuin hoitamatta jätetty orapihlaja-aita. Rönsyilee rumasti minne sattuu ja jatkaa kasvuaan hallitsemattomana.
Tämä tulee kaatamaan monta nimeä
Uskon, että tämä kannanotto Ylestä tulee esille seuraavissa vaaleissa, ja koskemaan kaikkia puolueta ja niiden YLE:ä mammuttina kannattavia "edustajia".
Äänestäjät ovat mielestäni kantansa ilmoittaneet; YLE maksaa liikaa ja sen toimintaa on rajattava.
Nykyinen mammutti saa kansanedustajilta kannatusta korkeine maksuineen, maksuineen, joita ei "edustajiemme" mielestä voida valtion budjettiin liian kalliina lisätä, mutta suoraan kansalta se voidaan tietenkin kerätä.
Ketä te "edustatte", ette ainakaan minua?
Lopuksi suora kysymys Esko Juhani Tennilälle. Oletteko edelleen sitä mieltä, että YLE tulee rahoittaa suoraan kansalta?
Joku muukin sai lottovoiton
Tänään uutisoitiin taas uudesta viranomaisverkosta, missä 3000 virkamiestä voi chattailla suojatussa ympäristössä. Hanketta perustellaan turvallisuustekijöillä. Maan ainut (ei oikeasti ainut) verkko kun on TeliaSoneran hallinnassa. Missään ei mainita niistä uhista mitkä tämä uusi satoja miljoonia maksava verkko torjuu paremmin kuin olemassaolevat verkot. Lottovoiton tässä on saaneet uuden salaisen verkon salaiset toteuttajat ja ylläpitäjät. Miksi otin tämän esiin YLEn yhteydessä? Koska tämä verkko nielee euroja moninkertaisesti sen mitä YLE. Tämä verkko on niin salainen, että siitä ei anneta mitään tietoja kenellekään! Tietyillä viranomaisilla alkaa olla kaulassaan leluja riittämiin. On Virve-verkon kännykkä, työpaikan kännykkä ja oma henk.koht. kännykkä ja nyt vielä pari läppäriä. Haloo kuuleeko kukaan?
Kuulinpa
tässä eräässä tehtaassa pidetystä yhteistoimintaharjoituksesta, jossa Virve oli täysin käyttökelvoton. Kun ei löytynyt kenttää missään.
Reporadion aikainen ylenanti?
Ylenannin pitäisi toimia kuten muutkin mediat asiakaslähtöisesti. Jos tavara ei mene kaupaksi vapaaehtoisesti, niin toimintaa pitää supistaa eikä pitää yllä propagandaluukkua mafiamaisesti perityllä pakkoverolla. Julkisen palvelun hömppäohjelmia ministeriö voi ostaa erikseen kilpailuttamalla eri tv-yhtiöitä.
Reporadion perillinen yle pitää nykyaikaistaa nettiajan länsimaiseksi tv-yhtiöksi.
Lindén ulos eduskunnasta
Suojatyöpaikkalaisille potkut. Ulos joka sorkka joka ei tienaa leipäänsä.
Kansanedustajat ja kansan mielipide
Näyttäisi siltä, että Arkadianmäellä ollaan eri mieltä YLE:n koosta ja toiminnan rajoista kansan kanssa. Miksi me sitten enää tuollaisia tuhlareita eduskuntaan valitsemme jatkossa? Saattepahan nähdä seuravissa valeissa mihin kykenemättömyytenne suorittaa toiminnan rajaamista ja saavuttaa säästöjä YLE:n toiminnassa johtaa. Noilla rahoilla olisi oikeasti järkevää käyttöä esimerkiksi vanhustenhoidossa. Törkeää välinpitämättömyyttä!
YLEn toimintoja pitää supistaa, ei paisuttaa
YLEn paisuttamisesta on vain haittoja. Rahareikien keksimisenhän YLEn virkamiespolitrukit osaavat ja kaivo on pohjaton.
Lisää rahua ylelle
Yle lähettää niin hyvää ohjelmaa ja paljon, että 73 senttiä päivässä taloutta kohti olisi ihan paikallaan. Elikkä tuollainen noi 266 euroa/vuosi. Se olisi silloin saman hintainen kuin Hesari kotiin kannettuna ja varmasti Ylen ääressä viihtyy kauemmin...
Sillä rahalla
saa kaupan päälle eduskunnan. Jos YLE ei hyväksy ehdokasta, läpimeno on likimain mahdotonta. Siksi kaikki puolueet haluavat nyt olla mielin kielin siihen suuntaan.
Voi kun muissakin asioissa olisi Ylen tahto?
Mikä ihmeen loinen Ylestä on muodostumassa, loinen jonka nälkä kasvaa vain syödessä?
Miksi Ylen rahoitus ja sen mammuuttimainen säilyttämisentarve on niin tärkeää, mutta ei esimerkiksi opetuksen ja koulujen rahantarve ryhmäkokojen pitämiseksi pienenä?
Miksi Ylen useat kanavat ovat tärkeitä, mutta peruspalvelujen ja turvallisuuden ylläpitäminen ei? Miksi hätäkeskuksia ja sairaalapiirejä pitää yhdistää, mutta Yle saa lihoa ja pulskistua.
Mistä johtuu Ylen ylimittainen paapominen, poliitikot?
YLE on halpa ja tarpeellinen
YLE tarjoaa kaikille suomalaisille mahdollisuuden kohtuullisen laadukkaaseen perusTV-ohjelmaan. Kustannuskin on siedettävä n. 20€/kk
Lisäksi YLE hoitaa tarvittaessa myös viranomaispalvelut sekä kohtuullisen puolueettoman uutisoinnin ja muun tiedotuksen.
Nämä palvelut pitää ehdottomasti säilyttää.
.............................................
Tämän lisäksi voi jokainen ostaa kaupallisia ohjelmapaketteja vaikka kuinka paljon. Kaupalliset kanavat eivät kuitenkaan ole mikään vaihtoehto kansalliselle perusTV-palvelulle.
20e/kk ostaa hd kanavat
20e/kk ostaa hd kanavat satelliitista.
kelaa sitä, kun kelaat läpi ylen kukkahattutätiohjelmia.
lisäksi lähetystekniikka on _halventunut_, kamerat ovat _halventuneet_, linssit ovat _halventuneet_, tallennustekniikka on _halventunut_. editointitekniikka on halventunut niin paljon, että tavalliselta koululaiseltakin löytyy usein tarvittava tekniikka - ei siis mitään miljoona tarpeita.
9,9
MTV3 peruspaketti on jotain 9,90 €/kk. Sillä saa kohtuullista ohjelmaa 24/7.
Kun siipiveikotkin maksavat laskunsa..
..niin kaikkien TV-maksu halpenee. Silloin YLE:n kuukausiveloitus jää n. 15 €/kk, mikä on varsin kohtuullinen maksu. Kysymys on valtakunnan perusTV-maksusta. Todennäköisesti n. 80% katsojista ei edes halua/tarvitse muita kanavia. Pitäisi myös ymmärtää että YLE hoitaa telepalvelun joka käsittää paljon muutakin kuin pelkän TV-ohjelman.
MTV3, nelonen jne. voisi varsin hyvin lopettaa mainontaan perustuvan ns. ilmaisjakelun, heillä kun on jo valmis maksukanava toiminnassa. Jos joku haluaa katselle kaupallisia kanavia niin olkaa hyvä ja maksakaa ne itse tai katselkaa mainoksia oikein sydämenne kyllyydestä.
Jape ja muut ylen/eduskunnan suojatyöpaikkalaiset
Näytätte elävän irti todellisuudesta.
Ylen julkisen palvelun toteutumiseen riittää yksi tv-kanava ja yksi radio-kanava. PISTE.
Muut ylen kanavat voidaan laittaa kilpailemaan samalle viivalle tällä hetkellä maksuttomasti/maksullisesti tarjottavien kanavien kanssa, maksukortille tai mainosrahoitteisesti.
Silmään ku$emisen ja pakko-tv:n aika on auttamattomasti ohi! Suomen kansan vieteri ei tule venymään loputtomasti, vaikka moni niin näyttää yhä luulevankin.
Esitän eriävän mielipiteeni etukäteen!
Jos lopullinen päätös EI ole budjettirahoitus Perusteluni: Budjettirahoitus on AINOA oikeudenmukainen tapa ylläpitää Yleä !
Kuin eriävä myös minulta
Ja allekirjoitan SIMO PERTTULAN esityksen. Mikään vaihtoehto ei jokaisen kannalta täydellinen,mutta budjettirahoitus niistä oikeudenmukaisin.
Kaikki ohjelmat ostopalveluna
Ja maksu katsojien mukaan. Digitekniikka mahdollistaa vastaanotinkohtaisen seurannan. YLElle voisi jäädä teknistä ja backoffice henkilökuntaa 100-300 henkilöä.
Yleä pitäisi sitten vaan
Yleä pitäisi sitten vaan supistaa, kun ei rahat riitä. Jätetään yksi tv kanava (sieltä voi sitten tulla vaikka puolet ruotsiksi) ja yksi radiokanava, nämä täyttävät lain vaatimukset. Tämä (pieni lasku) sitten maksettaisiin valtion kassasta.
Tuubaa tulee riittävästi muiltakin kanavalta, jos joku haluaa sitä katsoa.
Väärin meni
"YLE on halpa ja --
14:22 Jape
YLE tarjoaa kaikille suomalaisille mahdollisuuden kohtuullisen laadukkaaseen perusTV-ohjelmaan. Kustannuskin on siedettävä n. 20€/kk"
Mille tai kenelle YLE maksaa 20 e/kk? Yritäpä miettiä. Aika monelle se maksaa ihan jotain muuta. Joillekin jopa 1 euro per kuukausi.
Kaupallisuus
Riippumatonta journalismia Suomessa harjoittaa YLE. Kaupalliset kanavat tarjoavat kyllä makeita värejä ja reaaliaikaista kerrontaa, mutta sisällön tarkoitus on edistää mainostajan näkemystä ja menestymistä. Puhumattakaan siitä, millaiseksi silloin paisuisi poliitikkojen vaalirahoitus tai erinäiset muut suhmuroinnit taustalla. Kansa voi valita seiskan tai YLE:n uutisoinnin sillä että tuetaanko riippumatonta journalismia vai annetaanko mainosrahan valita uutisemme.
Kansa maksaa aina
Ylen kustannukset kerätään aina kansalta rahoitusmallista riippumatta. Eduskunnan jakamat Suomen valtion rahat ovat aina kansan rahaa, ei kenenkään muun. EU:lta meille tulevat rahatkin ovat palautuksia.
Yleisradion toimintaa pitäisi tietenkin räväkästi supistaa, jolloin se voitaisiin maksaa valtion budjetista. Puolet heti pois ja lopusta vielä vähän leikataan. Sillä tavoinhan yrityksissäkin tehostetaan tuottavuutta.
Pienempi Yle jättäisi enemmän tilaa kaupallisille toimijoille, joilla on yhtä lailla kykyä kunnolliseen ohjelmatuotantoon, minkä tasosta kipailu huolehtii. Yleltäkin tulee aika surkeita päästöjä ohjelma-ajan täytteeksi.
YLELLISEN ELÄMÄN YLETÖN YLE-ELÄTTI
Nauttii suomalaisen velkarahan turvin yletöntä rahoitusta, siis vain siistä syystä, että pölhöpolitikkojen lauma ei päässyt yksimielisyyteen, miten rahoitus järjestetään. Lopputulos on kuin hölmölän kauhukabinetista- 20 milliä lisää liksaa, ei tullut takkia hiirelle vaan kultaiset kledjut! VALTION VELAN MAKSAVAT VERONMAKSAJAT!
YLEN KOHTUUS JA NOLLATOLERANSSI
Kohtuus kaikessa - kohtuudessakin.
Möhömaha Yle on saneerattava.
Liian lihava.
Roskahömppään NOLLATOLERANSSI!
Kansa on näyttänyt maksamattomuudellaan arvostuksen
Uutisten mukaan kasvanut maksamattomuus on osoitus tyytymättömyydestä sekä maksun suuruuteen että siihen, mitä hinnalla saa. Eikö tämän jo viimein pitäisi kääntää sokeiden kansanedustajien päät määrittelemään oleellisesti pienemmän "julkisen palvelun" YLE:lle pienen ja velkaisen kansamme rahoitettavaksi. Missä maailmassa siellä Arkadianmäellä oikein touhuillaan?
Kyllä raha ratkaisee !
Heti kun luvattiin rahhaa, jopa Kätevä emäntäkin nousi listoille.
http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vko/top/2010/13/yle2.html
Valtavan hienoa, vai ?
Justiinsa
Voisko joku sammuttaa valot kiitos.
Mitähäh !
Ajankohtasenhan piti olla peruutettu lakon takia, mutta siellähän taas kerran selitellään. On tainnut Kakkonen ostaa nimikkokanavansa pois kuleksimasta. Henkilökohtaista helvettiä juuri saarnataan.
Karsitaan
uusinnat ja kaiken maailman HoBOtukset ja höhlät vampyyrijutut pois, ja katotaan monelleko kanavalle se sitten riittää. Onhan niitä tallentavia boxeja, jos joku välttämättä näissä haluaa rypeä monia kertoja. Epäilen vaan, että harveneva joukko on sekin. Ellei sitten lasketa näitä kaiken maailman selittäviä ja tietäviä tutkijoita. Niitä kyllä syntyy vauhdilla lisää.